LEIJONAKUNINGAS II
JYLHÄKALLION YLPEYS
Ohjaus: Darrell Rooney, Rob LaDucaPääosissa: Matthew Broderick, Neve Campbell, Andy Dick, Robert Guillaume, James Earl Jones, Moira Kelly, Nathan Lane, Jason Marsden, Suzanne Pleshette, Ernie SabellaGenre: animaatio, seikkailu, draamaKesto: 1h 21min
Leijonakuningas II -Jylhäkallion ylpeys (The Lion King II: Simba's Pride) on vuonna 1998 ilmestynyt jatko-osa elokuvalle Leijonakuningas.
Kuten Leijonakuninkaan arvostelussa jo mainitsin, ykkösosa ei ollut kovin iso osa lapsuuttani. Sen sijaan minä suorastaan rakastin sen jatko-osaa. Kulunut DVD-kansikin on iso todiste siitä, että tätä on tullut katsottua ties kuinka monet kerrat...
Päähenkilönä ei tällä kertaa seuratakaan Simba-leijonaa, vaan hänen tytärtään Kiaraa. Simballa on silti yhä tärkeä rooli, ja hän käy tässäkin elokuvassa läpi hahmokehitystä, tässä tapauksessa kuitenkin isänä. Eletään Scarin kukoistuksen jälkeistä aikaa, mikä tarkoittaa sitä, että Scarin puolella olevat leijonat on karkoitettu Jylhämaasta (mistä herää tietenkin kysymys: missä kyseiset leijonat olivat ykkösosassa?). Jylhämaasta karkoitetut asuvat "ulkomaissa". Heitä johtaa julma naarasleijona Zira, joka on yhä katkera Scarin menetyksestä. Hänellä on lapsi nimeltä Kovu, josta hän koulii Scarin seuraajaa. Tavoitteena olisi murhata Simba ja vallata Jylhämaa takaisin heille. Ziran hoitaessa häijyjä suunnitelmiaan, keskittyy Simba kasvattamaan tytärtään ja opettamaan tälle sääntöjä. On muun muassa kiellettyä poistua Jylhämaan alueelta. Hankaluuksilta on silti vaikea välttyä: Kiara on perinyt isänsä uteliaisuuden eikä voi olla tutkiskelematta paikkoja.
Monet Disneyn jatko-osat haisevat rahastukselle, mutta mielestäni tämä elokuva tekee miellyttävän poikkeuksen. Se ei yritä olla kopio edeltäjästänsä, vaan on ihan oma elokuvansa. Lisäksi se on ensimmäiselle osalle hyvin uskollinen. Se ei raiskaa ykkösosaa toisin kuin vaikkapa Pocahontas II.
Mistä erityisesti pidän, on Simban luonteen syventäminen. Hän käy läpi monia hankalia ennakkoluuloja, ja hänen pitäisi oppia luottamaan muihin enemmän. Mielestäni tuo on aivan ymmärrettävää, sillä se kaikki mitä Simba joutui ensimmäisessä osassa kokemaan, ei ole tietenkään millään voinut poistua hänestä kokonaan. Hänen kokemansa kivut ovat yhä läsnä, ja se näkyy hänen käyttäytymisessään: hän on liiankin ankara Kiaralle eikä luota tämän kykyihin pärjätä yksin. Kasvanut Kiara onkin yhä vailla isänsä luottamusta. Kun viimein koittaa hänen ensimmäinen metsästysretkensä, passittaa Simba Timonin ja Pumban "lapsenlikoiksi" tämän perään.
Kiara itse on hyvin avoin ja seikkailunhaluinen, ja hän haluaisi vain voida olla oma itsensä. Kaikista kiinnostavimman hahmon pokaalin vie kuitenkin Kovu. Hän tuo elokuvassa mielenkiintoista näkökulmaa epäselvällä olemuksellaan: ollako hyvä vai paha. Kovu on kasvatettu periaatteessa ilman, että tämä olisi saanut olla lapsi edes hetken. Sen voikin huomata kohtauksesta, jossa Kiarapentu yrittää leikkiä hänen kanssa, eikä Kovu ymmärrä sellaisesta mitään. Sen lisäksi on miesleijona kasvatettu olemaan täynnä vihaa ja kostonhimoa Simbaa kohtaan. Kiaraan tutustuessaan tulee hänestä esille kuitenkin ne parhaimmat puolet. Ja kuka nyt ei shippaisi Kiaraa ja Kovua yhteen? Heillä on varmaankin kaikista söpöin romanssi disneyn elokuvista. Ja onhan Kovu-leijona niin komea, kröhöm. Heidän rakkaussuhteensa ammentaa aineksia Romeosta ja Juliasta. Ensimmäinen leffahan taas veteli aineksia Hamletista.
Ensimmäisen elokuvan tuttuja hahmoja ei ole unohdettu: mukana ovat yhä Simban rakas Nala, Timon, Pumba, Rafiki sekä Zasu. Ainoa, joka yllättäen puuttuu, on Simban äiti Sarabi. Timonilla ja Pumballa taas jälleen riittää vitsejä yleisölleen kuten ykkösosassakin, ja valitettavasti he tuntuvat tällä kertaa melko turhilta ja välillä ärsyttäviltäkin. Rafiki sen sijaan on tässäkin elokuvassa yksiä suosikkihahmojani. Hän niin kovasti aina huolehtii kaikista. Zasu on melko samanlainen kuin ensimmäisessä leffassa, eli toimii Jylhämaan kuninkaan käskyläisenä. Zira on yllättävän synkkä ja raaka pahis. Hän on jollain tapaa mielestäni jopa "hullu". Hänen puolelta Kovun lisäksi keskeisiä hahmoja ovat Nuka ja Vitani. Nuka on aika hölmönoloinen, joka pienenä nauratti mutta nyt hän on vain...siedettävä. Vitani sen sijaan on hyvin mielenkiintoinen tapaus. Luulin häntä muuten lapsena aina pojaksi. Nyt tietenkin tuli huomattua, että eihän hänellä edes ole leijonanharjaa, niin eiköhän hän ihan naaras ole. Vitani todellakin pääsee yllättämään katsojan lopussa.
Jos jossain tämä jatko-osa onnistuu edeltäjäänsä paremmin, on ehdottomasti musikaalinumerot. Ne ovat nimittäin aivan tajuttoman upeita ja tunteellisia! Alussa kuullaan He lives in you, jolla heijastetaan sitä, että Mufasa on yhä osa Jylhäkalliota. We are one on mielestäni kaikista tunteellisin laulu. Se iski minuun niin kovasti, että ihan herkistymispistehän siinä saavutettiin. Siinä näemme, kuinka lämmin suhde Simballa ja hänen tyttärellään on. Sen lisäksi kyseisessä laulussa on yllättävän syvälliset sanat. My lullaby on Ziran esittämä pahislaulu, ja ihanan synkkä sellainen. Upendi on Rafikin esittämä hauska laulu rakkaudesta. Not one of us on ihanan mahtipontinen karkoituslaulu, jossa kylmiltä väreiltä on hankala välttyä. Love will find a way on elokuvan romanttinen laulu, ja erittäin kaunis ja herkkä sellainen.
Animaatiotyyliltään ei leffa tietenkään pääse lähellekään ensimmäisen tasoa. Hieman suuremman budjetin elokuvantekijät olisivat saaneet ulkoasuun kyllä käyttää, vaikka ei tämä sentään halvahkon näköinen ole toisin kuin jotkut muut jatko-osat.
Leijonakuningas II on todella hyvä elokuva, ja uskallan väittää kyseessä olevan paras jatko-osa, mitä disneyltä voi löytyä. En ole kaikkia jatko-osia nähnyt, mutta näkemieni joukosta tämä on parhaiten onnistunut. Elokuva on minulle hyvinkin nostalginen tapaus, mutta kyllä minä nyt muutenkin siitä yhä pidän. Sillä on hienoa sanomaa luottamuksesta sekä ennakkoluuloista. Paras hahmo elokuvassa on ehdottomasti Kovu, joka eroaa niin mahtavasti disneyn tyypillisistä hahmoista, jotka ovat yleensä yksiulotteisen hyviä tai pahoja. Elokuvassa on aivan upeat musikaalinumerot ja söpösti onnistunut romanssi. Sen lisäksi herättää leffa minussa tunteita. Se ei tietenkään luonnollisesti pääse edeltäjänsä tasolle, mutta on silti mielestäni hämmästyttävän hyvin onnistunut ja muistettava teos.
Elokuvan tiedot: www.imdb.com
Monet Disneyn jatko-osat haisevat rahastukselle, mutta mielestäni tämä elokuva tekee miellyttävän poikkeuksen. Se ei yritä olla kopio edeltäjästänsä, vaan on ihan oma elokuvansa. Lisäksi se on ensimmäiselle osalle hyvin uskollinen. Se ei raiskaa ykkösosaa toisin kuin vaikkapa Pocahontas II.
Mistä erityisesti pidän, on Simban luonteen syventäminen. Hän käy läpi monia hankalia ennakkoluuloja, ja hänen pitäisi oppia luottamaan muihin enemmän. Mielestäni tuo on aivan ymmärrettävää, sillä se kaikki mitä Simba joutui ensimmäisessä osassa kokemaan, ei ole tietenkään millään voinut poistua hänestä kokonaan. Hänen kokemansa kivut ovat yhä läsnä, ja se näkyy hänen käyttäytymisessään: hän on liiankin ankara Kiaralle eikä luota tämän kykyihin pärjätä yksin. Kasvanut Kiara onkin yhä vailla isänsä luottamusta. Kun viimein koittaa hänen ensimmäinen metsästysretkensä, passittaa Simba Timonin ja Pumban "lapsenlikoiksi" tämän perään.
Kiara itse on hyvin avoin ja seikkailunhaluinen, ja hän haluaisi vain voida olla oma itsensä. Kaikista kiinnostavimman hahmon pokaalin vie kuitenkin Kovu. Hän tuo elokuvassa mielenkiintoista näkökulmaa epäselvällä olemuksellaan: ollako hyvä vai paha. Kovu on kasvatettu periaatteessa ilman, että tämä olisi saanut olla lapsi edes hetken. Sen voikin huomata kohtauksesta, jossa Kiarapentu yrittää leikkiä hänen kanssa, eikä Kovu ymmärrä sellaisesta mitään. Sen lisäksi on miesleijona kasvatettu olemaan täynnä vihaa ja kostonhimoa Simbaa kohtaan. Kiaraan tutustuessaan tulee hänestä esille kuitenkin ne parhaimmat puolet. Ja kuka nyt ei shippaisi Kiaraa ja Kovua yhteen? Heillä on varmaankin kaikista söpöin romanssi disneyn elokuvista. Ja onhan Kovu-leijona niin komea, kröhöm. Heidän rakkaussuhteensa ammentaa aineksia Romeosta ja Juliasta. Ensimmäinen leffahan taas veteli aineksia Hamletista.
Ensimmäisen elokuvan tuttuja hahmoja ei ole unohdettu: mukana ovat yhä Simban rakas Nala, Timon, Pumba, Rafiki sekä Zasu. Ainoa, joka yllättäen puuttuu, on Simban äiti Sarabi. Timonilla ja Pumballa taas jälleen riittää vitsejä yleisölleen kuten ykkösosassakin, ja valitettavasti he tuntuvat tällä kertaa melko turhilta ja välillä ärsyttäviltäkin. Rafiki sen sijaan on tässäkin elokuvassa yksiä suosikkihahmojani. Hän niin kovasti aina huolehtii kaikista. Zasu on melko samanlainen kuin ensimmäisessä leffassa, eli toimii Jylhämaan kuninkaan käskyläisenä. Zira on yllättävän synkkä ja raaka pahis. Hän on jollain tapaa mielestäni jopa "hullu". Hänen puolelta Kovun lisäksi keskeisiä hahmoja ovat Nuka ja Vitani. Nuka on aika hölmönoloinen, joka pienenä nauratti mutta nyt hän on vain...siedettävä. Vitani sen sijaan on hyvin mielenkiintoinen tapaus. Luulin häntä muuten lapsena aina pojaksi. Nyt tietenkin tuli huomattua, että eihän hänellä edes ole leijonanharjaa, niin eiköhän hän ihan naaras ole. Vitani todellakin pääsee yllättämään katsojan lopussa.
Jos jossain tämä jatko-osa onnistuu edeltäjäänsä paremmin, on ehdottomasti musikaalinumerot. Ne ovat nimittäin aivan tajuttoman upeita ja tunteellisia! Alussa kuullaan He lives in you, jolla heijastetaan sitä, että Mufasa on yhä osa Jylhäkalliota. We are one on mielestäni kaikista tunteellisin laulu. Se iski minuun niin kovasti, että ihan herkistymispistehän siinä saavutettiin. Siinä näemme, kuinka lämmin suhde Simballa ja hänen tyttärellään on. Sen lisäksi kyseisessä laulussa on yllättävän syvälliset sanat. My lullaby on Ziran esittämä pahislaulu, ja ihanan synkkä sellainen. Upendi on Rafikin esittämä hauska laulu rakkaudesta. Not one of us on ihanan mahtipontinen karkoituslaulu, jossa kylmiltä väreiltä on hankala välttyä. Love will find a way on elokuvan romanttinen laulu, ja erittäin kaunis ja herkkä sellainen.
Animaatiotyyliltään ei leffa tietenkään pääse lähellekään ensimmäisen tasoa. Hieman suuremman budjetin elokuvantekijät olisivat saaneet ulkoasuun kyllä käyttää, vaikka ei tämä sentään halvahkon näköinen ole toisin kuin jotkut muut jatko-osat.
Leijonakuningas II on todella hyvä elokuva, ja uskallan väittää kyseessä olevan paras jatko-osa, mitä disneyltä voi löytyä. En ole kaikkia jatko-osia nähnyt, mutta näkemieni joukosta tämä on parhaiten onnistunut. Elokuva on minulle hyvinkin nostalginen tapaus, mutta kyllä minä nyt muutenkin siitä yhä pidän. Sillä on hienoa sanomaa luottamuksesta sekä ennakkoluuloista. Paras hahmo elokuvassa on ehdottomasti Kovu, joka eroaa niin mahtavasti disneyn tyypillisistä hahmoista, jotka ovat yleensä yksiulotteisen hyviä tai pahoja. Elokuvassa on aivan upeat musikaalinumerot ja söpösti onnistunut romanssi. Sen lisäksi herättää leffa minussa tunteita. Se ei tietenkään luonnollisesti pääse edeltäjänsä tasolle, mutta on silti mielestäni hämmästyttävän hyvin onnistunut ja muistettava teos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti