Arvostelu: A Sign of Affection ~ Yubisaki to Renren (2024)

 A SIGN OF AFFECTION

A Sign of Affection -niminen anime herätti heti mielenkiintoni, kun luin sen kuvausta! Sarja löytyy Crunchyrollista, josta olenkin hiljattain innostunut. Sieltä on tullut katsottua tämän lisäksi Fruits Basketin kaikki kolme kautta, ja kyseinen anime teki minuun kyllä vaikutuksen! Pientä arvostelua olen Fruits Basketista kirjoittanut instagram-tililläni, linkki siihen löytyy oikealta selaamalla hieman alaspäin. Olenkin viime aikoina ollut aktiivisempi sielläpäin kuin blogissani. Mutta sitten takaisin animen pariin, josta haluan kirjoittaa muutaman sanasen.

Pääosassa nähdään nuori nainen nimeltä Yuki, joka on tavallinen opiskelija muiden joukossa kuuroudestaan huolimatta. Eräänä päivänä hän tapaa junassa nuoren miehen nimeltä Itsuomi, joka auttaa häntä hieman hankalassa tilanteessa. Molempien mielenkiinto toisesta herää samantien. Itsuomi haluaa tietää, minkälaisena Yuki kokee ja näkee maailman. Yukille taas avautuu aivan uusi maailma Itsuomin kautta, sillä tämä matkustelee paljon ulkomailla ja osaa kieliä. Tutustessaan toisiinsa, alkaa hahmojen välille kehittyä syvempiäkin tunteita, ja luvassa on aivan mahdottoman kaunis romanssi!

Söpö on ehdottomasti yksi sanoista, joilla kuvailisin tätä animea. Tarina ei kuitenkaan yllättäen mennyt ainakaan omaan makuuni kliseisyyden puolelle, vaan se onnistuu pitämään menonsa freesinä. Lisäksi tarina jollain ihmeellisellä tavalla imaisee mukaansa aivan täysin, ja siinä pysyykin tiukasti mukana. Ahmin 11 jaksoa nopeasti, ja tuntui tuskalliselta odottaa viimeisen 12. jakson ilmestymistä. Hahmojen välinen orastava romanssi saa helposti katsojankin vatsaan kutkuttavan tunteen aikaan! Pelkkää söpöilyä tämä anime ei kuitenkaan ole, vaan se osaa myös olla syvällinen, kun se avaa päähahmojaan tehden niistä monipuoliset. Yuki on hahmona todella ihastuttava ja sympaattinen, eikä katsojana voi olla pitämättä hänestä. Itsuomi vaikuttaa aluksi hieman mysteeriseltä, mutta kuoren alta paljastuu myös hyvin sympaattinen ja helposti pidettävä hahmo.

Ainoastaan Oushi-niminen hahmo jätti minulle hieman ristiriitaiset fiilikset. Hän on myös kiinnostunut Yukista, ja joutuukin mustasukkaisuuden valtaan huomatessaan ihastuksensa kohteen olevan Itsuomin pauloissa. Oushin mustasukkaisuuden vielä ymmärtää, mutta hänen käyttäytymisensä Yukia kohtaan ei välillä ollut mielestäni kovin mukavaa katseltavaa. Hahmo saa onneksi edes pientä kehitystä sarjassa, vaikka hieman toivomisen varaa se vielä jätti. Pidin kuitenkin ehdottomasti siitä, kuinka kypsästi Itsuomi suhtautui Oushin tunteisiin Yukia kohtaan. Hahmosta olisi voitu tehdä tylymminkin asiaan suhtautuva. Sivuhahmoista myös Emma saattaa tuntua turhauttavalta muutamaan otteeseen, mutta onneksi kyseinen asia ratkeaa lopussa.

A Sign of Affection on tiivistettynä mielestäni eräitä kauneimpia romanttisia animeita! Sen päähahmot ovat erinomaisesti luodut, tarina on kutkuttava ja yllättävänkin syvällinen, ja se jättää janoavan tunteen saada nähdä lisää. Todellakin toivon, että tälle tehtäisiin toinenkin kausi. Voisi myös ehkä yrittää etsiskellä käsiinsä mangan, johon tämä perustuu. Suosittelen tätä animea kaikille romantiikannälkäisille katsojille!

Kuvat: www.imdb.com

Arvostelu: Poika ja haikara ~ Kimi-tachi wa Dô Ikiru ka (2023)

POIKA JA HAIKARA

Ohjaus: Hayao Miyazaki

Pääosissa: Soma Santoki, Masaki Suda, Takuya Kimura

Genre: seikkailu, draama

Kesto: 2h 4min

Hayao Miyazakin uusinta teosta Poika ja haikara on Ghiblin fanit saaneet odotella jo hyvän tovin kuin kuuta nousevaa. Suunnitteluvaiheessa leffa kulki nimellä How do you live?, eli mitä sen japaninkielinen nimi tarkoittaa suoraan käännettynä englanniksi. Elokuva perustuu löyhästi samannimiseen romaaniin, jonka on kirjoittanut Genzaburô Yoshino. Miyazaki teki filmistä myös osittain omaelämäkerrallisen pohjautuen omaan lapsuuteensa.

Nuori poika Mahito on menettänyt oikean äitinsä sodassa, ja nyt hänen uusi elämänsä on alkamassa uusi äiti rinnalla. Perhe muuttaa eri asuinalueelle asumaan, ja sieltä Mahito löytää pian erikoisen tornin. Myös eräs haikara vaikuttaa hyvin erikoiselta, ja tämä myös vaikuttaisi liittyvän torniin jollakin tavalla. Myöhemmin hänen äitipuolensa Natsuko katoaa oletettavasti torniin, ja Mahito päättää hakea hänet takaisin. Siitä sitten alkaakin seikkailu...

Poika ja haikarassa on alusta loppuun asti havaittavissa tuttuja Miyazaki-elementtejä. Jo heti alussa omituisesti käyttäytyvä, puhekyvyn omaava haikara on hyvä esimerkki tästä. Fantasiamaailmassa erityisesti valkoiset oliot nimeltä "Warawara" tuovat mieleen Kodamat Prinsessa Mononokesta. Sotaisat kohtaukset taas muistuttavat vahvasti Liikkuvasta linnasta ja Tuuli nousee -elokuvasta. Aivan yhtä vaikuttava ei fantasiamaailma kuitenkaan tällä kertaa onnistu olemaan, ja joudun leffan muultakin osalta myöntämään, että Miyazaki on pystynyt kyllä parempaankin...

Juonen lähtökohta ja leffan idea ovat loistavia, joten seikkailuun lähtee katsojana innolla mukaan. Aluksi suorastaan rasittavalta kiusankappaleelta vaikuttava haikara päätyy lopulta mainioksi hepuksi. Hän toimii Mahiton oppaana tämän päätyessä elämän ja kuoleman väliseen maailmaan. Muita merkittäviä hahmoja ovat Mahiton isä, Natsuko ja tornin rakentanut isosetä. Fantasiamaailmassa tutuiksi tulee myös yliluonnollisia kykyjä omaava Himi ja inhottavilta vaikuttavat papukaijat.

Tarina kulkee suhteellisen verkkaisesti eteenpäin, vaikka hieman jännittävämpiäkin kohtauksia sekaan mahtuu. Ajoittain kyseinen verkkaisuus pääsee valitettavasti tuntumaan, ja katsojana saattaa helposti odottaa jotain vauhdikkaampaa tapahtuvan. Miyazakin leffat ovat toisaalta usein toimineet loistavasti myös ilman vauhtia, koska niiden juoni, hahmot ja tunnelma ovat olleet se pääasiallinen koukku. Tällä kertaa tuntuu, että hahmoista olisi toivonut saavan vähän enemmän irti. Erityisesti Mahiton ja tämän oikean äidin välistä suhdetta olisin toivonut näytettävän enemmän, ja toki miksei myös hänen suhdettaan Natsukoon. Melko etäisiksi jäävien hahmojen vuoksi se syvin koskettavuus jää puuttumaan. Myöskään juoni ei onnistunut täysin tyydyttämään, sillä se ei tuntunut aivan kuroutuvan kasaan järkevällä tavalla, minkä seurauksena kokonaisuus näyttäytyy melko sekavana. Tämän vuoksi lopetus jättää harmillisesti tunteen, että ihan kuin jotain merkityksellistä olisi vielä jäänyt puuttumaan.

Jos vanhempana mietityttää leffan soveltuvuus lapsikatsojille, niin sanoisin, että k12 -ikäraja on ihan kohdillaan. Sen verran jännittäviä ja rajuja kohtauksia on lopulta luvassa, vaikka ei millekään Prinsessa Mononoken väkivaltaisuustasolle tässä mennäkään.

Tiivistettynä Poika ja haikara on jälleen kerran fantasiantäyteinen seikkailu Miyazakilta, josta varmasti jokainen Ghiblifani pystyy edes jollain tasolla nauttimaan. Itseeni elokuva ei lopulta tehnyt kovin isoa vaikutusta, vaikka toivoin niin tapahtuvan. Hahmot ja juoni eivät tuntuneet tällä kertaa yhtä hiotuilta ja syvällisiltä kuin Miyazakin aiemmissa teoksissa. Mitenkään huono elokuva ei kuitenkaan missään nimessä ole, ja se onnistuu kyllä suurimmaksi osaksi pitämään otteessaan ja viihdyttämään hyvin. Tähän mennessä tämä teos on kuitenkin omissa kirjoissani herran ohjauksista valitettavasti se heikoin...

Tässä päivitetty listani Hayao Miyazakin elokuvista: Top 12 Hayao Miyazakin elokuvat

Elokuvan tiedot: www.imdb.com

Kuvat: www.imdb.com

Top 4 Satoshi Konin elokuvat

Blogistani löytyy jo melko monta top-listaa animeleffoista, mutta huomasin, että Satoshi Konin leffoja en ole vielä laittanut paremmuusjärjestykseen. (Myöskin Mamoru Hosodan elokuvista voisi kai joskus tehdä top-listan...) Ihan jo senkin kunniaksi halusin tehdä tämän postauksen, sillä tässä kuussa herran kuolemasta tulee kuluneeksi 13 vuotta. 

Satoshi Kon (1963-2010) oli yksiä merkittävimpiä animeohjaajia, ja hänen teokset ovatkin mielestäni helposti yksiä laadukkaimpia kun japanilaisista animaatioista puhutaan. Onkin sääli, että mies menehtyi turhan aikaisin. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkea muuta ihmeellistä hän vielä olisi saanut aikaan.

Satoshi Konilta löytyy neljä kokopitkää leffaa: Perfect Blue (1997), Millennium Actress (2001), Tokyo Godfathers (2003) ja Paprika (2006). Kon on tehnyt myös Memories (1995) -elokuvaan yhden kolmesta osiosta, Magnetic Rose. Konin käden jäljen kyseisessä tarinassa todella huomaa, sillä siinä ilmenee hyvin vahvasti illuusioilla leikitteleminen. Ja kyseinen episodi on ehdottomasti suosikkini Memories -leffasta. 

Memories: Magnetic Rose

Konin elokuvissa usein todellisuus ja illuusio sekoittuvat keskenään, eikä katsojana voi olla varma, mikä on totta ja mikä ei. Myös Paranoia Agent (2004) -sarja on ilmeisesti hyvin psykologinen tarinaltaan. Sitä minun ei ole tullut kuitenkaan katsottua alusta loppuun asti, sillä jään aina samaan jaksoon jumiin... Ehkä joskus sarjalle voisi antaa vielä kolmannen mahdollisuuden. Tai voi myös olla, että kyseiseen teokseen en vain oikein pääse sisälle. Paranoia Agent on kuitenkin yleisesti hyvin pidetty anime, joten kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti antaa sille mahdollisuus. 

Konin oli tarkoitus ohjata Dreaming Machine -niminen anime-elokuva ennen menehtymistään. Harmillisesti kyseinen teos jäi kesken, ja IMDb:n mukaan elokuva ehti valmistua arviolta 40% verran. Studio Madhousella olisi kuitenkin ilmeisesti tarkoitus viedä Dreaming Machinen projekti loppuun, tietysti Konin alkuperäisen näkemyksen mukaisesti. Saa nähdä, tapahtuuko kyseinen seikka vielä joskus vai ei...

Dreaming Machine

No mikä on sitten paras ja mikä heikoin Satoshi Konin elokuva? Makukysymyksiähän nämä aina ovat. Tässä kuitenkin kaikki herran neljä leffaa paremmuusjärjestyksessä...

4. TOKYO GODFATHERS

Tokyo Godfathers on ehdottomasti Konin elokuvista kaikista kevyin ja huumoripainotteisin. Se on myöskin ainoa teos, jossa ei ole hitusenkaan verran surrealismia tai ihmismielen käsittelyä mukana. Tarina kertoo kadulla elelevästä köyhästä trioporukasta, joka sattumoisin löytää roskaläjien seasta vauvan. Siispä sympaattinen vaikkakin oikutteleva kolmikko ryhtyy etsimään pienokaisen vanhempia. Mukaan mahtuu runsaasti hauskoja hetkiä, draamaa ja hieman jännitystäkin. Koen tarinan viimeisen kolmanneksen kuitenkin melko sekavaksi, mikä on isoin syy siihen, että leffa on viimeisellä sijalla. Jouluelokuvana Tokyo Godfathers ajaa asiansa kuitenkin mainiosti, ja siitä saa oikein hyvän mielen.

3. PAPRIKA

Paprika on Konin viimeinen elokuva ennen hänen menehtymistään. Ja erittäin hyvän paketin hän sai kyllä aikaan! Tarina kertoo Dr. Atsukosta, jolla on unimaailmassa alter ego nimeltä Paprika. Unia hallitseva DC-minilaite varastetaan, ja niinpä Atsuko ja etsivä Konakawa ryhtyvät selvittelemään johtolankoja saadakseen roiston kiinni. Paprikassa on oikein koukuttava juoni, mielenkiintoisia hahmoja ja animaatiotyyli on ihanan värikästä. Kirsikkana kakun päälle on tietysti surrealismi, mikä tekee leffasta erittäin kiehtovan. Ja Susumu Hirasawan luoma soundtrack on kerrassaan mahtavaa kuunneltavaa. Mielenkiintoisena faktana mainittakoon se, että Christopher Nolan on ottanut elokuvasta inspiraatiota Inceptioniin (2010).

2. MILLENNIUM ACTRESS

Millennium Actress on Konin töistä ehdottomasti kaikista koskettavin ja ehkäpä samaistuttavin. Tai ainakin päähenkilönä toimiva Chyoko tuntuu jotenkin kaikista inhimillisimmältä verrattuna muihin protagonisteihin. Tässä leffassa on hyvin vahvasti mukana ihmismielen käsittelyä, kuten seuraavassakin teoksessa. Tarinassa seurataan Chyokon näyttelijäuran kehittymistä, ja kuinka hän etsiskelee yhä miestä, jonka hän nuorena tapasi. Surrealismi ilmenee tässä leffassa sillä tavoin, että katsojana ei voi olla varma, ovatko tapahtumat totta vai pelkästään elokuvien otoksia. Kokonaisuudessaan kyseessä on oikein kiehtova ja koukuttava teos, jonka kruunaa tässäkin tapauksessa Susumu Hirasawan kaunis musiikki.

1. PERFECT BLUE

Perfect Blue on Konin teoksista ehdottomasti kaikista eeppisin! Onkin aika uskomatonta, että vieläpä ihan ensimmäinen kokopitkä leffa onnistuu olemaan ohjaajan töistä paras. Päähenkilönä seurataan Mima Kirigoea, joka jättää popidoliuran taakse ja ryhtyy näyttelijäksi. Kun hän ryhtyy tekemään radikaaleja muutoksia elämässään, alkaa hänen "täydellinen", puhtaampi versionsa kummittelemaan hänelle. Julkisuudessa olemisessa on myös huonot puolensa, sillä eräs hullu fani vaikuttaisi vainoavan Mimaa. Tarinan edetessä sukelletaan yhä syvemmälle päähenkilön mielen järkkymiseen, ja jossain kohtaa alkaa olemaan hyvin epäselvää, mikä on totta ja mikä ei. 

Perfect Blue on mielestäni ehdoton "must-see", ja se onkin yksiä parhaimpia näkemiäni animeleffoja. Elokuva olisi myös suositeltavaa katsoa uudelleen (kuten oikeastaan myös Paprika ja Millennium Actress), koska tällöin se avautuu katsojalle paremmin. Soundtrack on tässäkin leffassa aivan huippua ja sopii ahdistavaan tunnelmaan loistavasti.

Paprikan tavoin tästäkin leffasta on otettu myöhemmin inspiraatiota, ja sen voi huomata Darren Aronofskyn Black Swanista (2010). Unelmien sielunmessussa (2000) on myös yksi kohtaus, joka on ottanut Perfect Bluen samaisesta kohtauksesta vaikutteita. Harmi, että kunnon krediittiä Satoshi Konille ei näistä inspiraatioista ole oikein annettu.

Elokuvien tiedot: www.imdb.com

Kuvat: www.imdb.com, www.alternateending.com

Arvostelu: Suzume ~ Suzume no Tojimari (2022)

 SUZUME

Ohjaus: Makoto Shinkai

Pääosissa: Nanoka Hara, Hokuto Matsumura, Eri Fukatsu

Genre: anime, seikkailu

Kesto: 2h 2min

Makoto Shinkain uutuusleffan Suzumen saapumista Suomeen olen jo kauan ehtinyt odotella! Ja voi että sitä fiilistä, kun reilu vuoden jälkeen meni taas pitkästä aika elokuvateatteriin. Oli aivan ihanaa, kun sai vain rentoutua ja uppoutua Shinkain uutuusanimen äärelle iso valkokangas edessä, ja unohtaa arjen opiskelu- ja työstressit. 

Ennen itse leffan näkemistä halusin tietää siitä niin vähän kuin mahdollista. En ollut katsonut edes sellaista traileria leffasta, jossa hahmot puhuisivat, koska halusin elokuvakokemuksen todellakin olevan mahdollisimman yllätyksellinen. Ja se myöskin kannatti. Jos Shinkain nimi ei ole joillekin tuttu, niin kyseessähän on siis ohjaaja, joka on tunnettu erityisesti Your name (2016) ja Weathering with you (2019) -animeleffoista.

Päähenkilönä nähdään pikkukaupungissa asuva 17-vuotias Suzume. Eräänä päivänä nuori mies kysyy häneltä, onko lähettyvillä raunioita. Hän myöskin mainitsee etsivänsä jotain ovea. Uteliaisuus tietysti herää Suzumessa, ja hän menee hylätyn kylän luokse, josta löytyy kuin löytyykin yksinään seisova ovi. Suzume avaa oven ja on näkevinään, että sen toisella puolella olisi jotain. Kävellessään oven läpi se ei kuitenkaan johda mihinkään. Myöhemmin Suzume huomaa koululta, että hylätyn kylän luota nousee omituinen punainen savu. Muut eivät kuitenkaan näe mitään. Sen sijaan maanjäristysvaroituksia alkaa tulla, ja Suzume tajuaa, että sen täytyy johtua ovesta, jonka hän avasi. Niinpä hän palaa nopeasti takaisin oven luokse, ja näkee saman muukalaisen (Soutan), joka aiemmin kyseli ovesta. Yhdessä Souta ja Suzume saavat oven lukittua ja pahimmalta katastrofilta ehditään juuri ja juuri välttyä. Siitä sitten alkaakin seikkailu, sillä kyseinen ovi ei ole ainoa joka täytyy sulkea, jotta luonnonkatastrofeilta vältyttäisiin.

Suzume on hyvin sellainen leffa, jonka juonikuvausta en lähtisi availemaan enempää. Sen voin kuitenkin sanoa, että jo ihan alkupuolella monta yllätystä riittää, etenkin eräs äkillinen käänne alkumetreillä aikalailla pakottaa Suzumen lähtemään seikkailuun. Tietynlainen samantyyppinen rakenne tälläkin kertaa leffassa kieltämättä on, jos sitä vertaa Your name ja Weathering with you -elokuviin. Mukana on siis luonnonkatastrofin tuntumaa, pääosassa on nuori tyttö ja seikkailun tuntua ei ole unohdettu. Kuitenkin tällä kertaa kyseessä on hyvinkin erilainen leffa verrattuna edellisiin teoksiin. Suzume ei nimittäin niinkään ole romanssipainotteinen tarina, vaan enemmänkin kasvutarina, vaikka romantiikkaakin hieman mukana on. Myös seikkailumainen puoli on tällä kertaa huomattavasti vahvemmin mukana.

Mielestäni tämä leffa eroaa myös siinä mielessä muista Shinkain töistä paljon, että tarinassa on vain yksi päähenkilö. Your namessa tarina jakaantui melkeinpä tasan Mitsuhan ja Takin kesken, vaikka Mitsuhalla taisikin olla enemmän ruutuaikaa. Weathering with youssa taas sekä Hinaa että Hodakaa nähtiin melkein yhtä paljon, Hodakaa ehkä hieman enemmän. Tässä tapauksessa tarina keskittyy hyvin tiiviisti vain Suzumeen, ja katsoja oikeastaan liikkuukin koko ajan tämän saappaissa. Sen ansiosta Suzume tuntuukin tähän mennessä läheisimmältä päähenkilöltä Shinkain elokuvista, ja sanoisin myös että kaikista samaistuttavimmalta. Häneen on onnistuttu luomaan paljon persoonallisuutta, ja etenkin tämän muistot ja kasvutarina tuovat mainiosti syvyyttä ja sitä samaistuttavuutta hahmoon.

Itse juoni jaksaa kiinnostaa ja viihdyttää erinomaisesti. Heti alkumetreillä leffa vangitsi minut mukaansa täydellisesti. Ja koska leffa onnistui olemaan hyvin yllätyksellinen, ei missään vaiheessa ollut hajuakaan, mitä seuraavaksi saattaa tapahtua. Seikkailun tunnun lisäksi on mukaan mahdutettu paljon mainiota huumoria, joka sai ainakin minut ihan ääneen nauramaan. Myöskään tunteellisia hetkiä ei ole unohdettu, ja etenkin loppupuolella koskettavuutta riittää. 

Musiikin on jälleen kerran tuottanut Radwimps. Tällä kertaa aikalailla ainoa mainitsemisen arvoinen kappale taitaa olla leffan teemalaulu Suzume. Toisaalta sitä ei oikeastaan mitään erikoisempaa musiikkia tällä kertaa osannut kaivatakaan. Se musiikki mitä tällä kertaa saatiin, sopi kuitenkin leffan tyyliin loistavasti. 

Tiivistettynä Suzume on loistava elokuva, ja se oli todellakin odotuksen arvoinen uutuus Shinkailta! Seikkailuhenkeä on edellisiin leffoihin verrattuna enemmän, ja päähenkilö taitaa olla tähän mennessä paras Shinkain elokuvista. Kyseessä on myös selvästi enemmänkin kasvutarina, vaikka romantiikkaakin on hieman mukana. Suosittelen leffaa oikein paljon kaikille siitä kiinnostuneille, etenkin jos Shinkain leffoista sattuu yhtään pitämään.

Kuvat ja elokuvan tiedot: www.imdb.com, www.crunchyroll.com

Suzume no Tojimari -elokuvan ensi-iltaa odotellessa

 

Tuskin olen ainoa, joka jo aivan innoissaan odottaa Makoto Shinkain uutuusanimen Suzume no Tojimarin saapumista Suomeen! Elokuva on saanut ensi-iltansa Japanissa tämän vuoden marraskuussa, ja sen kansainvälinen ensi-ilta olisi tarkoitus olla vuoden 2023 alkupuolella. Elokuvan traileriin pääset tästä. Olen fiilistellyt leffaa jo etukäteen kuuntelemalla sen Theme songia, ja ei voi kyllä muuta sanoa kuin että Radwimps-yhtye on jälleen kerran saanut aikaan mahtavan soundtrackin! Saa nähdä, millainen leffakokemus ensi vuoden puolella sitten odottaa.

Sitten asiasta toiseen. Blogini on ollut melko hiljainen jo pitkän aikaa, ja syynä on melkoisesti aikaa vievät opiskelut. Pikkuhiljaa varmaan kuitenkin palailen blogini ääreen kunhan aikaa ja motivaatiota kirjoittamiselle taas löytyy.

Edit 4.4.2023: Elokuva saa ensi-iltansa Suomessa 21.4.-23 (Lähde: https://m.imdb.com/calendar/?region=FI&ref_=ttrel_33)

Elokuvan tiedot: www.wikipedia.com

Kuva: www.imdb.com

Arvostelu: Belle ~ Ryû to Sobakasu no Hime (2021)

 BELLE

Ohjaus: Mamoru Hosoda

Pääosissa: Kaho Nakamura, Ryô Narita, Shôta Sometani, Tina Tamashiro, Lilas Ikuta, Ryôko Moriyama

Genre: anime, seikkailu, draama

Kesto: 2h 1min

Belle on Mamoru Hosodan uusin animeleffa, jonka saapumista Suomeen olen ehtinyt jo kovasti odotella. Hosodan muita animetuotoksia ovat Digimon: The Movie, The Girl Who Leapt Through Time, Wolf Children, The Boy and the Beast ja Mirai.

Tarinan päähenkilönä toimii lukiolaistyttö Suzu, joka on luonteeltaan ujo ja hieman syrjäänvetäytyvä. Suzu menetti äitinsä lapsena, ja hän kokeekin yhä surua siitä. Pian Suzu liittyy osaksi U-virtuaalimaailmaa, jossa hän esiintyy alter egonsa muodossa. Hänen alter egonsa on Bell, vaikkakin U:ssa hän saa uuden nimen "Belle". Ujo tyttönen uskaltaa vihdoinkin tulla kuorestansa ulos kun ei tarvitse esiintyä omana itsenään, ja virtuaalimaailmassa hänestä tuleekin hyvin suosittu laulaja. Suzu toteaakin, että pystyy viimein taas laulamaan. Äitinsä menetettyään hän ei siihen ollut kyennyt kuin vasta nyt. Jonkin ajan kuluttua tarina saa twistiä, kun U:ssa kuvioihin astuu Lohikäärme, jota pidetään virtuaalimaailmassa pelottavana uhkana. Näin itse "Kaunotar ja hirviö"-kuvio tulee esille, ja elokuvahan on ottanutkin jonkin verran kyseisestä sadusta vaikutteita.

Elokuva menee aikalailla heti suoraan asiaan esittelemällä päähenkilön taustan selkeästi. Suzu on oikein mainiosti kirjoitettu hahmo, ja etenkin juuri hänen ujouteen ja syrjäänvetäytymiseen on hyvin helppoa samaistua. Mutta vielä enemmän pidän siitä, että hahmo uskaltaa olla sisäisesti oma itsensä vasta U-virtuaalimaailmassa. Kyseinen seikka tuo kiehtovuutta ja lisää samaistumisen tarttumapintaa hahmon kasvutarinaan. Voisin itsekin kuvitella, että jonkinlaisessa virtuaalimaailmassa uskaltaisin olla alter egoni kuoren peitteenä rohkeampi, mitä Suzu on tässä tapauksessa laulamalla!

Tutuksi tulee varhain myös Suzun koulukaverit ja hänen hieman etäiseksi jäävä isä. Tosin Suzulla ei kovin läheiset välit isäänsä olekaan ja se myöskin perustellaan tarinassa hyvin. Virtuaalimaailman hahmot ovat tietysti se kiehtovampi puoli hahmogalleriasta, erityisesti itse Lohikäärme (/Hirviö). Vaikka muutamasta kohtauksesta tulee mieleen melko vahvasti disneyn Kaunotar ja hirviö, ei kyseinen juonikuvio toimikaan romanssin elementtinä Bellessä. Itse asiassa tarina ei ole lainkaan romanssipainotteinen, vaan enemmänkin teemat käsittelevät sisäistä minuutta. 

Kyseiset teemat ja etenkin Suzun kasvutarina ovat erittäin hyvin toteutettuja ja onnistuvat koskettamaan. Sen sijaan se, miten Kaunotar ja hirviö -kuvio tuotiin tarinaan mukaan, ei toiminut mielestäni aivan niin luontevasti. Onneksi kuvion edetessä Bellen ja Lohikäärmeen välinen kanssakäyminen muuttuu kuitenkin pala palalta enemmän järkeenkäyväksi. Toisessa puoliskossa tuntuu silti auttamatta siltä, että leffaan on yritetty mahduttaa hieman liikaa tavaraa. Itselleni olisi aivan hyvin riittänyt seurailla vain Suzun hahmokehitystä U-virtuaalimaailman kautta. Lohikäärmeeseen (tai oikeastaan tämän oikeaan minään) liittyvä loppuratkaisu, jota en voi tässä paljastaa, jätti hitusen ristiriitaiset fiilikset. Kokonaisuudessaan leffa on kuitenkin varsin onnistunut paketti, vaikka sen toinen puolisko juonen kannalta hieman ontuukin.

Musiikki ja animaatiotyyli taas ovat suorastaan huippuluokkaa! Etenkin ne laulut olivat hyvin kaunista kuunneltavaa ja saivat minussa aikaan jopa kylmiä väreitä. Animaatiotyyli on Hosodan tapaan kaunista, ja etenkin U-virtuaalimaailma on kiehtovan näköiseksi luotu.

Tiivistettynä Belle on oikein hyvä ja viihdyttävä animeleffa. Päähenkilö Suzu on hyvin kirjoitettu ujonpuoleinen hahmo, johon pystyy helposti samaistumaan. U-virtuaalimaailma tuo erinomaisesti kiehtovuutta ja lisää samaistumisen tarttumapintaa kasvutarinaan. Kaunotar ja hirviö -kuvio voisi toimia tarinassa paremminkin, mutta sen sijaan sen tarjoama teema koskien kuoren alla piilevää todellista minää on hyvin toteutettu ja onnistuu koskettamaan. Tiivistämisen varaa olisi leffassa ollut, sillä tällaisenaan se on hieman turhan pitkä. Kokonaisuudessaan leffa jätti kuitenkin oikein hyvän fiiliksen, vaikka Hosodan parasta tuotantoa tämä ei mielestäni olekaan. (Oma suosikkini Hosodalta on muuten The Girl Who Leapt Through Time, joka myöskin on kasvutarina.)

Elokuvan tiedot: www.imdb.com

Kuvat: www.polygon.com, www.anime-planet.com, www.imdb.com

Belle-anime (2021) saapuu tänä vuonna Suomeen

Belle (Ryû to Sobakasu no Hime) on ehdottomasti tällä hetkellä eniten odottamani animaatioleffa, oikeastaan se on ollut sitä jo viime kesästä asti jolloin se sai ensi-iltansa Japanissa! Anime-elokuvahan on siis Mamoru Hosodan käsialaa, ja hänen muita teoksiaan ovat The Girl who leapt through time, Summer wars, Wolf children, The Boy and the beast/Poika ja peto ja Mirai. 

Hosodan tuotannosta Belle vaikuttaisi muistuttavan eniten Summer warsia, sillä tässäkin tapauksessa teemana pyörii ilmeisesti internet. Elokuva on ottanut vaikutteita ranskalaisesta sadusta Kaunotar ja hirviö, minkä jo hieman leffan nimestäkin pystyi arvaamaan. 

Bellen ensi-ilta Suomessa on 18.2.2022. Voit katsoa englanninkielisellä tekstityksellä trailerin tästä. (Cinema Mondon traileriin pääset tästä.)

Odotan leffaa oikein innolla ja positiivisin mielin, vaikka Hosodan edellinen teos Mirai ei oikein omaan makuuni uponnutkaan. Ainakin visuaalisesti elokuva vaikuttaa oikein kauniilta, ja on mielenkiintoista sitten nähdä millä tavalla internet-teemaa hyödynnetään tarinassa. 

Minkälaisia odotuksia teillä on Bellestä?

Kuva: www.wikipedia.com

Arvostelu: Children who chase lost voices ~ Hoshi wo ou kodomo (2011)

 CHILDREN WHO CHASE LOST VOICES

Ohjaus: Makoto Shinkai

Pääosissa: Hisako Kanemoto, Miyu Irino, Kazuhiko Inoue, Junko Takeuchi

Genre: anime, seikkailu, draama

Kesto: 1h 56min

Children who chase lost voices on vuonna 2011 ilmestynyt Makoto Shinkain ohjaama anime-elokuva. Tänä vuonna se juuri sattumoisin täyttääkin 10 vuotta. Oma suhteeni Shinkaihin on seuraavanlainen: pidän miehen kahdesta viimeisimmästä leffasta Your namesta ja Weathering with yousta kovasti, mutta vanhemmat teokset eivät oikein ole iskeneet. Tai no, diggailin kyllä The Garden of wordsista yllättävän paljon, vaikka ihan isoa suosikkia siitä ei ole minulle muodostunut.

Katsoin Children who chase lost voicesin ensimmäisen kerran reilu vuosi sitten, eikä se oikein vakuuttanut minua. En edes katsonut sitä yhteen putkeen loppuun asti, koska tylsistyin sen ääressä niin paljon sinä iltana ja painuin mieluummin unten maille. Valitettavasti tämä toinen katselukerta ei muuttanut fiiliksiäni leffaa kohtaan juuri ollenkaan, vaan se on juuri niin keskinkertainen kuin muistin.

Tarinan päähenkilönä toimii kyläkoulua käyvä tyttö Asuna. Hän kuuntelee salaperäisiä ääniä radiovastaanottimellaan, jonka edesmennyt isänsä hänelle jätti. Outo karhun kaltainen otus aiheuttaa vaaraa kylässä ja aikookin käydä Asunan kimppuun, mutta hänet pelastaa poika nimeltä Shun, joka on kotoisin toisesta maasta Agarthasta. Asunaa odottaa seikkailu, johon hänen kyläkoulunsa opettaja Morisaki myös tempautuu mukaan. Morisakin tavoitteena on nimittäin tuoda vaimonsa kuolleista, ja Asunallakin vaikuttaisi olevan kenties halua herättää joku kuolleista.

Elokuvan aloitus on vahva, mutta valitettavasti melko tasainen alamäki ja tarinan tasapaksuus alkaa loistamaan läpi varsinaisen seikkailun alkaessa. Asuna vaikuttaa aluksi ihan mielenkiintoiselta hahmolta, mutta muuttuu tarinan edetessä tylsäksi. Myöskään Morisaki ei juurikaan vakuuta minua, vaan jää etäiseksi Asunan tavoin. Shun tuo alussa mukavaa maustetta mukaan, mutta menehtyykin jo ihan pian. Hänet tavallaan korvaakin eräs toinen hahmo, hänen kaksoisveljensä Shin, joka jää myös hyvin etäiseksi hahmoksi.

Children who chase lost voices vaikuttaisi haluavan olla kunnon seikkailuelokuva jossa olisi draamaa ja tunnetta, mutta valitettavasti se ei oikein onnistu siinä. Siitä puuttuu kaikki ainekset, mikä tekee seikkailusta kunnollisen: jännitystä, mielenkiintoisia hahmoja sekä koukuttava juoni. Leffan rytmitys ontuu aika pahasti, ja sen juonikin jää lopulta hahmojen tavoin hyvin ohueksi. Elokuva ei siis lopulta oikein herätä tunteita suuntaan tai toiseen, ja se onnistuu pitkässä kestossaan lähinnä puuduttamaan katsojaansa.

Elokuvasta voi aistia, että se on ottanut vaikutteita Ghiblin leffoista ja yrittää epätoivoisesti tavoitella niiden henkeä. Mieleen tulee helposti ainakin Laputa -linna taivaalla sekä Maameren tarinat, joista jälkimmäinen tosin ei mikään pilviä hipova saavutus ole. Asunan sidekickinä näkyvä kissa Mimi taas tuo mieleen hyvin vahvasti Tuulen laakson Nausicaän kettuorava Teton. Vertailulta Ghiblin laadukkaisiin filmeihin on mahdotonta välttyä, mutta ihan ilman sitä vertailuakin elokuva ei kovin kummoinen ole.

Animaatiotyyli on ihan perus Shinkai-laatua, joskaan ei tietty yllä samalle visuaaliselle tasolle kuin miehen uudemmat työt.

Children who chase lost voices on hyvin keskinkertainen elokuva, ja kolmatta kertaa tulen sitä tuskin katsomaan. Elokuvan juoni on lopulta erittäin tasapaksu, sekava ja ohut vailla minkäänlaista koukkua, mielenkiintoista alkua lukuunottamatta. Hahmot eivät myöskään vakuuta vaan jäävät hyvin tylsiksi ja ohuiksi eivätkä kanna tarinaa kovin hyvin. Muutenkin leffan katseleminen on erittäin puuduttavaa ja jättää kylmäksi. Onneksi Shinkai on myöhemmin ohjaajana kehittynyt, ja hänen kaksi viimeisintä elokuvaa ovatkin minun kirjoissani ne onnistuneimmat.

Elokuvan tiedot: www.imdb.com

Kuvat: www.imdb.com, www.pinterest.com

Arvostelu: Princess Tutu (2002)

PRINCESS TUTU

Ohjaus: Junichi Sato, Shogo Koumoto

Pääosissa: Takahiro Sakurai, Nanao Katô, Nana Mizuki, Naoki Yanagi

Genre: anime, seikkailu, komedia

Jaksojen lkm ja kesto: 26 kpl / 30min

Noin pari kuukautta sitten aloitin katsomaan animesarja Princess Tutua. Pinnalta katsottuna se vaikuttaa suorastaan hyvin tyttömäiseltä ja sokeriselta sarjalta, ja sitä se melkein puoleen väliin jaksojen lukumäärästä hieman olikin. En siis todellakaan jäänyt tähän edes heti koukkuun, mutta halusin mielenkiinnosta ottaa selvää, josko se kuitenkin jossain vaiheessa todistaisi ennakkoluuloni vääräksi ja se ei olisikaan mikään kliseinen satu. Ja niinhän siinä kävikin!

Olipa kerran Drosselmeyer, jolla oli kyky herättää kirjoittamansa tarinat eloon. Hän kuitenkin kuoli ennen kuin ehti kirjoittaa viimeistä satuaan The Prince and the Raven (Prinssi ja Korppi) loppuun. Niinpä tarinan kaksi päähahmoa jäivät jumiin ikuiseen taisteluun. Monien vuosien jälkeen Korppi kykeni pääsemään todelliseen maailmaan, ja prinssi taisteli häntä vastaan. Hävittääkseen Korpin pahuuden, prinssi murskasi sydämensä miekallaan menettäen siten kaikki muistonsa ja tunteensa...

Päähenkilönä toimii Ahiru Arima, joka on alun perin ankka, mutta joka haluaisi olla ihminen. Hän nimittäin rakastuu Mythoon (prinssiin), ja haluaisi nähdä tämän hymyilevän. Drosselmeyer, joka on nyt vain haamu, haluaa saada tarinan päätökseen ja päättää toteuttaa ankan toiveen. Ahiru saakin tehtäväkseen löytää ja palauttaa kaikki sydämen palaset Mytholle. Hän saa haltuunsa kaulakorun, jota kaulassa pitämällä hän on ihminen, ja jonka avulla hän muuttuu Princess Tutuksi, jona hän toteuttaa tehtävänsä. Princess Tutu ei saisi kuitenkaan koskaan tunnustaa rakkauttaan prinssille, sillä muuten hän haihtuisi ilmaan ja katoaisi.

Aluksi tosiaan tarina saattaa vaikuttaa melko tyttömäiseltä ja kliseiseltä, mutta vähän ennen puolta väliä se osaa todellakin yllättää katsojansa. Sarja nimittäin alkaa hienosti syventämään hahmojaan tuoden heihin uusia puolia, eikä kaikki enää olekaan sitä mitä aluksi ehti luulla. Pidän erityisesti siitä, että mitään yksioikoisen pahaa tyyppiä ei tarinassa lopulta olekaan. Sarjan edetessä mukaan mahtuu mainiosti jännitystä, hauskoja hetkiä, kauniita balettitanssikohtauksia ja myös herkkyyttä. Etenkin loppua kohti tarina menee yllättävänkin koskettavaksi, ja voin myöntää että parin viimeisen jakson aikana hieman herkistyin.

Ahiru on päähenkilönä todella sympaattinen ja aika herkästi innostuva tapaus. Vaikka hänen innostuneisuus voisi helposti tuntua ärsyttävältä, löytyy hänestä niin mukavasti herkkyyttä ja hauskuutta, että hänestä ei voi olla pitämättä. Tarinan edetessä hahmo myös osoittaa olevansa yllättävänkin vahva, sillä hän ei helposti luovuta hankaluuksien ilmaantuessa eteen. 

Muita keskeisiä hahmoja ovat itse tarinankertoja Drosselmeyer, prinssin suojelija Fakir, Mytho/prinssi sekä Rue/princess Kraehe. Mytho jää jokseenkin tyhjäksi hahmoksi, ja etenkin aluksi hän tuntuu hyvin tylsältä. Hän ei lopulta kunnon toimintaa sarjassa saakaan kuin vasta lopussa, mikä ei toisaalta haittaa sillä Fakir ja Rue ovat selvästi häntä merkittävämmässä roolissa. Fakirista tuli ehdottomasti suosikkihahmoni, mikä on aika huvittavaa sillä en aluksi voinut sietää häntä. Rue myös osasi yllättää minut ristiriitaisella luonteellaan, sillä samaan aikaan häntä pitää sekä pahana että hyvänä tyyppinä.

Pääasiassa hahmot ovat siis erittäin onnistuneita tapauksia, mutta valitettavasti on kolme hahmoa, joista en oikein välittänyt. Ja niitä ovat Ahirun kaksi ärsyttävää tyttökaveria sekä balettitanssiopettaja Neko-sensei. Etenkin Ahirun kaverit olivat jopa aika turhia. Neko-sensein avioliittovitsit olivat aluksi huvittavia, mutta kun kyseiset vitsit toistuivat melkeinpä jokaisessa jaksossa, alkoivat ne tuntua aika väsyneiltä ja turhauttavilta.

Kehua haluan antaa tietenkin animaatiotyylistä ja musiikista. Visuaalisesti kyseessä on oikein kaunis sarja, ja klassista musiikkia hyödynnetään mukavasti balettiteeman ansiosta. Myös aloitus- ja lopetusintrot ovat erittäin onnistuneita. Melko usein kelaan animesarjojen introt, mutta Princess Tutun intro on niin kaunis ja ihana, että se oli jokaisessa jaksossa ihan pakko kuunnella!

Princess Tutu on erinomainen anime, joka ennakkoluuloista huolimatta onnistui yllättämään minut todella positiivisesti. Sarja on lopulta hyvinkin ennalta-arvaamaton juonen ja hahmojen osalta, eikä todellakaan mikään kliseinen ja tyttömäinen satu. Mukana on myös sopivasti jännitystä ja koskettavuutta. Muutamat jaksot tuntuivat ehkä hieman junnaavilta, ja aikaisemmin mainitsemani kolme hahmoa tuottavat myös miinusta. Muuten pidin tästä kovasti, ja olen varma että tulen katsomaan sen joskus uudelleen.

Ps. Tämä ihana komistus (Fakir) vei todellakin sydämeni! Ihan helposti paras hahmo koko sarjassa!

Sarjan tiedot: www.wikipedia.com, www.imdb.com

Kuvat: https://www.google.com/url?sa=i&url=https%3A%2F%2Fprincesstutu.fandom.com%2Fwiki%2FAnime&psig=AOvVaw01WjgQnDsfZpbQ8QyFNuHs&ust=1620798484131000&source=images&cd=vfe&ved=0CAMQjB1qFwoTCKC_roH3wPACFQAAAAAdAAAAABAJ, https://www.google.com/url?sa=i&url=http%3A%2F%2Fbetaisdead.blogspot.com%2F2013%2F05%2Fanime-review-princess-tutu.html&psig=AOvVaw0yw3LITtcZzH5G1Vo0VVzL&ust=1620803155801000&source=images&cd=vfe&ved=0CAMQjB1qFwoTCMiswMGIwfACFQAAAAAdAAAAABAK, https://www.google.com/url?sa=i&url=https%3A%2F%2Fwww.amazon.com%2FPrincess-Tutu-Season-01%2Fdp%2FB003B1VIXI&psig=AOvVaw3Q6pq7WnXU68LAfrzVzEN6&ust=1620803246490000&source=images&cd=vfe&ved=0CAMQjB1qFwoTCLDNpeOIwfACFQAAAAAdAAAAABAJ, https://www.google.com/url?sa=i&url=https%3A%2F%2Fprincesstutu.fandom.com%2Fwiki%2FFakir&psig=AOvVaw0SAh4DcgEbgLRLtHGVKzNl&ust=1620804980728000&source=images&cd=vfe&ved=0CAMQjB1qFwoTCNiq3p2PwfACFQAAAAAdAAAAABAN

Top 10 Parhaimmat anime-elokuvat

Nyt kun katselukokemus animeleffojen puolelta on omalla kohdallani kasvanut paljon, niin mielessäni kävi, että voisi tehdä top-listaa parhaimmista anime-elokuvista. Lista perustuu tietty omaan mielipiteeseeni, ja kerrohan toki kommenttikentässä, mitkä ovat omia suosikkianime-elokuviasi!

Olen jättänyt Studio Ghiblin elokuvat tarkoituksella pois listalta, koska muuten listani olisi täynnä niitä, ja haluan tässä listassa tuoda esiin muita anime-elokuvia. Jos Ghiblien listaus kiinnostaa, pääset Ghiblien top-listaukseen tästä.

Jos jotain kunniamainintoja haluaisin antaa, niin ne varmaankin olisivat ainakin seuraavat leffat: Poika ja Peto ja Wolf Children.

10. SUZUME

(Makoto Shinkai, 2022)

Shinkain viimeisin leffa onnistui yllättämään minut oikein positiivisesti! Leffa tarjoaa juuri sopivasti jännitystä, sympaattisia hahmoja ja huumoria. Ja tietysti animaatiotyyli on myös upeaa. Tällä kertaa Shinkain leffa tuntuu pitkälti kasvutarinalta, minkä vuoksi päähenkilö on myös helposti samaistuttava. Tietysti myös teemat onnistuvat puhuttelemaan.

9. PAPRIKA

(Satoshi Kon, 2006)

Paprika on jännittävä ja surrealistinen elokuva, joka yhdistelee unia ja todellisuutta keskenään. Dr. Atsuko Chiba ja etsivä Konakawa yrittävät saada kiinni DC-minilaitteen varastajan, minkä seurauksena kaikenlaista kaaosta ja kiemuroita riittää. Värikäs animaatiotyyli ja mahtava soundtrack tekevät kiehtovan juonen lisäksi vaikutuksen. 

8. GHOST IN THE SHELL

(Mamoru Oshii, 1995)

Ghost in the Shell sijoittuu vuoteen 2029, jolloin ihmisiä on muokattu kyberneettisillä implanteilla joiden kautta he voivat olla yhteydessä tietoverkkoihin. Ihmisen ja keinotekoisen raja siis nousee selvästikin yhdeksi keskeiseksi teemaksi. Myös jännitystä leffassa riittää, kun päähahmo Motoko Kusanagi sekä muut jahtaavat Nukkemestariksi kutsuttua vaarallista kyberterroristia. Kyseessä on todella sellainen leffa, joka vaatii sataprosenttista keskittymistä, muuten katsojana olet pihalla kuin lumiukko.

7. LUPIN III - CAGLIOSTRON LINNA

(Hayao Miyazaki, 1979)

Miyazakin debyyttifilmi on kyllä jotain aivan hulvatonta katsottavaa! Siitä tulee erittäin hyvälle tuulelle, koska sen aikana saa naureskella niin kovasti, ja tietty kunnon seikkailuleffan tavoin myös jännitystä riittää. Cagliostron linnan päähenkilö Lupin on oikein veikeä ja älykäs tapaus, jonka keksimiä ratkaisuja seikkailun edetessä on herkullista seurata. Muutkin hahmot ovat oikein mainioita tapauksia, ja juoni jaksaa aina tempaista mukaansa.

6. THE GIRL WHO LEAPT THROUGH TIME

(Mamoru Hosoda, 2006)

The Girl Who Leapt Through Time on todellinen hyvän mielen elokuva maittavalla huumorilla ja idealla höystettynä! Päähenkilö Makoto löytää mystisen objektin, jonka avulla hän kykenee hyppäämään ajassa taaksepäin. Mikään mullistava scifi-teos ei ole kyseessä, vaan aikalailla perus kasvutarina, johon nyt on vain lisätty pientä aikamatkustusmaustetta mukaan. Ja tietenkin luvassa on paljon hauskoja tilanteita, mielenkiintoisia juonenkäänteitä ja hieman romantiikkaakin.

5. MILLENNIUM ACTRESS

(Satoshi Kon, 2001)

Millennium Actress on Satsohi Konin leffoista varmaankin kaikista sekavin, mutta samalla se on myöskin hyvin tunteellinen. Erityisesti lopetus yllätti minut aivan puun takaa ja kolahti kyllä lujaa. Tarinassa riittää jännitystä ja avointa mysteeriyttä, ja siinä taitaa olla myös paljon viittauksia tunnettuihin elokuviin, jotka ovat saattaneet hyvinkin mennä minulta ainakin toistaiseksi ohi. Paljon asioita jää katsojan tulkinnanvaraan, ja kuten Konin toisessa mestarillisessa elokuvassa Perfect Bluessa, Millennium Actressissa päähenkilö sekä tunnelma ovat ydin eikä niinkään juonen yksiselitteinen ratkaiseminen.

4. A SILENT VOICE

(Naoko Yamada, 2016)

A Silent Voice on kyllä ehdottomasti eräitä koskettavimpia elokuvia, mitä tiedän. Se on tarina kiusaamisesta, kiusatuksi tulemisesta ja itsetunnon käsittelemisestä. Luvassa on suuri tunteiden vuoristorata, jota kaunis ja loppuun asti hiottu pianomusiikki erinomaisesti tukee. Hahmot ovat erittäin hyvin luotuja ja samaistuttavia tapauksia, joskin sivuhahmoissa on pieniä puutoksia. A Silent Voice on yksi niistä elokuvista, joka ei aivan vakuuttanut minua ensimmäisellä katselukerralla, mutta uudelleenkatsottuna se iski minuun lujaa.

3. I WANT TO EAT YOUR PANCREAS

(Shin'ichirô Ushijima, 2018)

Ei, tämä elokuva ei kerro kannibalismista, vaikka nimi kieltämättä hieman epäilyttävältä kuulostaakin. Katsomalla teoksen selviää, mistä tuo nimi tulee. Kyseessä on näkökulmasta riippuen varsin tavanomainen kouludraama-anime, mutta mikä tekee tästä minulle niin erityisen, on sen käsittelemät teemat. Tarinahan keskittyy tutkailemaan mm. yksinäisyyttä, yhteyttä muihin ihmisiin sekä elämän merkitystä. Elokuvassa on toki joitakin vikoja, suurimpana niistä varmaankin aika yksipuoliset sivuhahmot. Siitäkin huolimatta I want to eat your pancreas on hyvin koskettava ja ajatuksia herättävä leffa, jonka teemoihin ja päähenkilöön voi katsojana pystyä jopa samaistumaan. 

2. PERFECT BLUE

(Satoshi Kon, 1997)

Perfect Blue on kyllä eräitä parhaimpia psykologisia elokuvia, mitä olen nähnyt! Tässä filmissä Konille tyypillinen surrealismi ja ihmismielen käsittely ovatkin aivan huipussaan. Tarina ei ole todellakaan suoraviivainen, vaan pikemminkin sekava. Yksiselitteistä ratkaisua ei juoneen mielestäni edes ole, hyvin paljon täytyy katsojan vain itse tähän uppoutua ja bongata yksityiskohtia sun muuta. Tarinassa on päähenkilön psyyken käsittelemisen lisäksi trilleripuoli, mikä tuokin jännitystä vielä enemmän mukaan. Mielenkiintoisena seikkana täytyy kyllä vielä mainita värien vaihtelu, joiden kanssa Kon tässä jännästi kikkailee (esim. tietyissä kohtauksissa punainen/sininen on vallitseva väri).

1. YOUR NAME.

(Makoto Shinkai, 2016)

Your Name. tulee tuskin minään yllätyksenä, onhan kyseessä hyvin suuren suosion saavuttanut anime-elokuva vuodelta 2016, joka ei ole Ghiblin käsialaa! Ja suosionsa teos on mielestäni täysin ansainnutkin, sillä sen tarina on hyvin moniulotteinen ja omaperäinen.

Your Name. on itse asiassa Ghiblien lisäksi ihan ensimmäisiä näkemiäni anime-elokuvia, enkä vielä silloin edes tiedostanut tämän nauttivan hyvin suurta suosiota. Ilman mitään ennakko-odotuksia leffa siis todellakin teki minuun suuren vaikutuksen nerokkaalla tarinankerronnallaan. Pidän erittäin paljon siitä, että elokuva alkaa varsin kevyesti sisältäen komediallisia hetkiä, mutta myöhemmin se sukeltelee dramaattisempiin ja syvällisempiin asioihin, minkä ansiosta tarina jopa koskettaa.

Edit: 14.1.24

Kuvat: www.pinterest.com