Näytetään tekstit, joissa on tunniste Disney. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Disney. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. helmikuuta 2023

Disney-prinssit huonoimmasta parhaimpaan

Joulukuussa loin Disney-prinsessat huonoimmasta parhaimpaan -listan, ja siinä hieman vihjailinkin tekeväni prinsseistä vastaavanlaisen listan. Ja taas sitä sai huomata, että maku on hieman muuttunut sen jälkeen kun tein Tier-listan (päätinkin lopulta jopa poistaa kyseisen postauksen, koska mielipiteiden muuttuminen oli sen verran iso). Toisaalta tässä listassa pysähdyin kunkin hahmon kohdalla kunnolla miettimään tarkemmin, miksi pidän tai en pidä hahmosta, mikä sekin varmasti vaikutti järjestyksen muuttumiseen. Disney-prinsseiksi lasketaan aika usein seuraavat hahmot: Lumikin prinssi, Tuhkimon prinssi, Phillip, Erik, Hirviö, Aladdin, John Smith, Shang, Naveen, Flynn ja Kristoff. Hieman tuntuu hassulta, että John Smith ja Shang lasketaan mukaan, mutta esim. Tarzania ei. Näyttäisi myös vaihtelevan, lasketaanko Kristoffia mukaan vai ei, mutta halusin joka tapauksessa ottaa hänet messiin. 

Tästä listasta tulee varmasti hieman erilainen verrattuna prinsessat-listaan, sillä tässä keskityn paljon kunkin hahmon kohdalla myös siihen, kuinka viehättäväksi mieshahmon koen. Eipäs muuta kuin aloittamaan!

11. LUMIKIN PRINSSI

Lumikin prinssi päätyi Lumikin tavoin viimeiseksi listalla. Tällä mieshahmolla ei juurikaan luonnetta ole, sillä hän ei esiinny leffassa kuin kahdesti ja nekin hetket ovat aika nopeasti ohi. Ulkonäöltään Lumikin prinssi on ihan kohtalainen, selvästi piirtotyyli ei ollut ensimmäisessä Disney-leffassa vielä hioutunut huippuunsa hahmojen animoinnin osalta. Hieman koen aika epäromanttiseksi prinssin ja Lumikin ensikohtaamisen: tyyppi vain ilmestyy paikalle kuin tyhjästä ja alkaa yhtäkkiä laulamaan. Puhumattakaan loppukohtauksesta... Prinssi ja Lumikki eivät edes tunteneet toisiaan, ja silti prinssi suutelee Lumikkia (tai pikemminkin tämän ruumista). Näin modernista näkökulmasta katsoen en siis oikein viehäty tästä prinssistä, ja muutenkin hahmo on ihan täysin ilman luonnetta.

10. TUHKIMON PRINSSI

Tuhkimon prinssi ei jää Lumikin prinssistä kauas, sillä hänkin on täysin ilman luonnetta (lukuunottamatta Tuhkimo 3 -elokuvaa). Koen hänet kuitenkin hieman miellyttävämmäksi kuin Lumikin prinssin. Prinssi näkee Tuhkimon ensimmäisen kerran tanssiaisissa, joissa hän on hyvin tylsistynyt. Hän ei näytä vähääkään olevansa kiinnostunut juhliin kutsutuista naisista, kunnes yhtäkkiä hän huomaa kauempana oleskelevan neitokaisen. Tuhkimon ja prinssin tanssikohtaus on mielestäni hyvin kaunis! Hieman kuitenkin harmittaa, että prinssin luonne jää ihan sivusuuhun. Plussaa olisikin ollut, että prinssi olisi itse ollut etsimässä Tuhkimoa sen sijaan, että palvelijat hoitivat kyseisen homman hänen puolesta. 

9. JOHN SMITH

Olen aina kokenut John Smithin aikalailla neutraaliksi hahmoksi. Hän ei vain ole niitä mieleenpainuvimpia mieshahmoja. Pidän hänen ja Pocahontasin välisestä suhteesta, etenkin Colours of the Wind -laulun aikana on mukavaa seurata Smithin suhtautumisen muuttumista luontoon ym. liittyen. Loppupuolella hahmo on myös jopa valmis luopumaan omasta hengestään Thomasin ammuttua Kocoumin, mikä on aika iso juttu. Jotain maustetta hänen luonteestaan jää kuitenkin puuttumaan. Ehkä se on huumorintaju/hauskuus mikä John Smithistä jää uupumaan, ja pidän huumorintajua melko tärkeänä luonteenpiirteenä.

8. ERIK

Olen kokenut Erikin aina hieman sellaiseksi, että hänen luonnetta olisi kiva päästä näkemään enemmänkin. Joudun nimittäin myöntämään, että en koe tätä mieshahmoa kovin muistettavaksi. Jotain oleellista jää puuttumaan kuten John Smithinkin kohdalla. Erik rakastuu Arieliin tai ehkä pikemminkin tämän ääneen, kun neitokainen pelastaa hänet. Hän on niin pakkomielteinen kuulemastaan lauluäänestä, että ei meinaa antaa mykkä-Arielille mahdollisuutta. Lopussa Erik kuitenkin todistaa olevansa rohkea ja päättäväinen yrittäessään pelastaa Arielia Ursulan kynsistä. Myös alkupuolella hahmosta huomaa, että hän välittää muista, kun hän lähtee pelastamaan Max-koiraa liekeissä olevasta laivasta. Erik on pääosin ihan onnistunut hahmo, tietyissä kohdissa jopa hurmaavakin, mutta kuitenkin jään luonteen puolesta kaipaamaan jotain enemmän. 

7. SHANG

Shang ei itse asiassa myöskään syvene luonteensa puolesta leffassa hirveästi, mutta voin kuitenkin sanoa pitäväni hänestä. Aluksi Shang on hyvin tiukka, mikä on ymmärrettävää, sillä hänen pitää yrittää saada sotilaat hyvin koulutettua. Pinginä esiintyvä Mulan ei aluksi vaikuta hänen silmissään kovin lupaavalta tapaukselta, mutta myöhemmin hän alkaa luottamaan tähän. Shangista löytyy myös hieman herkempi puoli, mikä näkyy kohtauksessa, jossa selviää että hänen isänsä menehtyi taistelussa. Ja loppupuolella hahmosta huomaa, että hän on reilu ja kunnioittaa Mulania säästämällä tämän hengen. Olihan tietysti Mulan kuitenkin pelastanut hänenkin hengen. Ulkonäöltään Shang on mielestäni komea (ja lihaksikas, hahah), ja luonteenkin puolesta hän on oikein mainio.

6. PHILLIP

Phillip on ensimmäinen Disney-prinssi, jolla on jo hieman enemmän ruutuaikaa elokuvassa. Aiemmin en hirveästi ole piitannut tästä prinssistä, miksi yllätyinkin että päätin lopulta sijoittaa hänet näin korkealle. Pidän Phillipin hauskuudesta, ja koen hänet hyvinkin viehättäväksi. Etenkin Phillipin ja hänen hevosen väliset kanssakäymiset ovat huvittavaa seurattavaa. Phillipin kohtaaminen Auroran kanssa on kuitenkin valitettavan pinnallinen, kuten myös Lumikin ja Tuhkimon elokuvassa. Phillip ilmestyy Lumikin prinssin tavoin kuin tyhjästä, mutta tällä kertaa sentään hahmot onneksi kuitenkin puhuvat kohtauksen aikana toisilleen. Phillip ei suostu toimimaan isänsä toiveiden mukaan, vaan pitää päättäväisesti haluamastaan kiinni ja todistaa myös olevansa rohkea taistellessaan Pahatarta vastaan. Phillip on kaiken kaikkiaan siis oikein mainio hahmo, vaikka ihan kärkijoukkoon hän ei listalla pääsekään.

5. HIRVIÖ

Tier-listalla Hirviö oli jopa kakkosena, mutta nyt tämä mies sai ottaa muutaman askeleen taaksepäin. Hirviössä ehdottomasti parasta on hänen kokemansa hahmokehitys, mitä on mielenkiintoista seurata. Se tuo hahmoon syvyyttä, ja hänen ja Bellen välinen suhdekaan ei ole ihan sieltä tyypillisimmästä päästä. Kuitenkin kun mietin, että viehättyisinkö Hirviöstä, niin joudun myöntämään että leffan alkupuolella nähdyt luonteenpiirteet eivät saisi minua todellakaan vakuuttuneeksi. Itse en voisi millään sietää äkkipikaisuutta ja huutamista, joten ne ovat tämän hahmon kohdalla kyllä iso miinus. Pidän Hirviöstä kuitenkin oikein paljon sen jälkeen, kun Belle pelastaa hänet. Hänestä alkaa selvästi tulla esiin lempeämpiä luonteenpiirteitä, joita en Bellen asemassa voisi itsekään vastustaa. Tiivistettynä kyseessä on erittäin hyvin luotu hahmo, jossa on kuitenkin miinuksensa.

4. FLYNN RIDER / EUGENE

Flynn Rider tuntuu olevan hyvinkin monien naisten suosikki, enkä kyllä ihmettele sitä. Onhan tämä mieshahmo hyvin komea, hauska, flirttaileva ja nokkela. Flynnissa parasta on ehdottomasti hahmokehitys: hän on aluksi ahne rosvo, mutta Tähkäpäähän tutustuessa hän huomaa, mikä on oikeasti tärkeää. Hänen ja Tähkäpään välinen suhde ei ala suoraanpäätä romanttisesti, vaan leffa antaa hahmoille ensin aikaa tutustua toisiinsa. Vaikka Flynn tosiaan aluksi vaikuttaa välittävän vain itsestään, paljastuu hänestä myöhemmin paljon hyviä piirteitä, ja hän aidosti välittää Tähkäpäästä. Ja kuka nyt ei nauraisi Flynnin ja Maximus-hevosen välisten kanssakäymisten aikana. Tiivistettynä kyseessä on oikein hurmaava ja hauska mieshahmo!

3. ALADDIN

Aladdin on aivan ihana hahmo! Hän on hyvin auttavainen, lempeä, nokkela ja hauska. Lisäksi hän ei ajattele vain itseään vaan huomioi myös muut. Ja onhan hän nyt hyvin komea. Kuitenkin miinuksena koen Aladdinissa hänen vilpillisyytensä: hän ei kerro Jasminelle totuutta edes silloin, kun Jasmine sitä yrittää häneltä kysyä. Itse en Jasminen tavoin voisi sietää valehtelemista. Toisaalta Aladdin luultavasti ajatteli, että ei voisi kelvata prinsessalle jos ei olisi oikea prinssi. Kyseinen seikka tekee hahmosta ihan mukavalla tavalla epätäydellisen. Kuitenkin toivoisin, että Aladdin olisi kertonut Jasminelle totuuden viimeistään siinä kohtaa, kun Jasmine sitä yritti häneltä kysyä. Aladdinissa on kuitenkin sen verran sympaattisuutta ja hurmaavuutta, että hän lukeutuu suosikkeihini. Itsellenikin kelpaisi ehdottomasti taikamattoajelu, jolle Aladdin Jasminen vie!

2. KRISTOFF

Aiemmin en ole tainnut nostaa Kristoffia jalustalle, mutta viimeksi kun katsoin Frozenin huomasin, kuinka ihana hahmo kyseessä onkaan! Aluksi Kristoff saattaa tuntua hieman kylmältä, mutta ulkokuoren alta paljastuu hyvinkin paljon muista välittävä ja sydämellinen persoona. Plussaa Kristoffissa on myös huumorintaju, ja ulkonäöltään hän on mielestäni hyvin söpö. Pidän myös siitä, kuinka ihastuessaan Annaan hän ei kuitenkaan mitenkään tuputa itseään tälle, vaan on valmis hyväksymään sen, että Anna saattaa hyvinkin haluta Hansin.

1. NAVEEN

Suosikkiprinssini ei ole muuttunut sitten Tier-listan, vaan Naveen on yhä ykkösenä! Kyseessä on yksinkertaisesti aivan ihana, hauska ja flirttaileva komistus! Mutta ehdottomasti parasta Naveenissa on hahmokehitys, mitä pääsemme leffan aikana seuraamaan. Prinssi ei aluksi oikein meinaa ottaa vastuuta mistään ja haluaisi vain pitää hauskaa, mutta tavatessaan melkeinpä päinvastaisesti käyttäytyvän Tianan, alkavat kumpikin hahmo kehittyä täydentämällä toisiaan. Naveen on tosiaan onnistunut hurmaamaan minut kaikista eniten, enkä oikein usko että Disneyltä tulisi koskaan vastaan mieshahmoa, joka veisi ykköspaikan häneltä. Naveenin huumorintaju ja luonteen syveneminen leffan edetessä ovat vain aivan parasta. Jopa sammakkona tämä mieshahmo onnistuu säilyttämään hurmaavuutensa.


Kuvat: Disney Wiki

Edit: 3.5.2024

torstai 15. joulukuuta 2022

Disney-prinsessat huonoimmasta parhaimpaan

Vaikka minulta löytyykin jo tier-listat Disneyn nais- ja mieshahmoista, tuntui kutkuttavalta tehdä lista, jossa laittaisi Disneyn prinsessat paremmuusjärjestykseen (mieshahmoista voisi itse asiassa tehdä jossain vaiheessa vastaavanlaisen listan). Tuntuu myöskin, että mielipiteeni on ehtinyt jonkin verran muuttua siitä, kun loin kyseiset tier-listat, ja haluaisin syventyä miettimään mielipidettäni Disneyn naishahmoista enemmän. Ja lasken tosiaan mukaan vain ne naishahmot, jotka yleensä lasketaan Disney-prinsessoiksi. Niitä ovat Lumikki, Tuhkimo, Aurora, Ariel, Belle, Jasmine, Pocahontas, Mulan, Tiana, Tähkäpää, Merida, Anna, Elsa ja Vaiana. Tai niin olen ainakin ymmärtänyt, että nämä neitokaiset lasketaan yleensä Disney-prinsessoiksi? Hieman näyttää vaihtelevan, lasketaanko Raya mukaan vai ei, joten päätin lopulta jättää hänet pois listalta. En muutenkaan edes muista Raya ja viimeinen lohikäärme -leffasta paljoa mitään, joten ehkä se on ihan hyväkin ratkaisu.

Muistutuksena, että lista on tietysti vain oma mielipiteeni, ja pyrin tuomaan kaikista näistä naisista hyviä puolia esille, vaikka en juuri kyseisestä hahmosta hirveästi välittäisikään. :)

14. LUMIKKI

Lumikin konservatiivisuus on ikävä kyllä kaukana nykypäivästä, joten hän päätyi alimmaksi tällä listalla. Koen muutenkin hahmon jotenkin hieman etäiseksi elokuvassaan (johtuen varmaankin juuri konservatiivisuudesta). Lisäksi Lumikin liika sinisilmäisyys ei ole kovin hyvä piirre. Toisaalta kyseessä on tietysti ensimmäinen Disney-prinsessa, ja silloin on eletty toisenlaista aikaa. Täysin huono hahmo kyseessä ei ole, ja hyviä puolia hänessä onkin ehdottomasti positiivisuus, ystävällisyys ja hyväntahtoisuus.

13. AURORA

Aioin aluksi sijoittaa Auroran alimmalle sijalle, koska hän on periaatteessa unessa ainakin puolet leffansa kestosta, mutta jotenkin koen hänet kuitenkin hieman miellyttävämpänä hahmona kuin Lumikin. Lisäksi plussaa hahmossa on tämän kaunis lauluääni. Aurorassa hyviä puolia ovat myöskin lähinnä ystävällisyys ja positiivisuus, mikä johtuu varmasti siitä, että hahmo ei saa lopulta hirveästi ruutuaikaa elokuvassa. Ulkonäöltään tämä prinsessa on tietysti hyvin kaunis, etenkin hänen kiharat hiuksensa ovat aivan ihanat.

12. MERIDA

Merida on jo hahmo, josta löytyy todella vahvoja piirteitä: hän uskaltaa tuoda mielipiteensä julki, yrittää voida olla oma itsensä eikä suostu pakkoavioliittoon. Meridan kapinallisuus on mielestäni samaan aikaan sekä hyvä että huono asia. Hyvä se on siinä mielessä, että hän ei nimenomaan suostu asettumaan tietynlaiseen muottiin. Toisaalta kyseinen kapinallisuus tekee Meridasta leffan aikana välillä ärsyttävän. Lisäksi hänessä on jonkin verran sinisilmäisyyttäkin, kun hän luottaa liian helposti tapaamaansa noitaan. Meridan luonne on melko tulinen ja ehkä jopa liiankin kiukuttelun puolelle menevä minun makuuni. Neitokaisen vahvat piirteet ja itsenäisyys ovat kuitenkin todella ihailtavia, ja siksi ymmärrän että hän saattaa olla joillekin jopa se suosikkiprinsessa.

11. ELSA

Olen yhä sitä mieltä, että Elsa kaipaisi enemmän ruutuaikaa Frozenissa, mutta pidän kuitenkin siitä, kuinka yllättävän samaistuttavalta hän saattaa tuntua. Annan ja Elsan vanhemmat eivät todellakaan toimineet leffassa kovin hyvin, mikä sai Elsan vain ahdistuneeksi ja sosiaalisesti eristäytyneeksi. Siispä ei mikään ihme, että salaisuuden paljastuttua Elsa vain haluaisi paeta, vaikka hänellä olisikin samalla vastuu valtakunnastaan. Elsasta löytyy kyseisen draamakaaren lisäksi tietysti siistit taikavoimat, itsenäisyyttä, ja muutenkin kyseessä on mukavan moderni naishahmo. Kuitenkin hahmo jää minun makuuni leffassa liian etäiseksi.

10. TUHKIMO

Vaikka Tuhkimon leffa sijoittuukin samanlaiseen konservatiiviseen maailmaan kuin Lumikki ja seitsemän kääpiötä ja Prinsessa Ruusunen, on Tuhkimo onnistuttu tekemään mielestäni hyvinkin inhimilliseksi hahmoksi. Vaikka hän ei niinkään ole kovin aktiivinen toimija omassa leffassaan, löytyy hänestä mielestäni vahvuutta siinä mielessä, että hän jaksaa kestää häneen kohdistuvaa julmaa kohtelua. Hän myöskin jaksaa pysyä positiivisena eikä menetä toivoaan, että asiat vielä jonain päivänä paranisivat. Toki voisi hieman miettiä, että miksi Tuhkimo ei sitten vain paennut kurjuuttaan, mutta jotenkin koen että hahmo ehkäpä oli vähän kuin "vankilassa" omassa kodissaan isänsä kuoltua. Tuhkimo on hahmona siis mielestäni hyvinkin pidettävä, vaikka häntä toivoisi näkevän leffassaan enemmänkin.

9. VAIANA

Vaianassa on hyvin paljon samaa kuin Meridassa: hän haluaa voida kulkea omaa tietänsä muiden vastusteluista huolimatta. Vaianassa tämä on toteutettu mielestäni paremmin, sillä hänen luonteessaan on enemmän tietynlaista tasapainoisuutta ja rauhallisuutta. Jostain syystä kuitenkin kun mietin suosikkejani Disneyn prinsessoista, Vaiana ei ole ihan niitä ensimmäisiä hahmoja joita mieleeni tulee. Hänestä on kyllä helppo pitää, mutta en koe häntä lopulta kovin muistettavaksi. Hänessä hyviä puolia ovat kuitenkin ehdottomasti sitkeys ja seikkailunhalu. Ja pakko vielä mainita, että pikkulapsena Vaiana on aivan mahdottoman suloinen!

8. ARIEL

Arielista löytyy kovastikin kapinallisuutta ja intohimoa seurata unelmiaan. Kapinallisuus ei kuitenkaan onneksi mene liikaa ärsyttävyyden puolelle tässä leffassa. Hieman tietynlaista naiiviutta Arielissa kuitenkin on, mikä on jonkinasteinen miinus. Toisaalta kun miettii hahmon ikää, niin naiivius jopa hieman kuuluu asiaan ja on ihan luonnollista. Arielissa mielestäni parasta on ehdottomasti tämän hauskuus, jonka pääsemme näkemään hänen muututtuaan väliaikaisesti ihmiseksi. Lisäksi tietynlainen eloisuus (erityisesti hänen ollessa mykkänä) tekee hänestä mielestäni hyvin muistettavan. Ariel on kaiken kaikkiaan hahmona mielestäni erittäin mainio, vaikka hänessä joitakin miinuksia onkin.

7. TÄHKÄPÄÄ

Tähkäpäästä löytyy myös jonkin verran naiiviutta, mikä toisaalta ei ole yllätys: onhan hän viettänyt koko elämänsä tornissa ennen seikkailuun lähtöä. Kaksin karkuteillä -leffan aikana on aina todella mukavaa seurata, kuinka Tähkäpää hahmona muuttuu jonkin verran: hän oppii luottamaan Flynn Rideriin ja tajuaa millaisessa eristyksessä hän on elänyt. Tähkäpäässä hyviä puolia ovat ainakin innostuneisuus (vaikka se meneekin välillä hieman överin puolelle) ja sinnikkyys. Hän ei tosiaan helposti luovuta hankaluuksien astuessa eteen. Plussaa Tähkäpäässä on ehdottomasti myös tämän monet harrastukset, joihin pystyn jopa hieman samaistumaan.

6. ANNA

Tässä kohtaa oikeastaan voisi sanoa alkavan hahmot, joiden järjestykseen laittaminen ei ole kovin helppoa, sillä pidän heistä paljon! Anna on mielestäni ihanan hauska ja eritoten inhimillinen hahmo. Häntä ei kovin usein nosteta jalustalle Frozenista puhuttaessa, mutta omiin suosikkeihini hän kuitenkin lukeutuu. Aivan kuten Elsan kohdalla jo mainitsin, heidän vanhempansa eivät tehneet todellakaan parasta mahdollista ratkaisua eristäessään sisaruksia toisistaan ja muista ihmisistä. Ei siis mikään ihme, että monta vuotta neljän seinän sisällä asuneena Anna on hieman sinisilmäinen ja luottaa liian helposti tuiki tuntemattomaan Hansiin. Kuitenkin Anna pääsee leffan aikana kehittymään hahmona erityisesti tavatessaan Kristoffin sekä yrittäessään korjata välejään Elsan kanssa. Anna on jollain tavalla piristävän erilainen verrattuna muihin prinsessoihin, ja hänestä on mielestäni erittäin helppo pitää!

5. POCAHONTAS

Pocahontas on mielestäni kaikista aikuismaisimmalta tuntuva Disneyn prinsessa. Hänestä löytyy selvästikin enemmän vakavuutta verrattuna listan muihin naisiin, vaikka täysin totinen hahmo ei kyseessä onneksi kuitenkaan ole. Pocahontasissa pidän hänen päättäväisyydestään ja tahdosta kulkea omaa polkuaan. Hän kuitenkin haluaa kunnioittaa isäänsä, vaikka samalla vastahakoisesti suhtautuu siihen, että hänen täytyisi naida Kocoum. Varsinkin loppupuolella hahmosta huomaa, että hän selvästikin haluaa kantaa vastuun joka hänelle johtajan tyttärenä kuuluu, vaikka hän sen vuoksi joutuukin hyvästelemään rakastamansa miehen. Pocahontasista on siis helppo pitää (vaikka tämä Disneyn versio ei historiallisesti paikkansa pitävä olekaan), ja hän todellakin todistaa leffassa omaavansa vahvan selkärangan ja tietävänsä mitä haluaa.

4. BELLE

Belle tuntuu olevan hyvinkin monien suosikki Disneyn prinsessoista, ja kuvailisinkin tätä hahmoa sanalla "klassikko". Itse pidän Bellessä eniten siitä, että häneen pystyy hyvinkin helposti samaistumaan. Kyläläiset pitävät häntä hieman outona, eikä hän oikein sulaudu muiden joukkoon. Belle unelmoikin pääsevänsä kauas pois ja seikkailemaan, ja pystyn samaistumaan siihenkin oikein hyvin! Muita hyviä puolia hahmossa ovat ainakin lempeys, henkinen vahvuus ja se, että hän arvostaa enemmän sisäistä kuin ulkoista kauneutta.

3. JASMINE

Jouduin hillitsemään sisäistä lastani, jotta en sijoittaisi Jasminea sijalle 2, vaikka aluksi meinasin etten kykene siihen. Kyseessä kun on lapsuuden lemppariprinsessani Disneyltä. Kuitenkin kaksi naishahmoa ansaitsevat mielestäni korkeamman sijan, joten Jasmine sai nyt ottaa hieman askeleen taaksepäin.

Mutta itse asiaan. Kuten jo mainitsin, kyseessä on lapsuuden suosikkiprinsessani, ja pidän Jasminesta yhä kovasti. Hänessä on mukavasti juuri niitä piirteitä, mistä on helppo pitää: itsenäisyyttä, rohkeutta sanoa oma mielipiteensä sekä halu kuunnella omaa sydäntänsä. Pidän myös siitä, kuinka ennakkoluuloton Jasmine on Aladdinia kohtaan.  Lisäksi Jasmine todistaa elokuvan aikana olevansa hyvinkin nokkela. Ja mitä tyylikkyyteen tulee, niin tässä prinsessassa on kyllä todella sitä!

2. MULAN

Mulan on todella nokkela hahmo, enkä ihmettele jos jollekulle hän on ihan se numero ykkönen! Monien muiden listan naisten tavoin Mulan haluaisi kulkea omaa polkuaan velvollisuuksista huolimatta. Tässä tapauksessa hahmo ei kuitenkaan oikein tiedä, missä se oma polku mahtaa olla. Kyseistä teemaa kuvaakin hienosti Reflection -laulu. Vaikka aluksi Mulan onkin melko epävarma ja jopa hieman kömpelö, kasvaa hänestä itsevarma ja rohkea tyyppi! Lisäksi hänestä löytyy paljon sydäntä, ja hän on aina valmis auttamaan muita. 

1. TIANA

Suosikkiprinsessani ei ole muuttunut sitten tier-listan, vaan se on yhä Tiana! Tiana on yksinkertaisesti aivan ihana hahmo. Hän on hyvin määrätietoinen, intohimoinen ja vahva oman tiensä kulkija. Vastapainoksi hänestä löytyy myös sydäntä ja lempeyttä, vaikka se kultainen keskitie työn tekemisen ja rentoutumisen väliltä häneltä hieman puuttuukin. Onkin ihanaa päästä seuraamaan Tianan hahmokehitystä hänen tutustuessaan Naveeniin. Tiana on minulle se kaikista samaistuttavin Disney-prinsessa, ja muutenkin pidän hahmosta todella paljon!

Mihin järjestykseen te laittaisitte Disneyn prinsessat?


Kuvat: www.imdb.com

lauantai 2. huhtikuuta 2022

Top 8 Disneyn hopeakauden elokuvat

Disneyn klassikoista kirjoittaminen on minulla nyt kyllä tosiaankin tainnut vaihtua arvosteluista Top-listoihin. Ehkäpä pidän lopulta enemmän listojen luomisesta, sillä yhden arvostelun kirjoittaminen vie melko paljon aikaa. Etenkin kun kirjoittelen tänne blogiini sen verran mitä opiskelujen ohessa ehdin ja jos vain ideoita löytyy. Tosin eipä sitä olekaan arvostelematta tältä listalta kuin sijoilla 4. ja 2. olevat elokuvat, ja kultakauden leffoista minulla on arvostelematta Dumbo ja Fantasia. Kaikki renesanssiajan filmit taas olen arvostellut. Disney revival era-listalla ainoastaan Nalle Puh on sellainen, jota en ole arvostellut.
 
Mutta jaarittelut sikseen, haluan ehdottomasti jatkaa tätä Disneyn klassikoiden paremmuusjärjestykseen laittamista kausittain! Syynä yksinkertaisesti se, että se on paljon helpompaa kuin että laittaisi kaikki klassikot (joita on tällä hetkellä 60) järjestykseen. Tällä kertaa on vuorossa Disneyn hopeakauden elokuvat. Disneyn hopeakauteen kuuluvat Tuhkimo, Liisa Ihmemaassa, Peter Pan, Kaunotar ja Kulkuri, Prinsessa Ruusunen, 101 Dalmatialaista, Miekka kivessä ja Viidakkokirja.

8. MIEKKA KIVESSÄ

Miekka kivessä on seuraavan leffan kanssa ainoat hopeakauden klassikot, joita en ole nähnyt lapsena. Nostalgiavaikutus siis puuttuu kokonaan. Miekka kivessä on mielestäni valitettavan kehno disneyelokuva: siitä nimittäin tuntuu puuttuvan juoni kokonaan, ja leffa tuntuu alkavan kunnolla vasta loppupuolella, kun se jo sitten loppuu. Huumoria kyllä teoksesta löytyy, etenkin Merlinin ja Matami Mimmin taistelu oli viihdyttävää katsottavaa. Mutta kokonaisuutena kyseessä on yksiä tyhjimpiä disneyleffoja, eikä minua huvittaisi katsoa sitä toista kertaa.

7. VIIDAKKOKIRJA

Kun monia disney-klassikoiden listauksia katselee, niin hyvin monesti Viidakkokirja on niissä melko korkealla, jopa Top 10:ssä. Itse en oikein ymmärrä, mikä tässä leffassa niin hienoa on. Vai voisiko se sitten johtua nostalgiasta monen disneyfanin kohdalla? Olen tosiaan nähnyt Viidakkokirjan vasta aikuisena, ja olen ekasta katselukerrasta lähtien pitänyt sitä vain oikein kelpona. Siinä riittää hauskoja hetkiä, siinä on pääosin hyviä lauluja, ja hahmot itse Mowglia lukuunottamatta jaksavat kiinnostaa. Kuitenkin sisältöön mahtuu muutamia melko tylsiäkin hetkiä, ja pahis Shere Khanin toteutus voisi olla hieman synkempikin.

6. LIISA IHMEMAASSA

Muistelen katsoneeni tätä leffaa tosi monestikin lapsena. Silti siinä myöskin oli paljon ärsyttävyyksiä, etenkin pahiksena toimiva Hertta kuningatar on mielestäni yksiä ärsyttävimpiä disneyhahmoja. Nyt aikuisena siedän leffan ärsyttävyyksiä kuitenkin paremmin, ja löytyyhän sitä Hertta kuningattaren puolelta ihan huvittaviakin juttuja. Pääosin pidän Liisa Ihmemaassa-elokuvaa oikein viihdyttävänä klassikkona, mutta mitään isoa suosikkia siitä ei ole minulle muodostunut.

5. TUHKIMO

Tuhkimo on hopeakauden leffoista sellainen, josta haluaisin pitää enemmänkin. Muut hahmot kuin itse Tuhkimo tuntuvat saavan enemmän ruutuaikaa, mikä haittaa leffan sujuvuutta välillä. Etenkin hiiret ja Lucifer tuntuvat vievän liikaakin huomiota itse olennaisesta. Sen sijaan Kuningas ja Suurherttua ovat oikein mainioita hahmoja ja hauskaa seurattavaa. Prinssi jää harmillisesti yhtä ontoksi kuin Lumikissakin. Tuhkimo itse on kuitenkin suosikkini vanhemmista disney-prinsessoista, koska hänellä on jo selvästikin enemmän luonnetta, mikä tekee hänestä Lumikkia ja Auroraa samaistuttavamman.

4. KAUNOTAR JA KULKURI

Kaunotar ja Kulkuri on oikein viehättävä tarina kahden koiran välisestä romanssista. Leffassa ei oikeastaan niinkään tunnu olevan juonta, vaan hahmot vain oleskelevat ja tekevät asioita. Kaunotar itse on mielestäni oikein onnistunut hahmo, ja etenkin pentuna hän on suloinen! Hänen ja Kulkurin romanssi on toteutettu yllättävänkin realistisen tuntuisesti, sillä se ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Leffan spagettikohtaus on todella romanttinen, ja samaan aikaan taustalla soiva Bella notte on kaunis ja tarjoaa ihanat kylmät väreet.

3. PRINSESSA RUUSUNEN

Prinsessa Ruusunen on ehdottomasti hopeakauden elokuvista kaikista taiteellisin sen upean animaatiotyylin ja hienon musiikin ansiosta! Tuntuu hassulta, että pikkutyttönä en oikein pitänyt siitä, mutta tässä nyt sitten kuitenkin sijoitan sen jopa näin korkealle. Prinsessa Ruusunen on itse asiassa tällä hetkellä suosikkini vanhemmista prinsessaleffoista, koska sen kerronta on Lumikkiin ja Tuhkimoon verrattuna sujuvampaa, ja turhat kohelluskohtaukset on jätetty minimiin. Silti tästäkin leffasta löytyy miinuksensa: Aurora ei ole päähahmona kovin kummoinen, ja tarinan romanssi on hyvin kiirehditty. Satuna Prinsessa Ruusunen on kuitenkin viehättävä ja tunnelmallinen, ja Pahatar on oikein onnistunut pahis. Mainiota huumoria mukaan tuovat haltiatarkummit sekä kuninkaat.

2. 101 DALMATIALAISTA

Pidin 101 Dalmatialaisesta lapsena, ja pidän siitä yhä oikein paljon. Kyseessä on vain yksinkertaisesti yksiä viihdyttävimpiä disneyleffoja, koska siitä löytyy mainiosti huumoria ja jännitystä. Pahiksena toimiva Cruella De Vil on erittäin onnistunut, etenkin tämän pahislaulu Rogerin esittämänä on aina huvittavaa seurattavaa. Tietysti myös itse Anita ja Roger ovat oikein hurmaava pari. Eläinhahmot Pongoa lukuunottamatta eivät ole kovin muistettavia, mutta toimivat silti tarinassa hyvin. 

1. PETER PAN

Joudun myöntämään, että ellei minulla olisi niin vahvaa nostalgista sidettä Peter Paniin, se tuskin olisi ykkösenä. En kuitenkaan mahda itselleni (enkä sisäiselle lapselleni) mitään. Voisin silti kuvitella että ilman nostalgiaakin nauttisin tästä: kyseessähän on yksiä hauskimpia disneyleffoja etenkin Kapteeni Koukun ansiosta! Lisäksi tässä filmissä on vain sitä todellista disneytaikaa. Haaveilin aina lapsena että osaisin lentää kuten Peter Pan, ja että pääsisin itsekin Mikä-Mikä-Maahan. Löytyyhän sitä leffasta etenkin nyt aikuisena heikkouksiakin: itse Peter ja muutama muu hahmo nimittäin onnistuvat olemaan välillä melko ärsyttäviä. Kapteeni Koukku taasen taitaa olla nykyään suosikkihahmoni leffasta, ja kyseessä onkin yksi suosikkipahiksistani. 

Mihin järjestykseen te laittaisitte Disneyn hopeakauden elokuvat?


Kuvat: www.imdb.com


maanantai 14. helmikuuta 2022

Top 10 Disney parit

Viime vuonna tein ystävänpäivän kunniaksi Top-listan Studio Ghiblin pareista, joten tänä vuonna halusin tehdä vastaavanlaisen postauksen Disneyn pareista! En laskenut mukaan Pixarin leffoja, vaan ainoastaan disney-klassikot. Jos jotain kunniamainintoja haluaisin antaa, niin ne olisivat ainakin Ariel ja Erik. Olin vähällä lisätä heidät listalle mukaan, mutta 10. sijalle sen sijaan päätyi jokin toinen pariskunta...

10. MULAN <3 SHANG

Mulan ja Shang tekevät hauskan poikkeuksen disney parien joukossa, sillä Shang uskoo melkeinpä koko leffan ajan Mulanin (Pingin) olevan mies. Ja kyllä, olen sitä mieltä että Shang mitä luultavimmin ihastui Mulaniin jo ennen kuin paljastui, että kyseessä on nainen. Myös Mulan ihastui Shangiin aikaisemmin, ja se paljastuu mielestäni siinä kohtaa, kun hän kehuu Shangia hienoksi kapteeniksi ja jää katsomaan tätä. Miksi nyt sitten tästä pariskunnasta pidän, on että he oppivat luottamaan toisiinsa. Vaikka Mulanin huijaus paljastuu, säästää Shang tämän hengen vastapalveluksesi siitä, että tämä aikaisemmin pelasti hänet. Lopussa Mulanilla on hieman vaikeuksia vakuuttaa Shang takaisin puolelleen, mutta lopulta hän onnistuu siinä. Ja viimeisessä kohtauksessa on mukavaa nähdä, että Shang halusi nähdä Mulanin uudelleen, mikä kertoo, että hän todella välittää tästä.

9. MARIAN <3 ROBIN

Aioin tehdä listan alunperin ilman eläimiä, mutta tätä söpöä kettuparia oli yksinkertaisesti vaikea vastustaa! Marian ja Robin ovat lapsuudenystäviä, jotka aikuisena haaveilevat tapaavansa toisensa uudelleen. He ovat aina olleet ihastuneita toisiinsa, mutta eivät tiedä että muistaako toinen häntä vai ei. He viimein tapaavat toisensa uudestaan, kun Robin osallistuu valepuvussa jousiammuntakilpailuun. Sen jälkeen he viettävät romanttisen illan metsässä, ja Robin kosii Mariania. Taustalla kuullaan ihana laulu Love, ja kohtaus on aivan suunnattoman romanttinen!

8. MEGARA <3 HERKULES

Megara ja Herkules eroavat todella paljon listan muista pareista. Herkules on heti ensisilmäyksellä aivan ihastunut tapaamaansa neitoon, jota myöskin luulee täysin hyväksi ja luotettavaksi. Megara kuitenkin toimii Hadeksen alaisena ja valehtelee Herkulekselle. Voisikin jopa sanoa, että Meg tavallaan leikkii tämän tunteilla siihen asti kunnes tajuaa oikeasti rakastavansa Herkulesta. Megin hahmokehitys onkin mietitty tarkkaan, ja katsojana tavallaan ymmärtää häntä, etenkin kun ottaa huomioon hänen menneisyytensä. Pidänkin paljon laulusta I won't say I'm in love, jonka aikana Meg hyväksyy ja antaa itselleen luvan rakastua entisistä sydänsuruista huolimatta. Vaikka Megin vilpillisyyden paljastumisesta seuraa Herkulekselle iso pettymys, kehittyy heidän välilleen onnistunut rakkaussuhde Megin hahmokehityksen ansiosta. Erityisesti pidän siitä, että Meg hakee lopussa Philin apuun ja uhrautuu Herkuleksen puolesta pelastaen tämän.

7. POCAHONTAS <3 JOHN SMITH

Pidän Pocahontasista ja John Smithistä paljon, koska heidän väliltä löytyy upeita hetkiä ja intohimoa! Nämä kaksi tulevat eri kulttuureista, ja täten etenkin John Smith on aluksi melko ennakkoluuloinen. Hän aikoo ensitapaamisella ampua Pocahontasia, mutta häkeltyykin tämän kauneudesta. Pidän siitä, kuinka varovaisesti ja uteliaana Pocahontas ennen ensitapaamista tarkkailee John Smithiä. Heidän välinen ihastuminen syntyy mielestäni kunnolla Colours of the wind -laulun aikana, jota onkin aina upeaa katsoa. Pocahontasin ja John Smithin välinen suudelma ennen Kocoumin keskeyttämistä on mielestäni kaikista intohimoisin suudelma, mitä disneyn piirretyistä löytyy! Elokuvan lopussa saan aina tipan linssiin, kun nämä kaksi joutuvat hyvästelemään toisensa. Ainoa asia mikä minua harmittaa tämän parin toteutuksessa on, että elokuvasta leikattiin If I never knew you -laulu pois. Kyseinen laulu nimittäin syventää hienosti heidän välistä suhdetta, ja tuntuukin kuin leffasta puuttuisi sellainen viimeinen silaus ilman sitä.

6. TÄHKÄPÄÄ <3 FLYNN

Tähkäpää ja Flynn Rider ovat listan pareista ehdottomasti niitä, jotka hieman vastahakoisesti lähtevät yhdessä seikkailuun. On huvittavaa, kuinka ensitapaamisella Flynn vain yrittää flirttailla ja iskeä Tähkäpäätä, mihin Tähkäpää reagoi lähinnä ihmettelemällä silmät pyöreinä. Tarinan edetessä Tähkäpää kehittyy itsenäisemmäksi ja rohkeammaksi, kun taas Flynn kirjaimellisesti oppii välittämään muista - tässä tapauksessa selvästikin rakastumalla Tähkäpäähän. Lyhtykohtaus I see the light tuntuukin lopulta paljastavan, että näillä kahdella on tunteita toisiaan kohtaan. Ja kyseinen kohtaus on todella kaunis ja romanttinen! Lopussa saa hieman herkistyä, kun Flynn on valmis uhrautumaan pelastaakseen Tähkäpään, mikä todella todistaa että hahmo on kehittynyt seikkailun aikana paljon.

5. ANNA <3 KRISTOFF

Anna ja Kristoff eivät ole kovin tyypillinen pariskunta, sillä kumpikaan ei haaveile toisesta aluksi. Annahan on jopa luvannut sydämensä Hansille, johon hän edes hädin tuskin oli vielä kunnolla tutustunut. On aina huvittavaa katsoa, kuinka Kristoff kommentoi moista kiirehtimistä rakkauden suhteen ja sitä, että he meinaavat heti mennä naimisiin. Kristoff tuo myös mukavaa vaihtelua moniin prinssi uljasmaisiin hahmoihin verrattuna olemalla niin suoraan vain oma itsensä ilman mitään hienosteluja. Vaikka kyseinen tyyli ei tee aluksi vaikutusta Annaan, alkaa leffan edetessä heidän välille kehkeytyä kemiaa. Lopussa on mukavaa huomata, kuinka paljon Kristoff Annasta pitääkään, ja että hän palaa tämän luokse.

4. JANE <3 TARZAN

En totta puhuen aluksi uskonut laittavani Janea ja Tarzania näin korkealle, mutta en pääse siitä yli enkä ympäri, kuinka söpö pari on kyseessä! Pidän paljon siitä, kuinka viattoman uteliaasti Tarzan ensitapaamisella suhtautuu Janeen, tuohon neitoon joka vaikuttaa aluksi vain hienostoleidiltä. Kun Jane alkaa opettamaan Tarzanille juttuja ihmisistä Strangers like me -laulun aikana, syvenee heidän välinen ihastus entisestään. Mielestäni sen tietynlainen kohokohta onkin valitsemassani kuvassa, jossa Tarzan katsoo Janea intohimoisesti, mutta Jane kääntää hieman ujona päätään oikealle. Niin söpöä ja romanttista! Vaikka loppupuolella hieman ehtii suru nousta pintaan kun heidän tiensä meinaavat erota, niin onneksi Jane päättää kuunnella sydäntään ja jää asumaan viidakkoon rakastamansa miehen luokse!

3. JASMINE <3 ALADDIN

Jasminessa ja Aladdinissa pidän siitä, että molemmat tulevat hyvin erilaisista olosuhteista, mutta he suhtautuvat silti toisiinsa ennakkoluulottomasti. Tai no, Aladdinilla ei ole aluksi hajuakaan että kyseessä on prinsessa, kun taas Jasmine tietää alusta asti että hänen tapaamansa mies on köyhistä oloista. Se ei kuitenkaan estä Jasminea ihastumasta tähän, ja hän jopa kadehtii vapautta jota hänellä ei ole. Huvittavaa on, että Aladdin uneksii elämästä palatsissa, jonne hän lopulta päätyykin. Hän ei kuitenkaan päädy sinne tarkoituksella, vaan ihan aidosti rakastuu Jasmineen välittämättä siitä että tämä onkin prinsessa. Vaikka Aladdinissa kieltämättä hieman ärsyttää se, että hän myöhemmin yrittää lähestyä Jasminea teeskentelemällä prinssiä, myöntää hän myöhemmin tehneensä typerästi ja pyytää anteeksi. Hän myöskin huomaa, että kelpaa Jasminelle ihan sellaisena kuin on, eikä hänen mikään prinssi tarvitse olla. Tämän pariskunnan romanttisimmat hetket ovat ehdottomasti valitsemassani kuvassa sekä taikamattoajelu A whole new world -laulun soidessa taustalla.

2. BELLE <3 HIRVIÖ

Belle ja Hirviö eivät aluksi pidä toisistaan. Etenkin Belle, joka jää linnaan vangiksi isänsä puolesta. Vaikka aluksi Hirviön heikkohermoisuus ja Bellen liika uteliaisuus tuottavat ongelmia, alkavat hahmot vähitellen pitämään toisistaan. Tämä käänne tapahtuu silloin, kun Hirviö pelastaa Bellen susilauman kimpusta. Belle auttaa Hirviötä haavan hoitamisessa, jonka tämä sai pelastaessaan hänet. Myöhemmin Hirviö yllättää Bellen valtavalla kirjastolla, jonka antaa hänelle lahjaksi. Samalla Belle alkaa vähitellen nähdä, mitä Hirviön kuoren alta paljastuu. Hirviö taas huomaa, ettei ole koskaan tuntenut vastaavanlaista tunnetta aiemmin, mitä hän alkaa Belleä kohtaan tuntemaan. Mielestäni hahmot tajuavat olevansa ihastuneita toisiinsa ihanan Something there -laulun aikana. Ja tietenkin on vielä ikoninen ja aivan tajuttoman kaunis Tale as old as time -tanssikohtaus, joka syventää heidän suhdetta entisestään.

1. TIANA <3 NAVEEN

Suosikkiparini disneyltä on ehdottomasti Tiana ja Naveen! Kyseessä on mielestäni kaikista parhaiten luotu rakkaussuhde disneyltä, vaikka sammakkoina päähahmot enimmän ruutuajasta elokuvassa viettävätkin. Tianan ja Naveenin kohdalla pätee sama juttu kuin Bellen&Hirviön ja Tähkäpään&Flynnin kohdalla: aluksi hahmot eivät oikein pidä toisistaan, mutta he tulevat leffan edetessä aina vain paremmin juttuun keskenään. Tianan ja Naveenin kohdalla pidän tästä asetelmasta kaikista eniten, koska he alkavat niin ihanasti täydentämään toisiaan. Molemmat kehittyvät hahmoina rakastuessaan toisiinsa, etenkin Naveen, joka vaikuttaa aluksi melko laiskanpuoleiselta ja flirttailevalta naistenmieheltä. Suosikki Tiana&Naveen kohtauksiani ovat ehdottomasti heidän tanssiminen Ma Belle Evangelinen aikana (ja se kun he melkein suutelevat), se kun Naveen aikoo kosia Tianaa, ja tietenkin se kun Tiana tunnustaa rakastavansa Naveenia. Ah, niin romanttista!

Hyvää ystävänpäivää! Kertokaahan toki, ketkä ovat teidän suosikkiparejanne disneyltä!


Edit 10.12.2022

Kuvat: www.animationscreencaps.com

torstai 30. joulukuuta 2021

Arvostelu: Encanto (2021)

 ENCANTO


Ohjaus: Jared Bush, Byron Howard, Charise Castro Smith
Pääosissa: Stephanie Beatriz, Maria Cecilia Botero, John Leguizamo
Genre: animaatio, komedia, draama
Kesto: 1h 42min

Encanton päähenkilönä toimii nuori kolumbialainen tyttö nimeltä Mirabel, joka on perheessään ainoa jolla ei ole taikavoimia. Madrigalin perhe asustaa taianomaisessa talossa, eläväisessä kylässä, ihmeiden täyttämässä lumotussa paikassa nimeltä Encanto.  Pian selviää, että Encantoa ympäröivä taika on vaarassa, sillä talossa näkyy outoja halkeamia ja taikaa ylläpitävä kynttilä meinaa sammua. Mirabel aikoo tietenkin selvittää, miksi taika meinaa kadota ja haluaisi pelastaa Encanton.


Mirabel on oikein positiivinen pirteyspakkaus huolimatta siitä, että hän on perheessään ainoa tavallinen. Muilta perheenjäseniltä löytyy mm. parantamisen kykyjä, ylivoimakkuutta sekä muodonmuutostaitoja. Hieman ärsyttävyyden rajoilla moni perheenjäsen meinaa keikkua, sillä he suurimmaksi osaksi kohtelevat Mirabelia tylysti tämän tavallisuuden vuoksi. Mirabelista nimittäin vaikuttaa heidän näkökulmasta katsoen olevan vain haittaa, kun hän ei omaa taikavoimia. Erityisesti Abuela sekä Mirabelin sisko Isabela onnistuvat käymään hermoille. Molemmista hahmoista löytyy onneksi elokuvan edetessä hyviäkin puolia, mutta kyseiset kehityskaaret ovat aika kiireellä sutaistuja.

Itse asiassa koko elokuva tuntuu harmillisen kiireessä tehdyltä. Itse Encantoa ei kunnolla pohjusteta ja syvennetä, mikä loisi siitä toimivamman ja ymmärrettävämmän paikan kokonaisuudessa. Liian moni asia jää ilman vastausta, eikä niitä oikein katsojana pysty itse päättelemäänkään. Juoni taasen on uskomattoman lattea ja ohut, vailla minkäänlaista erikoisuutta. Alussa filmi vaikuttaa hyvin lupaavalta, mutta kokonaisuus ei lopulta oikein jätä mitään käteen, eikä seuraavana päivänä tohdi edes kunnolla muistaa mitä elokuvassa tapahtui.


Musikaali Encanto on, ja valitettavasti sen laulut ovat yllättävän pitkäpiimäisiä eivätkä ne edistä jo valmiiksi keskinkertaiselta tuntuvaa juonta millään lailla. Laulut ovat kuin taukoja elokuvassa, joten ne tekevät katselukokemuksesta aika tasapaksun. Niihin ei oikein tunnu olevan kunnolla panostettu, ja ne vaipuvat aikalailla heti unholaan sen jälkeen kun ne on kuullut.

Encanto on harmillisen keskinkertainen disney leffa, joka ei oikein herättänyt minussa tunteita suuntaan tai toiseen. Tietyt kohtaukset onnistuivat kyllä hieman naurattamaan ja koskettamaan, mutta ne eivät paljoa pelasta. Kokonaisuus jäi aika oudolla tapaa keskeneräiseksi, ja liian moni asia liittyen filmin maailmaan ja juoneen jäi leijumaan ilmaan ilman vastausta. Itse juoni on melko lattea ja ohut, aivan kuin siihen ei olisi edes kunnolla panostettu. Musikaalinumerot taasen ovat aivan käsittämättömän turhauttavia ja tuntuvat kuin tauoilta leffassa. Hahmot eivät myöskään aikaansaa lopulta kovin isoa vaikutusta. Seuraavana päivänä filmistä ei oikein tohdi enää muistaakaan paljoa, ja se tuskin koskaan houkuttelee minua katsomaan sitä uudelleen. Tänä vuonna ilmestynyt Raya ja viimeinen lohikäärme ja Luca olivat myös hyvin yllätyksettömiä ja keskinkertaisia, eikä auta muu kuin toivoa että jossain vaiheessa Disney panostaisi taas paremmin animaatioleffoihinsa. Live action filmi Cruella sentään onnistui yllättämään positiivisesti.



Elokuvan tiedot: www.imdb.com, www.wikipedia.com
Kuvat: www.wikipedia.com, https://fullcirclecinema.com/2021/11/27/encanto-review/, https://fi.pinterest.com/amp/pin/encanto-in-2021--742812532301239917/


sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Arvostelu: Lumottu ~ Enchanted (2007)

 LUMOTTU


Ohjaus: Kevin Lima
Pääosissa: Amy Adams, Patrick Dempsey, Susan Sarandon, James Marsden, Timothy Spall, Idina Menzel, Rachel Covey
Genre: komedia, seikkailu
Kesto: 1h 47min

Lumottu on kuulunut suosikkielokuvieni joukkoon disneyltä aikalailla siitä asti, kun näin sen ensimmäisen kerran lapsena! Kyseessä ei ole mikään kovin suuressa suosiossa kylpevä leffa, mikä on pieni sääli. 

Tarina alkaa sijoittumalla Andalasiaan, joka on satumaa. Siellä prinssi Edward tapaa suloisen Giselle-neidon ja haluaa tämän kanssa oitis naimisiin. Edwardilla on kuitenkin julma äitipuoli Narissa (kuningatar), joka pelkää että tuore pariskunta veisi häneltä valtaistuimen. Niinpä hän huijaa Giselleä lähettämällä tämän oikeiden ihmisten maailmaan New Yorkiin. Pian Edward kuitenkin saa tietää minne neito on kadonnut, ja niin hän lähtee etsimään tätä...

Lumottu ei ole kokonaan live action elokuva, vaan se sisältää myös täysin animoituja kohtauksia. Andalasiakohtaukset ovat animoituja, kun taas oikea maailma esitetään live actionina. Kyseinen tyyli sopiikin mainiosti leffaan, sillä se erottelee satumaan ja todellisuuden toisistaan. Leffa alkaa animoituna, mutta Gisellen joutuessa New Yorkiin muuttuu filmi live actioniksi.


Ja New Yorkissa Giselle sitten onkin ihan hukassa ja pihalla kaikesta. Hän ei yhtään tajua minne on joutunut, ja yrittää sinisilmäisesti etsiä jotakuta joka neuvoisi hänelle tien takaisin linnaan. Pian hänet pelastaa pulasta Robert, joka ottaakin Gisellen yöksi hänen ja tyttärensä luokse. Gisellen puheet Andalasiasta ja siitä että hän on pian prinsessa eivät tietystikään Robertia vakuuta ja onkin huvittavaa seurata, kuinka näiden hahmojen suhtautuminen toisiinsa hieman muuttuu tarinan edetessä. Gisellen käyttäytyminen etenkin leffan alkupuolella tarjoaa monet naurut, mutta on myös todella mielenkiintoista nähdä kuinka hahmo muuttuu tavallaan realistisemmaksi. Robert taas tuntuu käyvän hahmokehitystä hieman päinvastaiseen suuntaan, mikä sekin on mainiosti toteutettu.

Prinssi Edward on ehdottomasti yksi elokuvan hauskimmista hahmoista, ja hän tarjoaakin monia huvittavia repliikkejä. Todelliseen maailmaan prinssi ei tunnu sopivan sitten alkuunkaan, niin satumaan tavoilla hän siellä yrittää käyttäytyä eikä se oikein tunnu onnistuvan. Tutuksi tulee myös kuningattaren kätyri Nathaniel, joka myöskin tarjoaa monia huvittavia hetkiä. Silti hahmosta on onnistuttu saamaan yllättävänkin mielenkiintoinen erityisesti mitä tulee hänen suhtautumiseensa Narissaan. Muita hahmoja ovat vielä maaorava Pip, Robertin tytär Morgan sekä Robertin tyttöystävä Nancy.


Lumottu on musikaali, ja siinä onkin mielestäni todella hyviä lauluja. Niitä ovat True love's kiss, Happy working song, That's how you knowSo close ja Ever ever after, joista That's how you know ja So close ovat ehdottomia suosikkejani. That's how you knowssa on mielestäni todella hyvät sanat, ja muutenkin sen melodia on tarttuva. So close on kieltämättä leffan romanttisin laulu, kuullaanhan se sentään tanssikohtauksen aikana. Ja se onkin hyvin kaunis ja koskettava!

Lumottu on erinomainen disney elokuva. Melkoinen klassikko siitä on jo itselleni muodostunut, sen verran hyvälle tuulelle se onnistuu minut aina saamaan. Mukana on maittavasti hauskoja hetkiä, muistettavia repliikkejä ja hyvin luodut päähahmot. Silti hauskuuden lisäksi on tarjolla myös onnistunutta draamaa etenkin mitä Gisellen ja Robertin hahmokehityksiin tulee. 

Ja ihan hiljattain tämä leffa saapuikin vihdoin ja viimein Disney plussaan...




Kuvat: www.movies.disney.com, www.glamour.com, www.deadline.com
Elokuvan tiedot: www.imdb.com