torstai 7. toukokuuta 2020

Arvostelu: Tuuli nousee ~ Kaze tachinu (2013)

TUULI NOUSEE


Ohjaus: Hayao Miyazaki
Pääosissa: Hideaki Anno, Hidetoshi Nishijima, Miori Takimoto, Masahiko Nishimura
Genre: anime, draama
Kesto: 2h 6min
Ikäraja: 7

Tuuli nousee (Kaze tachinu) on vuonna 2013 ensi-iltansa saanut Studio Ghiblin elokuva. Se on fiktiivinen omaelämäkerta todellisesta henkilöstä nimeltä Jiro Horikoshi (1903-1982). Teoksen oli tarkoitus jäädä Hayao Miyazakin joutsenlauluksi, mutta on jo tiedossa, että hän onkin palannut eläkkeeltä ja työstää paraikaa uutta elokuvaansa nimeltä How do you live?.


Päähenkilönä seurataan Jiro Horikoshia, joka unelmoi lentokoneista. Lapsena hän halusi lentäjäksi, mutta likinäköisyys estää kyseisen uravalinnan. Niinpä hän aikuisena ryhtyykin lentokoneinsinööriksi, eli suunnittelee lentokoneita.

Juonen kulussa keskitytään siis aika pitkälti Jiron uran seuraamiseen. Vaikka aluksi ajattelisi, että lentokoneiden suunnittelu ja rakentelu olisi tylsää, onnistuu leffa saamaan katsojan yllättävänkin kiinnostuneeksi niistä. Jiro jää kuitenkin omaan makuuni osin tylsäksi hahmoksi ja juonikaan ei pitkän keston ja hidastempoisuuden vuoksi kannattele ihan sataprosenttisesti, mikä tekee elokuvan katsomisesta paikoitellen puuduttavaa. Loppua kohti filmin sävy kuitenkin muuttuu huomattavasti surumielisemmäksi, ja itse lopetus on hyvinkin koskettava ja sai kyllä minut herkistymään. Jiron uran lisäksi tarinassa on jonkin verran romantiikkaa, kun hän rakastuu naiseen nimeltä Nahoko. Nahoko jää harmillisesti melko etäiseksi hahmoksi, ja hänen suhteensa muihin ihmisiin, etenkin Jiroon, olisi kaivannut mielestäni vielä parempaa pohjustamista. Romanssi Jiron ja Nahokon välillä jääkin hieman ohueksi, mutta palkitsee onnistuneesti lopussa katsojan.

"Tuuli nousee, on uskallettava elää."

Jonkinlaiseksi sanomaksi elokuvassa nousee se, että lentokoneet ovat kauniita unelmia, mutta joita käytetään pahoihin tarkoituksiin. Eli toisin sanoen Jiro suunnittelee kauniita lentovempeleitä, jotka kuitenkin lopulta päätyvät vain aseiksi sotaan. Kyseinen sanoma onnistuu olemaan karuhko ja koskettava, vaikka juoni voisi siihen vielä hieman paremminkin keskittyä.

Vaikka kyseessä onkin hyvin realistinen ja sanottakoon vielä että kypsä tarina, on Miyazakin mielikuvitusta myös mukana. Sitä kuvastavat Jiron unihetket, joissa tämä on yhteydessä ihailemaansa lentokoneinsinööriin Caproniin. Kohtauksilla tuodaan hyvin esille Jiron palavaa innostusta lentokoneita kohtaan.

Ääninäyttely harvoin pistää korvaan epämiellyttävällä tavalla, mutta nyt jokin ei aivan toiminut. Jiron ääninäyttelijällä (Hideaki Anno) sattuu nimittäin olemaan hyvin tylsä, tunteeton sekä persoonaton ääni. Lisää eloa siihen olisi ehdottomasti tarvittu. Kyseinen seikka lisää ikävällä tavalla sitä, että hahmo ei vaikuta näyttävän katsojalle tunteita kunnolla. Paremmalla ja enemmän rooliinsa eläytyvällä ääninäyttelijällä hahmoon olisi voitu saada enemmän samaistuttavuutta. Joe Hisaishin musiikki on jälleen hyvin onnistunutta, vaikkakaan ei ihan yhtä mieleenpainuvaa kuin muissa Miyazakin elokuvissa. Sen sijaan loppumusiikin esittävä Yumi Matsutoya onnistuu yllättämään. Kyseinen laulu Hikôki-gumo on hyvin koskettava ja kaunis. Yumi Matsutoya on Ghiblille ennestäänkin tuttu artisti, sillä häneltä kuullaan pari laulua myös Kikin lähettipalvelussa, ja ne ovat myös erittäin hyvin onnistuneita tapauksia.


Animaatiotyyli on tietenkin hyvin kaunista. Etenkin alussa tapahtuva maanjäristys on upeasti kuvattu. Animaatiotyyli tarjoaa toisaalta pieniä heikkouksia hahmojen designista. Erityisesti erään miehen (Castorp) ulkoasu onnistuu olemaan vain hyvin creepy ja aikaansaa jopa inhotuksen väreitä sen vuoksi. Kyseisen hahmon silmät säihkyvät eriskummallisesti ja nenä on kamalan epärealistiseksi muovattu. En tiedä oliko hahmo tarkoituksellisesti suunniteltu "goofyn" näköiseksi, mutta pääosin reaalimaailmassa pysyttelevään animaatioon se ei oikein tunnu sopivan. Muuten visuaalisuus on sitä taattua Ghibli-laatua, joka miellyttää silmää kovasti.

Tuuli nousee on koskettava ja kaunis elokuva unelmista ja menetyksistä, mutta ei kuitenkaan mielestäni ihan yllä Miyazakin aiempien leffojen tasolle. Juoni voisi olla hieman parempi ja tiivistetympi, jolloin sanoma tuntuisi vielä iskevämmältä. Hahmot ovat pääosin toimivia, vaikka ne voisivat hieman kiinnostavampia ja syvällisempiäkin olla. Etenkin itse Jirolta olisin kaivannut vielä enemmän samaistumisen tarttumapintaa. Lopetus on kuitenkin erittäin koskettava, ja sen jälkeen kuultava laulu myöskin korostaa surumielisyyttä entisestään. 






Hikôki-gumo sanat suomeksi:

Valkoinen polku
Taivaisiin kiemurtelee
Hiljalleen huojuva sumuverho
Sisäänsä sulkee
Huomaamattomana ja ypöyksin
Yhä ylöspäin kohoaa
Ei mitään pelkää
Yhä korkeammalle kohoaa
Taivasta tavoitellen
Ilmojen halki kiitää
Höyryjuova elämänviivan piirtää
Jopa ennen kuolemaa
Korkealta ikkunasta
Katsoo taivaanrantaa
Nyt kukaan ei ymmärrä
Ei pysty ymmärtämään
Liian nuorena nukkunut
Mutta silti onnellinen
Taivasta tavoitellen
Ilmojen halki kiitää
Höyryjuova elämänviivan piirtää
Taivasta tavoitellen
Ilmojen halki kiitää
Höyryjuova elämänviivan piirtää







Elokuvan tiedot: www.imdb.com, www.wikipedia.com


2 kommenttia:

  1. Täysin samaa mieltä olen kanssasi tästä elokuvasta. Juoni on aika tylsä, eikä itseäni lentokoneiden suunnittelukaan elokuvassa voita puolelleen. Muistelen kuitenkin kyynelehtineeni elokuvan lopussa, johon on vaikuttanut todennäköisesti suuresti mainitsemasi loppumusiikki. Jos elokuva saa katsojan liikuttumaan ainakin jossain kohdassa, se ei voi olla täysin huono. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari vuotta sitten tämän lopetus sai minutkin liikuttuneeksi, mutta nyt ei oikein enää jostain syystä iskenyt. Jotenkin se läpi kahlattava juoni on aika tylsä, kuten mainitsitkin, joten lopputulos ei enää voittanut minua puolelleen... Mutta tosiaankaan ei silti huono elokuva. :)

      Poista