DORIA ETSIMÄSSÄ
Ohjaus: Andrew Stanton, Angus MacLane
Pääosissa: Ellen DeGeneres, Albert Brooks, Ed O'Neill, Kaitlin Olson, Hayden Rolence, Ty Burrell, Diane Ketaon, Eugene Levy
Genre: animaatio, seikkailu
Kesto: 1h 37min
Doria etsimässä kuulostaa jo nimensä puolesta sellaiselta jatko-osalta, joka ei voisi millään oikeuttaa olemassaoloaan. Päätin silti suhtautua siihen mahdollisimman avoimin mielin, sillä ikinähän ei tiedä jos saa positiivisesti yllättyäkin...
Ensimmäisestä elokuvasta tuttu lyhyen muistin omaava Dori päättää lähteä etsimään vanhempiaan Marlin ja Nemo apunaan. Matka on kuitenkin mutkikas eikä Dorin huono lähimuisti auta asiaa yhtään...
Ihan ensimmäisenä on pakko todeta, että yllätyin, kuinka sujuvasti elokuva jatkaa edellisen leffan tarinaa vuoden päästä siitä, mihin viimeksi jäätiin. Aiemmin olen pitänyt Doria aika ärsyttävänä hahmona, mutta tässä osassa huomasin pitäväni hänestä huomattavasti enemmän. Ja koska tarina kietoutuu tiukasti hänen ympärille, tulee häntä katsojana kannustettua kovasti. Marlin ja Nemo saavat sopivasti sivussa omaa ruutuaikaansa, mutta eivät onneksi vie liikaa huomiota.
Matkan varrella uusia tuttavuuksia ovat mm. mustekala Hank, valashai Destiny sekä maitovalas Bailey. Hank oli sivuhahmoista ehdottomasti suosikkini, sillä hänessä oli tietynlaista sympaattista persoonaa, vaikka hänen luottamustaan aluksi katsojana hieman epäili. Destiny on hauska ja myös oikein sympaattinen toveri, joka meinaa altaassa uida koko ajan päin seinää. Bailey oli aluksi ihan toimiva hahmo, mutta valitettavasti hän tarjoaa loppupuolella filmin heikoimmat huumorihetket. Muuten hahmot ovat pääasiassa pidettäviä, etenkin Dorin ja Hankin välistä yhteistyötä oli erittäin mielenkiintoista seurata.
Juonellisesti Doria etsimässä on aika ennalta-arvattava, mutta toisaalta se osasi muutamassa kohtaa kyllä yllättääkin minut. Yhdessä kohtaa huomasin jopa hieman liikuttuvani, mikä kertoo että tunnepuoleltaan leffa on oikein onnistunut. Ihan samaa ei voi sanoa jännityspuolesta, minkä ensimmäinen osa hoiti huomattavasti paremmin. Reilu puolet leffasta on erittäin sujuvaa ja viihdyttävää seikkailua sopivasti täynnä huumoria, mutta viimeisessä kolmanneksessa taso harmillisesti laskee. Etenkin kun tarinaan vedetään mukaan rekka, niin homma menee auttamattomasti yli hilseen. Muutenkin loppuosuus alkaa tuntua jopa yllättävän pitkäveteiseltä, ja katsojana toivoo että leffa loppuisi jo. Sitten kun itse lopetukseen päästään, jättää elokuva kyllä oikein positiivisen fiiliksen, enkä oikeastaan panisi pahakseni jos tämän joskus uudelleenkin katsoisi.
Visuaalisesti kyseessä on tietty erittäin hieno teos, ja tuntuu että vesi näyttää jopa realistisemmalta kuin ykkösosassa.
Doria etsimässä onnistui ennakkoluuloja aiheuttavasta nimestään huolimatta yllättämään minut positiivisesti, ja viihdyin sen ääressä oikein hyvin. Se itse asiassa tietyllä tapaa jopa ylitti odotukseni. Vaikka juoni oli hieman ennalta-arvattava, jaksoi se pitää minut hyvin otteessan, sillä hahmot ja huumori olivat sitä tuttua Pixar-laatua. Ihan samaa ei voi sanoa loppuosuudesta, jossa mukaan vedetään yliampuvalta tuntuva juonikuvio rekkoineen, ja sen aikana ehtii pitkästyä jonkin verran. Edellisen osan jännitystä jää tämä leffa tunnelmastaan kaipaamaan, mutta yllättävän liikuttava se osaa kuitenkin olla. Suosikkieni joukkoon Doria etsimässä ei toki Pixarilta yllä, mutta ei se ainakaan ihan pohjalle kyllä joudu.
Elokuvan tiedot: www.imdb.com
Kuvat: www.wikipedia.com, www.animationscreencaps.com
Mulla hyvin samanlaiset fiilikset sun kanssa! Nemoa etsimässä on hyvin lähellä sydäntä, joten ehkä sen vahvan tunnesiteen takia olin jo ennen elokuvan katsomista päättänyt tykätä siitä, vaikka kuinka huono se olisi (tutut hahmot kun pakosta vetävät puoleensa). Lopultahan se ei ollut ollenkaan niin huono, loppuhuipunneusta lukuun ottamatta. Mielestäni tekee kunniaa ensimmäiselle osalle ja tietynlainen samanlaisuus ja tuttu juoni ovat ihan hauskoja elementtejä, koska tarinaan on tuotu tarpeeksi uusia puolia. Ja jos yritän ajatella 7-vuotiaan itseni silmin, olisin varmasti rakastanut tätä elokuvaa yhtä paljon kuin ensimmäistäkin osaa!
VastaaPoistaKiva että jatko-osa on onnistunut yllättämään sinutkin! Hyvin samaa mieltä mitä mainitsit, että on uskollinen ensimmäiselle osalle, ja vaikka ehkä jotain toistoa tässä ykkösosasta on, niin silti uuttakin ideaa. Itsekin ihan yllätyin, kuinka paljon tästä lopulta pidin. Pixarin onnistuneimmat jatko-osat kun tuppaavat olemaan ne Toy Storyt sekä Ihmeperhe 2, niin aika skeptisesti tulee suhtauduttua muihin jatko-osiin.
Poista