Viimeksi tein Top 10 sivuhahmot, osa 1 -listauksen. Nyt sitten on luvassa Top 10 sivuhahmot, osa 2. Tässä osassa lasken mukaan antagonistit ja ihmiset.
10. LIN
Henkien kätkemä
Lin on mielestäni yksiä mieleenpainuvimpia hahmoja Henkien kätkemästä. Hän vaikuttaa aluksi välinpitämättömältä Chihiroa kohtaan, mutta päätyy loppujen lopuksi avuksi ja tueksi hänelle. En tiedä, onko huijausta laskea Lin tähän top-listaan mukaan, sillä oikeastihan hän on jokin henki. Mutta koska hän näyttää ulkoapäin ihmiseltä, niin eiköhän se käy.
9. KUSHANA
Tuulen laakson Nausicaä
Kushana on tulkinnanvaraisesti Tuulen laakson Nausicaän "pahis". Hän ei silti ole läpeensä paha ihminen. Hänessä on itsekkäät puolensa, mitkä kuitenkin vain kuvastavat hyvin ihmisten luonnetta. Miksi en laita Kushanaa tämän korkeammalle on, että häntä ei syvennetä elokuvassa tarpeeksi. Sen sijaan mangassa hän oli jopa yksi lempihahmoistani. Siinä hänestä paljastui niin monia puolia, ja hänestä oikeasti oppi välittämään erittäin paljon.
8. KAMAJI
Henkien kätkemä
Nyt tulee taas pieni huijaus. Kamajihan ei ole ihminen, kuten ei myöskään Lin. Mutta päätin nyt katsoa asian läpi sormien, sillä jollain tapaa pidän kyseistä hahmoa hyvin ihmismäisenä. Kamaji on monien Henkien kätkemässä esiintyvien hahmojen tapaan sympaattinen tapaus. Hän saattaa aluksi vaikuttaa vaikeasti lähestyttävältä ja kylmältä, mutta on pohjimmiltaan loppujen lopuksi hyvin lämminhenkinen ja avulias Chihiro-tyttöä kohtaan. Kamajilla saattaa olla välillä hermot kireällä, sillä hänellä riittää töitä pannuhuoneessa. Onneksi hänellä on kuitenkin apunaan nokipallerot.
7. URSULA
Kikin lähettipalvelu
Ursula on minulle yksiä mieleenpainuvimpia hahmoja Kikin lähettipalvelusta. Hänellä on nimittäin erittäin suuri merkitys kasvukivuista kärsivälle Kikille. Kun Kiki menettää noitavoimansa eikä osaa enää lentää, pyytää Ursula häntä luoksensa viettämään aikaa. Sen lisäksi antaa hän Kikille hyvän neuvon: "Älä edes ajattele lentämistä." Sitten eräänä päivänä Kiki saattaisi vielä hyvinkin lentää ihan huomaamattaan.
6. MARNIE
Marnie -tyttö ikkunassa
Marnie ei ole Marnie -tyttö ikkunassa -elokuvan päähenkilö, vaikka nimestä voisi helposti niin päätelläkin. Tyttönen asustaa hienossa kartanossa, ja hänen perheensä on rikas. Hänen vanhempansa ovat kuitenkin usein poissa kotoa, minkä vuoksi läsnä ovat suurimmaksi osaksi vain palvelijat. Palvelijat eivät ole kovin mukavaa porukkaa: he nimittäin kaltoinkohtelevat Marnieta. Minun käy Marnieta aina niin kovasti sääliksi, ja suren tietenkin hänen traagista kohtaloaan. Marnie on luonteeltaan ulospäinsuuntautunut ja iloinen. Ulkonäöltään hänen voi taas helposti todeta olevan yksiä kauneimpia hahmoja Ghibliltä.
5. TURHATAR
Liikkuva linna
Turhatar on aluksi hyvin julma tapaus, taikoohan hän nuoren Sophien vanhukseksi. Sulimanin poistaessa hänen taikavoimansa, muuttuukin Turhatar takaisin oikeaan ikäänsä - vanhukseksi. Ja aika herttaiseksi sellaiseksi. Siinä sitten saa katsoja taas oppitunnin Miyazakilta: paha ei välttämättä ole täysin paha. Onhan uusi Turhatar melkoisen sympaattinen tapaus. Hän kuitenkin havittelee yhä Haurun sydäntä, mikä todistaa, että täysin uudeksi hahmo ei ole muuttunut.
4. CURTIS
Porco Rosso
Porco Rosso on ehdottomasti Miyazakin hauskin elokuva, ja sivuhahmoista Curtis jää taatusti mieleen. Hän toimii leffassa eräänlaisena "pahiksena", aiheuttaessaan paljon ongelmia Porcolle. Curtis on ilkeyksistään huolimatta erittäin hauska ja tietyllä tapaa jopa höpsö hahmo. Hänen tietyt lausahdukset jaksavat yhä naurattaa minua.
3. YUBABA
Henkien kätkemä
Yubaba on helposti yksiä mieleenpainuvimpia hahmoja Henkien kätkemästä. Hän on hyvin pelottava ja uhkaava, mutta samalla silti myös äitimäinen ja kunnianhimoinen kylpylän johtajatar. Hän tuo mahtavasti hyvän ja pahan hiuksenhienoa eroa esille kaikessa moniulotteisuudessaan. Yubaballa on montakin rautaa tulessa: hän on valtavan poikavauvan äiti, ylläpitää kylpylää ja tekee kaikenlaisia sopimuksia. Hänhän muun muassa käskyttelee Hakua ja varastaa Chihiron identiteetin. En halua laittaa Yubabaa tämän korkeammalle, koska hän tekee leffassa mielestäni enemmän pahoja kuin hyviä asioita. Hän pääsee silti näinkin korkealle, koska hän on niin hämmästyttävän moniulotteinen ja ennalta-arvaamaton hahmo.
2. DOLA
Laputa -linna taivaalla
Dola on aivan mahtava, ja hän on ehdottomasti Laputan parasta antia! Muistan sen kuin eilisen, että ensimmäisellä katselukerralla pidin häntä aluksi vain hyvin ilkeänä mummelina. Mutta voihan nyt, kuinka yllättävän pehmeä ja rakastava sisin ulkokuoren alta paljastuikaan. Dola onkin jälleen kerran yksi hyvä esimerkki Ghibliltä siinä mielessä, että kaikki ei ole aina niin mustavalkoista. Dola on erittäin hauska "badass"-tyyppinen nainen, jolla sisua ja upeita hetkiä riittää. Hänestä paljastuu myös hieman äitimäisempi puoli, kun hän huolehtii Sheetasta ja Pazusta.
1. EBOSHI
Prinsessa Mononoke
Ja voiton vie valtiatar Eboshi! Hän on yksinkertaisesti ehdoton suosikkihahmoni Prinsessa Mononokesta, ja sitä hän myös on mitä Ghiblin antagonisteihin tulee. Hän ei ole mustavalkoisen paha ihminen, vaan on vain ihan tavallinen rautasulattoa ylläpitävä johtajatar. Hän käyttäytyy ihan kuin oikeankin maailman ihmiset, mikä johtaa välillä siihen, että luonto siinä sivussa sattuu kärsimään. Hän pitää kovasti huolta kylänsä asukkaista. Erityisesti hienona piirteenä hänestä jää mieleen se, että hän auttaa ja hoitaa sairaita heidän tautiaan pelkäämättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti