Arvostelu: Pom Poko ~ Heisei Tanuki Gassen Ponpoko (1994)

POM POKO

Ohjaus: Isao Takahata

Pääosissa: Shinchô Kokontei, Makoto Nonomura, Yuriko Ishida, Norihei Miki, Nijiko Kiyokawa, Shigeru Izumiya

Genre: anime, fantasia, komedia

Kesto: 1h 59min

Ikäraja: 7

Pom Poko (Heisei Tanuki Gassen Ponpoko) on vuonna 1994 ensi-iltansa saanut Studio Ghiblin elokuva, jonka ohjasi Isao Takahata. 

Tarina sijoittuu varsin realistiseen maailmaan, jonka metsän siimeksissä asuvilla eläimillä on kuitenkin fantasian omaisia kykyjä. Tuohon kastiin kuuluvat ketut ja supikoirat, jotka kykenevät muuttamaan muotoaan. Elokuvan keskiöön nousevat supikoirat eli tanukit. He joutuvat kapinalliseen vastakkainasetteluun ihmisten kanssa, jotka uhkaavat tuhota heidän elinaluettaan. Ihmiset nimittäin alkavat rakentamaan Tokiota pala palalta, ja sen seurauksena vuoret ja metsät hupenevat. 

Tanukeja nähdään yllättävän monessa muodossa: realistisen näköisinä ja ihmismäisesti kahdella jalalla kävelevinä. Välillä kasvot saavat myös hilpeämmän ulkomuodon, esimerkiksi innostumisen seurauksena. Myöhemmin tanukit alkavat käyttämään muuntaumiskykyään tosissaan hyödyksi, kun taistelu ihmisiä vastaan alkaa. 

Elokuva on luultavasti hilpein ja eniten japanilaiseen huumoriin nojaava anime, mitä olen nähnyt. Muun muassa sukukalleuksien venyttäminen epäuskottavan suureen muotoon saattaa meitä länsimaalaisia kovasti ihmetyttää ja jopa vieroksuttaa. Mielestäni elokuvan komediallinen puoli on kuitenkin oikein hyvin onnistunutta, en edes laskenut monestiko tuli naurettua. Toisaalta tuo samojen kikkojen toistaminen aina uudestaan ja uudestaan voi joissakin kohdissa alkaa hieman kyllästyttämään. Olisin itse kaivannut hieman jo uusia ideoita sekä selkeämpää etenemistä juonen suhteen.

Tanukihahmoja on niin monta, että ne jäävät loppupeleissä hyvin pintapuolisiksi ja melko unohdettaviksi. Itse en tosiaankaan edes yritä muistaa kunkin nimeä, sillä se olisi aivan mahdottomuus. Se, että selkeää päähahmoa tai päähahmoja ei ole, on valitettava miinus. Hahmot kun tuppaavat jäädä niin etäisiksi niiden suuren lukumäärän vuoksi.

Mikä kuitenkin tekee elokuvasta hyvinkin mielenkiintoista seurattavaa, on tanukien erikoistaito. He nimittäin kykenevät muuttamaan muotoaan vaikkapa miksi, esimerkiksi esineiksi ja jopa ihmisiksi. Se toimiikin suurena apuna heidän kapinoidessaan oikeita ihmisiä vastaan. Luvassa on monia hulvattomia tilanteita, joiden aikana saa nauraa vatsansa pohjasta asti. Kaikesta hauskuudestaan huolimatta on Pom Poko kuitenkin yllättävän traaginen. Se päättyy yllättävän surullisesti. En tosiaan sellaista loppua osannut edes odottaa. Toisaalta on mielestäni hyvä, että välillä nämä luontoteemaiset leffat eivät onnellista loppua saa. (Tosin Mononoken lopun voi tulkita aika monelta kantilta. Sekään ei mielestäni pääty kovin iloisesti, mutta ei nyt yhtä surullisesti kuitenkaan.) 

Mistä myös pidän tässä elokuvassa, on kuinka realistisesti se kuvaa luonnon kulkua. Tanukeilla olisi keväällä hormonien hyrräystä, mutta urokset joutuvat asuinalueen kapenemisen aikana hillitsemään itsensä ja elämään selibaatissa. Myös tietynlainen luonnonvalinta nousee esille lopussa. Luontohan periaatteessa suosii aina uuteen tilanteeseen parhaiten sopeutuvia yksilöitä, ja ne huonommin sopeutuvat sitten valitettavasti kärsivät ja lopulta menehtyvät. Kuten arvata siis saattaakin, on elokuvan pääteemana ihmisen ja luonnon väliset konfliktit, kuten Tuulen laakson Nausicaässa ja Prinsessa Mononokessa. Niihin kahteen verrattuna Pom Pokon keskiössä ovat kuitenkin vahvasti eläimet eivätkä ihmiset. Siispä tätä elokuvaa voisi pitää enemmänkin luonnonsuojelutarinana, eikä niinkään vain konfliktin esittelynä.

Elokuvasta voi mukavasti bongata muutamia eastereggejä kohtauksesta, jossa tanukit suorittavat Operaatio Mörköä. Nähdään Kiki Kikin lähettipalvelusta, Porco Porco Rossosta, Taeko Eilisen kuiskauksesta sekä Totoro Naapurini Totorosta.

Operaatio Mörkö, jonka aikana on kiva bongailla eastereggejä. Ylhäällä lentelee Taeko ja alhaalla taas Totoro.

Elokuvan animaatiotyyli on oikein hyvin onnistunutta, koska se on hyvin realistisesti ja yksityiskohtaisesti toteutettu. Tunnusmusiikki on mukavan hilpeän kuuloista, mikä saa hymyn huulille. Muuten musiikki ei mitenkään erityisesti jää mieleen tai onnistu nostattamaan tunteita, mikä on varsin poikkeuksellista Ghibliltä. Ehkäpä tällaisessa asetelmassa se nyt ei kuitenkaan niin iso miinus ole.

Pom Poko ei mielestäni ole aivan sitä parasta Studio Ghibliä. Sillä olisi potentiaalia paljon parempaankin. Samojen kikkojen toistelu on toisaalta hauskaa, mutta myös hieman kyseenalaistavaa seurattavaa. Juoni ei siis sen ihmeempiä vuoristoratoja pitkin kulje eteenpäin, eikä oikein sinne pointtiin aivan kunnolla päästä. Hahmot jäävät valitettavan pintapuolisiksi, koska jokainen heistä tuntuu olevan sivuroolissa. Leffan viihdyttävyystaso on kuitenkin hyvin korkealla. Tämä on nimittäin ehdottomasti hauskimpia näkemiäni animaatioita sitten ikinä. Nauraa saa ties kuinka moneen otteeseen, siitä isoa plussaa. Suosikkieni joukkoon Pom Poko ei yllä, mutta sanoisin sen olevan ihan katsastamisen arvoinen teos.

Elokuvan tiedot: www.imdb.com