sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Arvostelu: Eteenpäin ~ Onward (2020)

ETEENPÄIN


Ohjaus: Dan Scanlon
Pääosissa: Tom Holland, Chris Pratt, Julia Louis-Dreyfus, Octavia Spencer, Mel Rodriguez, Kyle Bornheimer
Genre: animaatio, seikkailu, komedia
Kesto: 1h 42min


Eteenpäin (Onward) on tuorein Pixarin elokuva, jonka katsomisen päätin hyödyntää sen saapuessa Disney+ -palveluun. Odotukseni sitä kohtaan olivat melko ristiriitaiset, sillä se on vastaanottanut sekä kehuja että kritiikkiä.

Tarina sijoittuu fantasiamaailmaan, jossa seurataan kahta haltijaveljestä, Iikkaa ja Aaroa. Iikka on päähenkilö, ja hän on luonteeltaan epävarma ja hieman surumielinen. Hänen isoveljensä Aaro sen sijaan on ulospäinsuuntautuneempi ja rohkeampi. Iikka suree yhä heidän edesmennyttä isäänsä, ja pian juuri sopivasti veljekset saavatkin mahdollisuuden tuoda isä kuolleista päivän ajaksi valtikan avulla. Lopputulos kuitenkin epäonnistuu jonkin verran: heidän isästään näkyvillä on nimittäin ainoastaan alavartalo. Niinpä Iikka ja Aaro lähtevät isänsä kanssa seikkailuun tavoitteena saada loputkin hänestä näkyviin, jotta he voisivat viettää kunnolla aikaa tämän kanssa.


Veljeshahmot ovat oikein hyvin onnistuneita tapauksia, joihin katsoja varmasti tykästyy ja voi jopa samaistua. Erityisesti Iikan hahmokehitystä on mielenkiintoista seurata. Aarokin paljastaa loppua kohden olevansa muutakin kuin mitä antaa aluksi ymmärtää. Sivuhahmot jäävät jonkin verran etäisiksi ja jopa turhiksi, mutta veljesten äidillä ja Mantikorilla oli kyllä hyvin mielenkiintoinen rooli tarinassa. Etenkin äidistä jäi hyvin sympaattinen vaikutelma.

Aluksi leffalla kestää hieman käynnistyä, mutta kun road trip seikkailu alkaa, nappaa tarina katsojan onnistuneesti mukaansa. On mielenkiintoista seurata, millä keinoilla Iikka ja Aaro pyrkivät saamaan heidän isänsä vartalon kokonaan näkyviin. Monenlaisia mutkia matkaan mahtuukin, mutta siinä sivussa veljesten hahmoja sopivasti syvennetään. Isähahmo harmillisesti jää aavistuksen verran etäiseksi, sillä hänestä on tosiaan vain alavartalo näkyvillä. Onneksi hänen kautta saadaan silti huumoria ja sympaattista meininkiä aikaan, mikä saa katsojan välittämään hänestä. Hauskoja hetkiä mukavasti elokuvassa onkin tarjolla, kuten myös sopivassa määrin jännitystä. Lopussa homma menee harmillisesti turhankin pitkäksi ja koheltavaksi ryminöinniksi, mutta onneksi sen jälkeen tarina taas hieman rauhoittuu, ja itse lopetus osaa olla yllättävänkin koskettava.

Visuaaliselta puoleltaan elokuva on tietenkin taattua Pixar-laatua. Aluksi silmälläni kesti hieman tottua erikoisen näköisiin otuksiin, jotka erottuvat todennäköisistä maisemista jonkin verran, mutta muuten elokuva on oikein näyttävä.


Eteenpäin on oikein hyvä elokuva, mutta ihan suosikki-Pixar-elokuvieni joukkoon se ei yllä. Toivoisin sen juonelta hieman parempaa keskittymistä ja tunnelmasta enemmän rauhallisempia hetkiä, sillä etenkin lopussa liika ryminöinti tuntuu hieman pitkästyttävältä ja laskee leffan tasoa jonkin verran. Pidän kuitenkin todella paljon siitä, kuinka hienosti elokuva syventää veljeshahmoja ja heidän välistä suhdetta. Kyseinen konsepti tuo aitoa tunnetta mukaan, ja etenkin lopussa katsojana saa liikuttua.






Elokuvan tiedot: www.imdb.com
Kuvat: wikipedia.com, empireonline.com, wired.com


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti