TYTTÖ, JOKA HUUSI SUTTA
Pääosissa: Bjarne Henriksen, Flora Ofelia Hofman Lindahl, Christine Albeck Borge, Peter Plaugborg,
Genre: draama, mysteeri
Jaksojen lkm: 8
Jakson kesto: n. 59min
Yle Areenaan on hiljattain saapunut uusi tanskalainen tv-sarja. Alkuun en tiennyt siitä mitään, mutta vanhempieni innostuessa siitä he suosittelivat sitä myös minulle. Sarja nappasi kuin nappasikin minut heti ensimmäisen jakson alkuminuuteilta lähtien mukaansa, ja tuntui suorastaan tuskalliselta että ei ehtinyt ahmia kaikkia jaksoja yhden päivän sisään...
14-vuotias tyttö Holly on kirjoittanut koulussa aineen, joka antaa hälyttäviä vihjailuja hänen perheen sisäisistä tapahtumista. Holly syyttää aineessaan isäpuoltansa väkivaltaisuudesta, ja huolestunut opettaja ottaa yhteyttä sosiaalityöntekijä Lars Madseniin. Lars saapuu koululle keskustelemaan tytön kanssa, joka väittää että isäpuoli on lyönyt häntä. Lars jututtaa koulussa myös Hollyn pikkuveljeä Theoa, jolla vieläpä sattumoisin on käsi kipsissä. Sosiaalityöntekijä pistää heti tuulemaan ja saakin lapset jo vuorokauden sisällä sijoitettua sijaiskotiin. Vanhemmat ovat tietenkin aivan järkyttyneitä asiasta, ja niin edessä onkin kiivas selvittely siitä, mikä on totta ja mikä ei. Onko Holly vain vaikeassa iässä oleva teinityttö, vai onko hänen ainekirjoituksessaan kenties jotain perää?
Kuten alussa jo mainitsinkin, sarja nappasi minut välittömästi ensiminuuteilta mukaansa. Asetelma on hyvin kutkuttava ja jännittävä, painavimpana syynä se, että kaikkea ei heti paljasteta katsojalle. Jakso jaksolta pääsemme aina kerroksen verran lähemmäs totuutta vielä sitä tietämättä. Sarjan tunnelma on hyvin mukaansaimaiseva kaikessa mysteeriydessään. Vielä sen kaiken kruunaa se, että tapahtumat tuntuvat luonnollisen uskottavilta ja draama on väkevästi ilmaistua. Jos kyseessä olisi Hollywoodin tuottama sarja, pauhaisi taustalla takuuvarmasti yliampuva musiikki, ja draamakin saattaisi olla vaarasssa joutua liioitelluksi. Pohjoismaissa onneksi käytetään muita, uskottavampia kikkoja filmatisoinneissa.
Hahmoista on onnistuttu tekemään sopivalla tavalla mysteerisiä siten, että emme tiedä heistä vielä kaikkea. Siitä huolimatta he tuntuvat hyvin helposti lähestyttäviltä, ja tunnetasot välittyvät heidän kautta erittäin voimakkaasti katsojalle. Huomasin useassa kohtauksessa, erityisesti viimeisessä jaksossa, että sydämeni pomppasi taukoamatta rinnassa. Vaikka kyseessä ei ole varsinaisesti mikään trilleri vaan pikemminkin draama epätasapainoisesta perheestä, sai se minut useaan otteeseen hyvin jännittyneeksi.
Aina tällaisissa filmatisoinneissa, joissa ydin paljastuu vasta lopussa on pelkona se, että lopetus ei olisi tyydyttävä. Tyttö, joka huusi sutta onnistui silti hoitamaan senkin asian erinomaisella tavalla. Ketään ei loppujen lopuksi mustamaalattu täysin, sillä sarja varmisti vielä viimeisillä minuuteillaankin, että katsoja tuntee sympatiaa jokaista hahmoa kohtaan. Sen käsittelemät aiheet antavatkin jonkin verran pohdiskeltavaa katsojalle.
Tyttö, joka huusi sutta on kaikin puolin suorastaan täydellinen draamasarja. Se nappaa katsojan mukaansa heti ensimmäisellä jaksollaan, eikä sen katselemista malttaisi millään jättää kesken. Mitä emotionaaliseen tasoon ja tapahtumiin tulee, ei sarja todellakaan päästä katsojaansa kovin helpolla. Draama tuntuu luonnollisen uskottavalta mutta silti voimakkaalta, vaikka mitään taustamusiikkia ei mukana olisikaan. Tunnelma on hyvin intensiivinen ja mukaansaimaiseva. Myös sarjan kesto oli juuri sopiva kaikessa tiiviydessään, eikä se jättänyt toivomisen varaa minkään suhteen. Minulta Tyttö, joka huusi sutta saa täydet pisteet, ja se on helposti yksiä vaikuttavimpia näkemiäni sarjoja ikinä!
Sarjan tiedot: www.imdb.com
Kuvat: www.imdb.com, www.episodi.fi, www.nabolandskanalene.no
Isarja on hyvin oikeasti koetun tuntuinen ja siksi niin syvltä kouraiseva
VastaaPoistaPanee miettimäänniitä eri tekijäit jotka vaikuttavat mahdolliseen virhearvioon viranomaisten taholla ja siihen miten pelko saa ihmiset vaikenemaan väärässä kohdassaä.sarja on elämäni pysäyttävin ja ajattelemaan pakottava olematta kuitenkaan mitenkään päällekäyvä.tytön roolisuoritus on järisyttävä,latautunut,pidättyvä ja pelokkaan arvoituksellinen.psylologinen henkeäsalpaava pte on herpaantumaton kaikissa näyttelijöissä,siis perheen vanhemmissa,tyttäressä ja sosiaalisedässä.taidokasta työtä myös ohjauksen ja käsikirjoituksen osalta.arvostan suuresti7