Top 10 Studio Ghibli-elokuvien maailmat

Monissa Ghiblin leffoissa on aivan ihanan mystisiä, fantasiamaisia ja erikoisia asioita pursuavia maailmoja, joihin ne sijoittuvat. Yleensä niissä myöskin vallitsee jokin tietynlainen tunnelma, esim. seesteinen, synkkä, unenomainen jne. Voisin mietiskellä 10 Ghiblin elokuvien maailmaa, jotka ovat tehneet minuun jollain tapaa erityisen vaikutuksen. Sijoitukset eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä.

10. TUULEN LAAKSON NAUSICAÄ

Tuulen laakson Nausicaän post-apokalyptisessä asetelmassa on aina ollut jotain, mikä kiehtoo minua aivan suunnattomasti. Miyazakin mielikuvitus antoi tulevaisuuden saastuneesta maapallosta mielenkiintoisen näkemyksen, vaikka sen ehkä kuuluisi olla ennemminkin luotaantyöntävä. Mutta koska Nausicaä itse niin avoimesti tutkailee tuota kaikkea, niin eihän sitä voi katsojanakaan kuin ihailla.

9. TULIKÄRPÄSTEN HAUTA

Vaikka Tulikärpästen haudan sotamaailma on melkoisen synkkä ja karu, niin siellä on silti sitä tuttua Ghibli-taikaakin mukana. Jostain syystä ne kauniit tulikärpäset kiehtovat minua hyvin paljon. Erityisesti kohtaus, jossa sisarukset ihailevat tulikärpäsiä luolassaan, on yllättävän kaunis ja puoleensavetävä. Sitähän haluaisi aivan itsekin etsiskellä luolan ja kerätä sinne tulikärpäsiä valonäytöstä varten!

8. NAAPURINI TOTORO

Kuka nyt ei haluaisi voida asua maailmassa, jossa mielikuvitusolennot heräävät eloon? Kyllähän nyt minäkin haluaisin päästä Kissabussiin kyytiin ja lainata sateenvarjoani Totorolle! Muutenkin on Naapurini Totoron maailmassa mukavan seesteinen tunnelma, mikä stimuloi aivoja ihanalla tavalla. 

7. KIKIN LÄHETTIPALVELU

Kuten Naapurini Totorossa, myös Kikin lähettipalvelussa vallitsee ihanan seesteinen tunnelma. Kaupunki, johon Kiki muuttaa, on aivan tavattoman kauniisti animoitu. Silmät tutkailevat kaikki mahdolliset rakennukset ja kujat läpi niinkuin ne olisivat jotain suurta herkkua.

6. EILISEN KUISKAUS

Eilisen kuiskauksessa ihailen eniten sen menneisyyden kuvaustyyliä: yksityiskohdat eivät ole tarkkoja, ja maisemissa on hentoa akvarellimaista otetta mukana. Puhumattakaan, kuinka helposti samaistuttavia Taekon muistot ovat, niin menneisyyden animointi väkevöittää ihanasti sitä kaikkea. Kun itsekin muistelemme asioita, ei paikkojen yksityiskohdat ole tarkasti mieleenpainuneina, minkä vuoksi pidän Eilisen kuiskauksen animaatiotyyliä hyvin nerokkaana.

5. PORCO ROSSO

Porco Rossossa on aivan tajuttoman mahtava ja puoleensavetävä tunnelma! Se yhdistettynä sen maailman väririkkauteen ja italialaiseen teemaan musiikkeineen saa aikaan aivan uskomattoman olon. Porco Rosso onkin mielestäni Liikkuvan linnan ja Henkien kätkemän ohella kauneimpia Ghiblejä ulkoasultaan. Sen maailmassa on jotain hyvin aitoa, minkä vuoksi siihen uppoaa aina mukaan ihmeellisellä tavalla. Tekisi jopa mieli itsekin hypätä tuon punaisen lentokoneen kyytiin ja nähdä kaikki maisemat, joiden halki Porco lentelee!

4. SYDÄMEN KUISKAUS

Sydämen kuiskauksen maailma on eräitä vaikuttavimpia ja mukaansaimaisevimpia, mitä animaatioista tiedän! Se onkin aika uskomatonta, kun kyseessä on vieläpä varsin realistinen elokuva. Sydämen kuiskauksen maisemat, yksityiskohdat ja musiikki huokuvat jollain ihanalla tavalla taianomaisuutta, mikä löi minut ensimmäisellä katselukerralla aivan ällikällä. Ihmettelin silloin kovasti, että kuinka jotain näin kaunista on voitu saada aikaan. Se jos jokin inspiroi minua ottamaan lisää selvää Studio Ghiblistä ja animesta ylipäätään.

3. PRINSESSA MONONOKE

Prinsessa Mononokessa on ehdottomasti kaikista lumoavin metsä, mitä olen animaatioissa nähnyt. Siinä on hyvin paljon mystiikkaa ja synkkyyttä mutta silti myös jotain lapsenomaistakin näkemystä. Olen aina muutenkin pitänyt metsistä, niissä on kiva seikkailla, joten hypähtäisin mielelläni tuonne täynnä omituisia otuksia pursuavaan Peurajumalan metsään. Kodamat, susi- ja villisikajumalat sekä itse Peurajumala olisivat melkoinen ilmestys. Erityisesti ne ihanan söpöt Kodamat haluaisin ehdottomasti tavata!

2. HENKIEN KÄTKEMÄ

Olisi suuri synti olla mainitsematta Henkien kätkemän rinnakkaismaailmaa! Ketä nyt ei kiehdo tuo maaginen mutta toisaalta ahdistava paikka, johon tyttönen joutuu jumiin? On aaveita, jumalia, nokipalleroita ja vaikka mitä. Ja tietenkin sen visuaalinen väririkkaus ja rajaton mielikuvitus on se, mikä Henkien kätkemän visuaalisesta puolesta tekeekin niin uskomattoman vaikuttavan.

1. LIIKKUVA LINNA

Sitten on tietenkin vielä Liikkuvan linnan maailma, mikä varmaan onkin Henkien kätkemän ohella mielenkiintoisin paikka johon sukeltaa. Liikkuvassa linnassa minua oikeastaan kiehtoo ihan kaikki visuaaliselta puolelta: niin itse linna, kuin myös kaikki paikat joissa hahmomme seikkailevat. Jopa itse Sophien hattukauppa on jo ihanan mukaansaimaiseva kodintuntuisuudellaan. Liikkuvassa linnassa tietenkin on vaikka kuinka yksityiskohtia mitkä kiehtovat, mutta mieleenpainuvin lienee värikiekko, jolla pääsee matkailemaan eri kaupunkeihin. Olen tuskin ainoa, joka on mietiskellyt, että mihinköhän se musta väri johtaa. Siitä muistakseeni kerrottiin kyllä kirjassa, mutta luulen sillä olevan erilainen merkitys tässä elokuvassa. Nimittäin aina kun Hauru on lintumuodossaan lentelemässä sodassa, tulee hän takaisin mustan värin kautta - symboloisiko se musta väri kenties sotamaailmaa? 

Tulipas nyt paljon tekstiä Liikkuvasta linnasta, heh. Lienee varmastikin selvää, että jos minun pitäisi valita Ghibli-maailma jossa eläisin, olisi se ehdottomasti tämä. Kaikki se väri- ja mielikuvitusrikkaus velhoineen ja demoneineen kiehtoo minua erittäin paljon.

Kuvat: tor.com, ekostories.com, imdb.com, comicsverse.com, godubrovnik.com, pinterest.com, brightwalldarkroom.com, sinema.sg, rogerebert.com, nefariousreviews.com

Prinsessa Mononoke: fiilistelyä ja analyysiä

Elokuvat ovat parhaimmillaan suuria elämyksiä, jotka jäävät elämään meissä. Joistakin muodostuu ikisuosikkeja, joihin ei kyllästy, kun taas jotkut kestävät vain sen muutaman vilkuilun. 

Prinsessa Mononoke, kuten monet muutkin Ghiblit, on kestänyt minulla yhä monia katselukertoja. Olen katsonut sen ehkä jotain 10 kertaa tai enemmän. Juuri eilen katsoin sen taas muutaman kuukauden päästä, ja yhä se tekee minuun suuren vaikutuksen ja herättää paljon ajatuksia. Vaikka olenkin kirjoitellut siitä jo arvostelua, halusin avata sitä vielä muussakin merkityksessä. Mitkä asiat tekevät Prinsessa Mononokesta niin mahtavan?

1. Musiikki. Kiitos Joe Hisaishi, olet tähän mennessä varmaankin paras elokuvasäveltäjä mitä tiedän. Prinsessa Mononokessa joka ikinen musiikkikappale on täynnä voimakkaita tunteita. Erityisesti Legend of Ashitaka, Journey to the West, Mononoke-hime sekä Ashitaka and San ovat suorastaan täydellisiä sävellyksiä. 

2. Animaatiotyyli. Tarvitseekohan sitä edes erikseen mainita, että Ghiblin animaatiotyyli on ehdottomasti parhaimpia, mitä piirretyistä voikaan löytyä. 

3. Mystiikka, mielikuvitus ja japanilainen kulttuuri. Elokuvassa on paljon uutta ja outoa länsimaalaisia animaatioita katsoneelle. Samalla saattaa tuntua, että uutta kulttuuria ja Miyazakin mielikuvitusta saa suuren annoksen kerralla.

4. Moniulotteisuus. Kukaan ei ole puhtaasti hyvä tai paha Prinsessa Mononokessa. Esimerkiksi Eboshista saa aluksi ilkeän kuvan, mutta hahmoa syvennettäessä hänestä löytyy paljon hyviäkin puolia. Moniulotteisuus ja -kerroksisuus on poikkeuksellisen suurta Mononokessa. Sen vuoksi ainakin minulla kesti muutaman katselun verran, että ymmärsin elokuvaa kunnolla. On monia hahmoja, joiden nimet, motiivit ja asetelmat saattavat tuntua aluksi epäselviltä, mutta ne avautuvat uusintakatseluiden myötä.

5. Ekosanoma, joka ei kuitenkaan ole saarnaava tai alleviivaava. Ketään ei osoitella sormella Prinsessa Mononokessa. Kaikilla osapuolilla on perusteltu syy siihen mitä he tekevät. Ainakaan itse en katsojana ole täysin jumaleläinten tai ihmisten puolella. Oikeastaan aina kun katson elokuvan, seurailen ja tutkailen sitä kaikkea avoimin mielin. Ihmiset ovat tyhmiä, mutta niin ovat villisikajumalatkin. Miksi taistella viimeiseen sikaan asti? Mitä hyötyä siitä on? Ihmisistä taas herää seuraavanlaisia ajatuksia: miksi ampua Peurajumalan pää? Mitä tyydytystä siitä loppupeleissä saa, jos luonto tuhoutuu? Älykkäimpänä hahmona taidan pitää loppujen lopuksi susijumala-Moroa, jolla on melko viisaita lausahduksia. Erityisesti mieleeni jäi tällä kertaa lause, jonka hän kertoi villisikajumalille: "Minussakin on ihmisten myrkkykivi. Nago pakeni, mutta minä olen valmis kohtaamaan kuoleman."

Ja varmasti vaikka mitä muuta voisi Mononokesta raapustella. Kyseessä on äärimmäisen kaunis, älykäs, koskettava ja ajatuksia herättävä leffa. Ainakaan itse en voi millään olla liikuttumatta lopussa, joka jättää niin ihmeellisiä tunteita ja ajatuksia sisälle. Elokuva on etenkin tällä hetkellä vieläpä hyvin ajankohtainen. 

Halusin vielä etsiskellä ja listata muutaman faktan/seikan, mitkä saattavat mietityttää Prinsessa Mononokessa:

- Tapahtumapaikkana toimiva metsä perustuu oikeaan sijaintiin Japanissa, Yakushima nimiseen saareen.

- Rautakylän työntekijät sairastavat lepra nimistä tautia. Sitä sairastavat eristetään terveistä, ja heille annetaan muuta hyödyllistä työtä. Tässä tapauksessa sitä sairastavat valmistavat aseita.

- Ashitakan nimi tarkoittaa "kirkasta huomista" (="bright tommorrow"). Miyazaki tarkoitti sillä mitä luultavimmin, että päähenkilö johdattaa maailman parempaan huomiseen.

- Sanin nimi tarkoittaa kolmea. Sillä mitä luultavimmin heijastetaan sitä seikkaa, että San on Moron kolmas lapsi.

- Mononoke tarkoittaa kökösti suomennettuna "jota ei voi tietää asiaa" (="unknowable thing"). Sillä tarkoitetaan Sanin olemusta, sillä hän on suden lapsi mutta silti jotain muuta kuin ihminen. 

- Elokuvassa esiintyvät jumalat, kuten Moro, Nago, Kodamat ja Peurajumala, ovat lähtöisin Shintolaisuudesta.

Miksi Ashitaka leikkasi hiuksensa? Ashitakan hiustenleikkuu symboloi hänen menetystä kulttuuristaan ja perinnöstään. Sen lisäksi elokuvan alussa Ashitakan kihlattu (huom. ei siis sisko, kutsumanimestä huolimatta) Kaya antoi hänelle tikarin muistoksi hänestä. Kaikki tuo viittaa siihen, että Ashitaka ei enää saisi palata kotikyläänsä.

Miksi Morolla on kaksi häntää? Moron kaksi häntää symboloivat hänen olevan jumala eikä ainoastaan susi. Kaksi häntää saattavat kuitenkin viitata myös siihen, että hänellä on kaksi oikeaa pentua, kun taas San on adoptoitu.

Ja entäs ovatko muut mietiskelleet, että kuinka Moro kykeni yhä puremaan Eboshin käden irti, vaikka hän ilmeisesti jo kuoli? Huomasin, että emmehän missään vaiheessa näe, että Peurajumala olisi riistänyt häneltä hengen. Peurajumala riisti ainoastaan Okkoton hengen. Siksi Moro olikin vielä elossa.

Kiinnitin myös tällä kertaa enemmän huomiota siihen, että Sanin korvakorut aina kilajavat kauniisti tietyissä kohdin. Sillä täytyy olla jokin merkitys. Niin kuulemma tapahtuu aina, kun häntä kohdellaan kuin ihmistä. Niitä ovat mm. seuraavat kohtaukset: Ashitaka tapaa hänet ensimmäisen kerran, San putoaa katolta ja susimaski irtoaa, Ashitaka kutsuu häntä kauniiksi, San vastaanottaa Ashitakan antaman tikarin.

Kyseisiä asioita listatessa ja pohtiessa arvostukseni vain kasvaa kasvamistaan tätä elokuvaa kohtaan. Yllättävän paljon huolellisuutta käytetty yksityiskohtiin, ja myös yllättävän syvällisiä asioita aina kuoren alta paljastuu. Ehkäpä seuraavalla kerralla löydän taas jotain uutta, mihin en ole aiemmin kiinnittänyt huomiota? Juuri tällaiset seikat tekevät elokuvasta todellisen kestosuosikin. Uskon, etten tule koskaan kyllästymään Prinsessa Mononokeen.

Ja kaikki nuo faktat/pohdinnat ovat sitten ihan alla listaamistani lähteistä peräisin. 

Lähteet: https://screenrant.com/facts-princess-mononoke-japanese-fans-will-know/, https://anime.stackexchange.com/questions/20042/why-didnt-ashitaka-return-to-his-village-after-his-curse-was-lifted, https://capsing.tumblr.com/post/91037857553/things-i-noticed-while-re-watching-princess

Kuvat: wikipedia.com, suwalls.com, spotern.com

Arvostelu: Prinsessa Mononoke ~ Mononoke-hime (1997)

PRINSESSA MONONOKE

Ohjaus: Hayao Miyazaki

Pääosissa: Yôji Matsuda, Yuriko Ishida, Yûko Tanaka, Kaoru Kobayashi, Akihiro Miwa, Masahiko Nishimura, Tsunehiko Kamijo, Mitsuko Mori ja Hisaya Morishige 

Genre: animaatio, fantasia, seikkailu, toiminta

Kesto: 2h14min

Ikäraja: 12

Prinsessa Mononoke (Mononoke-hime, suom. Henkien prinsessa) on Hayao Miyazakin eeppinen elokuvaohjaus, joka on saanut Japanin ensi-iltansa 12.7.1997. Suomeen elokuva saapui vuonna 2001. Elokuva on Ghiblin ensimmäisiä, jossa hyödynnettiin tietokonetta apuna animoinnissa. Elokuva muistuttaa pääteemansa vuoksi jonkin verran Tuulen laakson Nausicaä-elokuvaa. Suurin ero niiden välillä on kuitenkin aikakausi, johon ne sijoittuvat. Siinä missä Tuulen laakson Nausicaän tarina sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen, sijoittuu Prinsessa Mononoke muinaiseen menneisyyteen. 

Muistelen tämän olleen se Ghiblin leffa, jota minun oli aluksi melko hankala ymmärtää. Se sisältää paljon kulttuurisidonnaisia asioita, ja sen mustavalkoisuutta rikkova asetelma todellakin haastaa minkä ikäisen katsojan tahansa. Elokuvassa on juoneen niin monta merkityksellistä hahmoa, että motiivien ymmärtäminen oli itselläni hieman sumussa. Muistan, että en edes ensi kerralla katsonut tätä loppuun asti yhdeltä istumalta. Miyazakin omaperäinen mielikuvitus on samaan aikaan kiehtovaa ja outoa. Olen huomannut, että elokuva vaatii sataprosenttisesti katsojan huomion, jotta sen kokonaisuuden kunnolla ymmärtää.

Elokuvassa mennään heti suoraan asiaan. Lännestä saapunut riivattu villisikajumala hyökkää kylään, jossa prinssi Ashitaka asuu. Ashitaka saa demonilta kiroustartunnan käteensä, minkä seurauksena kylän eukko neuvoo häntä matkustamaan kauas länteen etsimään siihen parannuskeinoa. Kirous saa aikaan mystisiä kykyjä Ashitakassa, mikä näkyy hänen fyysisessä vahvuudessa ja paremmassa jousien tähtäystarkkuudessa. Toisaalta kirous on myös tuhoava, ja ilman parannusta se tappaa tartunnan saaneen hitaasti. Lännestä Ashitaka toivoo löytävänsä metsän ylimmän hengen, Peurajumalan, joka vastaa niin kuolemasta kuin elämästä. Sen sijaan hän joutuukin keskelle metsän eläinjumalien ja Rautakylän asukkaiden välistä sotaa. 

Matkatessaan erään kylän läpi, kohtaa Ashitaka epäilyksiä herättävän munkin nimeltä Jiko Bou. Tämä havittelee keisarin antaman luvan varjolla Peurajumalan päätä, koska huhujen mukaan sillä voi saavuttaa kuolemattomuuden. Jiko Bou edustaa elokuvassa ihmisen ahnetta ja itsekästä puolta. Eboshi on Rautakylän Valtiatar, jonka alaisina toimivat kiväärimiehet sekä sulatossa työskentelevät entiset ilotytöt. Sulaton naiset tarjoavat mukavasti huumoria synkkään tunnelmaan, eikä heistä voi olla pitämättä. Yhdeksi suurimmaksi sivuhahmoksi nousee myös susijumalten prinsessa San, eli prinsessa Mononoke. Hän edustaa elokuvassa vahvasti metsää ja eläinjumalia, eikä hän voi sietää ihmisiä. Kohdatessaan Sanin tuntee Ashitaka välittömästi vetoa tämän villiä olemusta kohtaan. Heidän tutustuminen aiheuttaa Sanille ristiriitaisia tunteita omasta identiteetistään. Hän ei fyysiseltä olemukseltaan ole susi, mutta ei henkisesti koe olevansa ihminenkään. Miyazaki on aina ollut tunnettu elokuviensa vahvoista naishahmoista, ja sitä juuri San, Eboshi ja Rautasulaton naiset parhaiten edustavatkin.

Elokuva käsittelee hyvin raskaita teemoja, joista keskeisimmäksi nousee ihmisen ja luonnon väliset konfliktit. Elokuvan kokonaisuus niin hahmoineen kuin lopetusratkaisuineen sitä edustavatkin juuri täydellisesti. Mitä yleensä Ghiblin päähenkilöihin tulee, niin Ashitaka ei ole mielestäni aivan persoonallisimmasta päästä. En kuitenkaan näe asiaa hirvittävän isona heikkoutena, koska se antaa katsojalle mahdollisimman puolueettoman näkemyksen kokonaisuudesta kumoten mustavalkoisuutta. Se, että Ashitaka ei selkeästi ole metsän tai Rautakylän puolella, ja että selkeää vihollista ei ole, toteuttavat sen juuri hyvin. Haluan tavallaan ajatella sen niin, että Ashitaka kuvastaa katsojaa, ja jää siksi melko sivusuuhun persoonallisuutensa puolesta. Sivuhahmot ovat sen verran laadukkaasti luotuja, että päähenkilön onttous ei pääse liiaksi häiritsemään.

Eboshi on juuri täydellinen antagonisti. Hänen taipumuksensa tuhota metsää raudan valmistamisen vuoksi antaisi helpostikin aihetta vihata häntä. Hahmosta löytyy silti hyvin inhimillisiä puolia, mitkä tekevät hänestä helposti lähestyttävän. Susijumalista keskeisimmäksi hahmoksi nousee niiden emo, Moro, joka on myös Sanin kasvattiäiti. Moro on ihmisten aiheuttamaa vihaa täynnä oleva otus, joka tuntuu elävän viimeisiä elinvuosiaan vain tappaakseen valtiatar Eboshin. Vaikka sympatiaa luulisi enemmän kallistuvan metsän asukeille, ovat he yhtä syyllisiä vihaan ja sotaan, joka heidän ja ihmisten välillä riehuu. Siinä missä ihminen tyhmyydessään valtaa lisää elinaluetta, joutuu metsä eläinjumalineen kinkkiseen vastakkainasetteluun kasvattamalla vihaa aina vain lisää. Eläimet ovat hyvin vihaisesti ärjyvää porukkaa ja ihan syystä. Ainoan poikkeuksen tekee Peurajumala, jonka ei havaita puhuvan elokuvassa lainkaan.

Animaatiotyyli on tietenkin Miyazakille tyypillisesti hyvin kaunista. Metsä on kuvattu lumoavalla tavalla, ja tuntuu, kuin olisin itsekin saman metsän uumenissa temmeltelemässä. Ja musiikki...huhhuh. Joe Hisaishi esittelee ehdottomasti yksiä parhaita luomuksiaan tässä teoksessa. En osaisi edes omaa suosikkia niistä valita; on mahtipohtinen Legend of Ashitaka, uhkaa huokuva Demon God, lumoava Journey to the West, koskettava Mononoke Theme song sekä henkeäsalpaava Ashitaka and San. Musiikki saa aikaan minussa hyvin vahvoja tunteita, ja siihen vielä päälle lumoavan kauniit kohtaukset, niin jo on tunnelmallinen pakkaus koossa.

Elokuva ei tosiaankaan ole lapsille suunnattu. Sen voi huomata jo Ghiblin logon ilmestyessä ruudulle, jonka aikana uhkaavat rummut soivat. Monimutkaisen teeman lisäksi elokuvassa lentelee sen verran paljon verta ja irtopäitä, että ikärajaa onkin ihan suotuisaa noudattaa. Raakuustaso on melko samanlaista kuin Tulikärpästen haudassa.

Synkästä tunnelmastaan huolimatta voi Miyazakille tyypillisen lapsenmielisyydenkin huomata. Sitä edustavat kenties parhaiten Kodamat, jotka ovat pieniä ja söpöjä metsänhenkiä. 

Prinsessa Mononoke on hyvin kaunis mestariteos, jonka raskaat teemat ja syvällinen dialogi puhuttelevat katsojaa aidosti. Tarinassa on monta kerrosta ja paljon sivuhahmoja, miksi sitä voi olla hankala ensikatsomiselta ymmärtää. Elokuvasta on tässä parin vuoden sisällä kehkeytynyt jo yksi suosikeistani Ghibliltä, ja se onkin nykyään suosikkileffani Miyazakilta Liikkuvan linnan ja Henkien kätkemän ohella. Muutenkin Mononoke edustaa kiistatta parhaimmistoa kyseiseltä studiolta tai animesta ylipäätään. Kyseessä on tyylikkäästi ja moniulotteisesti toteutettu tarina ekosanomalla, joka ei kuitenkaan sorru mustavalkoisuuteen. Soundtrack taasen on ehdottomasti täyttä kultaa, eikä taatusti jätä ketään kylmäksi.

Mononoke Hime sanat suomeksi:

Sydämesi värisi kuin viritetty jousi

Kun kuunvalossa kosketin sinua

Kukaan ei tunne sydäntäsi

Näen sinut, kun aurinko painuu mailleen

Viekoittelevan kauniina mutta kylmänä

Kuin veitsen terä kiiltävä

Niin terävä ja häikäisevä

Kukaan ei tunne sydäntäsi

Surusi, huolesi ja tuskasi

Ovat kätköissä öisen metsän

Suljettu sydämesi

Maailmalle kuuluu

Mutta vain henget sen tuntea voi

Vain metsän henget sen tuntea voi

Tiesitkö?

Elokuvan alussa Ashitaka hyvästelee kylässään Kayan, joka kutsuu Ashitakaa isoveljeksi. Kutsumanimestä huolimatta hahmot eivät ole sukua toisilleen. Kaya on oikeasti Ashitakan kihlattu. (Lähde: ghibli.fandom.com)

Lue myös postaus, jossa mietteitä ja faktoja Prinsessa Mononokesta: Prinsessa Mononoke: fiilistelyä ja analyysiä.

Elokuvan tiedot: www.imdb.com