Koska pidän Top-listojen tekemisestä, niin miksenpäs tekisi Top-listaa Disneyn "revival era"-elokuvista, kun olen melkein ne kaikki arvostellutkin yhtä lukuunottamatta (Nalle puhin elokuvaa en ole arvostellut). Tosin olen huomannut, että se ilmeisesti hieman vaihtelee, lasketaanko Bolt tähän kauteen mukaan vai ei. Melko usein tähän kauteen on laskettu 10 elokuvaa Prinsessa ja sammakosta ihan viimeisimpään eli Frozen II:een asti. Aion siis laittaa mieluiseeni järjestykseen nuo leffat.
Olen hieman mietiskellyt, että miksikäs tätä "revival era"-kautta pitäisi kutsua suomeksi, mutta eiköhän tuo "uudestisyntymiskausi" nimike kelpaa.
10. BIG HERO 6
Big Hero 6 ei valitettavasti iskenyt minuun ollenkaan. Se vaikutti aluksi melko lupaavalta, mutta muuttui aina vain tylsemmäksi ja tylsemmäksi loppua kohden. Huumorikin oli aika kehnoa (lukuunottamatta Baymaxia), enkä oikein pitänyt yhdestäkään sivuhahmosta. Yritin antaa leffalle toisen mahdollisuuden, mutta kun en tykkää niin en tykkää. Ei kai sille vain voi mitään. Ehkä en vain kuulu tämän tekeleen kohdeyleisöön.
9. FROZEN II
Frozen II oli aika outo elokuva. Siinä ei tuntunut olevan päätä eikä häntää. Se tietynlainen pääfokus ja juoni puuttuivat tyystin, miksi koko homma vain lässähteli. Olen katsonut sen vain kerran, joten ainahan voi pieni mahdollisuus olla, että se tuntuisi kivemmalta toisella katselukerralla. Sen verran tyhjä olo tästä jäi, että ei se paljoa ole kutsumassa minua luokseen.
8. RÄYHÄ-RALF VALLOITTAA INTERNETIN
Räyhä-Ralf valloittaa internetin on aika tasoissa Frozen II:n kanssa. Tämä pääsi kuitenkin korkeammalle, koska se oli sentään suht selkeästi tehty kokonaisuus, vaikka sen juoni jäikin melko huteraksi. Lisäksi se tarjosi ihan hyviä opetuksia koskien ystävyyttä ja internetiä. Leffa oli kuitenkin aika tylsä, huumori ei-niin-iskevää ja hahmojen toteutuksiinkaan en ollut aivan tyytyväinen.
7. NALLE PUHIN ELOKUVA
En ole tehnyt arvostelua tästä elokuvasta, mutta olen katsonut sen kerran. Nalle Puhin elokuva oli ihan hauska ja viihdyttävä leffa, mutta jostain syystä se ei oikein pidemmänpäälle jäänyt mieleeni.
6. VAIANA
Vaiana on oikein mainio elokuva. Se jää kuitenkin omaan makuuni turhankin kevyeksi ja lähinnä huumoripainotteiseksi leffaksi. Mukana olisi saanut olla enemmän jännitystä ja hieman synkkyyttä, niin olisin saattanut tykästyä siihen vielä enemmänkin. Kaikki muu nimittäin sitten onkin oikein onnistunutta, erityisesti animaatiotyyli ja musiikki. Juonen kannalta jotain uutta ideaa olisi myös saanut olla mukana, vaikka ei kaavamaisuus leffaa millään tavoin tylsistytä.
5. FROZEN
Muistan vieläkin, kun katsoin Frozenin ensimmäisen kerran hyvin ennakkoluuloisena vuoden 2014 keväällä. Leffa kuitenkin yllätti minut todenteolla positiivisesti! Sen musikaalinumerot ovat erinomaisia, ja juoni onnistui olemaan yllättävä. Ja käsitelläänhän leffassa mukavasti erilaisuutta ja sisaruussuhdetta. Miinuksena pidän leffassa sitä, että Elsa ei saa hahmona tarpeeksi syvyyttä alleen. Anna ja Kristoff ovat kuitenkin erinomainen parivaljakko, mikä on minulle iso plussa leffassa.
4. KAKSIN KARKUTEILLÄ
Kaksin karkuteillä on mahtava elokuva! Se sisältää paljon huumoria, seikkailuntuntua sekä mukaansatempaavan juonen. Aiemmin leffan laulut eivät olleet mielestäni kovin mieleenpainuvia, mutta nykyään pidän niistä kovastikin. Lisäksi ovathan leffan hahmot ihan parhaita, erityisesti Maximus ja Flynn varastavat aina show'n hauskuudellaan.
3. RÄYHÄ-RALF
Räyhä-Ralf oli minulle erittäin positiivinen yllätys! Katsoin sen ensimmäisen kerran vuosi sitten, eli hieman myöhässä. Ja kuin ihmeen kaupalla siitä tuli yksi suosikeistani disneyltä. Hahmot ja juoni ovat loistavia, ja huumoria ja lämminhenkisyyttä piisaa. Vaikka pahis oli ennalta-arvattava, niin häneen liittyvä lopussa paljastuva seikka onnistui yllättämään minut.
2. ZOOTROPOLIS
Zootropolis onnistui kyllä lyömään minut aivan ällikällä! Sen juoni oli suht ennalta-arvaamaton ja hahmot erittäin laadukkaasti luotuja. Erityisesti Judyssa ja Nickissä on monipuolista persoonaa ja syvyyttä, miksi heihin on helppo samaistua. Leffa oli yllättävän syvällinen ja onnistui menemään pahasti tunteisiini. Lisäksi se käsitteli nokkelasti ennakkoluuloja ja stereotypioita, mitä ei voi kuin kehua.
1. PRINSESSA JA SAMMAKKO
Prinsessa ja sammakko on aivan ihana elokuva! Tämä ja Zootropolis kilpailevat aika kiivaasti ykkössijasta keskenään, mutta jokin tässä filmissä tuntuu vievän voiton. Leffa on myöskin kestänyt eniten katselukertoja tämän kauden elokuvista, joten jo yksinään se oikeuttanee Prinsessa ja sammakon sijainnin ykköseksi. Pidän todella paljon päähahmo Tianasta, sillä koen hänet hyvin samaistuttavaksi. Myös Naveen on erittäin hyvin onnistunut hahmo, ja pidän siitä kuinka hän ja Tiana kehittyvät tarinan aikana täydentäen toisiaan. Ja tietysti rakastan leffan jazz-tyylistä musiikkia todella paljon!
Mihin järjestykseen te laittaisitte disneyn revival eran elokuvat?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti