Top 6 vuoden 2001 animaatioelokuvat

Vuodesta 2001 onkin nyt 20 vuotta aikaa, ja voisi tarkastella, että mitä animaatioelokuvia silloin ilmestyi! Joukosta löytyy peräti kaksi animeleffaa, jotka vieläpä molemmat kuuluvat suosikkeihini: Hayao Miyazakin Henkien kätkemä sekä Satoshi Konin Millennium Actress. Siinäpä kaksi nerokasta animetaituria, joista jälkimmäinen on harmillisesti menehtynyt jo vuonna 2010. DreamWorksiltä ilmestyi Shrek, Disneyltä Atlantis - kadonnut kaupunki ja jatko-osa Kaunotar ja Kulkuri II - Pepin seikkailut ja Pixarilta Monsterit Oy. Eipä muuta kuin ottamaan selvää, mihin järjestykseen nämä animaatiot laitoin...

6. KAUNOTAR JA KULKURI II - PEPIN SEIKKAILUT

Kaunottaren ja Kulkurin jatko-osa ei ole huonoimpia disney-jatkiksia, mutta ehdottomasti turhimpia. Se nimittäin tyytyy vain toistelemaan ensimmäisen elokuvan juonta. Kaunottaren ja Kulkurin pentu Pepi nimittäin haluaisi myös olla kulkuri ja elää kaatopaikoilla kuten hänen isänsä ennen eli. Hän rakastuu kaduilla elelevään tyttökoiraan nimeltä Enkeli, ja yllätys yllätys, he jopa viettävät samanlaisen spagetti-illallisen yhdessä kuten Kaunotar ja Kulkuri. Voisiko Disney tämän laiskemmin jatko-osaansa tehdäkään? En myöskään ymmärrä, miksi niitä lauluja on pakko tunkea näihin jatko-osiin, kun niihin ei ikinä panosteta (poikkeuksena Leijonakuningas II, ainoa jatko-osa jossa on oikeasti hyvät laulut). Päähenkilö Pepi tuntui enimmäkseen ärsyttävältä, mutta Enkeli sen sijaan oli ihan mielenkiintoinen hahmo. Lähinnä tämän katsominen pisti tympimään, mutta onneksi mukana oli vähän jännitystä, niin kyllä sen nyt kerran jaksoi katsoa.

5. ATLANTIS - KADONNUT KAUPUNKI

Atlantis ei ole mielestäni ihan niitä parhaimpia disney-klassikkoja, mutta kaukana huonosta kuitenkin. Elokuva on mielestäni oikein viihdyttävä toiminnallisuuden ja onnistuneen huumorinsa ansiosta. Hahmoista itse päähenkilö Milo ei ole se mieleenpainuvin, mutta sivuhahmot ovat erittäin mainioita. Etenkin Audrey, rouva Packard, Helga ja Vinny loistavat tässä leffassa. Juonesta on kuitenkin mielestäni tuntunut aina jäävän tietynlaista potentiaalia käyttämättä, mutta pidän kuitenkin siitä, kuinka enemmän aikuiseen makuun elokuva on tehty. 

(Lue arvosteluni tästä.)

4. MONSTERIT OY

Monsterit Oy on mielestäni hyvä elokuva, mutta ei loistava. Pidän kovasti ideasta, että sähköä tuotetaan lasten pelottelun avulla, ja myöskin Masin ja Taren ystävyyssuhde on mielestäni hyvin toteutettu. Jotain syvempää olen kuitenkin aina hahmoista ja juonesta jäänyt kaipaamaan, vaikka ne oikein toimivia ovatkin. Toki asiaan aivan varmasti vaikuttaa se, että minulla puuttuu tästä Pixar-klassikosta nostalgia-arvo kokonaan. Oikein viihdyttävä leffa kuitenkin on, mutta ei sitä tule kovin usein katseltua, eikä se ihan mielestäni yllä seuraavien kolmen tasolle...

(Lue arvosteluni tästä.)

3. SHREK

Shrekissä on oikeastaan hieman jopa samaa kuin Monsterit Oy:ssä: se on hyvin hauska ja jännittävä seikkailu. Shrekin komedia, juoni ja hahmot kuitenkin iskevät minuun enemmän, ja siitä löytyy mielestäni jännittävämpiä ja koskettavampia hetkiä. Leffalla on myös jonkin verran nostalgia-arvoa, ja muutenkin pidän tyylistä, jolla tarina rikkoo perinteisten satujen kliseitä. Oikein loistava elokuva kaiken kaikkiaan, ja onhan siitä jonkinmoinen klassikko jo muodostunut, ja aina silloin tällöin sen ääreen on mukava palata. Plussaa Shrek saa myös erittäin hyvin onnistuneesta soundtrackistaan!

2. MILLENNIUM ACTRESS

Millennium Actress on hyvin tunteellinen, jännittävä ja jopa surrealistinen elokuva. Filmi muistuttaa itse asiassa jonkin verran Satoshi Konin debyyttiä Perfect Blueta, sillä molemmissa päähenkilön näyttelijäura ja tosielämän tapahtumat sekoittuvat keskenään. Yhtä synkissä ja väkivaltaisissa tunnelmissa ei Millennium Actressissa kuitenkaan liikuta. Päähenkilö Chiyoko on yllättävän samaistuttava hahmo, ja häntä haastattelevat Genya ja Kyoji ovat oikein sympaattisia. Leffan soundtrack on ihan puhdasta kultaa, ja myös animaatiotyyli on hienoa. Itse tarina taas on yllättävänkin kaunis ja syvällinen.

(Lue arvosteluni tästä.)

1. HENKIEN KÄTKEMÄ

Vuoden 2001 paras animaatio on ehdottomasti Hayao Miyazakin mestariteos Henkien kätkemä! Tarina on hyvin moniulotteinen ja ennalta-arvaamaton, täynnä jännitystä ja koskettavia hetkiä sekä tietenkin mielikuvituksellisia ja sympaattisia hahmojakin löytyy. Kaiken kruunaa Joe Hisaishin kaunis ja tunteellinen musiikki sekä aivan mielettömän hieno animaatiotyyli.

(Lue arvosteluni tästä.)

Kuvat: www.wikipedia.com

Top 10 luetuimmat arvostelut kuluneen vuoden aikana

Vielä näin muutaman päivän verran myöhässä kaikille lukijoille: Hyvää Uutta Vuotta 2021!

Melkein vuoden ajan olen blogini kimpussa ehtinyt olla (helmikuussa blogini täyttää 1 vuotta!), joten sitä voisi koota listan tähän mennessä luetuimmista arvosteluista. Se olikin yllättävän mielenkiintoista mutta tarkkuutta vaativaa puuhaa (joidenkin arvosteluiden kohdalla on nimittäin ihan pieniä eroja näyttökerroissa). Muutama listalle päässyt postaus kyllä yllätti minut. 

Ennen listauksen aloittamista: Kiitos kaikille lukijoille!

10. TULIKÄRPÄSTEN HAUTA

9. POCAHONTAS

8. PERFECT BLUE

7. TYTTÖ, JOKA HUUSI SUTTA

6. ALADDIN (2019)

5. KISSOJEN VALTAKUNTA

4. LIIKKUVA LINNA

3. HENKIEN KÄTKEMÄ

2. WEATHERING WITH YOU

1. 365 PÄIVÄÄ

Omia ajatuksiani listasta:

Numero 1 ei tullut minään yllätyksenä minulle, hahah. Kyseinen leffa oli ilmestyessään ja tuntuu yhä olevan melkoinen kohu. Yllättäen anime-elokuvia on luettu paljon, mutta pääsi sitä animaatioiden joukosta sentään yksi disney elokuva (Pocahontas) listalle mukaan! Ajankohtaisimmat filmit lienee olleet 365 Päivää, Weathering with you sekä Tyttö, joka huusi sutta. 

Jos saisin valita listaltani vain yhden filmin jota suositella, se olisi ehdottomasti Perfect Blue! Jotenkin tuntuu, että tuo animaatiohelmi on aika piiloon jäänyt, tai ainakaan kovin usein ei kukaan siitä tunnu tietävän mitään. Kyseessähän on siis edesmenneen Satoshi Konin (1963-2010) ohjaama psykologinen anime-elokuva vuodelta 1997. Uskallan väittää, että Satoshi Kon on Hayao Miyazakin ohella parhaimpia animeohjaajia Japanissa. Mutta toisin kuin monet Hayao Miyazakin teokset, Satoshi Konin elokuvat ovat ihan sataprosenttisesti aikuisille suunnattuja, eivätkä siis tosiaankaan sovellu mihinkään koko perheen leffailtaan. Perfect Blue on myös todellinen merkkiteos, sillä esimerkiksi Darren Aronofsky on ottanut siitä vaikutteita elokuvaansa Black Swaniin. 

Top 10 Studio Ghibli-elokuvien maailmat

Monissa Ghiblin leffoissa on aivan ihanan mystisiä, fantasiamaisia ja erikoisia asioita pursuavia maailmoja, joihin ne sijoittuvat. Yleensä niissä myöskin vallitsee jokin tietynlainen tunnelma, esim. seesteinen, synkkä, unenomainen jne. Voisin mietiskellä 10 Ghiblin elokuvien maailmaa, jotka ovat tehneet minuun jollain tapaa erityisen vaikutuksen. Sijoitukset eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä.

10. TUULEN LAAKSON NAUSICAÄ

Tuulen laakson Nausicaän post-apokalyptisessä asetelmassa on aina ollut jotain, mikä kiehtoo minua aivan suunnattomasti. Miyazakin mielikuvitus antoi tulevaisuuden saastuneesta maapallosta mielenkiintoisen näkemyksen, vaikka sen ehkä kuuluisi olla ennemminkin luotaantyöntävä. Mutta koska Nausicaä itse niin avoimesti tutkailee tuota kaikkea, niin eihän sitä voi katsojanakaan kuin ihailla.

9. TULIKÄRPÄSTEN HAUTA

Vaikka Tulikärpästen haudan sotamaailma on melkoisen synkkä ja karu, niin siellä on silti sitä tuttua Ghibli-taikaakin mukana. Jostain syystä ne kauniit tulikärpäset kiehtovat minua hyvin paljon. Erityisesti kohtaus, jossa sisarukset ihailevat tulikärpäsiä luolassaan, on yllättävän kaunis ja puoleensavetävä. Sitähän haluaisi aivan itsekin etsiskellä luolan ja kerätä sinne tulikärpäsiä valonäytöstä varten!

8. NAAPURINI TOTORO

Kuka nyt ei haluaisi voida asua maailmassa, jossa mielikuvitusolennot heräävät eloon? Kyllähän nyt minäkin haluaisin päästä Kissabussiin kyytiin ja lainata sateenvarjoani Totorolle! Muutenkin on Naapurini Totoron maailmassa mukavan seesteinen tunnelma, mikä stimuloi aivoja ihanalla tavalla. 

7. KIKIN LÄHETTIPALVELU

Kuten Naapurini Totorossa, myös Kikin lähettipalvelussa vallitsee ihanan seesteinen tunnelma. Kaupunki, johon Kiki muuttaa, on aivan tavattoman kauniisti animoitu. Silmät tutkailevat kaikki mahdolliset rakennukset ja kujat läpi niinkuin ne olisivat jotain suurta herkkua.

6. EILISEN KUISKAUS

Eilisen kuiskauksessa ihailen eniten sen menneisyyden kuvaustyyliä: yksityiskohdat eivät ole tarkkoja, ja maisemissa on hentoa akvarellimaista otetta mukana. Puhumattakaan, kuinka helposti samaistuttavia Taekon muistot ovat, niin menneisyyden animointi väkevöittää ihanasti sitä kaikkea. Kun itsekin muistelemme asioita, ei paikkojen yksityiskohdat ole tarkasti mieleenpainuneina, minkä vuoksi pidän Eilisen kuiskauksen animaatiotyyliä hyvin nerokkaana.

5. PORCO ROSSO

Porco Rossossa on aivan tajuttoman mahtava ja puoleensavetävä tunnelma! Se yhdistettynä sen maailman väririkkauteen ja italialaiseen teemaan musiikkeineen saa aikaan aivan uskomattoman olon. Porco Rosso onkin mielestäni Liikkuvan linnan ja Henkien kätkemän ohella kauneimpia Ghiblejä ulkoasultaan. Sen maailmassa on jotain hyvin aitoa, minkä vuoksi siihen uppoaa aina mukaan ihmeellisellä tavalla. Tekisi jopa mieli itsekin hypätä tuon punaisen lentokoneen kyytiin ja nähdä kaikki maisemat, joiden halki Porco lentelee!

4. SYDÄMEN KUISKAUS

Sydämen kuiskauksen maailma on eräitä vaikuttavimpia ja mukaansaimaisevimpia, mitä animaatioista tiedän! Se onkin aika uskomatonta, kun kyseessä on vieläpä varsin realistinen elokuva. Sydämen kuiskauksen maisemat, yksityiskohdat ja musiikki huokuvat jollain ihanalla tavalla taianomaisuutta, mikä löi minut ensimmäisellä katselukerralla aivan ällikällä. Ihmettelin silloin kovasti, että kuinka jotain näin kaunista on voitu saada aikaan. Se jos jokin inspiroi minua ottamaan lisää selvää Studio Ghiblistä ja animesta ylipäätään.

3. PRINSESSA MONONOKE

Prinsessa Mononokessa on ehdottomasti kaikista lumoavin metsä, mitä olen animaatioissa nähnyt. Siinä on hyvin paljon mystiikkaa ja synkkyyttä mutta silti myös jotain lapsenomaistakin näkemystä. Olen aina muutenkin pitänyt metsistä, niissä on kiva seikkailla, joten hypähtäisin mielelläni tuonne täynnä omituisia otuksia pursuavaan Peurajumalan metsään. Kodamat, susi- ja villisikajumalat sekä itse Peurajumala olisivat melkoinen ilmestys. Erityisesti ne ihanan söpöt Kodamat haluaisin ehdottomasti tavata!

2. HENKIEN KÄTKEMÄ

Olisi suuri synti olla mainitsematta Henkien kätkemän rinnakkaismaailmaa! Ketä nyt ei kiehdo tuo maaginen mutta toisaalta ahdistava paikka, johon tyttönen joutuu jumiin? On aaveita, jumalia, nokipalleroita ja vaikka mitä. Ja tietenkin sen visuaalinen väririkkaus ja rajaton mielikuvitus on se, mikä Henkien kätkemän visuaalisesta puolesta tekeekin niin uskomattoman vaikuttavan.

1. LIIKKUVA LINNA

Sitten on tietenkin vielä Liikkuvan linnan maailma, mikä varmaan onkin Henkien kätkemän ohella mielenkiintoisin paikka johon sukeltaa. Liikkuvassa linnassa minua oikeastaan kiehtoo ihan kaikki visuaaliselta puolelta: niin itse linna, kuin myös kaikki paikat joissa hahmomme seikkailevat. Jopa itse Sophien hattukauppa on jo ihanan mukaansaimaiseva kodintuntuisuudellaan. Liikkuvassa linnassa tietenkin on vaikka kuinka yksityiskohtia mitkä kiehtovat, mutta mieleenpainuvin lienee värikiekko, jolla pääsee matkailemaan eri kaupunkeihin. Olen tuskin ainoa, joka on mietiskellyt, että mihinköhän se musta väri johtaa. Siitä muistakseeni kerrottiin kyllä kirjassa, mutta luulen sillä olevan erilainen merkitys tässä elokuvassa. Nimittäin aina kun Hauru on lintumuodossaan lentelemässä sodassa, tulee hän takaisin mustan värin kautta - symboloisiko se musta väri kenties sotamaailmaa? 

Tulipas nyt paljon tekstiä Liikkuvasta linnasta, heh. Lienee varmastikin selvää, että jos minun pitäisi valita Ghibli-maailma jossa eläisin, olisi se ehdottomasti tämä. Kaikki se väri- ja mielikuvitusrikkaus velhoineen ja demoneineen kiehtoo minua erittäin paljon.

Kuvat: tor.com, ekostories.com, imdb.com, comicsverse.com, godubrovnik.com, pinterest.com, brightwalldarkroom.com, sinema.sg, rogerebert.com, nefariousreviews.com

Studio Ghibli: hyvästit lapsuudelle

Yllättävän monessa ghiblin leffassa päähenkilö siirtyy elämässään eteenpäin - lapsuudesta aikuisuuteen. Se tarkoittaa isomman vastuun ottamista asioista, ja samalla myös se tietty viattomuus sen seurauksena vähitellen katoaa. Ghibli käsittelee aihetta esimerkiksi kasvutarinan tai menneisyyden muistelemisen kautta. Lapsuus on usein täynnä iloa ja mielikuvitusta, ja varmasti moni haluaisi vain palata sinne takaisin, koska silloin kaikki oli vielä helppoa ja yksinkertaista.

Kikin lähettipalvelussa Kiki muuttaa yllättävän aikaisin vuodeksi omilleen - nimittäin jo 13-vuotiaana. Hyvin realistisesti näytetään, kuinka raha ei kasva puussa, ja uudessa kaupungissa saattaa tuntea itsensä hyvinkin ulkopuoliseksi. Itselleni tämä elokuva sopi juuri täydellisesti viime syksynä, jolloin muutin synnyinkaupungistani toiselle paikkakunnalle, jossa ei ollut ennestään yhtäkään ainoaa tuttua. Pystyin siis melko hyvin samaistumaan Kikiin, mutta myös huomaamaan, että kyllä kaikki järjestyy aikanaan. 

Naapurini Totorossa mielikuvitukselliset pörröeläimet keksii ensin nuorempi sisarus nimeltä Mei. 10-vuotias Satsuki on lähellä murrosikää, ja elokuvan edetessä hahmo muuttuu jonkin verran. Tapahtuu tietynlaista suuremman vastuun ottamista. Pikkusisko on eksyksissä, eikä isä ole kotona. Hän ymmärtää myös äitinsä sairauden, joten kokee suurempaa pelkoa menettämisen mahdollisuudesta. Satsukin kypsymisen voi huomata muun muassa siitä, että aluksi hän on äänekkäämpi, mutta lopussa itkeminen on lähinnä vain nyyhkyttämistä.

Henkien kätkemässä Chihiro kiukuttelee vanhemmilleen, koska ei haluaisi muuttaa uuteen kotiin. Rinnakkaismaailma toimii hänelle kuin kasvupaikkana - lopussa Chihiro on selvästi kypsynyt. Erityisesti tämän voi huomata junakohtauksessa, josta erottuu kaksi Chihiroa: peilikuva visualisoi elokuvan alun alakuloista versiota, kun taas todellisuudessa Chihirolla on naamallaan hyvin päättäväinen ilme. Yksi erikoinen seikka on myös se, että hän katsoo junamatkallaan vain eteenpäin, eikä lainkaan taaksepäin; "kohti tulevaisuutta ja uutta, vaikka se kuinka pelottaisi ja olisi epämukavaa".

Tulikärpästen haudassa teini-ikäinen Seita ja hänen pikkusiskonsa Setsuko jäävät orvoiksi, kun heidän äitinsä kuolee ja koti tuhoutuu toisen maailmansodan ajan pommituksissa. Seita joutuu kantamaan täyden vastuun pikkusiskostaan, mikä ei ole helppoa ottaen huomioon olosuhteet ja sodan. Rahaa ei ole tarpeeksi, täti on julma ja nälänhätä on väistämätöntä. Elokuvassa näytetään, kuinka sodan seurauksena lapsi ei voikaan olla enää lapsi. On osattava olla aikuinen, jotta selviämiseen olisi edes jonkinlaiset mahdollisuudet.

Parhaimman jätin tietenkin viimeiseksi. 

Eilisen kuiskauksessa 27-vuotias Taeko matkustaa maalle ja alkaa muistelemaan 10-vuotiasta itseään. Hän pohdiskelee, että ei ole vielä täysin kuoriutunut perhoseksi, ja että siksi hänen nuorempi versionsa kummittelee hänelle. Elokuvan lopussa nuori Taeko johdattelee aikuista itseään kuuntelemaan omaa sydäntään ja seuraamaan unelmiaan. Niin lapsuus jää sitten taakse, kun itse kulkee eteenpäin.

Tällä elokuvalla oli minulle suuri merkitys viime kesänä, sillä se sai minut koko päiväksi pohdiskelemaan omia lapsuuden muistojani. Ennen muuttoa päätin jopa tehdä sen ansiosta pyöräilyretken lapsuuden maisemieni kautta - hyvästelin muun muassa lapsuuden kotini. Uskomatonta, kuinka haikeita tuntemuksia se saikaan minussa aikaan. Jotenkin sen jälkeen tuntui helpommalta muuttaa ja edetä eteenpäin, kun on hyvästellyt sen tietyn osan itsestään.

Pystyn nytkin hyvin helposti samaistumaan Taekoon ottaen huomioon elämänvaiheen ja tietyt tuntemukset lapsuuden muistoista.

Kyseisen elokuvan loppu on ehdottomasti kauneimpia, mitä olen nähnyt:

Jos video ei näy, tässä linkki sen osoitteeseen: https://www.youtube.com/watch?v=qu7Dw4NJmY4

(Huomasin, että uusimpiin postauksiin lisäämäni videot eivät enää näy mobiiliversiossa. Mistä lie sitten johtuu...?)

Arvostelu: Henkien kätkemä ~ Sen to Chihiro no Kamikakushi (2001)

HENKIEN KÄTKEMÄ

Ohjaus: Hayao Miyazaki

Pääosissa: Rumi Hiiragi, Miyu Irino, Mari Natsuki, Takeshi Naito, Yasuko Sawaguchi, Tsunehiko Kamijô, Takehiko Ono ja Bunta Sugawara

Genre: anime, fantasia, seikkailu

Kesto: 2h5min

Ikäraja: 7

Henkien kätkemä (Sen to Chihiro no Kamikakushi; kamikakushi=jumaluuksien kätkemä) on Hayao Miyazakin ohjaama anime-elokuva, jonka on tuottanut Studio Ghibli. Sen Japanin ensi-ilta oli 20.7.2001, ja Suomessa se saavutti valkokankaat yllättävän nopeasti, 29.11.2002. Elokuvalla olikin suuri vaikutus animen suosion nousuun länsimaissa. Henkien kätkemä voitti parhaan animaation Oscarin vuonna 2003, ja se on monien kriitikoiden ylistämä.

Nyt olen erittäin tukalassa tilanteessa. Tämä on yksinkertaisesti elokuva, jota arvostellessa tuntuu, että sanat vain katoavat ilmaan. Tuleekin helposti mieleen sanonta, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Niin juuri toteaisinkin tämän elokuvan kohdalla. Sanat eivät riitä kuvailemaan, kuinka ihmeellinen, kekseliäs ja emotionaalinen tarina on kyseessä. Hayao Miyazakin omaperäinen mielikuvitus on mielestäni juuri tässä elokuvassa huipussaan, ja siihen uppoutuminen vaatii katsojalta avoimen mielen.

Elokuva alkaa siitä, kun alakuloinen Chihiro-tyttö vanhempineen on muuttamassa uuteen kotiin. Isä ajaakin pian väärälle tielle, jonka päässä on mysteerinen tunneli. Chihiro kulkee vastahakoisesti vanhempiensa kanssa pitkin tunnelia, joka johtaa hylättyyn teemapuistoon. Paikka vaikuttaa autiolta, mutta ei sittenkään. Houkutteleva ruoantuoksu saa vanhemmilla veden kielelle, ja pian he jo mukavasti ahnehtivatkin erään kojun antimia. Sillä välin Chihiro tutkiskelee hieman paikkoja ja törmää mysteeriseen poikaan nimeltä Haku. Tämä varoittaa Chihiroa poistumaan nopeasti, ennen kuin rinnakkaismaailma herää eloon. Yrittäessään paeta, kauhistunut tyttö huomaakin vanhempiensa muuttuneen sioiksi.

Haku auttaa Chihiroa pääsemään alkuun uudessa ja painajaismaisessa tilanteessa. Tytön olisi etsittävä töitä kylpylästä, jota hallitsee velho nimeltä Yubaba. Kaikki on uutta ja suurta: portaat, käytävät sekä kaiken kukkuraksi erikoiset hahmot. Pannuhuoneessa Chihiro tapaa siellä työskentelevän Kamajin, jolla on monen monta kättä. Tämän työskentelyapureina nähdään Naapurini Totorosta tutut nokipallerot. Kamajin kovahkon ulkokuoren alta paljastuu sympaattinen hahmo. Kuvioihin astuu myös Lin, joka opastaa Chihiron Yubaban luokse vaatimaan itselleen töitä. Lin vaikuttaa Kamajin tavoin aluksi kylmältä hahmolta Chihiroa kohtaan, mutta hänkin lämpenee ja päätyy tueksi tytölle. Yubaba on varmasti se ihmeellisin tapaus. Ulkoapäin Yubaba on kuin isopäinen ja ryppyinen mummeli, joka huokuaa kunnianhimoa, uhkaavuutta ja äkkipikaisuutta. Aikuinen voisi helposti luulla kyseessä olevan länsimaalaisille animaatioille tyypillinen pahis, mutta katsoja joutuukin pian perumaan ennakkoluuloiset ajatuksensa. Yubaban pehmein puoli tulee helposti esille siitä, kuinka tämä huolehtii valtavan kokoisesta vauvastaan, ja äitiyden vuoksi tämä leppyykin yllättävän nopeasti. Kyseessä onkin siis hyvin moniulotteinen hahmo.

Chihiron seikkailu on täynnä uskomattomia asioita ja tapahtumia. Kaiken keskellä tavoitteena hehkuu päähenkilön henkinen kasvu, jotta tämä voisi pelastaa vanhempansa. Elokuvan punaiset langat kietoutuvat ja nivoutuvat vähitellen yhteen hyvinkin selkeäksi kokonaisuudeksi. Hakukaan ei täysin mysteeriseksi tapaukseksi jää. Hänen taustansa avautuu erinäisten tapausten seurauksena. Hakun ja Chihiron välillä kutkuttaa myös tuntematon yhteys, jonka Kamajikin yllättävänä romantikkona huomaa. 

Chihiro itse on aluksi tyypillinen 10-vuotias lapsi, joka on pilalle hemmoteltu ja taipuvainen valittamaan. Henkimaailmassa tytön onkin opittava löytämään sisimmästään rohkeus ja avain päättäväisyyteen, ja juuri nuo asiat elokuvassa heijastetaankin visuaalisuuden kautta aivan täydellisesti. Sankaritar on siis loppujen lopuksi vain tavallinen tyttö, jonka suuri kehityskaari onkin kahden tunnin aikana uskomaton. Tarkkasilmäisimmät huomaavat, kuinka erikoisena palikkana tuossa kaikessa junakohtaus toimii.

Teemoina elokuvassa pyörii alussa ahneus, joka ilmenee Chihiron vanhempien kautta. Myöhemmin ahneutta alkaa kuvastamaan myös kylpylän työntekijät, jotka uuden tulokkaan, Kasvottoman, johdosta himoitsevat kultaa. Huomattavin seuraus sillä on Yubaballe, joka sokaistuu raha-ahneudessaan niin pahasti, että se mikä on oikeasti hänelle tärkeintä, unohtuu. Uusi tulokas nimeltä Kasvoton on varmaankin Yubaban ohella se erikoisin hahmo. Kasvoton suhtautuu Chihiroon huomiota hakevasti, mistä voi päätellä hänen olevan eksynyt ja yksinäinen. 

Myös identiteetti ja sen tärkeys nousee yhdeksi erikoiseksi seikaksi. Yubaba hallitsee henkimaailmaa varastamalla muiden nimiä, ja niin Chihirokin on muuttua Seniksi melkeinpä unohtamalla oman nimensä. 

Miyazaki on aina ollut tunnettu rohkeudestaan ottaa kantaa ympäristöön liittyviin asioihin. Tässä kyseinen asia ilmenee joen jumalan kautta, joka ihmisten saastuttamana saapuu kylpylään. Ympäristökysymykset nousevat esiin myös Hakun taustan avautuessa.

Animaatiotyyli saa aikaan monen monia vau-efektejä. Se on yhtä huoliteltua kuin itse tarina. Yksityiskohdat, hahmojen liikkeet, varjostukset sekä hahmojen ulkonäkö. Kaikki tuo on uskomatonta silmänruokaa, etenkin Blu-ray:lla katsottuna. Ilman Joe Hisaishin musiikkia ei elokuvan emotionaalinen taso ja tunnelma olisi sitä, mitä se on. Jo alussa soiva One summer's day hehkuu melankolisuutta aiheuttaen kylmiä väreitä. Jännittävissä kohtauksissa kuultava the Dragon boy vahvistaa niitä synnyttämällä intensiivisen tunnelman. Junakohtauksessa soi rauhallinen the Sixth station, joka antaa katsojalle ison hengähdystauon. Myös Waltz of Chihiro on ehdottomasti mainitsemisen arvoinen sävellys Hisaishilta. Laulu on täynnä kauneutta juuri sille luodussa kohtauksessa. Elokuvan loppumusiikki Always with me (Itsumo nando demo) kuullaan Youmi Kimuran laulamana ja sanoittamana. Kappale huokuu loppuratkaisun haikeutta juuri täydellisesti.

Tähän asti en ole Ghibli-elokuvien arvosteluissani suomidubbausta tuonut esille lainkaan, mutta nyt päätin siitä huomauttaa. Niin kätevää kuin dubbaus omalle kielelle onkin, menettää siinä valitettavasti osan elokuvan taianomaisuudesta, joka on melko voimakkaasti sidottuna kulttuurillisiin asioihin. Tavallaan se jokin yksinkertaisesti katoaa. Alkuperäiset japanilaiset äänet ovat kuin luotuja hahmoilleen, eivätkä ne ole millään tasolla korvattavissa. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö onnistuneita suomidubbauksia Ghiblin tuotannosta löydy. Parhaimmat suomidubbaukset ovat mielestäni Porco Rossossa sekä Liikkuvassa linnassa. Sen sijaan esimerkiksi Prinsessa Mononokessa nousee suomidubbausta kuunnellessa ihmetys, että lukevatko ääninäyttelijät vain suoraan dialogejaan papereilta niistä sen kummemmin välittämättä. 

Henkien kätkemä on ylivoimaisesti parhaimpia näkemiäni elokuvia, ja se on ehdottomasti Oscarin ja muutkin palkintonsa ja kehunsa puhtaasti ansainnut. Nyt en puhu enää edes omasta mielipiteestäni, vaan aivan objektiivisesta näkökulmasta katsoen. Elokuva on aivan uskomattoman huoliteltu niin tarinaltaan, juonen käänteiltään, musiikiltaan kuin myös animaatiotyyliltään. Tässä vaiheessa en edes epäröisi käyttää sanaa mestariteos, sillä jos jokin animaatioelokuva sitä on, niin se on ehdottomasti tämä. Loppuratkaisu on yllättävän koskettava, ja viimeistään lopputekstien aikana soiva laulu purkaa kaiken emotionaalisen latauksen, mitä on kahden tunnin aikana katsojaan ehtinyt kehkeytyä. Pahimmassa tapauksessa sitä ei edes enää tiedä, kuinka pystyy elämäänsä jatkamaan eteenpäin tällaisen uskomattoman kokemuksen jälkeen. 

Ps. Suosittelen katsastamaan Pekka Lehtosaaren kommenttiraidan. Se avaa elokuvan moniulotteisuutta ja yksityiskohtia hämmästyttävän paljon!

Always with me (Itsumo nando demo) sanat suomeksi:

Syvyyksistä sydämen kuulen äänen sen

Kaiken antaisin, jos unta nähdä saisin

Hukun murheisiin, kyyneliin loputtomiin

Mutta tuolla puolen rakkain karkottaa huolen

Unohtuu kahleet maan, kun näen sinen taivaan

Kuin ensi kerran näen sen verran

Vaikka tie pitkä on, taival valoton

Kanssasi kuljen, valon syliin suljen

Hyvästit yksin tein pakahtumaan saa sydämein

Ruumiini herää todellisuuteen, tyhjään päivään uuteen

Elämän ihme, kuoleman ihme

Kaikki loistossaan käyvät tanssimaan

Syvyyksistä sydämen kuulen äänen sen

Toivon vaan, että unta nähdä saan

Muistan aina, siellä eivät suru paina

Unessa huuliltain ilo irtoaa vain

Kuiskauksen kuulen sen, jota unhoittaa voi en

Se eteenpäin kuljettaa, se minua johdattaa

Kun peili valoton särkynyt on

Sirpaleet elämää uutta kimmeltää

Uusi alkusoitto, uusi aamunkoitto

Tyhjä ruumiini edelleen syntyköön uudelleen

Turha on käydä matkaamaan, kiertää ympäri maan

Koska sen näin loistavan sisimmässäin

Valo sydämeeni löysi tien

Faktoja:

• Kohtauksen animointia varten, jossa Chihiro pakkosyöttää lohikäärme-Hakua, animaattorit tutkivat oikean koiran suun rakennetta.
• Joen jumalan siivouskohtaus perustuu tositapahtumiin Miyazakin osallistuessa joen siivoamiseen, josta poistettiin mm. polkupyörä.
• Chihiron saapuessa Zeniban talolle, hyppivän katulampun ääni on viittaus Pixarin logoon.
• Miyazaki sai inspiraatiota elokuvaan ystävänsä 10-vuotiaasta nyrpeästä tyttölapsesta.
• Loppumusiikin Itsumo nando demo oli aiemmin tarkoitus esiintyä Miyazakin leffassa jota ei lopulta tehty. Miyazaki kuunteli kyseistä laulua Henkien kätkemää tehdessään ja päätti lisätä sen elokuvaan loppulauluksi.
• Elokuvassa esiintyvät hahmot heijastavat sitä mitä ovat: Boh = pikkupoika, Kamaji = vanha pannuhuoneen työskentelijä, Yubaba = kylpylän noita ja Zeniba = rahanoita.

Elokuvan tiedot: www.wikipedia.com, www.imdb.com

Studio Ghibli: minkä ikäisille?

Moni Studio Ghiblin elokuviin törmännyt on varmastikin huomannut, että ne eivät ole aivan tavanomaisimmasta päästä; niiden mustavalkoisuus loistaa poissaolollaan, juonet ovat monimutkaisia, ja tietyt kohtaukset saattavat herkimpiä jopa ahdistaa. Olen itse kohdannut siihen liittyvän haasteellisen pulman: ikärajat eivät aina kerro, minkä ikäiselle elokuva on oikeasti suunnattu.

Uskon, että monet vanhemmat saattavat joutua asian kanssa hyvinkin kinkkiseen tilanteeseen. Ainahan asiaan auttaa se, että katsoo itse ensin vanhempana elokuvan yksin, ja päättää vasta sen jälkeen, voiko sitä lapselleen vielä näyttää. Omissa aivoissani asia on jo hyvänkin tovin pyörinyt, joten päätin listata hieman elokuvia, joiden kanssa kannattaa olla tarkkaavaisempi. Toivottavasti tästä on mieltä askarruttaville apua! 
(Huom! Jätän listalta pois elokuvat, joilla jo ennestään on korkea ikäraja. Esim. Prinsessa Mononoke, K12)

Suosittelen mainitsemiani elokuvia jo hieman kokemusta omaaville kouluikäisille. Tarkkaa ikää on mielestäni hyvin hankala arvioida, ehkäpä herkimmille sellainen 8-10-v. haarukka lienee sopiva.

HENKIEN KÄTKEMÄ

Henkien kätkemä on helposti se, mikä ensimmäisenä mieleeni tulee. Jo asetelma siitä, että tyttö joutuu eroon vanhemmistaan ja jää jumiin rinnakkaismaailmaan, voi herkimpiä ahdistaa ja pelottaa kovastikin. Elokuvassa on monia pelottavia juttuja: vanhempien muuttuminen sioiksi, uhkaava noita sekä monet kummalliset otukset tuossa erikoisessa paikassa. Sen juonikaan ei ole yhdeltä istumalta helposti ymmärrettävissä, vaan vaatii pohdiskelua. Todennäköisin painajaisten aiheuttaja on kuitenkin sikakohtaus. Ainakin eräs tuntemani lapsi, joka katsoi leffan 6-vuotiaana, sai siitä monen yön painajaiset. Ei ole sen jälkeen uskaltanut elokuvaa uudelleen katsoa...

LIIKKUVA LINNA

Liikkuvassa linnassa on helposti monimutkaisin juoni. Sen ymmärtäminen jo pelkästään aikuiselle katsojalle on haasteellista. Elokuvan alkupuoliskolla ei taida niinkään olla mitään sen intensiivisempää kuin se, että Sophie loihditaan vanhukseksi. Toisessa puoliskossa lentelee silti jonkin verran pommeja, koska sota pyörii myös yhtenä teemana elokuvassa. Muutenkin juonen ymmärrys vaatii  aivoilta aika paljon pohdintaa sekä uusintakatseluja (ainakin näin minulla).

MARNIE -TYTTÖ IKKUNASSA

Marnie -tyttö ikkunassa käsittelee hyvin raskaita aiheita: masennusta ja itsensä hyväksymistä sekä anteeksiantoa. Elokuvan idea on varmasti aivan sumussa pienemmillä katsojilla. Päähenkilö kokee voimakasta itsevihaa sekä kokee olevansa hylätty. Mahdollista pelkoa aiheuttaa siilo, jossa huhutaan kummittelevan. Uskon kuitenkin, että elokuvasta voi toisaalta olla lapsille apuakin, etenkin jos samaistuu päähenkilöön. Teeman ymmärtäminen vaatinee kuitenkin pientä elämänkokemusta.

PRINSESSA KAGUYAN TARU

Prinsessa Kaguyan taru ei ole mikään tavanomaisin animaatioelokuva. Se sivuaa hyvin raskaita aiheita liittyen elämään ja sen väliaikaisuuteen. Elokuvassa ei taida niinkään pelottavia kohtauksia olla, mutta voimakkaita kuitenkin. Leffan teemat ovat kuitenkin sellaisia, että ne puhuttelevat todennäköisimmin aikuisia. Elokuvan kesto (yli 2 tuntia) ja sen hidastempoisuus tuskin lapsia houkuttelevatkaan.

TUULI NOUSEE

Tuuli nousee on hyvin, hyvin kypsä tarina Hayao Miyazakilta. Se on omaan makuuni jopa hidastempoisempi kuin Isao Takahatan (Eilisen kuiskaus, Prinsessa Kaguyan taru) elokuvat. En ole hyvään toviin tätä elokuvaa katsonut, mutta mitään väkivaltaista tai pelottavaa tässä ei taida tapahtua, muuta kuin maanjäristys alkupuoliskolla. Elokuva vaan ei ole lapsille suunnattu. 

Listaamani elokuvat ovat enemmänkin sellaisia, jotka saattavat pienimpiä ja herkimpiä katsojia pelottaa tai ahdistaa (kahta viimeistä lukuunottamatta, jotka eivät vain ole lapsille suunnattuja). Lapsikatsojille suosittelen sen sijaan seuraavia elokuvia, ainakin aloitukseksi, jos Ghibli ei ole ennestään tuttu: Naapurini Totoro, Kikin lähettipalvelu, Ponyo rantakalliolla, Kätkijät, Kissojen valtakunta. 

Lisää tietoa erilaisten elokuvien ikäsuosituksista löytyy muun muassa seuraavilta sivustoilta: media avain, common sense media.