KUNNON DINOSAURUS
Ohjaus: Peter Sohn
Pääosissa: Jeffrey Wright, Frances McDormand, Marcus Scribner, Raymond Ochoa, Jack Bright
Genre: animaatio, seikkailu, komedia
Kesto: 1h 33min
Pitkästä aikaa voisi ottaa arvosteltavaksi Pixar-klassikon, ja heti ensimmäisenä mieleeni tulikin Kunnon dinosaurus, sillä se on yksi niistä, joita en ole vielä kertaakaan nähnyt. Koska Urhea onnistui yllättämään minut ihan positiivisesti, niin päätin suhtautua tähän dinoseikkailuunkin avoimin mielin, vaikka odotukseni olivatkin jo valmiiksi melko alhaiset.
Tarina sijoittuu maailmaan, jossa dinosaurukset eivät kuolleetkaan sukupuuttoon. Päähenkilönä toimii alussa esitellyn dinoperheen poika nimeltä Arlo, jolla on myös kaksi sisarusta. Dinosaurusperheen tavoitteena on saada lapsensa rohkeammiksi, mikä ei Arlolta suju yhtä hyvin kuin tämän sisaruksilta. Pian tapahtuukin jotain järkyttävää, minkä seurauksena Arlo päätyy kauas kotoaan ja joutuu täten pärjäämään yksin. Pian Arlo tapaakin ihmispojan nimeltä Puppe, johon hän vähitellen tutustuu.
Arlo on aluksi päähenkilönä suloinen ja sympatiat puolelleensa keräävä, mutta kun tämän pelokkuus, valitus ja itkeminen tuntuvat vain jatkuvan lähes koko keston ajan, alkaa hän käydä paikka paikoin hieman hermoille. Mitä pidemmälle elokuva kulkee, sitä pitkäveteisemmäksi hahmo muuttuu. Arlon perheenjäsenet tuntuivat jäävän melko etäisiksi, ja etenkin lopussa oli ikävää, että tuota etäisyyskoloa ei paikattu. Puppe on hyvin mielenkiintoinen hahmo, joka tuntuu käyttäytyvän suden tai koiran lailla: hän murisee ja tutkii paikkoja hajuaistin avulla.
Sivuhahmoja ovat mm. lentoliskot ja tyrannosaurukset. Lentoliskot ovat hyvin julmanoloista porukkaa, ja he tuovat tunnelmaan ehkä liiankin pelottavia tapahtumia kun huomioi elokuvan kohdeyleisön. Yleensä Pixarin elokuvat eivät toki ole puhtaasti lapsille suunnattuja, mutta Kunnon dinosaurus ilmiselvästikin on. Itseäni eritoten häiritsi se, että lentoliskot haukkailivat suuhunsa jotakin oravaa elävältä. En väitä, etteikö lasten tulisi oppia luonnonkulkuun liittyviä asioita, mutta kyseisen seikan voisi hoitaa paljon paremminkin. Kyseinen tapahtuma tuntui nimittäin jotenkin irralliselta ja pakotetulta. Aivan kuin leffa olisi halunnut väkisin keksiä jotain synkempää ja raaempaa mukaan vain siksi, että homma ei menisi aivan lässyksi pelokkaan Arlon takia. Kyseinen ja muutamat muutkin oudot ja irralliset kohtaukset tekevät leffan tunnelmasta vain erittäin epätasaisen. Tyrannosaurukset taas toivat jotain lisäeloa menoon, mutta he eivät erityisemmin jääneet mieleeni.
Vaikka yritin katsoa leffaa mahdollisimman avoimin mielin, päätyi se loppujen lopuksi melko isoksi pettymykseksi. Se ei onnistunut tarjoamaan mitään uutta tai omaperäistä, kun vieläpä miettii, että kyseessä on laadukkaita elokuvia tuottanut Pixar. Erityisesti juoni oli liiankin ennalta-arvattava, kulutettu ja valjuhko, miksi leffan seuraaminen tuntui paikoitellen jopa pitkäveteiseltä. Kun oikeasti leffan lähtöasetelmaakin mietiskeli, minulla tuli heti ensimmäisenä mieleen Leijonakuningas sekä Maa aikojen alussa. Ja kyseiset elokuvat handlasivat juuri samanlaisen tarinan kertomisen paljon paremmin. Omituista, että Pixar lähti noinkin innokkaasti imitoimaan muita elokuvia sen sijaan, että olisi tehnyt tästä omaperäisen. Etenkin kohtaus, jossa lainattiin Mufasan kuolemaa, tuntui tässä leffassa vain tahattoman koomiselta. Leffa ei siis oikein muutenkaan onnistunut dramaattisiksi tarkoitetuissa hetkissään hyvin sitten ollenkaan (poikkeuksena kohtaus, jonka mainitsen seuraavaksi).
Tarina onnistui kyllä onneksi tarjoamaan yhden koskettavan hetken, jossa Arlo ja Puppe kertovat suruistaan elekielellä, mitä pidin oikein hienona asiana. Harmillisesti loppua kohden mukaan mahtui kuitenkin melkoisia säryjä, ja lopetuskin jätti minut aikalailla kylmäksi.
Animaatiotyyli on ihan nättiä katseltavaa taustojen osalta. Jotain luotaantyöntävää dinojen maailmassa silti hieman oli. Se ei oikein houkutellut minua toivotulla tavalla mukaansa. Mutta esimerkiksi vesi oli lähes oikean näköistä, mitä tuli kyllä ihailtua. Dinosaurusten ulkoasut olivat kuitenkin mielestäni melko tökerön näköisiä ja jopa naurettavia. Ne eivät oikein sopineet yhteen todennäköisten maisemien kanssa.
Kunnon dinosaurus jätti minulle melko ristiriitaiset fiilikset. Aiemmin mainitsemani koskettava hetki nosti kyllä silmissäni elokuvan arvoa, mutta ennalta-arvattava ja puhkikulutettu juoni, tunnelman epätasaisuus sekä muutamat väkisin väännetyt kohtaukset saivat tekeleen kallistumaan neutraalimmalle puolelle. Miinusta tuottaa myös ilmiselvästi näkyvä muiden elokuvien imitoiminen. Hahmotkaan eivät olleet mitään kovin mielenkiintoisia tapauksia lukuunottamatta erikoisesti käyttäytyvää Puppea. Arlo on aluksi ihan kiva, mutta hänen pelokkuus ja valitus menevät omaan makuuni yli hilseen. Olisin myös toivonut lopetuksen olevan jotenkin tyydyttävämpi, sillä se jätti minut aika kylmäksi.
Elokuvan tiedot: www.imdb.com
Kuvat: imdb.com, empireonline.com, usatoday.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti