perjantai 30. lokakuuta 2020

Arvostelu: Riemukas Robinsonin perhe ~ Meet the Robinsons (2007)

 RIEMUKAS ROBINSONIN PERHE


Ohjaus: Stephen J. Anderson
Pääosissa: Angela Bassett, Daniel Hansen, Jordan Fry, Matthew Josten, John H. H. Ford, Dara McGarry
Genre: animaatio, seikkailu, komedia
Kesto: 1h 35min


Riemukas Robinsonin perhe on yksi niistä 2000-luvun disney leffoista, joka on ollut minulla aina vaan näkemättä. Ulkokuori ja melko negatiivinen palaute ei ole oikein jaksanut innostaa katsomaan sitä. Nyt päätin kuitenkin antaa tälle erikoisen oloiselle leffalle mahdollisuuden.

Päähenkilönä seurataan orpoa poikaa nimeltä Lauri, joka haluaisi kovasti tavata oikean äitinsä. Haastatteluja orpokodilla on ollut, mutta kukaan ei ole oikein huolinut erikoista poikaa perheenjäsenekseen. Siksipä Lauri hieman kyllästyykin surumielisenä hommaan, ja haluaisi voida muistaa oikean äitinsä tai jopa kenties mennä tapaamaan tätä menneisyyteen. Hän onkin suunnitellut ja rakentanut laitteen, joka palauttaisi mieleen unohtuneita muistoja. Keksinnön esittely ei kuitenkaan suju niin kuin pitäisi, sillä salaperäinen hahmo saa aikaiseksi rikkoa sen. Ja pian muutakin vauhtia sattuu Laurin elämään, sillä eräs poika nimeltä Vilppu kuljettaa hänet tulevaisuuteen.


Elokuva alkaa ensin hyvin sujuvasti ja tempaisee katsojan mukaansa kiehtovalla ideallaan, etenkin Laurin keksimän laitteen ansiosta. Kun salaperäinen hahmo, eli toisin sanoen leffan pahis, ja Vilppu astuvat kuvioihin, kaikki alkaa edetä erittäin nopealla temmolla eteenpäin. Jopa niin nopeasti homma etenee, että se menee välillä oudoksi sekoiluksi ja adhd:n kaltaiseksi rymistelyksi. Onneksi mielenkiintoiset juonenkäänteet odottavat puolivälin jälkeen katsojaa, ja samalla se tietty lämminhenkisyys saadaan takaisin esille.

Hahmoista mieleenpainuvimmat ovat itse Lauri sekä Vilppu. Lauriin on saatu surumielistä mutta kiinnostavaa luonnetta, ja häneen voi olla yllättävänkin helppoa samaistua. Koska tempo on vauhdikasta ja tarina ei sisällä kovinkaan monia hengähdystaukoja, jäävät muut hahmot auttamatta melko pinnallisiksi. Robinsonin perhe vaikutti mielenkiintoiselta, mutta heihin ei harmillisesti saanut muodostettua kunnon otetta. Leffan pahis taas tuntui aluksi salaperäiseltä, mutta muuttui loppua kohti melko hölmönoloiseksi. Hänen motiivi oli kyllä mielenkiintoinen mutta jotenkin samaan aikaan hieman yliampuva.

Punainen lanka on ensimmäisen puoliskonsa ajan melkoista sillisalaattia, ja katsojana ehtii jo luulla että leffa ei ole muuta kuin pelkkää sekoilua ilman kunnon tavoitetta. Toinen puolisko taas palauttaa juonen oikealle raiteelleen onnistuen olemaan jopa yllättävänkin tunteellinen. En olisi uskonut, että lopetus jättäisi minulle näinkin tyytyväisen ja iloisen olon. Tarinan viesti saattaa tuntua hieman loppuun kulutetulta, mutta siitäkin huolimatta se toimi erinomaisesti ja lämmitti mieltä.


Animaatiotyyli on harmillisesti melkoisen muovista, mikä on ymmärrettävää sillä tietokoneanimaatio ei ole tuohon aikaan ollut vielä niin kehittynyttä. Vaikka onhan esimerkiksi Toy story vielä vanhempi leffa ja silti paljon paremman näköinen. Ulkokuori ei onneksi hirveän negatiivisesti vaikuta katselukokemukseen, mutta kyllähän se välillä pistää silmään häiritsevästi.

Riemukas Robinsonin perhe päätyi sekavasta ensimmäisestä puoliskostaan huolimatta positiiviseksi katselukokemukseksi. Juoni on yllättävänkin monimutkainen, miksi se ei luultavasti lapsille kovin helposti avaudu. Itsekin jouduin hieman käyttämään aivojani jotta pysyin perässä. Hahmoja ja erikoisia tapahtumia riittää runsaasti, miksi mielenpäälle ei oikeastaan jää kuin itse Lauri, Vilppu sekä tarinan yllättävänkin mieltä lämmittävä opetus. Pahis sen sijaan olisi voinut olla rutkastikin parempi, vaikka myönnän että hän onnistui kyllä useat naurut minussa saamaan aikaan. Kokonaisuudessaan leffa on oikeinkin toimiva, lämminhenkinen ja huumorintajuinen teos disneyltä. Ei läheskään parasta kyseiseltä studiolta, mutta ainakin yhden katselun arvoinen.






Elokuvan tiedot: www.imdb.com
Kuvat: wikipedia.com, pluggedin.com, ayearindisneymovies.wordpress.com


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti