THE GIRL WHO LEAPT THROUGH TIME
Ohjaus: Mamoru Hosoda
Pääosissa: Riisa Naka, Takuya Ishida, Mitsutaka Itakura, Ayami Kakiuchi, Mitsuki Tanimura
Genre: anime, scifi, komedia, romanttinen
Kesto: 1h 38min
The Girl who leapt through time (Toki o kakeru shôjo) on vuonna 2006 ilmestynyt Mamoru Hosodan ohjaama anime-elokuva. Hänen muita tunnettuja teoksiaan ovat Wolf children, Summer wars, The boy and the beast sekä Mirai, joista viimeisin on hänen tuorein teos. Mirai olikin viime kesänä täällä Suomessa elokuvateattereissa. Olen nähnyt jo tässä vuoden sisällä kaikki Hosodan elokuvat, lukuunottamatta hyvin huonona pidettyä Digimon elokuvaa. Sitä tuskin tulen koskaan katsomaankaan, sillä sen saama negatiivinen palaute ei yhtään herätä kiinnostusta nähdä se.
Päähenkilönä toimii tyttö nimeltä Makoto, jonka ystävyyssuhteita pääsemme seuraamaan koulussa. Hän viihtyy parhaiten kahden parhaimman ystävänsä, Chiakin ja Kosuken kanssa, ja yhdessä he usein viettävätkin aikaa pelaten baseballia. Eräänä päivänä löytää Makoto koulusta erikoisen esineen, joka rikkoutuu hänen kyynärpäätään vasten. Sitten tapahtuukin jotain ihmeellistä, mistä katsojillakaan ei ole mitään hajua. Lähtiessään koulusta pyörällä Makoto huomaa, että hänen pyöränsä jarrut eivät toimi. Jyrkkä alamäki etenee siis vauhdikkaasti ja junaradan esteet sulkeutuvat. Juuri kun Makoto luulee kuolleensa pyöräonnettomuuteen, palaakin hän ajassa taaksepäin.
Olin aluksi aivan varma, että kyseessä olisi oikein maatamullistava scifiteos, jossa matkataan joko kauas menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Kyseessä onkin aivan tavallinen kasvutarinan tyyppinen elokuva, jonka kultaisimmat hetket koetaan arjessa. Makoton uusi kyky kulkeutua ajassa taaksepäin on enemmänkin sellaista minuuttien takaisin varastamista. Hän käyttää aluksi kyseistä kykyä hyvin itsekkäisiin tekosiin, eikä huomaa lainkaan, että siinä samalla joku muu aina kärsii sivussa. Siitä erityisesti huomauttaa hänen tätinsä, joka on myös tietoinen aikamatkailuista ja omaa kokemusta siitä.
Makoto on mielestäni mahtavasti luotu kömpelöhkö päähenkilö, jonka matkaan lähtee heti alussa oikein mielellään mukaan. Vaikka hän on aluksi melko itsekäs teoissaan, on tärkeintä se, että hän oppii virheistään ja loppujen lopuksi siivoaa likaiset jälkensä muiden eduksi. Hänen ystävänsä Chiaki alkaa tunnustella hänelle ihastustaan, johon Makoto taas ei suhtaudu ilolla. Hän mieluummin vain pakenee paikalta ja palaa ajassa taaksepäin estääkseen nuo rakkaudentunnustukset. Viimeistään siinä katsoja saakin naureskella kovasti. Kolmas trioporukasta on Kosuke, joka on hyvin mukava ja reilu tyyppi myös. Elokuva saa katsojan välittömästi kiintymään tuohon kolmikkoon, eikä heidän haluaisi missään kohtaa eroavan toisistaan.
Elokuvan musiikki ja tunnelma huokuvat sellaista mukavaa rauhallisuutta, mihin takuulla uppoaa mukaan. Draamaa ja ihmissuhdekiemuroita tietenkin myös riittää, ja ne ovat oikein hyvin onnistuneita ja mielenkiintoisia. Animaatiotyyli on Hosodalla hyvin erilaista verrattuna muuhun animeen. Itse en kyseistä tyyliä sanoisi parhaimmaksi, vaikka se oikein silmää onnistuu kyllä miellyttämään. Hahmojen design ei kuitenkaan kolahda silmääni niin kovasti kuin vaikkapa Makoto Shinkain tai Ghiblin elokuvissa. Erityisesti heidän kasvot ovat ehkäpä turhan yksinkertaisen näköiset. Mistä nyt en voi lainkaan moittia, on maisemien animointi, mikä on yksityiskohtaisesti ja todennäköisesti toteutettuna aina iso ilo silmälle. Vaikka tuo animaatiotyyli vähän väliä näyttäisi kaipaavan pientä hiomista, ei se varsinaisesti häiritse eikä todellakaan vaikuta katselukokemukseen negatiivisesti. Tässä tapauksessa elokuvan sisältö kuitenkin on sen verran herkkua, että pienet hiomispuutteet ulkokuoressa pystyy antamaan anteeksi.
Juoni on loppupeleissä melko tavanomainen, mutta silti niin erilainen. Vaikka olen useita koulutyylisiä animeita nähnyt, on tämä ihan oma uniikki juttunsa niiden joukossa. Tämä nimittäin yhä kesti minulla sen kolmannenkin vilkuilun, vaikka muistin tasan tarkkaan, mitä missäkin kohtaa tulee tapahtumaan. Tämä on vain yksinkertaisesti todellinen animeklassikko, johon ei kyllästy. Se on oikein hauska tietyissä hetkissään, kun seurailemme Makoton aikahyppäyksiä. Silti tämä herättää hauskuudestaan huolimatta surunkin tunteita, enkä ihmettelisi, jos joku itkisikin tämän aikana. Meinasin itsekin tirauttaa pari kyyneltä lopussa.
The Girl who leapt through time on loistava elokuva, jonka ainakin itse helposti leimaan vahvaksi klassikoksi. Valitettavasti sen scifimäinen loppuratkaisu estää minua antamasta sille täysiä pisteitä. Elokuva todella imaisee minut mukaansa, miksi sille haluaisin ne täydet tähdet lyödä pöytään. Toisaalta loppukohtauksen dialogi jättää kyllä yllättävän paljon tulkinnanvaraa, minkä takia loppuratkaisun voisi kokea todella positiiviseksi kaikessa avoimuudessaan. Muuten tämä on kyllä mielestäni samaan aikaan hyvin koskettava ja hauska elokuva, jonka pariin tulen kyllä useasti halajamaan takaisin. Uskallan kyllä väittää kyseessä olevan oma suosikkini Mamoru Hosodalta. En voi muuta kuin suositella tätä kaikille kiinnostuneille, sillä kyseessä on yksiä parhaimpia näkemiäni anime-elokuvia.
Elokuvan tiedot: www.imdb.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti