sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Top 10 Studio Ghibli-parit

Näin ystävänpäivän kunniaksi halusin julkaista hieman romanttisemman postauksen: Top 10 Studio Ghibli-parit!

Teksti sisältää jonkin verran juonipaljastuksia. 


10. PONYO <3 SOSUKE
Ponyo rantakalliolla

Tämä saattaa vaikuttaa hassulta valinnalta, enkä oikein voisi edes sanoa että kyseessä on "rakkauspari". Pikemminkin Ponyon ja Sosuken välinen ystävyys on vain niin herttainen, että siksi he pääsivät tälle listalle. Pikkupoika Sosuke pelasti eräänä päivänä Ponyo-kultakalan ansasta, ja ei aikaakaan, kun tuo merenelävä halusi myös ihmiseksi jotta voi viettää kunnolla aikaa uuden ystävänsä kanssa. Periaatteessa Ponyon ja Sosuken välinen ystävyys kai symboloi ihmisen ja luonnon välistä suhdetta: Ponyo edustaa luontoa ja Sosuke tietty ihmistä. Ponyo ja Sosuke huokuvat todellista lapsuuden viattomuutta ja aitoa ystävyysrakkautta!


9. SHEETA <3 PAZU
Laputa -linna taivaalla

Sheeta ja Pazu ovat kenties seikkailunjanoisin pariskunta tällä listalla. Tai no, Sheeta ei ehkä niinkään, mutta Pazu sen sijaan haluaa intohimoisesti löytää Laputan, jonka hänen isänsä eräänä päivänä oikeasti näki. Sheetan taivaalta putoaminen leijukiven avulla tuo nuoret yhteen, ja luvassa on paljon jännittäviä tilanteita, kun perässä kaahailevat niin armeijan porukka kuin myös ilmarosvot. Pazu asettuu mielellään "suojelijan" rooliin ja huolehtii Sheetasta, vaikka Sheeta näyttää että osaa pärjätä myös itsenäisesti tarpeen tullen. Heidän välillä lepattaa hieman ensi-ihastuksen tunteita, vaikka mitään varsinaista romanssinpoikasta ei luvassa olekaan.


8. HARU <3 PARONI
Kissojen valtakunta

Tässäpä listan ainoa furry+ihminen-paritus, vaikka kuva antaisi ajatuksen, että ihan furry+furry se olisi. Ihmistyttö Haru saa elokuvassaan apua Paroni-kissalta, joka hurmaa hänet heti ensisilmäyksellä. Kissojen valtakunnassa he jopa tanssivat yhden valssin, mikä onkin erittäin söpösti toteutettu! Lopussa Haru paljastaa todelliset tunteensa tuota herrasmiesmäistä kissaa kohtaan. Siihen Paroni vastaa, että arvostaa tämän rehellisyyttä. Eli hieman katsojan tulkinnanvaraan jää, että oliko Paronilla kenties tunteita Harua kohtaan vai ei...


7. KIKI <3 TOMBO
Kikin lähettipalvelu

Kuten Ponyo&Sosuke sekä Sheeta&Pazu, eivät Kiki ja Tombokaan ole varsinaisesti rakkauspari. Pikemminkin he ovat ystäviä, joiden välillä kipinöi pieniä ensi-ihastuksen tunteita. Tai ainakin Tombo tekee heti Kikin tavattuaan selväksi, että on kiinnostunut tästä. Saavuttuaan uuteen kaupunkiin Kiki aiheutti vahingossa "pientä" mekkalaa liikenteessä ja meinasi saada sakot, mutta onneksi Tombo harhautti poliisin pois paikalta. Kiki ei aluksi suhtaudu Tomboon kovin myönteisesti, mutta alkaa myöhemmin huomaamaan että kyseessä on oikeasti kiva poika eikä vain jokin hassuttelija.


6. UMI <3 SHUN
Kukkulan tyttö, sataman poika

Umi ja Shun ovat mielestäni eräitä suloisimpia rakkauspareja Ghibliltä! Heidän välillä on söpöjä eleitä, minkä kautta voi selvästi aistia ilman sen kummempaa dialogia, että he pitävät toisistaan. Siinä mielessä leffan kuvakerronta koskien tuota romanssia on yllättävänkin hienosti toteutettu. Shun, sataman poika, on kirjoittanut lehteen runon Umille, kukkulan tytölle. Runonkirjoittajan henkilöllisyyttä ei Umi tiedä vielä silloin, kun hän päättää kavereidensa kanssa auttaa Shunia ja muita kerhotalon jäseniä rakennuksen siivoamisessa. Keskivaiheilla nuoripari kohtaa myös yllättävän ja jopa järkyttävän käänteen, mikä meinaa tulla heidän väliin ikävällä tavalla. Onneksi kaikki kuitenkin lopulta kääntyy parhain päin, ja niin he taas saavat olla toisiinsa ihastuneina. Loppukohtauksessa tosin katsojalle ei suoranaisesti selviä, päätyivätkö he yhteen vai ei. 


5. SAN <3 ASHITAKA
Prinsessa Mononoke

Tässäpä lienee Ghiblin tulisin pari! Mitään söpöilyä ei nimittäin Sanin ja Ashitakan välillä ole, eikä heidän välinen ihastus edes ole pääelementtinä Prinsessa Mononokessa. Silti heidän kiinnostus toisia kohtaan heijastaa kauniisti elokuvan sanomaa: Ashitaka edustaa ihmistä ja San luontoa. Voivatko nuo kaksi elää sopusoinnussa keskenään? Ashitaka tapaa Sanin ensimmäisen kerran pelastaessaan rautakylän sotilaita joesta. Jo ensisilmäykseltä vaikuttaa nuorukainen olevan kiinnostunut tuosta susiprinsessasta. Heidän ystävyytensä kehittyy hieman ailahtelevasti, mikä johtuu tietenkin ihan siitä, että San tuntee suurta vihaa ihmisiä kohtaan lady Eboshin vuoksi. Ashitaka kuitenkin vaikuttaisi olevan poikkeus hänelle. Tarinan lopussa San myöntää pitävänsä Ashitakasta, mutta sanoo että ei voi antaa anteeksi ihmisille. Siihen Ashitaka vastaa, että hän tulisi välillä vierailemaan metsässä tämän luona. Jälleen siis yksi avoin lopetus rakkausparille, katsoja päättäköön itse, tapasivatko he enää toisiaan vai eivät.


4. CHIHIRO <3 HAKU
Henkien kätkemä

Chihiron ja Hakun välillä kutkuttaa mystinen yhteys, joka liittyy Chihiron menneisyyteen. Henkimaailmaan jouduttuaan auttaa Haku pelokasta tyttöä kehottamalla tätä hakeutumaan töihin Yubaban hallitsemassa kylpylässä. Lisäksi Haku huolehtii, ettei Chihiro unohtaisi oikeaa nimeään kuten hänelle itselleen aikoinaan oli tapahtunut. Vaikka näiden kahden sielun välinen yhteys ei ole pääelementtinä Henkien kätkemässä, rakentuu se tarinan aikana yllättävän syväksi ja huokuu kauneutta kohtauksessa, jonka aikana Chihiro ja Haku putoavat taivaalta kyyneleet silmissä. Niin kaunista ja eeppistä! Tuohon yhteyteen liittyy myös vahva melankolinen tunne, sillä loppuratkaisun jälkeen katsoja ei voi olla varma, että tapasivatko he enää ikinä toisiaan. 


3. GINA <3 PORCO
Porco Rosso

Gina ja Porco ovat ehdottomasti kaikista kypsin rakkauspari Ghibliltä - onhan kyseessä sentään kaksi aikuista eikä nuorta. He ovat myös siinä mielessä hyvin erilainen pari, että he tuntevat toisensa lapsuudesta asti. Se tuokin syvyyttä ja jopa koskettavuutta heidän välille. Missään vaiheessa ei suoranaisesti Porco Rossossa selviä, että onko tuolla sialla tunteita Ginaa kohtaan. Toisaalta sitä tuskin tarvitsee katsojana mikään selvännäkijä olla, jotta sen pystyisi tulkitsemaan. Ginan ja Porcon välistä yhteyttä rakennetaan kauniisti Ginan näkökulmasta muutaman dialogin ja yhden muistokohtauksen avulla. Ja tietenkin tulkinnanvarainen loppukohtaus paljastaa, päätyivätkö he yhteen...


2. SHIZUKU <3 SEIJI
Sydämen kuiskaus

Country Road, Kono Michi, Zutto yukeba...

Aah! Shizuku ja Seiji ovat niin suloinen pari! Mikä tekeekin heidän välisestä yhteydestä niin erityisen on se, että Seiji oli tarkoituksella lukenut useita kirjoja ennen Shizukua, jotta tämä huomaisi hänen nimensä lainauskorteissa. Aluksi nuoren parin välillä on lähinnä kiusoittelua, mutta pian alkaa voimakasta kemiaa kehkeytyä ja rakkaus lepattelee ilmassa. Shizuku ja Seiji ovat ainoa rakkauspari Ghibliltä, johon liittyy laulamista: Sydämen kuiskauksessa on nimittäin kohtaus, jonka aikana Seiji soittaa viulua ja Shizuku laulaa mukana. Elokuvan loppukohtaus on myös erittäin kaunis, sillä sen aikana tämä nuoripari ihailee auringonnousua.


1. SOPHIE <3 HAURU
Liikkuva linna

Suosikkiparikseni päätyi Liikkuvan linnan nuori-vanha Sophie ja velho Hauru! He ovat mielestäni eräitä parhaimpia pareja animaatioista, koska kumpikin hahmo on niin monipuolinen. Vaikka aluksi molemmista pursuaa vain tietynlaisia piirteitä (Sophie: ujo, itseään vähättelevä; Hauru: pinnallinen, pelkuri), todistavat he loppua kohden olevansa jotain paljon enemmän kuin mitä antoivat aluksi ymmärtää. Pidän erittäin paljon siitä, kuinka he alkavat tavallaan täydentämään toisiaan ja putsaamaan toistensa pinnallisuutta pois. Sophie ja Hauru tapasivat periaatteessa ensimmäisen kerran jo Haurun ollessa vasta lapsi, kun Sophie teki aikamatkustuksen Haurun antaman sormuksen avulla. Ei siis mikään ihme, että Hauru "sattumoisin" saapuu paikalle, kun Sophie on kujalla sotilaiden ahdistelemana. Luvassa on sympaattinen, hauska ja romanttinen seikkailu!

Hyvää ystävänpäivää! Ja kerrohan toki kommenttikentässä, ketkä ovat sinun suosikkiparisi Studio Ghibliltä!


Kuvat: www.pinterest.com, www.twitter.com, www.animationscreencaps.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti