Top 10 Studio Ghibli-elokuvien maailmat

Monissa Ghiblin leffoissa on aivan ihanan mystisiä, fantasiamaisia ja erikoisia asioita pursuavia maailmoja, joihin ne sijoittuvat. Yleensä niissä myöskin vallitsee jokin tietynlainen tunnelma, esim. seesteinen, synkkä, unenomainen jne. Voisin mietiskellä 10 Ghiblin elokuvien maailmaa, jotka ovat tehneet minuun jollain tapaa erityisen vaikutuksen. Sijoitukset eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä.

10. TUULEN LAAKSON NAUSICAÄ

Tuulen laakson Nausicaän post-apokalyptisessä asetelmassa on aina ollut jotain, mikä kiehtoo minua aivan suunnattomasti. Miyazakin mielikuvitus antoi tulevaisuuden saastuneesta maapallosta mielenkiintoisen näkemyksen, vaikka sen ehkä kuuluisi olla ennemminkin luotaantyöntävä. Mutta koska Nausicaä itse niin avoimesti tutkailee tuota kaikkea, niin eihän sitä voi katsojanakaan kuin ihailla.

9. TULIKÄRPÄSTEN HAUTA

Vaikka Tulikärpästen haudan sotamaailma on melkoisen synkkä ja karu, niin siellä on silti sitä tuttua Ghibli-taikaakin mukana. Jostain syystä ne kauniit tulikärpäset kiehtovat minua hyvin paljon. Erityisesti kohtaus, jossa sisarukset ihailevat tulikärpäsiä luolassaan, on yllättävän kaunis ja puoleensavetävä. Sitähän haluaisi aivan itsekin etsiskellä luolan ja kerätä sinne tulikärpäsiä valonäytöstä varten!

8. NAAPURINI TOTORO

Kuka nyt ei haluaisi voida asua maailmassa, jossa mielikuvitusolennot heräävät eloon? Kyllähän nyt minäkin haluaisin päästä Kissabussiin kyytiin ja lainata sateenvarjoani Totorolle! Muutenkin on Naapurini Totoron maailmassa mukavan seesteinen tunnelma, mikä stimuloi aivoja ihanalla tavalla. 

7. KIKIN LÄHETTIPALVELU

Kuten Naapurini Totorossa, myös Kikin lähettipalvelussa vallitsee ihanan seesteinen tunnelma. Kaupunki, johon Kiki muuttaa, on aivan tavattoman kauniisti animoitu. Silmät tutkailevat kaikki mahdolliset rakennukset ja kujat läpi niinkuin ne olisivat jotain suurta herkkua.

6. EILISEN KUISKAUS

Eilisen kuiskauksessa ihailen eniten sen menneisyyden kuvaustyyliä: yksityiskohdat eivät ole tarkkoja, ja maisemissa on hentoa akvarellimaista otetta mukana. Puhumattakaan, kuinka helposti samaistuttavia Taekon muistot ovat, niin menneisyyden animointi väkevöittää ihanasti sitä kaikkea. Kun itsekin muistelemme asioita, ei paikkojen yksityiskohdat ole tarkasti mieleenpainuneina, minkä vuoksi pidän Eilisen kuiskauksen animaatiotyyliä hyvin nerokkaana.

5. PORCO ROSSO

Porco Rossossa on aivan tajuttoman mahtava ja puoleensavetävä tunnelma! Se yhdistettynä sen maailman väririkkauteen ja italialaiseen teemaan musiikkeineen saa aikaan aivan uskomattoman olon. Porco Rosso onkin mielestäni Liikkuvan linnan ja Henkien kätkemän ohella kauneimpia Ghiblejä ulkoasultaan. Sen maailmassa on jotain hyvin aitoa, minkä vuoksi siihen uppoaa aina mukaan ihmeellisellä tavalla. Tekisi jopa mieli itsekin hypätä tuon punaisen lentokoneen kyytiin ja nähdä kaikki maisemat, joiden halki Porco lentelee!

4. SYDÄMEN KUISKAUS

Sydämen kuiskauksen maailma on eräitä vaikuttavimpia ja mukaansaimaisevimpia, mitä animaatioista tiedän! Se onkin aika uskomatonta, kun kyseessä on vieläpä varsin realistinen elokuva. Sydämen kuiskauksen maisemat, yksityiskohdat ja musiikki huokuvat jollain ihanalla tavalla taianomaisuutta, mikä löi minut ensimmäisellä katselukerralla aivan ällikällä. Ihmettelin silloin kovasti, että kuinka jotain näin kaunista on voitu saada aikaan. Se jos jokin inspiroi minua ottamaan lisää selvää Studio Ghiblistä ja animesta ylipäätään.

3. PRINSESSA MONONOKE

Prinsessa Mononokessa on ehdottomasti kaikista lumoavin metsä, mitä olen animaatioissa nähnyt. Siinä on hyvin paljon mystiikkaa ja synkkyyttä mutta silti myös jotain lapsenomaistakin näkemystä. Olen aina muutenkin pitänyt metsistä, niissä on kiva seikkailla, joten hypähtäisin mielelläni tuonne täynnä omituisia otuksia pursuavaan Peurajumalan metsään. Kodamat, susi- ja villisikajumalat sekä itse Peurajumala olisivat melkoinen ilmestys. Erityisesti ne ihanan söpöt Kodamat haluaisin ehdottomasti tavata!

2. HENKIEN KÄTKEMÄ

Olisi suuri synti olla mainitsematta Henkien kätkemän rinnakkaismaailmaa! Ketä nyt ei kiehdo tuo maaginen mutta toisaalta ahdistava paikka, johon tyttönen joutuu jumiin? On aaveita, jumalia, nokipalleroita ja vaikka mitä. Ja tietenkin sen visuaalinen väririkkaus ja rajaton mielikuvitus on se, mikä Henkien kätkemän visuaalisesta puolesta tekeekin niin uskomattoman vaikuttavan.

1. LIIKKUVA LINNA

Sitten on tietenkin vielä Liikkuvan linnan maailma, mikä varmaan onkin Henkien kätkemän ohella mielenkiintoisin paikka johon sukeltaa. Liikkuvassa linnassa minua oikeastaan kiehtoo ihan kaikki visuaaliselta puolelta: niin itse linna, kuin myös kaikki paikat joissa hahmomme seikkailevat. Jopa itse Sophien hattukauppa on jo ihanan mukaansaimaiseva kodintuntuisuudellaan. Liikkuvassa linnassa tietenkin on vaikka kuinka yksityiskohtia mitkä kiehtovat, mutta mieleenpainuvin lienee värikiekko, jolla pääsee matkailemaan eri kaupunkeihin. Olen tuskin ainoa, joka on mietiskellyt, että mihinköhän se musta väri johtaa. Siitä muistakseeni kerrottiin kyllä kirjassa, mutta luulen sillä olevan erilainen merkitys tässä elokuvassa. Nimittäin aina kun Hauru on lintumuodossaan lentelemässä sodassa, tulee hän takaisin mustan värin kautta - symboloisiko se musta väri kenties sotamaailmaa? 

Tulipas nyt paljon tekstiä Liikkuvasta linnasta, heh. Lienee varmastikin selvää, että jos minun pitäisi valita Ghibli-maailma jossa eläisin, olisi se ehdottomasti tämä. Kaikki se väri- ja mielikuvitusrikkaus velhoineen ja demoneineen kiehtoo minua erittäin paljon.

Kuvat: tor.com, ekostories.com, imdb.com, comicsverse.com, godubrovnik.com, pinterest.com, brightwalldarkroom.com, sinema.sg, rogerebert.com, nefariousreviews.com

Studio Ghibli: hyvästit lapsuudelle

Yllättävän monessa ghiblin leffassa päähenkilö siirtyy elämässään eteenpäin - lapsuudesta aikuisuuteen. Se tarkoittaa isomman vastuun ottamista asioista, ja samalla myös se tietty viattomuus sen seurauksena vähitellen katoaa. Ghibli käsittelee aihetta esimerkiksi kasvutarinan tai menneisyyden muistelemisen kautta. Lapsuus on usein täynnä iloa ja mielikuvitusta, ja varmasti moni haluaisi vain palata sinne takaisin, koska silloin kaikki oli vielä helppoa ja yksinkertaista.

Kikin lähettipalvelussa Kiki muuttaa yllättävän aikaisin vuodeksi omilleen - nimittäin jo 13-vuotiaana. Hyvin realistisesti näytetään, kuinka raha ei kasva puussa, ja uudessa kaupungissa saattaa tuntea itsensä hyvinkin ulkopuoliseksi. Itselleni tämä elokuva sopi juuri täydellisesti viime syksynä, jolloin muutin synnyinkaupungistani toiselle paikkakunnalle, jossa ei ollut ennestään yhtäkään ainoaa tuttua. Pystyin siis melko hyvin samaistumaan Kikiin, mutta myös huomaamaan, että kyllä kaikki järjestyy aikanaan. 

Naapurini Totorossa mielikuvitukselliset pörröeläimet keksii ensin nuorempi sisarus nimeltä Mei. 10-vuotias Satsuki on lähellä murrosikää, ja elokuvan edetessä hahmo muuttuu jonkin verran. Tapahtuu tietynlaista suuremman vastuun ottamista. Pikkusisko on eksyksissä, eikä isä ole kotona. Hän ymmärtää myös äitinsä sairauden, joten kokee suurempaa pelkoa menettämisen mahdollisuudesta. Satsukin kypsymisen voi huomata muun muassa siitä, että aluksi hän on äänekkäämpi, mutta lopussa itkeminen on lähinnä vain nyyhkyttämistä.

Henkien kätkemässä Chihiro kiukuttelee vanhemmilleen, koska ei haluaisi muuttaa uuteen kotiin. Rinnakkaismaailma toimii hänelle kuin kasvupaikkana - lopussa Chihiro on selvästi kypsynyt. Erityisesti tämän voi huomata junakohtauksessa, josta erottuu kaksi Chihiroa: peilikuva visualisoi elokuvan alun alakuloista versiota, kun taas todellisuudessa Chihirolla on naamallaan hyvin päättäväinen ilme. Yksi erikoinen seikka on myös se, että hän katsoo junamatkallaan vain eteenpäin, eikä lainkaan taaksepäin; "kohti tulevaisuutta ja uutta, vaikka se kuinka pelottaisi ja olisi epämukavaa".

Tulikärpästen haudassa teini-ikäinen Seita ja hänen pikkusiskonsa Setsuko jäävät orvoiksi, kun heidän äitinsä kuolee ja koti tuhoutuu toisen maailmansodan ajan pommituksissa. Seita joutuu kantamaan täyden vastuun pikkusiskostaan, mikä ei ole helppoa ottaen huomioon olosuhteet ja sodan. Rahaa ei ole tarpeeksi, täti on julma ja nälänhätä on väistämätöntä. Elokuvassa näytetään, kuinka sodan seurauksena lapsi ei voikaan olla enää lapsi. On osattava olla aikuinen, jotta selviämiseen olisi edes jonkinlaiset mahdollisuudet.

Parhaimman jätin tietenkin viimeiseksi. 

Eilisen kuiskauksessa 27-vuotias Taeko matkustaa maalle ja alkaa muistelemaan 10-vuotiasta itseään. Hän pohdiskelee, että ei ole vielä täysin kuoriutunut perhoseksi, ja että siksi hänen nuorempi versionsa kummittelee hänelle. Elokuvan lopussa nuori Taeko johdattelee aikuista itseään kuuntelemaan omaa sydäntään ja seuraamaan unelmiaan. Niin lapsuus jää sitten taakse, kun itse kulkee eteenpäin.

Tällä elokuvalla oli minulle suuri merkitys viime kesänä, sillä se sai minut koko päiväksi pohdiskelemaan omia lapsuuden muistojani. Ennen muuttoa päätin jopa tehdä sen ansiosta pyöräilyretken lapsuuden maisemieni kautta - hyvästelin muun muassa lapsuuden kotini. Uskomatonta, kuinka haikeita tuntemuksia se saikaan minussa aikaan. Jotenkin sen jälkeen tuntui helpommalta muuttaa ja edetä eteenpäin, kun on hyvästellyt sen tietyn osan itsestään.

Pystyn nytkin hyvin helposti samaistumaan Taekoon ottaen huomioon elämänvaiheen ja tietyt tuntemukset lapsuuden muistoista.

Kyseisen elokuvan loppu on ehdottomasti kauneimpia, mitä olen nähnyt:

Jos video ei näy, tässä linkki sen osoitteeseen: https://www.youtube.com/watch?v=qu7Dw4NJmY4

(Huomasin, että uusimpiin postauksiin lisäämäni videot eivät enää näy mobiiliversiossa. Mistä lie sitten johtuu...?)

Arvostelu: Naapurini Totoro ~ Tonari no Totoro (1988)

NAAPURINI TOTORO

Ohjaus: Hayao Miyazaki
Pääosissa: Chika Sakamoto, Noriko Hidaka, Shigesato Itoi ja Sumi Shimamoto
Genre: animaatio, fantasia, seikkailu
Kesto: 1h 26min
Ikäraja: S

Naapurini Totoro (Tonari no Totoro) on 16.4.1988 ensi-iltansa Japanissa saanut Studio Ghiblin elokuva, jonka on ohjannut Hayao Miyazaki. Suomessa se oli jo yleisradion esittämänä vuonna 1995 nimellä "Näkymätön ystävä". Varsinaisen ensi-iltansa se sai Suomessa kuitenkin vasta 29.9.2006. Elokuvalle on tehty myös lyhyt jatko-osa "Mei ja kissanpentubussi" ("Mei to Konekobasu"), jota esitetään vain Ghibli-museon elokuvateatterissa. Naapurini Totoroon suunniteltiin aluksi vain yhtä päähenkilöä, 6-vuotiasta tyttöä, minkä voikin huomata elokuvan virallisesta julisteesta. Myöhemmin elokuvaan päätettiinkin sisäistää 2 tyttöä, joiden nimet heijastavat toisiaan; kummankin etunimi tarkoittaa toukokuuta. 

Elokuva alkaa siitä, kun sisarukset Mei ja Satsuki muuttavat isänsä kanssa maalle uuteen kotiin asumaan. Tuo uusi koti vaikuttaa hieman mysteeriseltä lasten silmiin, kenties jopa kummitustalolta. Pian he kohtaavatkin talossa omituisia mustia "ötököitä", joita naapurin isoäiti kutsuu nokipalleroiksi. Eräänä päivänä isän keskittyessä työntekoon ja Satsukin ollessa koulussa, jää pikku-Mei aivan yksin. Hän kuitenkin törmää pieneen ja keskikokoiseen Totoroon, joita hän seuraa suuren puun onkaloon. Siellä Mei näkee ensimmäistä kertaa ison Totoron, johon hän ihastuu aivan oitis. Satsukin kuullessa kaikesta tuosta, innostuu hänkin noista pörröisistä otuksista ja haluaa myös hypätä tuohon mielikuvitukselliseen seikkailuun, ollessaan juuri murrosiän kynnyksellä.

Elokuvassa punainen lanka on lähinnä se lasten mielikuvituksen voimaan turvautuminen. Heidän äitinsä potee sairaalassa tuberkuloosia, ja isä ei aina ole paikalla. Satsuki on juuri siinä iässä, että voisi heittää jo lapselliset jutut pois mielestään, kun taas Mei on vasta nelivuotias, elämänintoa täynnä oleva lapsukainen. Sisaruksilla on vahva ystävyyssuhde, minkä voikin helposti huomata siitä, kuinka riippuvainen Mei on isosiskostaan. Joutuessaan eroon molemmista vanhemmistaan turvautuu Mei juurikin Satsukiin. Niinpä vanhempana sisaruksena joutuu Satsuki huolehtimaan täysin pikkusiskostaan, mikä onkin aika iso vastuu 10-vuotiaalle lapselle, jolla on vielä ripaus lapsuutta jäljellä. Kyseinen konteksti tekee elokuvasta helposti aikuiskatsojille jopa koskettavan, kun taas lapsikatsojille kyseessä on lähinnä vain mielenkiintoinen ja hauska seikkailu täynnä erikoisia otuksia.

Sisarusten isä on hyvin rento tyyppi ja suhtautuu lasten mielikuvitusten tuottamuksiin varsin myönteisesti. Hän jopa osallistuu tuohon hullunkuriseen leikkiin, kehottaen heitä eräänä iltana nauramaan, koska se pelottaa uudessa talossa olevat kummitukset pois. Isä ei kuitenkaan ehdi hirveästi viettää aikaa lastensa kanssa, onhan hänellä työntekoa niin papereiden kuin työpaikkansa kanssa. Naapurissa asuva isoäiti tulee myös katsojalle tutuksi. Hän auttaa uusia asukkaita muuton alla sekä huolehtii Meistä isän ollessa töissä ja Satsukin ollessa koulussa. Isoäidillä on noin Satsukin ikäinen lapsenlapsi nimeltä Kanta, joka vaikuttaakin olevan tähän ihastunut. Hän on aluksi enemmänkin kiusoitteleva poika, mutta myöhemmin lainaa jopa sateenvarjoansa tytöille. Itse Totoro on hyvin sympaattinen ja ihana pörröinen otus, jota kuka tahansa haluaisi halata. Tapaamme elokuvassa myös Kissabussin, jonka ensiesittäytyminen onkin oma suosikkikohtaukseni. Kissabussi vaikuttaisi olevan jonkinlainen ystävä Totorolle, tarjotessaan tälle ja myöhemmin myös tytöille kyydin. 

Elokuvan juonenkulku on loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen. Aikuinen voi kuitenkin nähdä sen syvällisemmän ja koskettavamman puolen, jota Naapurini Totoro tarjoaa. Päähenkilöt voivat paikka paikoin vaikuttaa hieman ärsyttäviltä itku- ja huutokohtauksissa. Itseäni aluksi hieman päähahmotytöt onnistuivatkin ärsyttämään liian huutamisen vuoksi, ja jäin juonellisestikin kaipaamaan jotain monimutkaisempaa, minkä uskon johtuvan siitä, että olin jo aikaisemmin ehtinyt nähdä mm. Henkien kätkemän ja Liikkuvan linnan, jotka ovat hieman monisyisempiä kerronnaltaan. Uusintakatseluilla olen kuitenkin huomannut, että Totoron voimavara on enemmänkin kuvakerronnassa ja juoni on vain sivuseikka. Etenkin hattua on pakko nostaa Miyazakille siitä, kuinka onnistuneesti hän on toteuttanut koko elokuvan lapsen näkökulmasta katsoen.

Musiikki on taas hyvin kaunista ja mieleenpainuvaa. Jo elokuvan alkutunnari on hyvin hauskaa kuunneltavaa sekä katsottavaa, ja Path of the wind on myös hyvin kaunis ja eeppinen sävellys Joe Hisaishilta. Lopputunnari taitaa loppupeleissä kuitenkin olla se, jota kaikki katsojat jäävät lauleskelemaan pitkäksi aikaa katsomisen jälkeen.

Naapurini Totoro muistuttaa meitä lapsuuden mielikuvituksesta ja siitä, mitä kaikkia ihmeitä sillä voi saada aikaan. Lasten mielikuvitus ja leikki pääsevät valloilleen kauniilla ja koskettavalla tavalla, mikä saa katsojan eläytymään siihen kaikkeen tunteellisella tasolla mukaan. Oma leffamakuni Miyazakin suhteen kallistuu kuitenkin hieman enemmän niiden puoleen, joissa juonet ovat monimutkaisempia. Tämän lisäksi toivoisin itse Totoroilta ja Kissabussilta huomattavasti enemmän ruutuaikaa, kyseiset otukset nimittäin esiintyvät elokuvassa lopulta hyvin vähän. Hyvän mielen elokuvana Totoro on silti hyvä, ja sen ääreen palaa oikein mielellään.

Faktoja:

• Elokuva on osittain omaelämäkerrallinen. Hayao Miyazakin ja hänen veljien ollessa lapsia, heidän äitinsä sairasti selkärankatuberkuloosia yhdeksän vuoden ajan ja vietti paljon aikaa sairaalassa. Elokuva vihjaisee mutta ei suoranaisesti paljasta Satsukin ja Mein äidin sairastavan tuberkuloosia. Miyazaki kertoi, että hänelle olisi ollut liian raskasta jos leffan päähahmot olisivat olleet poikia tyttöjen sijaan. 
• Päähahmojen nimet tarkoittavat kummatkin toukokuuta: Mei on japaninkielinen ääntö englanninkielen sanasta May. Satsuki taas on vanha japaninkielinen sana toukokuulle.
• Kun Mei ensimmäisen kerran tapaa Totoron ja kysyy tämän nimeä, hän lausuu sen väärin. Totoron nimi on oikeasti Tororu, mikä tarkoittaa peikkoa japaniksi. (Myöhemmin Satsuki kysyy Meiltä, että tarkoittaako hän Totorolla peikkoa satukirjasta.)
• Elokuvaan suunniteltiin aluksi yhtä tyttöä päähenkilöksi, minkä voikin huomata virallisesta julisteesta. Koska Miyazaki halusi lisätä jännitystä elokuvan myöhempiin tapahtumiin, hän tuumi että se ei toimisi vain yhdellä tytöllä. Niinpä hän päätti erotella alunperin suunnitellun tyttöhahmon kahdeksi tytöksi. Alkuperäisellä 7-vuotiaalla tyttöhahmolla on sekä Mein että Satsukin piirteitä: hän on heidän välisessä iässä (Satsuki 10-vuotias, Mei 4-vuotias). Virallisesta julisteesta voi myös itse bongailla hahmojen yhtäläisyyksiä: vaatteet ja kumisaappaat ovat ilmiselvästikin samat kuin Satsukilla, hiusten väri on Satsukin ja samantyyppiset saparot nähdään Meillä.
• Elokuva ei aluksi menestynyt kovin hyvin. Vasta kun isosta Totorosta tehtiin pehmoleluja oheismyyntiin, leffan suosio nousi.
• Spoilereita: Kohtaus, jossa Mei katoaa, hänen nähdään istuvan patsasrivin vieressä. Japanissa kyseiset patsaat "suojelevat" lapsia. Miyazaki ilmaisee sillä, että vaikka Mei onkin kadoksissa, hän ei ole enää välittömässä vaarassa.

Lähteet: wikipedia.com, www.imdb.com