Arvostelu: Bambi (1942)

BAMBI

Ohjaus: James Algar, Samuel Armstrong

Pääosissa: Hardie Albright, Stan Alexander, Bobette Audrey, Peter Behn, Donnie Dunagan, Tim Davis

Genre: animaatio, perhe

Kesto: 1h 10min

Bambi on vuonna 1942 ilmestynyt Disneyn 5. klassikkoelokuva. Elokuva kuuluu lapsuuteeni, sillä meillä oli se VHS-kasettina. Muistelen katsoneeni sitä melko useaankin otteeseen, ja onhan se yhä kestänyt ajan läpi pysyen klassikkona.

Tarina kertoo pikkuvasasta nimeltä Bambi, joka on metsän Ruhtinaan poika. Siksi häntä kutsutaan myös nimellä nuori prinssi. Hän elelee metsässä äitinsä kanssa, ja hänen ystävinään nähdään hauska kani nimeltä Rumpali sekä haisunäätä nimeltä Kukka. 

Kyseessä on poikkeuksellisesti disneyltä sellainen teos, jossa ei niinkään panosteta juoneen, vaan keskitytään päähenkilön kasvuun ja ihan yksinkertaisiin asioihin, joita hän opettelee. Sen hienona vastapainona toimii silti tunnelmointi, minkä piirtojälki ja musiikki hyvin toteuttavatkin.

Olen useasti törmännyt siihen, että Bambia pidetään tylsänä elokuvana. Se oli minulle melkoinen yllätys, sillä en ole koskaan pitänyt sitä tylsänä, edes nyt aikuisena. Mielestäni kyseessä on enemmänkin jonkintasoiseen taiteenlajiin nojaava elokuva, sillä itse henkilökohtaisesti pidän Bambia taiteellisena teoksena. Olen nimittäin jo lapsena ihaillut siinä eniten niitä mieleenpainuvia kohtauksia. Siitä päästäänkin siihen, että pidän elokuvassa eniten sen tunnelmasta, joka on ajoittain jopa henkeäsalpaavaa. Tuli taas ihailtua sitä kaunista piirtojälkeä, mitä näissä vanhoissa disney elokuvissa on. Silmäni ihailivat etenkin sitä kaikkea usvaisuutta, mitä metsän ja niityn sekaan on saatu luotua. Musiikki on todellakin yhtä mieleenpainuvaa kuin tuo animaatiojälki, minkä vuoksi tietyissä kohdissa saa mahtavasti kylmiä väreitäkin. Taustamusiikki vaihtelee herkästä sävelmästä aina sinne mahtipontiseen asti. Erityisesti rakastan sitä musiikkia, joka Ruhtinaan esiintymiskohtauksessa soi. Jännittävät kohtaukset taas on tehostettu intensiivisemmällä musiikilla, mikä toimii kuin vaaran varoituksena katsojallekin. Taustamusiikin lisäksi kuullaan muutamia lauluja (joita tosin hahmot eivät itse esitä), mutta ne eivät ole kovin mieleenpainuvia lukuunottamatta sadelaulua.

Pidän myös todella paljon siitä, kuinka elokuva pyrkii olemaan hyvin luonnonmukainen. Esimerkiksi vanhemmuus: naaras hoitaa lapset. Toinen juttu, mikä jää eläväisesti mieleen, on urostaistelu Ronnon ja Bambin välillä. Muistelen pitäneeni lapsena kyseistä kohtausta leffan uhkaavimpana hetkenä. Erityisesti kamalaa siitä teki se, että sekoitin Ronnon ja Bambin keskenään. Siinä ei sitten tiennyt, kumpaa peuraa pitäisi kannustaa. 

Hahmot ovat mukavan persoonallisia. Itse Bambi on aluksi hieman arkajalka ja opettelee elokuvan alussa vasta puhumaan ja kävelemään. Aikuinen Bambi on pitkälti melkoisen neutraali hahmo, mutta se ei nyt varsinaisesti haittaa. Rumpali on suorasanainen ja takajalkaan hakkaava kani, Kukka on suloisen ujo haisunäätä ja Pöllövaari sellainen hieman lemmenlurituksiin kyllästynyt vanhus. Bambin äiti on hellä ja kannustava, jonka kohtalo on tietenkin saanut yleisön nyyhkyttämään aina. Häpeäkseni en muista, että olisin koskaan itkenyt Bambin äidin kuolemalle. Se voi johtua siitä, että sitä kuolemaa ei oikein kunnolla näytetä, ja se jotenkin sivuutetaan melko nopeasti. En tietenkään pidä tuota nopeaa sivuuttamista huonona. Tässä tapauksessa elokuva yrittää olla enemmän luonnonmukainen, miksi on aivan ymmärrettävää, että peura ei jää sen kauemmaksi aikaa äitiään suremaan. Pidin lapsena erikoisena seikkana sitä, että Bambin isä on melkoisen etäinen hahmo. Hänhän ei osallistu lapsensa kasvattamiseen kuin vasta äidin menehdyttyä. Nyt kuitenkin vain pidän tuosta asetelmasta, sillä niinhän se luonnossakin menee.

Varsinaista pahista ei tässä ole, ellei sitten ihmisiä lasketa. Mielestäni on aika mielenkiintoinen seikka, että elokuvantekijät ovat päättäneet jättää ihmiset kokonaan näyttämättä. Toisaalta se tuntuu ihan hyvältä ratkaisulta, sillä he eivät ollennaisesti tähän tarinaan kuulu. Nyt aikuisena tulikin kiinnitettyä enemmän huomiota kohtaukseen, jossa niityn eläimet piileskelevät metsästäjältä. Siinä eräs linnuista panikoi lähtien visusti lentoon, ja melkeinpä heti kuullaan pamaus. Vielä sitten laukauksen jälkeen nähdään linnunraato putoavan maahan. Tuollaisia seikkoja tuskin nykypäivänä lastenelokuviin uskallettaisiin laittaakaan, mutta jotenkin itse pidän näissä vanhemmissa elokuvissa juuri noista synkemmistä kohtauksista. 

Bambi on mielestäni todella kaunis elokuva. Pidän sen luontokuvaus-tyylisestä otteesta kera kauniin musiikin ja hienon tunnelman. Nyt huomaan aikuisena pitäväni siitä kenties jopa enemmän, sillä arvostan niitä kauniita kohtauksia, joissa hahmot saattavat olla puhumatta montakin minuuttia. Suosikkikohtaukseni on vieläkin se, jossa urosten juoksu niityllä keskeytyy Ruhtinaan saapuessa paikalle. Se on sekä tarinan hahmoille että katsojalle ihanan mykistävää, ja välittää ruudun toisellekin puolelle tietynlaisen kunnioituksen suureellista hahmoa kohtaan. Kokonaisuudessaan pidän elokuvaa hyvin taiteellisena. Hahmot ovat mukavan persoonallisia, ja etenkin nuoreen Bambiin pystyy helposti samaistumaan. Pienoiseksi miinukseksi koen äkkinäisen lopetuksen, sillä muu osuus elokuvassa kulkee hitaasti. Onneksi loppukohtaus kuitenkin tavallaan kompensoi tuon pienen kiirehtimisen, sillä sehän on tavattoman kaunis. Juoni on hyvin yksinkertainen, mutta mielestäni se sopii luonnonläheisten kohtausten kanssa yhteen kuin nakutettu.

 

Elokuvan tiedot: www.imdb.com