Arvostelu: A Sign of Affection ~ Yubisaki to Renren (2024)

 A SIGN OF AFFECTION

A Sign of Affection -niminen anime herätti heti mielenkiintoni, kun luin sen kuvausta! Sarja löytyy Crunchyrollista, josta olenkin hiljattain innostunut. Sieltä on tullut katsottua tämän lisäksi Fruits Basketin kaikki kolme kautta, ja kyseinen anime teki minuun kyllä vaikutuksen! Pientä arvostelua olen Fruits Basketista kirjoittanut instagram-tililläni, linkki siihen löytyy oikealta selaamalla hieman alaspäin. Olenkin viime aikoina ollut aktiivisempi sielläpäin kuin blogissani. Mutta sitten takaisin animen pariin, josta haluan kirjoittaa muutaman sanasen.

Pääosassa nähdään nuori nainen nimeltä Yuki, joka on tavallinen opiskelija muiden joukossa kuuroudestaan huolimatta. Eräänä päivänä hän tapaa junassa nuoren miehen nimeltä Itsuomi, joka auttaa häntä hieman hankalassa tilanteessa. Molempien mielenkiinto toisesta herää samantien. Itsuomi haluaa tietää, minkälaisena Yuki kokee ja näkee maailman. Yukille taas avautuu aivan uusi maailma Itsuomin kautta, sillä tämä matkustelee paljon ulkomailla ja osaa kieliä. Tutustessaan toisiinsa, alkaa hahmojen välille kehittyä syvempiäkin tunteita, ja luvassa on aivan mahdottoman kaunis romanssi!

Söpö on ehdottomasti yksi sanoista, joilla kuvailisin tätä animea. Tarina ei kuitenkaan yllättäen mennyt ainakaan omaan makuuni kliseisyyden puolelle, vaan se onnistuu pitämään menonsa freesinä. Lisäksi tarina jollain ihmeellisellä tavalla imaisee mukaansa aivan täysin, ja siinä pysyykin tiukasti mukana. Ahmin 11 jaksoa nopeasti, ja tuntui tuskalliselta odottaa viimeisen 12. jakson ilmestymistä. Hahmojen välinen orastava romanssi saa helposti katsojankin vatsaan kutkuttavan tunteen aikaan! Pelkkää söpöilyä tämä anime ei kuitenkaan ole, vaan se osaa myös olla syvällinen, kun se avaa päähahmojaan tehden niistä monipuoliset. Yuki on hahmona todella ihastuttava ja sympaattinen, eikä katsojana voi olla pitämättä hänestä. Itsuomi vaikuttaa aluksi hieman mysteeriseltä, mutta kuoren alta paljastuu myös hyvin sympaattinen ja helposti pidettävä hahmo.

Ainoastaan Oushi-niminen hahmo jätti minulle hieman ristiriitaiset fiilikset. Hän on myös kiinnostunut Yukista, ja joutuukin mustasukkaisuuden valtaan huomatessaan ihastuksensa kohteen olevan Itsuomin pauloissa. Oushin mustasukkaisuuden vielä ymmärtää, mutta hänen käyttäytymisensä Yukia kohtaan ei välillä ollut mielestäni kovin mukavaa katseltavaa. Hahmo saa onneksi edes pientä kehitystä sarjassa, vaikka hieman toivomisen varaa se vielä jätti. Pidin kuitenkin ehdottomasti siitä, kuinka kypsästi Itsuomi suhtautui Oushin tunteisiin Yukia kohtaan. Hahmosta olisi voitu tehdä tylymminkin asiaan suhtautuva. Sivuhahmoista myös Emma saattaa tuntua turhauttavalta muutamaan otteeseen, mutta onneksi kyseinen asia ratkeaa lopussa.

A Sign of Affection on tiivistettynä mielestäni eräitä kauneimpia romanttisia animeita! Sen päähahmot ovat erinomaisesti luodut, tarina on kutkuttava ja yllättävänkin syvällinen, ja se jättää janoavan tunteen saada nähdä lisää. Todellakin toivon, että tälle tehtäisiin toinenkin kausi. Voisi myös ehkä yrittää etsiskellä käsiinsä mangan, johon tämä perustuu. Suosittelen tätä animea kaikille romantiikannälkäisille katsojille!

Kuvat: www.imdb.com

Mistä blogini sai alkunsa + minuun ison vaikutuksen tehneet elokuvat

Huomasin, että pian siitä on jo 4 vuotta kun perustin blogini! Muistan, kuinka epävarma ja toisaalta samaan aikaan innostunut fiilis minulla silloin oli. Mistä sitten idea tähän blogiin oikein sai alkunsa? 

Muistan, että selailin jo ehkä parisen vuotta ennen blogini perustamista muutamia leffablogeja. Mielestäni oli mielenkiintoista lukea eri mielipiteitä ja näkökulmia elokuvista. Oli hauskaa myös lukea Disney-aiheisia blogeja, kun itsekin olen Disney-klassikoista aina pitänyt. En kuitenkaan ainakaan tuolloin sattunut löytämään yhtäkään ainutta Studio Ghibli -aiheista blogia. Mielestäni olisi ollut kiva lukea myös niistä. Muita animeaiheisia blogeja kyllä löytyi. Tuosta oikeastaan ideani sitten syntyikin: halusin ensisijaisesti kirjoittaa Studio Ghiblin elokuvista (arvosteluja, top-listoja yms). Alkuun ajatus tuntui hupsulta, koska epäilin kykyjäni. Kun lopulta olin idean suhteen ihan tosissani, niin siitä se sitten vain lähti! 

Aluksi olin suorastaan aivan koukussa kirjoittamiseen, ja nyt jälkeenpäin jopa ihmettelen vuoden 2020 nopeaa postaustahtiani! Kieltämättä kirjoitustahtini on aina seuraavana vuonna hidastunut, mutta blogini lopettaminen ei ole ainakaan vielä käynyt missään vaiheessa mielessäni. Kirjoitan aina silloin, kun siltä tuntuu ja on aikaa. Ja jos uusia ideoita keksin.

Tuntuu, että siitä lähtien kun perustin blogini, niin myös leffamakuni on koko ajan muuttunut hieman laajemmaksi. Monenlaisia hyviä elokuvia on kyllä tullut katsottua! Yhä animaatiot, etenkin monet animeleffat, ovat lähellä sydäntäni. Se oli kyllä aivan kuin olisi löytänyt uuden maailman, kun tutustuin Ghiblin leffoihin.

Mitkä sitten ovat tällä hetkellä suosikkielokuviani taikka parhaimpia näkemiäni elokuvia? Jos animaatioita ei lasketa mukaan, niin sanoisin, että seuraavat teokset ovat tehneet minuun ison vaikutuksen:

- Rakkautta ennen aamua & Rakkautta ennen auringonlaskua. Ehkäpä parhaimpia romanttisia leffoja, mitä olen nähnyt, ja ne ovat vain muuttuneet paremmiksi uusintakatselulla.

- Piukat paikat. Tämä nyt on ihan ehdoton klassikko! Olen rakastanut tätä hauskaa komedialeffaa teini-ikäisestä asti.

- American Beauty. Tämä tuntui teini-ikäisenä vain oudolta, mutta uusintakatselulla hiffasin leffan paremmin ja pidän siitä oikein paljon.

- Rita Hayworth - avain pakoon. Siis tämä oli aivan mieletöntä koettavaa! En yhtään ihmettele sen saamia kehuja, on kyllä ihan ansainnut ne.

- Vihreä maili. Kuten edellinen elokuva, tämäkin perustuu Stephen Kingin romaaniin ja on todella kehuttu teos. Pitkä kesto ei aluksi houkutellut ja siirsin leffan katsomista aina myöhemmälle. Ei voi muuta sanoa, kuin että hölmö olin! Tämä on nimittäin aivan upea mestariteos! Harvinaista, että kolmen tunnin kesto ei tosiaankaan tuntunut missään vaiheessa.

- La La Land. Kuten esimerkiksi American Beautyn kohdalla, myöskään La La Land ei ensisilmäyksellä vakuuttanut minua. Mutta katsottuani sen hiljattain uudelleen, muuttuikin mielipide paljon. Kyseessä on erittäin kaunis vaikkakin katkeransuloinen elokuva! Kehuja ansaitsee myös hienot musiikit, joita tulee kyllä välillä kuunneltua.

- Hereditary - Pahan perintö. Tämä on toistaiseksi minuun isoimman vaikutuksen tehnyt kauhuelokuva! 

- Kala nimeltä Wanda. Aina niin hauska! Ehdottomasti yksi suosikkikomedialeffoistani.

- Gladiator. Onhan tämä nyt erittäin viihdyttävä teos! Pitäisikin katsoa se jossain vaiheessa uudelleen.

Nuo 10 elokuvaa tulivat minulla ensimmäisenä mieleen, kun mietin ihmisnäyteltyjä elokuvia, jotka ovat tehneet minuun isoimman vaikutuksen. Muutaman leffan voisi vielä tähän kuitenkin mainita: Kuudes aisti, The Handmaiden, Poikani Kevin, Yön ritari, Rosemaryn painajainen, Kummisetä, Mustan helmen kirous,... Ja onhan noita nyt tietysti vielä enemmänkin, ja toivottavasti lisää mahtavia elokuvia tulee tulevaisuudessakin katsottua läpi!  

Animaatiopuolelta myös tietysti monta suosikkia löytyy. Niitä en kuitenkaan nyt tässä halunnut mainita, sillä olen tehnyt niistä jo top-listoja. Tällä kertaa halusin nostaa esiin elokuvia, joista en juurikaan ole blogissani aiemmin kirjoittanut.

Ei muuta kuin että oikein hyvää Uutta Vuotta 2024 kaikille lukijoille!

Top 8 vuoden 2023 elokuvat

Näin se aika vain rientää, kun yksi vuosi on taas pian ohi. Jonkin verran vuoden 2023 elokuvia minun on tullut katsottua läpi, joten niistä voisi koota top-listan, vaikka se pienehköksi jääkin. Paljon teoksia minulla on siis kyllä näkemättä, en esimerkiksi ole katsonut Disneyn uusinta animaatiota Toive. Kieltämättä intoni Disneyn ja Pixarin uusia animaatioita kohtaan on hiipunut, sillä yhtiöiden viimeisimmät leffat ovat olleet melkoisia pettymyksiä minulle... No, mutta ei siitä sen enempää, vaan kurkistetaan, millaisia fiiliksiä listalla olevat elokuvat saivat minussa aikaan.

8. KUOLLEET LEHDET

En ole aiemmin nähnyt Aki Kaurismäeltä yhtäkään ainutta elokuvaa, joten en tiennyt mitä odottaa tältä teokselta. Kuolleet lehdet on hyvin, hyvin vähäeleinen elokuva. Paljoa filmissä ei tapahdu, eivätkä myöskään hahmot hirveästi lopulta puhu. Kuitenkin ihan mukava tunnelmallinen teos on kyseessä, ja sen ääressä viihtyy hyvin. Kesto kuitenkin jäi minun makuuni turhankin lyhyeksi. Se kertonee siitä, että sisältöä olisi voinut olla vähän enemmän. Vähintään kerran tämän kuitenkin ilomielin katsoi läpi. Ja olihan tämä nyt siinä mielessä hieno kokemus tältä vuodelta minulle, sillä kävin nimittäin ihan ensimmäistä kertaa Finnkino Tennispalatsissa! 

7. POIKA JA HAIKARA

Hayao Miyazakin uutukaista monet fanit olivat ehtineet odotella vuositolkulla. Menin katsomaan sen leffateatteriin tarkoituksella ilman, että olin katsonut siitä traileria. Halusin nimittäin tietää juonesta etukäteen mahdollisimman vähän. Harmikseni joudun toteamaan, että tällä kertaa Miyazakin teos ei onnistunut tekemään minuun isoa vaikutusta. Leffasta kyllä tunnistaa tuttuja taianomaisia elementtejä, jotka ilahduttavat. Toisaalta hieman uudempaa ideaa olisin kaivannut niiden ja fantasiamaailman osalta, sekä myös enemmän syvyyttä itse hahmoista. Ensimmäistä kertaa nimittäin hahmot tuntuivat hyvin etäisiltä, eikä leffa täten onnistunut olemaan koskettava tai vangitseva. Kyllä filmi onnistui silti viihdyttämään alusta loppuun asti, mutta omissa kirjoissani tämä ei pärjää Miyazakin aiemmille leffoille.

Arvosteluuni pääset tästä.

6. KILLERS OF THE FLOWER MOON

Killers of the Flower Moon on pisin leffa listalla, ja se myös kyllä tuntui. Ei sillä, että kyseessä olisi huono tai keskinkertainen teos, mutta tiivistämisen varaa tässä olisi mielestäni ollut. Aluksi leffalla kestää käynnistyä kunnolla, kun se käyttää melko paljon aikaa hahmojen pohjustamiseen. Juonen edetessä alkaa se pitämään paremmin katsojaa koukussaan. Sinänsä mitään isoja yllätyksiä luvassa ei ole, mutta draamaa ja tunteita se kuitenkin tarjoaa. Itse olisin kaivannut tiivistämisen lisäksi vielä syvennystä isossa roolissa olevan naishahmon osalta, mutta muutoin kyseessä oli oikein mieluisa katselukokemus.

5. SPIDER-MAN: ACROSS THE SPIDERVERSE

Katsoin vasta tämän vuoden kesällä ensimmäistä kertaa Spider-Man: kohti hämähäkkiversumia, ja se oli mielestäni suorastaan mestarillinen teos! Tietenkin siis kiinnostuin sen jatko-osasta. Spider-Man: Across the Spiderverse onnistui olemaan myös hyvin viihdyttävä, mutta itse olisin kaivannut siltä vähän enemmän hengittävyyttä. Myös antagonisti jäi hiukan syventämättömäksi, mikä toisaalta saattaa mahdollisesti korjaantua kolmannessa osassa. Leffan jälkeen tuntui, että kyseessä oli hyvä, mutta ei loistava elokuva. Ihan ensimmäisen osan tasolle tämä kakkososa ei siis mielestäni yllä. Jännityksellä odotan, millainen kolmas leffa mahtaa sitten olla, kun se ilmestyy...

Arvosteluuni pääset tästä.

4. NIMONA

Nimona ei poikkeuksellisesti pyörinyt elokuvateattereissa lainkaan, vaan ilmestyi suoraan Netflixiin. Olin aluksi melko ennakkoluuloinen sitä kohtaan, eikä alkupuoliskokaan onnistunut vakuuttamaan minua. Lopulta leffa päätyikin oikein posiitiviseksi yllätykseksi! Kyseessä on yllättävänkin syvällinen animaatio, jota voin suositella ehdottomasti myös aikuisille katsottavaksi. Teemoina pyörii mm. ennakkoluulot erilaisuutta kohtaan, ja hahmoista on onnistuttu tekemään monipuolisia. Kaukana yksinkertaisuudesta teoksen juoni siis on. Hieman nyt jälkeenpäin mietin, että olisiko leffalle pitänyt antaa sittenkin neljä tähteä, mutta näillä nyt mennään...

Arvosteluuni pääset tästä.

3. OPPENHEIMER

Ennen Oppenheimerin katsomista olin nähnyt Christopher Nolanilta ainoastaan Inceptionin ja Mementon. Oppenheimer olikin näihin kahteen verrattuna hyvin erilainen, sillä siinä ei ollut scifiä tai erityisen monimutkaista juonta. Tällä kertaa kyseessä on pikemminkin elämäkerrallinen draama, jossa seurataan ydinpommin keksijää tai toisin sanoen "ydinpommin isää". Hiukan alkuun pelkäsin ettei filmi olisi minun makuuni, mutta teoksen tarjoama draama ja fysiikan pyörittely upposi minuun mainiosti. Toki pituutta teoksella reilusti on, ja kieltämättä se pääsi viimeisen kolmanneksen aikana hieman tuntumaan. Siitä huolimatta tämä oli erittäin vaikuttava kokemus, ja kenties sen voisi joskus uudemmankin kerran katsoa läpi!

2. BARBIE

Barbie oli varmaankin tämän vuoden kiinnostavin tapaus! Nimittäin mietin etukäteen, että mitäköhän tähän on mahdollisesti keksitty. Itselleni Barbie-nuket ja Barbie-leffat olivat lapsuudessa todella isossa roolissa. Ja yhä minulla on ns. hienoimmat Barbiet tallella, ja pidänkin niitä ihan jopa koriste-esineinä nykyään. Sen verran harvinaisia ja arvokkaita ne mielestäni ovat!

No mutta miten sitten tämä itse leffa? No yllätyksiä täynnähän se oli! Kävin katsomassa sen elokuvateatterissa, ja olen myöskin katsonut sen hiljattain uudestaan sen ilmestyttyä HBO Maxiin. Täytyy myöntää, että leffa avautui minulle jopa hieman paremmin uusintakatselulla ja huomasin, kuinka syvällinen ja melko koskettavakin tapaus on kyseessä. Syvällisyytensä lisäksi tarjoaa elokuva rutkasti huumoria, joka osuu ja uppoaa. Erittäin hyvä filmi siis kaiken kaikkiaan on kyseessä!

1. SUZUME

Olen melko yllättynyt, että Suzume päätyi lopulta vuoden parhaaksi elokuvaksi listallani. Jotenkin kai odotin tämän näkemisen jälkeen, että kyllä jokin toinen leffa vielä kiilaisi ohi. Toisaalta, olihan tämä nyt erittäin vaikuttava kokemus! Suzumessa oli mielestäni huomattavaa parannusta verrattuna Shinkain aiempaan leffaan Weathering With Youhun, vaikka Your Namen mestarilliselle tasolle tässä ei mennäkään. Juoni onnistuu olemaan hyvin moniulotteinen, hahmot ovat sympaattisia ja pidettäviä ja komedialliset hetket ovat oikein onnistuneita. Elokuva oli alusta loppuun asti erittäin vangitseva ja tunteita herättävä! En malta odottaa, että sen voisi jossain vaiheessa katsoa uudelleen.

Arvosteluuni pääset tästä.

Kuvat: www.imdb.com

Arvostelu: Poika ja haikara ~ Kimi-tachi wa Dô Ikiru ka (2023)

POIKA JA HAIKARA

Ohjaus: Hayao Miyazaki

Pääosissa: Soma Santoki, Masaki Suda, Takuya Kimura

Genre: seikkailu, draama

Kesto: 2h 4min

Hayao Miyazakin uusinta teosta Poika ja haikara on Ghiblin fanit saaneet odotella jo hyvän tovin kuin kuuta nousevaa. Suunnitteluvaiheessa leffa kulki nimellä How do you live?, eli mitä sen japaninkielinen nimi tarkoittaa suoraan käännettynä englanniksi. Elokuva perustuu löyhästi samannimiseen romaaniin, jonka on kirjoittanut Genzaburô Yoshino. Miyazaki teki filmistä myös osittain omaelämäkerrallisen pohjautuen omaan lapsuuteensa.

Nuori poika Mahito on menettänyt oikean äitinsä sodassa, ja nyt hänen uusi elämänsä on alkamassa uusi äiti rinnalla. Perhe muuttaa eri asuinalueelle asumaan, ja sieltä Mahito löytää pian erikoisen tornin. Myös eräs haikara vaikuttaa hyvin erikoiselta, ja tämä myös vaikuttaisi liittyvän torniin jollakin tavalla. Myöhemmin hänen äitipuolensa Natsuko katoaa oletettavasti torniin, ja Mahito päättää hakea hänet takaisin. Siitä sitten alkaakin seikkailu...

Poika ja haikarassa on alusta loppuun asti havaittavissa tuttuja Miyazaki-elementtejä. Jo heti alussa omituisesti käyttäytyvä, puhekyvyn omaava haikara on hyvä esimerkki tästä. Fantasiamaailmassa erityisesti valkoiset oliot nimeltä "Warawara" tuovat mieleen Kodamat Prinsessa Mononokesta. Sotaisat kohtaukset taas muistuttavat vahvasti Liikkuvasta linnasta ja Tuuli nousee -elokuvasta. Aivan yhtä vaikuttava ei fantasiamaailma kuitenkaan tällä kertaa onnistu olemaan, ja joudun leffan muultakin osalta myöntämään, että Miyazaki on pystynyt kyllä parempaankin...

Juonen lähtökohta ja leffan idea ovat loistavia, joten seikkailuun lähtee katsojana innolla mukaan. Aluksi suorastaan rasittavalta kiusankappaleelta vaikuttava haikara päätyy lopulta mainioksi hepuksi. Hän toimii Mahiton oppaana tämän päätyessä elämän ja kuoleman väliseen maailmaan. Muita merkittäviä hahmoja ovat Mahiton isä, Natsuko ja tornin rakentanut isosetä. Fantasiamaailmassa tutuiksi tulee myös yliluonnollisia kykyjä omaava Himi ja inhottavilta vaikuttavat papukaijat.

Tarina kulkee suhteellisen verkkaisesti eteenpäin, vaikka hieman jännittävämpiäkin kohtauksia sekaan mahtuu. Ajoittain kyseinen verkkaisuus pääsee valitettavasti tuntumaan, ja katsojana saattaa helposti odottaa jotain vauhdikkaampaa tapahtuvan. Miyazakin leffat ovat toisaalta usein toimineet loistavasti myös ilman vauhtia, koska niiden juoni, hahmot ja tunnelma ovat olleet se pääasiallinen koukku. Tällä kertaa tuntuu, että hahmoista olisi toivonut saavan vähän enemmän irti. Erityisesti Mahiton ja tämän oikean äidin välistä suhdetta olisin toivonut näytettävän enemmän, ja toki miksei myös hänen suhdettaan Natsukoon. Melko etäisiksi jäävien hahmojen vuoksi se syvin koskettavuus jää puuttumaan. Myöskään juoni ei onnistunut täysin tyydyttämään, sillä se ei tuntunut aivan kuroutuvan kasaan järkevällä tavalla, minkä seurauksena kokonaisuus näyttäytyy melko sekavana. Tämän vuoksi lopetus jättää harmillisesti tunteen, että ihan kuin jotain merkityksellistä olisi vielä jäänyt puuttumaan.

Jos vanhempana mietityttää leffan soveltuvuus lapsikatsojille, niin sanoisin, että k12 -ikäraja on ihan kohdillaan. Sen verran jännittäviä ja rajuja kohtauksia on lopulta luvassa, vaikka ei millekään Prinsessa Mononoken väkivaltaisuustasolle tässä mennäkään.

Tiivistettynä Poika ja haikara on jälleen kerran fantasiantäyteinen seikkailu Miyazakilta, josta varmasti jokainen Ghiblifani pystyy edes jollain tasolla nauttimaan. Itseeni elokuva ei lopulta tehnyt kovin isoa vaikutusta, vaikka toivoin niin tapahtuvan. Hahmot ja juoni eivät tuntuneet tällä kertaa yhtä hiotuilta ja syvällisiltä kuin Miyazakin aiemmissa teoksissa. Mitenkään huono elokuva ei kuitenkaan missään nimessä ole, ja se onnistuu kyllä suurimmaksi osaksi pitämään otteessaan ja viihdyttämään hyvin. Tähän mennessä tämä teos on kuitenkin omissa kirjoissani herran ohjauksista valitettavasti se heikoin...

Tässä päivitetty listani Hayao Miyazakin elokuvista: Top 12 Hayao Miyazakin elokuvat

Elokuvan tiedot: www.imdb.com

Kuvat: www.imdb.com

Top 4 Satoshi Konin elokuvat

Blogistani löytyy jo melko monta top-listaa animeleffoista, mutta huomasin, että Satoshi Konin leffoja en ole vielä laittanut paremmuusjärjestykseen. (Myöskin Mamoru Hosodan elokuvista voisi kai joskus tehdä top-listan...) Ihan jo senkin kunniaksi halusin tehdä tämän postauksen, sillä tässä kuussa herran kuolemasta tulee kuluneeksi 13 vuotta. 

Satoshi Kon (1963-2010) oli yksiä merkittävimpiä animeohjaajia, ja hänen teokset ovatkin mielestäni helposti yksiä laadukkaimpia kun japanilaisista animaatioista puhutaan. Onkin sääli, että mies menehtyi turhan aikaisin. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkea muuta ihmeellistä hän vielä olisi saanut aikaan.

Satoshi Konilta löytyy neljä kokopitkää leffaa: Perfect Blue (1997), Millennium Actress (2001), Tokyo Godfathers (2003) ja Paprika (2006). Kon on tehnyt myös Memories (1995) -elokuvaan yhden kolmesta osiosta, Magnetic Rose. Konin käden jäljen kyseisessä tarinassa todella huomaa, sillä siinä ilmenee hyvin vahvasti illuusioilla leikitteleminen. Ja kyseinen episodi on ehdottomasti suosikkini Memories -leffasta. 

Memories: Magnetic Rose

Konin elokuvissa usein todellisuus ja illuusio sekoittuvat keskenään, eikä katsojana voi olla varma, mikä on totta ja mikä ei. Myös Paranoia Agent (2004) -sarja on ilmeisesti hyvin psykologinen tarinaltaan. Sitä minun ei ole tullut kuitenkaan katsottua alusta loppuun asti, sillä jään aina samaan jaksoon jumiin... Ehkä joskus sarjalle voisi antaa vielä kolmannen mahdollisuuden. Tai voi myös olla, että kyseiseen teokseen en vain oikein pääse sisälle. Paranoia Agent on kuitenkin yleisesti hyvin pidetty anime, joten kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti antaa sille mahdollisuus. 

Konin oli tarkoitus ohjata Dreaming Machine -niminen anime-elokuva ennen menehtymistään. Harmillisesti kyseinen teos jäi kesken, ja IMDb:n mukaan elokuva ehti valmistua arviolta 40% verran. Studio Madhousella olisi kuitenkin ilmeisesti tarkoitus viedä Dreaming Machinen projekti loppuun, tietysti Konin alkuperäisen näkemyksen mukaisesti. Saa nähdä, tapahtuuko kyseinen seikka vielä joskus vai ei...

Dreaming Machine

No mikä on sitten paras ja mikä heikoin Satoshi Konin elokuva? Makukysymyksiähän nämä aina ovat. Tässä kuitenkin kaikki herran neljä leffaa paremmuusjärjestyksessä...

4. TOKYO GODFATHERS

Tokyo Godfathers on ehdottomasti Konin elokuvista kaikista kevyin ja huumoripainotteisin. Se on myöskin ainoa teos, jossa ei ole hitusenkaan verran surrealismia tai ihmismielen käsittelyä mukana. Tarina kertoo kadulla elelevästä köyhästä trioporukasta, joka sattumoisin löytää roskaläjien seasta vauvan. Siispä sympaattinen vaikkakin oikutteleva kolmikko ryhtyy etsimään pienokaisen vanhempia. Mukaan mahtuu runsaasti hauskoja hetkiä, draamaa ja hieman jännitystäkin. Koen tarinan viimeisen kolmanneksen kuitenkin melko sekavaksi, mikä on isoin syy siihen, että leffa on viimeisellä sijalla. Jouluelokuvana Tokyo Godfathers ajaa asiansa kuitenkin mainiosti, ja siitä saa oikein hyvän mielen.

3. PAPRIKA

Paprika on Konin viimeinen elokuva ennen hänen menehtymistään. Ja erittäin hyvän paketin hän sai kyllä aikaan! Tarina kertoo Dr. Atsukosta, jolla on unimaailmassa alter ego nimeltä Paprika. Unia hallitseva DC-minilaite varastetaan, ja niinpä Atsuko ja etsivä Konakawa ryhtyvät selvittelemään johtolankoja saadakseen roiston kiinni. Paprikassa on oikein koukuttava juoni, mielenkiintoisia hahmoja ja animaatiotyyli on ihanan värikästä. Kirsikkana kakun päälle on tietysti surrealismi, mikä tekee leffasta erittäin kiehtovan. Ja Susumu Hirasawan luoma soundtrack on kerrassaan mahtavaa kuunneltavaa. Mielenkiintoisena faktana mainittakoon se, että Christopher Nolan on ottanut elokuvasta inspiraatiota Inceptioniin (2010).

2. MILLENNIUM ACTRESS

Millennium Actress on Konin töistä ehdottomasti kaikista koskettavin ja ehkäpä samaistuttavin. Tai ainakin päähenkilönä toimiva Chyoko tuntuu jotenkin kaikista inhimillisimmältä verrattuna muihin protagonisteihin. Tässä leffassa on hyvin vahvasti mukana ihmismielen käsittelyä, kuten seuraavassakin teoksessa. Tarinassa seurataan Chyokon näyttelijäuran kehittymistä, ja kuinka hän etsiskelee yhä miestä, jonka hän nuorena tapasi. Surrealismi ilmenee tässä leffassa sillä tavoin, että katsojana ei voi olla varma, ovatko tapahtumat totta vai pelkästään elokuvien otoksia. Kokonaisuudessaan kyseessä on oikein kiehtova ja koukuttava teos, jonka kruunaa tässäkin tapauksessa Susumu Hirasawan kaunis musiikki.

1. PERFECT BLUE

Perfect Blue on Konin teoksista ehdottomasti kaikista eeppisin! Onkin aika uskomatonta, että vieläpä ihan ensimmäinen kokopitkä leffa onnistuu olemaan ohjaajan töistä paras. Päähenkilönä seurataan Mima Kirigoea, joka jättää popidoliuran taakse ja ryhtyy näyttelijäksi. Kun hän ryhtyy tekemään radikaaleja muutoksia elämässään, alkaa hänen "täydellinen", puhtaampi versionsa kummittelemaan hänelle. Julkisuudessa olemisessa on myös huonot puolensa, sillä eräs hullu fani vaikuttaisi vainoavan Mimaa. Tarinan edetessä sukelletaan yhä syvemmälle päähenkilön mielen järkkymiseen, ja jossain kohtaa alkaa olemaan hyvin epäselvää, mikä on totta ja mikä ei. 

Perfect Blue on mielestäni ehdoton "must-see", ja se onkin yksiä parhaimpia näkemiäni animeleffoja. Elokuva olisi myös suositeltavaa katsoa uudelleen (kuten oikeastaan myös Paprika ja Millennium Actress), koska tällöin se avautuu katsojalle paremmin. Soundtrack on tässäkin leffassa aivan huippua ja sopii ahdistavaan tunnelmaan loistavasti.

Paprikan tavoin tästäkin leffasta on otettu myöhemmin inspiraatiota, ja sen voi huomata Darren Aronofskyn Black Swanista (2010). Unelmien sielunmessussa (2000) on myös yksi kohtaus, joka on ottanut Perfect Bluen samaisesta kohtauksesta vaikutteita. Harmi, että kunnon krediittiä Satoshi Konille ei näistä inspiraatioista ole oikein annettu.

Elokuvien tiedot: www.imdb.com

Kuvat: www.imdb.com, www.alternateending.com