torstai 30. joulukuuta 2021

Arvostelu: Encanto (2021)

 ENCANTO


Ohjaus: Jared Bush, Byron Howard, Charise Castro Smith
Pääosissa: Stephanie Beatriz, Maria Cecilia Botero, John Leguizamo
Genre: animaatio, komedia, draama
Kesto: 1h 42min

Encanton päähenkilönä toimii nuori kolumbialainen tyttö nimeltä Mirabel, joka on perheessään ainoa jolla ei ole taikavoimia. Madrigalin perhe asustaa taianomaisessa talossa, eläväisessä kylässä, ihmeiden täyttämässä lumotussa paikassa nimeltä Encanto.  Pian selviää, että Encantoa ympäröivä taika on vaarassa, sillä talossa näkyy outoja halkeamia ja taikaa ylläpitävä kynttilä meinaa sammua. Mirabel aikoo tietenkin selvittää, miksi taika meinaa kadota ja haluaisi pelastaa Encanton.


Mirabel on oikein positiivinen pirteyspakkaus huolimatta siitä, että hän on perheessään ainoa tavallinen. Muilta perheenjäseniltä löytyy mm. parantamisen kykyjä, ylivoimakkuutta sekä muodonmuutostaitoja. Hieman ärsyttävyyden rajoilla moni perheenjäsen meinaa keikkua, sillä he suurimmaksi osaksi kohtelevat Mirabelia tylysti tämän tavallisuuden vuoksi. Mirabelista nimittäin vaikuttaa heidän näkökulmasta katsoen olevan vain haittaa, kun hän ei omaa taikavoimia. Erityisesti Abuela sekä Mirabelin sisko Isabela onnistuvat käymään hermoille. Molemmista hahmoista löytyy onneksi elokuvan edetessä hyviäkin puolia, mutta kyseiset kehityskaaret ovat aika kiireellä sutaistuja.

Itse asiassa koko elokuva tuntuu harmillisen kiireessä tehdyltä. Itse Encantoa ei kunnolla pohjusteta ja syvennetä, mikä loisi siitä toimivamman ja ymmärrettävämmän paikan kokonaisuudessa. Liian moni asia jää ilman vastausta, eikä niitä oikein katsojana pysty itse päättelemäänkään. Juoni taasen on uskomattoman lattea ja ohut, vailla minkäänlaista erikoisuutta. Alussa filmi vaikuttaa hyvin lupaavalta, mutta kokonaisuus ei lopulta oikein jätä mitään käteen, eikä seuraavana päivänä tohdi edes kunnolla muistaa mitä elokuvassa tapahtui.


Musikaali Encanto on, ja valitettavasti sen laulut ovat yllättävän pitkäpiimäisiä eivätkä ne edistä jo valmiiksi keskinkertaiselta tuntuvaa juonta millään lailla. Laulut ovat kuin taukoja elokuvassa, joten ne tekevät katselukokemuksesta aika tasapaksun. Niihin ei oikein tunnu olevan kunnolla panostettu, ja ne vaipuvat aikalailla heti unholaan sen jälkeen kun ne on kuullut.

Encanto on harmillisen keskinkertainen disney leffa, joka ei oikein herättänyt minussa tunteita suuntaan tai toiseen. Tietyt kohtaukset onnistuivat kyllä hieman naurattamaan ja koskettamaan, mutta ne eivät paljoa pelasta. Kokonaisuus jäi aika oudolla tapaa keskeneräiseksi, ja liian moni asia liittyen filmin maailmaan ja juoneen jäi leijumaan ilmaan ilman vastausta. Itse juoni on melko lattea ja ohut, aivan kuin siihen ei olisi edes kunnolla panostettu. Musikaalinumerot taasen ovat aivan käsittämättömän turhauttavia ja tuntuvat kuin tauoilta leffassa. Hahmot eivät myöskään aikaansaa lopulta kovin isoa vaikutusta. Seuraavana päivänä filmistä ei oikein tohdi enää muistaakaan paljoa, ja se tuskin koskaan houkuttelee minua katsomaan sitä uudelleen. Tänä vuonna ilmestynyt Raya ja viimeinen lohikäärme ja Luca olivat myös hyvin yllätyksettömiä ja keskinkertaisia, eikä auta muu kuin toivoa että jossain vaiheessa Disney panostaisi taas paremmin animaatioleffoihinsa. Live action filmi Cruella sentään onnistui yllättämään positiivisesti.



Elokuvan tiedot: www.imdb.com, www.wikipedia.com
Kuvat: www.wikipedia.com, https://fullcirclecinema.com/2021/11/27/encanto-review/, https://fi.pinterest.com/amp/pin/encanto-in-2021--742812532301239917/


perjantai 17. joulukuuta 2021

Arvostelu: Rakkautta ennen aamua ~ Before Sunrise (1995)

 RAKKAUTTA ENNEN AAMUA


Ohjaus: Richard Linklater
Pääosissa: Ethan Hawke, Julie Deply
Genre: draama, romanssi
Kesto: 1h 41min

Amerikkalainen Jesse ja ranskalainen Celine tapaavat toisensa junassa sattumalta. Jesse on matkalla Wieniin, Celine kotikaupunkiinsa Pariisiin. Junamatkalla he toistensa kanssa juteltuaan huomaavat viihtyvänsä keskenään ja päättävät viettää yhdessä loppupäivän ja yön Wienissä. 

Katsoin Rakkautta ennen aamua ensimmäisen kerran puolisen vuotta sitten, ja yllätyin kuinka erilainen rakkauselokuva on verrattuna muihin näkemiini. Leffa kiertää monet tyypilliset kliseet kaukaa eikä niinkään keskity pelkkään hempeilyyn, vaan sen sijaan tarina painottaa päähahmojen välistä keskustelua. Celinen ja Jessen dialogit sisältävät niin arkista rupattelua kuin ihan syvällisiäkin ajatuksia mm. rakkaudesta, omista kokemuksista ja elämän rajallisuudesta. Tietyt keskustelut saattavat herättää katsojassa ihan omia ajatuksiakin ja olla jopa samaistuttavia.


Jo junassa Celine ja Jesse tuntuvat pitävän toisistaan, ja niin Jesse uskaltaa pyytää Celineä seuraksi Wieniin. Siispä Celine lähtisi takaisin Pariisiin vasta aamulla. Vaikka elokuvan tapahtumat rajoittuvatkin tosiaan aikalailla alle vuorokauteen, ehtii se luoda paljon sisältöä. Hahmojen väliset kanssakäymiset onnistuvat aidosti kiinnostamaan ja imaisevat mukaansa, ja ennen kuin huomaakaan sitä on ihan emotionaalisella tasolla kaikessa mukana. Sen vuoksi leffan lopetus onnistuu koskettamaan, vaikka Celine ja Jesse hieman lupailevatkin tapaavansa toisensa uudelleen puolen vuoden päästä. 

Rakkautta ennen aamua on erinomainen elokuva, ja siitä onkin muodostunut yksi suosikkielokuvistani. Uusintakatselujenkin aikana en voi kuin ihmetellä, kuinka filmi onnistuu pitämään katsojan koukussaan kiinni, vaikka tapahtumat sijoittuvatkin vain yhteen iltaan ja kerronta etenee rauhalliseen tahtiin. Leffa onnistuu herättämään monenlaisia ajatuksia liittyen mm. siihen mitä rakkaus on, kuinka elämän rajallisuus tekee ajasta arvokasta ja vaikka mitä muuta. Syvällisen pohdinnan lisäksi pidän siitä, kuinka molempien hahmojen kokemuksia avataan hyvin todenmukaisella tavalla, tehden heistä helposti samaistuttavia. 

Aiemmin pidin Rakkautta ennen auringonlaskusta jopa hieman enemmän kuin tästä trilogian ekasta osasta, mutta nyt uusintakatselujen jälkeen tuntuu että ensimmäinen osa vie kuitenkin voiton. Kolmannesta osasta eli Rakkautta ennen keskiyöstä en pitänyt läheskään yhtä paljon, mutta se toisaalta vaatisi kyllä jo uusintakatselun. Ehkä voisi sitten jossain vaiheessa laittaa tämän trilogian filmit paremmuusjärjestykseen...





Elokuvan tiedot: www.imdb.com
Kuvat: www.wikipedia.com, www.indiewire.com


perjantai 10. joulukuuta 2021

Top 8 vuoden 2011 animaatioelokuvat

Olenkin jo tehnyt Top-listan vuoden 2001 animaatioelokuvista, joten miksenpäs tekisi vastaavanlaista Top-listaa vuoden 2011 animaatioista. Kaikkia sen vuoden animaatiofilmejä en ole nähnyt enkä luultavasti aio katsoakaan (ihan vain motivaation puutteen vuoksi), ja siksi listaltani ne sitten puuttuvat (niitä taisivat näin nopeasti vilkuilemalla olla ainakin Happy feet 2 ja Smurffit). Olen katsonut yhteensä kahdeksan animaatioleffaa, jotka ovat ilmestyneet vuonna 2011, ja niitä ovat...

8. AUTOT 2

Voi Autot 2. Tuntuu, että aikalailla kaikki Pixar-fanit pitävät tätä studion heikoimpana tekeleenä, enkä yhtään ihmettele miksi. Minulla ei oikeastaan ole edes paljoa kommentoitavaa tästä elokuvasta, koska se oli niin puuduttavan tylsä. Tämä ja Autot 3 ovat sellaisia Pixarin filmejä, joiden katseleminen on todellista ajanhaaskausta näin suoraan sanottuna. Animaatiotyyli sentään on ihan kelpoa katseltavaa.


7. CHILDREN WHO CHASE LOST VOICES

Makoto Shinkai tuli tunnetuksi suositun Your name -animeleffan myötä. Hänen tuotantonsa on ollut mielestäni aika ailahtelevaista, vaikka Your name todellinen mestariteos onkin. Children who chase lost voices on hyvin tasapaksu ja hitaasti etenevä seikkailu, jossa ei oikein suurimmaksi osaksi tunnu tapahtuvan mitään merkityksellistä. Hahmotkin jäävät ohuiksi, ja omaperäisyyttä tarinasta puuttuu paljon. Leffan aloitus on kuitenkin hyvin mielenkiintoinen ja lupaava, miksi harmittaakin että sen jälkeen alkaa hyvin tasainen alamäki. 


6. RANGO

Rango on oikeastaan varmaankin objektiivisesti hyvä leffa, mutta omaa mielenkiintoani se ei oikein kunnolla napannut. Senkin aloitus oli kyllä todella mielenkiintoinen ja lupaava, mutta jossain vaiheessa aloin vain tylsistymään sen ääressä. Tarina sijoittuu autiomaahan ja villiin länteen, jossa kameleonttilisko Rango seikkailee. Mukana on komediaa ja jännitystä, ja joidenkin mieleen leffa varmastikin saattaa olla.


5. NALLE PUH

En ole mikään Nalle Puh -elokuvien suuri fani. Sen sijaan pidin lapsena kyllä siitä Tv-ohjelmasta kovasti sekä Nasun suuresta elokuvasta. Vuoden 2011 Nalle Puh on ihan kelpoa katseltavaa, jossa tutut sympaattiset hahmot lämmittävät mieltä, ja mukana on kivasti huumoriakin. Kovin mieleenpainuva se ei kuitenkaan lopulta ole, mutta kyllä sen kertaalleen positiivisin mielin katsoi.


4. SAAPASJALKAKISSA 

Saapasjalkakissa on tuttu hahmo Shrek-elokuvista. Jopa niin suosittu hahmosta taisi tulla, että sen ansiosta hänestä tehtiin ihan oma elokuvakin. Saapasjalkakissa kertoo nimikkohahmonsa syntytarinan, ja luvassa onkin toimiva joskin hyvin ennalta-arvattava seikkailu. Jossain määrin yllätyin positiivisesti katsoessani tätä, mutta pahis olisi voinut olla mielestäni parempi. Huumoria filmistä ei kuitenkaan jää puuttumaan.


3. HOTARUBI NO MORI E

Hotarubi no mori e on suhteellisen pidetty animeleffa, vaikka en itse ihan sen hypetykseen päässyt. Voi olla, että odotin hahmoilta hieman enemmän syvyyttä, sillä lyhyen keston vuoksi jäin kaipaamaan jotain vielä enemmän. Silti kyseessä on oikein sympaattinen ja hieman koskettavakin tarina kahdesta ystävyksestä. Liikaa juonta en lähtisi availemaan, jotta en spoilaisi mitään niiltä jotka eivät ole tätä nähneet...


2. KUNG FU PANDA 2

Olen vasta hiljattain katsonut kaksi ensimmäistä Kung Fu Pandaa. Tämä jatko-osa oli yllättävän toimiva, vaikka pidinkin ensimmäisestä osasta kyllä enemmän. Päähenkilö Po saa viimein tietää enemmän menneisyydestään ja oikeista vanhemmistaan. Toiminnallista seikkailua on taas luvassa kera maittavan huumorin ja mainioiden hahmojen. Ykkösosan tapaan tässäkin on onnistuttu saamaan kuitenkin huumorin vastapainoksi myös hieman koskettavuutta etenkin lopussa.


1. KUKKULAN TYTTÖ, SATAMAN POIKA

Gorô Miyazakin maine ei kovin hyvä ole, etenkin vuoden 2006 Maameren tarinoiden ja nyt suht tuoreen Aya ja noidan vuoksi. Silti mies onnistui tekemään yllättävänkin hienon animeleffan vuonna 2011. Kukkulan tyttö, sataman poika ei ole fantasiaa pursuava Ghibli, vaan hyvin maanläheinen slice of life kouludraamaromanssi. Se sisältää silti mainiota huumoria, koskettavuutta ja sympaattisia hahmoja. Myös mukaansatempaava tunnelma ja upea soundtrack ansaitsevat mainintansa.



Kuvat: www.wikipedia.com, www.imdb.com

sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Arvostelu: Lumottu ~ Enchanted (2007)

 LUMOTTU


Ohjaus: Kevin Lima
Pääosissa: Amy Adams, Patrick Dempsey, Susan Sarandon, James Marsden, Timothy Spall, Idina Menzel, Rachel Covey
Genre: komedia, seikkailu
Kesto: 1h 47min

Lumottu on kuulunut suosikkielokuvieni joukkoon disneyltä aikalailla siitä asti, kun näin sen ensimmäisen kerran lapsena! Kyseessä ei ole mikään kovin suuressa suosiossa kylpevä leffa, mikä on pieni sääli. 

Tarina alkaa sijoittumalla Andalasiaan, joka on satumaa. Siellä prinssi Edward tapaa suloisen Giselle-neidon ja haluaa tämän kanssa oitis naimisiin. Edwardilla on kuitenkin julma äitipuoli Narissa (kuningatar), joka pelkää että tuore pariskunta veisi häneltä valtaistuimen. Niinpä hän huijaa Giselleä lähettämällä tämän oikeiden ihmisten maailmaan New Yorkiin. Pian Edward kuitenkin saa tietää minne neito on kadonnut, ja niin hän lähtee etsimään tätä...

Lumottu ei ole kokonaan live action elokuva, vaan se sisältää myös täysin animoituja kohtauksia. Andalasiakohtaukset ovat animoituja, kun taas oikea maailma esitetään live actionina. Kyseinen tyyli sopiikin mainiosti leffaan, sillä se erottelee satumaan ja todellisuuden toisistaan. Leffa alkaa animoituna, mutta Gisellen joutuessa New Yorkiin muuttuu filmi live actioniksi.


Ja New Yorkissa Giselle sitten onkin ihan hukassa ja pihalla kaikesta. Hän ei yhtään tajua minne on joutunut, ja yrittää sinisilmäisesti etsiä jotakuta joka neuvoisi hänelle tien takaisin linnaan. Pian hänet pelastaa pulasta Robert, joka ottaakin Gisellen yöksi hänen ja tyttärensä luokse. Gisellen puheet Andalasiasta ja siitä että hän on pian prinsessa eivät tietystikään Robertia vakuuta ja onkin huvittavaa seurata, kuinka näiden hahmojen suhtautuminen toisiinsa hieman muuttuu tarinan edetessä. Gisellen käyttäytyminen etenkin leffan alkupuolella tarjoaa monet naurut, mutta on myös todella mielenkiintoista nähdä kuinka hahmo muuttuu tavallaan realistisemmaksi. Robert taas tuntuu käyvän hahmokehitystä hieman päinvastaiseen suuntaan, mikä sekin on mainiosti toteutettu.

Prinssi Edward on ehdottomasti yksi elokuvan hauskimmista hahmoista, ja hän tarjoaakin monia huvittavia repliikkejä. Todelliseen maailmaan prinssi ei tunnu sopivan sitten alkuunkaan, niin satumaan tavoilla hän siellä yrittää käyttäytyä eikä se oikein tunnu onnistuvan. Tutuksi tulee myös kuningattaren kätyri Nathaniel, joka myöskin tarjoaa monia huvittavia hetkiä. Silti hahmosta on onnistuttu saamaan yllättävänkin mielenkiintoinen erityisesti mitä tulee hänen suhtautumiseensa Narissaan. Muita hahmoja ovat vielä maaorava Pip, Robertin tytär Morgan sekä Robertin tyttöystävä Nancy.


Lumottu on musikaali, ja siinä onkin mielestäni todella hyviä lauluja. Niitä ovat True love's kiss, Happy working song, That's how you knowSo close ja Ever ever after, joista That's how you know ja So close ovat ehdottomia suosikkejani. That's how you knowssa on mielestäni todella hyvät sanat, ja muutenkin sen melodia on tarttuva. So close on kieltämättä leffan romanttisin laulu, kuullaanhan se sentään tanssikohtauksen aikana. Ja se onkin hyvin kaunis ja koskettava!

Lumottu on erinomainen disney elokuva. Melkoinen klassikko siitä on jo itselleni muodostunut, sen verran hyvälle tuulelle se onnistuu minut aina saamaan. Mukana on maittavasti hauskoja hetkiä, muistettavia repliikkejä ja hyvin luodut päähahmot. Silti hauskuuden lisäksi on tarjolla myös onnistunutta draamaa etenkin mitä Gisellen ja Robertin hahmokehityksiin tulee. 

Ja ihan hiljattain tämä leffa saapuikin vihdoin ja viimein Disney plussaan...




Kuvat: www.movies.disney.com, www.glamour.com, www.deadline.com
Elokuvan tiedot: www.imdb.com


tiistai 2. marraskuuta 2021

Top 10 Disney pahislaulut

Muutama kuukausi sitten tuli tehtyä Top-listaa Disneyn romanttisista lauluista, niin nyt voisi tehdä Top-listaa pahislauluista! Mitkäs pahislaulut siispäs ovat mielestäni ne parhaimmat...

(Pocahontas)

(Leijonakuningas)

(Kaksin karkuteillä)

(Vaiana)

(Leijonakuningas 2)

(101 Dalmatialaista)

(Kaunotar ja hirviö)

(Pieni merenneito)

(Prinsessa ja sammakko)

(Notre Damen kellonsoittaja)

Top 3 ovat kyllä ne ehdottomat suosikkini, jotka tuskin koskaan tulevat muuttumaan!

Entä mitkä pahislaulut ovat teidän suosikkejanne?

Edit 4.12.2022


Kuvat: www.animationscreencaps.com

sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Arvostelu: American Beauty (1999)

 AMERICAN BEAUTY


Ohjaus: Sam Mendes
Pääosissa: Kevin Spacey, Annette Bening, Thora Birch, Wes Bentley, Mena Suvari, Peter Gallagher, Allison Janney, Chris Cooper
Genre: draama
Kesto: 2h 2min


Katsoin American Beautyn ensimmäisen kerran teini-ikäisenä monta vuotta sitten, ja silloin pidin sitä vain hyvin outona elokuvana. Uudelleenkatsastus alkoikin olla jo paikallaan, ja se todellakin kannatti. Onkin hassua, kuinka mielipide joidenkin leffojen kohdalla voi muuttua paljonkin toisella katselukerralla.

American Beautyn päähenkilönä on keski-ikäinen mies Lester Burnham, joka vaikuttaa seksuaalisesti turhautuneelta sekä läpeensä kyllästyneeltä tylsään elämäänsä. Hänen ja vaimonsa Carolynin välinen avioliitto on tuntunut olevan silkkaa kulissia jo pitkän ajan, eikä välit ainoaan tyttäreen Janeenkaan kovin läheiset ole. Pian kuitenkin uusi elämänhalu Lesterissä herää, kun hän tapaa Janen kauniin ja itsevarman luokkakaverin Angelan, josta hän alkaa nähdä seksuaalisia fantasioita.


Tarinan hahmot ovat kaikki todella mahtavasti luotuja ja kiinnostavia, sillä jokaisella tuntuu olevan oma elämänsuunta hieman hukassa, ja että se pitäisi etsiä uudelleen. Sitä kautta draama onnistuu vaikuttamaan katsojaan todella vahvasti. Erityisesti Lesterin ja Carolynin tyttären Janen sekä tähän tutustuva poika Ricky erottuvat sivuhahmoista mielenkiintoisten tarinan kaariensa vuoksi. Myöskin Lesterin silmiä miellyttävä kaunotar Angela tuo omalla persoonallaan maustetta mukaan, ollessaan niin kovasti itseään täynnä ulkokuorensa takia. Se pistääkin miettimään, että mitä kyseinen hahmo sitten lopulta sisimmässään on, ja että ulkokuori ei kerro kaikkea. Kontrastia tähän tuo ulkoapäin varsin tavalliselta tytöltä näyttävä Jane, mutta joka Rickyn silmissä vaikuttaa kuitenkin hyvin kiinnostavalta, jättäen tämän varjoon jopa itseään kehuvan Angelan.

Myös komedialliset hetket ovat erinomaisesti onnistuneita, ja elokuvaa katsoessa saa todellakin monet kerrat nauraa! Erityisesti Lesterin kautta kuultavat useat dialogit osuvat täydellisesti nappiin. Huumorista huolimatta tunnelma osaa silti myös vakavoitua tarpeen tullen, ja muutamaan otteeseen tavoitetaan ihan koskettaviakin hetkiä. Itse tarina taas osaa olla jopa yllättävänkin ennalta-arvaamaton, etenkin erästä lopussa tapahtuvaa käännettä en osannut odottaa.


Näyttelijöistä erityisesti Lesteriä esittävää Kevin Spaceyä on kyllä pakko kehua, niin erinomaisesti hän rooliinsa eläytyy! Myös Carolynia näyttelevä Annette Bening hoiti hommansa mahtavasti.

American Beauty on erinomainen elokuva, omasta mielestäni suorastaan jopa mestariteos, ja uudelleenkatselun jälkeen se pääsi kyllä suosikkielokuvieni joukkoon! Erinomaisesti luotujen hahmojen sekä mahtavien näyttelijöiden ansiosta draama ja komedia toimivat täydellisesti tasapainotellen toisiaan. Useilta nauruilta on mahdotonta välttyä, mutta silti myös niitä hieman vakavampiakin hetkiä tarina tarjoaa. Jos tämän leffan katsominen vielä uupuu, niin suosittelen kyllä antamaan sille mahdollisuuden!



Elokuvan tiedot: www.imdb.com
Kuvat: www.wikipedia.com, www.imdb.com


lauantai 11. syyskuuta 2021

Arvostelu: Cruella (2021)

 CRUELLA


Ohjaus: Craig Gillespie
Pääosissa: Emma Stone, Emma Thompson, Joel Fry, Paul Walter Hauser, John McCrea, Emily Beecham, Mark Strong, Kayvan Novak, Kirby Howell-Baptiste
Genre: draama, komedia
Kesto: 2h 14min


Cruella on Disneyn uusin remake-elokuva piirretystä, ja sen saapumista Disneyplussaan onkin tullut jo odoteltua! Ihan remake-versioksi tosin sitä ei ehkä voisi sanoa, sillä se ei juurikaan kunnolla pohjaudu 101 Dalmatialaista-disney-klassikkoon, vaan se kertoo pahiksen syntytarinan. Hieman Pahatar-viboja siis tästä ehti kyllä saada, sillä siinäkin pahis on pääosassa.

Päähenkilönä toimii tyttö nimeltä Estella, joka jo lapsena omaa lahjakkuuksia muotiin liittyen, ja hän haluaisikin aikuisena ryhtyä muotisuunnittelijaksi. Lapsena hän menetti äitinsä ikävän onnettomuuden vuoksi ja jäi orvoksi. Estella lyöttäytyi kuitenkin yhteen kahden pojan, Jasperin ja Horacen, kanssa, ja yhdessä he hankkivat elantonsa varastamalla. Aikuisena Estella yrittää tähdätä kohti muotisuunnittelijan uraa, ja pian hän sen mahdollisuuden saakin herättämällä Paronittaren huomion taidoillaan.


Estellan lapsuus kuvataan melko lyhyesti, mutta siitä saa silti kaiken tarvittavan irti. Hahmolla vaikuttaisi olevan tavallaan kaksi puolta: toinen pyrkii olemaan äidin neuvoja noudattava kiltti tyttö, kun taas toinen puoli haluaisi olla rajumpi ja jopa pahimmillaan kostonhimoinen. Estellan muuttumista Cruellaksi kuvataan erittäin mielenkiintoisella tavalla tämän taustatarinan ja yllättävänkin ennalta-arvaamattoman tarinan avulla. Muut hahmot tuovat omalla tavallaan oivaa maustetta mukaan, erityisesti Estellan/Cruellan antagonistiksi päätyvä Paronitar on aivan mahtavasti onnistunut tapaus. 

Voi, kuinka sainkaan yllättyä! Cruella edustaa ehdottomasti Disneyn live action sovitusten parhaimmistoa, sillä se ei yritäkään olla vain vaisu kopio piirretystä, vaan on ihan oma tarinansa elokuvan roistosta. Vaikka aikoinaan myös Pahatar yllätti minut ihan positiivisesti, jätti sen ohuet sivuhahmot ja ennalta-arvattava juoni minut hieman kylmäksi. Disney tuntuukin ottaneen opiksi, sillä Cruellassa kaikilla keskeisillä hahmoilla on kunnolla luonnetta ja tarkkaan mietitty rooli, ja tarinaan on todella panostettu. Nimittäin täysin ennalta-arvattava leffa ei todellakaan ollut, etenkin eräs käänne tuli minulle aivan puskista. Muutenkin on kokonaisuus erittäin viihdyttävä, onnistuen olemaan samaan aikaan sekä hauska, jännittävä että nokkela.


Näyttelijäsuoritukset ovat myös oikein onnistuneita, mitään moitittavaa siltä saralta ei löydy. Erityisesti itse Cruellaa esittävä Emma Stone sekä Paronitarta näyttelevä Emma Thompson ovat elokuvan todelliset tähdet.

Tiivistettynä Cruella on erinomainen live action sovitus 101 Dalmatialaista-elokuvan pahiksesta. Tarina onnistuu olemaan yllättävänkin ennalta-arvaamaton ja nokkela, ja viihdyttävyyttä entisestään nostaa mainio huumori sekä sopiva jännityksen tuntu. Hahmot ovat kaikki hämmästyttävän onnistuneita tapauksia, ja heitä esittävät näyttelijät vetävät roolinsa mahtavasti. Tämä leffa kilpailee kyllä tällä hetkellä ykkössijasta Risto Reipas ja Nalle Puhin kanssa, kun Disneyn remake-versio-suosikeistani puhutaan...




Elokuvan tiedot: www.imdb.com
Kuvat: www.wikipedia.com, www.imdb.com, www.pinterest.com


tiistai 3. elokuuta 2021

Suosikkianimaatiohahmoni: Taeko - Eilisen kuiskaus


Kaikilla on varmasti ainakin yksi suosikkihahmo jostain animaatioelokuvasta, joka on tehnyt jollain tapaa vaikutuksen. Hahmo saattaa olla sellainen, jota ihailee paljon tai johon samaistuu parhaiten. Itseäni kaikista eniten on säväyttänyt Eilisen kuiskauksen Taeko. Miksi?

Ensinnäkin leffa on vahvasti henkilödraama, eli kaikki tapahtumat kietoutuvat hyvin tiukasti Taekon ympärille. Sen ansiosta katsoja tuntee väistämättä sympatiaa häntä kohtaan koko elokuvan ajan, vaikka hänen luonteessa toki huonot puolensa onkin. Ja siksi minä niin pidän hänestä! Hänessä on vallan mainioita piirteitä positiiviselta puolelta kuten innostuneisuutta, mutta myös niitä negatiivisia piirteitä kuten nirsoutta ruoan suhteen (nyt tarkoitan enemmän siis nimenomaan Taekon lapsiversiota). Ja se on vain mielestäni hyvä, sillä ilman huonoja puolia häneen olisi hankala samaistua. 

Ja mistä luonteensa lisäksi Taekon lapsiversiossa ehdottomasti pidän, on hänen monet erilaiset ilmeet elokuvan aikana. Ihailen sitä, kuinka yksityiskohtaisesti hänen visuaaliseen tunteiden ilmaisuun on panostettu! Löytyy mm. surullista, närkästynyttä ja haaveilevaa ilmettä:




Taekon monet ilmeet pitkin leffaa ovat aivan mielettömän upeaa seurattavaa, sillä tunteet niiden kautta välittyvät hyvin voimakkaasti. Etenkin tuo ylimpänä oleva surullinen ilme saa aina minutkin hyvin surulliseksi!

Monille Studio Ghibliltä se tutuin ohjaaja on Hayao Miyazaki, ja Isao Takahatalta tunnetuin leffa tuppaa olemaan aikalailla Tulikärpästen hauta. Onkin harmi, että Takahata tuntuu jääneen jonkin verran Miyazakin varjoon. Oma henkilökohtainen suosikkini Isao Takahatalta on ehdottomasti Eilisen kuiskaus, vaikka Tulikärpästen haudasta ja Prinsessa Kaguyan tarusta myös paljon pidän. Siinä missä Miyazaki keskittyy fantasian ja realismin sekoittamiseen keskenään, on Takahata luonut enemmän realismiin painottuvia filmejä. Vaikka voisi ajatella, että miksi animoida realismia, niin olisiko lopputulos oikeasti yhtä vahva näyteltynä? Visuaalinen kerronta on esim. juuri Eilisen kuiskauksessa todella vahvasti läsnä, kuten liittämistäni gifeistä huomaakin. En usko, että oikealla ihmisellä saataisiin yhtä eloisia ilmeitä aikaiseksi. Ja aina live action leffoissa huolena on se, että homma kaatuisi heikon näyttelytyön vuoksi. 

Eilisen kuiskaus sisältää muutenkin paljon Taekon "mielensisäisiä" kohtauksia, jotka tavallaan näyttävät fantasiamaisilta, mutta eivät sitä oikeasti ole. Kolmanneksi alin gif kuvailee Taekon haaveilua kylpyläreissuun liittyen, ja sen aikana hänen ympärille ilmestyy kukkia. Toinen hyvä esimerkki voisi olla kohtaus, jossa Taeko lähtee lentoon kokiessaan ensi-ihastuksen tunteita vatsassaan:


Lapsuuden kuvauksissa punainen väri on selkeästi avainasemassa. Taekolla on punainen hiuspinni, punaiset kengät, punainen hame, punainen reppu, ja hänen takkinsa hihatkin ovat punaiset. Lisää huomioita visuaalisesta ilmeestä löytyy mielenkiintoisesta Youtube-videosta: The Visual Style of Past & Present - Only Yesterday.

Eilisen kuiskauksessa lapsuus- ja aikuisosiot eroavat toisistaan todella paljon: lapsuusosioissa värit ovat pastellimaisia ja taustoissa on akvarellimaisuutta, kun taas aikuisosioissa animaatio on ns. "realistisempaa". Taekon aikuisversio taas on mielestäni jopa hyvin erilaisesti animoitu hahmo Ghibliltä, sillä häneltä löytyy poskikorostuksia, tehden hänestä "realistisen" näköisen:


Entä sitten aikuisen Taekon luonne? Se yhdistyy mielestäni hyvin saumattomasti lapsiversion kanssa. Se tietynlainen haaveilevuus on hänestä kuitenkin hieman kadonnut, koska no, ihmisethän kasvavat ja muuttuvat. Elämäntilanne, jossa hän mietiskelee mitä oikeasti haluaa, tuo myös paljon samaistumisen varaa katsojalle, etenkin jos sattuu samassa ikäluokassa pyörimään. Sitä kautta elokuva mielestäni juuri saavuttaakin sen täydellisyyden: sen kanssa voi katsojana pystyä resonoimaan nostalgian ja elämäntilanteen kautta. 

Kylläpä nyt meni hyvin deepiksi setiksi, mutta tätä oli yksinkertaisesti aivan super kiva kirjoittaa. Ehkä taidan sitäkin kautta samaistua Taekoon, että olemme molemmat pohdiskelevaa tyyppiä. En voi sanoin kuvailla, kuinka paljon tätä leffaa rakastan!


Gifien ja kuvien lähteet: www.pinterest.com, https://giphy.com/explore/only-yesterday, https://michaelthereviewer.com/2021/03/13/only-yesterday-review/