NOTRE DAMEN KELLONSOITTAJA
Ohjaus: Gary Trousdale, Kirk Wise
Pääosissa: Jason Alexander, Mary Kay Bergman, Corey Burton, Jim Cummings, Bill Fagerbakke, Tom Hulce, Tony Jay, Paul Kandel, Charles Kimbrough, Kevin Kline, Demi Moore, David Ogden Stiers
Genre: animaatio, draama
Kesto: 1h 31min
Notre Damen kellonsoittaja (The Hunchback of Notre Dame) vuonna 1996 ilmestynyt Disneyn 34. klassikkoelokuva. Se oli kouluikäisenä vahvasti eräitä suosikkejani disneyltä Aladdinin, Herculeksen, Kaunottaren ja Hirviön sekä Mulanin ohella. Notre Damen kellonsoittaja on poikkeuksellisen realistinen ja synkkä elokuva. Muistan, että se onnistui olemaan tietyissä kohdissa jopa erittäinkin ahdistavalta tuntuvaa katsottavaa. Leffassa onkin paljon sellaista, mitä vain aikuiset voivat ymmärtää.
Tarina sijoittuu Pariisiin, jossa tuomari Frollo vihaa mustalaisia ja yrittää saada nämä hävitettyä yksi kerrallaan. Eräänä päivänä Frollo murhaa mustalaisnaisen Notre Damen katedraalin edessä, mihin arkkidiakoni suhtautuu vihaisesti. Mustalaisnaisella oli vieläpä lapsi mukana, ja Frollo saikin tehtäväkseen kasvattaa tämän omana lapsenaan rangaistukseksi murhasta. Arkkidiakoni nimittäin uhmasi Frollon joutuvan helvettiin, jos tämä ei hyvittäisi tekoaan. Lapsi kasvaa Notre Damen seinien sisällä tavallaan "vankina". Koska lapsi on poikkeuksellisen näköinen kasvoiltaan, nimesi Frollo hänet Quasimodoksi, mikä tarkoittaa muotopuolta.
Quasimodo on kasvanut Frollon julman käsittelyn alla ja saanut täten huonon mielikuvan itsestään. Hän luulee olevansa ruma hirviö, jota kukaan ulkopuolinen ei voisi koskaan hyväksyä. Luonteeltaan Quasimodo on kiltti, luotettava ja halukas pääsemään vihdoin ja viimein katedraalin ulkopuolelle. Hän käy läpi monenlaisia inhimillisiä tunteita, miksi häneen on erittäin helppo samaistua. Ainakin parin kohtauksen aikana, joissa Quasimodo on vaikeassa ja surullisessa tilanteessa, saattaa katsojalla mennä roska silmään. Quasimodo ei kuitenkaan jää millään tavoin "avuttomaksi" päähenkilöksi, vaan hän kokee yllättävän paljon hahmokehitystä tarinan aikana erityisesti mitä rohkeuteen tulee. Quasimodon ystävinä katedraalissa ovat gargoilit, jotka toimivat välillä hyvin, kun taas välillä he tuntuvat hieman turhilta. Heistä Laverne ja Victor ovat ihan symppiksiä, mutta Hugo käväisee välillä siedettävyyden rajoilla. He ovat silti siinä mielessä mielenkiintoinen lisäys, sillä katsoja ei voi olla varma, ovatko he kenties vain Quasimodon mielikuvitusystäviä.
Frollo on varmaankin kaikista realistisin ja synkin pahis disneyltä. Hän on erittäin hyvin toimiva hahmo, ja hän tekee motiivinsa katsojalle selväksi. Elokuva vieläpä alkaa kohtauksella, jossa hän on mukana, niin hän saa syvyyttä alleen. Muita hahmoja ovat mm. Esmeralda ja Phoebus. Esmeralda on mustalaisnainen ja Quasimodon uusi tuttavuus. Hän on erittäin ystävällinen ja avoin, ja hänestä kehkeytyykin oikein hieno tuki Quasimodolle. Oikeastaan molemmat auttelevat toinen toisiaan mainiolla tavalla. Phoebuksestakin kehkeytyy uusi ystävä Quasimodolle, ja hän on myös oikein mielenkiintoinen hahmo.
Esmeraldalla on yllättävänkin mielenkiintoinen merkitys tarinassa. Nimittäin kaikki kolme keskeisintä miestä (Quasimodo, Frollo, Phoebus) ovat rakastuneita häneen. Quasimodolta se ilmenee siten, että joku on ensimmäistä kertaa hänelle aidosti ystävällinen. Frollolla se rakastuminen taas tulee esille pelkästään himoitsemisena.
Tarinan teemat ovat hyvin vahvasti aikuisia puhuttelevia, ja tietyt kohtaukset ovat jopa synkkyyteen ja ahdistavuuteen asti kurkottavia välillä. Minua lapsena ihmetytti aina Frollon himo Esmeraldaa kohtaan, minkä näin aikuisena tietenkin ymmärtää. Tärkeimpinä teemoina pyörivät kuitenkin muiden hyväksyminen, ystävällisyyden merkitys sekä kyky olla tuomitsematta muita ulkonäön perusteella. Tuollaisia seikkoja ei voi muuta kuin arvostaa elokuvassa.
Elokuvan musiikit ovat aivan mahtavia! Alussa kuullaan The Bells of Notre Dame, joka on erittäin voimakas ja mahtipontinen. Se tempaisee heti katsojan tunteellisella tasolla mukaansa. Myöhemmin Quasimodo esittää laulun Out there, joka on myös hyvin onnistunut ja mieleenpainuva. Muita mainitsemisen arvoisia lauluja ovat mm. God help the outcasts ja Hellfire. God help the outcasts on erittäin tunteellinen ja haikea laulu, jonka aikana minulla saattaa mennä pahastikin tippa linssiin. Hellfire taas on ehdottomasti kaikista tummasävyisin ja eeppisin pahislaulu ikinä. Mainitsemieni laulujen aikana on hyvin hankalaa välttyä kylmiltä väreiltä. Erityisesti Hellfire saa kylmikset kulkemaan ihan jaloissa asti. Kyseinen kohtaus on eräitä vaikuttavimpia, mitä olen ikinä nähnyt. Myös ajoittain kuultava kuoromusiikki sekä kellojen äänet ovat hyvin väkevästi ilmaistuja. Ainoa hieman heikolta tuntuva laulu on tietenkin gargoilien esittämä A Guy like you.
Notre Damen kellonsoittaja on aivan uskomattoman hieno elokuva, ja minulle se edustaa ehdottomasti disneyn parhaimmistoa! Sen synkkyys ja tummasävyisyys vetoavat minuun, ja lisäksi siinä on vahvasti se emotionaalinenkin puoli esillä. Quasimodon tarina on sydäntäsärkevä mutta myös samaistuttava. Mielestäni on hienoa että vieläpä disneyltä löytyy tällainen elokuva, joka opettaa erilaisten ihmisten oikeanlaisesta kohtelusta ja tasa-arvosta. Musiikit taas ovat suorastaan disneyn parhaimmistoa ja niistä saa paljon kylmiä väreitä. Miinusta tuottavat gargoilit, jotka hieman ikävästi ajoittain rikkovat synkkää tunnelmaa. Etenkin lopputaistelusta heidät olisi mielestäni voitu aivan hyvin jättää pois. Lapsikatsojille kyseiset huumorihahmot toisaalta toimivat varmasti hyvin.
Elokuvan tiedot: www.imdb.com
Kuvat: www.imdb.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti