Arvostelu: Pieni merenneito ~ The Little Mermaid (1989)

 PIENI MERENNEITO

Ohjaus: Ron Clements, John Musker

Pääosissa: Rene Auberjonois, Christopher Daniel Barnes, Jodi Benson, Pat Carroll, Paddi Edwards, Buddy Hackett, Jason Marin, Kenneth Mars

Genre: animaatio, fantasia, seikkailu

Kesto: 1h 23min

Pieni merenneito (The Little Mermaid) on vuonna 1989 ilmestynyt disneyn 28. klassikkoelokuva. Se on periaatteessa se leffa, joka aloitti disneyn renesanssiajan. Elokuva oli minulla kovassakin suosiossa lapsena, sillä olen katsellut sitä joskus alle kouluikäisenä Peter Panin ohella eniten. VHS-kasetti kun kului, tuli nopeasti tilalle DVD-versio ollessani jotain alakouluikäinen. Olen siis poikkeuksellisesti kasvanut sekä vanhan että uuden dubbauksen kanssa. Monethan pitävät vanhaa dubbia "oikeana", mutta itse varmaan vain omaksuin uuden dubin mutkitta, enkä koe sitä sen takia mitenkään vääräksi. Olen muutamia kertoja kuunnellut vanhaa dubbausta youtuben kautta, eikä se oikein omaan korvaani osu miellyttävästi. Omasta mielestäni Nina Tapio sopii siis Johanna Nurmimaata paremmin Arielin rooliin nuorella ja "naiivilla" äänellään, heijastaen typykän luonnetta mainiosti. Ei sillä, että Nurmimaan äänessä olisi  varsinaisesti mitään vikaa, mutta se kuulostaa omaan makuuni hitusen liian vanhalta.

Tarina sijoittuu merenalaiseen valtakuntaan, jota johtaa kuningas Triton. Hänellä on monta tytärtä, joista Ariel on nuorin ja tietenkin myös leffan päähenkilö. Hän on omaan maailmaansa uppoutunut ja unelmoi elämästä maan päällä. Merenneitona se ei tietenkään oikein onnistu. Eräänä päivänä hän pelastaa prinssi Erikin hukkumiselta ja rakastuu tähän ensisilmäyksellä. Maan pinnalla hän laulelee prinssille, ja prinssin mieleen tietenkin jää tuo kaunis lauluääni. Pian Ariel jo suunnitteleekin seuraavaa tapaamistansa prinssin kanssa, mutta isä ei ole kyseisestä asiasta iloissaan saadessaan tietää siitä. Triton antaakin kunnon opetuksen tyttärelleen tuhoamalla tämän luolakokoelman. Sydän särkyneenä Ariel päättää mennä Ursula-noidan juttusille siinä mielessä, että tämä muuttaisi hänet ihmiseksi. Vastapalvelukseksi Ursula saa Arielin äänen, ja ehtona sopimukseen on se, että prinssi rakastuisi Arieliin ennen kolmannen päivän auringonlaskua. Jos prinssi ei rakastu häneen, muuttuisi hän takaisin merenneidoksi ja olisi Ursulan omaisuutta.

Minua ärsyttää, että niin usein Arielin hahmoa on motattu. Hän kun ei alun alkaen haaveile ihmismaailmasta rakkauden tähden. Mieheen rakastuminenhan tapahtuu vasta myöhemmin, Arielin ollessa jo kiinnostunut ihmisistä ja heidän maailmasta. Jos jotain sen sijaan haluaisin Arielista motkottaa on se, että hän ei juuri kehity tarinan aikana ja saa silti haluamansa. Ja tapahtuuhan se itse rakastuminen aika äkkinäisesti. Yhtenä iltana laivan reunustalla oleskellessaan tyttönen tähtää silmänsä mustahiuksiseen mieheen, ja kun hän on pelastanut tämän, ilman mitään heidän välisiä keskusteluja tai juttusia, on hän jo rakastunut prinssiin. No, se on sitä disneyn entisajan logiikkaa kai vain. En kuitenkaan koe tuota äkkirakastumista hirvittävän isona miinuksena. Suurimpana syynä se, että kaksikko ei sentään heti päädy yhteen, vaan he oikeasti viettävät ensin aikaa keskenään. Vaikka Arielista paistaa läpi tietynlainen naiivius, on hän mielestäni erittäin hauskakin. Erityisesti kohtaus, jossa hän ja Erik ratsastavat vaunuilla, saa minut aina nauramaan.

Triton on isänä hyvin tiukkis ja päättäväinen. Hänen sääntöjään tulee noudattaa, muuten seuraa äänen korotusta ja rangaistus. Arielin sidekickeinä nähdään Pärsky-kala, Sebastian-rapu sekä Joonas-lokki. Pärsky on aika raukkamainen tyyppi, joka pelkää helposti kaikkea. Hän on siitä huolimatta mukavan välittävä ja auttavainen Arielia kohtaan. Sebastian on minun lempparini. Hän pyrkii olemaan hyvin Tritonin sääntöjä ja käskyjä noudattava rapunen, mutta ei voi myöskään olla täysin sydämetön Arielia kohtaan. Sebastian-ressu joutuu olemaan kamalassa stressissä tyttösen hankkien kaikenlaisia vaikeuksia itsellensä. Hahmolla on silti omat hauskat hetkensä. Erityisesti maukas ja hulvaton on aina ja ikuisesti Sebastianin ja kokin välinen kohtaus. Joonas on todella hauska, vaikkakin jonkin verran typerähkökin hahmo. Pidän silti hänen omista aatteistaan ihmisten esineistä: haarukka on mukamas tingeltangeli ja piippu puhkufagotti. Prinssi Erik on kohtelias ja ystävällinen hahmo, mutta aavistuksen etäiseksi jäävä sellainen. Ei nyt sentään kuitenkaan yhtä etäiseksi kuin vaikkapa Tuhkimon tai Lumikin prinssi. Erik toimii silti mainiosti, mutta katsojana häneen ei oikein muodostu ihmeempää kiintymystä. Ursula on ehdottomasti yksiä parhaimpia ellei jopa paras pahis disneyltä! Hän varastaa kyllä show'n mennen tullen. Hän on erittäin manipuloiva ja kiero, mutta silti yllättävän rehellinen. Muita hahmoja ovat sitten vielä Kiero ja Liero, jotka toimivat Ursulan kätyreinä. Mitä jollain tapaa vieläpä arvostan Ursulassa on se, kuinka hän kohtelee kätyreitänsä. Useimmitenhan pahikset kohtelevat kätyreitään kuin mitäkin roskaa, mutta Ursula oikeasti rakastaa Kieroa ja Lieroa. Nimittäin lopussa hän raivostuu, kun heille tapahtuu kamalasti. 

Elokuva itsessään on hyvin kevyt ja yksinkertainen pakkaus, mutta sitä täydentää mukavasti hienot kohtaukset. Mielestäni aloitus on jo ihanan raikkaan tuulinen kera laivan ja merenalaisten uumenien esittelyjen. Oma suosikkikohtaukseni taitaa olla Ursulan loitsukohtaus. Siinä pahis esittää katsojalle kieron ja manipuloivan puolensa. 

Musikaalina Pieni merenneito toimii erinomaisesti. En koe yhtäkään laulua turhaksi tai tylsäksi. Ne myöskin jäävät helposti päähän soimaan. Merenneitojen luo aloittaa leffan reippaasti ja raikkaasti. Tritonin tyttäret on hauska esittely merenneitojen maailmasta. Unelmiin mä jään on minulle varmaankin se nostalgisin laulu. Siitä olen lapsena jo kovasti tykännyt, ja kyllähän se yhä kaunis mielestäni on. Aalloissa siis on kuitenkin helpoiten se, joka jää päähän soimaan. Kuullaanhan se vielä lopputekstienkin aikana. Onnettomat sielut on mahtava pahislaulu! Varmaankin oma suosikkini, mitä disneyn pahislauluihin tulee. Siitä kuultaa Ursulan luonne niin hyvin läpi. Les Poissons on todella hauska, eikä sen aikana nauruilta vältytä. Suudelkaa taas on erittäin romanttinen ja söpö laulu. 

Pieni merenneito kuuluu disneyltä helposti siihen "todella hyvä"-kategoriaan. Leffasta on vaikea keksiä mitään pahaa sanottavaa, sillä siinä toimii kaikki erittäin hyvin. Päähenkilö saisi ehkäpä hieman kehittyä tarinansa aikana enemmän, mutta toisaalta Arielin uteliaisuutta ihmismaailmaa kohtaan on valloittavaa seurata. Musikaalinumerot ja animaatiotyyli taas ovat ehdottomasti erinomaista luokkaa. Ja onhan tässä leffassa yksi disneyn parhaimmista pahiksista, ja myös sidekickit toimii hyvin.

Elokuvalle on tehty myöhemmin kaksi jatko-osaa: Pieni merenneito II: Atlantiksen salaisuus ja Pieni merenneito 3: Arielin tarina. Ensimmäisen jatko-osan olen nähnyt, ja se on kyllä tähän mennessä toiseksi huonoin disney-jatkis mitä tiedän, sillä huhhuh mitä kuraa se oli...(Pocahontas II on mielestäni huonoin disney-jatko-osa). Kolmatta osaa en ole nähnyt, mutta suunnitteilla olisi sekin katsoa. Toivottavasti se on parempi kuin kakkososa.

Elokuvan tiedot: www.imdb.com