perjantai 30. lokakuuta 2020

Arvostelu: Riemukas Robinsonin perhe ~ Meet the Robinsons (2007)

 RIEMUKAS ROBINSONIN PERHE


Ohjaus: Stephen J. Anderson
Pääosissa: Angela Bassett, Daniel Hansen, Jordan Fry, Matthew Josten, John H. H. Ford, Dara McGarry
Genre: animaatio, seikkailu, komedia
Kesto: 1h 35min


Riemukas Robinsonin perhe on yksi niistä 2000-luvun disney leffoista, joka on ollut minulla aina vaan näkemättä. Ulkokuori ja melko negatiivinen palaute ei ole oikein jaksanut innostaa katsomaan sitä. Nyt päätin kuitenkin antaa tälle erikoisen oloiselle leffalle mahdollisuuden.

Päähenkilönä seurataan orpoa poikaa nimeltä Lauri, joka haluaisi kovasti tavata oikean äitinsä. Haastatteluja orpokodilla on ollut, mutta kukaan ei ole oikein huolinut erikoista poikaa perheenjäsenekseen. Siksipä Lauri hieman kyllästyykin surumielisenä hommaan, ja haluaisi voida muistaa oikean äitinsä tai jopa kenties mennä tapaamaan tätä menneisyyteen. Hän onkin suunnitellut ja rakentanut laitteen, joka palauttaisi mieleen unohtuneita muistoja. Keksinnön esittely ei kuitenkaan suju niin kuin pitäisi, sillä salaperäinen hahmo saa aikaiseksi rikkoa sen. Ja pian muutakin vauhtia sattuu Laurin elämään, sillä eräs poika nimeltä Vilppu kuljettaa hänet tulevaisuuteen.


Elokuva alkaa ensin hyvin sujuvasti ja tempaisee katsojan mukaansa kiehtovalla ideallaan, etenkin Laurin keksimän laitteen ansiosta. Kun salaperäinen hahmo, eli toisin sanoen leffan pahis, ja Vilppu astuvat kuvioihin, kaikki alkaa edetä erittäin nopealla temmolla eteenpäin. Jopa niin nopeasti homma etenee, että se menee välillä oudoksi sekoiluksi ja adhd:n kaltaiseksi rymistelyksi. Onneksi mielenkiintoiset juonenkäänteet odottavat puolivälin jälkeen katsojaa, ja samalla se tietty lämminhenkisyys saadaan takaisin esille.

Hahmoista mieleenpainuvimmat ovat itse Lauri sekä Vilppu. Lauriin on saatu surumielistä mutta kiinnostavaa luonnetta, ja häneen voi olla yllättävänkin helppoa samaistua. Koska tempo on vauhdikasta ja tarina ei sisällä kovinkaan monia hengähdystaukoja, jäävät muut hahmot auttamatta melko pinnallisiksi. Robinsonin perhe vaikutti mielenkiintoiselta, mutta heihin ei harmillisesti saanut muodostettua kunnon otetta. Leffan pahis taas tuntui aluksi salaperäiseltä, mutta muuttui loppua kohti melko hölmönoloiseksi. Hänen motiivi oli kyllä mielenkiintoinen mutta jotenkin samaan aikaan hieman yliampuva.

Punainen lanka on ensimmäisen puoliskonsa ajan melkoista sillisalaattia, ja katsojana ehtii jo luulla että leffa ei ole muuta kuin pelkkää sekoilua ilman kunnon tavoitetta. Toinen puolisko taas palauttaa juonen oikealle raiteelleen onnistuen olemaan jopa yllättävänkin tunteellinen. En olisi uskonut, että lopetus jättäisi minulle näinkin tyytyväisen ja iloisen olon. Tarinan viesti saattaa tuntua hieman loppuun kulutetulta, mutta siitäkin huolimatta se toimi erinomaisesti ja lämmitti mieltä.


Animaatiotyyli on harmillisesti melkoisen muovista, mikä on ymmärrettävää sillä tietokoneanimaatio ei ole tuohon aikaan ollut vielä niin kehittynyttä. Vaikka onhan esimerkiksi Toy story vielä vanhempi leffa ja silti paljon paremman näköinen. Ulkokuori ei onneksi hirveän negatiivisesti vaikuta katselukokemukseen, mutta kyllähän se välillä pistää silmään häiritsevästi.

Riemukas Robinsonin perhe päätyi sekavasta ensimmäisestä puoliskostaan huolimatta positiiviseksi katselukokemukseksi. Juoni on yllättävänkin monimutkainen, miksi se ei luultavasti lapsille kovin helposti avaudu. Itsekin jouduin hieman käyttämään aivojani jotta pysyin perässä. Hahmoja ja erikoisia tapahtumia riittää runsaasti, miksi mielenpäälle ei oikeastaan jää kuin itse Lauri, Vilppu sekä tarinan yllättävänkin mieltä lämmittävä opetus. Pahis sen sijaan olisi voinut olla rutkastikin parempi, vaikka myönnän että hän onnistui kyllä useat naurut minussa saamaan aikaan. Kokonaisuudessaan leffa on oikeinkin toimiva, lämminhenkinen ja huumorintajuinen teos disneyltä. Ei läheskään parasta kyseiseltä studiolta, mutta ainakin yhden katselun arvoinen.






Elokuvan tiedot: www.imdb.com
Kuvat: wikipedia.com, pluggedin.com, ayearindisneymovies.wordpress.com


keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Arvostelu: Spirit - villi ja vapaa ~ Spirit: Stallion of the Cimarron (2002)

 SPIRIT - VILLI JA VAPAA


Ohjaus: Kelly Asbury, Lorna Cook
Pääosissa: Matt Damon, James Cromwell, Daniel Studi, Chopper Bernet
Genre: animaatio, seikkailu
Kesto: 1h 23min


Spirit - villi ja vapaa on yksiä lapsuuden suosikkileffojani. Luulisin, että ellei isosiskoni olisi ollut niin kova heppatyttö, ei välttämättä Spirit olisi minulle yhtä tuttu elokuva. Yhä aikuisenakin teoksen pariin palaaminen on aivan ihanaa, ja mielestäni kyseessä on yksi DreamWorksin aliarvostetuimmista elokuvista.

Tarinan keskiössä seurataan nimensä mukaisesti mustangiori Spiritiä, joka elää vapaana laumansa kanssa luonnossa. Eräänä päivänä lähistölle saapuu ihmisiä, joita Spirit päättää mennä tutkailemaan. Sen seurauksena käykin huonosti, sillä hän joutuu heidän vangiksi. Niin alkaa kova taistelu: voiko kukaan kesyttää niin vahvaluontoista ja vapaasieluista hevosta kuin Spirit?


Elokuva on poikkeuksellisesti sellainen, jossa eläimet eli tässä tapauksessa hevoset eivät lainkaan puhu, ja se on mielestäni erittäin mainio ratkaisu! Hevosten elekieli on nimittäin toteutettu oikein helposti ymmärrettävällä tavalla tunteiden ilmaisun ja hirnumisen avulla. Tietysti puheäänenä kuullaan Spiritin sisäinen ääni, mikä selventää joitakin asioita elokuvan edetessä. Välillä on myös muutenkin hauska kuulla, mitä kaikkea Spirit muista hahmoista ajattelee.

Tarinana elokuva nappaa minut yhä aikuisenakin mukaansa. Vaikka kyseessä ei ole mikään jännittävimmästä päästä oleva animaatio, on siinä jotain mikä jaksaa vetää puoleensa. Se jokin on mielestäni ihana tunnelma, erinomainen musiikki ja mielenkiintoiset hahmot. Tietysti yksi syy voi olla myös nostalgia, mutten usko sen olevan ainoa syy. 

Keskeisenä juonena on päähenkilön emotionaalinen kamppailu, johon hän joutuu tullessaan ihmisten sieppaamaksi. Spirit on päähenkilönä erittäin hyvin onnistunut, sillä hänessä on vahvaa luonnetta ja vapauden henkeä mutta silti myös tunnetta. Katsojan on helppoa samaistua häneen vaikeuksien saapuessa eteen. Muita tärkeimpiä hahmoja ovat intiaanimies Pikku Puro ja tämän tamma Sade. Pikku Puro tuo mielenkiintoista näkemystä esille eroten monista muista elokuvan ihmisistä: vaikka aluksi hän yrittääkin kesyttää Spiritiä, oppii hän lopulta ymmärtämään tätä. Heidän välille on onnistuttukin luomaan kaunis ja sydäntä lämmittävä mutta lyhytaikainen ystävyys. Sade on myös erittäin mielenkiintoinen hahmo, ja hänen ja Spiritin välille kehkeytyy erityinen yhteys.

Useimmiten DreamWorksin elokuvat eivät mene syvälle tunteisiin, mutta voi poju kuinka silmäni vetistelivät tämän leffan aikana. En tiedä johtuuko se nostalgiasta vai herkästä tunnelmasta kera musiikin. Tunteikkaitta kohtauksia todellakin riittää, jotka ainakin minuun uppoavat. 


Musiikki taas on todella upeaa. Laulut esittää Bryan Adams (Riki Sorsa). Erityisesti seuraavat laulut ovat aivan uskomattoman tunteellisia: Here I am, You can't take me ja Homeland. Get off my back on myös mainitsemisen arvoinen laulu, jonka aikana on aina hauskaa seurata ihmisten yritystä kesyttää Spiritiä.

Spirit - villi ja vapaan ympärillä ei ehkä liehu mitkään mestariteoksen liput, mutta se on kyllä ehdottomasti yksiä tunteellisimpia animaatioita mitä tiedän. Päähenkilö-Spiritin tarinankaari jaksaa yhä kiinnostaa, koskettaa ja lämmittää sydäntä, ja muutkin hahmot tempaisevat aina mukaansa. Tietysti leffa saa minulta myös automaattisesti nostalgialisän, vaikka en usko sen olevan ainoa syy että tästä pidän. Kyseessä on mielestäni DreamWorksin hienoimpia elokuvia, miksi se ansaitsisi rutkasti enemmän huomiota kuin se on saanut. Erityisesti lapsikatsojille Spirit on varmasti mieleen, ja tarjoaahan se sydäntä lämmittäviä opetuksia liittyen ystävyyteen ja luonnoneläinten oikeanlaiseen kohteluun.







Elokuvan tiedot: www.imdb.com
Kuvat: wikipedia.com, madlyodd.com, horseyhooves.com



sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Arvostelu: Eteenpäin ~ Onward (2020)

ETEENPÄIN


Ohjaus: Dan Scanlon
Pääosissa: Tom Holland, Chris Pratt, Julia Louis-Dreyfus, Octavia Spencer, Mel Rodriguez, Kyle Bornheimer
Genre: animaatio, seikkailu, komedia
Kesto: 1h 42min


Eteenpäin (Onward) on tuorein Pixarin elokuva, jonka katsomisen päätin hyödyntää sen saapuessa Disney+ -palveluun. Odotukseni sitä kohtaan olivat melko ristiriitaiset, sillä se on vastaanottanut sekä kehuja että kritiikkiä.

Tarina sijoittuu fantasiamaailmaan, jossa seurataan kahta haltijaveljestä, Iikkaa ja Aaroa. Iikka on päähenkilö, ja hän on luonteeltaan epävarma ja hieman surumielinen. Hänen isoveljensä Aaro sen sijaan on ulospäinsuuntautuneempi ja rohkeampi. Iikka suree yhä heidän edesmennyttä isäänsä, ja pian juuri sopivasti veljekset saavatkin mahdollisuuden tuoda isä kuolleista päivän ajaksi valtikan avulla. Lopputulos kuitenkin epäonnistuu jonkin verran: heidän isästään näkyvillä on nimittäin ainoastaan alavartalo. Niinpä Iikka ja Aaro lähtevät isänsä kanssa seikkailuun tavoitteena saada loputkin hänestä näkyviin, jotta he voisivat viettää kunnolla aikaa tämän kanssa.


Veljeshahmot ovat oikein hyvin onnistuneita tapauksia, joihin katsoja varmasti tykästyy ja voi jopa samaistua. Erityisesti Iikan hahmokehitystä on mielenkiintoista seurata. Aarokin paljastaa loppua kohden olevansa muutakin kuin mitä antaa aluksi ymmärtää. Sivuhahmot jäävät jonkin verran etäisiksi ja jopa turhiksi, mutta veljesten äidillä ja Mantikorilla oli kyllä hyvin mielenkiintoinen rooli tarinassa. Etenkin äidistä jäi hyvin sympaattinen vaikutelma.

Aluksi leffalla kestää hieman käynnistyä, mutta kun road trip seikkailu alkaa, nappaa tarina katsojan onnistuneesti mukaansa. On mielenkiintoista seurata, millä keinoilla Iikka ja Aaro pyrkivät saamaan heidän isänsä vartalon kokonaan näkyviin. Monenlaisia mutkia matkaan mahtuukin, mutta siinä sivussa veljesten hahmoja sopivasti syvennetään. Isähahmo harmillisesti jää aavistuksen verran etäiseksi, sillä hänestä on tosiaan vain alavartalo näkyvillä. Onneksi hänen kautta saadaan silti huumoria ja sympaattista meininkiä aikaan, mikä saa katsojan välittämään hänestä. Hauskoja hetkiä mukavasti elokuvassa onkin tarjolla, kuten myös sopivassa määrin jännitystä. Lopussa homma menee harmillisesti turhankin pitkäksi ja koheltavaksi ryminöinniksi, mutta onneksi sen jälkeen tarina taas hieman rauhoittuu, ja itse lopetus osaa olla yllättävänkin koskettava.

Visuaaliselta puoleltaan elokuva on tietenkin taattua Pixar-laatua. Aluksi silmälläni kesti hieman tottua erikoisen näköisiin otuksiin, jotka erottuvat todennäköisistä maisemista jonkin verran, mutta muuten elokuva on oikein näyttävä.


Eteenpäin on oikein hyvä elokuva, mutta ihan suosikki-Pixar-elokuvieni joukkoon se ei yllä. Toivoisin sen juonelta hieman parempaa keskittymistä ja tunnelmasta enemmän rauhallisempia hetkiä, sillä etenkin lopussa liika ryminöinti tuntuu hieman pitkästyttävältä ja laskee leffan tasoa jonkin verran. Pidän kuitenkin todella paljon siitä, kuinka hienosti elokuva syventää veljeshahmoja ja heidän välistä suhdetta. Kyseinen konsepti tuo aitoa tunnetta mukaan, ja etenkin lopussa katsojana saa liikuttua.






Elokuvan tiedot: www.imdb.com
Kuvat: wikipedia.com, empireonline.com, wired.com


torstai 22. lokakuuta 2020

Top 24 Studio Ghiblin elokuvat

Studio Ghibli on tehnyt tähän mennessä 24 elokuvaa, joista uusin Poika ja haikara on juuri rantautunut Suomeen marraskuussa 2023. Ghiblien järjestykseen laittaminen on melko haastavaa, sillä suurinhan osa näistä on loistavia. Tuntuukin että mielipide joidenkin sijojen kohdalla tulee hyvin todennäköisesti ajan kanssa muuttumaan, tai sitten voi olla että otan tämän turhan vakavasti. (Minkään muiden leffojen rankkaaminen ei oikeasti ole yhtä vaikeaa kuin Ghiblien!) Mutta sanottakoon, että etenkin Top kymmenessä olevat Ghiblit ovat minulle niitä tärkeimpiä. Siinä kohtaa onkin hyvin tuskallista päättää järjestystä.

Ja Kerrohan toki kommenttikentässä, mitkä ovat omia suosikkejasi Ghibliltä!

24. AYA JA NOITA
(Gorô Miyazaki, 2020)

Gorô Miyazakin ohjaama Aya ja noita on harmillisesti kenties Ghiblin ensimmäinen oikeasti huono elokuva. Sen alku lupailee mielenkiintoista tarinaa, mutta siihen se sitten hieman jääkin. Tavallaan viihdyin tämän ääressä ihan hyvin, mutta rehellisesti sanoen se ei tunnu kunnon elokuvalta, sillä sen juoni jäi hyvin keskeneräiseksi. Vaikka moni haukkuu miehen debyyttiä Maameren tarinoita, niin sentään siitä huokuu yritystä ja potentiaalia. Samaa ei voi sanoa Aya ja noidasta, joka tuntuu enemmänkin avausjaksolta animaatiosarjaan kuin kokonaiselta elokuvalta. Ja toivon, että tämä jää Ghiblin ainoaksi 3D-animoiduksi leffaksi, sillä kaunista katseltavaa tämä ei tosiaan ole.

23. MAAMEREN TARINAT
(Gorô Miyazaki, 2006)

Maameren tarinat ei itse asiassa ole mielestäni niin huono kuin mitä sen maine antaa ymmärtää. Pidin yllättävän paljon teemasta, jota leffa pyrkii käsittelemään, mutta toteutus ei ole ihan häävimmästä päästä. Epälooginen juoni ja hahmojen motiivien epäselvyys olivat mielestäni isoimpia ongelmia.

22. AALTOJEN KUOHU
(Tomomi Mochizuki, 1993)

Aaltojen kuohu on ihan jees elokuva, mutta siihen se sitten aikalailla jääkin. Uudelleenkatsomisen jälkeenkin leffa pysyttelee samalla linjalla: se ei sen suuremmin herätä tunteita, vaan on vain ihan kelpo. Helppo katsoa, mutta jotain vain jää puuttumaan. Ehkä en vain saanut yhtä syvää yhteyttä hahmoihin ja tarinaan kuin muissa Ghibleissä.

21. POM POKO
(Isao Takahata, 1994)

Pom Poko on varmasti se "outo lintu" Ghiblin tuotannossa, onhan tarinan keskiössä sukukalleuksiaan levittelevät supikoirat. Elokuva on mielestäni oikein hauska ja viihdyttävä, vaikka sillä lopulta melko melankolinenkin sävy on etenkin lopussa. Kestonsa aikana Pom Pokossa oli muistaakseni vähän muutamia rytmitysongelmia, mutta en muista tylsistyneeni sen ääressä kuitenkaan. Isoin miinus tulee hahmoista, jotka jäävät hyvin pintapuolisiksi ja täten etäisiksi, mikä on varmasti yksi syy ettei elokuva suosikkeihini kuulu.

20. NAAPURINI YAMADAT
(Isao Takahata, 1999)

Naapurini Yamadat on oikein huumorintajuinen ja rento elokuva. Se sisältää monia hauskoja ja jopa samaistuttavia perhetilanteita, joita arjessa voi sattua. Elokuva on aika episodimainen, mutta silti kevyt. Hirveän mieleenpainuva teos ei ole kyseessä, eikä se myöskään herätä kovin isoja tunteita. Viihdyttävä leffa joka tapauksessa.

19. POIKA JA HAIKARA
(Hayao Miyazaki, 2023)

Toivoin kovasti Poika ja haikara -leffan yllättävän minut, ja että pitäisin siitä paljon. Leffalla on ehdottomasti hyvät hetkensä erityisesti mitä huumoriin tulee, mutta kokonaisuutta vaivaa epäloogisuus. Miinusta joudun antamaan myös hahmoista, jotka jäävät harmillisen etäisiksi. Teoksen puutosten vuoksi ei leffa onnistunut koskettamaan minua, mikä on hieman yllättävää ottaen huomioon, kuinka lämminhenkisiä ja koskettavia kohtauksia Miyazaki on yleensä teoksiinsa onnistunut loihtimaan. Kokonaisuudessaan ihan katsomisen arvoinen teos kuitenkin, mutta ei parasta Ghibliä mielestäni.

18. TUULI NOUSEE
(Hayao Miyazaki, 2013)

Tuuli nousee ei mielestäni ihan yllä Miyazakin parhaimpien töiden tasolle. Elokuva on silti oikein kaunis ja koskettava, etenkin sen lopetus on yllättävänkin surullinen. Päähenkilössä saisi kuitenkin olla omaan makuuni enemmän särmää, jolloin leffa kenties resonoisi kanssani paremmin. Hieno elokuva siis, mutta ei ihan niitä suosikkejani kuitenkaan.

17. KÄTKIJÄT
(Hiromasa Yonebayashi, 2010)

Kätkijät on oikein hyvä elokuva, mutta toivoisin sen hahmoilta ja juonelta hieman enemmän syvyyttä. Aina ei tietysti juonen tarvitse olla monimutkainen, mutta tässä tapauksessa tuntuu, että sisältöä saisi kyllä olla enemmän. Pidän kuitenkin kovasti leffan rauhallisesta tunnelmasta, ja myös soundtrack on erittäin hyvin onnistunut.

16. KISSOJEN VALTAKUNTA
(Hiroyuki Morita, 2002)

Kissojen valtakunta on hauska ja viihdyttävä leffa, mutta se ei kuitenkaan mielestäni ihan yllä kirkkaimpien Ghiblien tasolle. Sen juoni on lopulta hyvinkin yksinkertainen, ja se tietynlainen syvyys siitä puuttuu. Pidän kuitenkin todella paljon elokuvan huumorista sekä persoonallisista hahmoista.

15. PONYO RANTAKALLIOLLA
(Hayao Miyazaki, 2008)

Ponyo on oikein herttainen vaikkakin myös hieman absurdi leffa kahdesta päiväkoti-ikäisestä lapsesta ja heidän välille syntyvästä ystävyydestä. Itseeni tämä ei joskus aikaisemmin uponnut, mutta nykyään pidän siitä. Tarinansa puolesta leffa ei ihan mielestäni pärjää Miyazakin aiemmille teoksille, mutta hahmot ovat oikein onnistuneita tapauksia. Visuaalisesti elokuva taas on mukavaa silmäkarkkia.

14. KUKKULAN TYTTÖ, SATAMAN POIKA
(Gorô Miyazaki, 2011)

Kukkulan tyttö, sataman poika on oikein rento ja leppoisa elokuva, jonka ääressä aika ei käy pitkäksi. Melko tavanomaista kouludraamaromanssia on tiedossa, mutta upea tunnelma tekee siitä erinomaisen hyvän mielen elokuvan. Leffan vietäväksi kyllä mielestäni uppoutuu helposti, ja tarina tarjoaa mukavasti sekä huumoria että koskettavuutta.

13. LAPUTA -LINNA TAIVAALLA
(Hayao Miyazaki, 1986)

Laputa on muistaakseni ihan se ensimmäinen näkemäni Ghibli ja samalla myöskin anime (siis jos jotain muumeja ei lasketa). Sen jännittävä seikkailu teki minuun erittäin suuren vaikutuksen! Sen ansiosta innostuin animesta oikein paljon, enkä luultavasti olisikaan nyt tässä rankkaamassa näitä leffoja, jos en olisi tätä lapsena nähnyt. Laputan vahvuuksia ovat ehdottomasti sen tiivis tarina ja rikas huumorintaju. Ihan niitä tunteisiin menevimpiä leffoja tämä ei minulle ole, mutta mukaansatempaava seikkailu se joka tapauksessa on.

12. KIKIN LÄHETTIPALVELU
(Hayao Miyazaki, 1989)

Kikin lähettipalvelu on hyvin sydäntä lämmittävä ja rento elokuva, joka on yllätyksekseni kestänyt montakin katselukertaa. Leffassa kun ei lopulta paljon tapahdu, mutta ehkäpä se tietynlainen leppoisuus tulee joskus tarpeeseen ja siitä saa vain niin hyvän mielen? Lisäksi Kiki on hyvinkin helposti samaistuttava hahmo, käydessään läpi itsenäistymisen vaikeuksia. Ja tarinan maailma on erittäin kauniisti luotu, ja rakastan elokuvan musiikkia todella paljon!

11. NAAPURINI TOTORO
(Hayao Miyazaki, 1988)

Naapurini Totoro on Kikin lähettipalvelun tavoin sellainen elokuva, jossa paljon ei tapahdu, mutta kuitenkin se tietynlainen lämminhenkisyys ja leppoisuus juuri tekeekin siitä niin hyvän. Mielestäni elokuva ei lopulta niinkään panosta varsinaiseen juoneen, vaan päähahmojen tunteiden käsittelyyn, mikä ilmenee mielikuvitusolentoina. Tarina pitää hyvin otteessaan ja lämmittää sydäntä kovasti.

10. TUULEN LAAKSON NAUSICAÄ
(Hayao Miyazaki, 1984)

Tuulen laakson Nausicaä ei periaatteessa ole Studio Ghiblin elokuva, mutta koska sen ansiosta Ghibli perustettiin, lasketaan se usein osaksi heidän tuotantoa. Nausicaän post-apokalyptinen asetelma on mielestäni erittäin kiehtova, sen päähenkilö on hyvin onnistunut ja tarina pitää otteessaan alusta loppuun asti. Samanniminen manga on ehdottomasti vielä parempi ja syvemmälle menevä tapaus. Silti tästä elokuvastakin on jo melkoinen klassikko itselleni muodostunut, ja sitä on tullut katsottua yllättävän useaan otteeseen.

9. SYDÄMEN KUISKAUS
(Yoshifumi Kondô, 1995)

Muistan katsoneeni Sydämen kuiskauksen heti Laputan jälkeen, ja voi että kuinka paljon pidinkään tästä! Vaikka reaalimaailmassa pysytellään, on teoksessa jotain hyvin kaunista ja taianomaista. Lisäksi pystyn samaistumaan elokuvan päähenkilöön, joka etsiskelee omaa tulevaisuuttaan. Draamaa, romanssinpoikasta ja huumoria on sekoitettu yhteen mielestäni juuri sopivasti.

8. PORCO ROSSO
(Hayao Miyazaki, 1992)

Maailmanlaajuista suosiota ajatellen, on Porco Rosso varmastikin Miyazakin aliarvostetuin elokuva. Mielestäni tässä elokuvassa juuri yhdistyy herran vahvuudet erittäin hyvin: komediallisuus, tunnelmointi sekä yllättävä syvyys. Etenkin Porcon sotamuistokohtaus kuuluu mielestäni Ghiblin koskettavimpien hetkien joukkoon. Lisäksi tarina on hyvinkin kypsä ja mielestäni enemmän aikuisille kuin lapsille suunnattu.

7. PRINSESSA KAGUYAN TARU
(Isao Takahata, 2013)

Prinsessa Kaguyan taru on erittäin kiehtova ja kaunis joutsenlaulu Takahatalta. Animaatiotyyliltään se tekee suuren poikkeuksen Ghiblin tuotannossa, sillä se on toteutettu vesivärimaalauksen tavoin. Ja kaunishan tämä ehdottomasti visuaalisesti on, ja sitä se myös tarinaltaan on! Prinsessa Kaguyan taru on ehdottomasti tunteita herättävimpiä Ghiblejä, etenkin sen katkeransuloinen lopetus on jotain niin surullista. 

6. TULIKÄRPÄSTEN HAUTA
(Isao Takahata, 1988)

Tulikärpästen hauta on hieno ja tunteisiin vetoava tarina kahdesta sisaruksesta kamppailemassa sodan kurjuuksien keskellä. Vaikka sodanvastaisuus tuntuu ilmeiseltä teemalta, vaikuttaisi leffa käsittelevän myös mm. ylpeyttä.  Elokuva voi tuntua pääosin synkältä ja masentavalta, mutta siinä on silti myös jotain hyvin kaunista ja taianomaistakin. Kovin usein leffaa ei sen surullisuuden vuoksi viitsi katsoa, mutta vaikuttava kokemus se siitä huolimatta on.

5. MARNIE -TYTTÖ IKKUNASSA
(Hiromasa Yonebayashi, 2014)

Marnie -tyttö ikkunassa on hyvin koskettava elokuva, enkä ainakaan itse selviä siitä ilman kyyneliä. Päähenkilön kokiessa itsensä ulkopuoliseksi ja sisäisesti rikkinäiseksi, pystyn heijastamaan häneen jonkin verran entistä itseäni. Vaikka elokuva on pääosin surumielinen, on siinä mainiosti huumoriakin. Mielestäni kyseessä on Ghiblin kauneimpia teoksia, miksi onkin harmillista että se on melko aliarvostettu.

4. EILISEN KUISKAUS
(Isao Takahata, 1991)

Eilisen kuiskaus oli yksiä viimeisimpiä näkemiäni Ghiblejä, ja se yllätti minut ihan täysin! En olisi uskonut, että Takahatalta voisi tällainen "piilossa" oleva timantti löytyä. Koska kyseessä on aika hidastempoinen slice of life elokuva, ei se välttämättä ole kaikkien makuun. Minuun tämä nostalginen lapsuuden muistoja käsittelevä teos on kuitenkin uponnut ihan täysillä, ja pystyn samaistumaan sen päähenkilöön erinomaisesti.

3. PRINSESSA MONONOKE
(Hayao Miyazaki, 1997)

Prinsessa Mononoke on synkkäsävyisimpiä Ghiblejä, mutta samalla myös kauneimpia ja temaattisesti kantaaottavimpia. Tämä elokuva onkin mielestäni paras esimerkki siitä, kuinka tehdä animaatio, jossa maailmaa ei esitetä mustavalkoisena. Mononokessa jokaisella osapuolella on perusteltu syy käytökseensä, mutta silti kukaan heistä ei ole puhtaasti hyvä tai paha. Muistelen aluksi leffan tarinan olleen aika hankala ymmärtää sen monikerroksisuuden vuoksi. 

2. LIIKKUVA LINNA
(Hayao Miyazaki, 2004)

Liikkuva linna on listalla se teos, johon rakastuin ensisilmäyksellä, ja olenkin katsonut sen ties kuinkakohan monta kertaa. Vaikka ihan ykköseksi en sitä enää laittaisi, niin se on silti ehdottomasti yhä ihan eräitä suosikkileffojani. Rakastan tässä leffassa oikeastaan ihan kaikkea: sen mielikuvitusrikasta maailmaa, sympaattisia hahmoja sekä kaunista juonta. En kyllä kerta kaikkiaan usko koskaan kyllästyväni tämän katselemiseen monien muiden Ghiblien tavoin.

1. HENKIEN KÄTKEMÄ 
(Hayao Miyazaki, 2001)

Henkien kätkemä on vain niin täydellinen elokuva, tarvitseeko oikeasti edes muuta sanoa. On jotenkin edes hankala löytää oikeanlaisia sanoja kuvailemaan tämän leffan upeutta. Suurin syy, miksi Henkien kätkemä on mielestäni paras (Ghiblin) animaatio on, että mikään muu leffa ei ole jättänyt samanlaista ihmeellistä fiilistä katsomisen jälkeen. Elokuvaan vain uppottuu täysin eri tavalla mukaan kuin muihin Ghibleihin, joten siitä ei pääse yli eikä ympäri, että se ansaitsee paikkansa ykkösenä!


Edit: 10.3.2024


Kuvat: www.pinterest.com

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Arvostelu: Millennium Actress ~ Sennen Joyû (2001)

 MILLENNIUM ACTRESS


Ohjaus: Satoshi Kon
Pääosissa: Miyoko Shôji, Mami Koyama, Fumiko Orikasa, Shôzô Îzuka, Shouko Tsuda, Hirotaka Suzuoki
Genre: anime, draama
Kesto: 1h 27min


Monen kuukauden päästä voisi palata mestarillisen animeohjaajan, Satoshi Konin, elokuvan ääreen. Kun joskus keväällä katsoin Millennium Actressin ensimmäisen kerran, tuntui etten oikein ymmärtänyt siitä mitään. Mutta koska Konin tapaan on luvassa jälleen surrealismia, niin tarvitseeko silloin kaikkea  ymmärtääkään? 

Päähenkilönä seurataan jo ikääntynyttä naista nimeltä Chiyoko, joka oli 30 vuotta sitten Ginei studion tunnetuin näyttelijätähti. Kaksi televisio-haastattelijaa, Genya ja Kyoji, saapuvat tapaamaan häntä haastattelun merkeissä. Genya antaa Chiyokolle avaimen, jonka tämä oli mitä luultavimmin aikoinaan hukannut studiolle.

Kun Chiyoko alkaa kertoa tarinaansa, sekoittuvat hänen muistonsa ja näyttelijätyö keskenään. Teini-ikäisenä Chiyoko pelasti salaperäisen miesartistin, joka yritti paeta viranomaisia. Hän jätti jälkeensä avaimen, jonka Chiyoko päätti pitää tallessa ja palauttaa sen takaisin hänelle. Chiyoko ryhtyy elokuvanäyttelijäksi siinä toivossa, että artisti tunnistaisi ja löytäisi hänet. Vaikka salaperäisestä miehestä ei tohdi kuulua eikä näkyä mitään, ei Chiyoko menetä toivoaan.


Aluksi tarinan lähtöasetelma saattaa tuntua tahattoman yliampuvalta, mutta viimeistään lopussa elokuva todenteollakin palkitsee katsojansa. Kyse ei ole päällisin puolin siitä, mitä ensin luulisi, ja mitä myös itse erehdyin ensimmäisellä katselukerralla luulemaan. Kon ajaa takaa luultavasti ihmisen mielikuvan luomista jostain, mistä ei pysty päästämään irti. Ja lopputulos voi olla sitten se, että päämäärä ei ole se tärkein, vaan matka. Kun viimeiset sanat kuultiin, iskostui elokuvan ydin tunnehermooni erittäin kovasti.

Itse tarina on kaikkea muuta kuin ennalta-arvattava, minkä vuoksi se pitää katsojan hyvin otteessaan. Muistojen ja elokuvaotosten sekoittuessa toisiinsa, saa katsojana mietiskellä, onko niillä jotain tekemistä toistensa kanssa. Tuntuu, että jokaisessa otoksessa on sama juoni. "Näyttelikö Chiyoko elokuvissa omaa elämäänsä?" voisi olla ainakin yksi heittokysymys, johon ei ole suoraa vastausta. Aluksi voi tuntua siltä, että pää menee sekaisin surrealismin vuoksi, miksi kannattaakin mieluummin yrittää keskittyä päähenkilön emotionaaliseen kamppailuun. Silti surrealismi tuo elokuvaan erittäin hyvän lisän: se takaa monet uusintakatselukerrat, joiden aikana oppii ymmärtämään tarinaa aina vain paremmin. 

Hahmoihin siirryttäessä, Chiyoko onkin yllättävän helposti samaistuttava sellainen. Sympaattisuutta ja huumoria mukaan taas tuovat televisio-haastattelijat juuri sopivasti, jotta tarina ei yltyisi liian traagiseksi.


Animaatiotyylistä tarvitsee tuskin mainitakaan, että se on hyvin omalaatuista Konilla. Hahmojen realistiset ulkoasut ovat aina kiehtoneetkin minua hänen elokuvissaan. Musiikki taasen pääsee totaalisesti omaan arvoonsa. Erityisesti Run sai aivan kylmät väreet vilisemään ihollani. Lopputekstien musiikki taas sopi juuri loistavasti yhteen lopun tunneryöpyn kanssa. Se stimuloi ihanasti korvia siinä samalla kun katsojana yrittää koota kaikkea näkemäänsä kasaan.

Millennium Actress teki minuun yllättäen lähtemättömän vaikutuksen. Elokuva onnistuu pitämään katsojansa erinomaisesti otteessaan kaikessa ennalta-arvaamattomuudessaan ja surrealistisuudessaan. Tarinan edetessä mukaan mahtuu jännitystä, tunteiden vuoristorataa ja tietenkin Konille tyypillisesti tunnelmaan sopivaa sympaattisuutta ja huumoriakin. Loppukohtaus on yllättävän haikea, erittäin voimakkaasti tunteisiin iskevä ja sanattomaksi jättävä.







Elokuvan tiedot: www.imdb.com
Kuvat: wikipedia.com, aminoapps.com, mummyboon.wordpress.com


perjantai 16. lokakuuta 2020

Arvostelu: Herra Rupikonna ja Iisooppi Kurkinen ~ The Adventures of Ichabod and Mr. Toad (1949)

 HERRA RUPIKONNA JA IISOOPPI KURKINEN


Ohjaus: James Algar, Clyde Geronimi, Jack Kinney
Pääosissa: Bing Crosby, Basil Rathbone, Eric Blore, J. Pat O'Malley, John McLeish, Pinto Colvig, Jud Conlon, Leslie Denison
Genre: animaatio, komedia
Kesto: 1h 8min


Herra Rupikonna ja Iisooppi Kurkinen kuuluu Disneyn sota-ajan leffojen joukkoon, ja klassikoista se on numero 11. Elokuva koostuu kahdesta tarinasta: Kaislikossa suhisee ja Päätön ratsumies. Ensimmäinen tarina perustuu lastenkirjaan nimeltä The Wind in the Willows (1908), ja toinen perustuu tarinaan nimeltä The Legend of the Sleepy Hollow (1820).



KAISLIKOSSA SUHISEE



Tarina kertoo konnasta nimeltä Rupikonna, joka on koko ajan keksimässä jotain kelmiä puuhaa itsekkäällä luonteellaan.

Harmillisesti Kaislikossa suhisee ei toiminut minulla ensimmäisellä eikä nyt toisellakaan katselukerralla. Se tuntuu vain hyvin kiireessä tehdyltä sotkulta ilman kunnon juonta. Siinä on muutama hauska hetki, joissa saa hieman hymähtää, mutta se ei ole kovin selkeästi tehty. Siinä saisi olla hieman mielenkiintoisempia hahmoja tai jotain mikä pistäisi enemmän silmään. Vielä enemmän harmittaa se, että tarina on aivan liian pitkä, n. 35 minuuttia, minkä vuoksi sen ääressä pitkästyy hyvin paljon. Itse odottelin koko tuon keston ajan vain seuraavan tarinan alkua, sillä tiesin jo edellisestä katselukerrasta että se on paljon parempi.


2/5



PÄÄTÖN RATSUMIES



Tämän tarinan keskiössä on puolestaan Ichabod Crane, joka on todellinen naistenmies kuten kuvastakin voi päätellä. Laiha ja lapiojalkainen miekkonen saapuu Sleepy Hollow nimiseen kylään ja ryhtyy siellä eräässä koulussa opettajaksi. Pian hän tapaa suloisen ja kauniin Katriinan, jolla vieläpä sattuu olemaan erittäin rikas isukki. Ahneena käy Ichabod tietenkin neitokaisen kimppuun, mutta ei voi välttyä ongelmilta siinä samalla. Nimittäin kylässä asuva mies nimeltä Brom on oikeasti ihastunut Katriinaan, ja hän haluaa tämän ehdottomasti itselleen. Viimeisillä minuuteilla nähdään myös itse Päätön ratsumies, joka tuo hieman jännitystä tarinaan.

Tässä tarinassa ei yllättäen yksikään hahmo puhu - hahmot aikalailla joko laulavat, kiljuvat tai nauravat.

Vaikka varsinainen Päätön ratsumies-osio jää melko lyhyeksi ja alkaa vasta viimeisillä minuuteilla, piti tarina minut hyvin otteessaan. Itse Ichabod esitellään alussa niin mielenkiintoisella tavalla, ja tämän touhuiluja ja Katriinan perään himoitsemista on hauskaa seurata. Erityisesti mieleenpainuva on tanssikohtaus, jossa Brom yrittää tehdä kaikkensa saadakseen Katriinan itselleen. Voi niitä nauruja, mitä tämä sai minussa aikaan! Yllättävän iskevää tai siis ainakin minuun uppoavaa huumoria tässä ehdottomasti on. Ja saihan sitä vielä viimeisillä minuuteilla sekä nauraa että jännittää Ichabodin puolesta. 


3/5



Herra Rupikonna ja Iisooppi Kurkinen on kokonaisuutena keskinkertainen disney leffa. Harmi, että ensimmäinen tarina on yhtä sekoilua ja puuduttavaa katsottavaa, sillä jälkimmäisen tarinan perusteella uskaltaisin sanoa tämän olevan erittäin mukiinmenevä elokuva. Suosittelen siis ainakin katsastamaan Päättömän ratsumiehen, sillä se on sota-ajan leffojen pätkistä mielestäni paras, koska se on niin hauska!






Elokuvan tiedot: www.imdb.com, www.wikipedia.com
Kuvat: imdb.com, flixlist.co, scifihorrorfantasy.files.wordpress.com


keskiviikko 14. lokakuuta 2020

Top 10 Studio Ghibli-elokuvien maailmat

Monissa Ghiblin leffoissa on aivan ihanan mystisiä, fantasiamaisia ja erikoisia asioita pursuavia maailmoja, joihin ne sijoittuvat. Yleensä niissä myöskin vallitsee jokin tietynlainen tunnelma, esim. seesteinen, synkkä, unenomainen jne. Voisin mietiskellä 10 Ghiblin elokuvien maailmaa, jotka ovat tehneet minuun jollain tapaa erityisen vaikutuksen. Sijoitukset eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä.



10. TUULEN LAAKSON NAUSICAÄ


Tuulen laakson Nausicaän post-apokalyptisessä asetelmassa on aina ollut jotain, mikä kiehtoo minua aivan suunnattomasti. Miyazakin mielikuvitus antoi tulevaisuuden saastuneesta maapallosta mielenkiintoisen näkemyksen, vaikka sen ehkä kuuluisi olla ennemminkin luotaantyöntävä. Mutta koska Nausicaä itse niin avoimesti tutkailee tuota kaikkea, niin eihän sitä voi katsojanakaan kuin ihailla.



9. TULIKÄRPÄSTEN HAUTA


Vaikka Tulikärpästen haudan sotamaailma on melkoisen synkkä ja karu, niin siellä on silti sitä tuttua Ghibli-taikaakin mukana. Jostain syystä ne kauniit tulikärpäset kiehtovat minua hyvin paljon. Erityisesti kohtaus, jossa sisarukset ihailevat tulikärpäsiä luolassaan, on yllättävän kaunis ja puoleensavetävä. Sitähän haluaisi aivan itsekin etsiskellä luolan ja kerätä sinne tulikärpäsiä valonäytöstä varten!



8. NAAPURINI TOTORO


Kuka nyt ei haluaisi voida asua maailmassa, jossa mielikuvitusolennot heräävät eloon? Kyllähän nyt minäkin haluaisin päästä Kissabussiin kyytiin ja lainata sateenvarjoani Totorolle! Muutenkin on Naapurini Totoron maailmassa mukavan seesteinen tunnelma, mikä stimuloi aivoja ihanalla tavalla. 



7. KIKIN LÄHETTIPALVELU


Kuten Naapurini Totorossa, myös Kikin lähettipalvelussa vallitsee ihanan seesteinen tunnelma. Kaupunki, johon Kiki muuttaa, on aivan tavattoman kauniisti animoitu. Silmät tutkailevat kaikki mahdolliset rakennukset ja kujat läpi niinkuin ne olisivat jotain suurta herkkua.



6. EILISEN KUISKAUS


Eilisen kuiskauksessa ihailen eniten sen menneisyyden kuvaustyyliä: yksityiskohdat eivät ole tarkkoja, ja maisemissa on hentoa akvarellimaista otetta mukana. Puhumattakaan, kuinka helposti samaistuttavia Taekon muistot ovat, niin menneisyyden animointi väkevöittää ihanasti sitä kaikkea. Kun itsekin muistelemme asioita, ei paikkojen yksityiskohdat ole tarkasti mieleenpainuneina, minkä vuoksi pidän Eilisen kuiskauksen animaatiotyyliä hyvin nerokkaana.



5. PORCO ROSSO


Porco Rossossa on aivan tajuttoman mahtava ja puoleensavetävä tunnelma! Se yhdistettynä sen maailman väririkkauteen ja italialaiseen teemaan musiikkeineen saa aikaan aivan uskomattoman olon. Porco Rosso onkin mielestäni Liikkuvan linnan ja Henkien kätkemän ohella kauneimpia Ghiblejä ulkoasultaan. Sen maailmassa on jotain hyvin aitoa, minkä vuoksi siihen uppoaa aina mukaan ihmeellisellä tavalla. Tekisi jopa mieli itsekin hypätä tuon punaisen lentokoneen kyytiin ja nähdä kaikki maisemat, joiden halki Porco lentelee!



4. SYDÄMEN KUISKAUS


Sydämen kuiskauksen maailma on eräitä vaikuttavimpia ja mukaansaimaisevimpia, mitä animaatioista tiedän! Se onkin aika uskomatonta, kun kyseessä on vieläpä varsin realistinen elokuva. Sydämen kuiskauksen maisemat, yksityiskohdat ja musiikki huokuvat jollain ihanalla tavalla taianomaisuutta, mikä löi minut ensimmäisellä katselukerralla aivan ällikällä. Ihmettelin silloin kovasti, että kuinka jotain näin kaunista on voitu saada aikaan. Se jos jokin inspiroi minua ottamaan lisää selvää Studio Ghiblistä ja animesta ylipäätään.



3. PRINSESSA MONONOKE


Prinsessa Mononokessa on ehdottomasti kaikista lumoavin metsä, mitä olen animaatioissa nähnyt. Siinä on hyvin paljon mystiikkaa ja synkkyyttä mutta silti myös jotain lapsenomaistakin näkemystä. Olen aina muutenkin pitänyt metsistä, niissä on kiva seikkailla, joten hypähtäisin mielelläni tuonne täynnä omituisia otuksia pursuavaan Peurajumalan metsään. Kodamat, susi- ja villisikajumalat sekä itse Peurajumala olisivat melkoinen ilmestys. Erityisesti ne ihanan söpöt Kodamat haluaisin ehdottomasti tavata!



2. HENKIEN KÄTKEMÄ


Olisi suuri synti olla mainitsematta Henkien kätkemän rinnakkaismaailmaa! Ketä nyt ei kiehdo tuo maaginen mutta toisaalta ahdistava paikka, johon tyttönen joutuu jumiin? On aaveita, jumalia, nokipalleroita ja vaikka mitä. Ja tietenkin sen visuaalinen väririkkaus ja rajaton mielikuvitus on se, mikä Henkien kätkemän visuaalisesta puolesta tekeekin niin uskomattoman vaikuttavan.



1. LIIKKUVA LINNA


Sitten on tietenkin vielä Liikkuvan linnan maailma, mikä varmaan onkin Henkien kätkemän ohella mielenkiintoisin paikka johon sukeltaa. Liikkuvassa linnassa minua oikeastaan kiehtoo ihan kaikki visuaaliselta puolelta: niin itse linna, kuin myös kaikki paikat joissa hahmomme seikkailevat. Jopa itse Sophien hattukauppa on jo ihanan mukaansaimaiseva kodintuntuisuudellaan. Liikkuvassa linnassa tietenkin on vaikka kuinka yksityiskohtia mitkä kiehtovat, mutta mieleenpainuvin lienee värikiekko, jolla pääsee matkailemaan eri kaupunkeihin. Olen tuskin ainoa, joka on mietiskellyt, että mihinköhän se musta väri johtaa. Siitä muistakseeni kerrottiin kyllä kirjassa, mutta luulen sillä olevan erilainen merkitys tässä elokuvassa. Nimittäin aina kun Hauru on lintumuodossaan lentelemässä sodassa, tulee hän takaisin mustan värin kautta - symboloisiko se musta väri kenties sotamaailmaa? 

Tulipas nyt paljon tekstiä Liikkuvasta linnasta, heh. Lienee varmastikin selvää, että jos minun pitäisi valita Ghibli-maailma jossa eläisin, olisi se ehdottomasti tämä. Kaikki se väri- ja mielikuvitusrikkaus velhoineen ja demoneineen kiehtoo minua erittäin paljon.





Kuvat: tor.com, ekostories.com, imdb.com, comicsverse.com, godubrovnik.com, pinterest.com, brightwalldarkroom.com, sinema.sg, rogerebert.com, nefariousreviews.com