Arvostelu: Millennium Actress ~ Sennen Joyû (2001)

 MILLENNIUM ACTRESS

Ohjaus: Satoshi Kon

Pääosissa: Miyoko Shôji, Mami Koyama, Fumiko Orikasa, Shôzô Îzuka, Shouko Tsuda, Hirotaka Suzuoki

Genre: anime, draama

Kesto: 1h 27min

Monen kuukauden päästä voisi palata mestarillisen animeohjaajan, Satoshi Konin, elokuvan ääreen. Kun joskus keväällä katsoin Millennium Actressin ensimmäisen kerran, tuntui etten oikein ymmärtänyt siitä mitään. Mutta koska Konin tapaan on luvassa jälleen surrealismia, niin tarvitseeko silloin kaikkea  ymmärtääkään? 

Päähenkilönä seurataan jo ikääntynyttä naista nimeltä Chiyoko, joka oli 30 vuotta sitten Ginei studion tunnetuin näyttelijätähti. Kaksi televisio-haastattelijaa, Genya ja Kyoji, saapuvat tapaamaan häntä haastattelun merkeissä. Genya antaa Chiyokolle avaimen, jonka tämä oli mitä luultavimmin aikoinaan hukannut studiolle.

Kun Chiyoko alkaa kertoa tarinaansa, sekoittuvat hänen muistonsa ja näyttelijätyö keskenään. Teini-ikäisenä Chiyoko pelasti salaperäisen miesartistin, joka yritti paeta viranomaisia. Hän jätti jälkeensä avaimen, jonka Chiyoko päätti pitää tallessa ja palauttaa sen takaisin hänelle. Chiyoko ryhtyy elokuvanäyttelijäksi siinä toivossa, että artisti tunnistaisi ja löytäisi hänet. Vaikka salaperäisestä miehestä ei tohdi kuulua eikä näkyä mitään, ei Chiyoko menetä toivoaan.

Aluksi tarinan lähtöasetelma saattaa tuntua tahattoman yliampuvalta, mutta viimeistään lopussa elokuva todenteollakin palkitsee katsojansa. Kyse ei ole päällisin puolin siitä, mitä ensin luulisi, ja mitä myös itse erehdyin ensimmäisellä katselukerralla luulemaan. Kon ajaa takaa luultavasti ihmisen mielikuvan luomista jostain, mistä ei pysty päästämään irti. Ja lopputulos voi olla sitten se, että päämäärä ei ole se tärkein, vaan matka. Kun viimeiset sanat kuultiin, iskostui elokuvan ydin tunnehermooni erittäin kovasti.

Itse tarina on kaikkea muuta kuin ennalta-arvattava, minkä vuoksi se pitää katsojan hyvin otteessaan. Muistojen ja elokuvaotosten sekoittuessa toisiinsa, saa katsojana mietiskellä, onko niillä jotain tekemistä toistensa kanssa. Tuntuu, että jokaisessa otoksessa on sama juoni. "Näyttelikö Chiyoko elokuvissa omaa elämäänsä?" voisi olla ainakin yksi heittokysymys, johon ei ole suoraa vastausta. Aluksi voi tuntua siltä, että pää menee sekaisin surrealismin vuoksi, miksi kannattaakin mieluummin yrittää keskittyä päähenkilön emotionaaliseen kamppailuun. Silti surrealismi tuo elokuvaan erittäin hyvän lisän: se takaa monet uusintakatselukerrat, joiden aikana oppii ymmärtämään tarinaa aina vain paremmin. 

Hahmoihin siirryttäessä, Chiyoko onkin yllättävän helposti samaistuttava sellainen. Sympaattisuutta ja huumoria mukaan taas tuovat televisio-haastattelijat juuri sopivasti, jotta tarina ei yltyisi liian traagiseksi.

Animaatiotyylistä tarvitsee tuskin mainitakaan, että se on hyvin omalaatuista Konilla. Hahmojen realistiset ulkoasut ovat aina kiehtoneetkin minua hänen elokuvissaan. Musiikki taasen pääsee totaalisesti omaan arvoonsa. Erityisesti Run sai aivan kylmät väreet vilisemään ihollani. Lopputekstien musiikki taas sopi juuri loistavasti yhteen lopun tunneryöpyn kanssa. Se stimuloi ihanasti korvia siinä samalla kun katsojana yrittää koota kaikkea näkemäänsä kasaan.

Millennium Actress teki minuun yllättäen lähtemättömän vaikutuksen. Elokuva onnistuu pitämään katsojansa erinomaisesti otteessaan kaikessa ennalta-arvaamattomuudessaan ja surrealistisuudessaan. Tarinan edetessä mukaan mahtuu jännitystä, tunteiden vuoristorataa ja tietenkin Konille tyypillisesti tunnelmaan sopivaa sympaattisuutta ja huumoriakin. Loppukohtaus on yllättävän haikea, erittäin voimakkaasti tunteisiin iskevä ja sanattomaksi jättävä.

Elokuvan tiedot: www.imdb.com

Kuvat: wikipedia.com, aminoapps.com, mummyboon.wordpress.com

Arvostelu: Herra Rupikonna ja Iisooppi Kurkinen ~ The Adventures of Ichabod and Mr. Toad (1949)

 HERRA RUPIKONNA JA IISOOPPI KURKINEN

Ohjaus: James Algar, Clyde Geronimi, Jack Kinney

Pääosissa: Bing Crosby, Basil Rathbone, Eric Blore, J. Pat O'Malley, John McLeish, Pinto Colvig, Jud Conlon, Leslie Denison

Genre: animaatio, komedia

Kesto: 1h 8min

Herra Rupikonna ja Iisooppi Kurkinen kuuluu Disneyn sota-ajan leffojen joukkoon, ja klassikoista se on numero 11. Elokuva koostuu kahdesta tarinasta: Kaislikossa suhisee ja Päätön ratsumies. Ensimmäinen tarina perustuu lastenkirjaan nimeltä The Wind in the Willows (1908), ja toinen perustuu tarinaan nimeltä The Legend of the Sleepy Hollow (1820).

KAISLIKOSSA SUHISEE

Tarina kertoo konnasta nimeltä Rupikonna, joka on koko ajan keksimässä jotain kelmiä puuhaa itsekkäällä luonteellaan.

Harmillisesti Kaislikossa suhisee ei toiminut minulla ensimmäisellä eikä nyt toisellakaan katselukerralla. Se tuntuu vain hyvin kiireessä tehdyltä sotkulta ilman kunnon juonta. Siinä on muutama hauska hetki, joissa saa hieman hymähtää, mutta se ei ole kovin selkeästi tehty. Siinä saisi olla hieman mielenkiintoisempia hahmoja tai jotain mikä pistäisi enemmän silmään. Vielä enemmän harmittaa se, että tarina on aivan liian pitkä, n. 35 minuuttia, minkä vuoksi sen ääressä pitkästyy hyvin paljon. Itse odottelin koko tuon keston ajan vain seuraavan tarinan alkua, sillä tiesin jo edellisestä katselukerrasta että se on paljon parempi.

2/5

PÄÄTÖN RATSUMIES

Tämän tarinan keskiössä on puolestaan Ichabod Crane, joka on todellinen naistenmies kuten kuvastakin voi päätellä. Laiha ja lapiojalkainen miekkonen saapuu Sleepy Hollow nimiseen kylään ja ryhtyy siellä eräässä koulussa opettajaksi. Pian hän tapaa suloisen ja kauniin Katriinan, jolla vieläpä sattuu olemaan erittäin rikas isukki. Ahneena käy Ichabod tietenkin neitokaisen kimppuun, mutta ei voi välttyä ongelmilta siinä samalla. Nimittäin kylässä asuva mies nimeltä Brom on oikeasti ihastunut Katriinaan, ja hän haluaa tämän ehdottomasti itselleen. Viimeisillä minuuteilla nähdään myös itse Päätön ratsumies, joka tuo hieman jännitystä tarinaan.

Tässä tarinassa ei yllättäen yksikään hahmo puhu - hahmot aikalailla joko laulavat, kiljuvat tai nauravat.

Vaikka varsinainen Päätön ratsumies-osio jää melko lyhyeksi ja alkaa vasta viimeisillä minuuteilla, piti tarina minut hyvin otteessaan. Itse Ichabod esitellään alussa niin mielenkiintoisella tavalla, ja tämän touhuiluja ja Katriinan perään himoitsemista on hauskaa seurata. Erityisesti mieleenpainuva on tanssikohtaus, jossa Brom yrittää tehdä kaikkensa saadakseen Katriinan itselleen. Voi niitä nauruja, mitä tämä sai minussa aikaan! Yllättävän iskevää tai siis ainakin minuun uppoavaa huumoria tässä ehdottomasti on. Ja saihan sitä vielä viimeisillä minuuteilla sekä nauraa että jännittää Ichabodin puolesta. 

3/5

Herra Rupikonna ja Iisooppi Kurkinen on kokonaisuutena keskinkertainen disney leffa. Harmi, että ensimmäinen tarina on yhtä sekoilua ja puuduttavaa katsottavaa, sillä jälkimmäisen tarinan perusteella uskaltaisin sanoa tämän olevan erittäin mukiinmenevä elokuva. Suosittelen siis ainakin katsastamaan Päättömän ratsumiehen, sillä se on sota-ajan leffojen pätkistä mielestäni paras, koska se on niin hauska!

Elokuvan tiedot: www.imdb.com, www.wikipedia.com

Kuvat: imdb.com, flixlist.co, scifihorrorfantasy.files.wordpress.com

Top 10 Studio Ghibli-elokuvien maailmat

Monissa Ghiblin leffoissa on aivan ihanan mystisiä, fantasiamaisia ja erikoisia asioita pursuavia maailmoja, joihin ne sijoittuvat. Yleensä niissä myöskin vallitsee jokin tietynlainen tunnelma, esim. seesteinen, synkkä, unenomainen jne. Voisin mietiskellä 10 Ghiblin elokuvien maailmaa, jotka ovat tehneet minuun jollain tapaa erityisen vaikutuksen. Sijoitukset eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä.

10. TUULEN LAAKSON NAUSICAÄ

Tuulen laakson Nausicaän post-apokalyptisessä asetelmassa on aina ollut jotain, mikä kiehtoo minua aivan suunnattomasti. Miyazakin mielikuvitus antoi tulevaisuuden saastuneesta maapallosta mielenkiintoisen näkemyksen, vaikka sen ehkä kuuluisi olla ennemminkin luotaantyöntävä. Mutta koska Nausicaä itse niin avoimesti tutkailee tuota kaikkea, niin eihän sitä voi katsojanakaan kuin ihailla.

9. TULIKÄRPÄSTEN HAUTA

Vaikka Tulikärpästen haudan sotamaailma on melkoisen synkkä ja karu, niin siellä on silti sitä tuttua Ghibli-taikaakin mukana. Jostain syystä ne kauniit tulikärpäset kiehtovat minua hyvin paljon. Erityisesti kohtaus, jossa sisarukset ihailevat tulikärpäsiä luolassaan, on yllättävän kaunis ja puoleensavetävä. Sitähän haluaisi aivan itsekin etsiskellä luolan ja kerätä sinne tulikärpäsiä valonäytöstä varten!

8. NAAPURINI TOTORO

Kuka nyt ei haluaisi voida asua maailmassa, jossa mielikuvitusolennot heräävät eloon? Kyllähän nyt minäkin haluaisin päästä Kissabussiin kyytiin ja lainata sateenvarjoani Totorolle! Muutenkin on Naapurini Totoron maailmassa mukavan seesteinen tunnelma, mikä stimuloi aivoja ihanalla tavalla. 

7. KIKIN LÄHETTIPALVELU

Kuten Naapurini Totorossa, myös Kikin lähettipalvelussa vallitsee ihanan seesteinen tunnelma. Kaupunki, johon Kiki muuttaa, on aivan tavattoman kauniisti animoitu. Silmät tutkailevat kaikki mahdolliset rakennukset ja kujat läpi niinkuin ne olisivat jotain suurta herkkua.

6. EILISEN KUISKAUS

Eilisen kuiskauksessa ihailen eniten sen menneisyyden kuvaustyyliä: yksityiskohdat eivät ole tarkkoja, ja maisemissa on hentoa akvarellimaista otetta mukana. Puhumattakaan, kuinka helposti samaistuttavia Taekon muistot ovat, niin menneisyyden animointi väkevöittää ihanasti sitä kaikkea. Kun itsekin muistelemme asioita, ei paikkojen yksityiskohdat ole tarkasti mieleenpainuneina, minkä vuoksi pidän Eilisen kuiskauksen animaatiotyyliä hyvin nerokkaana.

5. PORCO ROSSO

Porco Rossossa on aivan tajuttoman mahtava ja puoleensavetävä tunnelma! Se yhdistettynä sen maailman väririkkauteen ja italialaiseen teemaan musiikkeineen saa aikaan aivan uskomattoman olon. Porco Rosso onkin mielestäni Liikkuvan linnan ja Henkien kätkemän ohella kauneimpia Ghiblejä ulkoasultaan. Sen maailmassa on jotain hyvin aitoa, minkä vuoksi siihen uppoaa aina mukaan ihmeellisellä tavalla. Tekisi jopa mieli itsekin hypätä tuon punaisen lentokoneen kyytiin ja nähdä kaikki maisemat, joiden halki Porco lentelee!

4. SYDÄMEN KUISKAUS

Sydämen kuiskauksen maailma on eräitä vaikuttavimpia ja mukaansaimaisevimpia, mitä animaatioista tiedän! Se onkin aika uskomatonta, kun kyseessä on vieläpä varsin realistinen elokuva. Sydämen kuiskauksen maisemat, yksityiskohdat ja musiikki huokuvat jollain ihanalla tavalla taianomaisuutta, mikä löi minut ensimmäisellä katselukerralla aivan ällikällä. Ihmettelin silloin kovasti, että kuinka jotain näin kaunista on voitu saada aikaan. Se jos jokin inspiroi minua ottamaan lisää selvää Studio Ghiblistä ja animesta ylipäätään.

3. PRINSESSA MONONOKE

Prinsessa Mononokessa on ehdottomasti kaikista lumoavin metsä, mitä olen animaatioissa nähnyt. Siinä on hyvin paljon mystiikkaa ja synkkyyttä mutta silti myös jotain lapsenomaistakin näkemystä. Olen aina muutenkin pitänyt metsistä, niissä on kiva seikkailla, joten hypähtäisin mielelläni tuonne täynnä omituisia otuksia pursuavaan Peurajumalan metsään. Kodamat, susi- ja villisikajumalat sekä itse Peurajumala olisivat melkoinen ilmestys. Erityisesti ne ihanan söpöt Kodamat haluaisin ehdottomasti tavata!

2. HENKIEN KÄTKEMÄ

Olisi suuri synti olla mainitsematta Henkien kätkemän rinnakkaismaailmaa! Ketä nyt ei kiehdo tuo maaginen mutta toisaalta ahdistava paikka, johon tyttönen joutuu jumiin? On aaveita, jumalia, nokipalleroita ja vaikka mitä. Ja tietenkin sen visuaalinen väririkkaus ja rajaton mielikuvitus on se, mikä Henkien kätkemän visuaalisesta puolesta tekeekin niin uskomattoman vaikuttavan.

1. LIIKKUVA LINNA

Sitten on tietenkin vielä Liikkuvan linnan maailma, mikä varmaan onkin Henkien kätkemän ohella mielenkiintoisin paikka johon sukeltaa. Liikkuvassa linnassa minua oikeastaan kiehtoo ihan kaikki visuaaliselta puolelta: niin itse linna, kuin myös kaikki paikat joissa hahmomme seikkailevat. Jopa itse Sophien hattukauppa on jo ihanan mukaansaimaiseva kodintuntuisuudellaan. Liikkuvassa linnassa tietenkin on vaikka kuinka yksityiskohtia mitkä kiehtovat, mutta mieleenpainuvin lienee värikiekko, jolla pääsee matkailemaan eri kaupunkeihin. Olen tuskin ainoa, joka on mietiskellyt, että mihinköhän se musta väri johtaa. Siitä muistakseeni kerrottiin kyllä kirjassa, mutta luulen sillä olevan erilainen merkitys tässä elokuvassa. Nimittäin aina kun Hauru on lintumuodossaan lentelemässä sodassa, tulee hän takaisin mustan värin kautta - symboloisiko se musta väri kenties sotamaailmaa? 

Tulipas nyt paljon tekstiä Liikkuvasta linnasta, heh. Lienee varmastikin selvää, että jos minun pitäisi valita Ghibli-maailma jossa eläisin, olisi se ehdottomasti tämä. Kaikki se väri- ja mielikuvitusrikkaus velhoineen ja demoneineen kiehtoo minua erittäin paljon.

Kuvat: tor.com, ekostories.com, imdb.com, comicsverse.com, godubrovnik.com, pinterest.com, brightwalldarkroom.com, sinema.sg, rogerebert.com, nefariousreviews.com

Prinsessa Mononoke: fiilistelyä ja analyysiä

Elokuvat ovat parhaimmillaan suuria elämyksiä, jotka jäävät elämään meissä. Joistakin muodostuu ikisuosikkeja, joihin ei kyllästy, kun taas jotkut kestävät vain sen muutaman vilkuilun. 

Prinsessa Mononoke, kuten monet muutkin Ghiblit, on kestänyt minulla yhä monia katselukertoja. Olen katsonut sen ehkä jotain 10 kertaa tai enemmän. Juuri eilen katsoin sen taas muutaman kuukauden päästä, ja yhä se tekee minuun suuren vaikutuksen ja herättää paljon ajatuksia. Vaikka olenkin kirjoitellut siitä jo arvostelua, halusin avata sitä vielä muussakin merkityksessä. Mitkä asiat tekevät Prinsessa Mononokesta niin mahtavan?

1. Musiikki. Kiitos Joe Hisaishi, olet tähän mennessä varmaankin paras elokuvasäveltäjä mitä tiedän. Prinsessa Mononokessa joka ikinen musiikkikappale on täynnä voimakkaita tunteita. Erityisesti Legend of Ashitaka, Journey to the West, Mononoke-hime sekä Ashitaka and San ovat suorastaan täydellisiä sävellyksiä. 

2. Animaatiotyyli. Tarvitseekohan sitä edes erikseen mainita, että Ghiblin animaatiotyyli on ehdottomasti parhaimpia, mitä piirretyistä voikaan löytyä. 

3. Mystiikka, mielikuvitus ja japanilainen kulttuuri. Elokuvassa on paljon uutta ja outoa länsimaalaisia animaatioita katsoneelle. Samalla saattaa tuntua, että uutta kulttuuria ja Miyazakin mielikuvitusta saa suuren annoksen kerralla.

4. Moniulotteisuus. Kukaan ei ole puhtaasti hyvä tai paha Prinsessa Mononokessa. Esimerkiksi Eboshista saa aluksi ilkeän kuvan, mutta hahmoa syvennettäessä hänestä löytyy paljon hyviäkin puolia. Moniulotteisuus ja -kerroksisuus on poikkeuksellisen suurta Mononokessa. Sen vuoksi ainakin minulla kesti muutaman katselun verran, että ymmärsin elokuvaa kunnolla. On monia hahmoja, joiden nimet, motiivit ja asetelmat saattavat tuntua aluksi epäselviltä, mutta ne avautuvat uusintakatseluiden myötä.

5. Ekosanoma, joka ei kuitenkaan ole saarnaava tai alleviivaava. Ketään ei osoitella sormella Prinsessa Mononokessa. Kaikilla osapuolilla on perusteltu syy siihen mitä he tekevät. Ainakaan itse en katsojana ole täysin jumaleläinten tai ihmisten puolella. Oikeastaan aina kun katson elokuvan, seurailen ja tutkailen sitä kaikkea avoimin mielin. Ihmiset ovat tyhmiä, mutta niin ovat villisikajumalatkin. Miksi taistella viimeiseen sikaan asti? Mitä hyötyä siitä on? Ihmisistä taas herää seuraavanlaisia ajatuksia: miksi ampua Peurajumalan pää? Mitä tyydytystä siitä loppupeleissä saa, jos luonto tuhoutuu? Älykkäimpänä hahmona taidan pitää loppujen lopuksi susijumala-Moroa, jolla on melko viisaita lausahduksia. Erityisesti mieleeni jäi tällä kertaa lause, jonka hän kertoi villisikajumalille: "Minussakin on ihmisten myrkkykivi. Nago pakeni, mutta minä olen valmis kohtaamaan kuoleman."

Ja varmasti vaikka mitä muuta voisi Mononokesta raapustella. Kyseessä on äärimmäisen kaunis, älykäs, koskettava ja ajatuksia herättävä leffa. Ainakaan itse en voi millään olla liikuttumatta lopussa, joka jättää niin ihmeellisiä tunteita ja ajatuksia sisälle. Elokuva on etenkin tällä hetkellä vieläpä hyvin ajankohtainen. 

Halusin vielä etsiskellä ja listata muutaman faktan/seikan, mitkä saattavat mietityttää Prinsessa Mononokessa:

- Tapahtumapaikkana toimiva metsä perustuu oikeaan sijaintiin Japanissa, Yakushima nimiseen saareen.

- Rautakylän työntekijät sairastavat lepra nimistä tautia. Sitä sairastavat eristetään terveistä, ja heille annetaan muuta hyödyllistä työtä. Tässä tapauksessa sitä sairastavat valmistavat aseita.

- Ashitakan nimi tarkoittaa "kirkasta huomista" (="bright tommorrow"). Miyazaki tarkoitti sillä mitä luultavimmin, että päähenkilö johdattaa maailman parempaan huomiseen.

- Sanin nimi tarkoittaa kolmea. Sillä mitä luultavimmin heijastetaan sitä seikkaa, että San on Moron kolmas lapsi.

- Mononoke tarkoittaa kökösti suomennettuna "jota ei voi tietää asiaa" (="unknowable thing"). Sillä tarkoitetaan Sanin olemusta, sillä hän on suden lapsi mutta silti jotain muuta kuin ihminen. 

- Elokuvassa esiintyvät jumalat, kuten Moro, Nago, Kodamat ja Peurajumala, ovat lähtöisin Shintolaisuudesta.

Miksi Ashitaka leikkasi hiuksensa? Ashitakan hiustenleikkuu symboloi hänen menetystä kulttuuristaan ja perinnöstään. Sen lisäksi elokuvan alussa Ashitakan kihlattu (huom. ei siis sisko, kutsumanimestä huolimatta) Kaya antoi hänelle tikarin muistoksi hänestä. Kaikki tuo viittaa siihen, että Ashitaka ei enää saisi palata kotikyläänsä.

Miksi Morolla on kaksi häntää? Moron kaksi häntää symboloivat hänen olevan jumala eikä ainoastaan susi. Kaksi häntää saattavat kuitenkin viitata myös siihen, että hänellä on kaksi oikeaa pentua, kun taas San on adoptoitu.

Ja entäs ovatko muut mietiskelleet, että kuinka Moro kykeni yhä puremaan Eboshin käden irti, vaikka hän ilmeisesti jo kuoli? Huomasin, että emmehän missään vaiheessa näe, että Peurajumala olisi riistänyt häneltä hengen. Peurajumala riisti ainoastaan Okkoton hengen. Siksi Moro olikin vielä elossa.

Kiinnitin myös tällä kertaa enemmän huomiota siihen, että Sanin korvakorut aina kilajavat kauniisti tietyissä kohdin. Sillä täytyy olla jokin merkitys. Niin kuulemma tapahtuu aina, kun häntä kohdellaan kuin ihmistä. Niitä ovat mm. seuraavat kohtaukset: Ashitaka tapaa hänet ensimmäisen kerran, San putoaa katolta ja susimaski irtoaa, Ashitaka kutsuu häntä kauniiksi, San vastaanottaa Ashitakan antaman tikarin.

Kyseisiä asioita listatessa ja pohtiessa arvostukseni vain kasvaa kasvamistaan tätä elokuvaa kohtaan. Yllättävän paljon huolellisuutta käytetty yksityiskohtiin, ja myös yllättävän syvällisiä asioita aina kuoren alta paljastuu. Ehkäpä seuraavalla kerralla löydän taas jotain uutta, mihin en ole aiemmin kiinnittänyt huomiota? Juuri tällaiset seikat tekevät elokuvasta todellisen kestosuosikin. Uskon, etten tule koskaan kyllästymään Prinsessa Mononokeen.

Ja kaikki nuo faktat/pohdinnat ovat sitten ihan alla listaamistani lähteistä peräisin. 

Lähteet: https://screenrant.com/facts-princess-mononoke-japanese-fans-will-know/, https://anime.stackexchange.com/questions/20042/why-didnt-ashitaka-return-to-his-village-after-his-curse-was-lifted, https://capsing.tumblr.com/post/91037857553/things-i-noticed-while-re-watching-princess

Kuvat: wikipedia.com, suwalls.com, spotern.com

Arvostelu: WALL-E (2008)

WALL-E

Ohjaus: Andrew Stanten

Pääosissa: Ben Burtt, Elissa Knight, Jeff Garlin, Fred Willard, MacInTalk

Genre: animaatio, seikkailu

Kesto: 1h 38min

WALL-E on yksi niistä suosituimmista Pixar-elokuvista, jonka olen jostain ihmeen syystä nähnyt vasta aikuisena. Jotenkin hämärästi muistelen, että veljeni taisi kyllä joskus katsoa elokuvaa, mutta minua ei kiinnostanut se. Ajattelin silloin sen olevan jotenkin enemmän pojille suunnattu, koska se kertoo robotista. Katsoin WALL-En tosiaan vasta vuosi sitten, sillä halusin pikkuhiljaa tulla tutuksi niidenkin Pixarin elokuvien kanssa, joita en ole lapsena nähnyt. Ja ulkokuoren alta paljastui todellakin jotain aivan muuta kuin mitä olin lapsena luullut.

Elokuva kertoo nimensä mukaisesti WALL-E-robotista, joka asustelee yksin saastuneella maapallolla. Muut hänen kaltaisensa romukerääjärobotit ovat nimittäin jo muuttuneet toimintakyvyttömiksi, ja ihmiset ovat jättäneet maapallon taakseen aikoja sitten. Eräänä päivänä planeetalle saapuu ympäristöä tutkiva EVA-luotainrobotti, johon WALL-E väistämättä ihastuu.

Elokuvan ensimmäinen puolisko toimii periaatteessa ilman mitään dialogia, ellei robottikaksikon välisiä muutamia sanoja lasketa mukaan. Dialogipuutteestaan huolimatta leffa imaisee katsojan heti mukaansa. WALL-En yksinäisiä touhuiluja seurailee mielellään, ja tunteet on onnistuttu ilmaisemaan hänen silmien kautta erittäin hyvin. WALL-Esta oppii heti pitämään. Kyseessä on nimittäin erittäin sympaattinen ja ihana robotti! Kun muukalaisrobotti-EVA saapuu maapallolle, haluaa WALL-E tutustua häneen. EVA on hyvin mielenkiintoinen hahmo ja hän tuntuu luonteeltaan sellaiselta, joka toimii ennen kuin ajattelee. Siinä missä EVA vaikuttaa melko rohkealta ja kovanaamaiselta, WALL-E taas huokuu herkkyyttä ja söpöä ujoutta. Mielestäni tuo kaikki kertoo jo paljonkin: siitä huolimatta että hahmot eivät paljoa puhu ja ovat kaiken kukkuraksi vieläpä robotteja, on heihin onnistuttu saamaan aitoa persoonaa.

Kun matka etenee avaruusalukselle puolivälin paikkeilla, tarinaan ilmestyy uusia hahmoja, joita ovat ihmiset ja AUTO. Olen huomannut, että WALL-E jakaa melko vahvasti mielipiteitä sen vuoksi, että alun dialogittomuus ei jatku (vähän niinkuin myös Up). Ennen kuin katsoin elokuvaa suhtauduin siihen melko varauksellisin mielin, sillä ajattelin että voisin itsekin ehkä pettyä. Niin ei kuitenkaan käynyt. Mielestäni ihmishahmot, etenkin aluksen Kapteeni, olivat oikein hyvin onnistuneita tapauksia. Erityisesti loppupuolella tuli aidosti jännitettyä Kapteenin puolesta, joka keräsi itsensä ja ryhtyi taistelemaan pahikseksi paljastunutta hahmoa vastaan. Vaikka itse pahis voi tuntua hieman kliseiseltä, se ei yllättäen pääse haittaamaan näin täydellisessä kokonaisuudessa. 

Vaikka elokuva ottaa melko vahvasti kantaa ilmastonmuutokseen, pidän sitä enemmänkin rakkauselokuvana. Onkin aika uskomatonta, kuinka kahdella robotilla voi olla yksi kaikkien aikojen kauneimmista romansseista, mitä olen elokuvissa nähnyt. Elokuvassa sattuu myös olemaan hyvin liikuttava hetki, jonka aikana WALL-E ja EVA tanssivat avaruudessa. Lopetus on myös sellainen, joka sai minut etenkin ensimmäisellä katselukerralla ihan itkemään.

WALL-E ei ainoastaan lukeudu parhaimpien Pixar-elokuvien joukkoon, vaan se on helposti yksiä parhaimpia animaatioelokuvia ikinä! Tarinassa riittää vähäpuheisuudesta huolimatta hauskoja ja ihania hetkiä, ja WALL-En ja EVAn välinen suhde on yksinkertaisesti erittäin upeasti ja sympaattisesti toteutettu. Animaatiotyyli on tietenkin tuttuun Pixarin tapaan laadukasta ja kaunista, ja myös musiikin kanssa on hienoa työtä tehty. Minulla WALL-E pääsi kyllä nyt viimeistään kolmannen katselukerran jälkeen Pixarin täysosumien joukkoon!

Elokuvan tiedot: www.imdb.com

Kuvat: wikipedia.com, sites.google.com, empireonline.com