Arvostelu: Kukkulan tyttö, sataman poika ~ Kokuriko-zaka Kara (2011)

KUKKULAN TYTTÖ, SATAMAN POIKA

Ohjaus: Gorô Miyazaki

Pääosissa: Masami Nagasawa, Jun'ichi Okada, Keiko Takeshita, Yuriko Ishida, Rumi Hiiragi, Jun Fubuki

Genre: anime, draama

Kesto: 1h31min

Ikäraja: 7

Kukkulan tyttö, sataman poika (Kokuriko-zaka Kara) on vuonna 2011 ilmestynyt Studio Ghiblin elokuva. Se perustuu Tetsuo Sayaman ja Chizuru Takahashin samannimiseen mangaan. Elokuvan ohjasi Gorô Miyazaki, ja käsikirjoituksen teki hänen isänsä Hayao Miyazaki. 

Päähenkilönä seurataan arkisten askareiden parissa ahertelevaa Umi-tyttöä. Koulussa alkaa tapahtua, kun rakastettu vanha kerhotalo uhataan purkaa. Kerhotalon purkamista vastustavat etenkin pojat, joiden joukosta merkittäväksi hahmoksi nousee Shun. Umin ja Shunin välille kehkeytyy orastavia tunteita, jotka esitellään hyvin vähäeleisesti. Umi keksii, että kerhotalo voisi välttyä julmalta kohtaloltaan, jos siellä viitsisi hieman siistiä paikkoja. Nuoret käyvät töihin isolla innolla ja pitävät visusti kiinni vanhan arvostamisesta ja vastustavat uuden luomista tilalle, kunnioittaen edellisten sukupolvien muistoja.

Hahmot ovat selkeästi paremmin rakennettuja kokonaisuuteen, jos elokuvaa vertaa Gorôn esikoisohjaukseen, Maameren tarinoihin. Umi itse vaikuttaa hyvin tunnolliselta ja ahkeralta, ja hän kokee yhä surua merelle menehtyneestä isästään. Umi tapaa nostaakin joka päivä liput salkoon isänsä muiston kunniaksi. Shun taas kapinoi vahvasti kerhotalon purkua vastaan ja tuo muutenkin elokuvassa vahvasti esille sellaisen teeman, että kaikkea vanhaa ei pitäisi aina tuhota ja korvata uudella. Muut hahmot jäävät hieman enemmän sivuun, koska keskiöön nousevat selkeästi sekä Umi että Shun. Hahmot huokuvat todellista nuoruuden lämpöä ja viattomuutta, ja katsojana huomaa aidosti välittävän heistä.

Juonen kulussa keskitytään lähinnä kerhotalon purkamisen estämiseen ja sen aikaansaamaan nuorten kapinaan. Välillä juoni sivuaa kuitenkin myös Umin ja Shunin välisiä ihastumisen tunteita, mikä sekin onnistuu aidosti kiinnostamaan katsojaa. Vaikka kyseessä onkin lopulta melko tavanomainen kouludraamaromanssi, niin upea tunnelma on se mikä tekee Kukkulan tyttö, sataman pojasta aivan erinomaisen hyvän mielen elokuvan. Tunnelma on täynnä nostalgiaa ja sydäntä, että siihen katsojana todella uppoutuu mukaan. Mukana on myös mukavasti osuvaa huumoria sekä pientä koskettavuutta.

Animaatiotyyli ei ole ihan sitä pilviä hipovan kaunista, mutta sopivan värikästä ja tyylikästä slice of life tyyppiseen elokuvaan. Kun kyseessä on hyvin arkinen ja fantasiaelementtejä karttava tarina, saattaa animaation tavoin toteutettuna elokuva herättää hieman kysymyksiä ilmaan. Luulisin kuitenkin, että hahmojen vähäpuheisuus ei toimisi näytellyssä versiossa yhtä hyvin. Dialogit on jätetty vähemmälle huomiolle, ja ennemminkin visuaalisuus näyttää hahmojen tunteet reaktioiden kautta. Soundtrack taas on ehdottomasti se parhaiten onnistunut osuus elokuvasta, ja se sopii täydellisesti yhteen tunnelman kanssa vahvistaen sitä. Etenkin loppulaulu Sayonara no Natsu on sanoinkuvaamattoman kaunis sekä aavistuksen melankolinen sävellys, joka on eittämättä noussut suosikkilaulujeni joukkoon, kun Ghiblistä puhutaan. 

Kukkulan tyttö, sataman poika on erinomainen elokuva, ja ehdottomasti paljon onnistuneempi teos kuin Gorôn debyytti Maameren tarinat. Elokuva ei sinänsä tuo genreensä mitään uutta, mutta sen upea tunnelma tekee siitä mukavan hyvän mielen elokuvan, jota seuraa kiinnostuneena alusta loppuun asti. Hahmoista myöskin huomaa aidosti välittävän, sillä tarina tarjoaa mukavasti sekä huumoria että sydäntä. Mahtava soundtrack tuo myös omissa silmissäni plussaa elokuvalle!

Sayonara no Natsu (Summer of Farewells) sanat suomeksi:

Laiva katoaa mereen kimaltelevaan

Sen sumutorven hyvästit kuulla saan

Jos laskeudun kukkulalta polkua pitkin

Tunnenko tuulessa kesän väritkin?

Rakkauteni on melodia hento

Sitä laulan korkealta ja matalalta

Rakkauteni on lokin lento

Se lentää korkealla ja matalalla

Jos kutsun sua aikaan iltaruskon

Rakkaani näen, niin uskon

Polulta oksat heiluvat mukana tuulen

Niiden hyvästiksi vilkuttavan luulen

Vanha kappeli, tuuliviiri

Kesän väreissä hehkuu elon piiri

Eilinen rakkaus on kyyneleitä vain

Ne kuivuvat hiljalleen poskiltain

Huominen rakkaus kertosäkeenä toistuu

Sen sanat tuskin mielestäni poistuu

Jos sut auringonlaskun aikaan nään

Saanko syliisi painaa pään?

Elokuvan tiedot: www.imdb.com, www.wikipedia.com