Top 10 luetuimmat arvostelut kuluneen vuoden aikana

Vielä näin muutaman päivän verran myöhässä kaikille lukijoille: Hyvää Uutta Vuotta 2021!

Melkein vuoden ajan olen blogini kimpussa ehtinyt olla (helmikuussa blogini täyttää 1 vuotta!), joten sitä voisi koota listan tähän mennessä luetuimmista arvosteluista. Se olikin yllättävän mielenkiintoista mutta tarkkuutta vaativaa puuhaa (joidenkin arvosteluiden kohdalla on nimittäin ihan pieniä eroja näyttökerroissa). Muutama listalle päässyt postaus kyllä yllätti minut. 

Ennen listauksen aloittamista: Kiitos kaikille lukijoille!

10. TULIKÄRPÄSTEN HAUTA

9. POCAHONTAS

8. PERFECT BLUE

7. TYTTÖ, JOKA HUUSI SUTTA

6. ALADDIN (2019)

5. KISSOJEN VALTAKUNTA

4. LIIKKUVA LINNA

3. HENKIEN KÄTKEMÄ

2. WEATHERING WITH YOU

1. 365 PÄIVÄÄ

Omia ajatuksiani listasta:

Numero 1 ei tullut minään yllätyksenä minulle, hahah. Kyseinen leffa oli ilmestyessään ja tuntuu yhä olevan melkoinen kohu. Yllättäen anime-elokuvia on luettu paljon, mutta pääsi sitä animaatioiden joukosta sentään yksi disney elokuva (Pocahontas) listalle mukaan! Ajankohtaisimmat filmit lienee olleet 365 Päivää, Weathering with you sekä Tyttö, joka huusi sutta. 

Jos saisin valita listaltani vain yhden filmin jota suositella, se olisi ehdottomasti Perfect Blue! Jotenkin tuntuu, että tuo animaatiohelmi on aika piiloon jäänyt, tai ainakaan kovin usein ei kukaan siitä tunnu tietävän mitään. Kyseessähän on siis edesmenneen Satoshi Konin (1963-2010) ohjaama psykologinen anime-elokuva vuodelta 1997. Uskallan väittää, että Satoshi Kon on Hayao Miyazakin ohella parhaimpia animeohjaajia Japanissa. Mutta toisin kuin monet Hayao Miyazakin teokset, Satoshi Konin elokuvat ovat ihan sataprosenttisesti aikuisille suunnattuja, eivätkä siis tosiaankaan sovellu mihinkään koko perheen leffailtaan. Perfect Blue on myös todellinen merkkiteos, sillä esimerkiksi Darren Aronofsky on ottanut siitä vaikutteita elokuvaansa Black Swaniin. 

Top 10 Studio Ghibli-elokuvien maailmat

Monissa Ghiblin leffoissa on aivan ihanan mystisiä, fantasiamaisia ja erikoisia asioita pursuavia maailmoja, joihin ne sijoittuvat. Yleensä niissä myöskin vallitsee jokin tietynlainen tunnelma, esim. seesteinen, synkkä, unenomainen jne. Voisin mietiskellä 10 Ghiblin elokuvien maailmaa, jotka ovat tehneet minuun jollain tapaa erityisen vaikutuksen. Sijoitukset eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä.

10. TUULEN LAAKSON NAUSICAÄ

Tuulen laakson Nausicaän post-apokalyptisessä asetelmassa on aina ollut jotain, mikä kiehtoo minua aivan suunnattomasti. Miyazakin mielikuvitus antoi tulevaisuuden saastuneesta maapallosta mielenkiintoisen näkemyksen, vaikka sen ehkä kuuluisi olla ennemminkin luotaantyöntävä. Mutta koska Nausicaä itse niin avoimesti tutkailee tuota kaikkea, niin eihän sitä voi katsojanakaan kuin ihailla.

9. TULIKÄRPÄSTEN HAUTA

Vaikka Tulikärpästen haudan sotamaailma on melkoisen synkkä ja karu, niin siellä on silti sitä tuttua Ghibli-taikaakin mukana. Jostain syystä ne kauniit tulikärpäset kiehtovat minua hyvin paljon. Erityisesti kohtaus, jossa sisarukset ihailevat tulikärpäsiä luolassaan, on yllättävän kaunis ja puoleensavetävä. Sitähän haluaisi aivan itsekin etsiskellä luolan ja kerätä sinne tulikärpäsiä valonäytöstä varten!

8. NAAPURINI TOTORO

Kuka nyt ei haluaisi voida asua maailmassa, jossa mielikuvitusolennot heräävät eloon? Kyllähän nyt minäkin haluaisin päästä Kissabussiin kyytiin ja lainata sateenvarjoani Totorolle! Muutenkin on Naapurini Totoron maailmassa mukavan seesteinen tunnelma, mikä stimuloi aivoja ihanalla tavalla. 

7. KIKIN LÄHETTIPALVELU

Kuten Naapurini Totorossa, myös Kikin lähettipalvelussa vallitsee ihanan seesteinen tunnelma. Kaupunki, johon Kiki muuttaa, on aivan tavattoman kauniisti animoitu. Silmät tutkailevat kaikki mahdolliset rakennukset ja kujat läpi niinkuin ne olisivat jotain suurta herkkua.

6. EILISEN KUISKAUS

Eilisen kuiskauksessa ihailen eniten sen menneisyyden kuvaustyyliä: yksityiskohdat eivät ole tarkkoja, ja maisemissa on hentoa akvarellimaista otetta mukana. Puhumattakaan, kuinka helposti samaistuttavia Taekon muistot ovat, niin menneisyyden animointi väkevöittää ihanasti sitä kaikkea. Kun itsekin muistelemme asioita, ei paikkojen yksityiskohdat ole tarkasti mieleenpainuneina, minkä vuoksi pidän Eilisen kuiskauksen animaatiotyyliä hyvin nerokkaana.

5. PORCO ROSSO

Porco Rossossa on aivan tajuttoman mahtava ja puoleensavetävä tunnelma! Se yhdistettynä sen maailman väririkkauteen ja italialaiseen teemaan musiikkeineen saa aikaan aivan uskomattoman olon. Porco Rosso onkin mielestäni Liikkuvan linnan ja Henkien kätkemän ohella kauneimpia Ghiblejä ulkoasultaan. Sen maailmassa on jotain hyvin aitoa, minkä vuoksi siihen uppoaa aina mukaan ihmeellisellä tavalla. Tekisi jopa mieli itsekin hypätä tuon punaisen lentokoneen kyytiin ja nähdä kaikki maisemat, joiden halki Porco lentelee!

4. SYDÄMEN KUISKAUS

Sydämen kuiskauksen maailma on eräitä vaikuttavimpia ja mukaansaimaisevimpia, mitä animaatioista tiedän! Se onkin aika uskomatonta, kun kyseessä on vieläpä varsin realistinen elokuva. Sydämen kuiskauksen maisemat, yksityiskohdat ja musiikki huokuvat jollain ihanalla tavalla taianomaisuutta, mikä löi minut ensimmäisellä katselukerralla aivan ällikällä. Ihmettelin silloin kovasti, että kuinka jotain näin kaunista on voitu saada aikaan. Se jos jokin inspiroi minua ottamaan lisää selvää Studio Ghiblistä ja animesta ylipäätään.

3. PRINSESSA MONONOKE

Prinsessa Mononokessa on ehdottomasti kaikista lumoavin metsä, mitä olen animaatioissa nähnyt. Siinä on hyvin paljon mystiikkaa ja synkkyyttä mutta silti myös jotain lapsenomaistakin näkemystä. Olen aina muutenkin pitänyt metsistä, niissä on kiva seikkailla, joten hypähtäisin mielelläni tuonne täynnä omituisia otuksia pursuavaan Peurajumalan metsään. Kodamat, susi- ja villisikajumalat sekä itse Peurajumala olisivat melkoinen ilmestys. Erityisesti ne ihanan söpöt Kodamat haluaisin ehdottomasti tavata!

2. HENKIEN KÄTKEMÄ

Olisi suuri synti olla mainitsematta Henkien kätkemän rinnakkaismaailmaa! Ketä nyt ei kiehdo tuo maaginen mutta toisaalta ahdistava paikka, johon tyttönen joutuu jumiin? On aaveita, jumalia, nokipalleroita ja vaikka mitä. Ja tietenkin sen visuaalinen väririkkaus ja rajaton mielikuvitus on se, mikä Henkien kätkemän visuaalisesta puolesta tekeekin niin uskomattoman vaikuttavan.

1. LIIKKUVA LINNA

Sitten on tietenkin vielä Liikkuvan linnan maailma, mikä varmaan onkin Henkien kätkemän ohella mielenkiintoisin paikka johon sukeltaa. Liikkuvassa linnassa minua oikeastaan kiehtoo ihan kaikki visuaaliselta puolelta: niin itse linna, kuin myös kaikki paikat joissa hahmomme seikkailevat. Jopa itse Sophien hattukauppa on jo ihanan mukaansaimaiseva kodintuntuisuudellaan. Liikkuvassa linnassa tietenkin on vaikka kuinka yksityiskohtia mitkä kiehtovat, mutta mieleenpainuvin lienee värikiekko, jolla pääsee matkailemaan eri kaupunkeihin. Olen tuskin ainoa, joka on mietiskellyt, että mihinköhän se musta väri johtaa. Siitä muistakseeni kerrottiin kyllä kirjassa, mutta luulen sillä olevan erilainen merkitys tässä elokuvassa. Nimittäin aina kun Hauru on lintumuodossaan lentelemässä sodassa, tulee hän takaisin mustan värin kautta - symboloisiko se musta väri kenties sotamaailmaa? 

Tulipas nyt paljon tekstiä Liikkuvasta linnasta, heh. Lienee varmastikin selvää, että jos minun pitäisi valita Ghibli-maailma jossa eläisin, olisi se ehdottomasti tämä. Kaikki se väri- ja mielikuvitusrikkaus velhoineen ja demoneineen kiehtoo minua erittäin paljon.

Kuvat: tor.com, ekostories.com, imdb.com, comicsverse.com, godubrovnik.com, pinterest.com, brightwalldarkroom.com, sinema.sg, rogerebert.com, nefariousreviews.com

Tulikärpästen hauta: tietoa, pohdintaa ja synkkää teoriaa

Tämän kuvankin voi tulkita kahdella tavalla. Ylhäällä lentelee sotakone, josta luultavasti nuo tulikärpäsiä muistuttavat valopallot ovat peräisin. Eli vaikka aluksi ne näyttäisivät iloa tuovilta tulikärpäsiltä, ovat ne tosiasiassa pommeja.

Huom! Teksti sisältää juonipaljastuksia.

Tietoa 

Tulikärpästen hauta on Isao Takahatan ohjaama elokuva vuodelta 1988. Se perustuu Akiyuki Nosakan osittain omaelämäkerralliseen romaaniin. Akiyuki Nosaka (1930-2015) kirjoitti romaanin vuonna 1967. Se kattaa hänen kokemuksiaan Japanissa toisen maailmansodan pommitusten ajalta. Hänen nuorempi siskonsa kuoli aliravitsemuksen vuoksi, ja myös hänen kasvatti-isänsä kuoli sodassa. Hän on jälkeenpäin kertonut, että ei lisännyt romaaniinsa mm. sitä, että hän oli tarkoituksellisesti ollut antamatta ruokaa siskollensa ja näin saanut enemmän syötävää itsellensä. Hän myönsi kuitenkin tunteneensa katumusta siitä sekä tämän menehtymisestä. Romaani onkin tietynlainen anteeksipyyntö hänen siskolleen.

Vaikka usein elokuvaa pidetään hyvin sodanvastaisena teoksena, on Isao Takahata sanonut näin: "Elokuva ei ole lainkaan sodanvastainen anime, eikä siinä ole todellakaan sellaista viestiä." Sen sijaan Takahatan tarkoituksena oli ilmaista kuvaus veljestä ja siskosta elämässä epäonnista elämää yhteiskunnan hylkääminä.

Tulikärpästen haudasta on tehty myös kaksi live action-versiota, ensimmäinen vuonna 2005 ja toinen vuonna 2008. 

Pohdintaa

Olen useasti ihmetellyt, että miksi päähenkilö Seita ei enää yrittänyt selviytyä elokuvan lopussa, vaan näyttää tekevän itselleen hitaan kuoleman. Olen lukenut ja myös hieman itsekin tullut siihen tulokseen, että Seitan kuolema on tavallaan anteeksipyyntö menehtyneelle Setsukolle.

Mielestäni ja useasti todettuakin on, että ylpeys on yhtenä keskeisenä aiheena elokuvassa. Esimerkiksi Seita olisi voinut aivan hyvin niellä ylpeytensä ja palata tätinsä luokse selviytymisen takaamiseksi. Täti on toki epäreilu ja melkoisen julmakin, mutta tuollaisessa avuttomassa tilanteessa asiat olisi pitänyt vain hyväksyä sellaisina kuin ne ovat. Sen sijaan Seita elää Setsukon kanssa hieman illuusion tapaisessa omassa maailmassaan, että he selviäisivät huoletta. Toisaalta Seitan käyttäytymisen on pohdittu toimivan vertauskuvana japanilaisten itsekkyydestä ja ylpeydestä sodan loppupuolella.

Olen myös usein mietiskellyt, että mikä rooli tulikärpäsillä todella tässä elokuvassa on. Tulikärpäsestä tulee kuulemma symboli, joka edustaa sekä tuhoa tuovia pommeja että lasten toivoa ja periksiantamattomuutta.

Teoriaa

Studio Ghiblin elokuvista on saatu monenlaisia synkkiä teorioita kehiteltyä, ja niin Tulikärpästen haudastakin on sellainen keksitty. Teorian mukaan Seita on jumissa kiirastulessa, ja joutuu kokemaan siskonsa kuolemaan johtavat tapahtumat yhä uudestaan ja uudestaan rangaistukseksi. Niin kuin Tulikärpästen hauta ei olisi jo ennestään surullinen elokuva, mutta että tuollainen teoriakin vielä.

Edit 13.4.2021: 

Youtubesta löytyy myös haastatteluvideo, jossa Isao Takahata puhuu Tulikärpästen haudasta. Erityisesti kohta, jossa Takahata keskustelee Seitasta, oli mielestäni hyvin mielenkiintoinen.

Lähteet: https://en.wikipedia.org/wiki/Grave_of_the_Fireflies, https://thespookyredhead.com/2017/11/06/11-studio-ghibli-fan-theories-to-mess-with-your-head/, https://the-take.com/read/does-seita-in-agrave-of-the-firefliesa-make-the-right-decisions, https://the-take.com/read/how-does-agrave-of-the-firefliesa-critique-the-concept-of-nationalism

Studio Ghibli: hyvästit lapsuudelle

Yllättävän monessa ghiblin leffassa päähenkilö siirtyy elämässään eteenpäin - lapsuudesta aikuisuuteen. Se tarkoittaa isomman vastuun ottamista asioista, ja samalla myös se tietty viattomuus sen seurauksena vähitellen katoaa. Ghibli käsittelee aihetta esimerkiksi kasvutarinan tai menneisyyden muistelemisen kautta. Lapsuus on usein täynnä iloa ja mielikuvitusta, ja varmasti moni haluaisi vain palata sinne takaisin, koska silloin kaikki oli vielä helppoa ja yksinkertaista.

Kikin lähettipalvelussa Kiki muuttaa yllättävän aikaisin vuodeksi omilleen - nimittäin jo 13-vuotiaana. Hyvin realistisesti näytetään, kuinka raha ei kasva puussa, ja uudessa kaupungissa saattaa tuntea itsensä hyvinkin ulkopuoliseksi. Itselleni tämä elokuva sopi juuri täydellisesti viime syksynä, jolloin muutin synnyinkaupungistani toiselle paikkakunnalle, jossa ei ollut ennestään yhtäkään ainoaa tuttua. Pystyin siis melko hyvin samaistumaan Kikiin, mutta myös huomaamaan, että kyllä kaikki järjestyy aikanaan. 

Naapurini Totorossa mielikuvitukselliset pörröeläimet keksii ensin nuorempi sisarus nimeltä Mei. 10-vuotias Satsuki on lähellä murrosikää, ja elokuvan edetessä hahmo muuttuu jonkin verran. Tapahtuu tietynlaista suuremman vastuun ottamista. Pikkusisko on eksyksissä, eikä isä ole kotona. Hän ymmärtää myös äitinsä sairauden, joten kokee suurempaa pelkoa menettämisen mahdollisuudesta. Satsukin kypsymisen voi huomata muun muassa siitä, että aluksi hän on äänekkäämpi, mutta lopussa itkeminen on lähinnä vain nyyhkyttämistä.

Henkien kätkemässä Chihiro kiukuttelee vanhemmilleen, koska ei haluaisi muuttaa uuteen kotiin. Rinnakkaismaailma toimii hänelle kuin kasvupaikkana - lopussa Chihiro on selvästi kypsynyt. Erityisesti tämän voi huomata junakohtauksessa, josta erottuu kaksi Chihiroa: peilikuva visualisoi elokuvan alun alakuloista versiota, kun taas todellisuudessa Chihirolla on naamallaan hyvin päättäväinen ilme. Yksi erikoinen seikka on myös se, että hän katsoo junamatkallaan vain eteenpäin, eikä lainkaan taaksepäin; "kohti tulevaisuutta ja uutta, vaikka se kuinka pelottaisi ja olisi epämukavaa".

Tulikärpästen haudassa teini-ikäinen Seita ja hänen pikkusiskonsa Setsuko jäävät orvoiksi, kun heidän äitinsä kuolee ja koti tuhoutuu toisen maailmansodan ajan pommituksissa. Seita joutuu kantamaan täyden vastuun pikkusiskostaan, mikä ei ole helppoa ottaen huomioon olosuhteet ja sodan. Rahaa ei ole tarpeeksi, täti on julma ja nälänhätä on väistämätöntä. Elokuvassa näytetään, kuinka sodan seurauksena lapsi ei voikaan olla enää lapsi. On osattava olla aikuinen, jotta selviämiseen olisi edes jonkinlaiset mahdollisuudet.

Parhaimman jätin tietenkin viimeiseksi. 

Eilisen kuiskauksessa 27-vuotias Taeko matkustaa maalle ja alkaa muistelemaan 10-vuotiasta itseään. Hän pohdiskelee, että ei ole vielä täysin kuoriutunut perhoseksi, ja että siksi hänen nuorempi versionsa kummittelee hänelle. Elokuvan lopussa nuori Taeko johdattelee aikuista itseään kuuntelemaan omaa sydäntään ja seuraamaan unelmiaan. Niin lapsuus jää sitten taakse, kun itse kulkee eteenpäin.

Tällä elokuvalla oli minulle suuri merkitys viime kesänä, sillä se sai minut koko päiväksi pohdiskelemaan omia lapsuuden muistojani. Ennen muuttoa päätin jopa tehdä sen ansiosta pyöräilyretken lapsuuden maisemieni kautta - hyvästelin muun muassa lapsuuden kotini. Uskomatonta, kuinka haikeita tuntemuksia se saikaan minussa aikaan. Jotenkin sen jälkeen tuntui helpommalta muuttaa ja edetä eteenpäin, kun on hyvästellyt sen tietyn osan itsestään.

Pystyn nytkin hyvin helposti samaistumaan Taekoon ottaen huomioon elämänvaiheen ja tietyt tuntemukset lapsuuden muistoista.

Kyseisen elokuvan loppu on ehdottomasti kauneimpia, mitä olen nähnyt:

Jos video ei näy, tässä linkki sen osoitteeseen: https://www.youtube.com/watch?v=qu7Dw4NJmY4

(Huomasin, että uusimpiin postauksiin lisäämäni videot eivät enää näy mobiiliversiossa. Mistä lie sitten johtuu...?)

Arvostelu: Tulikärpästen hauta ~ Hotaru no Haka (1988)

TULIKÄRPÄSTEN HAUTA

Ohjaus: Isao Takahata
Pääosissa: Tsutomu Tatsumi, Ayano Shiraishi, Yoshiko Shinohara ja Akemi Yamaguchi
Genre: animaatio, draama, sota
Kesto: 1h33min
Ikäraja: 12

Tulikärpästen hauta (Hotaru no Haka) on 16.4.1988 Japanissa ensi-iltansa saanut Studio Ghiblin elokuva. Se valmistui siis samana vuonna kuin Naapurini Totoro. Tulikärpästen haudan on ohjannut Isao Takahata, joka tunnetaan erityisesti hänen realistisemmasta tyylistään. Hänen elokuvansa ovat myös jopa puhtaammin aikuisille suunnattuja, sisältäen hyvin raskastakin pureskeltavaa katsojalle. Hayao Miyazakin ollessa se yksi suosituimpia ohjaajia Japanissa, on Isao Takahata helposti jäänyt hänen varjoonsa. Siihen ei mielestäni löydy tarpeeksi hyvää eikä pätevää syytä. Takahatan realistinen, mutta kaunista tunnelmaa huokuvat elokuvat ovat juurikin niitä eniten tunteita herättäviä Ghiblin tuotannosta. 
Tulikärpästen hauta perustuu Akiyuki Nosakan samannimiseen, osittain omaelämäkerralliseen romaaniin.

Elokuva sijoittuu Japaniin, jossa riehuu toisen maailmansodan lopun ajan pommitukset ja nälänhätä. Teini-ikäinen Seita ja hänen neljävuotias pikkusiskonsa Setsuko jäävät auttamatta orvoiksi, kun heidän äitinsä kuolee pommitusten seurauksena. Seita kerää hädänvaralle säilötyt ruuat heidän palaneesta kodistaan, ja muuttaa Setsukon kanssa tätinsä luokse asumaan. Tädin kylmä luonne kuitenkin paljastuu niin sisaruksille kuin katsojalle hyvin pian. Hän pitää orpolapsia vain loisina, jotka eivät tee töitä kuten muut talon asukkaat. Hän jopa ahnehtii osan Seitan rahalla ostetusta riisistä, mikä saa varmasti kenet tahansa näkemään punaista. Vaikka asetelma ei ole loppujen lopuksi kovin mustavalkoinen, näkyy julma ahneus ja armottomuus välittömästi. Niinpä Seita ja Setsuko päättävät pärjätä omillaan, ja muuttavat autioon luolaan asumaan. Raskas taistelu nälänhädän keskellä on vaikeaa ja toivotonta, ja lapsuudelle on jätettävä hyvästit, kun on aika ottaa isompi vastuu kaikesta. 

Tarina on yllättävänkin moniulotteisesti toteutettu, sillä päähenkilö Seita on kaukana yksiulotteisen hyvästä persoonasta. Hän pyrkii kyllä toimimaan parhaansa mukaan, mutta ei voi silti välttyä ylpeyden tunteelta, josta kasvaa aika ikävä muuri mahdolliselle avun pyynnölle tätiä kohtaan. Tädin käyttäytyminen on kyllä hyvin kamalaa, sitä ei käy kieltäminen. Setsuko taas on ihanan aidon ja viattoman oloinen pikkutyttö, josta on vaikea olla pitämättä. Siinä missä Seita näkee sodan julmuudet suoraan, tuo Setsuko kaunista iloa ja toivoa kaiken sen keskelle.

Sodan maailma on kuvattu elokuvassa pelottavan realistisesti ja karusti. Asioita ei kaunistella, vaan tarina kerrotaan juuri niinkuin kuuluukin. Vaikka aikuisten maailma on synkkää ja ahnetta kuin mikä, on sitä kaikkea pehmittämässä ne kauniit ohikiitävät hetket. Yksi mieleenpainuvimmista kohtauksista onkin se, jossa Seita kätkee tulikärpäsiä, ja päästää ne illalla hohtamaan pimeässä luolassa. Kohtaus on kaunis ja antaa katsojalle tilaa hengittää brutaaliuden keskellä. Tulikärpästen symboli sodasta kärsivistä lapsista on herkästi ja kauniisti toteutettu. 

Tunnelma elokuvassa on hyvin kaunis hauraalla ja sydäntäsärkevällä tavalla. Vaikka pääsointu on paikoitellen raskas ja synkkä, on sen vastapainona iloa ja aitoa kauneutta myös mukana. Iso merkitys on henkeäsalpaavalla musiikilla, joka vain tehostaa tuota kaikkea entisestään. 

Yhdessä kohtauksessa elokuvasta voi huomata pienen "eastereggin". Sisarusten peseytyessä rannalla, on siellä hyvin tutunnäköinen isoäiti lapsenlapsensa kanssa. Kaksi hahmoa vaikuttaisivat olevan Naapurini Totorossa esiintyvät isoäiti sekä Kanta.

Tulikärpästen hauta on hyvin kaunis ja tunteita herättävä mestariteos. Se on samalla myös helposti parhaimpia näkemiäni elokuvia ikinä. Leffan vaikutus on etenkin tunneskaalalla yllättävän voimakas: pitkästä aikaa uudelleenkatsoessa yllätyin, kuinka suuria vihan tunteita se minussa saikaan aikaan. Erityisesti se kaikki epäreiluus  on vain niin julmaa ja sydäntäsärkevää seurattavaa. Leffa on myös erittäin erikoinen tapaus sotaelokuvien joukosta. Itse sotaan ei niinkään keskitytä, vaan sen seurauksiin viattomille lapsille, jotka joutuvat sodan päättömästä maailmasta tahtomattaan kärsimään. Vaikka Takahata väitti ettei elokuva ole suoranaisesti sodanvastainen teemaltaan, saa se katsojassa siihenkin liittyviä pohdintoja aikaan. 

Lue myös: 

• Tulikärpästen hauta: tietoa, pohdintaa ja synkkää teoriaa
  

Bonusfakta:

• Hedelmäkarkit, joita Setsuko elokuvan aikana syö, ovat Sakuma Confectionary Companyn tuottamia. Oikeassa elämässä niitä alettiin valmistamaan vuonna 1949, neljä vuotta siitä eteenpäin, mihin elokuvan tapahtumat sijoittuvat. Muutaman vuoden kuluttua elokuvan ilmestymisen jälkeen Sakuma julkaisi rajoitetun erän hedelmäkarkkipurkkeja, jollainen elokuvassa esiintyy. Joissakin karkkipurkeissa oli myös kuva Setsukosta.

Lähteet: fi.wikipedia.org, www.imdb.com