Arvostelu: Leijonakuningas ~ The Lion King (1994)

 LEIJONAKUNINGAS

Ohjaus: Rogers Allers, Rob Minkoff

Pääosissa: Rowan Atkinson, Matthew Broderick, Niketa Calame-Harris, Jim Cummings, Whoopi Goldberg, Robert Guillaume, Jeremy Irons, James Earl Jones, Moira Kelly, Nathan Lane, Ernie Sabella

Genre: animaatio, seikkailu, draama

Kesto: 1h 28min

Leijonakuningas (The Lion King) on vuonna 1994 ilmestynyt Disneyn 32. klassikkoelokuva. Näin aikuisena yllätyin suuresti, että monet hypettävät sitä maasta taivaisiin ja pitävät sitä usein disneyn parhaana elokuvana. Meillä oli se kyllä VHS:llä, mutta muistan etten sitä lapsena juuri paljoa katsellut. Sen sijaan pidin todella paljon sen jatko-osasta, jota tuli katsottua ties kuinka monet kerrat. Kului ainakin 10 vuotta tai enemmänkin, kunnes katsoin Leijonakuninkaan uudelleen. Se oli minulle melkein kuin uusi leffakokemus, koska en muistanut siitä juuri mitään. 

Tarina sijoittuu Jylhämaahan, jossa asustelevat kaikenlaiset eläimet. Alussa eläimet kokoontuvat Jylhäkallion luokse, koska siellä juhlitaan leijonakuningas-Mufasan ja hänen vaimonsa Sarabin lapsen syntymää. Lapsi saa nimekseen Simba, ja hän on oikein utelias ja "näsäviisas" pentu. Mufasan veli Scar on ainoa, joka ei kokoontunut juhlimaan Simban syntymää. Scar onkin hyvin katkera tapaus, koska hänestä ei aikoinaan tullut kuningasta. Pian Scar alkaakin juonitella ystäviensä hyeenojen kanssa suunnitelmia, kuinka hän voisi vallata Jylhämaan kuninkaan paikan.

Olen aina ollut sitä mieltä, että elokuvan ensimmäinen puolisko on suorastaan täydellinen! Se on niin täynnä dramatiikkaa ja tunteita. Aloitus on jo sellainen, joka saa kylmät väreet kulkemaan ihollani. Ja olen tuskin ainoa, joka ei pysty pidättelemään kyyneliään siinä eräässä surullisessa kohtauksessa. Se on aivan sanoinkuvaamattoman upeasti toteutettu. Jo siinä kun gnu-lauma alkaa juosta kuiluun, koen hyvin voimakkaita tunteita. 

Sitten kun Timon ja Pumba astuvat kuvioihin, taso hieman laskee. Elokuva ei muutu kirjaimellisesti huonommaksi, mutta se ei ole ihan sillä samalla kunnianhimoisella tasolla kuin aluksi. Olen huomannutkin, että muistan aina parhaiten ensimmäisen puoliskon tapahtumat. Vähän voisi toki myös kyseenalaistaa Simban käsittelytapaa menetyksestään: hänhän alkaa vain iloita uusien ystäviensä kanssa unohtaen menneet. Toisaalta haluan ajatella sen niin, että Simban isän menetys oli niin raskas asia käsiteltäväksi, että hänelle oli vain helpompaa teeskennellä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja Rafikin ansiostahan Simba oppii ymmärtämään, että on aika unohtaa hauskuudet ja aikuistua. Samoihin aikoihin elokuvassa koetaan myös erittäin tunnelmallinen kohtaus, mikä tuo hienosti lisää syvyyttä kasvutarinaan.

Simba on lapsena hieman isänsä sääntöjä noudattamaton tapaus. Silti hänen ja Mufasan välille on onnistuttu luomaan hyvin lämminhenkinen suhde. Aikuinen Simba on hieman neutraalimpi tapaus, mutta eipä ole disneyltä mikään yllätys, että eläinlapsi on mielenkiintoisempi kuin sen aikuisversio. Mufasa on melko ankara isä, joka kertoo kaikenlaisia sydäntä lämmittäviä viisauksia Simballe. Simban äiti Sarabi sen sijaan jää aika etäiseksi. Simballa on lapsuudenystävänä tyttöleijona-Nala, jonka kanssa hän tykkää kovasti viettää aikaa. Rafiki-paviaani on leijonapariskunnan läheinen ysävä, ja hän on helposti suosikkihahmojani elokuvasta. Hänellä on tärkeä rooli aikuisen Simban tukemisessa. Zasu-lintu on Mufasan hovimestari, ja hän vahtii tiukkiksena uteliaan ja paikkoja tutkiskelevan Simban touhuja. Timon ja Pumba toimivat Simban sidekickeinä ja tuovat huumoria esiin etenkin lapsikatsojille. Pumba on pahkasika, jolla ei ole älyä yhtä paljon kuin toverillaan Timon-mangustilla.

Sitten on tietenkin vielä leffan pahis Scar, jonka nimi tuleekin hänen toisessa silmässään olevasta arvesta. Hänellä on muista leijonista poiketen mustan värinen harja, minkä avulla disney haluaa selkeästi erotella hänet hyviksistä. Scar on synkkyytensä ja kylmäsydämisyytensä lisäksi hyvin raukkamainen pahis. Hänhän ei konkreettisesti tai reilusti tapa kohteitaan. Scarissa on myös sarkastisempi puoli, ja pidänkin kovasti hänen monista lauseistaan, kuten: "I'm surrounded by idiots". Scarin "kätyreinä" nähdään hyeenoja, jotka ovat samaan aikaan uhkaaviksi ja typerähköiksi tehty. Yksi heistä vaikuttaa hieman liiankin hölmöltä, mutta onneksi kyseinen yksilö ei sentään ehdi käydä hermoille.

Leijonakuningas on musikaali. Muistelen, että aluksi laulut olivat aika unohdettavia tapauksia, mutta nyt etenkin englanninkielisellä dubilla ne kuulostavat paremmilta ja jäävät myös hieman helpommin mieleen. Alussa kuullaan eeppinen Circle of life, joka on todella upea. Simban haaveillessa kuninkuudesta, kuullaan I just can't wait to be king, josta myös pidän. Be prepared oli minulle pitkänkin aikaa tylsänpuoleinen pahislaulu, mutta nyttemmin sekin menee ihan sujuvasti läpi. Se ei kuitenkaan ole mielestäni niitä disneyn parhaimpia pahislauluja. Hakuna Matata on mukavan rytmikäs laulu huolten ja menneiden unohtamisesta. Can you feel the love tonight on elokuvan romanttinen laulu, ja myöskin ainoa laulu tässä elokuvassa, jonka koen vaisummaksi muihin verrattuna. En oikein tiedä mistä se johtuu. Musiikit toimivat kokonaisuudessa kuitenkin oikein hyvin, ja kaksi ensimmäistä laulua jäävät minulla helpoiten päähän soimaan. 

Elokuva on helposti niitä disney-klassikkoja, joka herättää vahvoja tunteita. Erityisesti aloituslaulu sekä traaginen kohokohta ovat voimakkaita, ja aiheuttavat ainakin minussa varmat kylmät väreet. Ja onhan tämä myös eräitä harvoja animaatioita, joka saa minut jokaisella katselukerralla vuodattamaan kyyneliä surullisella kohtauksellaan!

Leijonakuningas on pienistä miinuksistaan huolimatta erittäin hieno disney elokuva. Sen ensimmäinen puolisko on suorastaan mahtava, koska se on ihanasti täynnä dramatiikkaa ja tunteita. Keskivaiheilla taso hitusen verran laskee, mutta silti kokonaisuus pysyy eheänä ja emotionaalisena. Musiikit eivät ole ihan niitä isoimpia suosikkejani disneyltä, mutta aloitusmusiikki on kyllä yksiä parhaimpia mitä tiedän. Elokuvan suurin vahvuus on kyky herättää tunteita aloituksellaan sekä traagisella kohtauksellaan, ja tarjoaahan se muutenkin liikuttavan kasvutarinan katsojalleen koettavaksi. Leijonakuningas ei kuitenkaan ole mielestäni ihan se paras disney-klassikko, mutta uskoisin laittavani sen vähintään top-10:een, jos joskus top-listaa disney leffoista tulen tekemään.

Elokuvalle on myöhemmin tehty kaksi jatko-osaa: Leijonakuningas II: Jylhäkallion ylpeys sekä Leijonakuningas III: Hakuna Matata. Ensimmäinen jatko-osa on minulle tuttu jo lapsuudestani, ja teen siitä myös tässä lähiaikoina arvostelun.

Elokuvan tiedot: www.imdb.com