Tulikärpästen hauta: tietoa, pohdintaa ja synkkää teoriaa

Tämän kuvankin voi tulkita kahdella tavalla. Ylhäällä lentelee sotakone, josta luultavasti nuo tulikärpäsiä muistuttavat valopallot ovat peräisin. Eli vaikka aluksi ne näyttäisivät iloa tuovilta tulikärpäsiltä, ovat ne tosiasiassa pommeja.

Huom! Teksti sisältää juonipaljastuksia.

Tietoa 

Tulikärpästen hauta on Isao Takahatan ohjaama elokuva vuodelta 1988. Se perustuu Akiyuki Nosakan osittain omaelämäkerralliseen romaaniin. Akiyuki Nosaka (1930-2015) kirjoitti romaanin vuonna 1967. Se kattaa hänen kokemuksiaan Japanissa toisen maailmansodan pommitusten ajalta. Hänen nuorempi siskonsa kuoli aliravitsemuksen vuoksi, ja myös hänen kasvatti-isänsä kuoli sodassa. Hän on jälkeenpäin kertonut, että ei lisännyt romaaniinsa mm. sitä, että hän oli tarkoituksellisesti ollut antamatta ruokaa siskollensa ja näin saanut enemmän syötävää itsellensä. Hän myönsi kuitenkin tunteneensa katumusta siitä sekä tämän menehtymisestä. Romaani onkin tietynlainen anteeksipyyntö hänen siskolleen.

Vaikka usein elokuvaa pidetään hyvin sodanvastaisena teoksena, on Isao Takahata sanonut näin: "Elokuva ei ole lainkaan sodanvastainen anime, eikä siinä ole todellakaan sellaista viestiä." Sen sijaan Takahatan tarkoituksena oli ilmaista kuvaus veljestä ja siskosta elämässä epäonnista elämää yhteiskunnan hylkääminä.

Tulikärpästen haudasta on tehty myös kaksi live action-versiota, ensimmäinen vuonna 2005 ja toinen vuonna 2008. 

Pohdintaa

Olen useasti ihmetellyt, että miksi päähenkilö Seita ei enää yrittänyt selviytyä elokuvan lopussa, vaan näyttää tekevän itselleen hitaan kuoleman. Olen lukenut ja myös hieman itsekin tullut siihen tulokseen, että Seitan kuolema on tavallaan anteeksipyyntö menehtyneelle Setsukolle.

Mielestäni ja useasti todettuakin on, että ylpeys on yhtenä keskeisenä aiheena elokuvassa. Esimerkiksi Seita olisi voinut aivan hyvin niellä ylpeytensä ja palata tätinsä luokse selviytymisen takaamiseksi. Täti on toki epäreilu ja melkoisen julmakin, mutta tuollaisessa avuttomassa tilanteessa asiat olisi pitänyt vain hyväksyä sellaisina kuin ne ovat. Sen sijaan Seita elää Setsukon kanssa hieman illuusion tapaisessa omassa maailmassaan, että he selviäisivät huoletta. Toisaalta Seitan käyttäytymisen on pohdittu toimivan vertauskuvana japanilaisten itsekkyydestä ja ylpeydestä sodan loppupuolella.

Olen myös usein mietiskellyt, että mikä rooli tulikärpäsillä todella tässä elokuvassa on. Tulikärpäsestä tulee kuulemma symboli, joka edustaa sekä tuhoa tuovia pommeja että lasten toivoa ja periksiantamattomuutta.

Teoriaa

Studio Ghiblin elokuvista on saatu monenlaisia synkkiä teorioita kehiteltyä, ja niin Tulikärpästen haudastakin on sellainen keksitty. Teorian mukaan Seita on jumissa kiirastulessa, ja joutuu kokemaan siskonsa kuolemaan johtavat tapahtumat yhä uudestaan ja uudestaan rangaistukseksi. Niin kuin Tulikärpästen hauta ei olisi jo ennestään surullinen elokuva, mutta että tuollainen teoriakin vielä.

Edit 13.4.2021: 

Youtubesta löytyy myös haastatteluvideo, jossa Isao Takahata puhuu Tulikärpästen haudasta. Erityisesti kohta, jossa Takahata keskustelee Seitasta, oli mielestäni hyvin mielenkiintoinen.

Lähteet: https://en.wikipedia.org/wiki/Grave_of_the_Fireflies, https://thespookyredhead.com/2017/11/06/11-studio-ghibli-fan-theories-to-mess-with-your-head/, https://the-take.com/read/does-seita-in-agrave-of-the-firefliesa-make-the-right-decisions, https://the-take.com/read/how-does-agrave-of-the-firefliesa-critique-the-concept-of-nationalism

Arvostelu: Peter Pan (1953)

PETER PAN

Ohjaus: Clyde Geronimi, Wilfred Jackson

Pääosissa: Bobby Driscoll, Kathryn Beaumont, Hans Conried, Bill Thompson, Heather Angel, Paul Collins, Tommy Luske, Candy Candido, Tom Conway

Genre: animaatio, seikkailu, fantasia

Kesto: 1h 17min

Ikäraja: S

"Tuo tähti ihmeellinen kimmeltää ikkunaan

Se joka unet, haaveetkin toteutumaan saa

Tuo tähti ihmeellinen kaupungin valaisee

Ja vaikka minne kuljenkin, se matkaa ohjailee..."

Peter Pan on vuonna 1953 ilmestynyt Disneyn 14. klassikkoelokuva. Tämä on varmaankin se kaikista kallisarvoisin elokuva-aarre lapsuudestani. Tätä tuli kyllä katsottua useaan otteeseen, niin että VHS-kasetti kului puhki jo varmaan ennen kouluikääni. Muistan vieläkin, kun piti yhdessä pikkuveljen kanssa valita aina joku elokuva katsottavaksi, niin tietenkin ehdotin lähestulkoon aina tätä! Peter Pan saattaa hahmona olla hyvinkin sellainen tapaus, johon olin vissiin jopa hieman pihkassa. Joka ilta odottelin, että tuo lentämiseen kykenevä ikilapsi tulisi hakemaan minut Mikä-Mikä Maahan, voi niitä aikoja!

Peter Pan on tarina Mikä-Mikä Maassa asustelevasta pojasta, joka ei haluaisi ikinä kasvaa aikuiseksi. On myöhäinen ilta Lontoossa, ja Kultasten perhe on pikkuhiljaa laittamassa lapsiaan nukkumaan. Ennen sitä tapahtuu kuitenkin kaikenlaista sähellystä ja isän hermostumista, ja pian sitten uhataan esikoisen Leenan lapsuuden loppumisella ja omaan huoneeseen muuttamisella. Kun viimein lapset on saatu peteihin, lähtevät vanhemmat viettämään aikaansa ulos. Heti sen jälkeen astuukin kuvioihin itse Peter Pan sekä hänen ystävänsä Helinäkeiju, jotka etsivät Peterin kadonnutta varjoa Kultasten asunnosta. Varjon löydyttyä ei tämä ole totellakseen sitten lainkaan, ja siinä kaikessa kompuroinnissa herää Leena meteliin. Leena on aina uskonut Peter Paniin ja kertonut tästä satuja, joten on kyseinen tapahtuma tietenkin hänelle aivan unelmien toteutuminen. Pian kaikki lapset, Leena, Jukka ja Mikko, lähtevät Peter Panin kanssa käväisemään Mikä-Mikä Maassa hivenen sellainen toivo rinnassa, että saisi olla lapsi vielä kauemman ajan.

Haluan nyt kyllä jo heti alkuun tokaista, kuinka virkistävää ja nostalgista on nähdä pitkästä aikaa kunnon alkutekstit ja -musiikki disney elokuvassa! Voi että, eihän tässä pieneltä herkistelyltä tosiaankaan tullut vältyttyä. 

Elokuvan nimikkohahmo on tietenkin näin aikuisena helposti erilainen kuin lapsen silmin. Lapsena kyseistä hahmoa tuli ihailtua kovasti, isoimpana syynä lentokyky. Muistankin useasti toivoneeni, että osaisin myös lentää kuten Peter Pan! Nyt joudun kuitenkin myöntämään, että jonkinasteisen lapsellisuuden lisäksi on Peter jopa hieman välinpitämätön ja ymmärtämätön. Etenkin ärsyttävänä koen yhä kohtauksen, jossa merenneidot aikovat hukuttaa Leenan, ja Peter vain naureskelee vieressä väittäen sitä leikiksi. Toisaalta kun kyseessä on tietynlainen aikuistumisteema, voisi sen kääntää niin päin, että Peterin kuuluu ollakin Leenaa kohtaan luotaantyöntävä, jotta tämä olisi vihdoin halukas aikuistumaan. Peterin ystävä Helinäkeiju taas on hyvin häijy tapaus, mitä ei lapsena järin huomannutkaan.  Etenkin kun hänellä menee mustasukkaisuus erittäin yliampuvaksi touhuksi. 

Leena Kultanen on hyvin hyväsydäminen, ystävällinen ja ilmiselvästi monien muiden elokuvan tyttöjen tapaan ihastunut Peteriin. Hän on aluksi innostunut seikkailusta, mutta tarinan edetessä hän kyllästyy jatkuvaan mässäilyyn ja haluaa jo palata kotiin. Tuonkin seikan näin yllättäen aikuisena näkee uudenlaisessa valossa: Leena vihdoin ymmärtää, millaista iainen lapsuus olisi. On siis aika kasvaa aikuiseksi. Vaikka Leena vaikuttaa hieman tylsänpuoleiselta sen vuoksi, kuuluu se oikeastaan asiaan. Tylsiähän aikuiset ovat.

Leenalla on kaksi veljeä, Jukka ja Mikko, jotka ovat hyvin innokkaita uudesta seikkailusta. Jukka on melko nörtin oloinen ja ilmiselvästi faktoista kiinnostunut rillipää, ja Mikko taas on hyvin pienikokoinen ja suloinen poika, joka aina kanniskelee mukanaan pehmoleluaan. Perheeseen kuuluu myös koira nimeltä Nana, joka jää kuitenkin valitettavasti seikkailusta paitsi. 

Mikä-Mikä Maassa tutuiksi tulevat erityisesti Kapteeni Koukku, Simo sekä muut merirosvot. Kapteeni Koukkuhan on siis tietenkin elokuvan pahis, ja erittäin hauska sellainen! Jo lapsena tuli naurettua hänelle vedet silmillä, eikä tuo hassuttelu nytkään pettänyt. Koukku on aika lyhytpinnainen tapaus, joka ammuskelee helposti yhden miehistäänkin veteen. Hänen riesana pyöriskelee Tik Tak-krokotiili, joka on jo aiemmin nielaissut herätyskellonkin. Kyseinen otus pitää Koukkua varsin herkullisena namupalana, ja Koukku pelkää tätä kuollakseen. Simo taas on hieman jälkeenjäänyt kätyri, jota ei edes lapsena osannut millään tasolla pitää pahiksena. Moni voisi pitää Simoa liiankin typeränä, mutta minusta hahmo on vain loistava! Hänen tekemisiään on hauskaa seurata. 

Muita hahmoja ovat muun muassa kadonneet pojat, merenneidot sekä hyvin stereotyyppisinä esitetyt intiaanit. Intiaaneista keskeisimmiksi hahmoiksi nousevat vihainen Päällikkö ja hänen tyttärensä Tiikerililja. Lienee turhaa edes mainita, että myös Tiikerililja on ihastunut Peteriin. Toisin kuin Leena, hän itse asiassa pääsee antamaan pusun Peterille! Jostain syystä en tuota huomannut  muksuna lainkaan. Intiaanit ovat tietenkin saaneet jo aikoja sitten kohua siitä, kuinka stereotyyppisesti heidät on esitetty. Toisaalta kun miettii aikaa milloin elokuva on ilmestynyt, niin on ihan ymmärrettävää että sen ajan ennakkoluuloja yms klassikoista löytyy. Hieman samansuuntaisia syytöksiä on saanut myös esim. Dumbo variksistaan sekä Aristokatit ja Kaunotar ja Kulkuri siamilaisista kissoistaan.

Mikä-Mikä Maa on kiehtovasti luotu. Lapsena tuli aina tähysteltyä taivaalta tähteä, jossa tuo ihmeellinen satumaa sijaitsisi. Nyt tässä hieman syventyen asiaan alan pikkuhiljaa ymmärtää, mikä tässä elokuvassa niin mainiota on, että se aina lapsena upposi minuun. Keskeisenä teemanahan on nimenomaan lapsuus ja sen lyhytaikaisuus, ja Peter Pan esittää sellaista ideaalista kuvausta, että ei tarvitsisi koskaan kasvaa. Nyt yhä aikuisena tämä upposi minuun, tietenkin painavimpana syynä varmaan nostalgia. On tämän elokuvan teema silti sellainen, että nyt aikuisena alkaa jopa hieman kaipaamaan omaa lapsuuttaan. Lempikohtaukseni tästä elokuvasta on yhä se, jossa lapset lähtevät lentoon omasta kodistaan. Se johtuu varmaan siitä, että kyseinen kohtaus esitettiin usein Samu Sirkan Joulutervehdyksessä. 

Musiikki on hyvin onnistunutta ja etenkin Seuraa johtajaamme jää helposti päähän soimaan. Alkutekstien laulu Tuo tähti ihmeellinen ei koskaan petä, vaan saan siitä voimakkaat kylmikset ja pahimmillaan hieman herkistyn myös. Suosikiksi pitäisi varmaan näin äkkiseltään valita Kauas pois, on se niin ihanan nostalginen. Sitten on vielä keskeisimpinä lauluina intiaanien esittämä Miks hän on punainen ja Leenan esittämä Äitini mun. Intiaanien laulu tekee tavallaan pilaa heidän stereotyypittelystä, ja on mielestäni oikein hauska sellainen.

Peter Pan on oikein hyvin onnistunut seikkailuelokuva, jonka parissa viihtyy varmasti niin lapset kuin myös aikuiset. Mukaan on mahdutettu paljon huumoria ja jonkin verran jännitystäkin. Nimikkohahmo ei näin aikuisena keräile paljoa sympatioita puolelleen tylyhköllä käyttäytymisellään, mutta nostalgia antaa paljon anteeksi. Peter Pan onkin disney-klassikoiden joukosta minulle se nostalgisin, koska sitä tuli paljon pikkulapsena katsottua ja hehkutettua. Ja onhan tässä leffassa yksi disneyn parhaimmista pahiksista, jonka aikaansaama huumori jaksaa yhä naurattaa! Vuonna 2003 ilmestynyt live action -elokuva ei myöskään ole hullumpi, uskoisin sen parissa viihtyvän ainakin niiden jotka ovat lapsena tätä disneyn versiota paljon katselleet. Peter Panille on tehty myös jatko-osa Peter Pan ja paluu Mikä-Mikä-Maahan, joka on muistaakseni ihan kelvollinen vaikka ei todellakaan yllä samalle tasolle kuin tämä ensimmäinen leffa.

Pienenä shippasin aina Leenaa ja Peteriä. Harmi, ettei heistä tullut paria. :D

Elokuvan tiedot: www.imdb.com

Top 10 naishahmot (Studio Ghibli)

Studio Ghibli tunnetaan yleensä sen vahvoista naishahmoista. Erityisesti Hayao Miyazaki on todennut elokuvistansa näin:

"Many of my movies have strong female leads - brave, self-sufficient girls that don't think twice about fighting for what they believe in with all their heart. They'll need a friend, or a supporter, but never a saviour. Any woman is just as capable of being a hero as any man."       (Lähde: quora.com)

Ghibli tarjoaa monia naishahmoja, joihin pystymme samaistumaan tai muuten vain koemme ihailtavaksi tai kiehtovaksi. Otetaanpas selvää, mitkä top 10 naishahmoa ovat minusta ne mieluisimmat! (Pois lukien antagonistit sekä pienemmät sivuroolit.)

Teksti sisältää jonkin verran juonipaljastuksia.

10. HARU

Haru on hyvin hauska, mutta samalla myös tietyllä tavalla samaistuttava hahmo! Hän on aluksi melko surumielinen ja kömpelö, eikä meinaa millään ehtiä ajoissa kouluun aamuisin. Avomielisyys ja muiden auttaminen ovat kuitenkin piirteitä, jotka tulevat olemaan hänelle eduksi elokuvan edetessä. Monien muiden hahmojen tapaan hän oppii myös vähitellen olemaan oma itsensä, eikä enää vaadi itseltänsä liikoja. 

9.  SAN

Vaikka San onkin Prinsessa Mononokessa sivuroolissa, on hän hyvin mieleenpainuva hahmo. Hän elää susijumalten kasvattamana, koska hänen oikeat vanhempansa aikoinaan hylkäsivät hänet metsään. San on hyvin rohkea ja melko uhmakas, taisteleehan hän kuolemaakin uhaten luonnon ja eläinten puolesta. Sen lisäksi, että hän on fyysisesti taitava taistelemaan, on hän henkisestikin vahva, itsenäinen ja pysyy herkeämättä päätöksissään. Sanin luonne on samaistumiskannalta ajatellen ehkäpä turhankin kiivas minun makuuni, vaikka toisaalta pidän hänen vahvoista piirteistään erittäin paljon.

8. FIO

Fio on hyvin kunnianhimoinen, itsenäinen ja elämänmyönteinen nuori nainen. Kohdatessaan "lievästi" naisia aliarvioivan Porcon, päättää hän yksinkertaisesti todistaa olevansa enemmän kuin mitä kyseinen sika luulee. Siinä Fio onnistuukin vallan mainiosti, ja pian saa Porcokin sen huomata. Naisia aliarvioivat aatteet pystyy kuitenkin kyseisessä elokuvassa ymmärtämään, sijoittuuhan tuo sentään ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen aikaan. Fio onkin siis paljon aikaansa edellä. Sen lisäksi, että hän on näppärä mekaanikko, tarjoaa hän Porcolle tärkeää elämänmyönteistä asennetta. Eikä pidä unohtaa kunnon puhetta kunniasta, jonka hän ilmarosvoille pitää. Hyvä, Fio!

7. KIKI

Kiki on hyvin helposti samaistuttava hahmo. Noita-alokas muuttaa elokuvan alussa uuteen kaupunkiin itsenäistyäkseen. Kiki on hyvin reipas, ahkera ja ystävällinen. Uudessa kaupungissa hän etsii itselleen töitä, jotta oppisi pärjäämään taloudellisesti.  Vaikka kaikki tuo alkaa yllättävän nopeasti sujua, kohdataan myös niitä alamäkiä. Ulkopuolisuuden ja erilaisuuden tunne saa hänet kyseenalaistamaan itseään, ja niin seurauksena on dramaattisia käänteitä, kuten omien noitavoimien heikkeneminen. Kaikki tuo toimii erinomaisena vertauskuvana oikealle elämälle, miksi Kiki on oikein hyvä roolimalli minkä ikäiselle tahansa. 

6. NAUSICAÄ

Nausicaä saattaa hahmona olla välillä turhankin kaikkeen kykenevän tuntuinen, mutta silti hänen intohimo tutkia postapokalyptisen maailman saasteita ja jättiläisötököitä on vain erittäin kiehtovaa seurattavaa. Ja onhan Nausicaässa ideaalisten piirteiden lisäksi niitä vikojakin, kuten vaikeus hallita vihaansa, mihin katsoja voi pystyä jopa jollain tapaa samaistumaan. Ihailen Nausicaässa myös hänen avointa suhtautumista eläimiin ja etenkin Ohmuihin, joihin elokuvan muut hahmot taas suhtautuvat hieman varovaisemmin tai jopa vihaisesti.

5. CHIHIRO

Chihiro käy jo läpi aika merkittävää hahmokehitystä: valittavasta itkupillistä reippaaksi ja päättäväiseksi nuoreksi naiseksi! Kyseisestä muutoksesta onkin aikamoisia analyysejä kehitelty: mm. alussa vanhemmat muuttuivat sioksi, koska sellaisina Chihiro heidät näki, ja lopussa hän on sinut muuttamisen suhteen ja ei siksi enää löydä heitä sikojen joukosta. Aika nerokasta! Tuollaisia seikkoja ei ole itse huomannut ajatellakaan.

Chihiro käy läpi hyvin pelottavia tapahtumia, joissa kuka tahansa 10-vuotias lapsi olisi myös kauhuissaan. Hän kuitenkin oppii matkansa varrella löytämään sisimmästään rohkeuden, eikä edes kylpylän työntekijöitä syövä Kasvoton saa häntä enää vapisemaan. Sitä vastoin kohtelee Chihiro lopussa tuotakin hirviötä yllättävän lempeästi ja ottaa hänet jopa junamatkallensa mukaan. Nuori sankaritar omaa siis hyvin inhimillisiä piirteitä, joihin voi helposti samaistua.

4. SHIZUKU

Shizukuun on erittäin helppo samaistua, etenkin jos on (ollut) tilanteessa, että oma tulevaisuus ei kovin selkeältä vaikuta. Pidän erittäin paljon siitä, että Shizuku nimenomaan joutuu hieman tutkiskelemaan ja koettelemaan itseään, minkä kautta hän oppii ymmärtämään itseään paremmin. Hahmo näyttää myös totuudenmukaisella tavalla, kuinka itsensä vertaileminen muihin voi samaan aikaan niin innostaa kuin myös kuormittaa. Vaikka elokuvan aikana ei Shizuku vielä tavoitteisiinsa pääsekään, oppii hän ymmärtämään itseään paremmin.

3. ANNA

Anna kokee varmaankin eniten henkisiä ongelmia verrattuna muihin listan naisiin. Hän on hyvin sisäänpäin kääntynyt sekä kärsii masennuksesta ja itsevihasta. Onneksi hän löytää melkeinpä itsensä vastakohdan, Marnien, ja oppii tämän avulla pian ulospäinsuuntautuneemmaksi sekä suhtautumaan itseensä paremmin. Anna on niitä hahmoja, johon takuulla pystyy edes jossakin vaiheessa elämäänsä samoista asioista kärsinyt samaistumaan. Etenkin itse syrjimistä kokeneena koen Annan hyvin samaistuttavaksi. Henkisenä parantumisena tässä tapauksessa toimii rauhallinen maaseutu sekä anteeksiantaminen.

2. SOPHIE

Sophie käy läpi aika mittavan kehityskaaren: nimittäin mummosta nuoreksi naiseksi! Se ei kyllä ole mistään helpoimmasta päästä. Aluksi Sophie on itseään vähättelevä seinäruusu, joka periaatteessa pitääkin itseään sisäisesti vanhuksena. Luulisin, että tuosta syystä Turhattaren loitsu nimenomaan muuttaa hänet mummeliksi; heijastaakseen Sophien sisintä. Siksipä loppupeleissä Sophie onkin itse se, joka kyseisen kirouksen murtaa. Se on mielestäni hyvin nokkelasti toteutettu. Pystynkin heijastamaan omaa luonnettani Sophieen yllättävän paljon: aluksi saatan olla hieman ujo ja hiljainen, mutta pystyessäni olemaan oma itseni muiden seurassa olen puheliaampi ja avoimempi.

Sen lisäksi, että Sophie muuttuu elokuvan aikana vanhasta nuoreksi, antaa kirous kuitenkin hänelle tietynlaista vapautta elää omana itsenään: ujostelevasta neitokaisesta tuleekin suorasanainen ja utelias, mutta silti hyvin lempeä ja muista välittävä persoona. Sophie saattaa aluksi suhtautua uusiin tulokkaisiin epäilevästi, mutta loppujen lopuksi hyväksyy heidät kaikki avosylin osaksi perhettä.

1. TAEKO

Suosikkinaishahmoni Ghibliltä on Taeko. Taeko poikkeaa muista listan hahmoista selkeästi iällään; hän ei olekaan lähellä teini-ikää, vaan on 27-vuotias. Hänkin käy silti läpi tietynlaisia kasvukipuja, sillä häntä vaivaavat yhä lapsuuden muistot. Eron nuoren ja aikuisen Taekon välillä huomaa helposti: nuorempiversio on hyvin eloisa, herkkä ja haaveileva, kun taas aikuisversio on vakavampi, hillitympi sekä pohdiskeleva. Hänen muistonsa ovat niin todentuntuisia, että ainakin osaan niistä pystyy jollakin tasolla samaistumaan. Taeko käykin merkittävän hahmokehityksen läpi tullessaan sinuiksi menneiden ja itsensä kanssa. Hän on ehdottomasti yksiä persoonallisimpia näkemiäni animaatiohahmoja johtuen varmaan juuri siitä, että kyseinen elokuva on nimenomaan henkilödraama.

(Muokattu 18.11.2021)

Arvostelu: Prinsessa ja sammakko ~ the Princess and the Frog (2009)

PRINSESSA JA SAMMAKKO

Ohjaus: Ron Clements, John Musker

Pääosissa: Anika Noni Rose, Bruno Campos, Keith David, Michael-Leon Wooley, Jennifer Cody, Jim Cummings, Jenifer Lewis

Genre: animaatio, fantasia, komedia

Kesto: 1h 37min

Ikäraja: 7

Prinsessa ja sammakko (the Princess and the Frog) on vuonna 2009 ilmestynyt Disneyn 49. klassikkoelokuva. Olen luultavasti nähnyt tämän jo muksuna elokuvateattereissa, mutta jostain syystä en muista siitä mitään. Kun aloin keräilemään hankkimatta jääneitä disney klassikkoja DVD-kokoelmaani joskus muutama vuosi sitten, ostin myös tämän unholaan jääneen sadun. Nyt olisikin kiva välillä hypätä japanilaisanimaatioista sinne Disneyn maailmaan, ja mikäs sen parempi kuin valita arvosteltavaksi yksi suosikeistani!

Teksti sisältää jonkin verran spoilereita elokuvan alkupuolelta.

Päähenkilömme on Tiana, joka on pienestä pitäen unelmoinut ravintolasta, jonka hän perustaisi yhdessä isänsä kanssa. He ovat kuitenkin peräisin köyhistä olosuhteista, joten töitä on paiskittava rutkasti haluamansa eteen. Tianan ollessa aikuinen, on isä jo menehtynyt. Tämä oli jättänyt hänelle elämänviisaan neuvon, että ei koskaan pitäisi unohtaa sitä, mikä on oikeasti tärkeää. Se kultainen keskitie Tianalta hieman puuttuukin, sillä hän tuntuu raatavan töitä aivan sinne uuvuksiin asti. Juuri kun Tiana on saanut kerättyä tarpeeksi rahaa ravintolaansa varten, evätäänkin se tilaisuus häneltä. Iltatähden luona hän sitten pyytää nöyrästi apua, ja vierelle ilmestyykin sammakko. Sammakko ei ole kuka tahansa, vaan prinssi Naveen, ja hän pyytää Tianalta suudelmaa luullen tätä prinsessaksi. Ja sitten kaikki ei menekään niin kuin saduissa, vaan lopputuloksena on kaksi sammakkoa avuttomassa ja huvittavassa tilanteessa.

Mielestäni tässä elokuvassa saattaa hyvinkin olla kaikista uskottavin romanssi Disneyn animaatioista. Mikä tekee Tianan ja Naveenin suhteesta niin ainutlaatuisen, on se, kuinka he alkavat täydentämään toisiaan. Sitä on aivan upeaa seurata, ja siinä pysyy niin vahvasti mukana! Mielestäni on hienoa, että kerrankin disneyn romanssielokuvaan on saatu syvyyttä pääparivaljakon välille. Tiana ja Naveen ovat nimittäin melkeinpä toistensa ääripäitä: toinen on töitä paiskiva ja hieman jopa armoton itselleen, kun taas prinssi on kuin hälläväliä iloinen heinäsirkka. Sammakkoina nuo kaksi auttavat toisiaan siinä, missä toinen on heikompi (tai laiskempi, hahah).

Pääparivaljakon lisäksi elokuvassa on muitakin hahmoja, jotka eivät petä sympaattisuudellaan. On Tianan lapsuuden ystävä Charlotte, joka on melkoisen hemmoteltu ja suorasanainen, mutta silti niin hauska. Kyseinen hahmo on todella hyvin toteutettu, sillä hän ei päädykään mitenkään tyypilliseksi itsekkääksi neidoksi, vaan omaa lämmintä sydäntä ja ymmärrystä. Suolla Tiana ja Naveen tapaavat jazzaavan alligaattori Louisen, joka on aivan ihana! Tuo sympaattinen hirviö haluaisi päästä ihmisten joukkoon soittelemaan trumpettiaan. Sitten on vielä höpsö, mutta ystävällinen tulikärpänen Ray, joka sulattaa sydämen kuin sydämen kertoessaan rakastavansa iltatähti Evangelinea. 

Tietenkin on sitten vielä perinteiseen tyyliin pahis, joka on mielestäni oikein hyvin onnistunut sellainen. Pahiksena toimii siis tohtori Facilier, joka on jonkinmoinen varjomies, jolla on yhteys henkimaailmaan. Ovelana hän onnistuu elokuvan alussa houkuttelemaan Naveenin ja tämän kuninkaallisen palvelijan Lawrencen tekemään kaupat. Lopputuloksena on sitten nenästä vedetty sammakko ja feikki Naveen. 

Musiikkilaulut ovat ehdottomasti yksiä parhaimpia ikinä. Tässä elokuvassa on vahvasti sellainen jazz-teema, minkä melkeinpä jokaisesta musiikkiosuudesta huomaa. Enpäs keksi minkään sortin moitetta musikaalipuolelta, mielestäni jokainen laulu joko täydentää tunnelmaa tai edistää juonta juuri loistavasti. On muun muassa Down in New Orleans, Almost there, Friends on the other side, When we're human, Ma belle Evangeline sekä Dig a little deeper. Tohtori Facilierin esittämä pahislaulu Friends on the other side on aivan huippu! Ehdottomasti kärkikastia, mitä Disneyn pahislauluihin tulee. Tianan esittämä Almost there on varmaankin yksiä suosikkejani tämän elokuvan ost:stä. Ja enkkudubista vielä sen verran, että se on täyttä kultaa. En ole tätä tainnut lainkaan suomeksi katsoakaan, enkä luultavasti koskaan aiokaan.

Kaiken kaikkiaan Prinsessa ja sammakko on parhaimpia näkemiäni disney klassikkoja, itse asiassa se on ollut yksi uudemmista disney-suosikeistani jo hyvän tovin. Tiana ei ole ainoastaan oikein hyvin onnistunut esimerkillinen sekä modernimpi versio perinteisistä prinsessoista, vaan myös helposti samaistuttava sellainen. Itse pystyn ainakin tietyllä tasolla samaistumaan häneen. Hän ja Naveen luovat uskomattoman tunnelmallisen, uskottavan sekä yllättävänkin syvällisen romanssin, jossa katsoja pysyy visusti mukana, jopa tuntien myös ne kaikki tunteet, mitä he käyvät läpi. Elokuva on lämminhenkisyyden lisäksi hyvin huumorintajuinen, eli useilta nauruilta ei vältytä. Musikaalina tässä ei ole yhtäkään turhaa väserrystä. Jazz-tyylinen musiikki on niin tarttuvaa, että leffaa katsoessa sitä tulee jopa ihan svengailtua itsekin kunkin laulun tahdissa. Elokuva jättää aina hyvin tyytyväisen olon ja mahtavan fiiliksen, ja minulle se on helposti Top 10 kamaa kun disneystä puhutaan. Olen myös katsonut elokuvan yllättävän useaan otteeseen ja tuntuukin, että siihen ei yksinkertaisesti kyllästy!

Auts, Charlotte! :D

Elokuvan tiedot: www.imdb.com

Arvostelu: Paprika ~ Papurika (2006)

PAPRIKA

Ohjaus: Satoshi Kon

Pääosissa: Megumi Hayashibara, Tôru Furuya, Kôichi Yamadera, Katsunosuke Hori, Tôru Emori, Akio Ôtsuka

Genre: anime, draama, scifi, trilleri

Kesto: 1h 30min

Ikäraja: 12

"Tätä anime tekee aivoillesi"

Paprika (Papurika) on Satoshi Konin ohjaama elokuva, joka ilmestyi vuonna 2006. Se on Konin viimeinen elokuva, sillä hän menehtyi vuonna 2010. Hän ehti kyllä käydä seuraavan ohjausprojektinsa, Dreaming Machinen pariin, mutta sen työstäminen jäi kesken. Konin muita animeohjauksia ovat Perfect blue, Tokyo Godfathers sekä Millennium actress. Hyvin suosituksi noussut Christopher Nolanin elokuva Inception on saanut pientä kohua ja pohdintaa siitä, että se olisi kopioinut tai ainakin vähintään syntynyt inspiraation tuotteena Paprikasta. Molempia yhdistää yksi keskeinen seikka: kummassakin sekoittuvat todellisuus ja uni. Hiljattain Inceptionin nähneenä voin todeta, että kyseessä on kaksi aivan eri elokuvaa. Tulihan sitä bongattua muutamia samankaltaisuuksia Paprikaan, mutta niitä käytettiin eri konseptissa Inceptionissa. Nolan pikemminkin sai vain inspiraatiota elokuvaansa.

Mutta oli miten oli, Perfect blue oli mielestäni niin hieno leffa, että päätin avautua muillekin Konin animeille. Olenkin ehtinyt sulatella Paprikaa tässä jo useamman kuukauden ajan, joten nyt voisi olla sopiva tilaisuus arvostella se.

Elokuvan juoni on suhteellisen suoraviivainen. Lyhyesti sanottuna tarina sijoittuu lähitulevaisuuteen, jolloin on keksitty DC minilaite, jonka avulla pystytään hallitsemaan ja tarkkailemaan unia. Sitä käytetään hyödyksi psykiatrisessa hoidossa, jonka kehittelytiimin pomona toimii päähenkilö Dr. Atsuko, jolla on unimaailmassa "toinen persoona" nimeltä Paprika. Pian kuitenkin DC minilaite varastetaan ja se aiheuttaa väärissä käsissä merkittäviä kaaoksia, pahimmassa tapauksessa sekoittaen unet ja todellisuuden keskenään. Siispä voro yritetään saada kiinni, ja samalla itse Atsuko käy hieman läpi tietynlaista tunteidensa kanssa sinuiksi tulemista.

Dr. Atsuko / Paprika on mielestäni oikein hyvin toteutettu hahmo. Todellisen maailman Atsuko on selvästi asiallisempi ja vakavampi kuin unimaailman Paprika. Paprika taas on hyvin rennon ja pirteän luontoinen sekä muutenkin värikkäämpi olemukseltaan. Yhdessä nuo kaksi muodostavat kiehtovan päähenkilön, mikä jo itsessään nappaa katsojan heti alussa mukaansa. En ensimmäisellä töllistelyllä edes heti tajunnut, että kyseessä on ilmeisesti se ja sama hahmo. Toisaalta taas he toimivat toisistaan riippumattomasti, joten en tiedä voisiko siitä tehdä aivan niin suoraa johtopäätöstä. 

Muita hahmoja ovat muun muassa DC minilaitteen keksinyt Tokita sekä etsivä Konakawa. Tokita on hieman reppana nörtti, joka on melkoisen ylipainoinen sekä luonteeltaan kuin lapsi. Atsuko toteaakin, että hän on kuin lapsi aikuisen miehen kehossa. Etsivä Konakawa taas on selvästi alusta asti hurmioitunut Paprikasta, eikä hän ole ainoa. Pääosin hahmot ovat hyvin onnistuneita tapauksia ja heidän puolestaan jännittää elokuvan edetessä, mutta tarinan roisto on pienehkö pettymys. Pahikseksi paljastuva hahmo onnistuu olemaan synkkä ja yllättävä tapaus, mutta hieman paremmin pohjustettua motiivia hänen teoilleen olisi voinut olla.

Elokuvan maailma on hyvin erikoisesti ja kiehtovasti luotu. Ero todellisuuden ja unien välille on kuilumaisesti tehty. Tosimaailma on jopa hieman ankea ja synkkä väreiltään, kun taas unet ovat täynnä kirkkaita monivärejä. Mielikuvitusrikkaus on samaan aikaan sekä ihastuttavaa että ahdistavaa antia: unimaailma on täynnä erikoisuuksia huvipuistoista ja nukeista aina erilaisiin vempeleihin asti. 

Ahdistavaa katseltavaa tämä jokseenkin ensimmäisellä katselukerralla oli. Aivot kun yrittävät ymmärtää unien merkitykset ja salat, mutta show ei odottele vaan jatkaa eteenpäin. Kun kärryiltä on pudottu, ei voi kuin ihmetellä kaikkea menoa. Kyllä tämä kuitenkin uusintakatseluilla ainakin helpommin avautui kuin Perfect blue, mikä johtuu varmasti siitä, että Paprikassa on aika selkeä juoni. Musiikki on oikein hyvin tunnelmaan sopivaa, erityisesti se ost, joka unitodellisuudessa soi. Animaatiotyyliä haluan taas hehkuttaa siitä, kuinka realistisesti hahmojen kasvojen piirteet on suunniteltu. Kuten jo Perfect bluen arvostelussa mainitsin, pidän siitä, kuinka välillä saa katsella animehahmoja, joilta erottuu silmistä ne ripset ja suusta huulet. Muutenkin tuli kiinnitettyä huomiota, että esimerkiksi otsassa tai poskipäissä on mukavasti korostuksia, tehden kustakin hahmosta erilaisen näköisen.

Paprika ei mielestäni saavuta aivan samanlaista monikerroksista ulottuvuutta kuin Perfect blue. Juoni on myös hieman yksinkertaisempi siihen verrattuna. Elokuva onnistuu silti kietomaan katsojan pauloihinsa kiehtovalla ideallaan,  rikkaalla värimaailmallaan sekä absurdilla mielikuvituksellaan. Tämä saattoi myös siksi upota itseeni yllättävän hyvin, koska se ei ole liian tieteisfantasiamainen. Pysyn tarpeeksi hyvin hollilla tarinasta, vaikka tietyt seikat ja kohtaukset jäävätkin hieman pimentoon. Hahmot ovat myös pääosin oikein hyvin onnistuneita tapauksia, erityisesti Atsukon / Paprikan puolesta pääsee keskivaiheen kliimaksissa jännittämään. Minulla Paprika nousi siis vahvasti klassikkoanimeksi kaikella erikoisuudellaan. Sitten ei muuta kuin kenties Konin muitakin teoksia jossain vaiheessa kurkistelemaan...

Elokuvan tiedot: www.imdb.com, www.wikipedia.com