Arvostelu: Tuuli nousee ~ Kaze tachinu (2013)

TUULI NOUSEE

Ohjaus: Hayao Miyazaki

Pääosissa: Hideaki Anno, Hidetoshi Nishijima, Miori Takimoto, Masahiko Nishimura

Genre: anime, draama

Kesto: 2h 6min

Ikäraja: 7

Tuuli nousee (Kaze tachinu) on vuonna 2013 ensi-iltansa saanut Studio Ghiblin elokuva. Se on fiktiivinen omaelämäkerta todellisesta henkilöstä nimeltä Jiro Horikoshi (1903-1982). Teoksen oli tarkoitus jäädä Hayao Miyazakin joutsenlauluksi, mutta on jo tiedossa, että hän onkin palannut eläkkeeltä ja työstää paraikaa uutta elokuvaansa nimeltä How do you live?.

Päähenkilönä seurataan Jiro Horikoshia, joka unelmoi lentokoneista. Lapsena hän halusi lentäjäksi, mutta likinäköisyys estää kyseisen uravalinnan. Niinpä hän aikuisena ryhtyykin lentokoneinsinööriksi, eli suunnittelee lentokoneita.

Juonen kulussa keskitytään siis aika pitkälti Jiron uran seuraamiseen. Vaikka aluksi ajattelisi, että lentokoneiden suunnittelu ja rakentelu olisi tylsää, onnistuu leffa saamaan katsojan yllättävänkin kiinnostuneeksi niistä. Jiro jää kuitenkin omaan makuuni osin tylsäksi hahmoksi ja juonikaan ei pitkän keston ja hidastempoisuuden vuoksi kannattele ihan sataprosenttisesti, mikä tekee elokuvan katsomisesta paikoitellen puuduttavaa. Loppua kohti filmin sävy kuitenkin muuttuu huomattavasti surumielisemmäksi, ja itse lopetus on hyvinkin koskettava ja sai kyllä minut herkistymään. Jiron uran lisäksi tarinassa on jonkin verran romantiikkaa, kun hän rakastuu naiseen nimeltä Nahoko. Nahoko jää harmillisesti melko etäiseksi hahmoksi, ja hänen suhteensa muihin ihmisiin, etenkin Jiroon, olisi kaivannut mielestäni vielä parempaa pohjustamista. Romanssi Jiron ja Nahokon välillä jääkin hieman ohueksi, mutta palkitsee onnistuneesti lopussa katsojan.

"Tuuli nousee, on uskallettava elää."

Jonkinlaiseksi sanomaksi elokuvassa nousee se, että lentokoneet ovat kauniita unelmia, mutta joita käytetään pahoihin tarkoituksiin. Eli toisin sanoen Jiro suunnittelee kauniita lentovempeleitä, jotka kuitenkin lopulta päätyvät vain aseiksi sotaan. Kyseinen sanoma onnistuu olemaan karuhko ja koskettava, vaikka juoni voisi siihen vielä hieman paremminkin keskittyä.

Vaikka kyseessä onkin hyvin realistinen ja sanottakoon vielä että kypsä tarina, on Miyazakin mielikuvitusta myös mukana. Sitä kuvastavat Jiron unihetket, joissa tämä on yhteydessä ihailemaansa lentokoneinsinööriin Caproniin. Kohtauksilla tuodaan hyvin esille Jiron palavaa innostusta lentokoneita kohtaan.

Ääninäyttely harvoin pistää korvaan epämiellyttävällä tavalla, mutta nyt jokin ei aivan toiminut. Jiron ääninäyttelijällä (Hideaki Anno) sattuu nimittäin olemaan hyvin tylsä, tunteeton sekä persoonaton ääni. Lisää eloa siihen olisi ehdottomasti tarvittu. Kyseinen seikka lisää ikävällä tavalla sitä, että hahmo ei vaikuta näyttävän katsojalle tunteita kunnolla. Paremmalla ja enemmän rooliinsa eläytyvällä ääninäyttelijällä hahmoon olisi voitu saada enemmän samaistuttavuutta. Joe Hisaishin musiikki on jälleen hyvin onnistunutta, vaikkakaan ei ihan yhtä mieleenpainuvaa kuin muissa Miyazakin elokuvissa. Sen sijaan loppumusiikin esittävä Yumi Matsutoya onnistuu yllättämään. Kyseinen laulu Hikôki-gumo on hyvin koskettava ja kaunis. Yumi Matsutoya on Ghiblille ennestäänkin tuttu artisti, sillä häneltä kuullaan pari laulua myös Kikin lähettipalvelussa, ja ne ovat myös erittäin hyvin onnistuneita tapauksia.

Animaatiotyyli on tietenkin hyvin kaunista. Etenkin alussa tapahtuva maanjäristys on upeasti kuvattu. Animaatiotyyli tarjoaa toisaalta pieniä heikkouksia hahmojen designista. Erityisesti erään miehen (Castorp) ulkoasu onnistuu olemaan vain hyvin creepy ja aikaansaa jopa inhotuksen väreitä sen vuoksi. Kyseisen hahmon silmät säihkyvät eriskummallisesti ja nenä on kamalan epärealistiseksi muovattu. En tiedä oliko hahmo tarkoituksellisesti suunniteltu "goofyn" näköiseksi, mutta pääosin reaalimaailmassa pysyttelevään animaatioon se ei oikein tunnu sopivan. Muuten visuaalisuus on sitä taattua Ghibli-laatua, joka miellyttää silmää kovasti.

Tuuli nousee on koskettava ja kaunis elokuva unelmista ja menetyksistä, mutta ei kuitenkaan mielestäni ihan yllä Miyazakin aiempien leffojen tasolle. Juoni voisi olla hieman parempi ja tiivistetympi, jolloin sanoma tuntuisi vielä iskevämmältä. Hahmot ovat pääosin toimivia, vaikka ne voisivat hieman kiinnostavampia ja syvällisempiäkin olla. Etenkin itse Jirolta olisin kaivannut vielä enemmän samaistumisen tarttumapintaa. Lopetus on kuitenkin erittäin koskettava, ja sen jälkeen kuultava laulu myöskin korostaa surumielisyyttä entisestään. 

Hikôki-gumo sanat suomeksi:

Valkoinen polku

Taivaisiin kiemurtelee

Hiljalleen huojuva sumuverho

Sisäänsä sulkee

Huomaamattomana ja ypöyksin

Yhä ylöspäin kohoaa

Ei mitään pelkää

Yhä korkeammalle kohoaa

Taivasta tavoitellen

Ilmojen halki kiitää

Höyryjuova elämänviivan piirtää

Jopa ennen kuolemaa

Korkealta ikkunasta

Katsoo taivaanrantaa

Nyt kukaan ei ymmärrä

Ei pysty ymmärtämään

Liian nuorena nukkunut

Mutta silti onnellinen

Taivasta tavoitellen

Ilmojen halki kiitää

Höyryjuova elämänviivan piirtää

Taivasta tavoitellen

Ilmojen halki kiitää

Höyryjuova elämänviivan piirtää

Elokuvan tiedot: www.imdb.com, www.wikipedia.com

Studio Ghibli: minkä ikäisille?

Moni Studio Ghiblin elokuviin törmännyt on varmastikin huomannut, että ne eivät ole aivan tavanomaisimmasta päästä; niiden mustavalkoisuus loistaa poissaolollaan, juonet ovat monimutkaisia, ja tietyt kohtaukset saattavat herkimpiä jopa ahdistaa. Olen itse kohdannut siihen liittyvän haasteellisen pulman: ikärajat eivät aina kerro, minkä ikäiselle elokuva on oikeasti suunnattu.

Uskon, että monet vanhemmat saattavat joutua asian kanssa hyvinkin kinkkiseen tilanteeseen. Ainahan asiaan auttaa se, että katsoo itse ensin vanhempana elokuvan yksin, ja päättää vasta sen jälkeen, voiko sitä lapselleen vielä näyttää. Omissa aivoissani asia on jo hyvänkin tovin pyörinyt, joten päätin listata hieman elokuvia, joiden kanssa kannattaa olla tarkkaavaisempi. Toivottavasti tästä on mieltä askarruttaville apua! 
(Huom! Jätän listalta pois elokuvat, joilla jo ennestään on korkea ikäraja. Esim. Prinsessa Mononoke, K12)

Suosittelen mainitsemiani elokuvia jo hieman kokemusta omaaville kouluikäisille. Tarkkaa ikää on mielestäni hyvin hankala arvioida, ehkäpä herkimmille sellainen 8-10-v. haarukka lienee sopiva.

HENKIEN KÄTKEMÄ

Henkien kätkemä on helposti se, mikä ensimmäisenä mieleeni tulee. Jo asetelma siitä, että tyttö joutuu eroon vanhemmistaan ja jää jumiin rinnakkaismaailmaan, voi herkimpiä ahdistaa ja pelottaa kovastikin. Elokuvassa on monia pelottavia juttuja: vanhempien muuttuminen sioiksi, uhkaava noita sekä monet kummalliset otukset tuossa erikoisessa paikassa. Sen juonikaan ei ole yhdeltä istumalta helposti ymmärrettävissä, vaan vaatii pohdiskelua. Todennäköisin painajaisten aiheuttaja on kuitenkin sikakohtaus. Ainakin eräs tuntemani lapsi, joka katsoi leffan 6-vuotiaana, sai siitä monen yön painajaiset. Ei ole sen jälkeen uskaltanut elokuvaa uudelleen katsoa...

LIIKKUVA LINNA

Liikkuvassa linnassa on helposti monimutkaisin juoni. Sen ymmärtäminen jo pelkästään aikuiselle katsojalle on haasteellista. Elokuvan alkupuoliskolla ei taida niinkään olla mitään sen intensiivisempää kuin se, että Sophie loihditaan vanhukseksi. Toisessa puoliskossa lentelee silti jonkin verran pommeja, koska sota pyörii myös yhtenä teemana elokuvassa. Muutenkin juonen ymmärrys vaatii  aivoilta aika paljon pohdintaa sekä uusintakatseluja (ainakin näin minulla).

MARNIE -TYTTÖ IKKUNASSA

Marnie -tyttö ikkunassa käsittelee hyvin raskaita aiheita: masennusta ja itsensä hyväksymistä sekä anteeksiantoa. Elokuvan idea on varmasti aivan sumussa pienemmillä katsojilla. Päähenkilö kokee voimakasta itsevihaa sekä kokee olevansa hylätty. Mahdollista pelkoa aiheuttaa siilo, jossa huhutaan kummittelevan. Uskon kuitenkin, että elokuvasta voi toisaalta olla lapsille apuakin, etenkin jos samaistuu päähenkilöön. Teeman ymmärtäminen vaatinee kuitenkin pientä elämänkokemusta.

PRINSESSA KAGUYAN TARU

Prinsessa Kaguyan taru ei ole mikään tavanomaisin animaatioelokuva. Se sivuaa hyvin raskaita aiheita liittyen elämään ja sen väliaikaisuuteen. Elokuvassa ei taida niinkään pelottavia kohtauksia olla, mutta voimakkaita kuitenkin. Leffan teemat ovat kuitenkin sellaisia, että ne puhuttelevat todennäköisimmin aikuisia. Elokuvan kesto (yli 2 tuntia) ja sen hidastempoisuus tuskin lapsia houkuttelevatkaan.

TUULI NOUSEE

Tuuli nousee on hyvin, hyvin kypsä tarina Hayao Miyazakilta. Se on omaan makuuni jopa hidastempoisempi kuin Isao Takahatan (Eilisen kuiskaus, Prinsessa Kaguyan taru) elokuvat. En ole hyvään toviin tätä elokuvaa katsonut, mutta mitään väkivaltaista tai pelottavaa tässä ei taida tapahtua, muuta kuin maanjäristys alkupuoliskolla. Elokuva vaan ei ole lapsille suunnattu. 

Listaamani elokuvat ovat enemmänkin sellaisia, jotka saattavat pienimpiä ja herkimpiä katsojia pelottaa tai ahdistaa (kahta viimeistä lukuunottamatta, jotka eivät vain ole lapsille suunnattuja). Lapsikatsojille suosittelen sen sijaan seuraavia elokuvia, ainakin aloitukseksi, jos Ghibli ei ole ennestään tuttu: Naapurini Totoro, Kikin lähettipalvelu, Ponyo rantakalliolla, Kätkijät, Kissojen valtakunta. 

Lisää tietoa erilaisten elokuvien ikäsuosituksista löytyy muun muassa seuraavilta sivustoilta: media avain, common sense media.