PRINSESSA RUUSUNEN
Ohjaus: Clyde Geronimi, Les Clark, Hamilton Luske, Wolfgang Reitherman
Pääosissa: Mary Costa, Bill Shirley, Eleanor Audley, Verna Felton, Barbara Luddy, Barbara Jo Allen, Taylor Holmes, Bill Thompson
Genre: animaatio, fantasia
Kesto: 1h 15min
Viimeksi tuli arvosteltua Tuhkimo, niin nyt olisi sitten vuorossa Prinsessa Ruusunen. Muistan, että pikkutyttönä en kovin paljoa tästä elokuvasta pitänyt. Mitäköhän mieltä olen siitä nyt?
Tarina kertoo prinsessa Aurorasta, jonka syntymää kuninkaallinen pari, kuningas Stefanus ja kuningatar Leah, juhlii. Jo pikkutytön syntymäpäivänä he sopivat naimakaupoista: aikuisena Auroran tulisi mennä naimisiin kuningas Hubertuksen pojan, prinssi Philipin, kanssa. Pian juhliin saapuu Pahatar, joka on hyvin loukkaantunut siitä että häntä ei ole kutsuttu. Suuttuneena Pahatar antaa Auroralle kirouksen: täytettyään 16 vuotta tämä pistäisi sormensa värttinään ja kuolisi. Yksi tytön haltijattarista kuitenkin muuttaa kirouksen sääntöjä hieman: pistettyään sormensa värttinään tyttö ei kuolisikaan vaan vaipuisi uneen, kunnes tosirakkauden suudelma hänet herättää. Pitääkseen tyttärensä turvassa värttinäpistoilta, kuninkaallinen pariskunta antaa Auroran kolmen haltijattaren kasvattamaksi metsän siimeksessä.
Juoni on tällä kertaa (Tuhkimoon verrattuna) hyvinkin eheä ja turhista kohtauksista karsittu. Mihin etenkin kiinnitin huomiota, on uskomattoman kaunis animaatiotyyli, hyvin luotu tunnelma sekä upea musiikki. Tuollaisia asioita en tainnut elokuvassa lapsena osata arvostaakaan. Ainoa miinus on Auroran ja Philipin aika kiirehditty suhde, mikä tosin kannattaa ehkä katsoa läpi sormien elokuvan iän vuoksi.
Aurora/Ruusunen on hahmona erittäin ystävällisenä sekä kauniina esitetty neitokainen, joka viihtyy hyvin luonnossa. Hän on myös erittäin taipuvainen unelmoimaan tulevasta rakkaudestaan. Lopulta Aurora jää aika pinnalliseksi hahmoksi luonteensa puolesta, mutta se ei onneksi paljoa haittaa mainioiden haltijoiden ansiosta. Mielestäni elokuvan päähenkilönä ei edes olekaan itse nimihahmo, vaan nimenomaan haltijat, sillä heitä nähdään eniten. Philip on luultavasti ensimmäinen disney prinssi, jolla on jo luonnetta ja enemmän dialogia. Philip on luonteeltaan oikein hauska ja hurmaava, joten hänestä on helppo pitää.
Haltijattaret Flora, Fauna ja Ilomieli ovat erittäin hauskoja ja lämminhenkisiä hahmoja, jotka tempaisevat katsojan onnistuneesti mukaansa. Heistä huomaa, että he aidosti välittävät Aurorasta ja haluavat kasvattaa hänet isolla sydämellä. Pahatar taas on tietenkin pahis, ja erittäin onnistuneesti luotu sellainen. Hän on hyvin pelottava, ja hänen ulkomuotonsa huokuu erittäin paljon ilkeyttä ja synkkyyttä. Pahuutensa lisäksi tarjoaa Pahatar yllättävän huvittaviakin hetkiä. Erityisesti sain kovasti nauraa kohtauksessa, jossa hän hermostui tyhmille kätyreilleen, koska nämä olivat etsiskelleet 16 vuoden ajan kehtoa (eli ts. vauvaa)!
Muita hahmoja ovat sitten vielä kuningas Stefanus ja kuningas Hubertus. He tuovat myös hieman huumoria ilmapiiriin haltijoiden tavoin.
Nyt siihen, mitä todellakin ihailin! Leffaan on onnistuttu luomaan ihanan satumainen tunnelma musiikin ja silmiä hivelevän animaatiotyylin avulla. Tuntui, kuin kaikki olisi jostain taianomaisesta satukirjasta väännetty. Prinsessa Ruususen animaatiotyyli onkin hyvin erilaista verrattuna muihin klassikoihin. Siinä on jonkinlaista eleganttiutta, mikä varmasti viehättää katsojaa kuin katsojaa. Tunnelma taas vaihtelee juuri sopivasti romanttisen, verkkaisen ja synkkyyden välillä hyvin. Erityisesti haluan antaa kunniaa kohtaukselle, jossa Pahatar lumoaa Auroran takan kautta. Se on nimittäin yllättävän synkkä ja ahdistava kohtaus!
Musiikki on erittäin kaunista. Erityisesti mainitsemisen arvoinen on Once upon a dream, jonka on säveltänyt Pjotr Tsaikovski. Kehua haluan vielä antaa Auroran suomalaisesta laulaja-näyttelijästä (Päivi Virtanen), joka hoiti hommansa erinomaisesti.
Prinsessa Ruusunen on oikeinkin hyvä disney-klassikko. Vaikka tarinan rakkaussuhde on melko kiirehditty, on kyseessä kokonaisuutena viehättävä ja tunnelmallinen satu. Ilman Pahatarta ja hauskoja haltiattaria tämä ei oikein olisikaan niin mainio ja toimiva. Itse Ruususessa saisi olla enemmän särmää ja luonnetta, vaikka toisaalta hahmon sivuunjäämisen ymmärtää. Pahattaresta on tehty oikein kunnon pahis, joka varmasti pelottaa joitakin lapsikatsojia. Elokuvassa on juuri sopivasti huumoria ja synkkyyttä, miksi siitä nauttii helposti aikuinenkin katsoja.
Ja sitten vielä ikuinen kinastelukysymys liittyen Ruususen mekkoon: sininen vai punainen?
Minä vastaan, että ehdottomasti sininen!
Elokuvan tiedot: www.imdb.com
Kuvat: wikipedia.com, animationscreenscaps.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti