Top 4 Satoshi Konin elokuvat

Blogistani löytyy jo melko monta top-listaa animeleffoista, mutta huomasin, että Satoshi Konin leffoja en ole vielä laittanut paremmuusjärjestykseen. (Myöskin Mamoru Hosodan elokuvista voisi kai joskus tehdä top-listan...) Ihan jo senkin kunniaksi halusin tehdä tämän postauksen, sillä tässä kuussa herran kuolemasta tulee kuluneeksi 13 vuotta. 

Satoshi Kon (1963-2010) oli yksiä merkittävimpiä animeohjaajia, ja hänen teokset ovatkin mielestäni helposti yksiä laadukkaimpia kun japanilaisista animaatioista puhutaan. Onkin sääli, että mies menehtyi turhan aikaisin. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkea muuta ihmeellistä hän vielä olisi saanut aikaan.

Satoshi Konilta löytyy neljä kokopitkää leffaa: Perfect Blue (1997), Millennium Actress (2001), Tokyo Godfathers (2003) ja Paprika (2006). Kon on tehnyt myös Memories (1995) -elokuvaan yhden kolmesta osiosta, Magnetic Rose. Konin käden jäljen kyseisessä tarinassa todella huomaa, sillä siinä ilmenee hyvin vahvasti illuusioilla leikitteleminen. Ja kyseinen episodi on ehdottomasti suosikkini Memories -leffasta. 

Memories: Magnetic Rose

Konin elokuvissa usein todellisuus ja illuusio sekoittuvat keskenään, eikä katsojana voi olla varma, mikä on totta ja mikä ei. Myös Paranoia Agent (2004) -sarja on ilmeisesti hyvin psykologinen tarinaltaan. Sitä minun ei ole tullut kuitenkaan katsottua alusta loppuun asti, sillä jään aina samaan jaksoon jumiin... Ehkä joskus sarjalle voisi antaa vielä kolmannen mahdollisuuden. Tai voi myös olla, että kyseiseen teokseen en vain oikein pääse sisälle. Paranoia Agent on kuitenkin yleisesti hyvin pidetty anime, joten kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti antaa sille mahdollisuus. 

Konin oli tarkoitus ohjata Dreaming Machine -niminen anime-elokuva ennen menehtymistään. Harmillisesti kyseinen teos jäi kesken, ja IMDb:n mukaan elokuva ehti valmistua arviolta 40% verran. Studio Madhousella olisi kuitenkin ilmeisesti tarkoitus viedä Dreaming Machinen projekti loppuun, tietysti Konin alkuperäisen näkemyksen mukaisesti. Saa nähdä, tapahtuuko kyseinen seikka vielä joskus vai ei...

Dreaming Machine

No mikä on sitten paras ja mikä heikoin Satoshi Konin elokuva? Makukysymyksiähän nämä aina ovat. Tässä kuitenkin kaikki herran neljä leffaa paremmuusjärjestyksessä...

4. TOKYO GODFATHERS

Tokyo Godfathers on ehdottomasti Konin elokuvista kaikista kevyin ja huumoripainotteisin. Se on myöskin ainoa teos, jossa ei ole hitusenkaan verran surrealismia tai ihmismielen käsittelyä mukana. Tarina kertoo kadulla elelevästä köyhästä trioporukasta, joka sattumoisin löytää roskaläjien seasta vauvan. Siispä sympaattinen vaikkakin oikutteleva kolmikko ryhtyy etsimään pienokaisen vanhempia. Mukaan mahtuu runsaasti hauskoja hetkiä, draamaa ja hieman jännitystäkin. Koen tarinan viimeisen kolmanneksen kuitenkin melko sekavaksi, mikä on isoin syy siihen, että leffa on viimeisellä sijalla. Jouluelokuvana Tokyo Godfathers ajaa asiansa kuitenkin mainiosti, ja siitä saa oikein hyvän mielen.

3. PAPRIKA

Paprika on Konin viimeinen elokuva ennen hänen menehtymistään. Ja erittäin hyvän paketin hän sai kyllä aikaan! Tarina kertoo Dr. Atsukosta, jolla on unimaailmassa alter ego nimeltä Paprika. Unia hallitseva DC-minilaite varastetaan, ja niinpä Atsuko ja etsivä Konakawa ryhtyvät selvittelemään johtolankoja saadakseen roiston kiinni. Paprikassa on oikein koukuttava juoni, mielenkiintoisia hahmoja ja animaatiotyyli on ihanan värikästä. Kirsikkana kakun päälle on tietysti surrealismi, mikä tekee leffasta erittäin kiehtovan. Ja Susumu Hirasawan luoma soundtrack on kerrassaan mahtavaa kuunneltavaa. Mielenkiintoisena faktana mainittakoon se, että Christopher Nolan on ottanut elokuvasta inspiraatiota Inceptioniin (2010).

2. MILLENNIUM ACTRESS

Millennium Actress on Konin töistä ehdottomasti kaikista koskettavin ja ehkäpä samaistuttavin. Tai ainakin päähenkilönä toimiva Chyoko tuntuu jotenkin kaikista inhimillisimmältä verrattuna muihin protagonisteihin. Tässä leffassa on hyvin vahvasti mukana ihmismielen käsittelyä, kuten seuraavassakin teoksessa. Tarinassa seurataan Chyokon näyttelijäuran kehittymistä, ja kuinka hän etsiskelee yhä miestä, jonka hän nuorena tapasi. Surrealismi ilmenee tässä leffassa sillä tavoin, että katsojana ei voi olla varma, ovatko tapahtumat totta vai pelkästään elokuvien otoksia. Kokonaisuudessaan kyseessä on oikein kiehtova ja koukuttava teos, jonka kruunaa tässäkin tapauksessa Susumu Hirasawan kaunis musiikki.

1. PERFECT BLUE

Perfect Blue on Konin teoksista ehdottomasti kaikista eeppisin! Onkin aika uskomatonta, että vieläpä ihan ensimmäinen kokopitkä leffa onnistuu olemaan ohjaajan töistä paras. Päähenkilönä seurataan Mima Kirigoea, joka jättää popidoliuran taakse ja ryhtyy näyttelijäksi. Kun hän ryhtyy tekemään radikaaleja muutoksia elämässään, alkaa hänen "täydellinen", puhtaampi versionsa kummittelemaan hänelle. Julkisuudessa olemisessa on myös huonot puolensa, sillä eräs hullu fani vaikuttaisi vainoavan Mimaa. Tarinan edetessä sukelletaan yhä syvemmälle päähenkilön mielen järkkymiseen, ja jossain kohtaa alkaa olemaan hyvin epäselvää, mikä on totta ja mikä ei. 

Perfect Blue on mielestäni ehdoton "must-see", ja se onkin yksiä parhaimpia näkemiäni animeleffoja. Elokuva olisi myös suositeltavaa katsoa uudelleen (kuten oikeastaan myös Paprika ja Millennium Actress), koska tällöin se avautuu katsojalle paremmin. Soundtrack on tässäkin leffassa aivan huippua ja sopii ahdistavaan tunnelmaan loistavasti.

Paprikan tavoin tästäkin leffasta on otettu myöhemmin inspiraatiota, ja sen voi huomata Darren Aronofskyn Black Swanista (2010). Unelmien sielunmessussa (2000) on myös yksi kohtaus, joka on ottanut Perfect Bluen samaisesta kohtauksesta vaikutteita. Harmi, että kunnon krediittiä Satoshi Konille ei näistä inspiraatioista ole oikein annettu.

Elokuvien tiedot: www.imdb.com

Kuvat: www.imdb.com, www.alternateending.com

Arvostelu: Tokyo Godfathers ~ Tôkyô goddofâzâzu (2003)

 TOKYO GODFATHERS

Ohjaus: Satoshi Kon

Pääosissa: Tôru Emori, Aya Okamoto, Yoshiaki Umegaki

Genre: anime, draama, komedia

Kesto: 1h 33min

Tokyo Godfathers (Tôkyô goddofâzâzu) on vuonna 2003 ilmestynyt Satoshi Konin ohjaama elokuva. Hän on yleensä keskittynyt elokuvissaan käsittelemään ihmismieltä surrealismin avulla, mutta tämä teos tekee selkeästi poikkeuksen olemalla varsin maanläheinen ja kevythenkinen jouluelokuva. 

Eräänä jouluaattona kolme koditonta ihmistä, Gin, Hana ja Miyuki, löytävät hylätyn vauvan roskaläjien seasta. He ottavat vauvan hoiviinsa ja päättävät etsiä tämän vanhemmat.

Tarinan keskiössä seuraillaan siis trioporukkaa ja vieläpä erittäin sympaattista sellaista. Gin on keski-ikäinen juopottelemiseen tyytynyt pummi, jolla hermot tuppaavat vähän väliä olemaan kireällä. Hana on transnainen ja entinen drag-kuningatar, joka on luonteeltaan huvittavan ailahtelevainen. Välillä hän on aivan innoissaan asioista leveä hymy kasvoilla, kun taas välillä hän saattaa herkkänä pillahtaa itkuun. Hänestä muodostuikin välittömästi suosikkihahmoni elokuvasta! Miyuki on teini-ikäinen tyttö, joka on ilmeisesti karannut vanhempiensa luota. Hän tarjoaa myös monia huvittavia tilanteita. Kolmikon välille on luotu mahtavat siteet, joiden ansiosta heistä todella välittää alusta loppuun asti. 

Kun Gin, Hana ja Miyuki sattumoisin löytävät itkevän vauvan, haluaa Hana äidillisenä ehdottomasti huolehtia tästä. Hän nimeääkin vauvan Kiyokoksi. Vihjeenä lapsen äidistä kolmikolla ei ole kuin läheltä löytynyt laukku sisältöineen. 

Juoni on muista Konin elokuvista poiketen hyvinkin maanläheinen ja selkeästi esillä, mutta se etenee hauskojen ja jännien sattumusten seurauksena eteenpäin. Surrealismista ei siis ole tietoakaan, kuten alussa jo mainitsinkin. Leffan tunnelma on erittäin mukaansaimaiseva kaikessa lämminhenkisyydessään, ja muutenkin sympaattinen pääkolmikko nappaa katsojan heti mukaansa. Mukana on alusta loppuun asti erittäin paljon huumoria, ja elokuvaa voisikin jopa ihan kutsua draamakomediaksi. Sen verran monet naurut tämä nimittäin tarjoaa. Hauskuutensa lisäksi elokuvalla on myös paljon sydäntä. Erityisesti se tulee esille siinä, kuinka Hana niin päättäväisesti huolehtii muista. Keskeisimmäksi aiheeksi nousee selkeästi perheen merkitys, mikä myös omalta osaltaan tuo elokuvaan lisää lämminhenkisyyttä ja sydäntä ytimen ympärille. 

Mukaan mahtuu myös jonkin verran jännitystä ja jopa jonkinasteista väkivaltaa, kun vauvan äidin etsinnän edetessä eteen ilmaantuu muutamia vaikeuksia. Synkistelyn puolelle leffa ei kuitenkaan aivan täysin mene, vaan se pitää vireen lähes koko keston ajan suhteellisen kevythenkisenä.

Animaatiotyyli on tuttua realistista Konia, niinkuin siltä voi odottaakin. Visuaalisesti leffa on tietenkin kaunista katseltavaa, ja maisemat on kuvattu hyvin realistisella tavalla. Musiikki ei tällä kertaa ollut kovin mieleenpainuvaa, minkä toisaalta ymmärtää, kun laulut ovat lähinnä jouluisia. Muissa Konin elokuvissa (Perfect Blue, Paprika, Millennium Actress) olen kuitenkin ehkä jotenkin tottunut, että musiikki on aivan huippua.

Tokyo Godfathers on jälleen taattua Satoshi Kon laatua, ja elokuva sopiikin erinomaisesti katsottavaksi näin joulua odotellessa. Juoni on yhtä sattumusten sarjaa tarjoten jännitystä, lämminhenkisyyttä ja hyvin paljon huumoria ilmaan. Toisaalta viimeisessä kolmanneksessa alkoi tuntumaan, että vauhtia olisi saanut hieman hidastaa, vaikka leffa toki hengähtää kyllä välillä. Muutama seikka juonen osuudesta jäi kuitenkin hieman epäselväksi loppuosuuden monimutkaisuuden vuoksi. Päähahmot ovat erittäin pidettäviä ja sympaattisia tapauksia, mutta erityisesti Hana kyllä varasti show'n! Hahmo menee tunteiluissaan välillä niin överin puolelle, että katsojana ei voi kuin pitää hänestä. Muutenkin kolmikon touhuja on erittäin nautinnollista seurata. Vaikka kyseessä onkin enemmän jouluaiheinen elokuva, uskoisin tämän olevan mieluista katseltavaa milloin vain vuodenajasta riippumatta. 

Elokuvan tiedot: www.imdb.com

Kuvat: www.wikipedia.com, www.gkids.com, www.myreviewer.com

Arvostelu: Millennium Actress ~ Sennen Joyû (2001)

 MILLENNIUM ACTRESS

Ohjaus: Satoshi Kon

Pääosissa: Miyoko Shôji, Mami Koyama, Fumiko Orikasa, Shôzô Îzuka, Shouko Tsuda, Hirotaka Suzuoki

Genre: anime, draama

Kesto: 1h 27min

Monen kuukauden päästä voisi palata mestarillisen animeohjaajan, Satoshi Konin, elokuvan ääreen. Kun joskus keväällä katsoin Millennium Actressin ensimmäisen kerran, tuntui etten oikein ymmärtänyt siitä mitään. Mutta koska Konin tapaan on luvassa jälleen surrealismia, niin tarvitseeko silloin kaikkea  ymmärtääkään? 

Päähenkilönä seurataan jo ikääntynyttä naista nimeltä Chiyoko, joka oli 30 vuotta sitten Ginei studion tunnetuin näyttelijätähti. Kaksi televisio-haastattelijaa, Genya ja Kyoji, saapuvat tapaamaan häntä haastattelun merkeissä. Genya antaa Chiyokolle avaimen, jonka tämä oli mitä luultavimmin aikoinaan hukannut studiolle.

Kun Chiyoko alkaa kertoa tarinaansa, sekoittuvat hänen muistonsa ja näyttelijätyö keskenään. Teini-ikäisenä Chiyoko pelasti salaperäisen miesartistin, joka yritti paeta viranomaisia. Hän jätti jälkeensä avaimen, jonka Chiyoko päätti pitää tallessa ja palauttaa sen takaisin hänelle. Chiyoko ryhtyy elokuvanäyttelijäksi siinä toivossa, että artisti tunnistaisi ja löytäisi hänet. Vaikka salaperäisestä miehestä ei tohdi kuulua eikä näkyä mitään, ei Chiyoko menetä toivoaan.

Aluksi tarinan lähtöasetelma saattaa tuntua tahattoman yliampuvalta, mutta viimeistään lopussa elokuva todenteollakin palkitsee katsojansa. Kyse ei ole päällisin puolin siitä, mitä ensin luulisi, ja mitä myös itse erehdyin ensimmäisellä katselukerralla luulemaan. Kon ajaa takaa luultavasti ihmisen mielikuvan luomista jostain, mistä ei pysty päästämään irti. Ja lopputulos voi olla sitten se, että päämäärä ei ole se tärkein, vaan matka. Kun viimeiset sanat kuultiin, iskostui elokuvan ydin tunnehermooni erittäin kovasti.

Itse tarina on kaikkea muuta kuin ennalta-arvattava, minkä vuoksi se pitää katsojan hyvin otteessaan. Muistojen ja elokuvaotosten sekoittuessa toisiinsa, saa katsojana mietiskellä, onko niillä jotain tekemistä toistensa kanssa. Tuntuu, että jokaisessa otoksessa on sama juoni. "Näyttelikö Chiyoko elokuvissa omaa elämäänsä?" voisi olla ainakin yksi heittokysymys, johon ei ole suoraa vastausta. Aluksi voi tuntua siltä, että pää menee sekaisin surrealismin vuoksi, miksi kannattaakin mieluummin yrittää keskittyä päähenkilön emotionaaliseen kamppailuun. Silti surrealismi tuo elokuvaan erittäin hyvän lisän: se takaa monet uusintakatselukerrat, joiden aikana oppii ymmärtämään tarinaa aina vain paremmin. 

Hahmoihin siirryttäessä, Chiyoko onkin yllättävän helposti samaistuttava sellainen. Sympaattisuutta ja huumoria mukaan taas tuovat televisio-haastattelijat juuri sopivasti, jotta tarina ei yltyisi liian traagiseksi.

Animaatiotyylistä tarvitsee tuskin mainitakaan, että se on hyvin omalaatuista Konilla. Hahmojen realistiset ulkoasut ovat aina kiehtoneetkin minua hänen elokuvissaan. Musiikki taasen pääsee totaalisesti omaan arvoonsa. Erityisesti Run sai aivan kylmät väreet vilisemään ihollani. Lopputekstien musiikki taas sopi juuri loistavasti yhteen lopun tunneryöpyn kanssa. Se stimuloi ihanasti korvia siinä samalla kun katsojana yrittää koota kaikkea näkemäänsä kasaan.

Millennium Actress teki minuun yllättäen lähtemättömän vaikutuksen. Elokuva onnistuu pitämään katsojansa erinomaisesti otteessaan kaikessa ennalta-arvaamattomuudessaan ja surrealistisuudessaan. Tarinan edetessä mukaan mahtuu jännitystä, tunteiden vuoristorataa ja tietenkin Konille tyypillisesti tunnelmaan sopivaa sympaattisuutta ja huumoriakin. Loppukohtaus on yllättävän haikea, erittäin voimakkaasti tunteisiin iskevä ja sanattomaksi jättävä.

Elokuvan tiedot: www.imdb.com

Kuvat: wikipedia.com, aminoapps.com, mummyboon.wordpress.com

Arvostelu: Paprika ~ Papurika (2006)

PAPRIKA

Ohjaus: Satoshi Kon

Pääosissa: Megumi Hayashibara, Tôru Furuya, Kôichi Yamadera, Katsunosuke Hori, Tôru Emori, Akio Ôtsuka

Genre: anime, draama, scifi, trilleri

Kesto: 1h 30min

Ikäraja: 12

"Tätä anime tekee aivoillesi"

Paprika (Papurika) on Satoshi Konin ohjaama elokuva, joka ilmestyi vuonna 2006. Se on Konin viimeinen elokuva, sillä hän menehtyi vuonna 2010. Hän ehti kyllä käydä seuraavan ohjausprojektinsa, Dreaming Machinen pariin, mutta sen työstäminen jäi kesken. Konin muita animeohjauksia ovat Perfect blue, Tokyo Godfathers sekä Millennium actress. Hyvin suosituksi noussut Christopher Nolanin elokuva Inception on saanut pientä kohua ja pohdintaa siitä, että se olisi kopioinut tai ainakin vähintään syntynyt inspiraation tuotteena Paprikasta. Molempia yhdistää yksi keskeinen seikka: kummassakin sekoittuvat todellisuus ja uni. Hiljattain Inceptionin nähneenä voin todeta, että kyseessä on kaksi aivan eri elokuvaa. Tulihan sitä bongattua muutamia samankaltaisuuksia Paprikaan, mutta niitä käytettiin eri konseptissa Inceptionissa. Nolan pikemminkin sai vain inspiraatiota elokuvaansa.

Mutta oli miten oli, Perfect blue oli mielestäni niin hieno leffa, että päätin avautua muillekin Konin animeille. Olenkin ehtinyt sulatella Paprikaa tässä jo useamman kuukauden ajan, joten nyt voisi olla sopiva tilaisuus arvostella se.

Elokuvan juoni on suhteellisen suoraviivainen. Lyhyesti sanottuna tarina sijoittuu lähitulevaisuuteen, jolloin on keksitty DC minilaite, jonka avulla pystytään hallitsemaan ja tarkkailemaan unia. Sitä käytetään hyödyksi psykiatrisessa hoidossa, jonka kehittelytiimin pomona toimii päähenkilö Dr. Atsuko, jolla on unimaailmassa "toinen persoona" nimeltä Paprika. Pian kuitenkin DC minilaite varastetaan ja se aiheuttaa väärissä käsissä merkittäviä kaaoksia, pahimmassa tapauksessa sekoittaen unet ja todellisuuden keskenään. Siispä voro yritetään saada kiinni, ja samalla itse Atsuko käy hieman läpi tietynlaista tunteidensa kanssa sinuiksi tulemista.

Dr. Atsuko / Paprika on mielestäni oikein hyvin toteutettu hahmo. Todellisen maailman Atsuko on selvästi asiallisempi ja vakavampi kuin unimaailman Paprika. Paprika taas on hyvin rennon ja pirteän luontoinen sekä muutenkin värikkäämpi olemukseltaan. Yhdessä nuo kaksi muodostavat kiehtovan päähenkilön, mikä jo itsessään nappaa katsojan heti alussa mukaansa. En ensimmäisellä töllistelyllä edes heti tajunnut, että kyseessä on ilmeisesti se ja sama hahmo. Toisaalta taas he toimivat toisistaan riippumattomasti, joten en tiedä voisiko siitä tehdä aivan niin suoraa johtopäätöstä. 

Muita hahmoja ovat muun muassa DC minilaitteen keksinyt Tokita sekä etsivä Konakawa. Tokita on hieman reppana nörtti, joka on melkoisen ylipainoinen sekä luonteeltaan kuin lapsi. Atsuko toteaakin, että hän on kuin lapsi aikuisen miehen kehossa. Etsivä Konakawa taas on selvästi alusta asti hurmioitunut Paprikasta, eikä hän ole ainoa. Pääosin hahmot ovat hyvin onnistuneita tapauksia ja heidän puolestaan jännittää elokuvan edetessä, mutta tarinan roisto on pienehkö pettymys. Pahikseksi paljastuva hahmo onnistuu olemaan synkkä ja yllättävä tapaus, mutta hieman paremmin pohjustettua motiivia hänen teoilleen olisi voinut olla.

Elokuvan maailma on hyvin erikoisesti ja kiehtovasti luotu. Ero todellisuuden ja unien välille on kuilumaisesti tehty. Tosimaailma on jopa hieman ankea ja synkkä väreiltään, kun taas unet ovat täynnä kirkkaita monivärejä. Mielikuvitusrikkaus on samaan aikaan sekä ihastuttavaa että ahdistavaa antia: unimaailma on täynnä erikoisuuksia huvipuistoista ja nukeista aina erilaisiin vempeleihin asti. 

Ahdistavaa katseltavaa tämä jokseenkin ensimmäisellä katselukerralla oli. Aivot kun yrittävät ymmärtää unien merkitykset ja salat, mutta show ei odottele vaan jatkaa eteenpäin. Kun kärryiltä on pudottu, ei voi kuin ihmetellä kaikkea menoa. Kyllä tämä kuitenkin uusintakatseluilla ainakin helpommin avautui kuin Perfect blue, mikä johtuu varmasti siitä, että Paprikassa on aika selkeä juoni. Musiikki on oikein hyvin tunnelmaan sopivaa, erityisesti se ost, joka unitodellisuudessa soi. Animaatiotyyliä haluan taas hehkuttaa siitä, kuinka realistisesti hahmojen kasvojen piirteet on suunniteltu. Kuten jo Perfect bluen arvostelussa mainitsin, pidän siitä, kuinka välillä saa katsella animehahmoja, joilta erottuu silmistä ne ripset ja suusta huulet. Muutenkin tuli kiinnitettyä huomiota, että esimerkiksi otsassa tai poskipäissä on mukavasti korostuksia, tehden kustakin hahmosta erilaisen näköisen.

Paprika ei mielestäni saavuta aivan samanlaista monikerroksista ulottuvuutta kuin Perfect blue. Juoni on myös hieman yksinkertaisempi siihen verrattuna. Elokuva onnistuu silti kietomaan katsojan pauloihinsa kiehtovalla ideallaan,  rikkaalla värimaailmallaan sekä absurdilla mielikuvituksellaan. Tämä saattoi myös siksi upota itseeni yllättävän hyvin, koska se ei ole liian tieteisfantasiamainen. Pysyn tarpeeksi hyvin hollilla tarinasta, vaikka tietyt seikat ja kohtaukset jäävätkin hieman pimentoon. Hahmot ovat myös pääosin oikein hyvin onnistuneita tapauksia, erityisesti Atsukon / Paprikan puolesta pääsee keskivaiheen kliimaksissa jännittämään. Minulla Paprika nousi siis vahvasti klassikkoanimeksi kaikella erikoisuudellaan. Sitten ei muuta kuin kenties Konin muitakin teoksia jossain vaiheessa kurkistelemaan...

Elokuvan tiedot: www.imdb.com, www.wikipedia.com

Arvostelu: Perfect blue ~ Pâfekuto Burû (1997)

PERFECT BLUE

Ohjaus: Satoshi Kon

Pääosissa: Junko Iwao, Rica matsumoto, Shiho Niiyama, Masaaki Okura, Shinpachi Tsuji ja Emiko Furukawa

Genre: anime, psykologinen, trilleri, kauhu

Kesto: 1h 21min

Ikäraja: 16

Perfect Blue (Pâfekuto Burû) on vuonna 1997 ilmestynyt elokuva, jonka on ohjannut Satoshi Kon. Kyseinen herra on aikamoinen poikkeus anime-alalla. Hänen elokuvansa eivät ole mitään koko perheen animaatioita, vaan puhtaasti aikuiselle väestölle suunnattuja. 

Perfect Blue ei ole ainoastaan todellinen merkkipaalu animen saralla, vaan sillä on ollut yllättävän suuri vaikutus myös Hollywoodin tuotantoon. Elokuvantekijä Darren Aronofsky on itse myöntänyt, että hänen elokuvansa Black Swanin (2010) sekä Konin Perfect Bluen välillä on samankaltaisuuksia. Tiedon etsiminen siitä on melko hankalaa, mutta esimerkiksi Youtubesta ja googlettelemalla jotain tietoa asiasta löytyy (linkit alhaalla). Tarkemmin sanottuna Aronofsky ei "varastanut" Konin animesta kohtauksia, koska hän osti Perfect Bluen filmatisointioikeudet (tehdäkseen remake-kohtauksen elokuvaansa Unelmien sielunmessu). On siis selvää, että Black Swan on ottanut paljon vaikutteita Konin animesta. Se ei ehkä ole aivan kohtaus-kohtaukselta-kopio, mutta yhtäläisyyksiä on runsaasti. 

Mutta sitten itse arvosteluun...

Päähenkilönä seurataan Mima Kirigoea, joka päättää jättää nykyisen pop-idoli uransa "Cham!"-yhtyeessä taakseen. Hän alkaa luomaan itsellensä näyttelijän uraa, mutta tietyt fanit eivät ole hänen uravaihdokseensa tyytyväisiä. Pian Mima löytää epäilyksiä herättävän faninettisivun, jota ylläpitää joku hänen omalla nimellään. Eräs stalkkerikin vähän väliä nähdään tuijottelevan hänen peräänsä. Mima itsekin alkaa pikkuhiljaa epäröimään uutta alaansa, jossa tämä tekee omalle identiteetilleen rajuja muutoksia. Hänen agenttinsa Rumi-Chan suhtautuu myös hieman vastahakoisesti kyseisiin muutoksiin, ja hän on huolissaan Mimasta. Pian kaikki show meneekin vähitellen sekavaksi ja ahdistavaksi, eikä Mima enää tiedä, mikä on totta ja mikä ei.

Hahmot avautuivat ehdottomasti paremmin uusintakatselulla, kun tiesi jo, mitä on tulossa. Näin heidän päänsä sisälle pääsi edes jonkin verran paremmin. Mima itse alkaa selvästi olemaan huolissaan omasta identiteetistään kyseenalaistaen, onko hän enää todellinen oma itsensä. Muita hahmoja en viitsi ruveta availemaan, sillä siitä seuraisi vain spoilereiden vyöry. Elokuva on ehdottomasti niitä, jossa kaikkea ei kerrota katsojalle suoraan, ja siksi myös hahmot pitäisi tulkita melko analysoivasti. Hahmoista selkeästi eniten keskitytään päähenkilöön, mutta sivuhahmoilla on juonen ja illuusioiden kannalta oma merkityksensä. 

Illuusiot ovatkin se suurin aivoja raksuttava osuus tässä. Aluksi sitä luulee olevansa niin hollilla tarinasta, mutta viimeistään puolen välin jälkeen homma käy aikamoista pakan sekoitusta. Erityisesti siinä elokuva menee erikoiseksi, että todellisuus ja harha sekoittuvat Miman näytellessä elokuvaa varten. Siinä saa katsojana pohdiskella päänsä puhki, kuinka asiat todellisuudessa ovat. Onko kaikki vain harhaa, vai onko Mima tai kenties joku muu psykologisesti sairas? Siinä Perfect Blue onnistuukin niin hämmästyttävän hyvin ja nokkelasti. Se on hyvin syvällinen ja monikerroksinen sekoitus identiteetin löytämistä ja psykologista illuusiota, miksi se ei ole vain perinteinen trilleri/kauhu-elokuva. 

Elokuvan animaatiotyyli on Satoshi Konilla hyvin omalaatuista, eikä siitä ole mitään moitittavaa. Animointia hyödynnettin juuri hyvin kikkailemaan värien vaihtelujen kanssa sekä tekemällä tietyistä hahmoista jopa kuvottavuuteen asti creepyn näköisiä. Olen huomannut, että Konin animeissa hahmojen huuliin sekä silmäripsiin on oikeasti panostettu, mitä en ole kovin usein japanilaisissa animaatioissa nähnyt. Se tekeekin Konin elokuvien hahmoista hyvin realistisen näköisiä. Värien vaihtelu oli myös hyvin mielenkiintoinen seikka. Punainen vaikuttaisi jotenkin kuvastavan pelkoa tai ahdistuneisuutta, kun taas sitten sininen kenties turvaa ja täydellisyyttä (kuten elokuvan nimikin oivallisesti toteaa). Elokuvan musiikki on myös hyvin loppuun asti hiottua. Se luo etenkin niissä tietyissä kohtauksissa juuri sen ahdistavan ja karmivan tunnelman, että aivan kylmät väreet hiipi selkää pitkin. Etenkin Virtual Mima tulee varmasti olemaan minulle, kuten myös monille, se ääniraita, joka pahimmassa tapauksessa jää päähän kaikumaan. 

Järkyttävä, tunteisiin vetoava, animaatiota parhaimmillaan ja täynnä monia merkityksellisiä yksityiskohtia - Perfect Blue on sanoinkuvaamattoman hieno ja nerokas mestariteos. Jokaisella katselukerralla se onnistuu yhä menemään voimakkaasti ihon alle, ja katsojana löytää aina jotain uutta, mitä ei edellisellä kerralla huomannut tai pitänyt kovin merkityksellisenä. Tunnelma on suorastaan ahdistavan vangitseva ja kaikki hahmot ovat kompleksisia. Kaikki ei ole välttämättä sitä, miltä päällisin puolin näyttää. Ratkaisu piilee syvällä monen kerroksen alla. Satoshi Kon on hyvinkin saattanut luoda kaikista vaikuttavimman emotionaalisen tripin, jonka katsoja pääsee tässä päähenkilön psyyken puolella kokemaan.

Elokuvan tiedot: www.wikipedia.com, www.imdb.com

Yhtäläisyystiedot Perfect bluen ja Black Swanin välillä: https://www.flixist.com/monday-movie-trivia-aronofsky-bought-perfect-blue-rights/, https://www.imdb.com/title/tt0156887/trivia?ref_=tt_trv_trv