Taivaalta ei putoakaan meteoriitti, vaan kaksi ihmistä
Japanissa jo 19.7.-19 ensi-iltansa saanut Shinkain uutuus tulvehtii viimein tänne Suomenkin elokuvateattereihin. On tosiaankin ihanaa, että anime-elokuvat ovat saaneet jo hieman enemmän huomiota täälläkin. Itse olen odottanut jo kesästä asti malttamattomana kyseisen elokuvan saapumista, ja ilokseni voin kertoa sen ensi-illan olevan 13.3.
Hodoka ja Hina
Mitä tiedämme jo etukäteen
Elokuvan nimi on Weathering with you (Tenki no Ko), jonka ohjannut Makoto Shinkai tunnetaan parhaiten hänen edellisestä teoksestaan Your name (Kimi no na wa), joka nousi yhdeksi suosituimmaksi animeksi ikinä. Weathering with you kertoo kotoaan karanneesta Hodokasta, joka tapaa tytön nimeltä Hina. Hinalla on ilmeisesti yliluonnollisia voimia hallita säätä. Hän kykenee mm. muuttamaan sateen kauniiksi auringonpaisteeksi. Tokiossa onkin satanut jo taukoamatta monta kuukautta, ja säätyttö näyttäisi olevan avain ongelmaan. Luonnonvoimiin puuttumisella on kuitenkin hintansa.
Elokuva tuntuu olevan pääosin romanssiaiheinen anime kuten edeltäjänsä Your name. Vaikuttaisi myös siltä, että elokuva ottaa kantaa ilmastonmuutokseen. Elokuvan musiikin tuottajana toimii jälleen yhtye Radwimps, ja olenkin jo fiiliksissä kuunnellut kappaletta Grand escape, joka soi trailerin taustamusiikkina. Weathering with you tuleekin sitten olemaan minulle ihka ensimmäinen animeleffa, jonka näen valkokankaalta.
Traileri:
Lisää tietoa elokuvasta:
Lisää tietoa elokuvasta:
Lähteet: en.wikipedia.org, www.imdb.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti