MARY JA NOIDANKUKKA
Ohjaus: Hiromasa Yonebayashi
Pääosissa: Hana Sugisaki, Ryûnosuke Kamiki, Yûki Amami, Fumiyo Kohinata, Hikari Mitsushima
Genre: anime, fantasia, seikkailu
Kesto: 1h 43min
Ikäraja: 7
Mary ja noidankukka (Meari to Majo no Hana) on vuonna 2017 ilmestynyt Studio Ponocin ensimmäinen elokuva, ja se perustuu Mary Stewartin romaaniin nimeltä The little Broomstick. Ohjaajana toimi Studio Ghiblillä aikaisemmin työskennellyt Hiromasa Yonebayashi. Häneltä löytyy Ghibliltä niin animaattoritaustaa kuin myös kaksi ohjaustyötä, Kätkijät ja Marnie -tyttö ikkunassa.
Heti alkuun haluan jo tokaista, että elokuvasta löytyy aika häiritsevästi viittauksia Kikin lähettipalveluun. Päähenkilömme noita-halukas joutuu toimittamaan lähetyksen ärsyttävälle pojalle. Seikkailun alkaessa mukana matkaa musta kissa, ja tytöllä on ongelmia luutansa hallitsemisen kanssa. Kuulostaako tutulta? Voin kuitenkin helpottuneena todeta, että sentään elokuvan perusrakenne on erilainen.
Päähenkilömme on Mary, joka on lopen kyllästynyt tylsään kesälomaansa sukulaisten hoivissa. Hän on myös hyvin kömpelö eikä onnistu missään. Vähän niin kuin Haru Kissojen valtakunnasta, mutta vähemmän samaistuttavasti. Ja kaiken kukkuraksi naapurustossa pyöriskelee ärsyttävä poika Peter. Pian Mary kuitenkin löytää erikoisen kasvin, joka paljastuu elokuvan nimen mukaisesti noidankukaksi. Mary saa siitä mystisiä kykyjä, hän muun muassa pääsee lentelemään metsästä löytämällä luudallaan. Myöhemmin hän saapuu jonkinlaiseen velhojen oppilaitokseen, ja sitten...kaikki alkaakin vain olemaan sumua, sillä juoni ei todellakaan pysy kasassa.
Voihan nyt, kylläpä Yonebayashilla on onnistuneiden Ghibli-ohjausten jälkeen tämä teos mennyt aikamoisesti pieleen. Hänhän jo todisti vankasti osaamisensa ilman Hayao Miyazakia Marnie -tyttö ikkunassa -elokuvalla. Nyt tulikin sitten raju askel taaksepäin.
Hahmoista voisi vain tiivistetysti todeta, että he ovat melko kiireellä sutaistuja. Minkäänlaisia siteitä ei heidän välille ole luotu, ja silti Mary itkeä pillittää syyllisyyden tunteesta Peterille. Minkäänlaista pohjaa ei kyseisten hahmojen välille ole edes rakennettu, niin tuleehan tuollaiset tunteiden purkaukset aivan puskista. Aluksihan Peter kommentoi hyvin mauttomasti Marylle, että tämä on kuin punahiuksinen apina tai jotain sinnepäin. Koko dialogi on siis melkoisen huonosti ja irrallisesti kirjoitettu. Se ei yhtään auta ymmärtämään tarinan hahmoja, vaan tekee niistäkin yhtä irrallisia. Leffa yrittää kehitellä tietynlaista viha-rakkaussuhdetta Maryn ja Peterin välille, mutta valitettavasti epäonnistuu siinä mennen tullen. Myös sukulaiset, joiden luona Mary viettää aikaa, jäävät hyvin etäisiksi. Mummeli oli ihan herttainen, mutta muiden hahmojen tavoin aivan liian pohjustamaton.
Itse juoni ei oikein aluksikaan onnistunut vetämään puoleensa. Valitettavasti elokuvan tasainen alamäki alkaa jo heti Ponocin logon ilmestyessä ruudulle. Kun juoni olisi edes selkeä, mutta se on vain hyvin huolimattomasti sutaistu, ja suuhun jää auttamatta huono maku. Tunnelmastakaan en oikein saanut mitään irti. Aikaisemmista Yonebayashin teoksista huokuu sitä tiettyä lämminhenkisyyttä, kuten Ghiblin elokuvista yleensäkin, mutta tästä kaikki sympaattisuus on riisuttu irti. Hahmotkin onnistuvat olemaan joko yhdentekeviä tai sitten ärsyttäviä.
Animaatiotyyli on helposti Ghibliin tai johonkin muuhunkin animeen verrattuna enintään kohtuu hyvin onnistunutta. Tyylistä tuli oikeastaan mieleen Netflixin melko uunituore Nino kuni, joka perustuu Studio Ghiblin samannimiseen videopeliin. Molemmissa hahmojen kulmakarvat ovat tavallista paksumpia ja silmät aavistuksen epähuolitellumpia. Kyllähän tämäkin silti ihan tyydytystä silmälle oli. Musiikki oli myös ihan mukiinmenevää, mutta ei mitenkään erityistä tai kovin mieleenpainuvaa.
Valitettavasti Mary ja noidankukka on hyvin epäonnistunut aloitus Ponocilta. Aloitin katsomaan elokuvaa oikeasti avoimin mielin, joten on kurjaa, että tämä päätyi näinkin pahaksi pettymykseksi. Kun seikkailu olisi edes sujuvaa kaikessa keveydessään, mutta ei. Asioista ja tapahtumista hypitään saksilla leikaten ensimmäisestä seuraavaan, eikä pian tarina jaksa enää edes kiinnostaa. Hahmot ja dialogi ovat melkoisen kökösti kirjoitettuja. Etenkin niitä dialogeja kuunnellessa nousee epäilys, että leffa olisi vain kahvikupposen ääressä nopeasti suunniteltu, ja lopputuloksena on sitten melkoinen sekasotku. Miinusta myös tuottaa tekeleelle se, että se yrittää ilmiselvästi liikaa tavoitella Ghibli-elokuvien henkeä imitoimalla niitä. En tiedä, vaatisiko tämä uusintakatselun, mutta nyt ei kyllä jäänyt sitten minkäänlaista houkutusta jälleennäkemiselle. Tuntuu, että olen jo nyt unohtanut puolet elokuvan tapahtumista, ja loput tulen takuulla unohtamaan ihan viikon sisällä.
Elokuvan tiedot: www.imdb.com, www.wikipedia.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti