lauantai 30. joulukuuta 2023

Top 8 vuoden 2023 elokuvat

Näin se aika vain rientää, kun yksi vuosi on taas pian ohi. Jonkin verran vuoden 2023 elokuvia minun on tullut katsottua läpi, joten niistä voisi koota top-listan, vaikka se pienehköksi jääkin. Paljon teoksia minulla on siis kyllä näkemättä, en esimerkiksi ole katsonut Disneyn uusinta animaatiota Toive. Kieltämättä intoni Disneyn ja Pixarin uusia animaatioita kohtaan on hiipunut, sillä yhtiöiden viimeisimmät leffat ovat olleet melkoisia pettymyksiä minulle... No, mutta ei siitä sen enempää, vaan kurkistetaan, millaisia fiiliksiä listalla olevat elokuvat saivat minussa aikaan.

8. KUOLLEET LEHDET

En ole aiemmin nähnyt Aki Kaurismäeltä yhtäkään ainutta elokuvaa, joten en tiennyt mitä odottaa tältä teokselta. Kuolleet lehdet on hyvin, hyvin vähäeleinen elokuva. Paljoa filmissä ei tapahdu, eivätkä myöskään hahmot hirveästi lopulta puhu. Kuitenkin ihan mukava tunnelmallinen teos on kyseessä, ja sen ääressä viihtyy hyvin. Kesto kuitenkin jäi minun makuuni turhankin lyhyeksi. Se kertonee siitä, että sisältöä olisi voinut olla vähän enemmän. Vähintään kerran tämän kuitenkin ilomielin katsoi läpi. Ja olihan tämä nyt siinä mielessä hieno kokemus tältä vuodelta minulle, sillä kävin nimittäin ihan ensimmäistä kertaa Finnkino Tennispalatsissa! 


7. POIKA JA HAIKARA

Hayao Miyazakin uutukaista monet fanit olivat ehtineet odotella vuositolkulla. Menin katsomaan sen leffateatteriin tarkoituksella ilman, että olin katsonut siitä traileria. Halusin nimittäin tietää juonesta etukäteen mahdollisimman vähän. Harmikseni joudun toteamaan, että tällä kertaa Miyazakin teos ei onnistunut tekemään minuun isoa vaikutusta. Leffasta kyllä tunnistaa tuttuja taianomaisia elementtejä, jotka ilahduttavat. Toisaalta hieman uudempaa ideaa olisin kaivannut niiden ja fantasiamaailman osalta, sekä myös enemmän syvyyttä itse hahmoista. Ensimmäistä kertaa nimittäin hahmot tuntuivat hyvin etäisiltä, eikä leffa täten onnistunut olemaan koskettava tai vangitseva. Kyllä filmi onnistui silti viihdyttämään alusta loppuun asti, mutta omissa kirjoissani tämä ei pärjää Miyazakin aiemmille leffoille.

Arvosteluuni pääset tästä.


6. KILLERS OF THE FLOWER MOON

Killers of the Flower Moon on pisin leffa listalla, ja se myös kyllä tuntui. Ei sillä, että kyseessä olisi huono tai keskinkertainen teos, mutta tiivistämisen varaa tässä olisi mielestäni ollut. Aluksi leffalla kestää käynnistyä kunnolla, kun se käyttää melko paljon aikaa hahmojen pohjustamiseen. Juonen edetessä alkaa se pitämään paremmin katsojaa koukussaan. Sinänsä mitään isoja yllätyksiä luvassa ei ole, mutta draamaa ja tunteita se kuitenkin tarjoaa. Itse olisin kaivannut tiivistämisen lisäksi vielä syvennystä isossa roolissa olevan naishahmon osalta, mutta muutoin kyseessä oli oikein mieluisa katselukokemus.


5. SPIDER-MAN: ACROSS THE SPIDERVERSE

Katsoin vasta tämän vuoden kesällä ensimmäistä kertaa Spider-Man: kohti hämähäkkiversumia, ja se oli mielestäni suorastaan mestarillinen teos! Tietenkin siis kiinnostuin sen jatko-osasta. Spider-Man: Across the Spiderverse onnistui olemaan myös hyvin viihdyttävä, mutta itse olisin kaivannut siltä vähän enemmän hengittävyyttä. Myös antagonisti jäi hiukan syventämättömäksi, mikä toisaalta saattaa mahdollisesti korjaantua kolmannessa osassa. Leffan jälkeen tuntui, että kyseessä oli hyvä, mutta ei loistava elokuva. Ihan ensimmäisen osan tasolle tämä kakkososa ei siis mielestäni yllä. Jännityksellä odotan, millainen kolmas leffa mahtaa sitten olla, kun se ilmestyy...

Arvosteluuni pääset tästä.


4. NIMONA

Nimona ei poikkeuksellisesti pyörinyt elokuvateattereissa lainkaan, vaan ilmestyi suoraan Netflixiin. Olin aluksi melko ennakkoluuloinen sitä kohtaan, eikä alkupuoliskokaan onnistunut vakuuttamaan minua. Lopulta leffa päätyikin oikein posiitiviseksi yllätykseksi! Kyseessä on yllättävänkin syvällinen animaatio, jota voin suositella ehdottomasti myös aikuisille katsottavaksi. Teemoina pyörii mm. ennakkoluulot erilaisuutta kohtaan, ja hahmoista on onnistuttu tekemään monipuolisia. Kaukana yksinkertaisuudesta teoksen juoni siis on. Hieman nyt jälkeenpäin mietin, että olisiko leffalle pitänyt antaa sittenkin neljä tähteä, mutta näillä nyt mennään...

Arvosteluuni pääset tästä.


3. OPPENHEIMER

Ennen Oppenheimerin katsomista olin nähnyt Christopher Nolanilta ainoastaan Inceptionin ja Mementon. Oppenheimer olikin näihin kahteen verrattuna hyvin erilainen, sillä siinä ei ollut scifiä tai erityisen monimutkaista juonta. Tällä kertaa kyseessä on pikemminkin elämäkerrallinen draama, jossa seurataan ydinpommin keksijää tai toisin sanoen "ydinpommin isää". Hiukan alkuun pelkäsin ettei filmi olisi minun makuuni, mutta teoksen tarjoama draama ja fysiikan pyörittely upposi minuun mainiosti. Toki pituutta teoksella reilusti on, ja kieltämättä se pääsi viimeisen kolmanneksen aikana hieman tuntumaan. Siitä huolimatta tämä oli erittäin vaikuttava kokemus, ja kenties sen voisi joskus uudemmankin kerran katsoa läpi!


2. BARBIE

Barbie oli varmaankin tämän vuoden kiinnostavin tapaus! Nimittäin mietin etukäteen, että mitäköhän tähän on mahdollisesti keksitty. Itselleni Barbie-nuket ja Barbie-leffat olivat lapsuudessa todella isossa roolissa. Ja yhä minulla on ns. hienoimmat Barbiet tallella, ja pidänkin niitä ihan jopa koriste-esineinä nykyään. Sen verran harvinaisia ja arvokkaita ne mielestäni ovat!

No mutta miten sitten tämä itse leffa? No yllätyksiä täynnähän se oli! Kävin katsomassa sen elokuvateatterissa, ja olen myöskin katsonut sen hiljattain uudestaan sen ilmestyttyä HBO Maxiin. Täytyy myöntää, että leffa avautui minulle jopa hieman paremmin uusintakatselulla ja huomasin, kuinka syvällinen ja melko koskettavakin tapaus on kyseessä. Syvällisyytensä lisäksi tarjoaa elokuva rutkasti huumoria, joka osuu ja uppoaa. Erittäin hyvä filmi siis kaiken kaikkiaan on kyseessä!


1. SUZUME

Olen melko yllättynyt, että Suzume päätyi lopulta vuoden parhaaksi elokuvaksi listallani. Jotenkin kai odotin tämän näkemisen jälkeen, että kyllä jokin toinen leffa vielä kiilaisi ohi. Toisaalta, olihan tämä nyt erittäin vaikuttava kokemus! Suzumessa oli mielestäni huomattavaa parannusta verrattuna Shinkain aiempaan leffaan Weathering With Youhun, vaikka Your Namen mestarilliselle tasolle tässä ei mennäkään. Juoni onnistuu olemaan hyvin moniulotteinen, hahmot ovat sympaattisia ja pidettäviä ja komedialliset hetket ovat oikein onnistuneita. Elokuva oli alusta loppuun asti erittäin vangitseva ja tunteita herättävä! En malta odottaa, että sen voisi jossain vaiheessa katsoa uudelleen.

Arvosteluuni pääset tästä.



Kuvat: www.imdb.com

sunnuntai 26. marraskuuta 2023

Arvostelu: Poika ja haikara ~ Kimi-tachi wa Dô Ikiru ka (2023)

POIKA JA HAIKARA


Ohjaus: Hayao Miyazaki
Pääosissa: Soma Santoki, Masaki Suda, Takuya Kimura
Genre: seikkailu, draama
Kesto: 2h 4min

Hayao Miyazakin uusinta teosta Poika ja haikara on Ghiblin fanit saaneet odotella jo hyvän tovin kuin kuuta nousevaa. Suunnitteluvaiheessa leffa kulki nimellä How do you live?, eli mitä sen japaninkielinen nimi tarkoittaa suoraan käännettynä englanniksi. Elokuva perustuu löyhästi samannimiseen romaaniin, jonka on kirjoittanut Genzaburô Yoshino. Miyazaki teki filmistä myös osittain omaelämäkerrallisen pohjautuen omaan lapsuuteensa.

Nuori poika Mahito on menettänyt oikean äitinsä sodassa, ja nyt hänen uusi elämänsä on alkamassa uusi äiti rinnalla. Perhe muuttaa eri asuinalueelle asumaan, ja sieltä Mahito löytää pian erikoisen tornin. Myös eräs haikara vaikuttaa hyvin erikoiselta, ja tämä myös vaikuttaisi liittyvän torniin jollakin tavalla. Myöhemmin hänen äitipuolensa Natsuko katoaa oletettavasti torniin, ja Mahito päättää hakea hänet takaisin. Siitä sitten alkaakin seikkailu...


Poika ja haikarassa on alusta loppuun asti havaittavissa tuttuja Miyazaki-elementtejä. Jo heti alussa omituisesti käyttäytyvä, puhekyvyn omaava haikara on hyvä esimerkki tästä. Fantasiamaailmassa erityisesti valkoiset oliot nimeltä "Warawara" tuovat mieleen Kodamat Prinsessa Mononokesta. Sotaisat kohtaukset taas muistuttavat vahvasti Liikkuvasta linnasta ja Tuuli nousee -elokuvasta. Aivan yhtä vaikuttava ei fantasiamaailma kuitenkaan tällä kertaa onnistu olemaan, ja joudun leffan muultakin osalta myöntämään, että Miyazaki on pystynyt kyllä parempaankin...

Juonen lähtökohta ja leffan idea ovat loistavia, joten seikkailuun lähtee katsojana innolla mukaan. Aluksi suorastaan rasittavalta kiusankappaleelta vaikuttava haikara päätyy lopulta mainioksi hepuksi. Hän toimii Mahiton oppaana tämän päätyessä elämän ja kuoleman väliseen maailmaan. Muita merkittäviä hahmoja ovat Mahiton isä, Natsuko ja tornin rakentanut isosetä. Fantasiamaailmassa tutuiksi tulee myös yliluonnollisia kykyjä omaava Himi ja inhottavilta vaikuttavat papukaijat.

Tarina kulkee suhteellisen verkkaisesti eteenpäin, vaikka hieman jännittävämpiäkin kohtauksia sekaan mahtuu. Ajoittain kyseinen verkkaisuus pääsee valitettavasti tuntumaan, ja katsojana saattaa helposti odottaa jotain vauhdikkaampaa tapahtuvan. Miyazakin leffat ovat toisaalta usein toimineet loistavasti myös ilman vauhtia, koska niiden juoni, hahmot ja tunnelma ovat olleet se pääasiallinen koukku. Tällä kertaa tuntuu, että hahmoista olisi toivonut saavan vähän enemmän irti. Erityisesti Mahiton ja tämän oikean äidin välistä suhdetta olisin toivonut näytettävän enemmän, ja toki miksei myös hänen suhdettaan Natsukoon. Melko etäisiksi jäävien hahmojen vuoksi se syvin koskettavuus jää puuttumaan. Myöskään juoni ei onnistunut täysin tyydyttämään, sillä se ei tuntunut aivan kuroutuvan kasaan järkevällä tavalla, minkä seurauksena kokonaisuus näyttäytyy melko sekavana. Tämän vuoksi lopetus jättää harmillisesti tunteen, että ihan kuin jotain merkityksellistä olisi vielä jäänyt puuttumaan.


Jos vanhempana mietityttää leffan soveltuvuus lapsikatsojille, niin sanoisin, että k12 -ikäraja on ihan kohdillaan. Sen verran jännittäviä ja rajuja kohtauksia on lopulta luvassa, vaikka ei millekään Prinsessa Mononoken väkivaltaisuustasolle tässä mennäkään.

Tiivistettynä Poika ja haikara on jälleen kerran fantasiantäyteinen seikkailu Miyazakilta, josta varmasti jokainen Ghiblifani pystyy edes jollain tasolla nauttimaan. Itseeni elokuva ei lopulta tehnyt kovin isoa vaikutusta, vaikka toivoin niin tapahtuvan. Hahmot ja juoni eivät tuntuneet tällä kertaa yhtä hiotuilta ja syvällisiltä kuin Miyazakin aiemmissa teoksissa. Mitenkään huono elokuva ei kuitenkaan missään nimessä ole, ja se onnistuu kyllä suurimmaksi osaksi pitämään otteessaan ja viihdyttämään hyvin. Tähän mennessä tämä teos on kuitenkin omissa kirjoissani herran ohjauksista valitettavasti se heikoin...



Tässä päivitetty listani Hayao Miyazakin elokuvista: Top 12 Hayao Miyazakin elokuvat

Elokuvan tiedot: www.imdb.com
Kuvat: www.imdb.com

lauantai 12. elokuuta 2023

Top 4 Satoshi Konin elokuvat


Blogistani löytyy jo melko monta top-listaa animeleffoista, mutta huomasin, että Satoshi Konin leffoja en ole vielä laittanut paremmuusjärjestykseen. (Myöskin Mamoru Hosodan elokuvista voisi kai joskus tehdä top-listan...) Ihan jo senkin kunniaksi halusin tehdä tämän postauksen, sillä tässä kuussa herran kuolemasta tulee kuluneeksi 13 vuotta. 

Satoshi Kon (1963-2010) oli yksiä merkittävimpiä animeohjaajia, ja hänen teokset ovatkin mielestäni helposti yksiä laadukkaimpia kun japanilaisista animaatioista puhutaan. Onkin sääli, että mies menehtyi turhan aikaisin. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkea muuta ihmeellistä hän vielä olisi saanut aikaan.

Satoshi Konilta löytyy neljä kokopitkää leffaa: Perfect Blue (1997), Millennium Actress (2001), Tokyo Godfathers (2003) ja Paprika (2006). Kon on tehnyt myös Memories (1995) -elokuvaan yhden kolmesta osiosta, Magnetic Rose. Konin käden jäljen kyseisessä tarinassa todella huomaa, sillä siinä ilmenee hyvin vahvasti illuusioilla leikitteleminen. Ja kyseinen episodi on ehdottomasti suosikkini Memories -leffasta. 

Memories: Magnetic Rose

Konin elokuvissa usein todellisuus ja illuusio sekoittuvat keskenään, eikä katsojana voi olla varma, mikä on totta ja mikä ei. Myös Paranoia Agent (2004) -sarja on ilmeisesti hyvin psykologinen tarinaltaan. Sitä minun ei ole tullut kuitenkaan katsottua alusta loppuun asti, sillä jään aina samaan jaksoon jumiin... Ehkä joskus sarjalle voisi antaa vielä kolmannen mahdollisuuden. Tai voi myös olla, että kyseiseen teokseen en vain oikein pääse sisälle. Paranoia Agent on kuitenkin yleisesti hyvin pidetty anime, joten kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti antaa sille mahdollisuus. 

Konin oli tarkoitus ohjata Dreaming Machine -niminen anime-elokuva ennen menehtymistään. Harmillisesti kyseinen teos jäi kesken, ja IMDb:n mukaan elokuva ehti valmistua arviolta 40% verran. Studio Madhousella olisi kuitenkin ilmeisesti tarkoitus viedä Dreaming Machinen projekti loppuun, tietysti Konin alkuperäisen näkemyksen mukaisesti. Saa nähdä, tapahtuuko kyseinen seikka vielä joskus vai ei...

Dreaming Machine

No mikä on sitten paras ja mikä heikoin Satoshi Konin elokuva? Makukysymyksiähän nämä aina ovat. Tässä kuitenkin kaikki herran neljä leffaa paremmuusjärjestyksessä...

4. TOKYO GODFATHERS

Tokyo Godfathers on ehdottomasti Konin elokuvista kaikista kevyin ja huumoripainotteisin. Se on myöskin ainoa teos, jossa ei ole hitusenkaan verran surrealismia tai ihmismielen käsittelyä mukana. Tarina kertoo kadulla elelevästä köyhästä trioporukasta, joka sattumoisin löytää roskaläjien seasta vauvan. Siispä sympaattinen vaikkakin oikutteleva kolmikko ryhtyy etsimään pienokaisen vanhempia. Mukaan mahtuu runsaasti hauskoja hetkiä, draamaa ja hieman jännitystäkin. Koen tarinan viimeisen kolmanneksen kuitenkin melko sekavaksi, mikä on isoin syy siihen, että leffa on viimeisellä sijalla. Jouluelokuvana Tokyo Godfathers ajaa asiansa kuitenkin mainiosti, ja siitä saa oikein hyvän mielen.

3. PAPRIKA

Paprika on Konin viimeinen elokuva ennen hänen menehtymistään. Ja erittäin hyvän paketin hän sai kyllä aikaan! Tarina kertoo Dr. Atsukosta, jolla on unimaailmassa alter ego nimeltä Paprika. Unia hallitseva DC-minilaite varastetaan, ja niinpä Atsuko ja etsivä Konakawa ryhtyvät selvittelemään johtolankoja saadakseen roiston kiinni. Paprikassa on oikein koukuttava juoni, mielenkiintoisia hahmoja ja animaatiotyyli on ihanan värikästä. Kirsikkana kakun päälle on tietysti surrealismi, mikä tekee leffasta erittäin kiehtovan. Ja Susumu Hirasawan luoma soundtrack on kerrassaan mahtavaa kuunneltavaa. Mielenkiintoisena faktana mainittakoon se, että Christopher Nolan on ottanut elokuvasta inspiraatiota Inceptioniin (2010).

2. MILLENNIUM ACTRESS

Millennium Actress on Konin töistä ehdottomasti kaikista koskettavin ja ehkäpä samaistuttavin. Tai ainakin päähenkilönä toimiva Chyoko tuntuu jotenkin kaikista inhimillisimmältä verrattuna muihin protagonisteihin. Tässä leffassa on hyvin vahvasti mukana ihmismielen käsittelyä, kuten seuraavassakin teoksessa. Tarinassa seurataan Chyokon näyttelijäuran kehittymistä, ja kuinka hän etsiskelee yhä miestä, jonka hän nuorena tapasi. Surrealismi ilmenee tässä leffassa sillä tavoin, että katsojana ei voi olla varma, ovatko tapahtumat totta vai pelkästään elokuvien otoksia. Kokonaisuudessaan kyseessä on oikein kiehtova ja koukuttava teos, jonka kruunaa tässäkin tapauksessa Susumu Hirasawan kaunis musiikki.

1. PERFECT BLUE

Perfect Blue on Konin teoksista ehdottomasti kaikista eeppisin! Onkin aika uskomatonta, että vieläpä ihan ensimmäinen kokopitkä leffa onnistuu olemaan ohjaajan töistä paras. Päähenkilönä seurataan Mima Kirigoea, joka jättää popidoliuran taakse ja ryhtyy näyttelijäksi. Kun hän ryhtyy rekemään radikaaleja muutoksia elämässään, alkaa hänen "täydellinen", puhtaampi versionsa kummittelemaan hänelle. Julkisuudessa olemisessa on myös huonot puolensa, sillä eräs hullu fani vaikuttaisi vainoavan Mimaa. Tarinan edetessä sukelletaan yhä syvemmälle päähenkilön mielen järkkymiseen, ja jossain kohtaa alkaa olemaan hyvin epäselvää, mikä on totta ja mikä ei. 

Perfect Blue on mielestäni ehdoton "must-see", ja se onkin yksiä parhaimpia näkemiäni animeleffoja. Elokuva olisi myös suositeltavaa katsoa uudelleen (kuten oikeastaan myös Paprika ja Millennium Actress), koska tällöin se avautuu katsojalle paremmin. Soundtrack on tässäkin leffassa aivan huippua ja sopii ahdistavaan tunnelmaan loistavasti.

Paprikan tavoin tästäkin leffasta on otettu myöhemmin inspiraatiota, ja sen voi huomata Darren Aronofskyn Black Swanista (2010). Unelmien sielunmessussa (2000) on myös yksi kohtaus, joka on ottanut Perfect Bluen samaisesta kohtauksesta vaikutteita. Harmi, että kunnon krediittiä Satoshi Konille ei näistä inspiraatioista ole oikein annettu.


Elokuvien tiedot: www.imdb.com
Kuvat: www.imdb.com, www.alternateending.com

keskiviikko 26. heinäkuuta 2023

Arvostelu: Spider-Man: Across the Spider-Verse (2023)

SPIDER-MAN: ACROSS THE SPIDER-VERSE


Ohjaus: Joaquim Dos Santos, Kemp Powers, Justin K. Thompson
Pääosissa: Shameik Moore, Hailee Steinfeld, Brian Tyree Henry
Genre: animaatio, toiminta, seikkailu
Kesto: 2h 20min

Koska Spider-Man: kohti hämähäkkiversumia oli kovasti mieleeni, oli sanomattakin selvää, että kiinnostuin sen jatko-osasta. Jatko-osissa on tietysti aina hieman pelkona se, että ne eivät yltäisi samalle tasolle kuin ensimmäinen leffa. Vaikka siis meninkin katsomaan tätä elokuvaa hyvin innoissani, niin yritin pitää odotukseni melko maltillisina.

Miles on ollut hyvän tovin erossa eri ulottuvuuksista kotoisin olevista hämähäkkimieshahmoista ja jatkanut yksin puuhiaan oman ulottuvuutensa Hämähäkkimiehenä. Omituinen uusi antagonisti Spot alkaa vainota New Yorkia, ja Miles yrittääkin parhaansa mukaan hankkiutua mokomasta riesasta eroon. Spot vaikuttaa aluksi vain harmittomalta viholliselta, jonka voittaisi hetkessä. Vähitellen Milesille alkaa kuitenkin paljastua, ettei kyseessä olekaan niin yksinkertainen ja helppo tapaus kuin voisi luulla. Kuvioihin ilmestyy jo leffan alussa Gwen, jota Miles on jo ehtinyt kovasti ikävöidäkin. Gwen vaikuttaa kuitenkin salailevan Milesilta jotain, ja hän aikoo jopa lähteä New Yorkista jättämättä hyvästejä tälle. Miles päättää lähteä tämän perään, ja niin luvassa onkin jälleen uusi seikkailu...

Spider-Man: Across the Spider-Versen tarina nappaa heti mukaansa kiehtovuudellaan, ja jälleen ei voi olla ihastelematta äärimmäisen kaunista animaatiotyyliä. Milesia kannustaa pitkin leffaa onnistumaan, etenkin puolivälissä ilmenevän konfliktin myötä. Spot vaikuttaa tosiaan aluksi vain harmittomalta ja jopa hömelöltä antagonistilta, mutta tämän taustojen hieman avautuessa, alkaa uhkaavuus tulla kunnolla esiin. Spot jää hahmona silti kaipaamaan mielestäni vielä hieman enemmän syvyyttä alleen, mikä toisaalta saattaa korjaantua kolmannessa osassa. 


Sivuhahmot onnistuvat myös miellyttämään jälleen kerran, ja heidän ja Milesin seikkailua seuraa mielellään. Toimintakohtauksia on tällä kertaa huomattavasti enemmän, ja vaikka ne suurimmaksi osaksi toimivat hyvin, alkoi jossain vaiheessa tuntua, että leffalta kaipaisi hieman rauhallisempiakin hetkiä. Lopetus tuntuu melko töksähtävältä, vaikka sen toisaalta ymmärtää, sillä onhan tälle tulossa vielä jatkoa. Kuitenkin jokin piste iin päältä jää puuttumaan, sillä yhtä tyydyttävää lopputulosta ei tällä kertaa ole luvassa toisin kuin viimeksi.

Kokonaisuudessaan paketti jättää hieman kylmemmäksi kuin ensimmäinen osa, vaikka suhteellisen viihdyttävä tarina tälläkin kertaa on kyseessä. Kesto alkaa jossain vaiheessa tuntua, ja tarina olisikin kaivannut jonkin verran tiivistämistä ja tietynlaista napakampaa otetta. Huumori on kuitenkin jälleen kerran osuvaa, mikä on vain plussaa. Tiivistettynä Spider-Man: Across the Spider-Verse ei ihan onnistunut täyttämään odotuksiani, mutta jatkoa saavana kakkososana se hoitaa silti hommansa pääosin mainiosti. Saa nähdä, millainen Spider-Man: Beyond the Spider-Verse tulee olemaan...



Kuvat ja elokuvan tiedot: www.imdb.com

tiistai 25. heinäkuuta 2023

Arvostelu: Spider-Man: kohti hämähäkkiversumia ~ Spider-Man: Into the Spider-Verse (2018)

SPIDER-MAN: KOHTI HÄMÄHÄKKIVERSUMIA


Ohjaus: Bob Persichetti, Peter Ramsey, Rodney Rothman
Pääosissa: Shameik Moore, Jake Johnson, Hailee Steinfeld
Genre: animaatio, toiminta, seikkailu
Kesto: 1h 57min

Minulla on jo hyvän tovin ollut aikeissa katsoa vuonna 2018 ilmestynyt Spider-Man: kohti hämähäkkiversumia, mutta jotenkin sen katsominen on aina lykkääntynyt. Nyt vihdoin olen tämän animoidun hämisleffan katsonut, ja täytyy myöntää että olisin jäänyt paljosta paitsi jos en olisi katsonut tätä. Päätin myös käydä leffateatterissa katsomassa sille ilmestyneen jatko-osan Spider-Man: Across the Spider-Verse, josta  minulla on tulossa arvostelu huomenna.

Miles Morales on tavallinen koulua käyvä nuori, jota kuitenkin eräänä päivänä sattuu puremaan radioaktiivinen hämähäkki. Siispä hänestä tulee Hämähäkkimies. Kyseinen seikka ei kuitenkaan vaikuta käyvän järkeen, sillä ennestään on jo olemassa Hämähäkkimies, Peter Parker. Miles toivookin saavansa neuvoja Peteriltä, sillä hän on aivan hämmentyneenä siitä, mitä hänelle on tapahtumassa. Jo leffan alussa käy kuitenkin niin traagisesti, että Peter menehtyy vihollisen kynsissä. Pahiksena toimiva Kingpin yrittää avata portaalin toiseen ulottuvuuteen, jotta hän saisi edesmenneet vaimonsa ja lapsensa takaisin. Peterin kuoltua, saa Miles tehtäväkseen pysäyttää Kingpinin. Jonkin ajan kuluttua paljastuu, että universumit eivät ole tasapainossa, ja pian Miles kohtaakin monta eri Hämähäkkimiestä, jotka ovat eri ulottuvuuksista. 


Spider-Man: kohti hämähäkkiversumia on suorastaan fantastinen elokuva! Jo alkumetreillä tarina nappaa mukaansa, ja sarjakuvamainen ja tyylikäs animaatio suorastaan vangitsee katseen ruudulle. Vaikka hämähäkkimiehen tarina on jo monesti kerrottu, onnistuu silti tämä animaatioversio tuomaan uutta maustetta siihen ja olemaan aidosti kiinnostava alusta loppuun asti. Erityisesti mielenkiintoista on nähdä ensimmäistä kertaa Spider-Woman, joka onkin ainoa naispuolisena esiintyvä hämähäkkimieshahmo. Hänen oikea nimi on Gwen, ja hänen ja Milesin välille kehittyy mukava ystävyys ja kenties hieman syvempiäkin tunteita. Hämähäkkimieshahmojen lisäksi tärkeässä roolissa ovat poliisina toimiva Milesin isä ja tietysti Kingpin. Sivuhahmot tukevat tarinaa mainiosti, ja Kingpin on yllättävänkin onnistuneesti luotu antagonisti. 

Itse Miles on päähahmona loistava, eikä hänestä ole tehty kuitenkaan liian samanlaista kuin mitä edellisten hämähäkkimiesleffojen päähenkilöt ovat. Hänen hämähäkkimiesvoimansa myös eroavat jonkin verran muiden kaltaistensa voimista, tehden hänestä mukavalla tavalla joukosta erottuvan. Erityisesti kiehtovana pidän hänen kykyään transformoitua näkymättömäksi.


Kokonaisuudessaan Spider-Man: kohti hämähäkkiversumia yllätti minut erittäin positiivisesti! En olisi uskonut, että vielä jokin uusi hämähäkkimiesfilmatisointi iskisi näin lujaa. Juoni on sopivan napakka, että se jaksaa pitää katsojan otteessaan, ja hahmot ovat myös erittäin hyvin luotuja. Jännitystä ja huumoria riittää kovasti, ja animaatiotyyli on aivan sanoinkuvaamattoman kaunista katseltavaa. Olen hyvin varma, että tätä filmiä tulee oikein mielellään vielä uudelleenkin katsottua! Jos sattuu yhtään hämähäkkimiesleffoista (tai ihan yleisesti supersankarileffoista) pitämään, niin en voi muuta kuin antaa tälle vahvan suosituksen.



Kuvat ja elokuvan tiedot: www.imdb.com

lauantai 22. heinäkuuta 2023

Arvostelu: Ice Age, Matilda ja Nimona

Tuntuu, että jotenkin on päässyt taas hieman vauhtiin kirjoittamisessa, vaikka aluksi sen kanssa hieman takkuilikin. Tekstiäkin tuli sen verran kasaan, että en viitsinyt tähän postaukseen ottaa mukaan kuin kolme elokuvaa. Jos vain aikaa ja motivaatiota riittää, niin lähiaikoina saattaa olla tulossa lisääkin arvosteluja. 

Tällä kertaa arvosteluvuorossa ovat Ice AgeMatilda ja Nimona

ICE AGE - jäätikön sankarit (2002)

Ohjaus: Chris Wedge, Carlos Saldanha
Pääosissa: Michael J. Wilson, Michael Berg, Peter Ackerman
Genre: animaatio, seikkailu, komedia
Kesto: 1h 21min

Ice Agessa seurataan Sid-laiskiaista ja Manfred-mammuttia, kun nämä sattumoisin törmäävät toisiinsa. Sid haluaisi palauttaa löytyneen vauvan ihmisille, ja Manfred suostuu vastahakoisesti auttamaan häntä. Messiin ujuttautuu sapelihammastiikeri Diego, jonka aikeet eivät ole kovin puhtoiset. Hän teeskentelee johtavansa Sidin ja Manfredin ihmisten luo, mutta johtaa heitä oikeasti ansaan kohti laumaansa. Seikkailun edetessä hahmot kuitenkin ystävystyvät keskenään, eikä Diegokaan vaikuttaisi jonkin ajan kuluttua niin pahalta kuin mitä aluksi antaa ymmärtää. 

Ice Age oli lapsena yksiä hauskimpia näkemiäni animaatioita, ja yhä sen huumori on hengissä eikä ole kadonnut minnekään. Pääkolmikon seikkailua seuraa mielenkiinnolla yhä aikuisenakin, ja onhan leffalla jo nostalgia-arvoakin. Sid on kolmikosta helposti se vähä-älyisin ja jopa hieman hermoille käyvä, Manfred taas on viisaampi ja melko tiukkapipoinen ja Diego on sellainen kuin jo aiemmin kuvailinkin. Vaikka tosiaan Diego vaikuttaakin aluksi paha-aikeiselta tyypiltä, paljastuu hänestä hyviäkin puolia, ja katsojana huomaa jossain vaiheessa välittävänsä tästäkin hahmosta. Lisämaustetta mukaan tuo hömelö sapelihampainen orava Scrat, joka temppuilee jatkuvasti tammenterhonsa kanssa epäonnisesti.

Ice Age on tiivistettynä yhä todella toimiva koko perheen animaatio. Itse animaatiojälki on jo nähnyt parhaat päivänsä, mutta tarina ja hahmot kantavat leffaa yhä hyvin. Kyseessä on myös helposti niitä hauskimpia animaatioita, sillä leffan aikana saa useasti nauraa! Teokseen on ujutettu myös pari tunteellistakin hetkeä, jotka onnistuvat aidosti koskettamaan.


Matilda ~ Matilda ja lasten kapina (1996)

Ohjaus: Danny DeVito
Pääosissa: Roald Dahl, Nicholas Kazan, Robin Swicord
Genre: komedia, fantasia
Kesto: 1h 38min

Matilda ja lasten kapina kertoo nimensä mukaisesti tytöstä nimeltä Matilda. Hänet adoptoitiin vauvana perheeseen, joka käyttäytyy pitkin leffaa hyvin välinpitämättömästi häntä kohtaan. Matilda on myöskin lopulta hyvin erilainen kuin veljensä ja vanhempansa: siinä missä muu perhe tykkää katsella paljon televisiota, on Matilda hulluna kirjoihin. Hän on itse oppinut lukemaan, kuten myös oppinut huolehtimaan itsestään jo parivuotiaana. Yksin kotona ollessaan Matilda etsii kirjaston ja löytää sitä kautta kirjojen ihanan maailman, johon hän voi uppoutua täysillä, eikä hänen silloin tarvitse tuntea oloaan niin yksinäiseksi. Jonkin ajan kuluttua hänellä on myös kova into aloittaa koulun käynti, ja sieltä tutuiksi tulevat miss Honey, Matildan luokkatoverit ja hirvittävä rehtori miss Trunchbull. Jossain vaiheessa Matilda huomaa, että omaa erikoisia yliluonnollisia kykyjä liikutella esineitä...

Myös Matilda on minulle hyvin nostalginen elokuva, ja sekin toimi yhä loistavasti. Leffan aikana tuntuu suorastaan ärsyttävältä seurata perheen välinpitämätöntä kohtelua tyttöä kohtaan, ja katsojana häntä kannustaa onnistumaan toimissaan. Matilda onkin vastoinkäymisistä huolimatta hyvin reipas lapsi, joka pitää sitkeästi haluamastaan kiinni. Hänelle paljastuvat yliluonnolliset kyvyt tuovat myös kiehtovuutta elokuvaan. Vaikka Matildan perhe esiintyy kurjana, niin onneksi vastapainoa tuo aivan ihana luokanopettaja miss Honey sekä mukavat luokkakaverit. Sen sijaan rehtorina toimiva miss Trunchbull on kauhistuttava ilmestys, jota kaikki lapset pelkäävät. Yhdessä sekä lapset että miss Honey yrittävät selvitä Trunchbullin aiheuttamista kauheuksista, ja Matildan yliluonnolliset kyvyt tulevatkin hyödyksi tässä ja monessa muussakin asiassa leffan aikana.

Matilda on todella hyvä ja kiehtova elokuva, josta koko perhe voi nauttia! Leffassa on toki jonkin verran satumaisia elementtejä nimihahmon yliluonnollisten voimien lisäksi, joiden vuoksi ihan uskottavana tarinaa ei voisi pitää. Kuitenkin leffan ääressä viihtyy oikein hyvin, eikä jännitystä, huumoria ja koskettavuutta jää puuttumaan. Matildasta on tehty myös uudempi versio Matilda: musikaali (2022). Molemmat leffat perustuvat romaaniin nimeltä Matilda, jonka on kirjoittanut Danny DeVito.


Nimona (2023)

Ohjaus: Nick Bruno, Troy Quane
Pääosissa: Robert L. Baird, Lloyd Taylor, Pamela Ribon
Genre: animaatio, seikkailu, toiminta
Kesto: 1h 41min

Nimonassa seurataan ritaria nimeltä Ballister, joka joutuu syytetyksi kuningattaren murhasta. Niinpä Ballister joutuu pakenemaan ja piiloutumaan kaikilta, eikä hän oikein tiedä mitä pitäisi tehdä tilanteen ratkaisemiseksi. Pian hän kuitenkin kohtaa Nimonan, erikoisen muotoaan muuttavan tytön, joka on valmis auttamaan häntä. Tyttö vaikuttaa kuitenkin Ballisterin mielestä aluksi vain rasittavalta kiusankappaleelta, josta hän haluaisi eroon. Jonkin ajan kuluttua yhteistyö alkaa kuitenkin sujua, ja Nimonasta ja tämän menneisyydestä paljastuu paljon kiehtovia ja koskettavia seikkoja. Tarinan edetessä sekä hahmoille että katsojalle myös valkenee, onko pelko hirviöistä ollut todellakin aiheellista vai vain ennakkoluuloja.

Tarinalla kestää hieman käynnistyä kunnolla, mutta jossain vaiheessa epäluuloni sitä kohtaan haihtuivat ilmaan ja olin ihan innolla tarinassa mukana. Nimona on Netflix animaatioelokuvaksi yllättävänkin laadukas, ja uskallan väittää että siitä nauttivat helposti myös aikuiset. Täysin suoraviivainen leffan juoni ei nimittäin ole, vaan siihen on onnistuttu saamaan moniulotteisuutta erityisesti itse Nimonalla ja teemoilla koskien erilaisuutta ja ennakkoluuloja. Oli myöskin hienoa nähdä täysin alleviivaamattomasti esitetty suhde Ballisterin ja Ambrosiuksen välillä. Tämä taitaakin olla aikalailla ensimmäisiä kertoja, kun animaatioissa nähdään seksuaalivähemmistöön kuuluva päähenkilö. 

Tiivistettynä Nimona on todella viihdyttävä animaatio, josta kaiken ikäiset voivat nauttia. Ihan mitään suosikkia siitä ei minulle muodostunut, mutta enpä panisi pahaksi jos sen joskus uudelleenkin katsoisi. Tarina, hahmot ja teemat ovat loistavia ja onnistuvat herättämään ajatuksia, ja huumoria, jännitystä ja koskettavuuttakin on sopivasti mukana.



Kuvat ja elokuvien tiedot: www.imdb.com

tiistai 18. heinäkuuta 2023

Arvostelu: Huuma, Kultalampi, Heräämisiä, Babyteeth, Perhonen lasikuvussa, Adelen elämä: osat 1 ja 2 ja Shrek 2

Pitkästä aikaa voisi taas hieman koota postausta leffoista, joita on viime aikoina tullut katsottua. Saa nähdä kuinka kirjoittaminen lähtee sujumaan, kun sitä ei ole muutamaan kuukauteen tehnyt... Mutta eiköhän se siitä, kun vain ryhtyy kirjoittamaan. Arvostelussa ovat Huuma, Kultalampi, Heräämisiä, Babyteeth, Perhonen lasikuvussa, Adelen elämä: osat 1 ja 2 ja Shrek 2.

Huuma ~ Body Heat (1981)

Ohjaus: Lawrence Kasdan
Pääosissa: William Hurt, Kathleen Turner, Richard Crenna
Genre: rikollisuus, draama, romanssi
Kesto: 1h 53min

Olen nähnyt Huuman ensimmäisen kerran jo useita vuosia sitten, ja tuolloin se pääsi yllättämään minut aikamoisesti! Leffan juoni ei olekaan kovin helposti ennalta-arvattavissa. Pääosassa nähdään lakimiehenä toimiva Ned Racine, joka rakastuu täysillä Matty Walkeriin. Katsojana voi kuitenkin jossain vaiheessa aistia, että kaikki ei ole ihan sitä miltä päällepäin näyttää. Leffa näyttääkin, kuinka rakastuneena voi helposti sokaistua, eikä toisen luottamusta osaa epäillä. Näin uudelleenkatsottuna juoni ei tietysti päässyt enää yllättämään, mikä valitettavasti laski leffan viihdyttävyyttä jonkin verran. Ensimmäisen katsomiskerran huomioiden voin kuitenkin sanoa, että kyseessä on oikein jännittävä ja katsomisen arvoinen filmi. 


Kultalampi ~ On Golden Pond (1981)

Ohjaus: Mark Rydell
Pääosissa: Katharine Hepburn, Henry Fonda, Jane Fonda, Doug McKeon
Genre: draama
Kesto: 1h 49min

Kultalammessa seurataan iäkästä pariskuntaa, joka menee viettämään kesäänsä järvenrannalla sijaitsevalle mökille. Vieraaksi he saavat tyttärensä, tämän miehen ja tyttärenpoikansa. Erityisesti iäkkään ja hieman muistisairaan Normanin ja hänen lapsenlapsena Billyn välistä kanssakäymistä on samaan aikaan sekä herttaista että huvittavaa seurata. Onkin mielenkiintoista katsoa, kuinka heidän kemiansa lopulta kohtaavat, vaikka toinen on melko vanhanaikainen ja toinen taas melkein teini-iässä. Kumpikin hahmo osaa olla vaikea omalla tavallaan. Lisäksi keskeisessä osassa on Normanin ja hänen tyttärensä välinen suhde, joka ei koskaan ole ollut kovin eheä.

Tämä elokuva pääsi yllättämään minut erittäin positiivisesti! Juoni kulkee leppoisasti eteenpäin, mutta draama, erinomainen huumori ja lämminhenkisyys tekevät teoksesta todella hyvän. Tämä leffa täytyy katsoa kyllä joskus vielä uudelleen, sen verran hyvälle tuulelle se minut sai.


Heräämisiä ~ Awakenings (1990)

Ohjaus: Penny Marshall
Pääosissa: Robert De Niro, Robin Williams, Julie Kavner
Genre: omaelämäkerrallinen, draama
Kesto: 2h 1min

Heräämisiä ehti odotella hyvänkin tovin Netflixin katselulistallani vuoroansa. Hyvä että kävi niin, etten päätynyt skippaamaan tätä teosta. Täytyy mainita heti alkuun, että oli erittäin mielenkiintoista ja mukavaa vaihtelua nähdä Robin Williams vakavammassa roolissa. Niin usein hänet on tottunut näkemään komediallisissa osissa. 

Leffassa seurataan neurologi Malcomin yritystä toteuttaa lääkekokeilu, joka mahdollisesti auttaisi katatoniseen tilaan jääneitä potilaita. Elokuvalla kestää hieman käynnistyä kunnolla, mutta tarinan edetessä on luvassa oikein onnistunutta draamaa, koskettavuutta ja huumoriakin. Erityisesti mielenkiintoisen leffasta tekee se, että se perustuu tositapahtumiin. Sitä suuremmalla syyllä on koskettavaa seurata lääkehoitokokeilun etenemistä, ja kaikista keskeisimmistä hahmoista välittää paljon ja katsojana heille toivoisi vain hyvää lopputulosta. Oikein erinomainen ja taidokkaasti näytelty teos on tarjolla.


Babyteeth (2019)

Ohjaus: Shannon Murphy
Pääosissa: Eliza Scanlen, Michelle Lotters, Toby Wallance
Genre: komedia, draama
Kesto: 1h 58min

Babyteeth kertoo teinityttö Millasta, joka sairastaa syöpää. Hän rakastuu pahaan poikaan Mosekseen, joka on jonkin sortin rikollinen ja hieman Millaa vanhempi. "Kiltti tyttö kohtaa pahan pojan" on melko kliseinen kuvio, mutta liikaan kliseilyyn ei onneksi tässä leffassa sen suhteen menty. Se, että leffa ei oikein ollut kuppini teetä johtui enemmänkin siitä, etten oikein lämmennyt Millan ja Moseksen suhteelle, enkä muutenkaan oikein ymmärtänyt tämän tarinan hahmoja. Leffa onnistui kyllä koskettamaan erityisesti loppua kohti, mutta itse juoni ei ihan ollut minun makuuni, enkä oikein päässyt hahmojen päiden sisälle. Nimittäin Millan sinisilmäisyyden lisäksi en oikein pitänyt siitä, kuinka tämän vanhemmat käyttäytyivät leffan loppuosuudessa. Monien mieleen teos on kuitenkin ilmeisesti ollut, joten kiinnostuneiden kannattaa luultavasti antaa sille mahdollisuus.


Perhonen lasikuvussa ~ Le scaphandre et le papillon (2007)

Ohjaus: Julian Schnabel
Pääosissa: Mathieu Amalric, Emmanuelle Seigner, Marie-Josée Croze
Genre: omaelämäkerrallinen, draama
Kesto: 1h 52min

Perhonen lasikuvussa on hyvin erikoinen elokuva, mutta ehdottomasti vain hyvällä tavalla. Tarinaa seurataan Ellen-lehden päätoimittajan näkökulmasta, kun hän halvaantuu. Hän ei kykene tuottamaan puhetta eikä liikkumaan. Vasen silmä kuitenkin toimii vielä sen verran hyvin, että hän pystyy räpyttämään sitä. Vaikka mies siis ei kykene puhumaan, käytetään leffan aikana hänen silmänsä räpyttelyä hyödyksi. Hän päätyy tekemään puheterapeuttinsa avulla kirjan, jossa hän kuvailee, millaista on elää melkein täysin halvaantuneessa kehossa. 

Koska leffaa seurataan kokonaan miehen näkökulmasta katsoen, pystyy hänen ahdistuksen ja lukuisat muut tunteet tuntemaan. Elokuva osaa olla hyvinkin vangitseva, ja se onnistuu herättämään paljon ajatuksia. Kaiken kukkuraksi elokuva on vieläpä tositapahtumiin perustuva. Ei voi muuta sanoa, kuin että harvoin tällaisia filmejä tulee nähtyä! Jättää kyllä aikalailla sanattomaksi...


Adelen elämä: osat 1 ja 2 ~ La vie d'Adèle - Chapitres 1 et 2 (2013)

Ohjaus: Abdellatif Kechiche
Pääosissa: Léa Seydoux, Adèle Exarchopoulos, Salim Kechiouche
Genre: draama, romanssi
Kesto: 3h

Adelen elämä: osat 1 ja 2 kertoo nimensä mukaisesti nuoresta Adelesta, joka vielä etsii seksuaalista identiteettiään. Vaikka hän leffan alussa seurustelee nuoren miehen kanssa, huomaa hän pian olevansa hyvinkin kiinnostunut sinitukkaisesta Emmasta

Adelen elämä on kirjaimellisesti kuin naisversio Call me by your name -leffasta: päähenkilö kohtaa samaa sukupuolta olevan, häntä jonkin verran vanhemman henkilön ja rakastuu tähän. Itseeni Call me by your name ei uponnut, koska pidin sitä hyvin tylsänä. Sama ongelma minulla oli tämänkin leffan kanssa, paitsi että leffan tylsyys ei johtunut tällä kertaa tarinan hitaudesta, vaan ylipitkiksi venytetyistä seksikohtauksista. Kyseiset kohtaukset tuntuivat nimittäin hyvin turhilta ja pitkästyttäviltä, ja jossain vaiheessa tuntuikin jo kuin katsoisi pornoa eikä draamaelokuvaa. Juoneltaan Adelen elämä on ihan kelpo, vaikka en lopulta hirveämmin välittänyt tarinan hahmoista. Turhien seksikohtausten sijaan elokuvassa olisikin voitu mielestäni panostaa huomattavasti enemmän juoneen ja hahmoihin...


Shrek 2 (2004)

Ohjaus: Andrew Adamson, Kelly Asbury, Conrad Vernon
Pääosissa: Mike Myers, Eddie Murphy, Cameron Diaz
Genre: animaatio, seikkailu, komedia
Kesto: 1h 33min

Shrek ja Fiona palaavat häämatkaltaan, ja olisi aika kohdata Fionan vanhemmat. Alun perin Prinssi Uljaan oli tarkoitus pelastaa Fiona tornista, ja niinpä tämän äiti (Hyvä haltijatar) tekee kaikkensa erottaakseen Shrekin ja Fionan toisistaan. Uutena hahmotuttavuutena nähdään myös Saapasjalkakissa.

Harvemmin jatko-osat onnistuvat olemaan yhtä hyviä tai jopa parempia kuin ykkösosa, mutta Shrek 2 onnistuu tässä oikein hyvin! En nähnyt leffaa koskaan lapsena, ja silti tämä jatko-osa upposi minuun ja sitä katselee mielellään uudelleenkin. Tässä leffassa on ensimmäisen osan tapaan rutkasti aikuisille suunnattuja vitsejä, eikä jännitystä ja pientä koskettavuuttakaan ole unohdettu. Kuitenkaan elokuva ei muistuta liikaa ykkösosaa, vaan sen tarinaan on kunnolla panostettu, jolloin se tuntuu hyvin omaperäiseltä. En kyllä oikein osaisi valita, kumpi on parempi: ensimmäinen vai toinen Shrek. Molemmat ovat ainakin tällä hetkellä mielestäni yhtä hyviä. Toisaalta ensimmäisellä osalla on toki nostalgia-arvoa...


Kuvat ja elokuvien tiedot: www.imdb.com