Arvostelu: Autot, Autot 2 ja Autot 3

Taas iski jonkin sortin laiskuus, kun en jaksa tehdä yksittäisiä arvosteluja. Toisaalta syynä on myöskin se, että kaksi näistä elokuvista olivat yksinkertaisesti niin mielenkiinnottomia, että en niistä paljoa tekstiä saisi aikaan. Arvostelussa olisi siis Pixarin Autot, Autot 2 ja Autot 3. Vaikka Top 10 Pixarin elokuvat listassa annoin sellaista vaikutelmaa, etten katsoisi ei-nähtyjä Pixareita (Autot trilogia, Doria etsimässä, Monsterit yliopisto) läpi, niin nyt tuli asiaan muutos. Olen saanut kunnon asenteen ja innon tehdä Pixar-maratonia. Edelliset kuukaudet ja oikeastaan melkeinpä kokonaiset kaksi vuotta olen enemmänkin keskittynyt läpikäymään disney-klassikkoja, ja siinä hommassa olenkin jo reippaasti edennyt. (Disney-klassikoista minulla onkin enää katsomatta Fantasia 2000, Kolme Caballeroa, Melody time ja Aivan villit, joista viimeisimmän näkemistä en todellakaan odota innolla...) Mutta sitten itse asiaan...

AUTOT (2006)

Tarinan keskiössä seurataan kilpa-auto Salama McQueenia, joka joutuu Kaliforniaan matkatessaan eksyksiin kuljetusrekkansa Maken kyydistä. Tarinan pointtina on Salaman kasvaminen egoilijasta paremmaksi persoonaksi. 

Olen muistaakseni nähnyt Autot-elokuvan ehkä kerran lapsena, mutta en siitä silloin innostunut yhtä paljoa kuin pikkuveljeni. Sen sijaan muistan pitäneeni kovasti Autot-PS-pelistä, joka olikin paljon kovempi tapaus. Nyt aikuisen silmin tämä leffa oli kuitenkin yllättävän kelpo. Aluksi kilpa-autojen egoilu ja esittely sun muu oli aika luotaantyöntävää, mutta Syylari Cityssä homman rauhoittuessa huomasin seuraavani elokuvaa aidosti kiinnostuneena. Mitään isoja tunteita ei leffa minussa kuitenkaan lopulta herättänyt, eikä sen huumori ja juoni ole samaa laadullista tasoa kuin monissa muissa Pixarin leffoissa. Aivot narikkaan filminä Autot kuitenkin toimii hyvin, kunhan sen maailman epäloogisuuksia ei pysähtele miettimään. Hieman turhan pitkitetty leffa mielestäni oli, eli kesto olisi voinut kyllä olla vähän lyhyempi. Pikkupojille tämä on varmaan aikalailla must-see, ja heillehän tämä on ensisijaisesti suunnattukin.

AUTOT 2&3 (2011, 2017)

Siinä missä ensimmäinen leffa yllätti minut positiivisesti, niin jatko-osat olivat aivan tajuttoman mielenkiinnottomia. Kaksi uutta inhokki-Pixar-elokuvaani nämä ehdottomasti ovat, niin tuskallista niiden katsominen oli. Huonompi oli ehdottomasti kuitenkin Autot 2, joka ei ollut mitään muuta kuin sekoilua ilman ihmeempää juonta. Kolmososassa taas...hehheh, en edes muista mikä sen juoni oli. Niin latteita näiden kahden leffan tarinat ja hahmot olivat, että niiden katsomisen olisi aivan hyvin voinut jättää väliin. Toisaalta into katsoa kaikki Pixarit läpi on sen verran kova, että pakkohan se on... Mutta joo, eipä minulla ole oikeasti paljoa mitään sanottavaa näistä. Kumpikaan ei viihdyttänyt minua millään lailla, en tiedä oliko esim. huumori liian lapsellista vai missä mättäsi näin pahasti. Todellista rimanalitusta kyllä Pixarilta. Varmaankin pikkupojille (ja toki joillekin muillekin) saattavat toimia, mutta valitettavasti minulle kumpikaan filmi ei toiminut yhtään. Uudelleen niitä ei onneksi ole pakko katsoa, huh...

Ps. Toivon hartaasti, että Doria etsimässä ja Monsterit yliopisto olisivat parempia jatko-osia kuin nämä Autot 2&3. Aion niiden yhteydessä katsoa ykkösosatkin kertauksen vuoksi läpi, ja saatan tehdä tupla-arvostelut kummastakin ykkös- ja kakkososasta. Tavoitteena olisi sitten jossain vaiheessa rankata kaikki Pixar-elokuvat järjestykseen...

Kuvat: www.wikipedia.com

Arvostelu: Lilo ja Stitch ~ Lilo and Stitch (2002)

 LILO JA STITCH

Ohjaus: Dean DeBlois, Chris Sanders

Pääosissa: Daveigh Chase, Chris Sanders, Tia Carrere, David Ogden Stiers, Kevin McDonald, Ving Rhames, Zoe Caldwell, Jason Scott Lee

Genre: animaatio, seikkailu

Kesto: 1h 25min

Lilo ja Stitch ei ole lainkaan lapsuudestani tuttu elokuva, mutta muistelisin kyllä nähneeni siitä joskus mainoksia. Katsoin elokuvan ensimmäisen kerran vasta muutama vuosi sitten, ja sitä on sittemmin ainakin pariin otteeseen tullut vilkuiltua läpi. 

Elokuva alkaa siitä, kun avaruudesta karannut koe-eläin 626 karkaa ja löytää tiensä maapallolle. Häntä jahtaamaan lähtevät 626:n luonut Jumba sekä maapallon asiantuntija Pleakly. 626 päätyy sattumusten seurauksena koiratarhaan.

Tarinan varsinainen päähenkilö on kuitenkin pieni tyttö Lilo, jolla on perheenä ainoastaan isosisko Nani. Pian he saavat kuitenkin yhden perheenjäsenen lisää, kun Lilo valitsee itselleen koiratarhasta lemmikiksi 626:n ja nimeää tämän Stitchiksi.

Merkittävin ero moniin muihin disney-klassikoihin Lilo ja Stitchissä on sen realistinen kuvaus perheestä iloineen ja suruineen, vaikka avaruusolentoja mukana onkin. Päähenkilö Lilo on erinomaisesti kirjoitettu lapsi, sillä hänen käyttäytyminen mukailee niin realistisesti sitä, miltä oikeassakin elämässä "rikkinäisessä" perheessä eläminen voi tuntua ja kuinka sillä on vaikutusta häneen. Nani taas on huolehtivainen isosisko, jonka suhde Liloon on myöskin luotu hyvin todenmukaisesti ylä- ja alamäkineen mutta silti lämminhenkisesti. Erityisesti sydän meinaa sulaa aina, kun puheeksi tulee ohana, mikä tarkoittaa perhettä. 

Stitch on enimmäkseen aika ilkikurisen oloinen avaruusolio, sillä hän olisi valmis tuhoamaan lähes kaiken ympäriltään. Merkittävin asia, mikä tuo Stitchin käyttäytymiseen muutoksen, on hänen löytämänsä kirja Ruma ankanpoikanen, jonka tarinaan Stitch näyttää suloisesti pystyvän samaistumaan. Stitchiä jahtaavat Jumba ja Pleakly tuovat muutamia hauskoja tilanteita esille hölmöyksillään, vaikka heitä voisikin aluksi pitää pahoina tyyppeinä. Muita keskeisiä hahmoja ovat vielä sosiaalityöntekijä Kobra sekä Naniin ihastunut David.

Tarinaltaan Lilo ja Stitch osaa olla jopa yllättävän syvällinen, koska sen teemana pyörivät ystävyys ja perhe, jotka on esitetty hyvin todenmukaisella tavalla. Elokuvan esittämiin tilanteisiin ja hahmoihin voi siis katsojana jopa pystyä samaistumaan. Kaksi ensimmäistä kolmannesta ovat mielestäni ehdottomasti erinomaista luokkaa, mutta sen jälkeen leffan taso hieman harmillisesti laskee. Lopussa turhan pitkäksi venytetty avaruuskohellus nimittäin ei oikein tunnu sopivan kokonaisuuteen, ja sen aikana ehtii hieman kyllästyä. Onneksi itse lopetus on kuitenkin oivasti toteutettu, ja elokuvasta jää kyllä enimmäkseen oikein hyvä fiilis.

Animaatiotyyliltään elokuva poikkeaa mukavasti muista klassikoista erityisesti mitä hahmodesigniin tulee. Monissa disney-elokuvissa on tottunut, että naiset esitetään välillä jopa langanlaihoina, mutta Lilo ja Stitchissä hahmot ovat huomattavasti normaalivartaloisempia ja siten todenmukaisempia. Värimaailma on ihanan rikas ja välittää Havaijilaista tunnelmaa onnistuneesti katsojalle. Myös soundtrack on erittäin hyvin onnistunut, vaikka musikaali elokuva ei olekaan. Etenkin aloituslaulu He Mele No Lilo sekä surfauslaulu Hawaiian Roller Coaster Ride jäivät minulla mieleen.

Lilo ja Stitch on erittäin hyvä disney-klassikko, joka tarjoaa monenlaisia tunteita katsojalle laidasta laitaan koettavaksi. Tarjolla on myös jopa yllättävää syvyyttä perhe- ja ystävyysteeman ansiosta, joihin voi samaistua. Hahmot, etenkin Lilo, ovat hyvin realistisesti kirjoitettuja, ja aluksi hieman riiviömäisen Stitchin hahmokehitystä on suloista seurata. Lopun avaruuskohelluksen olisi voinut aivan hyvin poistaa tai ainakin tehdä lyhyemmäksi, sillä se valitettavasti hieman laskee elokuvan muuten erinomaista tasoa. Hyvän ja koskettavan fiiliksen Lilo ja Stitch onnistuu siitä huolimatta jättämään, ja tulen katsomaan sen mielelläni vielä useastikin uudelleen.

Elokuvan tiedot: www.imdb.com

Kuvat: www.wikipedia.com, www.animationscreencaps.com

Arvostelu: Aarreplaneetta ~ Treasure Planet (2002)

 AARREPLANEETTA

Ohjaus: Ron Clements, John Musker

Pääosissa: Roscoe Lee Browne, Corey Burton, Dane A. Davis, Joseph Gordon-Levitt, Tony Jay, Austin Majors, Patrick McGoohan, Michael McShane, Laurie Metcalf, Brian Murray, David Hyde Pierce, Martin Short, Emma Thompson, Michael Wincott

Genre: animaatio, seikkailu

Kesto: 1h 35min

Katsoin Aarreplaneetan ensimmäisen kerran viime kesänä, ja tuolloin se tuntui melko sekavalta. Nyt päätin antaa sille avoimin mielin uuden mahdollisuuden toivoen, että se avautuisi minulle paremmin...

Päähenkilönä toimii teini-ikäinen Jim Hawkins, joka on lapsesta asti haaveillut kapteeni Filtin aarteesta, josta hän on lukenut tarinoita. Hänen äitinsä mukaan ne ovat kuitenkin vain satua, mutta pian selviää että kyseinen taru on ihan totta. Pian alkaakin avaruusseikkailu, kun Jim saa käsiinsä aarteen etsimiseen tarvittavan kartan, ja hän lähtee kapteeni Amelian johdolla matkaan.

Jim on hyvin inhimillisenä esitetty nuori mies, johon voi katsojana jopa pystyä samaistumaan. Hän vaikuttaa aluksi tahallaan vaikeuksiin hakeutuvalta teiniltä, mutta avaruusmatkan edetessä hahmoa syvennetään hienosti. Jimillä ei ole kovin eheä perhe, vaikka hänellä rakastava äiti onkin. Hänen isänsä on lähtenyt ajat sitten lätkimään, joten Jim onkin tavallaan kasvanut ilman kunnollista isää. Parhaiten Jimin hahmo syvenee tämän tutustuessa kyborgi John Silveriin, joka opettaa tälle monia asioita lentävällä laivalla. Myöskin yhdessä vaiheessa kuultava laulu I'm still here tuo tunnetta Jimin hahmoon, ja se onkin ainoa laulu joka leffassa kuullaan. I'm still here onnistui nyt toisella katselukerralla yllättämään minut väkevyydellään ja sai minut jopa ihan liikuttumaan, mikä tuo minun silmissäni automaattisesti lisäpisteitä elokuvalle!

John Silver on helposti elokuvan mielenkiintoisin hahmo, sillä hän ei olekaan mikään perus mustavalkoisen paha disney-pahis. Aarreplaneetta tuo ehdottomasti tällä yllättävän moniulotteisella hahmolla piristävää vaihtelua verrattuna muihin disney-klassikoihin. Hänen ja Jimin välisen ystävyyden kehittymistä onkin mielenkiintoista seurata, ja vaikka hahmot tuntuvat kiintyvän toisiinsa, ei kaikki suju ihan mutkitta ja helposti. 

Harmillisesti muut hahmot kuin Jim ja Silver jäävät aika etäisiksi. Kapteeni Amelia ja tähän ihastuva tohtori Doppler jäivät minulla Jimin äidin ohella helpoiten mieleen kiinnostavuutensa vuoksi, miksi onkin harmi että kyseiset hahmot eivät saaneet enemmän ruutuaikaa. Itse Aarreplaneetassa tavataan myös robotti B.E.N., joka on ilmiselvästi lapsikatsojille tarkoitettu huumorihahmo, sillä ainakin minun makuuni hän tuntui enimmäkseen ärsyttävältä. Jimin ns. sidekickinä toimii Morfi, joka on jokin avaruustahman kokkare (?). 

Kuten alussa mainitsin, Aarreplaneetta tuntui ensimmäisellä katselukerralla aika sekavalta elokuvalta. Luulen sen johtuvan siitä, että odotin juonen puolesta enemmän seikkailumaista meininkiä, mutta nyt toisella katselukerralla huomasin, että elokuva onkin enemmän kasvutarina. Itse aarrejahti ei ole pääpointtina, vaan Jimin hahmon käsittely ja syventäminen sekä hänen suhteensa John Silveriin. Hieman samoja ongelmia silti tuntui yhä uusintakatselullakin olevan läsnä, ja niistä isoin on mielestäni elokuvan rytmitys ja jo aikaisemmin mainitsemani sivuhahmojen etäiseksi jääminen. Hieman sujuvampaa ja tiiviimpää kerrontaa leffa jää siis mielestäni kaipaamaan, ja joitakin hahmoja olisi voitu syventää vähän enemmän. 

Animaatiotyyliltään elokuva on oikein tyylikäs, sillä se yhdistelee hienosti sekä 2- että 3D-animaatiota. Ulkoasultaan kyseessä on siis oikein taattua disney-laatua, vaikka aluksi piirroshahmojen seasta erottuva 3D-animaatio pistää jonkin verran silmään. 

Aarreplaneetta on muutamista rytmitysongelmistaan ja hieman etäisiksi jäävistä sivuhahmoistaan huolimatta todella toimiva disney-klassikko. Kyseessä ei ole mikään perinteinen toiminnallinen seikkailu, vaan elokuva asettaakin keskiöönsä tiukasti päähenkilö Jimin kasvutarinan. Sen kautta filmi tarjoaa jopa yllättävänkin liikuttavia hetkiä, ja ainakin itselläni oli mennä tippa linssiin I'm still here-laulun sekä lopetuksen aikana. Jimiin ystävystyvä John Silver tukee leffan teemaa mainiosti, ja muutenkin Silver on pitkästä aikaa piristävän erilainen ja moniulotteinen hahmo verrattuna disneyn perinteisempiin hyviksiin ja pahiksiin. Huumoria olisi ehkä voinut olla enemmän upotettuna tarinaan, mutta muutoin tunnepuolella Aarreplaneetta toimii hyvin. Suosittelenkin ehdottomasti antamaan Aarreplaneetalle mahdollisuuden, sillä kyseessä on yksi eniten varjoon jääneistä disney-klassikoista.

Elokuvan tiedot: www.imdb.com

Kuvat: www.wikipedia.com, www.animationscreencaps.com

Arvostelu: Miekka kivessä, Nalle Puh, Basil Hiiri - Mestarietsivä ja Bolt

Nyt päätin tehdä vähän poikkeuksellisemman arvostelupostauksen. Sen sijaan että tekisin vähän syvääluotavamman arvostelun vain yhdestä leffasta, otankin käsittelyyn neljä teosta. Viime aikoina on tullut taas vähän "sivistettyä" itseäni katsomalla disney-klassikkoja jotka ovat olleet näkemättä: Miekka kivessä, Nalle Puh, Bolt ja Basil Hiiri - Mestarietsivä. Tosin Basil Hiiren katsoin nyt toista kertaa. 

MIEKKA KIVESSÄ, 1963

Miekka kivessä on varmaankin yksiä tyhjänpäiväisimpiä disney-klassikkoja, mitä olen nähnyt. Lähtöasetelma saattaa kuulostaa ihan mielenkiintoiselta: Merlin-velho alkaa kouluttamaan Arttu-poikaa muuttamalla itseään ja tätä eri eläimiksi. Tarina kuitenkin puuttuu lähes kokonaan, ja leffa oikeastaan alkaa vasta viimeisillä minuuteilla kun se jo loppuu! Vaikka kestoa oli vain reilu tunti, niin kelloa tuli kyllä välillä vilkuiltua. Onhan tässä klassikossa ihan hauskoja hetkiä (esim. Merlinin ja Matami Mimmin taistelu), mutta kun tapahtumat eivät oikein johda mihinkään, on hahmoista ja koko leffasta vaikea välittää. Miekka kivessä on kyllä Pikku Kanasen, Dinosauruksen ja muutaman sota-ajan leffan ohella huonoimpia näkemiäni disney-klassikkoja.

NALLE PUH, 1977

Yleisesti ottaen pidän Nalle Puhista, tai no, ainakin Nasun suuri elokuva ja Nalle Puhin uudet seikkailut ovat tärkeitä suosikkeja lapsuudestani. Disney-klassikoista olen nyt nähnyt molemmat Puhit: vuoden 1977 ja 2011 elokuvan. Ja molemmat olivat aika unohdettavia, mutta vielä enemmän tämä vanhempi klassikko. Ehkäpä lopulta itse kaipaan eheämpää kokonaisuutta ja selkeämpää juonta, sillä nyt tuli kyllä vain tylsistyttyä Puhin seikkailujen ääressä. Muutama hauska hetki siellä täällä ja ihan söpö, mutta en katsoisi uudelleen. Uskon, että jos olisin nähnyt tämän lapsena, pitäisin siitä enemmän.

BASIL HIIRI - MESTARIETSIVÄ, 1986

Basil Hiiren tarina sijoittuu Lontooseen, jossa Olivia-tytön isä Leikinheimo kidnapataan. Olivia saa tohtori Dawsonilta apua ja yhdessä he kääntyvät mestarietsivä Basil Hiiren puoleen. Siitä alkaakin jännittävä seikkailu!

Basil Hiiri tuntui jopa paranevan nyt toisella katselukerralla. Siihen saattoi vaikuttaa sekin, että ekalla katselukerralla katsoin suomidubeilla mikä oli aika kehnoa, mutta nyt katsoin originaalidubeilla ja se kuulosti paljon paremmalta. Basil Hiiren tarina on todella tiivis ja jännittävä ja pitääkin juuri siksi otteessan erittäin hyvin! Ainoastaan jotain ihan pientä "disneymäisyyttä" tuntuu jäävän puuttumaan, tai sitten asiaan voi vaikuttaa se etten ole nähnyt tätä lapsena. Hahmot ovat oikein hyviä, etenkin itse nokkela Basil ja tarinan pahis Ratigan, joka on yllättävän synkkä. Lopputaistelu kellotornissa oli myös hyvin jännittävä! (Siinä oli hauskaa huomata, että disney on ottanut vaikutteita Hayao Miyazakin Cagliostron linna-elokuvasta.) Vaikka elokuva ei rakkaimpiin disney-klassikoihin minulla lukeudu, on se erittäin viihdyttävä ja toimiva.

BOLT, 2008

Bolt kertoo nimensä mukaisesti Bolt-koirasta, joka on televisiosarjan supertähti. Bolt ei tiedä supersankaripuuhiensa olevan fiktiota vaan luulee televisiosarjaa todeksi, ja niin hänelle tuleekin järkytyksenä se fakta, että hän on vain tavallinen koira. 

Bolt oli mielestäni ihan viihdyttävä leffa, mutta jää kyllä aikalailla kertakatselukamaksi. Siinä haiskahti itse asiassa lievä Toy Storyn kopiointi: Boltin identiteettikriisi nimittäin muistuttaa häiritsevästi Buzz Lightyearin tilannetta. Tässä se on vain toteutettu hitusen laimeammin. Toki Bolt on ihan symppis hahmo, huumoria on mukana ja muutama hetki on vähän koskettavakin, mutta mitään isoja tunteita ei elokuva lopulta minussa herättänyt. Sivuhahmoista Missu oli suosikkini, hamsteri taas oli super ärsyttävä.

Kuvat: www.wikipedia.com, www.imdb.com

Top 10 Disneyn renesanssiajan elokuvat

Disneyn renesanssiajan elokuvat ovat varmastikin hyvin monelle (kuten itsellenikin) niitä kaikista rakkaimpia klassikoita lapsuudesta. Niiden järjestykseen laittaminen tuntuukin kaikista kivuliaimmalta verrattuna disneyn muihin aikakauden leffoihin, sillä poikkeuksellisesti pidän näistä kaikista paljon (paitsi ihan viimeisestä eli nro 10:stä).

Tuntuu, että olen päässäni laittanut fiilisten perusteella aina eri aikoina eri järjestykseen nämä renesanssiajan filmit, enkä siksi ihmettelisi, jos listani järjestys tulisi joskus vielä muuttumaan. Top 3-4 tuntuu kuitenkin muodostuneen minulla aika vahvaksi. Aikaisemmin nostalgia on päässyt vaikuttamaan mielipiteeseeni näistä leffoista enemmän, mutta jotenkin ajan myötä se nostalgiavaikutus on pikkuhiljaa hiipunut ja nykyinen järjestys mukaileekin ihan tämän hetkistä mielipidettäni niistä. 

Eipä sitten muuta kuin että aloitetaan...

10. BERNARD JA BIANCA AUSTRALIASSA

Bernard ja Bianca Australiassa on jatko-osa elokuvalle Pelastuspartio Bernard ja Bianca. Tämä on ainoa renesanssiajan leffa, jota en ole nähnyt lapsena, ja ehkä siksi se ei uponnut minuun sitten yhtään. Sen hahmot jäävät hyvin latteiksi, huumori on mukahauskaa ja pahis on aivan käsittämättömän naurettava ja typerä (ja juoni on aika epäuskottava). Voin siis ainakin omasta puolestani sanoa että ensimmäinen leffa on paljon parempi. Onneksi sentään animaatiotyyli on ihan hienoa.

9. POCAHONTAS

Pocahontas on oikein kaunis elokuva, jonka katkeransuloinen lopetus saa aina tipan linssiin! Siinä on omaan makuuni kuitenkin muutamia vikoja, kuten laimea pahis, ja joitakin sivuhahmoja (kuten John Smithiä) olisi voitu syventää hieman enemmän. Lapsena elokuva ei muistaakseni ollut kovin tärkeä minulle, mutta aikuisena uudelleenkatsottuna pidin siitä kovasti.

8. PIENI MERENNEITO

Ihan joskus pikkutyttönä Pieni merenneito oli suurimpia disney-suosikkejani Peter Panin ohella. Ja edelleen kyseessä on erittäin hyvä klassikko, jonka ääreen on ilo palata! Tunnepuolella elokuva jää aika kevyeksi, vaikka esim. Arielin nyyhkytys häälaivan lähtiessä pois saa minulla kyllä vahvasti tipan linssiin. Leffan pahis ja pahislaulu kuuluvat kyllä ehdottomiin suosikkeihini disneyltä!  Ja kenen mielestä nyt ei olisi valloittavaa seurata mykkä Arielin tutustumista ihmismaailmaan?

7. HERKULES

Herkules on todella hyvä leffa, jossa pidän eniten sen komediasta. Erityisesti Hades-pahiksen hetket sekä Megaran sarkastisuus uppoavat minuun aina. Lisäksi leffasta löytyy sopivasti jännitystä ja draamaa Herkuleksen hahmokehityksen ja Megaran taustatarinan ansiosta. Ihan niitä koskettavimpia tai syvällisempiä tämä elokuva ei disneyltä ole, mutta oikein viihdyttävä paketti kuitenkin. 

6. LEIJONAKUNINGAS

Moni disney-fani varmastikin järkyttyy, kun Leijonakuningas on sijalla 6 eikä 1. Leijonakuningas ei valitettavasti ollut disneysuosikkejani lapsena, joten nostalgia-arvo ei pääse vaikuttamaan mielipiteeseeni leffasta. Aikuisena olen kuitenkin oppinut pitämään elokuvasta todella paljon, vaikka se ei ihan se suosikkini olekaan. Parasta elokuvassa on ehdottomasti sen tarjoama kasvutarina ja tunteiden skaala, ja siinä on mielestäni kaikista surullisin disney-kuolema. Heikoimmaksi lenkiksi olen aina kokenut elokuvan toisen puoliskon, joka ei ole yhtä vahva kuin alkupuolisko. Musikaalinumerotkaan eivät kuulu aivan sinne suosikkieni joukkoon Circle of lifea lukuunottamatta, mutta muuten Leijonakuningas on tietty upea elokuva.

5. MULAN

Mulan oli yksi suosikeistani jo lapsena, eikä leffan vaikutusteho ole myöhemminkään minnekään kadonnut, vaan se jaksaa yhä vedota minuun. Mulan itse on yksiä parhaimpia hahmoja joita disney on luonut, ja hänen kasvutarinansa on toteutettu hienosti ja koskettavasti. Ja kuka nyt ei fanittaisi leffan musikaalinumeroita? Erityisesti I'll make a man out of you on yksiä parhaimpia disney-lauluja. Lisäksi sidekickinä toimiva Mushu on legendaarinen, ja muutenkin leffan huumori on ihan parasta.

4. ALADDIN

Aladdin on aivan loistava elokuva, ja se taisi olla kouluikäisenä jopa ihan se suosikki-disney-elokuvani. Ja yhä kyseessä on todellinen klassikko, joka edustaa minulle disneyn parhaimmistoa! Erityisesti päähahmot ja ikimuistoinen komediahahmo Henki loistavat leffassa, ja seikkailua, huumoria ja romantiikkaa on sekoitettu yhteen juuri sopivasti.

3. TARZAN

Tarzan ei itse asiassa lapsena kuulunut aivan ehdottomiin disneysuosikkieni joukkoon. Luulen sen johtuvan siitä, että omistimme sen vain VHS:llä, joten sen katseleminen jäi huomattavasti vähemmälle kuin monien muiden klassikoiden. Kun viimein hommasin sen DVD:lle, yllätyin suuresti kuinka hyvä leffa Tarzan onkaan, ja se nousi välittömästi suosikkieni joukkoon! Hahmot, etenkin itse viidakkomies Tarzan, ovat loistavia ja samaistuttavia, Phil Collinsin musiikki on huippua ja leffa myöskin herättää minussa monia tunteita. Lisäksi olen katsonut elokuvan tässä muutaman vuoden sisällä yllättävän useaan otteeseen.

2. NOTRE DAMEN KELLONSOITTAJA

Notre Damen kellonsoittaja on niin hieno, koskettava ja eeppinen! Mikä leffasta niin hyvän tekee, on että sen päähenkilö on helposti yksiä samaistuttavimpia disneyltä, ja karmean realistinen pahis, joka taitaa myöskin olla suosikkini disney-pahiksista. Ja ihan oikeasti, en voi kuin ihailla sitä, kuinka realistisesti disney tässä tiettyjä asioita käsittelee, esim. Quasimodon sydämen särkyminen kun hän ei saa rakastamaansa naista itselleen. Monissa muissa klassikoissa taas pyritään aina siihen täydellisen onnelliseen loppuun, kun taas tämä tekee mukavan poikkeuksen tuomalla vähän realismia peliin. (Plus elokuvan soundtrack on ihan paras!) Ainoa asia mistä en leffassa pidä, on sen balanssi draaman ja komedian välillä, joka hieman välillä häilyy (etenkin gargoilit ovat välillä aika ärsyttäviä hahmoja).

1. KAUNOTAR JA HIRVIÖ

Kaunotar ja hirviö on minulle se ehdoton number one renesanssiajan leffoista ja disneyltä ylipäätään. Elokuva on niin loppuun asti hiottu, taiteellinen, kaunis ja koskettava. Musikaalinumerot ovat upeita ja kaikki hahmot loistavia. Lisäksi tämä on yksiä harvoja disney leffoja, jossa sidekickit eivät ärsytä minua ollenkaan. Ja elokuvan tanssikohtaus on hyvin ikimuistoinen ja saa kyllä tipan linssiin. Plussaa elokuva saa myös siitä, että sen päähahmot käyvät läpi hahmokehitystä, mikä tuo heidän väliseen suhteeseen syvyyttä. Niin kaunis elokuva...

Mihin järjestykseen te laittaisitte renesanssiajan filmit?

Edit: 17.2.2024

 

Kuvat: www.animationscreencaps.com