URHEA
Ohjaus: Mark Andrews, Brenda Chapman, Steve Purcell
Pääosissa: Kelly Macdonald, Billy Connolly, Emma Thompson, Julie Walters
Genre: animaatio, seikkailu, komedia
Kesto: 1h 33min
Ikäraja: 7
Urhea (Brave) on Pixarin 13. klassikkoelokuva. Sitä on usein parjattu yhdeksi studion huonoimmaksi tekeleeksi, joten odotukseni olivat hyvin alhaiset. Huono palaute on osittain syy siihen, miksi en ole tätä jo aikaisemmin vaivautunut katsastamaan. Sama juttu Kunnon dinosauruksen kanssa, mutta enköhän senkin vielä joskus katso. Nyt tuli kuitenkin Urhea vihdoin ja viimein katsottua. Oliko se nyt sitten niin huono kuin mitä on annettu ymmärtää?
Arvostelu sisältää jonkin verran juonipaljastuksia.
Tarina sijoittuu muinaiseen Skotlantiin, minkä huomaa maisemista, puvustustyyleistä sekä musiikista. Päähenkilönä seurataan Meridaa, joka kiukuttelee äidilleen siitä, että ei haluaisi olla mikään hienosteleva ja kosijoita vastaanottava prinsessa. Sen sijaan haluaa Merida ammuskella nuolia ja elää vähän villimmin ja vapaammin. Sellainen ei tietenkään käy päinsä hienostoleidille, ja sen kuningatar Elinor tekee selväksi. Hän luetteleekin ison liudan sääntöjä käyttäytymisestä sekä pukeutumisesta. Kamalan ruman riidan synnyttyä äidin ja tyttären välille, tekee Merida jotain hyvin typerää. Hän käväisee metsässä noidan luona saadakseen langetettua äitinsä ylle loitsun, joka muuttaisi tämän toisenlaiseksi.
Urhean aloitus on mielestäni hyvin kehno. Olin jo aivan varma, että parempaa ei ole tulossa, ja että tämä nyt vain sitten pitää väkisin katsoa loppuun asti. Alun liimapintaisuus johtuu siitä, että siinä esitetään hyvin, hyvin yksioikoisesti toteutettuja hahmoja sekä sekoilun kaltaista huumoria. Leffan parhaimmat hahmot ovatkin ehdottomasti itse Merida sekä kuningatar Elinor, joskin Meridan kiukuttelu ja epäloogiset päätökset laskevat hieman pitämistäni hänestä. Sivuhahmot ovat kuitenkin valitettavan yksiulotteisia ja tuottavat turhalla ruutuajallaan vain mauttomia irtovitsejä.
Missä elokuva sai kuitenkin huomioni kiinnitettyä, on kuinka se käsittelee äiti-tytär-suhdetta yllättävän hyvin. Ensimmäisen puolen tunnin jälkeen tapahtui se juonenkäänne, ja niin viihdyttävyystaso nousikin huimasti. Oli hulvatonta seurata kuningatar Elinorin muuttumista karhuksi sekä totuttelemista elämään toisella tavalla. Elinor käy vieläpä mielenkiintoisemman hahmokehityksen läpi kuin Merida, miksi hän onkin mielestäni elokuvan paras hahmo. Hän on tottunut siveelliseen elämään ja sääntöihin, mutta karhuna hän oppii tuntemaan sekä kohtelemaan tytärtään paremmin. Kyseinen äiti-tytär-suhde on ehdottomasti elokuvan parasta antia kaikella lämminhenkisyydellään ja hyvin onnistuneella huumorillaan. Siinä selvästi tavoitettiin jotain uutta, kun leffaa vertaa muihin disneyn tai pixarin elokuviin.
Ainoa seikka, mikä juonenkäänteessä minua häiritsee, on sen toteutus. Merida näet kirjaimellisesti pyytää noidalta loitsua, joka muuttaisi hänen äitinsä. Hän ei kohdennetusti kerro, mikä äidissä pitäisi muuttua. Se on mielestäni hyvin typerää. Ei siis mikään ihme, että noita antaa ties minkä muuntoloitsun ajattelemattomalle tyttöselle. Kyseinen seikka saa Meridan vaikuttamaan hieman vähä-älyiseltä...
Elokuvan animaatiotyyli on todellista herkkua. Erityisesti ne kaikki maisemat skottimaisessa miljöössä ovat aivan upeaa katseltavaa. Sain elokuvasta hyvin vahvoja viboja Outlander-sarjaan, jossa esiintyvät myös nuo kivet, jotka yllä olevasta kuvasta näkyvätkin. Niillä oli siinä sarjassa myös jonkinlainen henkimaailmaan tai noituuteen liittyvä ominaisuus, kuten ilmeisesti tässä elokuvassakin. Hahmo design on etenkin Meridan kohdalla hyvin onnistunutta. Meridan hiukset ovat todella kauniisti animoidut, reflektoiden hänen luonnettaan: kiharat ja takkuiset, joita tuskin saa millään harjalla suoriksi. Tuli myös kiinnitettyä huomiota, että tämän elokuvan 3D animaatiotyyli ei anna minkäänlaista jättisilmä-efektiä. Meridalla onkin hyvin normaalin kokoiset silmät, jos vaikkapa johonkin disneyn Elsaan tai Tähkäpäähän sun muihin vertaa.
Itse kuningas on hyvin isokokoinen "perus mies", joka välittää vain hauskanpidosta sekä petojen saalistamisesta. Valitettavasti Meridan isä on melkolailla yhtä yksioikoinen kuin muut mieshahmot, ja täten jää helposti kuningatar Elinorin varjoon. Elinor taas on hyvin vahvaluontoinen hallitsija ja selvästi kypsempi kuin oma miehensä. Muita hahmoja ovat muun muassa loitsun tarjoava noita, Meridan pikkuveljet sekä palvelija Maudie.
Leffan huumori on välillä kummallista sekoilua täynnä irtovitsejä, mikä saa tunnelman ja juonen tuntumaan harmillisen sotkuiselta. Tietynlaista tasapainoisuutta elokuva kaipaisikin ja paljon. Tällaisenaan lopputuloksena on melkoinen sekasotku, sillä välillä esiintyvän kehnon huumorin ja kohelluksen lisäksi mukana on juoniaukkoja, minkä seurauksena draama kärsii aika pahasti. Lisäksi loppua kohden elokuva kiihdyttää vauhtiansa aivan liikaa, miksi leffasta jää aika kiireellä sutaistu tunne.
Urhea ei ole läheskään parasta Pixaria, ja uudelleenkatsomisenkin jälkeen elokuva pysyttelee juuri ja juuri plussan puolella. Pidän siitä, kuinka leffa pyrkii käsittelemään äiti-tytär-suhdetta, ja myös animaatiotyyli on todellista karkkia silmille etenkin taustojensa puolesta. Tasapainoisempaa tunnelmaa ja eheämpää juonta elokuva kuitenkin kaipaisi ja paljon, sillä tällaisenaan kyseessä on melkoinen sotku, joka kuitenkin jostain syystä onnistuu jättämään ihan positiviisen maun suuhun. Draama ja komedia ovat harmillisen huonohkossa tasapainossa, miksi hahmokehitykset eivät aivan saa tarvitsemaansa syvyyttä, mikä tukisi äiti-tytär-suhdeteemaa vielä paremmin. Miinusta tuottaa myös ärsyttävät irtovitsit ja liika kohellus, jotka eivät ainakaan minua saa innostuneeksi.
Elokuvan tiedot: www.imdb.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti