Näytetään tekstit, joissa on tunniste tarzan. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tarzan. Näytä kaikki tekstit

maanantai 14. helmikuuta 2022

Top 10 Disney parit

Viime vuonna tein ystävänpäivän kunniaksi Top-listan Studio Ghiblin pareista, joten tänä vuonna halusin tehdä vastaavanlaisen postauksen Disneyn pareista! En laskenut mukaan Pixarin leffoja, vaan ainoastaan disney-klassikot. Jos jotain kunniamainintoja haluaisin antaa, niin ne olisivat ainakin Ariel ja Erik. Olin vähällä lisätä heidät listalle mukaan, mutta 10. sijalle sen sijaan päätyi jokin toinen pariskunta...

10. MULAN <3 SHANG

Mulan ja Shang tekevät hauskan poikkeuksen disney parien joukossa, sillä Shang uskoo melkeinpä koko leffan ajan Mulanin (Pingin) olevan mies. Ja kyllä, olen sitä mieltä että Shang mitä luultavimmin ihastui Mulaniin jo ennen kuin paljastui, että kyseessä on nainen. Myös Mulan ihastui Shangiin aikaisemmin, ja se paljastuu mielestäni siinä kohtaa, kun hän kehuu Shangia hienoksi kapteeniksi ja jää katsomaan tätä. Miksi nyt sitten tästä pariskunnasta pidän, on että he oppivat luottamaan toisiinsa. Vaikka Mulanin huijaus paljastuu, säästää Shang tämän hengen vastapalveluksesi siitä, että tämä aikaisemmin pelasti hänet. Lopussa Mulanilla on hieman vaikeuksia vakuuttaa Shang takaisin puolelleen, mutta lopulta hän onnistuu siinä. Ja viimeisessä kohtauksessa on mukavaa nähdä, että Shang halusi nähdä Mulanin uudelleen, mikä kertoo, että hän todella välittää tästä.

9. MARIAN <3 ROBIN

Aioin tehdä listan alunperin ilman eläimiä, mutta tätä söpöä kettuparia oli yksinkertaisesti vaikea vastustaa! Marian ja Robin ovat lapsuudenystäviä, jotka aikuisena haaveilevat tapaavansa toisensa uudelleen. He ovat aina olleet ihastuneita toisiinsa, mutta eivät tiedä että muistaako toinen häntä vai ei. He viimein tapaavat toisensa uudestaan, kun Robin osallistuu valepuvussa jousiammuntakilpailuun. Sen jälkeen he viettävät romanttisen illan metsässä, ja Robin kosii Mariania. Taustalla kuullaan ihana laulu Love, ja kohtaus on aivan suunnattoman romanttinen!

8. MEGARA <3 HERKULES

Megara ja Herkules eroavat todella paljon listan muista pareista. Herkules on heti ensisilmäyksellä aivan ihastunut tapaamaansa neitoon, jota myöskin luulee täysin hyväksi ja luotettavaksi. Megara kuitenkin toimii Hadeksen alaisena ja valehtelee Herkulekselle. Voisikin jopa sanoa, että Meg tavallaan leikkii tämän tunteilla siihen asti kunnes tajuaa oikeasti rakastavansa Herkulesta. Megin hahmokehitys onkin mietitty tarkkaan, ja katsojana tavallaan ymmärtää häntä, etenkin kun ottaa huomioon hänen menneisyytensä. Pidänkin paljon laulusta I won't say I'm in love, jonka aikana Meg hyväksyy ja antaa itselleen luvan rakastua entisistä sydänsuruista huolimatta. Vaikka Megin vilpillisyyden paljastumisesta seuraa Herkulekselle iso pettymys, kehittyy heidän välilleen onnistunut rakkaussuhde Megin hahmokehityksen ansiosta. Erityisesti pidän siitä, että Meg hakee lopussa Philin apuun ja uhrautuu Herkuleksen puolesta pelastaen tämän.

7. POCAHONTAS <3 JOHN SMITH

Pidän Pocahontasista ja John Smithistä paljon, koska heidän väliltä löytyy upeita hetkiä ja intohimoa! Nämä kaksi tulevat eri kulttuureista, ja täten etenkin John Smith on aluksi melko ennakkoluuloinen. Hän aikoo ensitapaamisella ampua Pocahontasia, mutta häkeltyykin tämän kauneudesta. Pidän siitä, kuinka varovaisesti ja uteliaana Pocahontas ennen ensitapaamista tarkkailee John Smithiä. Heidän välinen ihastuminen syntyy mielestäni kunnolla Colours of the wind -laulun aikana, jota onkin aina upeaa katsoa. Pocahontasin ja John Smithin välinen suudelma ennen Kocoumin keskeyttämistä on mielestäni kaikista intohimoisin suudelma, mitä disneyn piirretyistä löytyy! Elokuvan lopussa saan aina tipan linssiin, kun nämä kaksi joutuvat hyvästelemään toisensa. Ainoa asia mikä minua harmittaa tämän parin toteutuksessa on, että elokuvasta leikattiin If I never knew you -laulu pois. Kyseinen laulu nimittäin syventää hienosti heidän välistä suhdetta, ja tuntuukin kuin leffasta puuttuisi sellainen viimeinen silaus ilman sitä.

6. TÄHKÄPÄÄ <3 FLYNN

Tähkäpää ja Flynn Rider ovat listan pareista ehdottomasti niitä, jotka hieman vastahakoisesti lähtevät yhdessä seikkailuun. On huvittavaa, kuinka ensitapaamisella Flynn vain yrittää flirttailla ja iskeä Tähkäpäätä, mihin Tähkäpää reagoi lähinnä ihmettelemällä silmät pyöreinä. Tarinan edetessä Tähkäpää kehittyy itsenäisemmäksi ja rohkeammaksi, kun taas Flynn kirjaimellisesti oppii välittämään muista - tässä tapauksessa selvästikin rakastumalla Tähkäpäähän. Lyhtykohtaus I see the light tuntuukin lopulta paljastavan, että näillä kahdella on tunteita toisiaan kohtaan. Ja kyseinen kohtaus on todella kaunis ja romanttinen! Lopussa saa hieman herkistyä, kun Flynn on valmis uhrautumaan pelastaakseen Tähkäpään, mikä todella todistaa että hahmo on kehittynyt seikkailun aikana paljon.

5. ANNA <3 KRISTOFF

Anna ja Kristoff eivät ole kovin tyypillinen pariskunta, sillä kumpikaan ei haaveile toisesta aluksi. Annahan on jopa luvannut sydämensä Hansille, johon hän edes hädin tuskin oli vielä kunnolla tutustunut. On aina huvittavaa katsoa, kuinka Kristoff kommentoi moista kiirehtimistä rakkauden suhteen ja sitä, että he meinaavat heti mennä naimisiin. Kristoff tuo myös mukavaa vaihtelua moniin prinssi uljasmaisiin hahmoihin verrattuna olemalla niin suoraan vain oma itsensä ilman mitään hienosteluja. Vaikka kyseinen tyyli ei tee aluksi vaikutusta Annaan, alkaa leffan edetessä heidän välille kehkeytyä kemiaa. Lopussa on mukavaa huomata, kuinka paljon Kristoff Annasta pitääkään, ja että hän palaa tämän luokse.

4. JANE <3 TARZAN

En totta puhuen aluksi uskonut laittavani Janea ja Tarzania näin korkealle, mutta en pääse siitä yli enkä ympäri, kuinka söpö pari on kyseessä! Pidän paljon siitä, kuinka viattoman uteliaasti Tarzan ensitapaamisella suhtautuu Janeen, tuohon neitoon joka vaikuttaa aluksi vain hienostoleidiltä. Kun Jane alkaa opettamaan Tarzanille juttuja ihmisistä Strangers like me -laulun aikana, syvenee heidän välinen ihastus entisestään. Mielestäni sen tietynlainen kohokohta onkin valitsemassani kuvassa, jossa Tarzan katsoo Janea intohimoisesti, mutta Jane kääntää hieman ujona päätään oikealle. Niin söpöä ja romanttista! Vaikka loppupuolella hieman ehtii suru nousta pintaan kun heidän tiensä meinaavat erota, niin onneksi Jane päättää kuunnella sydäntään ja jää asumaan viidakkoon rakastamansa miehen luokse!

3. JASMINE <3 ALADDIN

Jasminessa ja Aladdinissa pidän siitä, että molemmat tulevat hyvin erilaisista olosuhteista, mutta he suhtautuvat silti toisiinsa ennakkoluulottomasti. Tai no, Aladdinilla ei ole aluksi hajuakaan että kyseessä on prinsessa, kun taas Jasmine tietää alusta asti että hänen tapaamansa mies on köyhistä oloista. Se ei kuitenkaan estä Jasminea ihastumasta tähän, ja hän jopa kadehtii vapautta jota hänellä ei ole. Huvittavaa on, että Aladdin uneksii elämästä palatsissa, jonne hän lopulta päätyykin. Hän ei kuitenkaan päädy sinne tarkoituksella, vaan ihan aidosti rakastuu Jasmineen välittämättä siitä että tämä onkin prinsessa. Vaikka Aladdinissa kieltämättä hieman ärsyttää se, että hän myöhemmin yrittää lähestyä Jasminea teeskentelemällä prinssiä, myöntää hän myöhemmin tehneensä typerästi ja pyytää anteeksi. Hän myöskin huomaa, että kelpaa Jasminelle ihan sellaisena kuin on, eikä hänen mikään prinssi tarvitse olla. Tämän pariskunnan romanttisimmat hetket ovat ehdottomasti valitsemassani kuvassa sekä taikamattoajelu A whole new world -laulun soidessa taustalla.

2. BELLE <3 HIRVIÖ

Belle ja Hirviö eivät aluksi pidä toisistaan. Etenkin Belle, joka jää linnaan vangiksi isänsä puolesta. Vaikka aluksi Hirviön heikkohermoisuus ja Bellen liika uteliaisuus tuottavat ongelmia, alkavat hahmot vähitellen pitämään toisistaan. Tämä käänne tapahtuu silloin, kun Hirviö pelastaa Bellen susilauman kimpusta. Belle auttaa Hirviötä haavan hoitamisessa, jonka tämä sai pelastaessaan hänet. Myöhemmin Hirviö yllättää Bellen valtavalla kirjastolla, jonka antaa hänelle lahjaksi. Samalla Belle alkaa vähitellen nähdä, mitä Hirviön kuoren alta paljastuu. Hirviö taas huomaa, ettei ole koskaan tuntenut vastaavanlaista tunnetta aiemmin, mitä hän alkaa Belleä kohtaan tuntemaan. Mielestäni hahmot tajuavat olevansa ihastuneita toisiinsa ihanan Something there -laulun aikana. Ja tietenkin on vielä ikoninen ja aivan tajuttoman kaunis Tale as old as time -tanssikohtaus, joka syventää heidän suhdetta entisestään.

1. TIANA <3 NAVEEN

Suosikkiparini disneyltä on ehdottomasti Tiana ja Naveen! Kyseessä on mielestäni kaikista parhaiten luotu rakkaussuhde disneyltä, vaikka sammakkoina päähahmot enimmän ruutuajasta elokuvassa viettävätkin. Tianan ja Naveenin kohdalla pätee sama juttu kuin Bellen&Hirviön ja Tähkäpään&Flynnin kohdalla: aluksi hahmot eivät oikein pidä toisistaan, mutta he tulevat leffan edetessä aina vain paremmin juttuun keskenään. Tianan ja Naveenin kohdalla pidän tästä asetelmasta kaikista eniten, koska he alkavat niin ihanasti täydentämään toisiaan. Molemmat kehittyvät hahmoina rakastuessaan toisiinsa, etenkin Naveen, joka vaikuttaa aluksi melko laiskanpuoleiselta ja flirttailevalta naistenmieheltä. Suosikki Tiana&Naveen kohtauksiani ovat ehdottomasti heidän tanssiminen Ma Belle Evangelinen aikana (ja se kun he melkein suutelevat), se kun Naveen aikoo kosia Tianaa, ja tietenkin se kun Tiana tunnustaa rakastavansa Naveenia. Ah, niin romanttista!

Hyvää ystävänpäivää! Kertokaahan toki, ketkä ovat teidän suosikkiparejanne disneyltä!


Edit 10.12.2022

Kuvat: www.animationscreencaps.com

torstai 15. huhtikuuta 2021

Top 10 Disneyn renesanssiajan elokuvat

Disneyn renesanssiajan elokuvat ovat varmastikin hyvin monelle (kuten itsellenikin) niitä kaikista rakkaimpia klassikoita lapsuudesta. Niiden järjestykseen laittaminen tuntuukin kaikista kivuliaimmalta verrattuna disneyn muihin aikakauden leffoihin, sillä poikkeuksellisesti pidän näistä kaikista paljon (paitsi ihan viimeisestä eli nro 10:stä).

Tuntuu, että olen päässäni laittanut fiilisten perusteella aina eri aikoina eri järjestykseen nämä renesanssiajan filmit, enkä siksi ihmettelisi, jos listani järjestys tulisi joskus vielä muuttumaan. Top 3-4 tuntuu kuitenkin muodostuneen minulla aika vahvaksi. Aikaisemmin nostalgia on päässyt vaikuttamaan mielipiteeseeni näistä leffoista enemmän, mutta jotenkin ajan myötä se nostalgiavaikutus on pikkuhiljaa hiipunut ja nykyinen järjestys mukaileekin ihan tämän hetkistä mielipidettäni niistä. 

Eipä sitten muuta kuin että aloitetaan...


10. BERNARD JA BIANCA AUSTRALIASSA


Bernard ja Bianca Australiassa on jatko-osa elokuvalle Pelastuspartio Bernard ja Bianca. Tämä on ainoa renesanssiajan leffa, jota en ole nähnyt lapsena, ja ehkä siksi se ei uponnut minuun sitten yhtään. Sen hahmot jäävät hyvin latteiksi, huumori on mukahauskaa ja pahis on aivan käsittämättömän naurettava ja typerä (ja juoni on aika epäuskottava). Voin siis ainakin omasta puolestani sanoa että ensimmäinen leffa on paljon parempi. Onneksi sentään animaatiotyyli on ihan hienoa.

9. POCAHONTAS


Pocahontas on oikein kaunis elokuva, jonka katkeransuloinen lopetus saa aina tipan linssiin! Siinä on omaan makuuni kuitenkin muutamia vikoja, kuten laimea pahis, ja joitakin sivuhahmoja (kuten John Smithiä) olisi voitu syventää hieman enemmän. Lapsena elokuva ei muistaakseni ollut kovin tärkeä minulle, mutta aikuisena uudelleenkatsottuna pidin siitä kovasti.

8. PIENI MERENNEITO


Ihan joskus pikkutyttönä Pieni merenneito oli suurimpia disney-suosikkejani Peter Panin ohella. Ja edelleen kyseessä on erittäin hyvä klassikko, jonka ääreen on ilo palata! Tunnepuolella elokuva jää aika kevyeksi, vaikka esim. Arielin nyyhkytys häälaivan lähtiessä pois saa minulla kyllä vahvasti tipan linssiin. Leffan pahis ja pahislaulu kuuluvat kyllä ehdottomiin suosikkeihini disneyltä!  Ja kenen mielestä nyt ei olisi valloittavaa seurata mykkä Arielin tutustumista ihmismaailmaan?

7. HERKULES


Herkules on todella hyvä leffa, jossa pidän eniten sen komediasta. Erityisesti Hades-pahiksen hetket sekä Megaran sarkastisuus uppoavat minuun aina. Lisäksi leffasta löytyy sopivasti jännitystä ja draamaa Herkuleksen hahmokehityksen ja Megaran taustatarinan ansiosta. Ihan niitä koskettavimpia tai syvällisempiä tämä elokuva ei disneyltä ole, mutta oikein viihdyttävä paketti kuitenkin. 

6. LEIJONAKUNINGAS


Moni disney-fani varmastikin järkyttyy, kun Leijonakuningas on sijalla 6 eikä 1. Leijonakuningas ei valitettavasti ollut disneysuosikkejani lapsena, joten nostalgia-arvo ei pääse vaikuttamaan mielipiteeseeni leffasta. Aikuisena olen kuitenkin oppinut pitämään elokuvasta todella paljon, vaikka se ei ihan se suosikkini olekaan. Parasta elokuvassa on ehdottomasti sen tarjoama kasvutarina ja tunteiden skaala, ja siinä on mielestäni kaikista surullisin disney-kuolema. Heikoimmaksi lenkiksi olen aina kokenut elokuvan toisen puoliskon, joka ei ole yhtä vahva kuin alkupuolisko. Musikaalinumerotkaan eivät kuulu aivan sinne suosikkieni joukkoon Circle of lifea lukuunottamatta, mutta muuten Leijonakuningas on tietty upea elokuva.

5. MULAN


Mulan oli yksi suosikeistani jo lapsena, eikä leffan vaikutusteho ole myöhemminkään minnekään kadonnut, vaan se jaksaa yhä vedota minuun. Mulan itse on yksiä parhaimpia hahmoja joita disney on luonut, ja hänen kasvutarinansa on toteutettu hienosti ja koskettavasti. Ja kuka nyt ei fanittaisi leffan musikaalinumeroita? Erityisesti I'll make a man out of you on yksiä parhaimpia disney-lauluja. Lisäksi sidekickinä toimiva Mushu on legendaarinen, ja muutenkin leffan huumori on ihan parasta.

4. ALADDIN


Aladdin on aivan loistava elokuva, ja se taisi olla kouluikäisenä jopa ihan se suosikki-disney-elokuvani. Ja yhä kyseessä on todellinen klassikko, joka edustaa minulle disneyn parhaimmistoa! Erityisesti päähahmot ja ikimuistoinen komediahahmo Henki loistavat leffassa, ja seikkailua, huumoria ja romantiikkaa on sekoitettu yhteen juuri sopivasti.

3. TARZAN


Tarzan ei itse asiassa lapsena kuulunut aivan ehdottomiin disneysuosikkieni joukkoon. Luulen sen johtuvan siitä, että omistimme sen vain VHS:llä, joten sen katseleminen jäi huomattavasti vähemmälle kuin monien muiden klassikoiden. Kun viimein hommasin sen DVD:lle, yllätyin suuresti kuinka hyvä leffa Tarzan onkaan, ja se nousi välittömästi suosikkieni joukkoon! Hahmot, etenkin itse viidakkomies Tarzan, ovat loistavia ja samaistuttavia, Phil Collinsin musiikki on huippua ja leffa myöskin herättää minussa monia tunteita. Lisäksi olen katsonut elokuvan tässä muutaman vuoden sisällä yllättävän useaan otteeseen.

2. NOTRE DAMEN KELLONSOITTAJA


Notre Damen kellonsoittaja on niin hieno, koskettava ja eeppinen! Mikä leffasta niin hyvän tekee, on että sen päähenkilö on helposti yksiä samaistuttavimpia disneyltä, ja karmean realistinen pahis, joka taitaa myöskin olla suosikkini disney-pahiksista. Ja ihan oikeasti, en voi kuin ihailla sitä, kuinka realistisesti disney tässä tiettyjä asioita käsittelee, esim. Quasimodon sydämen särkyminen kun hän ei saa rakastamaansa naista itselleen. Monissa muissa klassikoissa taas pyritään aina siihen täydellisen onnelliseen loppuun, kun taas tämä tekee mukavan poikkeuksen tuomalla vähän realismia peliin. (Plus elokuvan soundtrack on ihan paras!) Ainoa asia mistä en leffassa pidä, on sen balanssi draaman ja komedian välillä, joka hieman välillä häilyy (etenkin gargoilit ovat välillä aika ärsyttäviä hahmoja).

1. KAUNOTAR JA HIRVIÖ


Kaunotar ja hirviö on minulle se ehdoton number one renesanssiajan leffoista ja disneyltä ylipäätään. Elokuva on niin loppuun asti hiottu, taiteellinen, kaunis ja koskettava. Musikaalinumerot ovat upeita ja kaikki hahmot loistavia. Lisäksi tämä on yksiä harvoja disney leffoja, jossa sidekickit eivät ärsytä minua ollenkaan. Ja elokuvan tanssikohtaus on hyvin ikimuistoinen ja saa kyllä tipan linssiin. Plussaa elokuva saa myös siitä, että sen päähahmot käyvät läpi hahmokehitystä, mikä tuo heidän väliseen suhteeseen syvyyttä. Niin kaunis elokuva...


Mihin järjestykseen te laittaisitte renesanssiajan filmit?



Edit: 17.2.2024
 

Kuvat: www.animationscreencaps.com

lauantai 26. syyskuuta 2020

Arvostelu: Tarzan (1999)

TARZAN


Ohjaus: Chris Buck, Kevin Lima
Pääosissa: Brian Blessed, Glenn Close, Minnie Driver, Tony Goldwyn, Nigel Hawthorne, Lance Henriksen, Wayne Knight, Alex D. Linz, Rosie O'Donnell
Genre: animaatio, seikkailu
Kesto: 1h 28min


Tarzan on vuonna 1999 ilmestynyt Disneyn 37. klassikko. Se on minulle tuttu jo lapsuudestani, sillä meillä oli se VHS:llä. Montakin vuotta taisi kuitenkin ehtiä kulua, kunnes se tuli hankittua DVD:lle. Ja yllättäen Tarzan oli jopa parempi leffa kuin mitä muistin!

Tarina alkaa siitä, kun laiva haaksirikkoutuu merellä ja sieltä pelastautuu pariskunta vauvansa kanssa. He rantautuvat lähellä sijaitsevaan viidakkoon, jossa he myöskin rakentavat itselleen majan asuinpaikakseen. Pian käy kuitenkin niin traagisesti, että leopardi-Sabor tappaa vauvan vanhemmat. Sabor on juuri tappanut myös erään gorillapariskunnan poikasen. Lapsensa menettänyt Gorilla-Kala kuuleekin eräänä päivänä lapsen itkun ja löytää näin yksinäisen poikavauvan. Hän päättää ottaa lapsen omiin hoiviinsa. Kalan mies Kerchak ei kuitenkaan pidä asiasta eikä myöskään suostu olemaan isä lapselle. Kala on kuitenkin päättäväinen ja aikoo kasvattaa pojan omana lapsenaan. Hän nimeää tämän Tarzaniksi. Vuodet vierivät, ja Tarzanista kasvaa aikuinen mies. Eräänä päivänä viidakkoon saapuu ihmisiä: Clayton, Jane Porter ja professori Porter. Tarzan haluaa tutustua uusiin muukalaisiin, jotka muistuttavat niin kummallisesti hänen ulkomuotoaan.


Tarzan on mielestäni yllättävänkin hienosti kehitelty päähenkilö. Hänellä ei ole kovin helppoa, koska hän on ainoa ihminen apinoiden ja gorillojen joukossa. Etenkin lapsena hän kokee itsensä ulkopuoliseksi eikä asiaa helpota yhtään se, että Kerchak ei hyväksy häntä avoimesti laumaan. Vaikka elokuvassa on  surullisia kuolemakohtauksia, ovat tarinan koskettavimmat hetket mielestäni seuraavat: nuori Tarzan tuijottaa peilikuvaansa lammesta ja sotkee kasvonsa mudalla, mutta Kala lohduttaa häntä ja etsii heidän yhteisiä puoliaan; aikuinen Tarzan saa tietää oikeista vanhemmistaan. Ne ovat jotenkin vain olleet mielestäni aina koskettavan tuntuisia hetkiä, sillä niissä hahmoa kohtaan tuntee aidosti sympatiaa.

Kala on hyvin lempeä ja ihana äiti Tarzanille. Kerchak sen sijaan on melko luotaantyöntävä hahmo, joka syttyy ihmisapinalle vasta elokuvan loppumetreillä. Tarzanin tärkeimmät ystävät ovat Terk-gorilla ja Tantor-norsu. Luulin aina lapsena, että Terk on poika! Olin aivan ihmeissäni kun sain tietää, että hän onkin tyttö. Hänen äänensä ja käyttäytyminen ovat kai sitten olleet mielestäni aika poikamaisia. Tosin en ole ainoa, joka on tähän erehdykseen ajautunut. Terk saattaa hauskoista ja hyvistä puolistaan huolimatta käydä joidenkin hermoille. Onneksi se pysyy minulla kuitenkin siinä siedettävyyden rajoilla, ja kyllähän nyt Terk osaa todella mahtavakin olla. Tantor taas on melko arkajalka, vaikka onkin suurikokoinen norsu. Hänellä on kuitenkin suuri merkitys juonelle elokuvan lopulla, minkä kautta hän osoittaakin olevansa oikein rohkea pelokkuudestaan huolimatta. 

Clayton on elokuvan pahis, ja erittäin sydämetön ja kylmä sellainen. Hän esittää ensin hyvää, mutta hänen ilkeistä hymyilyistään voi jo alussa huomata, että kyseinen hahmo ei tiedä hyvää. Erityisesti mieleen jää kyllä Claytonin karusti toteutettu kuolema. Professori Porter on sen sijaan hupsu ja ystävällinen mies, jolla on mukanaan tytär Jane Porter. Jane on piirtämisestä pitävä hyväsydäminen nainen, joka joutuu pieneen pulaan apinoiden jahdatessa häntä. Tarzan pelastaa hänet pulasta ja huomaa, että kyseessä on mitä luultavimmin samaa lajia edustava eläin. Niinpä Tarzan haluaa tietenkin tutustua Janeen sekä ihmisten tapoihin. Jane opettaa häntä muun muassa puhumaan sekä lukemaan englantia. Pian kaksikon välille kehkeytyy syvempiäkin tunteita, mikä onkin hyvin lämpimästi toteutettu.


Tarzanissa pidän eniten siitä, että sitä voi kuvailla yllättävän monella adjektiivilla: hauska, synkkä, jännittävä, romanttinen ja koskettava. Elokuvassa on monia hulvattomia tilanteita, jotka jaksavat yhä naurattaa minua. Erityisesti se rölläys, jossa Tarzan pelastaa Janen pulasta. Pokkani pettää myös aina siinä kohtauksessa, jossa Clayton piirtelee gorillaa liitutaululle. Mielestäni leffassa on jollain tapaa jopa eeppisyyttä. Elokuvan aloitus on nimittäin suorastaan upea ja dramaattinen. Jo siinä kun rummut soivat Tarzanin logon ilmestyessä ruudulle, koen hyvin voimakkaita tunteita. Synkän leffasta taas mielestäni tekee erityisesti se, että tarinassa kuolee peräti 6 hahmoa. Eipä missään muussa disney elokuvassa taida yhtä montaa hahmoa kuolla, huhhuh. Muutenkin tuo Sabor-leopardi jännittäviä ja synkkiä hetkiä tunnelmaan.

Elokuva ei olekaan musikaali, vaan musiikit esittää Phil Collins (Pekka Kuorikoski). Katson leffan yleensä suomidubeilla, mutta omien korvieni perusteella Collins suorittaa hommansa upeasti. Joillekin voi toisaalta muodostua elokuvassa ongelmaksi se, että hahmot eivät esitä lauluja. Sen ymmärtää hyvin, sillä yleensä disney elokuvissa hahmot näyttävät tunteensa katsojalle nimenomaan laulujen kautta. Itseäni leffan musikaalittomuus ei kuitenkaan juuri häiritse. Elokuvan lauluista seuraavat ovat mielestäni mahtavia: Two worlds, You'll be in my heartSon of man ja Strangers like me. Ainoa siis, josta en oikein välitä, on Trashing the camp, joka on hieman turhan oloinen välikohtaus. Muut musiikit ovat kuitenkin täyttä herkkua korvilleni, oma suosikkini taitaa olla Strangers like me. Sen aikana on niin ihanaa seurailla Tarzanin intoa ihmisten maailmaa kohtaan.


Tarzan on erinomainen elokuva. Olen jo lapsena pitänyt siitä, ja kyllä se yhä jaksaa pysytellä yhtenä suosikkinani disneyltä. Suurin kiitos siitä kuuluu tietenkin hienolle musiikille sekä upeille kohtauksille, jotka tekevät kokonaisuudesta omissa silmissäni jopa eeppisen. Yhtenä syynä voi toki olla sekin, että en "loppuunkuluttanut" tätä lapsena, ja näin aikuisena sitä on tullutkin katsottua huomattavasti enemmän. Elokuva tarjoaa mukavasti niin koskettavia, jännittäviä että huvittaviakin hetkiä. Erityisesti mieleenpainuvimmat hetket ovat minulle ne, jotka jo aikaisemmin mainitsinkin.





Elokuvan tiedot: www.imdb.com