sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Arvostelu: Nemoa etsimässä ~ Finding Nemo (2003)

 NEMOA ETSIMÄSSÄ


Ohjaus: Andrew Stanton, Lee Unkrich
Pääosissa: Albert Brooks, Ellen DeGeneres, Alexander Gould, Willem Dafoe, Brad Garrett, Allison Janney, Austin Pendleton, Stephen Root
Genre: animaatio, seikkailu
Kesto: 1h 40min


Olen nähnyt Nemoa etsimässä muistaakseni kerran lapsena, joten muistikuvat siitä olivat hyvin hatarat kun jotain vuosi sitten katsastin sen uudelleen. Nyt olikin aika palailla kalojen seikkailun ääreen ennen kuin katson sen jatko-osan Doria etsimässä.

Nemoa etsimässä-elokuvan päähenkilönä toimii vuokkokala-isä Marlin. Hänen vaimonsa ja lähes kaikki jälkeläisensä menehtyivät ikävässä hyökkäyksessä. Ainoastaan yksi lapsista, Nemo, selvisi. Sen vuoksi Marlin kohtelee poikaansa hyvin ylisuojelevaisella tavalla, mikä väistämättä johtaa Nemon kapinointiin. Pian Nemo joutuukin ihmisen saaliiksi, ja Marlin lähtee etsimään häntä.


Matkallaan Marlin kohtaa Dorin, joka aikoo auttaa häntä Nemon etsimisessä. Dorista seuraa kuitenkin sekä hyvää että huonoa, sillä hän kärsii lyhyestä muistista ja käyttäytyy välillä tosi lapsellisesti. Dori on aina ollut omaan makuuni aika ärsyttävä, ja sitä hän nyt kolmannellakin katselukerralla oli. Välillä hänen huumorinsa ei nimittäin uppoa minuun yhtään, kun taas jotkut toilailut ovat ihan huvittavia. Marlin sen sijaan on oikein hyvin luotu isähahmo, sillä hän käy läpi hahmokehitystä oppiessaan, että liika huolehtiminen poikaansa kohtaan tietää vain hallaa. Tietynlaista tilaa hänen pitäisi nimittäin osata antaa Nemolle. Nemo itsessään on myös pidettävä hahmo, vaikkakaan ei ihan yhtä mieleenpainuva kuin hänen isänsä. Monia muitakin hahmoja on leffa pullollaan, kuten kilpikonnia, haita ja pelikaaneja. Ihmishahmojen puolelta tutuksi tulee hammaslääkäri ja ilkeä tyttö Klaara.

Juoneltaan Nemoa etsimässä on hyvin yksinkertainen, mutta tarjoaa sopivassa määrin jännitystä. Parasta antia leffassa ovat ehdottomasti sen merenalaiset visuaalisuudet, joita silmät katsovat ilolla. Jotain tarinasta, tunnepuolesta ja huumorista on kuitenkin mielestäni aina tuntunut jäävän hieman puuttumaan. Elokuva kyllä tempaisee mukaansa, mutta minun ei oikein tule sitä juuri Pixarin kokoelmasta katsottua ilman maratonia. Toisin sanoen se tietynlainen kiintymys minulla tähän puuttuu. Ehkä jos filmillä olisi nostalgia-arvoa, pitäisin siitä enemmän. Toisaalta en usko sen olevan ainoa syy, sillä ihan ilman nostalgiavaikutustakin pidän paljon esim. Rottatouillesta. Ehkäpä Nemoa etsimässä-elokuvan hahmot ja tarina eivät vain lumoa minua samalla tavalla kuin muut Pixarit.


On elokuvassa silti ehdottomasti paljon hyvää, ja se viihdyttää kyllä alusta loppuun asti. Marlinin hahmoon on helppo samaistua, vaikka aluksi hänen ylihuolehtivainen luonne saattaa tuntua ärsyttävältä. Lisäksi on mielenkiintoista seurata tarinaa välillä Nemon näkökulmasta, kun tämä on hammaslääkärin sieppaamana akvaariossa. Siellä hän tutustuu muihin akvaariokaloihin, ja yhdessä he suunnittelevat pakoa. Parhaimmat naurut sainkin kohtauksessa, jossa he pistävät actionia kehiin ja hammaslääkärin huoneessa on todellinen katastrofi meneillään.

Kokonaisuudessaan Nemoa etsimässä on todella hyvä ja toimiva animaatioseikkailu, mutta se ei vain jostain syystä ole muodostunut minulle yhtä tärkeäksi kuin moni muu Pixar-leffa. Elokuva on kyllä yleisesti ottaen yksi suosituimmista Pixar-klassikoista, mutta itse en sen faneihin valitettavasti kuulu. Leffan tarina ja hahmot eivät vain lumoa minua samalla tavalla kuin vaikkapa Toy Storyt. Taattua ja viihdyttävää laatua leffa silti Pixarilta ehdottomasti on.




Elokuvan tiedot: www.imdb.com
Kuvat: www.wikipedia.com, www.animationscreencaps.com


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti