Arvostelu: Mary ja noidankukka ~ Meari to Majo no Hana (2017)

MARY JA NOIDANKUKKA

Ohjaus: Hiromasa Yonebayashi

Pääosissa: Hana Sugisaki, Ryûnosuke Kamiki, Yûki Amami, Fumiyo Kohinata, Hikari Mitsushima

Genre: anime, fantasia, seikkailu

Kesto: 1h 43min

Ikäraja: 7

Mary ja noidankukka (Meari to Majo no Hana) on vuonna 2017 ilmestynyt Studio Ponocin ensimmäinen elokuva, ja se perustuu Mary Stewartin romaaniin nimeltä The little Broomstick. Ohjaajana toimi Studio Ghiblillä aikaisemmin työskennellyt Hiromasa Yonebayashi. Häneltä löytyy Ghibliltä niin animaattoritaustaa kuin myös kaksi ohjaustyötä, Kätkijät ja Marnie -tyttö ikkunassa.

Heti alkuun haluan jo tokaista, että elokuvasta löytyy aika häiritsevästi viittauksia Kikin lähettipalveluun. Päähenkilömme noita-halukas joutuu toimittamaan lähetyksen ärsyttävälle pojalle. Seikkailun alkaessa mukana matkaa musta kissa, ja tytöllä on ongelmia luutansa hallitsemisen kanssa. Kuulostaako tutulta? Voin kuitenkin helpottuneena todeta, että sentään elokuvan perusrakenne on erilainen.

Päähenkilömme on Mary, joka on lopen kyllästynyt tylsään kesälomaansa sukulaisten hoivissa. Hän on myös hyvin kömpelö eikä onnistu missään. Vähän niin kuin Haru Kissojen valtakunnasta, mutta vähemmän samaistuttavasti. Ja kaiken kukkuraksi naapurustossa pyöriskelee ärsyttävä poika Peter. Pian Mary kuitenkin löytää erikoisen kasvin, joka paljastuu elokuvan nimen mukaisesti noidankukaksi. Mary saa siitä mystisiä kykyjä, hän muun muassa pääsee lentelemään metsästä löytämällä luudallaan. Myöhemmin hän saapuu jonkinlaiseen velhojen oppilaitokseen, ja sitten...kaikki alkaakin vain olemaan sumua, sillä juoni ei todellakaan pysy kasassa.

Voihan nyt, kylläpä Yonebayashilla on onnistuneiden Ghibli-ohjausten jälkeen tämä teos mennyt aikamoisesti pieleen. Hänhän jo todisti vankasti osaamisensa ilman Hayao Miyazakia Marnie -tyttö ikkunassa -elokuvalla. Nyt tulikin sitten raju askel taaksepäin.

Hahmoista voisi vain tiivistetysti todeta, että he ovat melko kiireellä sutaistuja. Minkäänlaisia siteitä ei heidän välille ole luotu, ja silti Mary itkeä pillittää syyllisyyden tunteesta Peterille. Minkäänlaista pohjaa ei kyseisten hahmojen välille ole edes rakennettu, niin tuleehan tuollaiset tunteiden purkaukset aivan puskista. Aluksihan Peter kommentoi hyvin mauttomasti Marylle, että tämä on kuin punahiuksinen apina tai jotain sinnepäin. Koko dialogi on siis melkoisen huonosti ja irrallisesti kirjoitettu. Se ei yhtään auta ymmärtämään tarinan hahmoja, vaan tekee niistäkin yhtä irrallisia. Leffa yrittää kehitellä tietynlaista viha-rakkaussuhdetta Maryn ja Peterin välille, mutta valitettavasti epäonnistuu siinä mennen tullen. Myös sukulaiset, joiden luona Mary viettää aikaa, jäävät hyvin etäisiksi. Mummeli oli ihan herttainen, mutta muiden hahmojen tavoin aivan liian pohjustamaton.

Itse juoni ei oikein aluksikaan onnistunut vetämään puoleensa. Valitettavasti elokuvan tasainen alamäki alkaa jo heti Ponocin logon ilmestyessä ruudulle. Kun juoni olisi edes selkeä, mutta se on vain hyvin huolimattomasti sutaistu, ja suuhun jää auttamatta huono maku. Tunnelmastakaan en oikein saanut mitään irti. Aikaisemmista Yonebayashin teoksista huokuu sitä tiettyä lämminhenkisyyttä, kuten Ghiblin elokuvista yleensäkin, mutta tästä kaikki sympaattisuus on riisuttu irti. Hahmotkin onnistuvat olemaan joko yhdentekeviä tai sitten ärsyttäviä.

Animaatiotyyli on helposti Ghibliin tai johonkin muuhunkin animeen verrattuna enintään kohtuu hyvin onnistunutta. Tyylistä tuli oikeastaan mieleen Netflixin melko uunituore Nino kuni, joka perustuu Studio Ghiblin samannimiseen videopeliin. Molemmissa hahmojen kulmakarvat ovat tavallista paksumpia ja silmät aavistuksen epähuolitellumpia. Kyllähän tämäkin silti ihan tyydytystä silmälle oli. Musiikki oli myös ihan mukiinmenevää, mutta ei mitenkään erityistä tai kovin mieleenpainuvaa.

Valitettavasti Mary ja noidankukka on hyvin epäonnistunut aloitus Ponocilta. Aloitin katsomaan elokuvaa oikeasti avoimin mielin, joten on kurjaa, että tämä päätyi näinkin pahaksi pettymykseksi. Kun seikkailu olisi edes sujuvaa kaikessa keveydessään, mutta ei. Asioista ja tapahtumista hypitään saksilla leikaten ensimmäisestä seuraavaan, eikä pian tarina jaksa enää edes kiinnostaa. Hahmot ja dialogi ovat melkoisen kökösti kirjoitettuja. Etenkin niitä dialogeja kuunnellessa nousee epäilys, että leffa olisi vain kahvikupposen ääressä nopeasti suunniteltu, ja lopputuloksena on sitten melkoinen sekasotku. Miinusta myös tuottaa tekeleelle se, että se yrittää ilmiselvästi liikaa tavoitella Ghibli-elokuvien henkeä imitoimalla niitä. En tiedä, vaatisiko tämä uusintakatselun, mutta nyt ei kyllä jäänyt sitten minkäänlaista houkutusta jälleennäkemiselle. Tuntuu, että olen jo nyt unohtanut puolet elokuvan tapahtumista, ja loput tulen takuulla unohtamaan ihan viikon sisällä.

Elokuvan tiedot: www.imdb.com, www.wikipedia.com

Arvostelu: Marnie -tyttö ikkunassa ~ Omoide no Mânî (2014)

MARNIE -TYTTÖ IKKUNASSA

Ohjaus: Hiromasa Yonebayashi

Pääosissa: Sara Takatsuki, Kasumi Arimura, Nanako Matsushima

Genre: anime, draama

Kesto: 1h 43min

Ikäraja: 7

Marnie -tyttö ikkunassa (Omoide no Mânî, eng. Marnie of memories) on vuonna 2014 ensi-iltansa saanut Studio Ghiblin elokuva, jonka ohjasi Hiromasa Yonebayashi. Se on toistaiseksi viimeinen Ghiblin elokuva, ja se perustuu Joan G. Robinsonin romaaniin nimeltä When Marnie was there. Yonebayashi oli aikaisemmin ohjannut vain yhden elokuvan, Kätkijät. Toisen ohjauksensa jälkeen hän jätti Studio Ghiblin taakseen ja perusti Studio Ponocin vuonna 2015. Siellä hän on ohjannut muun muassa elokuvan Mary ja noidankukka.

Tämä oli itse asiassa muistaakseni neljäs elokuva, jonka katsoin aloittaessani Ghibli-maratonin. Silloin en ollut vielä nähnyt mitään maata mullistavia, fantasiaa pursuavia Miyazakin animaatioita. Olin nähnyt vain Laputan, Ponyon (tämän näkemisestä oli tosin hyvin pitkä aika) sekä Sydämen kuiskauksen. Minulle tuli ihan puhtaana yllätyksenä, että tämä kuuluu Ghiblin aliarvostetuimpien elokuvien joukkoon.

Päähenkilönä seurataan kouluikäistä Annaa, joka kärsii ulkopuolisuuden tunteesta sekä astmasta. Hänen sijaisäitinsä on jo pitkään huomannut, että Annalla ei ole kaikki kunnossa. Niinpä hän lähettää tämän sukulaistensa luokse maaseudun rauhaan. Sielläkään Anna ei oikein tule toimeen muiden ikäistensä kanssa. Pian hän kuitenkin huomaa erikoisen, aution kartanon, joka vaikuttaa tuntemattomalla tavalla tutulta. Siellä hän tapaa Marnien, joka haluaa ehdottomasti ystävystyä hänen kanssa. Ainutlaatuisen ystävyyden edetessä kysymyksiä alkaa herätä ilmaan. Kuka Marnie todellisuudessa on?

Hahmot ovat aivan uskomattoman realistisia. Etenkin Anna aivan säikäytti minut ensikatsomisella pelottavan realistisella luonteellaan. Hän on hyvin sisäänpäin kääntynyt, joko introvertti tai sitten jostain muusta syystä ulkopuolelle jäänyt koululainen. Hän on tosiaan adoptoitu, sillä hänen oikeat vanhempansa sekä isoäiti aikoinaan menehtyivät. Siitä syystä hän kokee itsensä jonkin verran hylätyksi. Hän on myös löytänyt sijaisvanhempiensa paperit, joista selviää, että he saavat avustusrahaa. Niinpä Anna epäilee, että hänestä on vain vaivaa.

Muistan vieläkin, kuinka Anna kolahti omalle kohdalleni, kun hän sanoi: "Vihaan itseäni". Olen itse ollut ala- sekä ylä-asteikäisenä hyvin syrjitty koulussa ja jäänyt aina ulkopuolelle, joten kyseinen hahmo on tähän mennessä helpoiten samaistuttava minulle. Se tekeekin tämän elokuvan katsomisesta joka kerta kipeää.

Marnie on aivan kuin Annan vastakohta: hän on hyvin ulospäin kääntynyt, iloinen ja pirteä. Hän päätyykin suureksi tueksi ja lohdutukseksi Annalle. Itse asiassa molemmat avaavat omia ongelmiaan ja surujaan. Marnie ei ole loppujen lopuksi niin onnentyttö kuin voisi luulla. Vaikka hän on rikkaan perheen lapsi, on hän usein erossa vanhemmistaan ja joutuu täten palvelustyttöjen kiusaamaksi ja jopa pelottelemaksi. Elokuvan edetessä hahmot alkavat ikään kuin täydentämään toisiaan. Pääytimenä on tietenkin Annan kehityskaari, kuinka hänestä tulee sosiaalisempi ja iloisempi kohti elokuvan loppua. Erityisesti sen voi huomata siitä, milloin hahmo ensimmäisen kerran aidosti hymyilee.

Sisältää suuria spoilereita! (alkavat ja päättyvät ***-merkkiin)

***

Teemoiksi elokuvassa nousee kauniisti esille muun muassa sukupolvien välinen yhteys. Hyvin mysteeriseksi asiaksi jää, onko Marnie loppujen lopuksi Annan alitajuntaista kuvitelmaa vai kummitus. Vaikka tärkeimpänä asiana pyörii Annan hahmon kehitys ja se, kuinka hän antaa vihdoin ja viimein Marnielle anteeksi, tuntuu Marnien ilmestymisellä olevan toinenkin syy. Marnie vaikuttaisi tuntevan syyllisyyttä siitä, että hän joutui jättämään lapsenlapsensa yksin. Hän oli ehkäpä tavallaan velkaa Annalle sen, että he viettävät aikaa yhdessä, ja että hän saa Annan suhtautumaan itseensä paremmin. Ja lisäksi Marnie sai viimein anteeksi Annalta, mistä voisi päätellä hänen löytäneen lopulta rauhan.

***

Hiromasa Yonebayashi on onnistunut äimistyttävän hyvin tässä toisessa teoksessaan ottaen huomioon, että legendaarisella Miyazakilla ei ole mitään tekemistä tämän elokuvan kanssa. Tarina sekä hahmot ovat selkeästi hiotumpia ja syvällisempiä kuin hänen esikoisohjauksessaan.

Animaatiotyyli ei ehkä ole sitä riman ylittävää, mutta vähintäänkin silti upeasti onnistunutta. Mitään moitittavaa siltä saralta ei löydy. Maisemat sekä varjostukset ovat kauniisti luotuja. 

Musiikki on hyvin henkeäsalpaavan kaunista. Etenkin Annan tunnuslaulu on hyvin koskettava. Loppumusiikin Fine on the outside on tehnyt sekä itse esittää amerikkalainen laulaja Priscilla Ahn. Se on myös koskettava, ja siinä on hyvin kauniit sanat.

Kokonaisuudessaan Marnie -tyttö ikkunassa on erinomainen Ghibli-klassikko, joka tarjoaa hyvin syvällisesti toteutetun kasvutarinan koskien itsetunnon kasvattamista sekä anteeksiantoa. Sivuhahmot tuovat oivasti maustetta ja huumoria mukaan, minkä ansiosta tarina ei ylly liian traagisentuntuiseksi. Elokuva on ehdottomasti omia suosikkejani Ghibliltä ja samalla myös koskettavimpia näkemiäni animaatioita ikinä. Olenkin katsonut leffan hyvin useaan otteeseen eikä kyllästymistä tunnu tulevan vastaan, joten eiköhän se täydet pisteet ansaitse!

Ps. Kirja, johon elokuva pohjautuu, vaikutti myös ihan kivalta. Itse kuitenkin lopulta hieman petyin siihen enkä edes lukenut sitä aivan loppuun asti, eli leffa on mielestäni paljon parempi. Eroja näiden kahden välillä oli jonkin verran, esim. Annan täti (se jonka luokse Anna menee maaseudulle) vaikutti kirjassa jotenkin kylmemmältä ja ei yhtä pidettävältä, kun taas leffassa hahmo on hyvin lämminhenkinen ja jopa huumorintajuinen. Kirjassa oli toki myös koskettavuutta, mutta lopulta elokuvassa on mielestäni huomattavasti suurempi tunteiden skaala.

Elokuvan tiedot: www.imdb.com, www.wikipedia.com

Arvostelu: Kätkijät ~ Kari-gurashi no Arietti (2010)

KÄTKIJÄT

Ohjaus: Hiromasa Yonebayashi

Pääosissa: Mirai Shida, Ryunosuke Kamiki, Shinobu Otake, Keiko Takeshita, Tatsuya Fujiwara, Tomokazu Miura ja Kirin Kiki

Genre: anime, seikkailu, fantasia

Kesto: 1h34min

Ikäraja: sallittu

Kätkijät (Kari-gurashi no Arietti) on vuonna 2010 ensi-iltansa saanut elokuva, jonka on tuottanut Studio Ghibli. Ohjaajana toimi tällä kertaa aiemmin Ghiblillä vain animaattorin töitä tehnyt Hiromasa Yonebayashi, joka on myöhemmin ohjannut myös elokuvan Marnie -tyttö ikkunassa. Yonebayashi on kyseisen teoksen jälkeen jättänyt Ghibli-studion taakseen ja perustanut Studio Ponocin vuonna 2015. Hänen ensimmäinen elokuvaohjaus Ponocilla oli Mary ja noidankukka.

Kätkijät perustuu englantilaisen kirjailijan Mary Nortonin lastenkirjaan nimeltä The Borrowers. Elokuvassa näkyy myös Hayao Miyazakin kädenjälki, sillä hän on tehnyt käsikirjoituksen siihen.

Peukaloisen kokoinen 14-vuotias Arietta perheineen kuuluu kätkijöiden sukuun, ja he asustavat erään talon lattialautojen alla. Tuiki tavallinen arki saa uusia kuvioita, kun sairas poika nimeltä Shô tulee nauttimaan rauhallisesta elämästä äitinsä lapsuuden kotiin. Kätkijöiden sääntöjen mukaan inhimaliset eli ihmiset eivät saisi heitä nähdä. Arietta lähtee ensimmäiselle kätkemisreissulleen isänsä kanssa, eikä kaikki suju kuin pitäisi. Valitettavasti Shô sattuu näkemään Ariettan, ja niin peukaloiset alkavat suunnitella muuttoa uuteen kotiin. Samalla Arietta kuitenkin päättää tutustua tuohon suurikokoiseen poikaan isänsä kielloista huolimatta, ja luvassa on ainutlaatuinen, mutta lyhyt ystävyys.

Arietta on seikkailunhaluinen ja uskalias sankaritar, mutta omaa silti niitä hyvin inhimillisiäkin puolia. Hän odottaa malttamattomana ensimmäistä kätkemismatkaansa, ja hänen intonsa paistaa läpi kohtausten ilman dialogejakin. Shô on hieman huonossa kunnossa oleva nuori, jota odottaa lähitulevaisuudessa sydänleikkaus. Hänen äitinsä on vahvasti sidottuna työmatkoihin, joten yksinäisyys jonkin verran hohtaa läpi. Shô on tutustumishaluisuuden lisäksi yllättävän suorasanainen tokaistaessaan, että kätkijöiden pieni lukumäärä johtaa lopulta sukupuuttoon. Elokuva lähestyykin kuolemaa hellällä, mutta uskaliaalla tavalla juuri sitä kautta sekä Shôn sydänsairauden avulla. Aluksi suorapuheisuus ja kätkijöiden muuton aiheuttava ristiriitaisuus on täynnä teräviä sävyjä, mutta asteittain Ariettan ja Shôn välille kehkeytyy lämminhenkinen ja vertaistukea tarjoava ystävyys.

Muita hahmoja ovat tietenkin Ariettan äiti nimeltä Hemmeli ja isä nimeltä Podi. Isä on kätkijöiden säännöissä hyvin tarkka ja yrittääkin asettaa tiukat rajat ihmisten ja heidän välille. Äiti on lempeä, mutta hyvin helposti pelästyvä arkajalka. Talossa asustelee myös taloudenhoitaja nimeltä Haru, joka astuu elokuvassa tietynlaisen pahiksen rooliin. Hahmo vaikuttaa uteliaalta höpsöltä, josta paistaa läpi itsekkyys ja kontrolloimisen halu. Emäntänä talossa toimii Shôn isotäti nimeltä Sadako Maki, joka on hyvin leppoisa ja ystävällinen luonteeltaan. Myöhemmin kätkijät saavat yhden lisähahmon, Petterin, joka pelastaa jalkansa venäyttäneen Podin sateesta. Petteri vaikuttaa luonteeltaan villiltä erakolta, ja tämä jopa metsästelee heinäsirkkoja ruoaksi jousellaan.

Elokuvan maailma on luotu aivan sanoinkuvaamattoman kiehtovaksi. Kätkijöille ihmisten maailma on täynnä suuria ääniä niin vesipisaroista ja sokeripalasen tippumisesta aina kahvinkeittimiin ja hanoihin asti. Visuaalisuus tarjoaa hyvin herkullisella tavalla runsaasti yksityiskohtia ja näyttää monia näppäriä liikkumistapoja pienille ihmisille. Lattialautojen alla hyödynnetään tikkaina nauloja, kiipeämisvälineinä muun muassa tarran palasia sekä kengistä ulos työntyviä teriä. Ulkosalla kauniisti vihertävät lehtien varret toimivat peukaloisille kuin puunoksat ihmisille. 

Animaatiotyyli on siis sanomattakin ainutlaatuisen kaunista ja lumoavaa. Myös musiikki on ehdottomasti mainitsemisen arvoista. Tällä kertaa ohjat soundtrackin tuottamiseen on ottanut ranskalainen artisti nimeltä Cécile Corbel. Hän tuli Ghiblille tunnetuksi lähettämällään fanikirjeellään, jonka ohessa oli myös hänen oma albuminsa. Ghiblin elokuvientekijät olivat vaikuttuneita Cécilen musiikista, ja niin he päättivät tehdä yhteistyötä hänen kanssaan tässä teoksessa. Cécile esittää itse säveltämänsä laulun Arrietty's song jopa viidellä kielellä: japaniksi, englanniksi, saksaksi, italiaksi sekä bretoniksi. Kyseinen laulu kuuluu Ghiblin kauneimpien soundtrackien joukkoon haikeudellaan ja upeudellaan.

Elokuvan juoni on hyvinkin suoraviivainen, mutta sen tunnelmassa on jotakin hyvin ainutlaatuisen herkkää ja aidosti koskettavaa. Toiminnallisuuden sijaan elokuva lähinnä hengittää ja kertoo tarinansa kiireittä tarjoten lumoavan kauniita yksityiskohtia sisältävän maailman katsojalle imaistavaksi. Tietenkin Harun vaikutuksesta elokuva saa pientä jännityksen tuntuakin keskivaiheilla. Hahmoihin olisi kuitenkin voitu lisätä huomattavasti enemmän syvyyttä, ja Ariettan ja Shon välistä ystävyyttä olisi myös voitu kehittää hieman enemmän. Juonestakin jotain pientä tuntuu jäävän puuttumaan, mutta tunnelmansa ja visuaalisuuden puolesta Kätkijät on erittäin nautinnollista seurattavaa.

Arrietty's song sanat suomeksi:

Olen 14-vuotias kaunokainen iloinen pikku nainen

Kauan lattialankkujen kätköissä olen viettänyt Kätkijän töissä

Joskus iloa koen, joskus taas en laisin

Kunpa jonkun tavata saisin

Haluan tuulen sotkevan tukan ja taivaita tuijottaa

Sulle kedolta haluan poimia kukan

Ulkona katson maailmaa uutta

Perhoset tanssii ja kutsuu mua katsomaan tätä ihanuutta

Mikään ei muutu lain pienessä maailmassain

Voin sitä sietää, mutta tahdon tietää sinusta yhä enemmän

Elämä iloni ja suruni yhteen kietoo kuin lyhteen

Haluan tuulen sotkevan tukan ja taivaita tuijottaa

Sulle kedolta haluan poimia kukan

Ulkona katson maailmaa uutta

Perhoset tanssii ja kutsuu sua katsomaan tätä ihanuutta

Alla auringon kukkakedolla haluan kanssasi aina olla

Muistot kätkee sydän pieni tässä uudessa maailmassa

Löydän oman tieni 

Elokuvan tiedot: www.wikipedia.com, www.imdb.com