Arvostelu: Suzume ~ Suzume no Tojimari (2022)

 SUZUME

Ohjaus: Makoto Shinkai

Pääosissa: Nanoka Hara, Hokuto Matsumura, Eri Fukatsu

Genre: anime, seikkailu

Kesto: 2h 2min

Makoto Shinkain uutuusleffan Suzumen saapumista Suomeen olen jo kauan ehtinyt odotella! Ja voi että sitä fiilistä, kun reilu vuoden jälkeen meni taas pitkästä aika elokuvateatteriin. Oli aivan ihanaa, kun sai vain rentoutua ja uppoutua Shinkain uutuusanimen äärelle iso valkokangas edessä, ja unohtaa arjen opiskelu- ja työstressit. 

Ennen itse leffan näkemistä halusin tietää siitä niin vähän kuin mahdollista. En ollut katsonut edes sellaista traileria leffasta, jossa hahmot puhuisivat, koska halusin elokuvakokemuksen todellakin olevan mahdollisimman yllätyksellinen. Ja se myöskin kannatti. Jos Shinkain nimi ei ole joillekin tuttu, niin kyseessähän on siis ohjaaja, joka on tunnettu erityisesti Your name (2016) ja Weathering with you (2019) -animeleffoista.

Päähenkilönä nähdään pikkukaupungissa asuva 17-vuotias Suzume. Eräänä päivänä nuori mies kysyy häneltä, onko lähettyvillä raunioita. Hän myöskin mainitsee etsivänsä jotain ovea. Uteliaisuus tietysti herää Suzumessa, ja hän menee hylätyn kylän luokse, josta löytyy kuin löytyykin yksinään seisova ovi. Suzume avaa oven ja on näkevinään, että sen toisella puolella olisi jotain. Kävellessään oven läpi se ei kuitenkaan johda mihinkään. Myöhemmin Suzume huomaa koululta, että hylätyn kylän luota nousee omituinen punainen savu. Muut eivät kuitenkaan näe mitään. Sen sijaan maanjäristysvaroituksia alkaa tulla, ja Suzume tajuaa, että sen täytyy johtua ovesta, jonka hän avasi. Niinpä hän palaa nopeasti takaisin oven luokse, ja näkee saman muukalaisen (Soutan), joka aiemmin kyseli ovesta. Yhdessä Souta ja Suzume saavat oven lukittua ja pahimmalta katastrofilta ehditään juuri ja juuri välttyä. Siitä sitten alkaakin seikkailu, sillä kyseinen ovi ei ole ainoa joka täytyy sulkea, jotta luonnonkatastrofeilta vältyttäisiin.

Suzume on hyvin sellainen leffa, jonka juonikuvausta en lähtisi availemaan enempää. Sen voin kuitenkin sanoa, että jo ihan alkupuolella monta yllätystä riittää, etenkin eräs äkillinen käänne alkumetreillä aikalailla pakottaa Suzumen lähtemään seikkailuun. Tietynlainen samantyyppinen rakenne tälläkin kertaa leffassa kieltämättä on, jos sitä vertaa Your name ja Weathering with you -elokuviin. Mukana on siis luonnonkatastrofin tuntumaa, pääosassa on nuori tyttö ja seikkailun tuntua ei ole unohdettu. Kuitenkin tällä kertaa kyseessä on hyvinkin erilainen leffa verrattuna edellisiin teoksiin. Suzume ei nimittäin niinkään ole romanssipainotteinen tarina, vaan enemmänkin kasvutarina, vaikka romantiikkaakin hieman mukana on. Myös seikkailumainen puoli on tällä kertaa huomattavasti vahvemmin mukana.

Mielestäni tämä leffa eroaa myös siinä mielessä muista Shinkain töistä paljon, että tarinassa on vain yksi päähenkilö. Your namessa tarina jakaantui melkeinpä tasan Mitsuhan ja Takin kesken, vaikka Mitsuhalla taisikin olla enemmän ruutuaikaa. Weathering with youssa taas sekä Hinaa että Hodakaa nähtiin melkein yhtä paljon, Hodakaa ehkä hieman enemmän. Tässä tapauksessa tarina keskittyy hyvin tiiviisti vain Suzumeen, ja katsoja oikeastaan liikkuukin koko ajan tämän saappaissa. Sen ansiosta Suzume tuntuukin tähän mennessä läheisimmältä päähenkilöltä Shinkain elokuvista, ja sanoisin myös että kaikista samaistuttavimmalta. Häneen on onnistuttu luomaan paljon persoonallisuutta, ja etenkin tämän muistot ja kasvutarina tuovat mainiosti syvyyttä ja sitä samaistuttavuutta hahmoon.

Itse juoni jaksaa kiinnostaa ja viihdyttää erinomaisesti. Heti alkumetreillä leffa vangitsi minut mukaansa täydellisesti. Ja koska leffa onnistui olemaan hyvin yllätyksellinen, ei missään vaiheessa ollut hajuakaan, mitä seuraavaksi saattaa tapahtua. Seikkailun tunnun lisäksi on mukaan mahdutettu paljon mainiota huumoria, joka sai ainakin minut ihan ääneen nauramaan. Myöskään tunteellisia hetkiä ei ole unohdettu, ja etenkin loppupuolella koskettavuutta riittää. 

Musiikin on jälleen kerran tuottanut Radwimps. Tällä kertaa aikalailla ainoa mainitsemisen arvoinen kappale taitaa olla leffan teemalaulu Suzume. Toisaalta sitä ei oikeastaan mitään erikoisempaa musiikkia tällä kertaa osannut kaivatakaan. Se musiikki mitä tällä kertaa saatiin, sopi kuitenkin leffan tyyliin loistavasti. 

Tiivistettynä Suzume on loistava elokuva, ja se oli todellakin odotuksen arvoinen uutuus Shinkailta! Seikkailuhenkeä on edellisiin leffoihin verrattuna enemmän, ja päähenkilö taitaa olla tähän mennessä paras Shinkain elokuvista. Kyseessä on myös selvästi enemmänkin kasvutarina, vaikka romantiikkaakin on hieman mukana. Suosittelen leffaa oikein paljon kaikille siitä kiinnostuneille, etenkin jos Shinkain leffoista sattuu yhtään pitämään.

Kuvat ja elokuvan tiedot: www.imdb.com, www.crunchyroll.com

Top 8 Disneyn pronssikauden elokuvat

Disneyn leffoista voisi taas jatkaa kausittain niiden paremmuusjärjestykseen laittamista. Tällä kertaa vuorossa on pronssikauden elokuvat, johon kuuluvat Aristokatit, Robin Hood, Nalle Puh, Pelastuspartio Bernard ja Bianca, Topi ja Tessu, Hiidenpata, Basil Hiiri - mestarietsivä ja Oliver ja kumppanit.

8. NALLE PUH

Tuntui hankalalta päättää, laitanko viimeiselle sijalle Nalle Puhin, Oliver ja kumppanit vai Hiidenpadan. Tosiaan, rehellisesti sanottuna pidän näitä kolmea elokuvaa aikalailla yhtä keskinkertaisina. Kuitenkin kun mietin, mitä kustakin elokuvasta muistan, niin Nalle Puhista en todellakaan muista enää mitään, ja pidin sitä myöskin tylsimpänä. Tässä leffassa ei vain yksinkertaisesti tapahtunut mitään mielenkiintoista, itse luultavasti jäin kaipaamaan selkeämpää juonta sekä jonkinlaista koukkua. Asiaan varmasti vaikuttaa paljon se, etten ole nähnyt tätä lapsena. Pidin kuitenkin lapsena oikein paljon siitä tv-ohjelmasta (Nalle Puhin uudet seikkailut) sekä Nasun suuri -elokuvasta. Olisikin ihanaa, jos Disney plussaan lisättäisiin tuo tv-ohjelma! Olisi todella nostalgista katsoa sitä niin monen vuoden jälkeen.

7. OLIVER JA KUMPPANIT

Oliver ja kumppanit -leffan olen nähnyt lapsena, mutta jo silloin pidin sitä melko yhdentekevänä elokuvana. Pahiksena toimiva Jysky tosin onnistui aikoinaan jopa hieman aiheuttamaan ahdistuksen tunteita, sen verran synkästi toteutettu konna on kyseessä. En kuitenkaan koe hahmoja enkä juonta kovin hyvinä tai muistettavina, enkä vain oikein viihdy teoksen ääressä. Olen katsonut Oliver ja kumppanit viimeksi arvostelua varten melkein kolme vuotta sitten, enkä välittäisi katsoa sitä enää uudelleen.

6. HIIDENPATA

Hiidenpataa katsoessa harmitti se, että leffassa oli paljon potentiaalia olla hyvä, mutta lopputulos oli hyvin keskinkertainen. Pidin todella paljon siitä, kuinka Disney lähti tässä hieman tavallista synkemmille teille. Kuitenkin juoni ja pahiksen toteutus eivät ole lopulta parhaimmasta päästä. Toki Hornansarven ulkoinen olemus on karmiva, mutta hahmon muu toteutus jää hyvin ontoksi. Muutkaan hahmot eivät ole muistettavia, ja juoni tosiaan jää hyvin ohueksi ja unohdettavaksi. Kuitenkin viihdyin Hiidenpadan ääressä paremmin kuin Nalle Puhin tai Oliver ja kumppaneiden, joten siksi se pääsi korkeammalle sijalle kuin ne.

5. TOPI JA TESSU

Topi ja Tessu on kyllä sellainen Disney-leffa, josta en ole aivan sataprosenttisen varma, olenko nähnyt sen lapsena vai en. Jotkin kohtaukset nimittäin tuntuivat tutuilta, mutta emme kuitenkaan koskaan omistaneet leffaa. Ehkä sitten olen kenties joskus kuunnellut sitä äänikirjana lapsena. Topi ja Tessu sijoittuu minulla Disney-leffojen joukossa "kelvolle"-tasolle. Kyseessä on ihan mukava leffa, mutta ei kuitenkaan niitä, joka olisi tehnyt minuun isomman vaikutuksen. Pidän siitä, kuinka leffa esittelee Topin ja Tessun ystävyyden realistisella tavalla ottaen huomioon, kuinka metsästyskoira ja kettu oikeasti luonnossa käyttäytyisivät. Lopetus on melko koskettava, mutta samalla myös hyvin toteutettu. Huumoria leffassa on ihan kivasti, etenkin ne linnut olivat hauskoja, ja myös Hilma-tädin kautta toteutettu huumori oli onnistunutta.

4. PELASTUSPARTIO BERNARD JA BIANCA

Pelastuspartio Bernard ja Bianca on minulle itse asiassa lapsuudesta hyvinkin tuttu kirjan muodossa. Kyseessä oli ehdottomasti yksi lempi-iltasaduistani! Pidin tarinan jännittävästä juonesta ja sympaattisista hahmoista. Leffan olen katsonut vasta aikuisena, ja pidin siitäkin. Hieman synkemmissä ja surullisemmissa merkeissä tällä kertaa liikutaan, mikä on toisaalta mielestäni ihan kivaa vaihtelua verrattuna jatkuvaa iloa raikuviin klassikoihin. Loistavaa huumoria leffassa tarjoavat alligaattorit Brutus ja Nero. Etenkin se urkukohtaus on todella hauska! Madame Meduusa on hyvin inhottava pahis ja onnistunut sellainen, vaikka hän ehkä muistuttaakin vähän Cruella De Vileä. Penny-tyttö on hyvin suloinen ja sympatiat puolelleen keräävä, ja myös hiirihahmot Bernard ja Bianca ovat ihan onnistuneita.

3. BASIL HIIRI - MESTARIETSIVÄ

Basil Hiiren olen nähnyt myös vasta aikuisena. Ensimmäisellä katselukerralla leffa ei ihan sytyttänyt, ja syytän siitä kehnoa suomidubbia. Toisella katselukerralla nimittäin katsoin leffan enkkudubeilla, ja viihdyin sen ääressä oikein hyvin. Kyseessä on oikein jännittävä ja viihdyttävä seikkailu, joka pitää otteessaan. Hahmot myös ovat mielestäni hyvin luodut, etenkin itse nokkela Basil sekä yllättävän synkästi toteutettu pahis Ratigan. Alussa leffalla kestää hieman käynnistyä kunnolla, mutta juonen edetessä monia jännittäviä ja hauskojakin tapahtumia riittää.

2. ROBIN HOOD

Robin Hood on kyllä yksiä hauskimpia Disney-leffoja! Olen nähnyt elokuvan jo lapsena, ja pidin siitä jo silloin. Itse Robin Hood on oikein mainiosti luotu hahmo, jonka oveluuksia (hyväntahtoisia sellaisia) mielellään seurailee samalla nauraen. Muutkin hahmot kuten Pikku John ja Marian ovat hyvin onnistuneita tapauksia. Ja tietysti prinssi Juhanan peukun imemiselle tuli lapsena kovasti naurettua, ja kyseessä on kyllä yhä yksiä hauskimpia pahiksia. Tässä leffassa on myös mielestäni yksi romanttisimmista animaatiokohtauksista, nimittäin se kohtaus jonka aikana kuullaan Love -laulu. Robin ja Marian ovat todellakin hyvin söpö kettupari!

1. ARISTOKATIT

Aristokatit olen myös nähnyt jo lapsena, ja sekin on mielestäni ehdottomasti yksiä hauskimpia Disney-leffoja! Se on myös mielestäni paras Disneyn pronssikauden elokuvista. Siinä yhdistyy mukavasti monet seikat: persoonalliset ja mieleenpainuvat hahmot, mukaansatempaava juoni, huumori ja hyvät laulut. Leffassa on monia hauskoja seikkoja, joista pidän: Madamen ja Georgen välinen hassuttelu, Thomas O'Malleyn aikaansaama huumori, kömpelö pahis Edgar sekä tohelot koirat Napoleon ja Lafayette. Ja sitten on tietysti vielä ne hauskat hanhet Amelia ja Abigail sekä Waldo-setä. Pidän myös kovasti O'Malleyn ja Herttuattaren välisestä suhteesta, joka on mielestäni yllättävänkin kypsästi luotu sellainen. Siinä mielessä kyseessä on ehkä jopa yksiä Disneyn onnistuneimpia romansseja.

Mihin järjestykseen te laittaisitte Disneyn pronssikauden elokuvat?

Kuvat: www.imdb.com

Disney-prinssit huonoimmasta parhaimpaan

Joulukuussa loin Disney-prinsessat huonoimmasta parhaimpaan -listan, ja siinä hieman vihjailinkin tekeväni prinsseistä vastaavanlaisen listan. Ja taas sitä sai huomata, että maku on hieman muuttunut sen jälkeen kun tein Tier-listan (päätinkin lopulta jopa poistaa kyseisen postauksen, koska mielipiteiden muuttuminen oli sen verran iso). Toisaalta tässä listassa pysähdyin kunkin hahmon kohdalla kunnolla miettimään tarkemmin, miksi pidän tai en pidä hahmosta, mikä sekin varmasti vaikutti järjestyksen muuttumiseen. Disney-prinsseiksi lasketaan aika usein seuraavat hahmot: Lumikin prinssi, Tuhkimon prinssi, Phillip, Erik, Hirviö, Aladdin, John Smith, Shang, Naveen, Flynn ja Kristoff. Hieman tuntuu hassulta, että John Smith ja Shang lasketaan mukaan, mutta esim. Tarzania ei. Näyttäisi myös vaihtelevan, lasketaanko Kristoffia mukaan vai ei, mutta halusin joka tapauksessa ottaa hänet messiin. 

Tästä listasta tulee varmasti hieman erilainen verrattuna prinsessat-listaan, sillä tässä keskityn paljon kunkin hahmon kohdalla myös siihen, kuinka viehättäväksi mieshahmon koen. Eipäs muuta kuin aloittamaan!

11. LUMIKIN PRINSSI

Lumikin prinssi päätyi Lumikin tavoin viimeiseksi listalla. Tällä mieshahmolla ei juurikaan luonnetta ole, sillä hän ei esiinny leffassa kuin kahdesti ja nekin hetket ovat aika nopeasti ohi. Ulkonäöltään Lumikin prinssi on ihan kohtalainen, selvästi piirtotyyli ei ollut ensimmäisessä Disney-leffassa vielä hioutunut huippuunsa hahmojen animoinnin osalta. Hieman koen aika epäromanttiseksi prinssin ja Lumikin ensikohtaamisen: tyyppi vain ilmestyy paikalle kuin tyhjästä ja alkaa yhtäkkiä laulamaan. Puhumattakaan loppukohtauksesta... Prinssi ja Lumikki eivät edes tunteneet toisiaan, ja silti prinssi suutelee Lumikkia (tai pikemminkin tämän ruumista). Näin modernista näkökulmasta katsoen en siis oikein viehäty tästä prinssistä, ja muutenkin hahmo on ihan täysin ilman luonnetta.

10. TUHKIMON PRINSSI

Tuhkimon prinssi ei jää Lumikin prinssistä kauas, sillä hänkin on täysin ilman luonnetta (lukuunottamatta Tuhkimo 3 -elokuvaa). Koen hänet kuitenkin hieman miellyttävämmäksi kuin Lumikin prinssin. Prinssi näkee Tuhkimon ensimmäisen kerran tanssiaisissa, joissa hän on hyvin tylsistynyt. Hän ei näytä vähääkään olevansa kiinnostunut juhliin kutsutuista naisista, kunnes yhtäkkiä hän huomaa kauempana oleskelevan neitokaisen. Tuhkimon ja prinssin tanssikohtaus on mielestäni hyvin kaunis! Hieman kuitenkin harmittaa, että prinssin luonne jää ihan sivusuuhun. Plussaa olisikin ollut, että prinssi olisi itse ollut etsimässä Tuhkimoa sen sijaan, että palvelijat hoitivat kyseisen homman hänen puolesta. 

9. JOHN SMITH

Olen aina kokenut John Smithin aikalailla neutraaliksi hahmoksi. Hän ei vain ole niitä mieleenpainuvimpia mieshahmoja. Pidän hänen ja Pocahontasin välisestä suhteesta, etenkin Colours of the Wind -laulun aikana on mukavaa seurata Smithin suhtautumisen muuttumista luontoon ym. liittyen. Loppupuolella hahmo on myös jopa valmis luopumaan omasta hengestään Thomasin ammuttua Kocoumin, mikä on aika iso juttu. Jotain maustetta hänen luonteestaan jää kuitenkin puuttumaan. Ehkä se on huumorintaju/hauskuus mikä John Smithistä jää uupumaan, ja pidän huumorintajua melko tärkeänä luonteenpiirteenä.

8. ERIK

Olen kokenut Erikin aina hieman sellaiseksi, että hänen luonnetta olisi kiva päästä näkemään enemmänkin. Joudun nimittäin myöntämään, että en koe tätä mieshahmoa kovin muistettavaksi. Jotain oleellista jää puuttumaan kuten John Smithinkin kohdalla. Erik rakastuu Arieliin tai ehkä pikemminkin tämän ääneen, kun neitokainen pelastaa hänet. Hän on niin pakkomielteinen kuulemastaan lauluäänestä, että ei meinaa antaa mykkä-Arielille mahdollisuutta. Lopussa Erik kuitenkin todistaa olevansa rohkea ja päättäväinen yrittäessään pelastaa Arielia Ursulan kynsistä. Myös alkupuolella hahmosta huomaa, että hän välittää muista, kun hän lähtee pelastamaan Max-koiraa liekeissä olevasta laivasta. Erik on pääosin ihan onnistunut hahmo, tietyissä kohdissa jopa hurmaavakin, mutta kuitenkin jään luonteen puolesta kaipaamaan jotain enemmän. 

7. SHANG

Shang ei itse asiassa myöskään syvene luonteensa puolesta leffassa hirveästi, mutta voin kuitenkin sanoa pitäväni hänestä. Aluksi Shang on hyvin tiukka, mikä on ymmärrettävää, sillä hänen pitää yrittää saada sotilaat hyvin koulutettua. Pinginä esiintyvä Mulan ei aluksi vaikuta hänen silmissään kovin lupaavalta tapaukselta, mutta myöhemmin hän alkaa luottamaan tähän. Shangista löytyy myös hieman herkempi puoli, mikä näkyy kohtauksessa, jossa selviää että hänen isänsä menehtyi taistelussa. Ja loppupuolella hahmosta huomaa, että hän on reilu ja kunnioittaa Mulania säästämällä tämän hengen. Olihan tietysti Mulan kuitenkin pelastanut hänenkin hengen. Ulkonäöltään Shang on mielestäni komea (ja lihaksikas, hahah), ja luonteenkin puolesta hän on oikein mainio.

6. PHILLIP

Phillip on ensimmäinen Disney-prinssi, jolla on jo hieman enemmän ruutuaikaa elokuvassa. Aiemmin en hirveästi ole piitannut tästä prinssistä, miksi yllätyinkin että päätin lopulta sijoittaa hänet näin korkealle. Pidän Phillipin hauskuudesta, ja koen hänet hyvinkin viehättäväksi. Etenkin Phillipin ja hänen hevosen väliset kanssakäymiset ovat huvittavaa seurattavaa. Phillipin kohtaaminen Auroran kanssa on kuitenkin valitettavan pinnallinen, kuten myös Lumikin ja Tuhkimon elokuvassa. Phillip ilmestyy Lumikin prinssin tavoin kuin tyhjästä, mutta tällä kertaa sentään hahmot onneksi kuitenkin puhuvat kohtauksen aikana toisilleen. Phillip ei suostu toimimaan isänsä toiveiden mukaan, vaan pitää päättäväisesti haluamastaan kiinni ja todistaa myös olevansa rohkea taistellessaan Pahatarta vastaan. Phillip on kaiken kaikkiaan siis oikein mainio hahmo, vaikka ihan kärkijoukkoon hän ei listalla pääsekään.

5. HIRVIÖ

Tier-listalla Hirviö oli jopa kakkosena, mutta nyt tämä mies sai ottaa muutaman askeleen taaksepäin. Hirviössä ehdottomasti parasta on hänen kokemansa hahmokehitys, mitä on mielenkiintoista seurata. Se tuo hahmoon syvyyttä, ja hänen ja Bellen välinen suhdekaan ei ole ihan sieltä tyypillisimmästä päästä. Kuitenkin kun mietin, että viehättyisinkö Hirviöstä, niin joudun myöntämään että leffan alkupuolella nähdyt luonteenpiirteet eivät saisi minua todellakaan vakuuttuneeksi. Itse en voisi millään sietää äkkipikaisuutta ja huutamista, joten ne ovat tämän hahmon kohdalla kyllä iso miinus. Pidän Hirviöstä kuitenkin oikein paljon sen jälkeen, kun Belle pelastaa hänet. Hänestä alkaa selvästi tulla esiin lempeämpiä luonteenpiirteitä, joita en Bellen asemassa voisi itsekään vastustaa. Tiivistettynä kyseessä on erittäin hyvin luotu hahmo, jossa on kuitenkin miinuksensa.

4. ALADDIN

Aladdin on aivan ihana hahmo! Hän on hyvin auttavainen, lempeä, nokkela ja hauska. Lisäksi hän ei ajattele vain itseään vaan huomioi myös muut. Ja onhan hän nyt hyvin komea. Kuitenkin miinuksena koen Aladdinissa hänen vilpillisyytensä: hän ei kerro Jasminelle totuutta edes silloin, kun Jasmine sitä yrittää häneltä kysyä. Itse en Jasminen tavoin voisi sietää valehtelemista. Toisaalta Aladdin luultavasti ajatteli, että ei voisi kelvata prinsessalle jos ei olisi oikea prinssi. Kyseinen seikka tekee hahmosta ihan mukavalla tavalla epätäydellisen. Kuitenkin toivoisin, että Aladdin olisi kertonut Jasminelle totuuden viimeistään siinä kohtaa, kun Jasmine sitä yritti häneltä kysyä. Muuten kyseessä on kuitenkin oikein hurmaava mies. Itsellenikin kelpaisi ehdottomasti taikamattoajelu, jolle Aladdin Jasminen vie!

3. FLYNN RIDER / EUGENE

Flynn Rider tuntuu olevan hyvinkin monien naisten suosikki, enkä kyllä ihmettele sitä. Onhan tämä mieshahmo hyvin komea, hauska, flirttaileva ja nokkela. Flynnissa parasta on ehdottomasti hahmokehitys: hän on aluksi ahne rosvo, mutta Tähkäpäähän tutustuessa hän huomaa, mikä on oikeasti tärkeää. Hänen ja Tähkäpään välinen suhde ei ala suoraanpäätä romanttisesti, vaan leffa antaa hahmoille ensin aikaa tutustua toisiinsa. Vaikka Flynn tosiaan aluksi vaikuttaa välittävän vain itsestään, paljastuu hänestä myöhemmin paljon hyviä piirteitä, ja hän aidosti välittää Tähkäpäästä. Ja kuka nyt ei nauraisi Flynnin ja Maximus-hevosen välisten kanssakäymisten aikana. Tiivistettynä kyseessä on oikein hurmaava ja hauska mieshahmo!

2. KRISTOFF

Aiemmin en ole tainnut nostaa Kristoffia jalustalle, mutta viimeksi kun katsoin Frozenin huomasin, kuinka ihana hahmo kyseessä onkaan! Aluksi Kristoff saattaa tuntua hieman kylmältä, mutta ulkokuoren alta paljastuu hyvinkin paljon muista välittävä ja sydämellinen persoona. Plussaa Kristoffissa on myös huumorintaju, ja ulkonäöltään hän on mielestäni hyvin söpö. Pidän myös siitä, kuinka ihastuessaan Annaan hän ei kuitenkaan mitenkään tuputa itseään tälle, vaan on valmis hyväksymään sen, että Anna saattaa hyvinkin haluta Hansin. Flynn ja Kristoff hieman kilpailivat kakkossijasta keskenään, mutta lopulta Kristoff oli kyllä se, joka päätyi valloittamaan sydämeni.

1. NAVEEN

Suosikkiprinssini ei ole muuttunut sitten Tier-listan, vaan Naveen on yhä ykkösenä! Kyseessä on yksinkertaisesti aivan ihana, hauska ja flirttaileva komistus! Mutta ehdottomasti parasta Naveenissa on hahmokehitys, mitä pääsemme leffan aikana seuraamaan. Prinssi ei aluksi oikein meinaa ottaa vastuuta mistään ja haluaisi vain pitää hauskaa, mutta tavatessaan melkeinpä päinvastaisesti käyttäytyvän Tianan, alkavat kumpikin hahmo kehittyä täydentämällä toisiaan. Naveen on tosiaan onnistunut hurmaamaan minut kaikista eniten, enkä oikein usko että Disneyltä tulisi koskaan vastaan mieshahmoa, joka veisi ykköspaikan häneltä. Naveenin huumorintaju ja luonteen syveneminen leffan edetessä ovat vain aivan parasta. Jopa sammakkona tämä mieshahmo onnistuu säilyttämään hurmaavuutensa.

Kuvat: Disney Wiki

Arvostelu: Kala nimeltä Wanda, Pianistin sivunkääntäjä, The Menu, Piina ja Mother

Pienen mietiskelyn jälkeen päätin jatkaa tätä "arvostelen useamman leffan yhdessä postauksessa" -tyyliä. Olen huomannut, että motivaatio ja aika kirjoittamisen suhteen on enemmän tämän tyylin puolella, kuin että kirjoittaisin arvostelut yksittäisiin postauksiin. Toivottavasti tyylin vaihdos ei teitä lukijoita haittaa.

Tällä kertaa arvostelussa olisi seuraavat leffat: Kala nimeltä Wanda, Pianistin sivunkääntäjä, The Menu, Piina ja Mother.

Kala nimeltä Wanda ~ A Fish Called Wanda (1988)

Näin Kala nimeltä Wandan ensimmäisen kerran ehkä joskus yläasteikäisenä, ja voi että kuinka mehevät naurut väänsinkään katsoessani tätä! Yhä uusintakatseluillakin leffa jaksaa naurattaa, ja siitä onkin muodostunut yksi suosikkileffoistani. 

Leffa alkaa timanttien ryöstökohtauksella, ja vaikka hahmot alkuun antavat ymmärtää työskentelevänsä yhdessä, alkaa pikkuhiljaa paljastua juonittelua. Ryöstöjoukosta George (Tom Georgeson) joutuu pidätetyksi, joten Wanda (Jamie Lee Curtis) lähestyy tämän asianajajaa Archiea (John Cleese) vilpillisin aikein. Kuitenkin Wandan ja Archien välille alkaa kehittyä ihan oikeitakin tunteita.  Juoni jaksaa sekä jännittää että naurattaa. Show'n varastaa ehdottomasti Otto (Kevin Kline), jonka repliikit ovat vähintäänkin muistettavia. Muutkin hahmot, kuten änkytyksestä kärsivä Ken (Michael Palin), pääsevät loistamaan omalla tavallaan ja onnistuvat olemaan muistettavia. Tarinaa on hankala avata tämän enempää ilman spoilereita. Suosittelen kuitenkin leffan katsomista, etenkin jos yhtään sattuu pitämään komedioista.

"Don't ever call me stupid." -Otto

Pianistin sivunkääntäjä ~ La Tourneuse de Pages (2006)

Pianistin sivunkääntäjän olen myös nähnyt ensimmäisen kerran monta vuotta sitten, ja se on kyllä aina välillä käväissyt mielessäni. En kuitenkaan millään muistanut leffan nimeä. Yhtenä päivänä kuitenkin keksin googlettaa juonen kuvausta, ja eipä leffan nimen löytäminen lopulta kovin vaikeaa ollutkaan. Ja sitten tietysti kiireen vilkkaa lainasin sen kirjastosta uudelleenkatselua varten.

Pianistin sivunkääntäjä kertoo nuoresta naisesta nimeltä Mélanie (Julie Richalet, Déborah François), joka yrittää lapsena kovasti läpäistä konservatorion koesoiton. Tuomariston johtaja rouva Fouchécourt (Catherine Frot) alkaa kirjoittamaan huoneeseen kesken kaiken tulleelle henkilölle nimikirjoitusta, mikä häiritsee Mélanien keskittymiskykyä. Kun häntä kehotetaan jatkamaan pianon soittamista keskeytyksestä huolimatta, ei loppuosuus koesoitosta suju kovin hyvin. Mélanie alkaa tuntea kostonhimoa Fouchécourtia kohtaan epäonnistumisensa takia, ja aikuisena hän päätyykin hoitamaan naisen poikaa. Fouchécourt ei tunnista Mélanieta vuosien takaa, ja vähitellen nuori nainen pääsee kostamaan tälle. Hän ryhtyy Fouchécourtin sivunkääntäjäksi, mistä leffan nimi tuleekin.

Elokuvaa oli erittäin mielenkiintoista katsoa, kun siitä ei muistanut kuin pätkiä sieltä täältä sekä juonen idean. Leffa onnistui yhä säväyttämään ja se oli mielestäni erittäin hyvä. Kuitenkin hahmojen osalta jäin kaipaamaan jotain hieman enemmän. Erityisesti Mélanien koston motiivi olisi kaivannut mielestäni enemmän syvyyttä alleen, sillä tällaisenaan se tuntuu jopa melko yliampuvalta. Ehkä alkukohtaus olisi voinut siis kestää hieman kauemmin. 

The Menu (2022)

Aioin alun perin mennä katsomaan The Menun elokuvateattereihin, mutta kyseinen suunnitelma jäi toteutumatta. Onneksi leffa kuitenkin ilmestyi Disney+ -palveluun, josta katsoinkin sen melkein heti. Tarina alkaa siitä, kun Margot (Anya Taylor-Joy) lähtee poikaystävänsä Tylerin (Nicholas Hoult) seuraksi saarelle, jossa ravintolaa pyörittää erikoinen keittiömestari nimeltä Julian Slowik (Ralph Fiennes). Heidän ja muidenkin ravintolassa vierailevien on tarkoituksena päästä nauttimaan hyvin erikoisesta menusta, jonka harva pääse kokemaan. 

Leffa alkaa hyvin tavallisesti, mutta jonkin ajan kuluttua mikään ei ole enää sitä miltä aluksi vaikutti. Juoni lähtee kulkemaan hyvin erikoisia latuja pitkin, ja hahmojen tapaan saa ihmetellä, että onko juuri nyt tapahtuva asia totta vai esitystä. The Menu on kyllä yksi niistä elokuvista, jonka juonta en lähtisi liikaa availemaan, vaan se kannattaa katsoa niin, että siitä tietää mahdollisimman vähän etukäteen. Erittäin erikoinen, oudolla tavalla hauska, jännittävä ja melko kauhistuttavakin elokuva on kyseessä.

Piina ~ The Misery (1990)

Piina saa kunnian olla jo kolmas leffa tässä postauksessa, jonka olen nähnyt ensimmäisen kerran nuorempana. Ja tuolloin tämä oli jopa melko traumatisoiva katselukokemus. En ole katsonut sen jälkeen leffaa kuin vasta hiljattain. Sen sijaan olen lukenut Stephen Kingin kirjan pari vuotta sitten, johon tämä leffa pohjautuu. 

Piina kertoo kirjailija Paul Sheldonista (James Caan), joka eräänä lumimyrskyisenä päivänä ajautuu autollaan pois tieltä. Paulin onneksi, tai pikemminkin kauhuksi, hänet pelastaa hänen vannoutunein fani Annie Wilkes (Kathy Bates). Annie auttaa ja huolehtii Paulista kotonaan, joka sijaitsee syrjässä. Paulin jalat haavoittuivat onnettomuudessa pahasti, joten hän on vuoteensa (ja Annien talon) vanki. Pian selviää, että Anniella ei ollut missään vaiheessa aikomuksena ottaa yhteyttä sairaalaan tai Paulin omaisiin, vaikka aluksi ykkösfani näin lupaileekin. Samalla pikkuhiljaa Annien todellinen luonne, joka osaa pahimmillaan olla hyvinkin kauhistuttava, paljastuu Paulille. 

Piina onnistui yhä olemaan hyvin piinaava elokuva. Kyseessä on psykologinen trilleri-/kauhuelokuva, joka pitää tiukasti otteessaan alusta loppuun asti. Paulia käy monet kerrat sääliksi, ja katsojana pystyy tuntemaan, kuinka pelottavaa on olla ennalta-arvaamattomasti käyttäytyvän, hullun fanin armoilla. Annieta näyttelevä Kathy Bates on ehdottomasti elokuvan todellinen tähti. Hiljattain kirjan lukeneena joudun kuitenkin myöntämään, että leffa ei ihan yllä sen tasolle, vaikka erinomainen onkin. Suosittelen ehdottomasti siis myös kirjan lukemista, se on vielä brutaalimpi ja piinaavampi.

Mother (2009)

Eteläkorealainen leffa Mother on jo hyvän tovin odotellut katselulistallani vuoroansa, ja katsoinkin sen juuri. Kun nuori mies nimeltä Do-Joon (Won Bin) joutuu syytetyksi murhasta, yrittää hänen äitinsä tehdä kaikkensa todistaakseen poikansa syyttömyyden. Äiti on poikansa yksinhuoltaja ja hieman ylisuojelevainen. Do-Joon taas on omituisen jälkeenjäänyt ja joutuu jo leffan alussa ties minkälaisiin ongelmiin. 

Odotukseni Motheria kohtaan olivat melko korkealla, onhan leffa kuitenkin kerännyt kovasti kehuja. Harmikseni tämä teos päätyi minulle isoksi pettymykseksi. Koko keston ajan odotin, että jotain koukuttavampaa tapahtuisi, mutta missään vaiheessa juoni ei oikein jaksanut imaista mukaansa. Hahmotkin olivat suurimmaksi osaksi sellaisia, että heistä ei välitä. Ainoastaan Do-Joonin äiti jäi mieleeni, mutta tämäkin hahmo jäi melko etäiseksi minun makuuni. Syynä voi olla toki myös hieman kulttuuriset seikat joita ei aina ymmärrä, mutta hahmojen käyttäytymisissä, etenkin Do-Joonin osalta, ei ollut mielestäni aina järkeä. Hieman myös ihmettelin, kuinka Do-Joon vaikutti vain hyvin välinpitämättömältä sen suhteen, että joutui vankilaan. Leffa oli muutenkin lopulta melko yllätyksetön, ja miinusta tuottaa myös ajoittainen sekavuus ja tyhjäkäynti. 

Jos eteläkorealaiset leffat kiinnostavat, niin suosittelen mieluummin katsomaan samalta ohjaajalta vuonna 2019 ilmestyneen Parasiten. Paras katsomani eteläkorealainen leffa on kuitenkin tähän mennessä ehdottomasti The Handmaiden (2016), joka on eri ohjaajalta.

Kuvat: www.imdb.com

Arvostelu: Guillermo Del Toron Pinokkio, Kaksoset, Pahuus ja Nuoren naisen muotokuva

Koska yksittäisiin arvostelupostauksiin ei minulta oikein tunnu löytyvän motivaatiota, tein mieluummin tällaisen arvostelukoosteen neljästä leffasta, jotka olen hiljattain katsonut. Arvostelemistani elokuvista katsoin Pinokkion, Kaksoset ja Pahuuden Netflixistä. Nuoren naisen muotokuvan taas lainasin kirjastosta, mutta se näyttäisi olevan katsottavissa ilmaiseksi Yle Areenassa.

Guillermo Del Toron Pinokkio ~ Guillermo Del Toro's Pinocchio

Guillermo Del Toron Pinokkio on stop motion -animaationa toteutettu tulkinta klassikkosadusta. Tänä vuonna on ilmestynyt myös Disneyn remakeversio, jota en ole nähnyt, mutta josta voi arvata että kyseessä on vain taas sieluton rahastus. Guillermo Del Toron Pinokkio sen sijaan on kerännyt kehuja. Omaa mielenkiintoani leffa ei kuitenkaan koko pitkän kestonsa ajan jaksanut pitää kovin hyvin yllä. Hyvin verkkaista menoa on tiedossa kahden tunnin ajan, vaikka toki sydäntä, jännitystä ja huumoria löytyy. Laulut olivat mielestäni leffan isoin heikkous. Ne olivat hyvin tylsiä, ja elokuva olisikin toiminut paljon paremmin ilman niitä. Moraali ja opetukset ovat kohdallaan, mutta tunnetasolla filmi ei tehnyt minuun kovin isoa vaikutusta. Oma makuni Pinokkiosta kallistuu enemmän Disneyn piirretyn puolelle, enkä oikein usko että tulen tätä versiota uudelleen katsomaan, vaikka se ihan kelpo olikin.

Kaksoset ~ De Tweeling

Kaksoset on vuonna 2002 ilmestynyt luxemburgilais-alankomaalainen elokuva. Se sijoittuu 1900-luvun ensimmäiselle puoliskolle, ja etenkin toisen maailmansodan vaikutus korostuu siinä. Kaksoset Lotte ja Anna erotetaan toisistaan heidän vanhempiensa kuoltua, ja aikuisena he yrittävät löytää toisensa sekä korjata välejään. Filmi käsittelee muun muassa vihaa ja katkeruutta, mikä kumpuaa toisen maailman sodan vaikutuksista tarinan hahmoihin. Elokuva tuntui muuttuvan aina vain paremmaksi mitä pidemmälle se eteni, ja sen teemat onnistuvat puhuttelemaan katsojaa. Erittäin hyvä ja koskettava tarina on kyseessä.

Pahuus ~ Ondskan

Pahuus on vuonna 2003 ilmestynyt ruotsalainen elokuva, jossa seurataan päähenkilöä nimeltä Erik. Erik erotetaan koulusta hänen ongelmallisen käyttäytymisen vuoksi, minkä syyt näkyisivät piilevän erittäin huonossa isäpuoli-poika suhteessa. Isäpuoli nimittäin on kotona Erikiä kohtaan suoraan sanoen sadistinen, eikä pojan äiti tunnu ottavan kyseiseen asiaan minkäänlaista kantaa. Erik aloittaa opiskelut sisäoppilaitoksessa, jossa uudet ongelmat odottavat. Nimittäin opiskelijoiden hallitus pitää siellä kuria ja rankaisee muita kuinka lystää. Filmissä nähty epäoikeudenmukaisuus sai todenteolla suonen sykkimään otsallani. Tästä huolimatta kyseessä on erinomainen elokuva, joka piti otteessaan alusta loppuun asti.

Nuoren naisen muotokuva ~ Portrait de la jeune fille en feu

Nuoren naisen muotokuva on vuonna 2019 ilmestynyt ranskalainen elokuva, joka sijoittuu 1700-luvulle. Nuori taiteilija Marianne saa tehtäväkseen maalata muotokuvan Héloïsesta. Aiemmissa maalausyrityksissä ongelmia on aiheuttanut Héloïsen kieltäytyminen olla maalattavana. Siispä Mariannen tulisi tehdä maalaus ilman että tämä tietää asiasta. Filmi on hyvin vähäeleinen, mutta onnistuu, kummallista kyllä, olemaan oikeinkin vangitseva. Vaikka juonikaan ei sinänsä ole lopulta kovin ihmeellinen, on leffan tunnelma ja hahmot sen verran hyvin luodut, että paketti imaisee katsojan onnistuneesti mukaansa. Kahden nuoren naisen välille kehittyy syvempiäkin tunteita, ja lopetus on hyvin katkeransuloinen. Kaikkien makuun elokuva tuskin on, mutta itse yllätyksekseni pidin tästä erikoisesta teoksesta. 

Kuvat: www.imdb.com