keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Studio Ghibli: minkä ikäisille?

Moni Studio Ghiblin elokuviin törmännyt on varmastikin huomannut, että ne eivät ole aivan tavanomaisimmasta päästä; niiden mustavalkoisuus loistaa poissaolollaan, juonet ovat monimutkaisia, ja tietyt kohtaukset saattavat herkimpiä jopa ahdistaa. Olen itse kohdannut siihen liittyvän haasteellisen pulman: ikärajat eivät aina kerro, minkä ikäiselle elokuva on oikeasti suunnattu.

Uskon, että monet vanhemmat saattavat joutua asian kanssa hyvinkin kinkkiseen tilanteeseen. Ainahan asiaan auttaa se, että katsoo itse ensin vanhempana elokuvan yksin, ja päättää vasta sen jälkeen, voiko sitä lapselleen vielä näyttää. Omissa aivoissani asia on jo hyvänkin tovin pyörinyt, joten päätin listata hieman elokuvia, joiden kanssa kannattaa olla tarkkaavaisempi. Toivottavasti tästä on mieltä askarruttaville apua! 
(Huom! Jätän listalta pois elokuvat, joilla jo ennestään on korkea ikäraja. Esim. Prinsessa Mononoke, K12)


Suosittelen mainitsemiani elokuvia jo hieman kokemusta omaaville kouluikäisille. Tarkkaa ikää on mielestäni hyvin hankala arvioida, ehkäpä herkimmille sellainen 8-10-v. haarukka lienee sopiva.





HENKIEN KÄTKEMÄ


Henkien kätkemä on helposti se, mikä ensimmäisenä mieleeni tulee. Jo asetelma siitä, että tyttö joutuu eroon vanhemmistaan ja jää jumiin rinnakkaismaailmaan, voi herkimpiä ahdistaa ja pelottaa kovastikin. Elokuvassa on monia pelottavia juttuja: vanhempien muuttuminen sioiksi, uhkaava noita sekä monet kummalliset otukset tuossa erikoisessa paikassa. Sen juonikaan ei ole yhdeltä istumalta helposti ymmärrettävissä, vaan vaatii pohdiskelua. Todennäköisin painajaisten aiheuttaja on kuitenkin sikakohtaus. Ainakin eräs tuntemani lapsi, joka katsoi leffan 6-vuotiaana, sai siitä monen yön painajaiset. Ei ole sen jälkeen uskaltanut elokuvaa uudelleen katsoa...





LIIKKUVA LINNA


Liikkuvassa linnassa on helposti monimutkaisin juoni. Sen ymmärtäminen jo pelkästään aikuiselle katsojalle on haasteellista. Elokuvan alkupuoliskolla ei taida niinkään olla mitään sen intensiivisempää kuin se, että Sophie loihditaan vanhukseksi. Toisessa puoliskossa lentelee silti jonkin verran pommeja, koska sota pyörii myös yhtenä teemana elokuvassa. Muutenkin juonen ymmärrys vaatii  aivoilta aika paljon pohdintaa sekä uusintakatseluja (ainakin näin minulla).





MARNIE -TYTTÖ IKKUNASSA


Marnie -tyttö ikkunassa käsittelee hyvin raskaita aiheita: masennusta ja itsensä hyväksymistä sekä anteeksiantoa. Elokuvan idea on varmasti aivan sumussa pienemmillä katsojilla. Päähenkilö kokee voimakasta itsevihaa sekä kokee olevansa hylätty. Mahdollista pelkoa aiheuttaa siilo, jossa huhutaan kummittelevan. Uskon kuitenkin, että elokuvasta voi toisaalta olla lapsille apuakin, etenkin jos samaistuu päähenkilöön. Teeman ymmärtäminen vaatinee kuitenkin pientä elämänkokemusta.




PRINSESSA KAGUYAN TARU


Prinsessa Kaguyan taru ei ole mikään tavanomaisin animaatioelokuva. Se sivuaa hyvin raskaita aiheita liittyen elämään ja sen väliaikaisuuteen. Elokuvassa ei taida niinkään pelottavia kohtauksia olla, mutta voimakkaita kuitenkin. Leffan teemat ovat kuitenkin sellaisia, että ne puhuttelevat todennäköisimmin aikuisia. Elokuvan kesto (yli 2 tuntia) ja sen hidastempoisuus tuskin lapsia houkuttelevatkaan.




TUULI NOUSEE


Tuuli nousee on hyvin, hyvin kypsä tarina Hayao Miyazakilta. Se on omaan makuuni jopa hidastempoisempi kuin Isao Takahatan (Eilisen kuiskaus, Prinsessa Kaguyan taru) elokuvat. En ole hyvään toviin tätä elokuvaa katsonut, mutta mitään väkivaltaista tai pelottavaa tässä ei taida tapahtua, muuta kuin maanjäristys alkupuoliskolla. Elokuva vaan ei ole lapsille suunnattu. 



Listaamani elokuvat ovat enemmänkin sellaisia, jotka saattavat pienimpiä ja herkimpiä katsojia pelottaa tai ahdistaa (kahta viimeistä lukuunottamatta, jotka eivät vain ole lapsille suunnattuja). Lapsikatsojille suosittelen sen sijaan seuraavia elokuvia, ainakin aloitukseksi, jos Ghibli ei ole ennestään tuttu: Naapurini Totoro, Kikin lähettipalvelu, Ponyo rantakalliolla, Kätkijät, Kissojen valtakunta

Lisää tietoa erilaisten elokuvien ikäsuosituksista löytyy muun muassa seuraavilta sivustoilta: media avain, common sense media.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti