Prinsessa Mononoke: fiilistelyä ja analyysiä

Elokuvat ovat parhaimmillaan suuria elämyksiä, jotka jäävät elämään meissä. Joistakin muodostuu ikisuosikkeja, joihin ei kyllästy, kun taas jotkut kestävät vain sen muutaman vilkuilun. 

Prinsessa Mononoke, kuten monet muutkin Ghiblit, on kestänyt minulla yhä monia katselukertoja. Olen katsonut sen ehkä jotain 10 kertaa tai enemmän. Juuri eilen katsoin sen taas muutaman kuukauden päästä, ja yhä se tekee minuun suuren vaikutuksen ja herättää paljon ajatuksia. Vaikka olenkin kirjoitellut siitä jo arvostelua, halusin avata sitä vielä muussakin merkityksessä. Mitkä asiat tekevät Prinsessa Mononokesta niin mahtavan?

1. Musiikki. Kiitos Joe Hisaishi, olet tähän mennessä varmaankin paras elokuvasäveltäjä mitä tiedän. Prinsessa Mononokessa joka ikinen musiikkikappale on täynnä voimakkaita tunteita. Erityisesti Legend of Ashitaka, Journey to the West, Mononoke-hime sekä Ashitaka and San ovat suorastaan täydellisiä sävellyksiä. 

2. Animaatiotyyli. Tarvitseekohan sitä edes erikseen mainita, että Ghiblin animaatiotyyli on ehdottomasti parhaimpia, mitä piirretyistä voikaan löytyä. 

3. Mystiikka, mielikuvitus ja japanilainen kulttuuri. Elokuvassa on paljon uutta ja outoa länsimaalaisia animaatioita katsoneelle. Samalla saattaa tuntua, että uutta kulttuuria ja Miyazakin mielikuvitusta saa suuren annoksen kerralla.

4. Moniulotteisuus. Kukaan ei ole puhtaasti hyvä tai paha Prinsessa Mononokessa. Esimerkiksi Eboshista saa aluksi ilkeän kuvan, mutta hahmoa syvennettäessä hänestä löytyy paljon hyviäkin puolia. Moniulotteisuus ja -kerroksisuus on poikkeuksellisen suurta Mononokessa. Sen vuoksi ainakin minulla kesti muutaman katselun verran, että ymmärsin elokuvaa kunnolla. On monia hahmoja, joiden nimet, motiivit ja asetelmat saattavat tuntua aluksi epäselviltä, mutta ne avautuvat uusintakatseluiden myötä.

5. Ekosanoma, joka ei kuitenkaan ole saarnaava tai alleviivaava. Ketään ei osoitella sormella Prinsessa Mononokessa. Kaikilla osapuolilla on perusteltu syy siihen mitä he tekevät. Ainakaan itse en katsojana ole täysin jumaleläinten tai ihmisten puolella. Oikeastaan aina kun katson elokuvan, seurailen ja tutkailen sitä kaikkea avoimin mielin. Ihmiset ovat tyhmiä, mutta niin ovat villisikajumalatkin. Miksi taistella viimeiseen sikaan asti? Mitä hyötyä siitä on? Ihmisistä taas herää seuraavanlaisia ajatuksia: miksi ampua Peurajumalan pää? Mitä tyydytystä siitä loppupeleissä saa, jos luonto tuhoutuu? Älykkäimpänä hahmona taidan pitää loppujen lopuksi susijumala-Moroa, jolla on melko viisaita lausahduksia. Erityisesti mieleeni jäi tällä kertaa lause, jonka hän kertoi villisikajumalille: "Minussakin on ihmisten myrkkykivi. Nago pakeni, mutta minä olen valmis kohtaamaan kuoleman."

Ja varmasti vaikka mitä muuta voisi Mononokesta raapustella. Kyseessä on äärimmäisen kaunis, älykäs, koskettava ja ajatuksia herättävä leffa. Ainakaan itse en voi millään olla liikuttumatta lopussa, joka jättää niin ihmeellisiä tunteita ja ajatuksia sisälle. Elokuva on etenkin tällä hetkellä vieläpä hyvin ajankohtainen. 

Halusin vielä etsiskellä ja listata muutaman faktan/seikan, mitkä saattavat mietityttää Prinsessa Mononokessa:

- Tapahtumapaikkana toimiva metsä perustuu oikeaan sijaintiin Japanissa, Yakushima nimiseen saareen.

- Rautakylän työntekijät sairastavat lepra nimistä tautia. Sitä sairastavat eristetään terveistä, ja heille annetaan muuta hyödyllistä työtä. Tässä tapauksessa sitä sairastavat valmistavat aseita.

- Ashitakan nimi tarkoittaa "kirkasta huomista" (="bright tommorrow"). Miyazaki tarkoitti sillä mitä luultavimmin, että päähenkilö johdattaa maailman parempaan huomiseen.

- Sanin nimi tarkoittaa kolmea. Sillä mitä luultavimmin heijastetaan sitä seikkaa, että San on Moron kolmas lapsi.

- Mononoke tarkoittaa kökösti suomennettuna "jota ei voi tietää asiaa" (="unknowable thing"). Sillä tarkoitetaan Sanin olemusta, sillä hän on suden lapsi mutta silti jotain muuta kuin ihminen. 

- Elokuvassa esiintyvät jumalat, kuten Moro, Nago, Kodamat ja Peurajumala, ovat lähtöisin Shintolaisuudesta.

Miksi Ashitaka leikkasi hiuksensa? Ashitakan hiustenleikkuu symboloi hänen menetystä kulttuuristaan ja perinnöstään. Sen lisäksi elokuvan alussa Ashitakan kihlattu (huom. ei siis sisko, kutsumanimestä huolimatta) Kaya antoi hänelle tikarin muistoksi hänestä. Kaikki tuo viittaa siihen, että Ashitaka ei enää saisi palata kotikyläänsä.

Miksi Morolla on kaksi häntää? Moron kaksi häntää symboloivat hänen olevan jumala eikä ainoastaan susi. Kaksi häntää saattavat kuitenkin viitata myös siihen, että hänellä on kaksi oikeaa pentua, kun taas San on adoptoitu.

Ja entäs ovatko muut mietiskelleet, että kuinka Moro kykeni yhä puremaan Eboshin käden irti, vaikka hän ilmeisesti jo kuoli? Huomasin, että emmehän missään vaiheessa näe, että Peurajumala olisi riistänyt häneltä hengen. Peurajumala riisti ainoastaan Okkoton hengen. Siksi Moro olikin vielä elossa.

Kiinnitin myös tällä kertaa enemmän huomiota siihen, että Sanin korvakorut aina kilajavat kauniisti tietyissä kohdin. Sillä täytyy olla jokin merkitys. Niin kuulemma tapahtuu aina, kun häntä kohdellaan kuin ihmistä. Niitä ovat mm. seuraavat kohtaukset: Ashitaka tapaa hänet ensimmäisen kerran, San putoaa katolta ja susimaski irtoaa, Ashitaka kutsuu häntä kauniiksi, San vastaanottaa Ashitakan antaman tikarin.

Kyseisiä asioita listatessa ja pohtiessa arvostukseni vain kasvaa kasvamistaan tätä elokuvaa kohtaan. Yllättävän paljon huolellisuutta käytetty yksityiskohtiin, ja myös yllättävän syvällisiä asioita aina kuoren alta paljastuu. Ehkäpä seuraavalla kerralla löydän taas jotain uutta, mihin en ole aiemmin kiinnittänyt huomiota? Juuri tällaiset seikat tekevät elokuvasta todellisen kestosuosikin. Uskon, etten tule koskaan kyllästymään Prinsessa Mononokeen.

Ja kaikki nuo faktat/pohdinnat ovat sitten ihan alla listaamistani lähteistä peräisin. 

Lähteet: https://screenrant.com/facts-princess-mononoke-japanese-fans-will-know/, https://anime.stackexchange.com/questions/20042/why-didnt-ashitaka-return-to-his-village-after-his-curse-was-lifted, https://capsing.tumblr.com/post/91037857553/things-i-noticed-while-re-watching-princess

Kuvat: wikipedia.com, suwalls.com, spotern.com

Aaltojen kuohu: teoriaa

Aaltojen kuohu on ensimmäinen Ghiblin elokuva, jota ei ohjannut Hayao Miyazaki tai Isao Takahata. Ohjaajana toimi Tomomi Mochizuki. Elokuva on ainoa, joka ei saanut teatterilevitystä. Se esitettiin vain TV:n kautta.

Teksti sisältää juonipaljastuksia.

Aaltojen kuohu on Studio Ghibliltä useimmiten se elokuva, jota pidetään Maameren tarinoiden ohella kaikista huonoimpana. Siksi siitä tuli myös hyvin mielenkiintoinen leffakokemus itselleni, ja yllättäen se jätti minulle suhteellisen positiivisen olon. Se ei ole varsinaisesti hyvä elokuva mielestäni, mutta ei huono tai tylsäkään. Mikä pahimmiten Aaltojen kuohussa minua kuitenkin tökki, ovat seuraavat seikat:

• Hahmojen motiivit ovat hyvin hyvin epäselviä. Kun esimerkiksi loppupuoliskolla Yutaka lyö Takua, minä katsojana reagoin näin: "Whaaaat??"
• Elokuva rakentaa jonkinlaista suhdetta Takun ja Rikakon välille, mutta siitä puuttuu melko häiritsevästi kemiaa. Koko elokuvan ajan kyseiset hahmot kun eivät vaikuta lainkaan pitävän toisistaan.
• Mikä rooli on sillä romanttisella musiikilla, jota välillä soitetaan?

Mutta, tuo kaikki saattaa olla yllättävänkin hyvin selitettävissä. Ja kyseinen jymy-uutinen sai ainakin minut näkemään Aaltojen kuohun aivan uudenlaisessa valossa. Törmäsin nimittäin Youtubessa seuraavanlaiseen videoon: "Ocean Waves - Studio Ghibli's (Accidental) Queer Film" (pääset videoon tästä). Mikä suomennettuna on suoraan niin, että kyseessä olisi oikeasti homosuhteesta kertova elokuva. 

Mitääää?! 

Mutta toisaalta... Muistan ensimmäisestä katselukerrastani, että aistin ihan pienehköjä viboja Takun ja Yutakan välillä. Heidän välillä tuntui olevan hienovaraisia katsahduksia, ja se miten Taku puhui hänestä, ei tuntunut "vain" ystävyyssuhteelta. Jotenkin tuolloin kuitenkin kumosin äkkiajatukseni tällaisella "No heillä nyt vain on niin vahva ystävyyssuhde"-toteamuksella. Ehkäpä ei sitten olekaan niin. Nyt Aaltojen kuohusta tulikin kyllä erittäin mielenkiintoinen elokuva. Ja tietenkin katsoin sen uudelleen, vaikka en siitä erityisen paljoa pidä.

Video, jonka linkkasin jo tähän postaukseen, sisältää paljon informaatiota kyseisestä teoriasta, mutta uusintakatselulla poimin tietenkin myös omia havaintojani (jotka saattavat olla aika samoja kuin mitä videossakin todetaan):

• Elokuva käyttää alussa yllättävän paljon aikaa siihen, kuinka Takun ja Yutakan ystävyys alkoi ja kehittyi.
• Romanttinen musiikki alkaa soida, kun Yutaka saapuu samaan luokkahuoneeseen kuin Taku. 
• Kun luokkaretki perutaan, Yutakan kirjoitus sitä vastaan tekee Takuun vaikutuksen. Hän toteaa: "Siitä lähtien olen ajatellut Yutakasta eri tavalla kuin muista ystävistäni."
• Taku: "Harmikseni huomasin, että Yutaka oli kiinnostunut Rikakosta. Parasta unohtaa koko juttu. Tyttöjä kiinnostaa vain ulkonäkö. He eivät välitä sisäisestä kauneudesta." Sama monologi suoraan japanin kielisestä versiosta englanniksi käännettynä: "Women never understand how great you are." (Tämän löysin videon kommenttikentästä.) Eli Takun mielestä kukaan naisista ei voisi ymmärtää, kuinka upea ihminen Yutaka on. Kyseinen seikka on kyllä aikamoinen pommi! Tässä kohtaa alkaa ärsyttämään, että tuollaisia lauseita ei ole suommennettu tekstityksiin uskollisesti...
• Yutaka soittaa Takulle kertoakseen, että hän kävi Rikakon luona kylässä yksin. Taku suhtautuu asiaan hyvin epäkiinnostuneesti. Sen jälkeen Taku toteaa monologina: "Taidat pitää hänen kaltaisistaan tytöistä, Yutaka."
• Rikako vaikuttaa kiinnostuneelta Takusta vain silloin, kun hän käyttää tätä hyödyksi, esimerkiksi lainatessaan rahaa Takulta. Tuo johtaa siihen päätökseen, että tyttö ei ilmiselvästi ole ihastunut Takuun.
• Taku lupaa Rikakolle, että ei kerro kenellekään rahan lainauksesta. Silti hän kertoo siitä heti Yutakan ilmestyessä ruudulle, ilmeisesti koska tämä ei ole "ei kukaan". Toisin sanoen heidän välillä ei ole mitään salaisuuksia, miksi hän ei edes millisekunnin verran epäröi kertomatta asioita tälle.
• Yutakan ollessa treffeillä, puhui hän suurimmaksi osaksi vain Takusta: "Kävelimme ravintolasi ohi, joten aloin puhua sinusta." 
• Kun Takulle selviää, kuinka rumasti Rikako torjui Yutakan, hän suuttuu hyvin paljon.
• Kun Taku ja Yutaka tapaavat monen vuoden kuluttua riidan jälkeen, kävelevät he pitkin laituria ja taustalla soi se romanttinen musiikki. Yutaka: "Löin sinua, koska tukahdutit tunteesi minun takiani. Tajusin vasta silloin, että pidit Rikakosta." Sen jälkeen hahmot tuijottelevat merelle päin hymy naamalla. Elokuvan nimihän on muuten Aaltojen kuohu, ja kohtaus jossa aaltoja nähdään, on tämä nimenomainen. Jos Yutaka tarkoittikin, että löi Takua, koska tajusi tämän pitävän hänestä? Hän ei kirjaimellisesti sano niin, mutta tarkoittaa sitä vihjaisevalla tavalla. Kyseisen kohtauksen aikana he tavallaan klikkaavat, ja heidän välisen yhteyden voi kirjaimellisesti aistia musiikin soidessa taustalla. Kun kohtaus on ohi, kuullaan monologi: "Olimme rannalla tunnin ja palasimme koteihimme." Sen aikana näkyy laiturimaisema, mutta ei Takua eikä Yutakaa kuvassa. He ilmeisesti siis juttelivat vielä paljonkin heidän välisistä asioistaan...

Ongelma kokoelmaan on tietenkin leffan lopetus. Kenties elokuvantekijät aluksi halusivat elokuvasta Takun ja Yutakan suhteesta kertovan tarinan, mutta arastelivat, ja lopulta editoivat sen? Tai sitten Taku ei ollut homo vaan biseksuaali, ja lämpeni Rikakolle? Kyseiset pohdinnat saavat kyllä pään hieman sekaisin. Kokonaisuudessa ei siis ole hirvittävästi järkeä lopetuksen vuoksi, mikä tekee teoriasta hieman ristiriitaisen.

Ja onhan tämä kaikki tietenkin vain katsojien omaa pohdintaa ja havainnointia. Kukaan meistä ei oikeasti tiedä, voisiko tuo teoria olla totta. Omasta mielestäni se kyllä kävi järkeen, kun katsoin elokuvan uudelleen. Se selitti tiettyjä asioita, joita olen aiemmin ihmetellyt.

Heräsikö sinulla ajatuksia Aaltojen kuohusta?

Tulikärpästen hauta: tietoa, pohdintaa ja synkkää teoriaa

Tämän kuvankin voi tulkita kahdella tavalla. Ylhäällä lentelee sotakone, josta luultavasti nuo tulikärpäsiä muistuttavat valopallot ovat peräisin. Eli vaikka aluksi ne näyttäisivät iloa tuovilta tulikärpäsiltä, ovat ne tosiasiassa pommeja.

Huom! Teksti sisältää juonipaljastuksia.

Tietoa 

Tulikärpästen hauta on Isao Takahatan ohjaama elokuva vuodelta 1988. Se perustuu Akiyuki Nosakan osittain omaelämäkerralliseen romaaniin. Akiyuki Nosaka (1930-2015) kirjoitti romaanin vuonna 1967. Se kattaa hänen kokemuksiaan Japanissa toisen maailmansodan pommitusten ajalta. Hänen nuorempi siskonsa kuoli aliravitsemuksen vuoksi, ja myös hänen kasvatti-isänsä kuoli sodassa. Hän on jälkeenpäin kertonut, että ei lisännyt romaaniinsa mm. sitä, että hän oli tarkoituksellisesti ollut antamatta ruokaa siskollensa ja näin saanut enemmän syötävää itsellensä. Hän myönsi kuitenkin tunteneensa katumusta siitä sekä tämän menehtymisestä. Romaani onkin tietynlainen anteeksipyyntö hänen siskolleen.

Vaikka usein elokuvaa pidetään hyvin sodanvastaisena teoksena, on Isao Takahata sanonut näin: "Elokuva ei ole lainkaan sodanvastainen anime, eikä siinä ole todellakaan sellaista viestiä." Sen sijaan Takahatan tarkoituksena oli ilmaista kuvaus veljestä ja siskosta elämässä epäonnista elämää yhteiskunnan hylkääminä.

Tulikärpästen haudasta on tehty myös kaksi live action-versiota, ensimmäinen vuonna 2005 ja toinen vuonna 2008. 

Pohdintaa

Olen useasti ihmetellyt, että miksi päähenkilö Seita ei enää yrittänyt selviytyä elokuvan lopussa, vaan näyttää tekevän itselleen hitaan kuoleman. Olen lukenut ja myös hieman itsekin tullut siihen tulokseen, että Seitan kuolema on tavallaan anteeksipyyntö menehtyneelle Setsukolle.

Mielestäni ja useasti todettuakin on, että ylpeys on yhtenä keskeisenä aiheena elokuvassa. Esimerkiksi Seita olisi voinut aivan hyvin niellä ylpeytensä ja palata tätinsä luokse selviytymisen takaamiseksi. Täti on toki epäreilu ja melkoisen julmakin, mutta tuollaisessa avuttomassa tilanteessa asiat olisi pitänyt vain hyväksyä sellaisina kuin ne ovat. Sen sijaan Seita elää Setsukon kanssa hieman illuusion tapaisessa omassa maailmassaan, että he selviäisivät huoletta. Toisaalta Seitan käyttäytymisen on pohdittu toimivan vertauskuvana japanilaisten itsekkyydestä ja ylpeydestä sodan loppupuolella.

Olen myös usein mietiskellyt, että mikä rooli tulikärpäsillä todella tässä elokuvassa on. Tulikärpäsestä tulee kuulemma symboli, joka edustaa sekä tuhoa tuovia pommeja että lasten toivoa ja periksiantamattomuutta.

Teoriaa

Studio Ghiblin elokuvista on saatu monenlaisia synkkiä teorioita kehiteltyä, ja niin Tulikärpästen haudastakin on sellainen keksitty. Teorian mukaan Seita on jumissa kiirastulessa, ja joutuu kokemaan siskonsa kuolemaan johtavat tapahtumat yhä uudestaan ja uudestaan rangaistukseksi. Niin kuin Tulikärpästen hauta ei olisi jo ennestään surullinen elokuva, mutta että tuollainen teoriakin vielä.

Edit 13.4.2021: 

Youtubesta löytyy myös haastatteluvideo, jossa Isao Takahata puhuu Tulikärpästen haudasta. Erityisesti kohta, jossa Takahata keskustelee Seitasta, oli mielestäni hyvin mielenkiintoinen.

Lähteet: https://en.wikipedia.org/wiki/Grave_of_the_Fireflies, https://thespookyredhead.com/2017/11/06/11-studio-ghibli-fan-theories-to-mess-with-your-head/, https://the-take.com/read/does-seita-in-agrave-of-the-firefliesa-make-the-right-decisions, https://the-take.com/read/how-does-agrave-of-the-firefliesa-critique-the-concept-of-nationalism

Studio Ghibli: minkä ikäisille?

Moni Studio Ghiblin elokuviin törmännyt on varmastikin huomannut, että ne eivät ole aivan tavanomaisimmasta päästä; niiden mustavalkoisuus loistaa poissaolollaan, juonet ovat monimutkaisia, ja tietyt kohtaukset saattavat herkimpiä jopa ahdistaa. Olen itse kohdannut siihen liittyvän haasteellisen pulman: ikärajat eivät aina kerro, minkä ikäiselle elokuva on oikeasti suunnattu.

Uskon, että monet vanhemmat saattavat joutua asian kanssa hyvinkin kinkkiseen tilanteeseen. Ainahan asiaan auttaa se, että katsoo itse ensin vanhempana elokuvan yksin, ja päättää vasta sen jälkeen, voiko sitä lapselleen vielä näyttää. Omissa aivoissani asia on jo hyvänkin tovin pyörinyt, joten päätin listata hieman elokuvia, joiden kanssa kannattaa olla tarkkaavaisempi. Toivottavasti tästä on mieltä askarruttaville apua! 
(Huom! Jätän listalta pois elokuvat, joilla jo ennestään on korkea ikäraja. Esim. Prinsessa Mononoke, K12)

Suosittelen mainitsemiani elokuvia jo hieman kokemusta omaaville kouluikäisille. Tarkkaa ikää on mielestäni hyvin hankala arvioida, ehkäpä herkimmille sellainen 8-10-v. haarukka lienee sopiva.

HENKIEN KÄTKEMÄ

Henkien kätkemä on helposti se, mikä ensimmäisenä mieleeni tulee. Jo asetelma siitä, että tyttö joutuu eroon vanhemmistaan ja jää jumiin rinnakkaismaailmaan, voi herkimpiä ahdistaa ja pelottaa kovastikin. Elokuvassa on monia pelottavia juttuja: vanhempien muuttuminen sioiksi, uhkaava noita sekä monet kummalliset otukset tuossa erikoisessa paikassa. Sen juonikaan ei ole yhdeltä istumalta helposti ymmärrettävissä, vaan vaatii pohdiskelua. Todennäköisin painajaisten aiheuttaja on kuitenkin sikakohtaus. Ainakin eräs tuntemani lapsi, joka katsoi leffan 6-vuotiaana, sai siitä monen yön painajaiset. Ei ole sen jälkeen uskaltanut elokuvaa uudelleen katsoa...

LIIKKUVA LINNA

Liikkuvassa linnassa on helposti monimutkaisin juoni. Sen ymmärtäminen jo pelkästään aikuiselle katsojalle on haasteellista. Elokuvan alkupuoliskolla ei taida niinkään olla mitään sen intensiivisempää kuin se, että Sophie loihditaan vanhukseksi. Toisessa puoliskossa lentelee silti jonkin verran pommeja, koska sota pyörii myös yhtenä teemana elokuvassa. Muutenkin juonen ymmärrys vaatii  aivoilta aika paljon pohdintaa sekä uusintakatseluja (ainakin näin minulla).

MARNIE -TYTTÖ IKKUNASSA

Marnie -tyttö ikkunassa käsittelee hyvin raskaita aiheita: masennusta ja itsensä hyväksymistä sekä anteeksiantoa. Elokuvan idea on varmasti aivan sumussa pienemmillä katsojilla. Päähenkilö kokee voimakasta itsevihaa sekä kokee olevansa hylätty. Mahdollista pelkoa aiheuttaa siilo, jossa huhutaan kummittelevan. Uskon kuitenkin, että elokuvasta voi toisaalta olla lapsille apuakin, etenkin jos samaistuu päähenkilöön. Teeman ymmärtäminen vaatinee kuitenkin pientä elämänkokemusta.

PRINSESSA KAGUYAN TARU

Prinsessa Kaguyan taru ei ole mikään tavanomaisin animaatioelokuva. Se sivuaa hyvin raskaita aiheita liittyen elämään ja sen väliaikaisuuteen. Elokuvassa ei taida niinkään pelottavia kohtauksia olla, mutta voimakkaita kuitenkin. Leffan teemat ovat kuitenkin sellaisia, että ne puhuttelevat todennäköisimmin aikuisia. Elokuvan kesto (yli 2 tuntia) ja sen hidastempoisuus tuskin lapsia houkuttelevatkaan.

TUULI NOUSEE

Tuuli nousee on hyvin, hyvin kypsä tarina Hayao Miyazakilta. Se on omaan makuuni jopa hidastempoisempi kuin Isao Takahatan (Eilisen kuiskaus, Prinsessa Kaguyan taru) elokuvat. En ole hyvään toviin tätä elokuvaa katsonut, mutta mitään väkivaltaista tai pelottavaa tässä ei taida tapahtua, muuta kuin maanjäristys alkupuoliskolla. Elokuva vaan ei ole lapsille suunnattu. 

Listaamani elokuvat ovat enemmänkin sellaisia, jotka saattavat pienimpiä ja herkimpiä katsojia pelottaa tai ahdistaa (kahta viimeistä lukuunottamatta, jotka eivät vain ole lapsille suunnattuja). Lapsikatsojille suosittelen sen sijaan seuraavia elokuvia, ainakin aloitukseksi, jos Ghibli ei ole ennestään tuttu: Naapurini Totoro, Kikin lähettipalvelu, Ponyo rantakalliolla, Kätkijät, Kissojen valtakunta. 

Lisää tietoa erilaisten elokuvien ikäsuosituksista löytyy muun muassa seuraavilta sivustoilta: media avain, common sense media.