AALTOJEN KUOHU
Ohjaus: Tomomi Mochizuki
Pääosissa: Toshihiko Seki, Nobuo Tobita ja Yoko Sakamoto
Genre: animaatio, draama, romanttinen
Kesto: 1h16min
Ikäraja: 7
Aaltojen kuohu (Umi ga Kikoeru, myös nimellä I can hear the sea) on Tomomi Mochizukin ohjaama anime-elokuva, jonka on tuottanut Studio Ghibli. Muista elokuvista poiketen se esitettiin vain television kautta (ei siis saanut teatterilevitystä), vuonna 1993. Suomeen elokuva saapui vuonna 2008. Elokuva perustuu Saeko Himuron kirjoittamaan samannimiseen romaaniin.
Päähenkilö nimeltä Taku näkee yllättäen tutunnäköisen henkilön juna-asemalla. Tyttö vaikuttaisi olevan Rikako, joka aikoinaan saapui uutena tulokkaana heidän lukioon. Taku ei täysin ymmärtänyt kyseistä tyttöä tuolloin, koska tämä tuntui aiheuttavan vain harmia hänelle. Niinpä Taku hyppää muistoihinsa, jotka ovat täynnä nuorten vaikeuksia ja draamaa.
Taku ja hänen ystävänsä Yutaka huomaavat uuden silmiinpistävän tulokkaan koulussaan. Uuden oppilaan nimi on Rikako, ja hän vaikuttaa erottuvan joukosta monessakin asiassa. Hän sijoittuu arvosanalistoilla aivan kärkeen, ja kiinnittää poikien huomiota urheilutunneilla. Koulumenestyksestään huolimatta Rikako on hyvin syrjäänvetäytyvä. Tuosta syystä monet juoruavatkin hänestä, pitäen häntä leuhkana ja omahyväisenä, vaikka tosiasiassa Rikakolla ei vaikuta olevan kovin helppoa. Yutaka tutustuu häneen, ja ei kulu aikaakaan, kun tämä on jo aivan ihastunut Rikakoon. Pian myös Taku tutustuu häneen, ja ystävyys saa hieman koettelemusta pienoisen kolmiodraaman synnyttyä soppaan.
Rikakon vanhemmat ovat eronneet, ja siksi hän joutui äitinsä mukana muuttamaan Tokiosta Kôchiin, johon tarina sijoittuu. Hän ei ole sinut asian kanssa, ja kapinoikin vanhempiaan vastaan jopa karkaamalla Tokioon. Rikako vaikuttaa hyvin epäselvältä persoonnallisuutensa suhteen. Hän on samaan aikaan hyvin itsepäinen ja ulkopuolinen. Välillä häntä käy sääliksi, välillä häntä taas jopa vihaa. Hän ei tosiaankaan ilmaise tunteitaan kovin kohteliaasti, vaan ilomielin läpsäyttelee Takua poskelle kokiessaan olevansa väärinymmärretty. Taku vaikuttaa hieman hyväuskoiselta tyypiltä esim. lainatessaan Rikakolle rahaa. Loppujenlopuksi Taku ei taida olla kovin rehellinen itselleen omista tunteistaan, tai sitten hän ei edes itse tiedosta niitä. Siitä syystä niin hänelle, Yutakalle kuin myös Rikakolle syntyy riitaa, ja ystävyys meinaa olla mennyttä Takun ja Yutakan välillä. Yutaka vaikuttaa hyvinkin reilulta tyypiltä, mutta reagoi myös melko väkivaltaisesti tunteiden noustessa pintaan. Näiden kolmen välille syntyy jonkin sortin kolmiodraamaa, mutta toisaalta taas ei. Yutakan osalta ihastus päätyy valitettavasti yksipuoliseksi. Tyyppiä käykin hieman sääliksi, sillä tämä saa rukkaset melko rumalla tavalla.
Elokuva keskittyy lähinnä teinielämän vaikeuksiin ja sen sisältämään draamaan. Tarina on itse asiassa ihan todentuntuinen ja hahmotkin uskottavia. Tietyt motiivit ja suhteet jäävät toki epäselviksi, mutta sitähän se lukiossa juurikin todellisuudessa on. Elokuvan tunnelmassa on häivähdys nostalgisuutta, jota taustamusiikki väkevästi ilmaiseekin. Animaatiotyyli on Ghiblin ominaisesta tyylistä poiketen melko pelkistettyä ja jopa vaatimatonta. Toisaalta pidän tyylistä, mutta maisemat ja tietyt yksityiskohdat jäivät hyvin hiomattomiksi omaan makuuni.
Aaltojen kuohu ei ole mielestäni parasta Studio Ghibliä, mutta ihan kelvollista katseltavaa se kuitenkin on. Tarinaa, hahmoja ja motiiveja olisi ehkä voitu selventää ja syventää hieman enemmän, sillä kunnon tyydytystä paketti ei ihan katsojalle onnistu antamaan. Kyseessä on sitä Ghiblin heikompaa päätä edustava elokuva mm. Maameren tarinoiden ohella, mutta kyllä sen ääressä silti ihan hyvin viihtyy.
Lue myös:
Lähteet: www.wikipedia.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti