Suosikkianimaatiohahmoni: Taeko - Eilisen kuiskaus

Kaikilla on varmasti ainakin yksi suosikkihahmo jostain animaatioelokuvasta, joka on tehnyt jollain tapaa vaikutuksen. Hahmo saattaa olla sellainen, jota ihailee paljon tai johon samaistuu parhaiten. Itseäni kaikista eniten on säväyttänyt Eilisen kuiskauksen Taeko. Miksi?

Ensinnäkin leffa on vahvasti henkilödraama, eli kaikki tapahtumat kietoutuvat hyvin tiukasti Taekon ympärille. Sen ansiosta katsoja tuntee väistämättä sympatiaa häntä kohtaan koko elokuvan ajan, vaikka hänen luonteessa toki huonot puolensa onkin. Ja siksi minä niin pidän hänestä! Hänessä on vallan mainioita piirteitä positiiviselta puolelta kuten innostuneisuutta, mutta myös niitä negatiivisia piirteitä kuten nirsoutta ruoan suhteen (nyt tarkoitan enemmän siis nimenomaan Taekon lapsiversiota). Ja se on vain mielestäni hyvä, sillä ilman huonoja puolia häneen olisi hankala samaistua. 

Ja mistä luonteensa lisäksi Taekon lapsiversiossa ehdottomasti pidän, on hänen monet erilaiset ilmeet elokuvan aikana. Ihailen sitä, kuinka yksityiskohtaisesti hänen visuaaliseen tunteiden ilmaisuun on panostettu! Löytyy mm. surullista, närkästynyttä ja haaveilevaa ilmettä:

Taekon monet ilmeet pitkin leffaa ovat aivan mielettömän upeaa seurattavaa, sillä tunteet niiden kautta välittyvät hyvin voimakkaasti. Etenkin tuo ylimpänä oleva surullinen ilme saa aina minutkin hyvin surulliseksi!

Monille Studio Ghibliltä se tutuin ohjaaja on Hayao Miyazaki, ja Isao Takahatalta tunnetuin leffa tuppaa olemaan aikalailla Tulikärpästen hauta. Onkin harmi, että Takahata tuntuu jääneen jonkin verran Miyazakin varjoon. Oma henkilökohtainen suosikkini Isao Takahatalta on ehdottomasti Eilisen kuiskaus, vaikka Tulikärpästen haudasta ja Prinsessa Kaguyan tarusta myös paljon pidän. Siinä missä Miyazaki keskittyy fantasian ja realismin sekoittamiseen keskenään, on Takahata luonut enemmän realismiin painottuvia filmejä. Vaikka voisi ajatella, että miksi animoida realismia, niin olisiko lopputulos oikeasti yhtä vahva näyteltynä? Visuaalinen kerronta on esim. juuri Eilisen kuiskauksessa todella vahvasti läsnä, kuten liittämistäni gifeistä huomaakin. En usko, että oikealla ihmisellä saataisiin yhtä eloisia ilmeitä aikaiseksi. Ja aina live action leffoissa huolena on se, että homma kaatuisi heikon näyttelytyön vuoksi. 

Eilisen kuiskaus sisältää muutenkin paljon Taekon "mielensisäisiä" kohtauksia, jotka tavallaan näyttävät fantasiamaisilta, mutta eivät sitä oikeasti ole. Kolmanneksi alin gif kuvailee Taekon haaveilua kylpyläreissuun liittyen, ja sen aikana hänen ympärille ilmestyy kukkia. Toinen hyvä esimerkki voisi olla kohtaus, jossa Taeko lähtee lentoon kokiessaan ensi-ihastuksen tunteita vatsassaan:

Lapsuuden kuvauksissa punainen väri on selkeästi avainasemassa. Taekolla on punainen hiuspinni, punaiset kengät, punainen hame, punainen reppu, ja hänen takkinsa hihatkin ovat punaiset. Lisää huomioita visuaalisesta ilmeestä löytyy mielenkiintoisesta Youtube-videosta: The Visual Style of Past & Present - Only Yesterday.

Eilisen kuiskauksessa lapsuus- ja aikuisosiot eroavat toisistaan todella paljon: lapsuusosioissa värit ovat pastellimaisia ja taustoissa on akvarellimaisuutta, kun taas aikuisosioissa animaatio on ns. "realistisempaa". Taekon aikuisversio taas on mielestäni jopa hyvin erilaisesti animoitu hahmo Ghibliltä, sillä häneltä löytyy poskikorostuksia, tehden hänestä "realistisen" näköisen:

Entä sitten aikuisen Taekon luonne? Se yhdistyy mielestäni hyvin saumattomasti lapsiversion kanssa. Se tietynlainen haaveilevuus on hänestä kuitenkin hieman kadonnut, koska no, ihmisethän kasvavat ja muuttuvat. Elämäntilanne, jossa hän mietiskelee mitä oikeasti haluaa, tuo myös paljon samaistumisen varaa katsojalle, etenkin jos sattuu samassa ikäluokassa pyörimään. Sitä kautta elokuva mielestäni juuri saavuttaakin sen täydellisyyden: sen kanssa voi katsojana pystyä resonoimaan nostalgian ja elämäntilanteen kautta. 

Kylläpä nyt meni hyvin deepiksi setiksi, mutta tätä oli yksinkertaisesti aivan super kiva kirjoittaa. Ehkä taidan sitäkin kautta samaistua Taekoon, että olemme molemmat pohdiskelevaa tyyppiä. En voi sanoin kuvailla, kuinka paljon tätä leffaa rakastan!

Gifien ja kuvien lähteet: www.pinterest.com, https://giphy.com/explore/only-yesterday, https://michaelthereviewer.com/2021/03/13/only-yesterday-review/

Top 10 Studio Ghibli-elokuvien maailmat

Monissa Ghiblin leffoissa on aivan ihanan mystisiä, fantasiamaisia ja erikoisia asioita pursuavia maailmoja, joihin ne sijoittuvat. Yleensä niissä myöskin vallitsee jokin tietynlainen tunnelma, esim. seesteinen, synkkä, unenomainen jne. Voisin mietiskellä 10 Ghiblin elokuvien maailmaa, jotka ovat tehneet minuun jollain tapaa erityisen vaikutuksen. Sijoitukset eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä.

10. TUULEN LAAKSON NAUSICAÄ

Tuulen laakson Nausicaän post-apokalyptisessä asetelmassa on aina ollut jotain, mikä kiehtoo minua aivan suunnattomasti. Miyazakin mielikuvitus antoi tulevaisuuden saastuneesta maapallosta mielenkiintoisen näkemyksen, vaikka sen ehkä kuuluisi olla ennemminkin luotaantyöntävä. Mutta koska Nausicaä itse niin avoimesti tutkailee tuota kaikkea, niin eihän sitä voi katsojanakaan kuin ihailla.

9. TULIKÄRPÄSTEN HAUTA

Vaikka Tulikärpästen haudan sotamaailma on melkoisen synkkä ja karu, niin siellä on silti sitä tuttua Ghibli-taikaakin mukana. Jostain syystä ne kauniit tulikärpäset kiehtovat minua hyvin paljon. Erityisesti kohtaus, jossa sisarukset ihailevat tulikärpäsiä luolassaan, on yllättävän kaunis ja puoleensavetävä. Sitähän haluaisi aivan itsekin etsiskellä luolan ja kerätä sinne tulikärpäsiä valonäytöstä varten!

8. NAAPURINI TOTORO

Kuka nyt ei haluaisi voida asua maailmassa, jossa mielikuvitusolennot heräävät eloon? Kyllähän nyt minäkin haluaisin päästä Kissabussiin kyytiin ja lainata sateenvarjoani Totorolle! Muutenkin on Naapurini Totoron maailmassa mukavan seesteinen tunnelma, mikä stimuloi aivoja ihanalla tavalla. 

7. KIKIN LÄHETTIPALVELU

Kuten Naapurini Totorossa, myös Kikin lähettipalvelussa vallitsee ihanan seesteinen tunnelma. Kaupunki, johon Kiki muuttaa, on aivan tavattoman kauniisti animoitu. Silmät tutkailevat kaikki mahdolliset rakennukset ja kujat läpi niinkuin ne olisivat jotain suurta herkkua.

6. EILISEN KUISKAUS

Eilisen kuiskauksessa ihailen eniten sen menneisyyden kuvaustyyliä: yksityiskohdat eivät ole tarkkoja, ja maisemissa on hentoa akvarellimaista otetta mukana. Puhumattakaan, kuinka helposti samaistuttavia Taekon muistot ovat, niin menneisyyden animointi väkevöittää ihanasti sitä kaikkea. Kun itsekin muistelemme asioita, ei paikkojen yksityiskohdat ole tarkasti mieleenpainuneina, minkä vuoksi pidän Eilisen kuiskauksen animaatiotyyliä hyvin nerokkaana.

5. PORCO ROSSO

Porco Rossossa on aivan tajuttoman mahtava ja puoleensavetävä tunnelma! Se yhdistettynä sen maailman väririkkauteen ja italialaiseen teemaan musiikkeineen saa aikaan aivan uskomattoman olon. Porco Rosso onkin mielestäni Liikkuvan linnan ja Henkien kätkemän ohella kauneimpia Ghiblejä ulkoasultaan. Sen maailmassa on jotain hyvin aitoa, minkä vuoksi siihen uppoaa aina mukaan ihmeellisellä tavalla. Tekisi jopa mieli itsekin hypätä tuon punaisen lentokoneen kyytiin ja nähdä kaikki maisemat, joiden halki Porco lentelee!

4. SYDÄMEN KUISKAUS

Sydämen kuiskauksen maailma on eräitä vaikuttavimpia ja mukaansaimaisevimpia, mitä animaatioista tiedän! Se onkin aika uskomatonta, kun kyseessä on vieläpä varsin realistinen elokuva. Sydämen kuiskauksen maisemat, yksityiskohdat ja musiikki huokuvat jollain ihanalla tavalla taianomaisuutta, mikä löi minut ensimmäisellä katselukerralla aivan ällikällä. Ihmettelin silloin kovasti, että kuinka jotain näin kaunista on voitu saada aikaan. Se jos jokin inspiroi minua ottamaan lisää selvää Studio Ghiblistä ja animesta ylipäätään.

3. PRINSESSA MONONOKE

Prinsessa Mononokessa on ehdottomasti kaikista lumoavin metsä, mitä olen animaatioissa nähnyt. Siinä on hyvin paljon mystiikkaa ja synkkyyttä mutta silti myös jotain lapsenomaistakin näkemystä. Olen aina muutenkin pitänyt metsistä, niissä on kiva seikkailla, joten hypähtäisin mielelläni tuonne täynnä omituisia otuksia pursuavaan Peurajumalan metsään. Kodamat, susi- ja villisikajumalat sekä itse Peurajumala olisivat melkoinen ilmestys. Erityisesti ne ihanan söpöt Kodamat haluaisin ehdottomasti tavata!

2. HENKIEN KÄTKEMÄ

Olisi suuri synti olla mainitsematta Henkien kätkemän rinnakkaismaailmaa! Ketä nyt ei kiehdo tuo maaginen mutta toisaalta ahdistava paikka, johon tyttönen joutuu jumiin? On aaveita, jumalia, nokipalleroita ja vaikka mitä. Ja tietenkin sen visuaalinen väririkkaus ja rajaton mielikuvitus on se, mikä Henkien kätkemän visuaalisesta puolesta tekeekin niin uskomattoman vaikuttavan.

1. LIIKKUVA LINNA

Sitten on tietenkin vielä Liikkuvan linnan maailma, mikä varmaan onkin Henkien kätkemän ohella mielenkiintoisin paikka johon sukeltaa. Liikkuvassa linnassa minua oikeastaan kiehtoo ihan kaikki visuaaliselta puolelta: niin itse linna, kuin myös kaikki paikat joissa hahmomme seikkailevat. Jopa itse Sophien hattukauppa on jo ihanan mukaansaimaiseva kodintuntuisuudellaan. Liikkuvassa linnassa tietenkin on vaikka kuinka yksityiskohtia mitkä kiehtovat, mutta mieleenpainuvin lienee värikiekko, jolla pääsee matkailemaan eri kaupunkeihin. Olen tuskin ainoa, joka on mietiskellyt, että mihinköhän se musta väri johtaa. Siitä muistakseeni kerrottiin kyllä kirjassa, mutta luulen sillä olevan erilainen merkitys tässä elokuvassa. Nimittäin aina kun Hauru on lintumuodossaan lentelemässä sodassa, tulee hän takaisin mustan värin kautta - symboloisiko se musta väri kenties sotamaailmaa? 

Tulipas nyt paljon tekstiä Liikkuvasta linnasta, heh. Lienee varmastikin selvää, että jos minun pitäisi valita Ghibli-maailma jossa eläisin, olisi se ehdottomasti tämä. Kaikki se väri- ja mielikuvitusrikkaus velhoineen ja demoneineen kiehtoo minua erittäin paljon.

Kuvat: tor.com, ekostories.com, imdb.com, comicsverse.com, godubrovnik.com, pinterest.com, brightwalldarkroom.com, sinema.sg, rogerebert.com, nefariousreviews.com

Studio Ghibli: hyvästit lapsuudelle

Yllättävän monessa ghiblin leffassa päähenkilö siirtyy elämässään eteenpäin - lapsuudesta aikuisuuteen. Se tarkoittaa isomman vastuun ottamista asioista, ja samalla myös se tietty viattomuus sen seurauksena vähitellen katoaa. Ghibli käsittelee aihetta esimerkiksi kasvutarinan tai menneisyyden muistelemisen kautta. Lapsuus on usein täynnä iloa ja mielikuvitusta, ja varmasti moni haluaisi vain palata sinne takaisin, koska silloin kaikki oli vielä helppoa ja yksinkertaista.

Kikin lähettipalvelussa Kiki muuttaa yllättävän aikaisin vuodeksi omilleen - nimittäin jo 13-vuotiaana. Hyvin realistisesti näytetään, kuinka raha ei kasva puussa, ja uudessa kaupungissa saattaa tuntea itsensä hyvinkin ulkopuoliseksi. Itselleni tämä elokuva sopi juuri täydellisesti viime syksynä, jolloin muutin synnyinkaupungistani toiselle paikkakunnalle, jossa ei ollut ennestään yhtäkään ainoaa tuttua. Pystyin siis melko hyvin samaistumaan Kikiin, mutta myös huomaamaan, että kyllä kaikki järjestyy aikanaan. 

Naapurini Totorossa mielikuvitukselliset pörröeläimet keksii ensin nuorempi sisarus nimeltä Mei. 10-vuotias Satsuki on lähellä murrosikää, ja elokuvan edetessä hahmo muuttuu jonkin verran. Tapahtuu tietynlaista suuremman vastuun ottamista. Pikkusisko on eksyksissä, eikä isä ole kotona. Hän ymmärtää myös äitinsä sairauden, joten kokee suurempaa pelkoa menettämisen mahdollisuudesta. Satsukin kypsymisen voi huomata muun muassa siitä, että aluksi hän on äänekkäämpi, mutta lopussa itkeminen on lähinnä vain nyyhkyttämistä.

Henkien kätkemässä Chihiro kiukuttelee vanhemmilleen, koska ei haluaisi muuttaa uuteen kotiin. Rinnakkaismaailma toimii hänelle kuin kasvupaikkana - lopussa Chihiro on selvästi kypsynyt. Erityisesti tämän voi huomata junakohtauksessa, josta erottuu kaksi Chihiroa: peilikuva visualisoi elokuvan alun alakuloista versiota, kun taas todellisuudessa Chihirolla on naamallaan hyvin päättäväinen ilme. Yksi erikoinen seikka on myös se, että hän katsoo junamatkallaan vain eteenpäin, eikä lainkaan taaksepäin; "kohti tulevaisuutta ja uutta, vaikka se kuinka pelottaisi ja olisi epämukavaa".

Tulikärpästen haudassa teini-ikäinen Seita ja hänen pikkusiskonsa Setsuko jäävät orvoiksi, kun heidän äitinsä kuolee ja koti tuhoutuu toisen maailmansodan ajan pommituksissa. Seita joutuu kantamaan täyden vastuun pikkusiskostaan, mikä ei ole helppoa ottaen huomioon olosuhteet ja sodan. Rahaa ei ole tarpeeksi, täti on julma ja nälänhätä on väistämätöntä. Elokuvassa näytetään, kuinka sodan seurauksena lapsi ei voikaan olla enää lapsi. On osattava olla aikuinen, jotta selviämiseen olisi edes jonkinlaiset mahdollisuudet.

Parhaimman jätin tietenkin viimeiseksi. 

Eilisen kuiskauksessa 27-vuotias Taeko matkustaa maalle ja alkaa muistelemaan 10-vuotiasta itseään. Hän pohdiskelee, että ei ole vielä täysin kuoriutunut perhoseksi, ja että siksi hänen nuorempi versionsa kummittelee hänelle. Elokuvan lopussa nuori Taeko johdattelee aikuista itseään kuuntelemaan omaa sydäntään ja seuraamaan unelmiaan. Niin lapsuus jää sitten taakse, kun itse kulkee eteenpäin.

Tällä elokuvalla oli minulle suuri merkitys viime kesänä, sillä se sai minut koko päiväksi pohdiskelemaan omia lapsuuden muistojani. Ennen muuttoa päätin jopa tehdä sen ansiosta pyöräilyretken lapsuuden maisemieni kautta - hyvästelin muun muassa lapsuuden kotini. Uskomatonta, kuinka haikeita tuntemuksia se saikaan minussa aikaan. Jotenkin sen jälkeen tuntui helpommalta muuttaa ja edetä eteenpäin, kun on hyvästellyt sen tietyn osan itsestään.

Pystyn nytkin hyvin helposti samaistumaan Taekoon ottaen huomioon elämänvaiheen ja tietyt tuntemukset lapsuuden muistoista.

Kyseisen elokuvan loppu on ehdottomasti kauneimpia, mitä olen nähnyt:

Jos video ei näy, tässä linkki sen osoitteeseen: https://www.youtube.com/watch?v=qu7Dw4NJmY4

(Huomasin, että uusimpiin postauksiin lisäämäni videot eivät enää näy mobiiliversiossa. Mistä lie sitten johtuu...?)

Arvostelu: Eilisen kuiskaus ~ Omohide Poro Poro (1991)

EILISEN KUISKAUS

Ohjaus: Isao Takahata

Pääosissa: Miki Imai, Yôko Honna ja Toshirô Yanagiba

Genre: animaatio, draama

Kesto: 1h59min

Ikäraja: 12

Eilisen kuiskaus (Omohide Poro Poro) on Isao Takahatan ohjaama Studio Ghiblin elokuva, joka sai Japanissa ensi-iltansa 20.7.1991. Se on vanhimpien Ghiblin leffojen joukosta se, jolla kesti kauiten aikaa levittäytyä Suomeen asti. Ensi-ilta Suomessa oli tosiaan vasta 9.12.2016, eli noin kolme vuotta sitten. 

27-vuotias Taeko matkustaa maalle kauas Tokion liikenteen hälinästä, ja alkaa samalla muistelemaan viidesluokkalaista itseään. Nuorena hän kaipasi aina maaseudulle, ja siellä hän nyt aikuisenakin tuntuu olevan iloisimmillaan. Hänet noutaa juna-asemalta Toshio-niminen mies, joka on sukua maaseudulla asuville Taekon ystäville. Maaseudulla Taeko auttelee muita peltotöissä ja tutustuu Toshioon, ja ennen kuin hän huomaakaan, he tulevat yllättävän hyvin toimeen keskenään. 

Nykyisyyden ja menneisyyden välillä matkataan, ja se tapahtuu hyvin selkeästi ja tasaisesti. 10-vuotias Taeko on hyvin eloisa ja herkkä, ja on läsnä kuin kummitellakseen aikuiselle itselleen, tekeekö tämä oikeita valintoja ja elääkö tämä juuri sellaista elämää, jota haluaa. Ensi-ihastuksen muisteleminen kutittaa vatsanpohjaa, ja eksoottisen hedelmän maistaminen ensimmäistä kertaa on jotain aivan suurta nuorelle Taekolle. Murrosikään kasvaminen tyttönä kuvastetaan myös keskeisenä aiheena. Pojat kiusoittelevat tyttöjä kurkkimalla hameiden alle, ja tytöt taas yrittävät puolustaa itseään, ettei uusissa, aikuistumiseen liittyvissä asioissa ole mitään hävettävää. Unelmia myös mahtuu nuoren Taekon elämään, ja niiden särkyminen kuvataan hauraalla tavalla. 

Isao Takahata on kyllä saanut aikaan jotain hyvin mestarillista jälkeä tämän elokuvan kanssa. Ensinnäkin Taeko on Ghibliltä tai animaatioelokuvista ylipäätään poikkeuksellisen syvällinen ja aikuisille helposti samaistuttava hahmo. Hänen muistonsa ja nykyminän mietiskely tarjoavat katsojalle suunnattoman paljon itsereflektion ja pohdiskelun aihetta. Myös tunteita Eilisen kuiskaus onnistuu katsojassa herättämään aivan laidasta laitaan, ja viimeistään loppuratkaisun aikana saan ainakin itse pyyhkiä silmäkulmiani. Kyseessä on mielestäni ehdottomasti yksi kaikkien aikojen parhaimmista elokuvista ikinä, miksi onkin harmi, että se tuntuu olevan Ghiblin joukossa aika sivuun jäänyt helmi. (Toisaalta eräänä hyvin mielenkiintoisena seikkana se, että Eilisen kuiskaus on Tulikärpästen haudan ja Prinsessa Kaguyan tarun (jotka ovat kaikki Takahatan teoksia) lisäksi ainoa Ghibli-elokuva, joka on saanut Rotten tomatoes-sivustolla kriitikoilta täydet 100%.)

Eilisen kuiskaus on vahvasti "slice of life"-elokuva, ja samalla se on kenties Tulikärpästen haudan ohella Ghiblin realistisin teos. Rytmi on poikkeuksellisen hidas, mutta siitä huolimatta paljon tapahtuu,  ja nostalginen sekä melankolinen tunnelma imaisee voimakkaasti mukaansa. Jos "slice of life"- taikka "nostalgiset elokuvat"-genre ei kiinnosta, ei tämä elokuva välttämättä toimi halutulla tavalla. Mutta jos haluaa sukellella menneisyyteen ja pohdiskella nykyistä itseään, saattaa tämä elokuva hyvinkin iskeä. Minuun se on tehnyt ja yhä tekee pysyvän vaikutuksen, koska pystyn samaistumaan sen päähenkilöön niin erinomaisesti. Tarina on hyvin syvällinen, loppuun asti hiottu ja keskittyy koko ajan olennaiseen. Toki lapsuuden muistojen lisäksi tarjolla on jonkin verran ympäristöteemaa maaseutuun liittyvien seikkojen ansiosta, mutta nekin jollain tapaa onnistuvat aina aidosti kiinnostamaan minua.

Animaatiotyyli on hyvin kaunista. Menneisyys on kuvattu pastelliväreillä ja ei niin yksityiskohtaisesti, mikä erottaa sen selkeästi nykypäivän realistisemmasta kuvaustyylistä. Kun itsekin muistelemme asioita ja tapahtumia, tuskin paikkojen yksityiskohdat ovat mieleen painuneet. Menneisyyden kuvaustyyli on tuolla saralla hyvin nerokkaasti mietitty. Herkkä tunnusmusiikki nostattaa ihokarvat pystyyn, ja toimii juuri erinomaisena soundtrackinä hiljaiselle ja hidastempoiselle, muistoja tulvivalle animaatiolle.

Eilisen kuiskaus on hyvin koskettava ja kaunis aikuisten anime-elokuva, joka kuvaa realistisella tavalla sitä, kuinka se tietty osa lapsuuden minäämme on aina läsnä. Se reflektoi osittain valintojamme ja haaveitamme, ja kenties jopa yrittää ohjata meitä oikeaan suuntaan. Elokuvan loppuratkaisu on toteutettu juuri täydellisellä tavalla. Lopputekstejä kannattaa jäädäkin katsomaan, koska se tapahtuu niiden aikana. Nuori Taeko johdattelee aikuista itseään tekemään viimein sen oikean valinnan, jotta tämä olisi onnellinen omana itsenään. Ja niin ote menneisyydestä vähitellen hiljenee, ja lopputuloksena on kuoriutunut perhonen, kuten Taeko elokuvassa itse kuvaileekin. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kyseessä on yksi Studio Ghiblin sekä yleensä yksi parhaimmista elokuvista ikinä! Takahata on luonut hyvin persoonallisen ja syvällisen mestariteoksen, joka tarjoaa paljon samaistumisen ja pohdiskelun varaa katsojalle.

Loppulaulun Ai wa Hana, Kimi wa Sono Tane sanat suomeksi:

Se pois huuhtoo kaiken hyvän

Rakkaus on joki

Se sieluun viiltää haavan syvän

Rakkaus on veitsi

Se on jano sammumaton

Niin sanotaan, että rakkaus on

Mutta rakkaus on kukka elämän

Ja sinä siemen kukan elävän

Kun pettymystä aina kaihtaa

Sydän ei uskalla elämän tanssiin vaihtaa

Kun pelkää heräämistä päivään uuteen

Unelmat eivät vaihdu todellisuuteen

Kun sydäntään ei laske lentoon

Se ei tartu ystävyyteen hentoon

Kun kuolemaa käy pelkäämään

Ei voi keskittyä elämään

Pitkä yö, aivan yksin

Pitkä tie, aivan yksin

Rakkaus ei saavu oven taa

Kun sitä eniten odottaa

Muista, kun on sydäntalvi ja hanki

Että siemen on vain lumen vanki

Keväällä rakkaus auringon huolen pitää

Että siemenestä kukka itää

Faktoja:

• Elokuvan japaninkielinen nimi Omohide Poro Poro tarkoittaa englanniksi "Memories come tumbling down".
• Elokuvassa päähenkilö Taeko katsoo lapsena televisiosta puppet show:ta "Hyokkori Hyotanjima", joka oli suosittu lastenohjelma siihen aikaan (1966). Myöhemmin elokuvassa Taeko laulaa ohjelman tunnuslaulua piristääkseen itseään.
• Koska Walt Disney Company toimii yleensä Ghiblin elokuvien levittäjänä Yhdysvalloissa, hankki se tietenkin oikeudet tämänkin leffan levittämiseen. Disney päätti kuitenkin olla julkaisematta Eilisen kuiskausta Yhdysvalloissa sen vuoksi, että elokuvassa käsitellään kuukautisia. Studio Ghiblin elokuvien levittämiseen liittyvä ehto sopimuksessa kielsi Disneytä muuttamasta tai poistamasta kuukautisiin liittyviä seikkoja leffasta. Siispä GKIDS hankki oikeudet elokuvaan ja julkaisi englanninkielisen dubbausversion jota levitti Universal Pictures.
• Elokuva perustuu mangasarjaan, jossa päähenkilönä toimii pieni tyttö. Kohtaukset, joissa päähenkilö Taeko nähdään aikuisena, ovat ohjaaja Isao Takahatan luomia. Aikuisosiot antoivat elokuvalle juonen ja olivat yhteydessä alkuperäisen mangasarjan osioihin siten, että ne kuvastivat päähenkilön lapsuutta.
• Elokuvaa pidetään uraauurtavana saavutuksena Japanissa, koska hahmojen liikkeet puhuessa ja hymyillessä, erityisesti nykypäivä-/aikuisosioissa, esitettiin siten kuinka siihen aikaan realismia pidettiin ennätyksellisenä.
• Yleensä Japanissa ääninäyttely tehdään vasta kun animointi on valmis, mutta Eilisen kuiskaus poikkeuksellisesti dubattiin ensin: näin animaattorit saivat animaation sovitettua dialogiin hyvin. Lapsuusosioissa homma tehtiin kuitenkin päinvastoin, eli animointi ensin ja sitten dubbaus. Sillä pyrittiin tuomaan kontrastia lapsuus- ja aikuisosioiden välille.
• Perheen syödessä ananasta, he eivät vaikuta pitävän siitä. Tuohon aikaan Japanissa tuontihedelmät olivat kalliita ja eivät olleet muodissa. Useimmat japanilaiset olivat syöneet ainoastaan säilykeananasta eivätkä olleet koskaan nähneetkään tuoretta ananasta. Omaa pohdintaa: Taekon perhe siis mitä luultavimmin söi ananasta, joka ei ollut vielä kypsynyt. Siksi he eivät pitäneet siitä. Spoilereita: Vielä syvempää pohdintaa: Taekon perhe tuomitsi ananaksen ennen kuin se oli kypsä, samoin kuin he tuomitsivat Taekon kun hän ei osannut matematiikkaa. Ananas saattoi siis hyvinkin toimia vertauskuvana Taekosta Eilisen kuiskauksessa! (Eli ts. he tuomitsivat ananaksen liian nopeasti, eivätkä antaneet sille kärsivällisinä aikaa näyttää, että kyseessä voi olla oikeinkin lupaava tapaus.)

Elokuvan tiedot: www.wikipedia.com, www.imdb.com