Arvostelu: Poika ja haikara ~ Kimi-tachi wa Dô Ikiru ka (2023)

POIKA JA HAIKARA

Ohjaus: Hayao Miyazaki

Pääosissa: Soma Santoki, Masaki Suda, Takuya Kimura

Genre: seikkailu, draama

Kesto: 2h 4min

Hayao Miyazakin uusinta teosta Poika ja haikara on Ghiblin fanit saaneet odotella jo hyvän tovin kuin kuuta nousevaa. Suunnitteluvaiheessa leffa kulki nimellä How do you live?, eli mitä sen japaninkielinen nimi tarkoittaa suoraan käännettynä englanniksi. Elokuva perustuu löyhästi samannimiseen romaaniin, jonka on kirjoittanut Genzaburô Yoshino. Miyazaki teki filmistä myös osittain omaelämäkerrallisen pohjautuen omaan lapsuuteensa.

Nuori poika Mahito on menettänyt oikean äitinsä sodassa, ja nyt hänen uusi elämänsä on alkamassa uusi äiti rinnalla. Perhe muuttaa eri asuinalueelle asumaan, ja sieltä Mahito löytää pian erikoisen tornin. Myös eräs haikara vaikuttaa hyvin erikoiselta, ja tämä myös vaikuttaisi liittyvän torniin jollakin tavalla. Myöhemmin hänen äitipuolensa Natsuko katoaa oletettavasti torniin, ja Mahito päättää hakea hänet takaisin. Siitä sitten alkaakin seikkailu...

Poika ja haikarassa on alusta loppuun asti havaittavissa tuttuja Miyazaki-elementtejä. Jo heti alussa omituisesti käyttäytyvä, puhekyvyn omaava haikara on hyvä esimerkki tästä. Fantasiamaailmassa erityisesti valkoiset oliot nimeltä "Warawara" tuovat mieleen Kodamat Prinsessa Mononokesta. Sotaisat kohtaukset taas muistuttavat vahvasti Liikkuvasta linnasta ja Tuuli nousee -elokuvasta. Aivan yhtä vaikuttava ei fantasiamaailma kuitenkaan tällä kertaa onnistu olemaan, ja joudun leffan muultakin osalta myöntämään, että Miyazaki on pystynyt kyllä parempaankin...

Juonen lähtökohta ja leffan idea ovat loistavia, joten seikkailuun lähtee katsojana innolla mukaan. Aluksi suorastaan rasittavalta kiusankappaleelta vaikuttava haikara päätyy lopulta mainioksi hepuksi. Hän toimii Mahiton oppaana tämän päätyessä elämän ja kuoleman väliseen maailmaan. Muita merkittäviä hahmoja ovat Mahiton isä, Natsuko ja tornin rakentanut isosetä. Fantasiamaailmassa tutuiksi tulee myös yliluonnollisia kykyjä omaava Himi ja inhottavilta vaikuttavat papukaijat.

Tarina kulkee suhteellisen verkkaisesti eteenpäin, vaikka hieman jännittävämpiäkin kohtauksia sekaan mahtuu. Ajoittain kyseinen verkkaisuus pääsee valitettavasti tuntumaan, ja katsojana saattaa helposti odottaa jotain vauhdikkaampaa tapahtuvan. Miyazakin leffat ovat toisaalta usein toimineet loistavasti myös ilman vauhtia, koska niiden juoni, hahmot ja tunnelma ovat olleet se pääasiallinen koukku. Tällä kertaa tuntuu, että hahmoista olisi toivonut saavan vähän enemmän irti. Erityisesti Mahiton ja tämän oikean äidin välistä suhdetta olisin toivonut näytettävän enemmän, ja toki miksei myös hänen suhdettaan Natsukoon. Melko etäisiksi jäävien hahmojen vuoksi se syvin koskettavuus jää puuttumaan. Myöskään juoni ei onnistunut täysin tyydyttämään, sillä se ei tuntunut aivan kuroutuvan kasaan järkevällä tavalla, minkä seurauksena kokonaisuus näyttäytyy melko sekavana. Tämän vuoksi lopetus jättää harmillisesti tunteen, että ihan kuin jotain merkityksellistä olisi vielä jäänyt puuttumaan.

Jos vanhempana mietityttää leffan soveltuvuus lapsikatsojille, niin sanoisin, että k12 -ikäraja on ihan kohdillaan. Sen verran jännittäviä ja rajuja kohtauksia on lopulta luvassa, vaikka ei millekään Prinsessa Mononoken väkivaltaisuustasolle tässä mennäkään.

Tiivistettynä Poika ja haikara on jälleen kerran fantasiantäyteinen seikkailu Miyazakilta, josta varmasti jokainen Ghiblifani pystyy edes jollain tasolla nauttimaan. Itseeni elokuva ei lopulta tehnyt kovin isoa vaikutusta, vaikka toivoin niin tapahtuvan. Hahmot ja juoni eivät tuntuneet tällä kertaa yhtä hiotuilta ja syvällisiltä kuin Miyazakin aiemmissa teoksissa. Mitenkään huono elokuva ei kuitenkaan missään nimessä ole, ja se onnistuu kyllä suurimmaksi osaksi pitämään otteessaan ja viihdyttämään hyvin. Tähän mennessä tämä teos on kuitenkin omissa kirjoissani herran ohjauksista valitettavasti se heikoin...

Tässä päivitetty listani Hayao Miyazakin elokuvista: Top 12 Hayao Miyazakin elokuvat

Elokuvan tiedot: www.imdb.com

Kuvat: www.imdb.com

Suosikkianimaatiohahmoni: Taeko - Eilisen kuiskaus

Kaikilla on varmasti ainakin yksi suosikkihahmo jostain animaatioelokuvasta, joka on tehnyt jollain tapaa vaikutuksen. Hahmo saattaa olla sellainen, jota ihailee paljon tai johon samaistuu parhaiten. Itseäni kaikista eniten on säväyttänyt Eilisen kuiskauksen Taeko. Miksi?

Ensinnäkin leffa on vahvasti henkilödraama, eli kaikki tapahtumat kietoutuvat hyvin tiukasti Taekon ympärille. Sen ansiosta katsoja tuntee väistämättä sympatiaa häntä kohtaan koko elokuvan ajan, vaikka hänen luonteessa toki huonot puolensa onkin. Ja siksi minä niin pidän hänestä! Hänessä on vallan mainioita piirteitä positiiviselta puolelta kuten innostuneisuutta, mutta myös niitä negatiivisia piirteitä kuten nirsoutta ruoan suhteen (nyt tarkoitan enemmän siis nimenomaan Taekon lapsiversiota). Ja se on vain mielestäni hyvä, sillä ilman huonoja puolia häneen olisi hankala samaistua. 

Ja mistä luonteensa lisäksi Taekon lapsiversiossa ehdottomasti pidän, on hänen monet erilaiset ilmeet elokuvan aikana. Ihailen sitä, kuinka yksityiskohtaisesti hänen visuaaliseen tunteiden ilmaisuun on panostettu! Löytyy mm. surullista, närkästynyttä ja haaveilevaa ilmettä:

Taekon monet ilmeet pitkin leffaa ovat aivan mielettömän upeaa seurattavaa, sillä tunteet niiden kautta välittyvät hyvin voimakkaasti. Etenkin tuo ylimpänä oleva surullinen ilme saa aina minutkin hyvin surulliseksi!

Monille Studio Ghibliltä se tutuin ohjaaja on Hayao Miyazaki, ja Isao Takahatalta tunnetuin leffa tuppaa olemaan aikalailla Tulikärpästen hauta. Onkin harmi, että Takahata tuntuu jääneen jonkin verran Miyazakin varjoon. Oma henkilökohtainen suosikkini Isao Takahatalta on ehdottomasti Eilisen kuiskaus, vaikka Tulikärpästen haudasta ja Prinsessa Kaguyan tarusta myös paljon pidän. Siinä missä Miyazaki keskittyy fantasian ja realismin sekoittamiseen keskenään, on Takahata luonut enemmän realismiin painottuvia filmejä. Vaikka voisi ajatella, että miksi animoida realismia, niin olisiko lopputulos oikeasti yhtä vahva näyteltynä? Visuaalinen kerronta on esim. juuri Eilisen kuiskauksessa todella vahvasti läsnä, kuten liittämistäni gifeistä huomaakin. En usko, että oikealla ihmisellä saataisiin yhtä eloisia ilmeitä aikaiseksi. Ja aina live action leffoissa huolena on se, että homma kaatuisi heikon näyttelytyön vuoksi. 

Eilisen kuiskaus sisältää muutenkin paljon Taekon "mielensisäisiä" kohtauksia, jotka tavallaan näyttävät fantasiamaisilta, mutta eivät sitä oikeasti ole. Kolmanneksi alin gif kuvailee Taekon haaveilua kylpyläreissuun liittyen, ja sen aikana hänen ympärille ilmestyy kukkia. Toinen hyvä esimerkki voisi olla kohtaus, jossa Taeko lähtee lentoon kokiessaan ensi-ihastuksen tunteita vatsassaan:

Lapsuuden kuvauksissa punainen väri on selkeästi avainasemassa. Taekolla on punainen hiuspinni, punaiset kengät, punainen hame, punainen reppu, ja hänen takkinsa hihatkin ovat punaiset. Lisää huomioita visuaalisesta ilmeestä löytyy mielenkiintoisesta Youtube-videosta: The Visual Style of Past & Present - Only Yesterday.

Eilisen kuiskauksessa lapsuus- ja aikuisosiot eroavat toisistaan todella paljon: lapsuusosioissa värit ovat pastellimaisia ja taustoissa on akvarellimaisuutta, kun taas aikuisosioissa animaatio on ns. "realistisempaa". Taekon aikuisversio taas on mielestäni jopa hyvin erilaisesti animoitu hahmo Ghibliltä, sillä häneltä löytyy poskikorostuksia, tehden hänestä "realistisen" näköisen:

Entä sitten aikuisen Taekon luonne? Se yhdistyy mielestäni hyvin saumattomasti lapsiversion kanssa. Se tietynlainen haaveilevuus on hänestä kuitenkin hieman kadonnut, koska no, ihmisethän kasvavat ja muuttuvat. Elämäntilanne, jossa hän mietiskelee mitä oikeasti haluaa, tuo myös paljon samaistumisen varaa katsojalle, etenkin jos sattuu samassa ikäluokassa pyörimään. Sitä kautta elokuva mielestäni juuri saavuttaakin sen täydellisyyden: sen kanssa voi katsojana pystyä resonoimaan nostalgian ja elämäntilanteen kautta. 

Kylläpä nyt meni hyvin deepiksi setiksi, mutta tätä oli yksinkertaisesti aivan super kiva kirjoittaa. Ehkä taidan sitäkin kautta samaistua Taekoon, että olemme molemmat pohdiskelevaa tyyppiä. En voi sanoin kuvailla, kuinka paljon tätä leffaa rakastan!

Gifien ja kuvien lähteet: www.pinterest.com, https://giphy.com/explore/only-yesterday, https://michaelthereviewer.com/2021/03/13/only-yesterday-review/

Studio Ghibli elokuvien koskettavimmat hetket Top 20

Taas olisi hauskaa palailla Ghiblileffojen ääreen top-listan muodossa. En olekaan vielä lainkaan koonnut elokuvien surullisimpia tai koskettavimpia hetkiä, joten tällä kertaa voisi uppoutua niihin. Varoituksena tietenkin, että spoilereita luvassa! Ilman juonipaljastuksiahan ei tällainen lista mitenkään onnistuisi. Ja jos satut olemaan oikein herkällä päällä lukiessasi tätä, kannattaa varata nenäliina käsien ulottuville...

Nämä koskettavat hetket eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä, vaan elokuvien kronologisessa järjestyksessä. Lasken mukaan sellaiset hetket, jotka ovat koskettaneet minua jotenkin syvällä sisimmässäni, vaikka eivät välttämättä olisikaan aina saaneet minua kyynelehtimään.

 

1. OHMUT PELASTAVAT NAUSICAÄN

Vaikka Tuulen laakson Nausicaän lopetus on tavallaan hitusen antiklimaattinen, niin siinä on myös jotain kaunista ja koskettavaa! Sen aikana Ohmut nostavat uhrautuneen Nausicaän ylös ja taustalla soi Requiem. Vaikka jättiläisötökät vaikuttavatkin ulkoapäin uhkaavilta, huomaa katsoja heidän olevan varsin sympaattisia otuksia. Ja tietenkin kohtauksesta niin kauniin ja koskettavan tekee se, että sekä aluksi vaarassa ollut pikkuötökkä ja Nausicaä sekä Tuulen laakso ovat nyt turvassa.

2. LAPUTAN YKSINÄINEN ROBOTTI

Laputa -linna taivaalla on Ghiblin puhtain seikkailuelokuva, eikä siitä sen vuoksi aluksi tohdi koskettavia hetkiä löytää. Mutta erityisesti yksi kohtaus on kuitenkin mieleeni jäänyt, nimittäin kun päähahmot saapuvat leijuvaan saareen Laputaan, tapaavat he siellä aivan mahdottoman sympaattisen mutta surullisen yksinäisen robotin. Aluksi he säikähtävät häntä, mutta huomaavat pian robotin auttavan saarella mm. lintuja ja pitävän huolta kaikesta. Ja kun loppukohtauksessa saari leijailee kauas pois, on surullista ajatella, että sinne se robotti jää yksin!

3. SETSUKO ITKEE ÄITINSÄ KIMONON PERÄÄN

Sitten vuorossa Ghiblin surullisin elokuva: Tulikärpästen hauta. Siitä voisi koota vaikka millä mitalla koskettavia kohtauksia, mutta jotta lista ei paisuisi aivan liian pitkäksi, mainitsen leffasta kaksi kohtausta, jotka ovat iskeneet minun tunnehermooni eniten. Niistä toinen on se, jossa Seita antaa heidän äitinsä kimonon myytäväksi saadakseen ruokaa. Kun täti on viemässä kimonoa pois, yrittää Setsuko kyyneleet silmissä estää häntä. Sen jälkeen nähdään tilannetta taaksepäin katsovan Seitan naamalla katumuksen ilme. Kyseinen kohtaus on jotenkin hyvin syvältä riipaiseva, ja sen aikana minun on hankala välttyä kyyneliltä.

4. SETSUKON KUOLEMA

Ja surullisuus synkistyy huippuunsa, kun edetään Tulikärpästen haudan kliimaksiin. Setsukon kuolema onkin varmaan koko leffan hetkistä sydäntä riipaisevin. Itse kuolema ei oikeastaan ole minulle se surullisin kohtaus tässä filmissä, vaan sen jälkeen nähtävä pätkä, jossa Setsuko puuhailee omiaan odotellessaan veljensä paluuta ja taustalla soi Home Sweet Home. Se jos jokin saa silmäni kostumaan kun edes kuuntelen kyseistä laulua. Kohtauksesta sydäntäsärkevän, herkän ja toisaalta kauniin tekee nimenomaan se, kuinka yksinäinen Setsuko oli Seitan ollessa poissa, mutta kuinka positiivisena hän silti jaksoi pysyä. 

5. SATSUKI PYYTÄÄ APUA TOTOROLTA

Naapurini Totorossa on yksi kohtaus, jossa minulla on kerran mennyt hieman tippa linssiin. Kun Satsuki suri äitinsä mahdollista kuolemaa, niin Mei karkasi sillä välin kera maissin tavoitteena mennä äidin luo sairaalaan. Kaikkien etsiessä pikkutyttöä ilman tulosta, alkaa Satsuki tuntea olonsa epätoivoiseksi. Viimein hän päättää mennä pyytämään apua Totorolta ja kyynelehtii sen aikana. Siinä kohtaa hahmon suru ja epätoivo tuntuvat niin jotenkin aidoilta, ja sydän sulaa kun iso sympaattinen pörröotus vääntää suuren hymyn naamalleen ja kutsuu ystävänsä Kissabussin apuun. Suloista ja koskettavaa samaan aikaan!

6. KIKIN LOPPUUNPALAMINEN

Kikin lähettipalvelu on vahvasti tarina itsenäistymisestä ja oppimisesta työhön. Leffan ensimmäinen puolisko raikaa silkkaa iloa ja pirteyttä, mutta Kikin kokiessa itsensä erilaiseksi muihin verrattuna, alkaa hän kyseenalaistamaan itseään. Samoihin aikoihin hän myöskin toteaa, että lentäminen oli hauskaa ja helppoa kunnes siitä tuli työtä. Kikin loppuunpalaminen ja ulkopuolisuuden tunne ovat niin samaistuttavia tilanteita, että hänen surunsa pystyy tuntemaan ja katsojana häntä sympatisoi vahvasti.

7. TAEKON PERHE EI PIDÄ HÄNTÄ "NORMAALINA"

Eilisen kuiskauksessa varmaankin sydäntäsärkevimpiä muistokohtauksia ovat ne, joissa Taeko ei osaa matematiikkaa ja hänen siskonsa ja äitinsä eivät ole tyytyväisiä tämän arvosanoihin. Kun Taekon sisko Yaeko ihmettelee äidille tämän huonoa matematiikan arvosanaa ja sanoo että se ei ole normaalia, toteaa heidän äiti että "Taeko ei ole normaali". Kyseinen kohtaus riipaisee sydämestä inhottavasti ja saa minut samaan aikaan näkemään punaista. Taekon perhe kohteli häntä välillä todella kurjalla tavalla, eivätkä he kannustaneet häntä tarpeeksi. Taekollahan olikin mahdollisuus kukoistaa improvisoinnin puolella, mutta siihen suuntaan ei hänen perheensä sallinut hänen kulkea.

8. EILISEN KUISKAUKSEN LOPETUS

Aah, Eilisen kuiskauksen lopetus on ehdottomasti eräitä kauneimpia ja koskettavimpia ikinä! Sitä ennen junassa nähdään, että perhonen lentää ikkunasta sisään ja ulos, mikä viittaa vahvasti leffan aikaisempiin monologeihin. Loppukohtauksen aikana nähdäänkin, kuinka Taeko päättää tehdä viimein sitä mitä oikeasti haluaa, ja sillä tavoin "toukasta kuoriutuu perhonen". On koskettavaa nähdä, kuinka nuorempi Taeko jää luokkatovereiden kanssa seisomaan tielle aikuisversion lähtiessä Toshion kanssa autolla pois. Leffan lopetus tuntuukin olevan tietynlainen hyvästi omalle lapsuudelle ja liikkumisesta eteenpäin.

9. PORCON SOTAMUISTOKOHTAUS/LENTOKONEIDEN VERHO

Vaikka Porco Rosso onkin varmaan Miyazakin hauskin elokuva, on siinä vahvasti melankolista tunnelmointiakin mukana. Mielestäni leffan draama ja komedia ovatkin täydellisessä balanssissa, minkä vuoksi kumpikaan puoli ei kärsi. Kun Porco kertoo Fiolle tarinan sotakokemuksestaan, käy ilmi että hän melkein kuoli ja käväisi kuoleman rajoilla. Hän näki lentokoneiden verhon, johon kokoontuivat kaikki kuolleet vesitasolentäjät. Kohtaus on todella koskettava, haikea ja kaunis. (Mielenkiintoisena yksityiskohtana seuraava, oletteko huomanneet: Kohtauksessa nähdään yksi ainoa elossa oleva vesitasolentäjä eli Marco/Porco, ja hän on myös ainoa, jonka lentokoneen propelli yhä pyörii. Muut eli kuolleet lentäjät liittyvät osaksi verhoa, ja heidän koneidensa propellit ovat lakanneet pyörimästä. Uskomaton yksityiskohta, joka kuvaa sitä, että Porco oli yhä elossa!)

10. SHIZUKU PURSKAHTAA ITKUUN

Sydämen kuiskauksen koskettavin kohtaus on ehdottomasti siinä, kun Shizuku vie kirjoittamansa kirjan luettavaksi Seijin isoisälle. Pelätessään epäonnistumista tarinan suhteen, purskahtaa Shizuku itkuun. Se kaikki paine purkautuu siinä hänellä ulos, ja hahmon stressi oman tien löytämisestä tuntuu hyvin samaistuttavalta. Kohtaus onnistuu siis todella koskettamaan paljon juurikin sen realistisuuden ja samaistuttavuuden ansiosta. Onneksi Seijin isoisä tukee Shizukua ja kertoo hänelle viisaasti "hiomattomasta timantista".

11. PRINSESSA MONONOKEN LOPETUS

Prinsessa Mononoken loppukliimaksi on erittäin jännittävä, mutta suuriin tunteisiin päästään vasta sen jälkeen, kun San ja Ashitaka ovat palauttaneet Peurajumalan pään. Tavallaan tuntuu haikealta, että Peurajumalaa ei periaatteessa enää ole, ja että ne suloiset Kodamatkin ovat ilmeisesti mennyttä. Myöskin epätasapainoon jää luonnon ja ihmisen välinen suhde, mikä toisaalta vain kuvaileekin hyvin oikeaa maailmaa. Kaikista koskettavimmaksi hetkeksi koen aivan viimeisen kohtauksen, jonka aikana nähdään yhden kodaman heilauttavan päätään äänekkäästi. Siitä jää jotenkin haikea olo.

12. CHIHIRO JA HAKU PUTOAVAT TAIVAALTA

Voi että, jos jokin Ghibli-kohtaus on eeppinen ja hyvin ennennäkemättömän kaunis, niin se on kyllä tämä! Harvoin animaatioissa tulee vastaan yhtä koskettavaa, ennalta-arvaamatonta ja kaunista juonenkäännettä. Kun Chihiro viimein muistaa Hakun ja paljastaa tämän oikean nimensä olevan Kohaku, putoavat he taivaalta kyyneleet silmissä. Niin koskettavaa, että silmä ihan kostuu! Ja vielä ihanammin tuota seikkaa korostaa Zenibalta aikaisemmin kuultu lause: "Once you've met someone, you never really forget them".

13. HAKU HYVÄSTELEE CHIHIRON

Henkien kätkemän lopetus on mielestäni erittäin melankolinen, mutta samalla myös varmaankin paras lopetus mitä animaatioista tiedän. Se ei lopu 100%:n onnellisesti, mutta ei myöskään 100%:n surullisesti. Onnellinen lopetus on siinä mielessä, että Chihiro pelasti vanhempansa ja pääsee takaisin ihmisten maailmaan, mutta surullinen taas siinä mielessä, että hän joutuu hyvästelemään Hakun. Kun olin katsonut elokuvan toisen kerran, imaisi sen maailma ja tapahtumat minut niin mukaansa, että koin lopetuksen erittäin koskettavaksi. Uskon sen olevan syynä siihen, että silloin ihan itkin katsottuani leffan!

14. LIIKKUVAN LINNAN LOPETUS

Tämä on sinänsä mukava poikkeus listalla, koska vihdoinkin kyseessä on täysin onnellinen lopetus, mutta silti koskettava sellainen. Hauru on saanut sydämensä takaisin, ja hän ja Sophie päättävät elää elämäänsä yhdessä liikkuvassa linnassa, joka on nyt lentävä linna. Niin ihanan romanttista ja tunnetäyteistä! Lisäksi on koko perhe silti yhä koossa: Calcifer, Turhatar, Markure ja Heen. Ainoastaan Naurispää puuttuu.

15. KÄTKIJÖIDEN LOPETUS

 

Kätkijät-elokuvan lopetus on katkeransuloinen mutta kaunis. Arietta perheineen joutuu muuttamaan uuteen paikkaan Harun saadessa tietää heidän olemassaolostaan. Pelkät hyvästit eivät aiheuta koskettavuuden tunnetta, vaan myös epäselvyys Shon kohtalosta liittyen sydänsairauteen. Vaikka katkeransuloinen lopetus on, jättää se samalla myös jotenkin rauhallisen ja leppoisan tunteen sisälle.

16. TUULI NOUSEE-ELOKUVAN LOPETUS

Tuuli nousee jatkaa katkeransuloisten lopetusten linjaa. Elokuva on vahvasti tarina unelmien saavuttamisesta ja menetyksistä. Jiron tavoite suunnitella ja rakennella lentohärveleitä kulkee iloisempaan suuntaan, kun taas hänen vaimonsa Naokon kunto siinä rinnalla heikkenee tuberkuloosin vuoksi. Lopulta koittaa se hetki, kun Naoko menehtyy, ja hänen hyvästinsä Jirolle on toteutettu hyvin koskettavasti: "Darling, you must live". Kyllähän se saa väkisinkin tipan linssiin ja tuntuu haikealta. Lisäksi lopussa kuullaan erittäin kaunis laulu Hikoukigumo, mikä vahvistaa koskettavuutta entisestään.

17. KAGUYA JA SUTEMARU LENTÄVÄT

Prinsessa Kaguyan tarun lentokohtaus on upea ja koskettava. Se on täynnä iloa ja haikeutta, sillä Kaguya ja Sutemaru toivovat voivansa olla vihdoin yhdessä. Kohtaus alkaa onnellisesti ja on täynnä toivoa, mutta muuttuu lopussa surulliseksi. Kohtauksen aikana saa siis liikuttua sekä ilosta että surusta!

18. PRINSESSA KAGUYAN TARUN LOPETUS

Prinsessa Kaguyan tarun lopetus on myös hyvin katkeransuloinen ja täten surullinen. Kaguya on alun perin kotoisin Kuusta, ja sinne hän myös joutuu lopussa palaamaan. Hän ehtii hädin tuskin kunnolla hyvästellä vanhempansa, kun hänen ylleen laitetaan viitta, jonka myötä hän unohtaa kokemuksensa Maassa. Kun Kaguya viimeisen kerran katsoo taaksepäin Maata kohti, hänen viittansa väri muuttuu harmaasta värikkääksi, millä näytetään että siinä kohtaa hän muisti vanhempansa. Ja kun lopputekstit alkavat ja taustalla soi Inochi no kioku, täyttyvät silmäni viimeistään siinä kohtaa kyynelistä.

19. MARNIE HYVÄSTELEE ANNAN

Marnie -tyttö ikkunassa-elokuvan kohokohta on ehdottomasti siinä, kun Anna juoksee siilosta surullisena ja katkeroituneena siitä, että Marnie jätti hänet yksin. Surullisin kohtaus on kuitenkin se, jossa Marnie hyvästelee Annan ja pyytää anteeksi että joutui jättämään lapsenlapsensa yksin. Niin koskettavaa, että itkulta on mahdotonta välttyä!

20. MARNIEN MENNEISYYS

Vaikka leffan surullisimmasta kohtauksesta päästiin jo ohi, on Marnien menneisyyden kuvaus myös hyvin koskettavaa ja saa silmäni kyyneliin.  Surullinen tapahtumakierre on suvussa jatkunut aina Annaan asti, joten onneksi Anna katkaisi sen antamalla anteeksi Marnielle. Marnie meni onnellisesti naimisiin Katsuhikon kanssa ja he saivat yhden lapsen Emilyn. Miehen kuoltua päätyi Marnie suremaan asiaa niin paljon, että Emily jouduttiin lähettämään sisäoppilaitokseen ja Marnie meni parantolaan. Katkeroituneena hylkäämisen tunteesta katkaisi Emily siteensä äitiin ja päätyi yhteen erään miehen kanssa, ja he saivat yhdessä lapsen, Annan. He kuitenkin traagisesti menehtyivät auto-onnettomuudessa, joten Marnie kasvatti Annan omanaan kunnes myös menehtyi kokemansa surun vuoksi.

Ja varmasti vaikka mitä muita koskettavia hetkiä Ghiblin elokuvista löytyy, mutta nuo tulivat minulla ensimmäisenä mieleen. Kertokaahan toki kommenttikentässä, mitkä hetket ovat koskettaneet teitä eniten.

Kuvat: www.medium.com, www.theface.com, www.filmicmag.com,  www.pinterest.com, www.animationscreencaps.com

Top 10 Studio Ghibli-parit

Näin ystävänpäivän kunniaksi halusin julkaista hieman romanttisemman postauksen: Top 10 Studio Ghibli-parit!

Teksti sisältää jonkin verran juonipaljastuksia. 

10. PONYO <3 SOSUKE

Ponyo rantakalliolla

Tämä saattaa vaikuttaa hassulta valinnalta, enkä oikein voisi edes sanoa että kyseessä on "rakkauspari". Pikemminkin Ponyon ja Sosuken välinen ystävyys on vain niin herttainen, että siksi he pääsivät tälle listalle. Pikkupoika Sosuke pelasti eräänä päivänä Ponyo-kultakalan ansasta, ja ei aikaakaan, kun tuo merenelävä halusi myös ihmiseksi jotta voi viettää kunnolla aikaa uuden ystävänsä kanssa. Periaatteessa Ponyon ja Sosuken välinen ystävyys kai symboloi ihmisen ja luonnon välistä suhdetta: Ponyo edustaa luontoa ja Sosuke tietty ihmistä. Ponyo ja Sosuke huokuvat todellista lapsuuden viattomuutta ja aitoa ystävyysrakkautta!

9. SHEETA <3 PAZU

Laputa -linna taivaalla

Sheeta ja Pazu ovat kenties seikkailunjanoisin pariskunta tällä listalla. Tai no, Sheeta ei ehkä niinkään, mutta Pazu sen sijaan haluaa intohimoisesti löytää Laputan, jonka hänen isänsä eräänä päivänä oikeasti näki. Sheetan taivaalta putoaminen leijukiven avulla tuo nuoret yhteen, ja luvassa on paljon jännittäviä tilanteita, kun perässä kaahailevat niin armeijan porukka kuin myös ilmarosvot. Pazu asettuu mielellään "suojelijan" rooliin ja huolehtii Sheetasta, vaikka Sheeta näyttää että osaa pärjätä myös itsenäisesti tarpeen tullen. Heidän välillä lepattaa hieman ensi-ihastuksen tunteita, vaikka mitään varsinaista romanssinpoikasta ei luvassa olekaan.

8. HARU <3 PARONI

Kissojen valtakunta

Tässäpä listan ainoa furry+ihminen-paritus, vaikka kuva antaisi ajatuksen, että ihan furry+furry se olisi. Ihmistyttö Haru saa elokuvassaan apua Paroni-kissalta, joka hurmaa hänet heti ensisilmäyksellä. Kissojen valtakunnassa he jopa tanssivat yhden valssin, mikä onkin erittäin söpösti toteutettu! Lopussa Haru paljastaa todelliset tunteensa tuota herrasmiesmäistä kissaa kohtaan. Siihen Paroni vastaa, että arvostaa tämän rehellisyyttä. Eli hieman katsojan tulkinnanvaraan jää, että oliko Paronilla kenties tunteita Harua kohtaan vai ei...

7. KIKI <3 TOMBO

Kikin lähettipalvelu

Kuten Ponyo&Sosuke sekä Sheeta&Pazu, eivät Kiki ja Tombokaan ole varsinaisesti rakkauspari. Pikemminkin he ovat ystäviä, joiden välillä kipinöi pieniä ensi-ihastuksen tunteita. Tai ainakin Tombo tekee heti Kikin tavattuaan selväksi, että on kiinnostunut tästä. Saavuttuaan uuteen kaupunkiin Kiki aiheutti vahingossa "pientä" mekkalaa liikenteessä ja meinasi saada sakot, mutta onneksi Tombo harhautti poliisin pois paikalta. Kiki ei aluksi suhtaudu Tomboon kovin myönteisesti, mutta alkaa myöhemmin huomaamaan että kyseessä on oikeasti kiva poika eikä vain jokin hassuttelija.

6. UMI <3 SHUN

Kukkulan tyttö, sataman poika

Umi ja Shun ovat mielestäni eräitä suloisimpia rakkauspareja Ghibliltä! Heidän välillä on söpöjä eleitä, minkä kautta voi selvästi aistia ilman sen kummempaa dialogia, että he pitävät toisistaan. Siinä mielessä leffan kuvakerronta koskien tuota romanssia on yllättävänkin hienosti toteutettu. Shun, sataman poika, on kirjoittanut lehteen runon Umille, kukkulan tytölle. Runonkirjoittajan henkilöllisyyttä ei Umi tiedä vielä silloin, kun hän päättää kavereidensa kanssa auttaa Shunia ja muita kerhotalon jäseniä rakennuksen siivoamisessa. Keskivaiheilla nuoripari kohtaa myös yllättävän ja jopa järkyttävän käänteen, mikä meinaa tulla heidän väliin ikävällä tavalla. Onneksi kaikki kuitenkin lopulta kääntyy parhain päin, ja niin he taas saavat olla toisiinsa ihastuneina. Loppukohtauksessa tosin katsojalle ei suoranaisesti selviä, päätyivätkö he yhteen vai ei. 

5. SAN <3 ASHITAKA

Prinsessa Mononoke

Tässäpä lienee Ghiblin tulisin pari! Mitään söpöilyä ei nimittäin Sanin ja Ashitakan välillä ole, eikä heidän välinen ihastus edes ole pääelementtinä Prinsessa Mononokessa. Silti heidän kiinnostus toisia kohtaan heijastaa kauniisti elokuvan sanomaa: Ashitaka edustaa ihmistä ja San luontoa. Voivatko nuo kaksi elää sopusoinnussa keskenään? Ashitaka tapaa Sanin ensimmäisen kerran pelastaessaan rautakylän sotilaita joesta. Jo ensisilmäykseltä vaikuttaa nuorukainen olevan kiinnostunut tuosta susiprinsessasta. Heidän ystävyytensä kehittyy hieman ailahtelevasti, mikä johtuu tietenkin ihan siitä, että San tuntee suurta vihaa ihmisiä kohtaan lady Eboshin vuoksi. Ashitaka kuitenkin vaikuttaisi olevan poikkeus hänelle. Tarinan lopussa San myöntää pitävänsä Ashitakasta, mutta sanoo että ei voi antaa anteeksi ihmisille. Siihen Ashitaka vastaa, että hän tulisi välillä vierailemaan metsässä tämän luona. Jälleen siis yksi avoin lopetus rakkausparille, katsoja päättäköön itse, tapasivatko he enää toisiaan vai eivät.

4. CHIHIRO <3 HAKU

Henkien kätkemä

Chihiron ja Hakun välillä kutkuttaa mystinen yhteys, joka liittyy Chihiron menneisyyteen. Henkimaailmaan jouduttuaan auttaa Haku pelokasta tyttöä kehottamalla tätä hakeutumaan töihin Yubaban hallitsemassa kylpylässä. Lisäksi Haku huolehtii, ettei Chihiro unohtaisi oikeaa nimeään kuten hänelle itselleen aikoinaan oli tapahtunut. Vaikka näiden kahden sielun välinen yhteys ei ole pääelementtinä Henkien kätkemässä, rakentuu se tarinan aikana yllättävän syväksi ja huokuu kauneutta kohtauksessa, jonka aikana Chihiro ja Haku putoavat taivaalta kyyneleet silmissä. Niin kaunista ja eeppistä! Tuohon yhteyteen liittyy myös vahva melankolinen tunne, sillä loppuratkaisun jälkeen katsoja ei voi olla varma, että tapasivatko he enää ikinä toisiaan. 

3. GINA <3 PORCO

Porco Rosso

Gina ja Porco ovat ehdottomasti kaikista kypsin rakkauspari Ghibliltä - onhan kyseessä sentään kaksi aikuista eikä nuorta. He ovat myös siinä mielessä hyvin erilainen pari, että he tuntevat toisensa lapsuudesta asti. Se tuokin syvyyttä ja jopa koskettavuutta heidän välille. Missään vaiheessa ei suoranaisesti Porco Rossossa selviä, että onko tuolla sialla tunteita Ginaa kohtaan. Toisaalta sitä tuskin tarvitsee katsojana mikään selvännäkijä olla, jotta sen pystyisi tulkitsemaan. Ginan ja Porcon välistä yhteyttä rakennetaan kauniisti Ginan näkökulmasta muutaman dialogin ja yhden muistokohtauksen avulla. Ja tietenkin tulkinnanvarainen loppukohtaus paljastaa, päätyivätkö he yhteen...

2. SHIZUKU <3 SEIJI

Sydämen kuiskaus

Country Road, Kono Michi, Zutto yukeba...

Aah! Shizuku ja Seiji ovat niin suloinen pari! Mikä tekeekin heidän välisestä yhteydestä niin erityisen on se, että Seiji oli tarkoituksella lukenut useita kirjoja ennen Shizukua, jotta tämä huomaisi hänen nimensä lainauskorteissa. Aluksi nuoren parin välillä on lähinnä kiusoittelua, mutta pian alkaa voimakasta kemiaa kehkeytyä ja rakkaus lepattelee ilmassa. Shizuku ja Seiji ovat ainoa rakkauspari Ghibliltä, johon liittyy laulamista: Sydämen kuiskauksessa on nimittäin kohtaus, jonka aikana Seiji soittaa viulua ja Shizuku laulaa mukana. Elokuvan loppukohtaus on myös erittäin kaunis, sillä sen aikana tämä nuoripari ihailee auringonnousua.

1. SOPHIE <3 HAURU

Liikkuva linna

Suosikkiparikseni päätyi Liikkuvan linnan nuori-vanha Sophie ja velho Hauru! He ovat mielestäni eräitä parhaimpia pareja animaatioista, koska kumpikin hahmo on niin monipuolinen. Vaikka aluksi molemmista pursuaa vain tietynlaisia piirteitä (Sophie: ujo, itseään vähättelevä; Hauru: pinnallinen, pelkuri), todistavat he loppua kohden olevansa jotain paljon enemmän kuin mitä antoivat aluksi ymmärtää. Pidän erittäin paljon siitä, kuinka he alkavat tavallaan täydentämään toisiaan ja putsaamaan toistensa pinnallisuutta pois. Sophie ja Hauru tapasivat periaatteessa ensimmäisen kerran jo Haurun ollessa vasta lapsi, kun Sophie teki aikamatkustuksen Haurun antaman sormuksen avulla. Ei siis mikään ihme, että Hauru "sattumoisin" saapuu paikalle, kun Sophie on kujalla sotilaiden ahdistelemana. Luvassa on sympaattinen, hauska ja romanttinen seikkailu!

Hyvää ystävänpäivää! Ja kerrohan toki kommenttikentässä, ketkä ovat sinun suosikkiparisi Studio Ghibliltä!

Kuvat: www.pinterest.com, www.twitter.com, www.animationscreencaps.com

Arvostelu: Aya ja noita ~ Âya to Majo (2020)

 AYA JA NOITA

Ohjaus: Gorô Miyazaki

Pääosissa: Kokoro Hirasawa, Shinobu Terajima, Etsushi Toyokawa, Gaku Hamada, Sherina Munaf

Genre: anime, fantasia

Kesto: 1h 22min

Aya ja noita (Âya to Majo) on joulukuussa ilmestynyt Studio Ghiblin ja NHK:n tuottama elokuva. Se perustuu Diana Wynne Jonesin samannimiseen kirjaan. Ohjaajana toimi Hayao Miyazakin poika Gorô Miyazaki, joka tunnetaan elokuvista Maameren tarinat ja Kukkulan tyttö, sataman poika.

Aya ja noita on herättänyt paljon kohua ulkokuorensa vuoksi, sillä kyseessä on tosiaan ensimmäinen täysin 3D-animoitu Ghiblin leffa. Vaikka itsekin monen muun Ghibli-fanin tavoin pidän ehdottomasti 2D-animaatiosta enemmän, vaikutti elokuva mielestäni oikein mielenkiintoiselta tapaukselta trailerin perusteella. Minulla ei siis ollut juurikaan mitään sitä vastaan että luvassa on 3D-animaatio, vaan suhtauduin kyseiseen seikkaan avoimin mielin. Minkälainen elokuvakokemus sitten lopulta oli kyseessä?

Tarina sijoittuu 1990-luvun Englantiin, jossa eräs punahiuksinen noita jättää vauvaikäisen tyttärensä orpokodille vastaanotettavaksi. Tytön nimi on Aya, ja hän kasvaa orpokodissa tietämättä lainkaan, että hänen oikea äitinsä on noita. Hän on luonteeltaan aikalailla heti helposti pidettävä, sillä hän vaikuttaa mukavalla tavalla leikkisältä ja rohkealta. Hän viettää orpokodissa paljon aikaa erään ystävänsä kanssa, joka on häneen verrattuna päinvastainen luonteeltaan ollessaan aika arka. Eräänä päivänä orpokotiin saapuu eräs nainen ja mies, jotka adoptoivat Ayan. Aluksi tyttö on innoissaan että pääsisi vapaaksi, mutta joutuukin vastoin toiveitaan vangiksi uudessa kodissa. Hänen uusi "äitinsä", joka on todellisuudessa noita, haluaa tytöstä olevan vain työapua hänelle. Ayan on toteltava häntä, sillä muuten tätä rangaistaisiin. Miesasukas sen sijaan jää etäämmälle ja vaikuttaa omaavan mysteerisiä ja pelottavia voimia. Ayan ollessa jumissa seinien sisällä pitää hänen yksinkertaisesti yrittää pärjätä parhaansa mukaan...

Aya ja noita tempaisi minut heti alussa huoletta mukaansa. Tarinan edetessä mukaan mahtuu huumoria ja muutamia ihan jännittäviäkin hetkiä, miksi tylsää hetkeä ei tullut lainkaan vastaan. Nimikkohahmo itsessään on jo helposti pidettävä vekkulimainen hahmo, ja hänen tutustumista uusiin asioihin on mielenkiintoista seurata. Hän saa ystäväkseen talossa asuvan mustan kissan Thomasin, joka paljastaa osaavansa puhua. Aluksi minulla tuli vähän ikävällä tavalla mieleen Kikin lähettipalvelun Jiji-kissa, mutta onneksi tämä uusi kissahahmo ei ollut aivan samanlainen luonteeltaan. Naisnoita on aika vaikeasti pidettävä, kylmältä tuntuva hahmo, sillä hän on luonteeltaan hyvin itsekäs ja välinpitämätön Ayaa kohtaan. Taloudessa asustava mies nimeltä Mandrake ei myöskään aikaansaanut kovin positiivisia tuntemuksia. Hän jää aika etäiseksi hahmoksi, joka vaikuttaa helposti hermostuvan, jos asiat eivät suju hänen mielensä mukaan. Toisaalta kyseisten hahmojen tuntui olevan tarkoitus olla hieman etäämmälle jääviä, joten kyseinen seikka ei sen suuremmin päässyt haittaamaan.

Mutta vaikka lähtöasetelma lupailee mielenkiintoista tarinaa, niin sitä se ei harmillisesti onnistu täysin olemaan. Elokuvan juoni jää lopulta hyvin ohueksi, ja siitä tuntuu puuttuvan täysin se tietynlainen opetus tai pointti. Tunnelmastakin jää ikävästi puuttumaan Ghibli-henkeä ja lämminhenkisyyttä. Tavallaan leffan ääressä viihtyy ihan hyvin, mutta se ei yksinkertaisesti jätä mitään käteen. On omituista, että onnistuneen Kukkulan tyttö, sataman pojan jälkeen Gorô ei muka tämän parempaan pysty. Etenkin lopetus tapahtuu ihan yllättäen, jättäen kokonaisuuden hyvin keskeneräiseksi.

Ensimmäiseksi (ja toivottavasti myös viimeiseksi...) 3D-animoiduksi Ghibliksi Aya ja noita ei ole todellakaan näyttävä. Paljon kauniimpaa jälkeä on jo nykyaikana CGI-tyylillä saatu aikaan, eli hieman kyllä ihmetyttää, että ulkokuoren lopputulos on näin muovinen. Animaatiotyyli ei sinänsä pilannut omaa elokuvakokemustani, mutta voisi se kyllä huomattavasti kauniimpaa ja yksityiskohtaisempaa kuitenkin olla.

Aya ja noita on tavallaan ihan viihdyttävä Ghibli-uutukainen, mutta se ei tunnu kokonaiselta elokuvalta, vaan enemmänkin avausjaksolta johonkin animaatiosarjaan. Leffan keskeneräinen lopputulos hämmentää paljon, eikä voi kuin ihmetellä, että mikä tämän pointti oikein oli. Vaikka päähahmo toimi kokonaisuudessa ihan hyvin, niin itse tarina jää erittäin ohueksi ja mitäänsanomattomaksi. 3D-animaatiotyyli ei ole todellakaan parasta näkemääni tietokoneanimaatiota, ja etenkin nykypäivänä sitä odottaa parempaakin jälkeä näkevänsä. Aya ja noita on kyllä tähän mennessä Ghiblin huonoin elokuva, ja toivottavasti studio pysyttelee mieluummin käsinpiirretyssä tyylissä jatkossa. Gorôn aikaansaama lopputulos hämmentää paljon, sillä Kukkulan tyttö, sataman poika todisti miehen olevan kykenevä ohjaaja. Debyytti Maameren tarinat oli toki heikko suoritus, mutta sentään siinä on potentiaalia ja kiinnostavuutta. Samaa ei voi valitettavasti sanoa Aya ja noidasta...

Elokuvan tiedot: www.imdb.com, www.wikipedia.com

Kuvat: www.wikipedia.com, www.slashfilm.com, www.otaquest.com, www.awn.com

Top 24 Studio Ghiblin elokuvat

Studio Ghibli on tehnyt tähän mennessä 24 elokuvaa, joista uusin Poika ja haikara on juuri rantautunut Suomeen marraskuussa 2023. Ghiblien järjestykseen laittaminen on melko haastavaa, sillä suurinhan osa näistä on loistavia. Tuntuukin että mielipide joidenkin sijojen kohdalla tulee hyvin todennäköisesti ajan kanssa muuttumaan, tai sitten voi olla että otan tämän turhan vakavasti. (Minkään muiden leffojen rankkaaminen ei oikeasti ole yhtä vaikeaa kuin Ghiblien!) Mutta sanottakoon, että etenkin Top kymmenessä olevat Ghiblit ovat minulle niitä tärkeimpiä. Siinä kohtaa onkin hyvin tuskallista päättää järjestystä.

Ja Kerrohan toki kommenttikentässä, mitkä ovat omia suosikkejasi Ghibliltä!

24. AYA JA NOITA

(Gorô Miyazaki, 2020)

Gorô Miyazakin ohjaama Aya ja noita on harmillisesti kenties Ghiblin ensimmäinen oikeasti huono elokuva. Sen alku lupailee mielenkiintoista tarinaa, mutta siihen se sitten hieman jääkin. Tavallaan viihdyin tämän ääressä ihan hyvin, mutta rehellisesti sanoen se ei tunnu kunnon elokuvalta, sillä sen juoni jäi hyvin keskeneräiseksi. Vaikka moni haukkuu miehen debyyttiä Maameren tarinoita, niin sentään siitä huokuu yritystä ja potentiaalia. Samaa ei voi sanoa Aya ja noidasta, joka tuntuu enemmänkin avausjaksolta animaatiosarjaan kuin kokonaiselta elokuvalta. Ja toivon, että tämä jää Ghiblin ainoaksi 3D-animoiduksi leffaksi, sillä kaunista katseltavaa tämä ei tosiaan ole.

23. MAAMEREN TARINAT

(Gorô Miyazaki, 2006)

Maameren tarinat ei itse asiassa ole mielestäni niin huono kuin mitä sen maine antaa ymmärtää. Pidin yllättävän paljon teemasta, jota leffa pyrkii käsittelemään, mutta toteutus ei ole ihan häävimmästä päästä. Epälooginen juoni ja hahmojen motiivien epäselvyys olivat mielestäni isoimpia ongelmia.

22. AALTOJEN KUOHU

(Tomomi Mochizuki, 1993)

Aaltojen kuohu on ihan jees elokuva, mutta siihen se sitten aikalailla jääkin. Uudelleenkatsomisen jälkeenkin leffa pysyttelee samalla linjalla: se ei sen suuremmin herätä tunteita, vaan on vain ihan kelpo. Helppo katsoa, mutta jotain vain jää puuttumaan. Ehkä en vain saanut yhtä syvää yhteyttä hahmoihin ja tarinaan kuin muissa Ghibleissä.

21. POM POKO

(Isao Takahata, 1994)

Pom Poko on varmasti se "outo lintu" Ghiblin tuotannossa, onhan tarinan keskiössä sukukalleuksiaan levittelevät supikoirat. Elokuva on mielestäni oikein hauska ja viihdyttävä, vaikka sillä lopulta melko melankolinenkin sävy on etenkin lopussa. Kestonsa aikana Pom Pokossa oli muistaakseni vähän muutamia rytmitysongelmia, mutta en muista tylsistyneeni sen ääressä kuitenkaan. Isoin miinus tulee hahmoista, jotka jäävät hyvin pintapuolisiksi ja täten etäisiksi, mikä on varmasti yksi syy ettei elokuva suosikkeihini kuulu.

20. NAAPURINI YAMADAT

(Isao Takahata, 1999)

Naapurini Yamadat on oikein huumorintajuinen ja rento elokuva. Se sisältää monia hauskoja ja jopa samaistuttavia perhetilanteita, joita arjessa voi sattua. Elokuva on aika episodimainen, mutta silti kevyt. Hirveän mieleenpainuva teos ei ole kyseessä, eikä se myöskään herätä kovin isoja tunteita. Viihdyttävä leffa joka tapauksessa.

19. POIKA JA HAIKARA

(Hayao Miyazaki, 2023)

Toivoin kovasti Poika ja haikara -leffan yllättävän minut, ja että pitäisin siitä paljon. Leffalla on ehdottomasti hyvät hetkensä erityisesti mitä huumoriin tulee, mutta kokonaisuutta vaivaa epäloogisuus. Miinusta joudun antamaan myös hahmoista, jotka jäävät harmillisen etäisiksi. Teoksen puutosten vuoksi ei leffa onnistunut koskettamaan minua, mikä on hieman yllättävää ottaen huomioon, kuinka lämminhenkisiä ja koskettavia kohtauksia Miyazaki on yleensä teoksiinsa onnistunut loihtimaan. Kokonaisuudessaan ihan katsomisen arvoinen teos kuitenkin, mutta ei parasta Ghibliä mielestäni.

18. TUULI NOUSEE

(Hayao Miyazaki, 2013)

Tuuli nousee ei mielestäni ihan yllä Miyazakin parhaimpien töiden tasolle. Elokuva on silti oikein kaunis ja koskettava, etenkin sen lopetus on yllättävänkin surullinen. Päähenkilössä saisi kuitenkin olla omaan makuuni enemmän särmää, jolloin leffa kenties resonoisi kanssani paremmin. Hieno elokuva siis, mutta ei ihan niitä suosikkejani kuitenkaan.

17. KÄTKIJÄT

(Hiromasa Yonebayashi, 2010)

Kätkijät on oikein hyvä elokuva, mutta toivoisin sen hahmoilta ja juonelta hieman enemmän syvyyttä. Aina ei tietysti juonen tarvitse olla monimutkainen, mutta tässä tapauksessa tuntuu, että sisältöä saisi kyllä olla enemmän. Pidän kuitenkin kovasti leffan rauhallisesta tunnelmasta, ja myös soundtrack on erittäin hyvin onnistunut.

16. KISSOJEN VALTAKUNTA

(Hiroyuki Morita, 2002)

Kissojen valtakunta on hauska ja viihdyttävä leffa, mutta se ei kuitenkaan mielestäni ihan yllä kirkkaimpien Ghiblien tasolle. Sen juoni on lopulta hyvinkin yksinkertainen, ja se tietynlainen syvyys siitä puuttuu. Pidän kuitenkin todella paljon elokuvan huumorista sekä persoonallisista hahmoista.

15. PONYO RANTAKALLIOLLA

(Hayao Miyazaki, 2008)

Ponyo on oikein herttainen vaikkakin myös hieman absurdi leffa kahdesta päiväkoti-ikäisestä lapsesta ja heidän välille syntyvästä ystävyydestä. Itseeni tämä ei joskus aikaisemmin uponnut, mutta nykyään pidän siitä. Tarinansa puolesta leffa ei ihan mielestäni pärjää Miyazakin aiemmille teoksille, mutta hahmot ovat oikein onnistuneita tapauksia. Visuaalisesti elokuva taas on mukavaa silmäkarkkia.

14. KUKKULAN TYTTÖ, SATAMAN POIKA

(Gorô Miyazaki, 2011)

Kukkulan tyttö, sataman poika on oikein rento ja leppoisa elokuva, jonka ääressä aika ei käy pitkäksi. Melko tavanomaista kouludraamaromanssia on tiedossa, mutta upea tunnelma tekee siitä erinomaisen hyvän mielen elokuvan. Leffan vietäväksi kyllä mielestäni uppoutuu helposti, ja tarina tarjoaa mukavasti sekä huumoria että koskettavuutta.

13. LAPUTA -LINNA TAIVAALLA

(Hayao Miyazaki, 1986)

Laputa on muistaakseni ihan se ensimmäinen näkemäni Ghibli ja samalla myöskin anime (siis jos jotain muumeja ei lasketa). Sen jännittävä seikkailu teki minuun erittäin suuren vaikutuksen! Sen ansiosta innostuin animesta oikein paljon, enkä luultavasti olisikaan nyt tässä rankkaamassa näitä leffoja, jos en olisi tätä lapsena nähnyt. Laputan vahvuuksia ovat ehdottomasti sen tiivis tarina ja rikas huumorintaju. Ihan niitä tunteisiin menevimpiä leffoja tämä ei minulle ole, mutta mukaansatempaava seikkailu se joka tapauksessa on.

12. KIKIN LÄHETTIPALVELU

(Hayao Miyazaki, 1989)

Kikin lähettipalvelu on hyvin sydäntä lämmittävä ja rento elokuva, joka on yllätyksekseni kestänyt montakin katselukertaa. Leffassa kun ei lopulta paljon tapahdu, mutta ehkäpä se tietynlainen leppoisuus tulee joskus tarpeeseen ja siitä saa vain niin hyvän mielen? Lisäksi Kiki on hyvinkin helposti samaistuttava hahmo, käydessään läpi itsenäistymisen vaikeuksia. Ja tarinan maailma on erittäin kauniisti luotu, ja rakastan elokuvan musiikkia todella paljon!

11. NAAPURINI TOTORO

(Hayao Miyazaki, 1988)

Naapurini Totoro on Kikin lähettipalvelun tavoin sellainen elokuva, jossa paljon ei tapahdu, mutta kuitenkin se tietynlainen lämminhenkisyys ja leppoisuus juuri tekeekin siitä niin hyvän. Mielestäni elokuva ei lopulta niinkään panosta varsinaiseen juoneen, vaan päähahmojen tunteiden käsittelyyn, mikä ilmenee mielikuvitusolentoina. Tarina pitää hyvin otteessaan ja lämmittää sydäntä kovasti.

10. TUULEN LAAKSON NAUSICAÄ

(Hayao Miyazaki, 1984)

Tuulen laakson Nausicaä ei periaatteessa ole Studio Ghiblin elokuva, mutta koska sen ansiosta Ghibli perustettiin, lasketaan se usein osaksi heidän tuotantoa. Nausicaän post-apokalyptinen asetelma on mielestäni erittäin kiehtova, sen päähenkilö on hyvin onnistunut ja tarina pitää otteessaan alusta loppuun asti. Samanniminen manga on ehdottomasti vielä parempi ja syvemmälle menevä tapaus. Silti tästä elokuvastakin on jo melkoinen klassikko itselleni muodostunut, ja sitä on tullut katsottua yllättävän useaan otteeseen.

9. SYDÄMEN KUISKAUS

(Yoshifumi Kondô, 1995)

Muistan katsoneeni Sydämen kuiskauksen heti Laputan jälkeen, ja voi että kuinka paljon pidinkään tästä! Vaikka reaalimaailmassa pysytellään, on teoksessa jotain hyvin kaunista ja taianomaista. Lisäksi pystyn samaistumaan elokuvan päähenkilöön, joka etsiskelee omaa tulevaisuuttaan. Draamaa, romanssinpoikasta ja huumoria on sekoitettu yhteen mielestäni juuri sopivasti.

8. PORCO ROSSO

(Hayao Miyazaki, 1992)

Maailmanlaajuista suosiota ajatellen, on Porco Rosso varmastikin Miyazakin aliarvostetuin elokuva. Mielestäni tässä elokuvassa juuri yhdistyy herran vahvuudet erittäin hyvin: komediallisuus, tunnelmointi sekä yllättävä syvyys. Etenkin Porcon sotamuistokohtaus kuuluu mielestäni Ghiblin koskettavimpien hetkien joukkoon. Lisäksi tarina on hyvinkin kypsä ja mielestäni enemmän aikuisille kuin lapsille suunnattu.

7. PRINSESSA KAGUYAN TARU

(Isao Takahata, 2013)

Prinsessa Kaguyan taru on erittäin kiehtova ja kaunis joutsenlaulu Takahatalta. Animaatiotyyliltään se tekee suuren poikkeuksen Ghiblin tuotannossa, sillä se on toteutettu vesivärimaalauksen tavoin. Ja kaunishan tämä ehdottomasti visuaalisesti on, ja sitä se myös tarinaltaan on! Prinsessa Kaguyan taru on ehdottomasti tunteita herättävimpiä Ghiblejä, etenkin sen katkeransuloinen lopetus on jotain niin surullista. 

6. TULIKÄRPÄSTEN HAUTA

(Isao Takahata, 1988)

Tulikärpästen hauta on hieno ja tunteisiin vetoava tarina kahdesta sisaruksesta kamppailemassa sodan kurjuuksien keskellä. Vaikka sodanvastaisuus tuntuu ilmeiseltä teemalta, vaikuttaisi leffa käsittelevän myös mm. ylpeyttä.  Elokuva voi tuntua pääosin synkältä ja masentavalta, mutta siinä on silti myös jotain hyvin kaunista ja taianomaistakin. Kovin usein leffaa ei sen surullisuuden vuoksi viitsi katsoa, mutta vaikuttava kokemus se siitä huolimatta on.

5. MARNIE -TYTTÖ IKKUNASSA

(Hiromasa Yonebayashi, 2014)

Marnie -tyttö ikkunassa on hyvin koskettava elokuva, enkä ainakaan itse selviä siitä ilman kyyneliä. Päähenkilön kokiessa itsensä ulkopuoliseksi ja sisäisesti rikkinäiseksi, pystyn heijastamaan häneen jonkin verran entistä itseäni. Vaikka elokuva on pääosin surumielinen, on siinä mainiosti huumoriakin. Mielestäni kyseessä on Ghiblin kauneimpia teoksia, miksi onkin harmillista että se on melko aliarvostettu.

4. EILISEN KUISKAUS

(Isao Takahata, 1991)

Eilisen kuiskaus oli yksiä viimeisimpiä näkemiäni Ghiblejä, ja se yllätti minut ihan täysin! En olisi uskonut, että Takahatalta voisi tällainen "piilossa" oleva timantti löytyä. Koska kyseessä on aika hidastempoinen slice of life elokuva, ei se välttämättä ole kaikkien makuun. Minuun tämä nostalginen lapsuuden muistoja käsittelevä teos on kuitenkin uponnut ihan täysillä, ja pystyn samaistumaan sen päähenkilöön erinomaisesti.

3. PRINSESSA MONONOKE

(Hayao Miyazaki, 1997)

Prinsessa Mononoke on synkkäsävyisimpiä Ghiblejä, mutta samalla myös kauneimpia ja temaattisesti kantaaottavimpia. Tämä elokuva onkin mielestäni paras esimerkki siitä, kuinka tehdä animaatio, jossa maailmaa ei esitetä mustavalkoisena. Mononokessa jokaisella osapuolella on perusteltu syy käytökseensä, mutta silti kukaan heistä ei ole puhtaasti hyvä tai paha. Muistelen aluksi leffan tarinan olleen aika hankala ymmärtää sen monikerroksisuuden vuoksi. 

2. LIIKKUVA LINNA

(Hayao Miyazaki, 2004)

Liikkuva linna on listalla se teos, johon rakastuin ensisilmäyksellä, ja olenkin katsonut sen ties kuinkakohan monta kertaa. Vaikka ihan ykköseksi en sitä enää laittaisi, niin se on silti ehdottomasti yhä ihan eräitä suosikkileffojani. Rakastan tässä leffassa oikeastaan ihan kaikkea: sen mielikuvitusrikasta maailmaa, sympaattisia hahmoja sekä kaunista juonta. En kyllä kerta kaikkiaan usko koskaan kyllästyväni tämän katselemiseen monien muiden Ghiblien tavoin.

1. HENKIEN KÄTKEMÄ 

(Hayao Miyazaki, 2001)

Henkien kätkemä on vain niin täydellinen elokuva, tarvitseeko oikeasti edes muuta sanoa. On jotenkin edes hankala löytää oikeanlaisia sanoja kuvailemaan tämän leffan upeutta. Suurin syy, miksi Henkien kätkemä on mielestäni paras (Ghiblin) animaatio on, että mikään muu leffa ei ole jättänyt samanlaista ihmeellistä fiilistä katsomisen jälkeen. Elokuvaan vain uppottuu täysin eri tavalla mukaan kuin muihin Ghibleihin, joten siitä ei pääse yli eikä ympäri, että se ansaitsee paikkansa ykkösenä!

Edit: 10.3.2024

Kuvat: www.pinterest.com