Top 10 Parhaimmat anime-elokuvat

Nyt kun katselukokemus animeleffojen puolelta on omalla kohdallani kasvanut paljon, niin mielessäni kävi, että voisi tehdä top-listaa parhaimmista anime-elokuvista. Lista perustuu tietty omaan mielipiteeseeni, ja kerrohan toki kommenttikentässä, mitkä ovat omia suosikkianime-elokuviasi!

Olen jättänyt Studio Ghiblin elokuvat tarkoituksella pois listalta, koska muuten listani olisi täynnä niitä, ja haluan tässä listassa tuoda esiin muita anime-elokuvia. Jos Ghiblien listaus kiinnostaa, pääset Ghiblien top-listaukseen tästä.

Jos jotain kunniamainintoja haluaisin antaa, niin ne varmaankin olisivat ainakin seuraavat leffat: Poika ja Peto ja Wolf Children.

10. SUZUME

(Makoto Shinkai, 2022)

Shinkain viimeisin leffa onnistui yllättämään minut oikein positiivisesti! Leffa tarjoaa juuri sopivasti jännitystä, sympaattisia hahmoja ja huumoria. Ja tietysti animaatiotyyli on myös upeaa. Tällä kertaa Shinkain leffa tuntuu pitkälti kasvutarinalta, minkä vuoksi päähenkilö on myös helposti samaistuttava. Tietysti myös teemat onnistuvat puhuttelemaan.

9. PAPRIKA

(Satoshi Kon, 2006)

Paprika on jännittävä ja surrealistinen elokuva, joka yhdistelee unia ja todellisuutta keskenään. Dr. Atsuko Chiba ja etsivä Konakawa yrittävät saada kiinni DC-minilaitteen varastajan, minkä seurauksena kaikenlaista kaaosta ja kiemuroita riittää. Värikäs animaatiotyyli ja mahtava soundtrack tekevät kiehtovan juonen lisäksi vaikutuksen. 

8. GHOST IN THE SHELL

(Mamoru Oshii, 1995)

Ghost in the Shell sijoittuu vuoteen 2029, jolloin ihmisiä on muokattu kyberneettisillä implanteilla joiden kautta he voivat olla yhteydessä tietoverkkoihin. Ihmisen ja keinotekoisen raja siis nousee selvästikin yhdeksi keskeiseksi teemaksi. Myös jännitystä leffassa riittää, kun päähahmo Motoko Kusanagi sekä muut jahtaavat Nukkemestariksi kutsuttua vaarallista kyberterroristia. Kyseessä on todella sellainen leffa, joka vaatii sataprosenttista keskittymistä, muuten katsojana olet pihalla kuin lumiukko.

7. LUPIN III - CAGLIOSTRON LINNA

(Hayao Miyazaki, 1979)

Miyazakin debyyttifilmi on kyllä jotain aivan hulvatonta katsottavaa! Siitä tulee erittäin hyvälle tuulelle, koska sen aikana saa naureskella niin kovasti, ja tietty kunnon seikkailuleffan tavoin myös jännitystä riittää. Cagliostron linnan päähenkilö Lupin on oikein veikeä ja älykäs tapaus, jonka keksimiä ratkaisuja seikkailun edetessä on herkullista seurata. Muutkin hahmot ovat oikein mainioita tapauksia, ja juoni jaksaa aina tempaista mukaansa.

6. THE GIRL WHO LEAPT THROUGH TIME

(Mamoru Hosoda, 2006)

The Girl Who Leapt Through Time on todellinen hyvän mielen elokuva maittavalla huumorilla ja idealla höystettynä! Päähenkilö Makoto löytää mystisen objektin, jonka avulla hän kykenee hyppäämään ajassa taaksepäin. Mikään mullistava scifi-teos ei ole kyseessä, vaan aikalailla perus kasvutarina, johon nyt on vain lisätty pientä aikamatkustusmaustetta mukaan. Ja tietenkin luvassa on paljon hauskoja tilanteita, mielenkiintoisia juonenkäänteitä ja hieman romantiikkaakin.

5. MILLENNIUM ACTRESS

(Satoshi Kon, 2001)

Millennium Actress on Satsohi Konin leffoista varmaankin kaikista sekavin, mutta samalla se on myöskin hyvin tunteellinen. Erityisesti lopetus yllätti minut aivan puun takaa ja kolahti kyllä lujaa. Tarinassa riittää jännitystä ja avointa mysteeriyttä, ja siinä taitaa olla myös paljon viittauksia tunnettuihin elokuviin, jotka ovat saattaneet hyvinkin mennä minulta ainakin toistaiseksi ohi. Paljon asioita jää katsojan tulkinnanvaraan, ja kuten Konin toisessa mestarillisessa elokuvassa Perfect Bluessa, Millennium Actressissa päähenkilö sekä tunnelma ovat ydin eikä niinkään juonen yksiselitteinen ratkaiseminen.

4. A SILENT VOICE

(Naoko Yamada, 2016)

A Silent Voice on kyllä ehdottomasti eräitä koskettavimpia elokuvia, mitä tiedän. Se on tarina kiusaamisesta, kiusatuksi tulemisesta ja itsetunnon käsittelemisestä. Luvassa on suuri tunteiden vuoristorata, jota kaunis ja loppuun asti hiottu pianomusiikki erinomaisesti tukee. Hahmot ovat erittäin hyvin luotuja ja samaistuttavia tapauksia, joskin sivuhahmoissa on pieniä puutoksia. A Silent Voice on yksi niistä elokuvista, joka ei aivan vakuuttanut minua ensimmäisellä katselukerralla, mutta uudelleenkatsottuna se iski minuun lujaa.

3. I WANT TO EAT YOUR PANCREAS

(Shin'ichirô Ushijima, 2018)

Ei, tämä elokuva ei kerro kannibalismista, vaikka nimi kieltämättä hieman epäilyttävältä kuulostaakin. Katsomalla teoksen selviää, mistä tuo nimi tulee. Kyseessä on näkökulmasta riippuen varsin tavanomainen kouludraama-anime, mutta mikä tekee tästä minulle niin erityisen, on sen käsittelemät teemat. Tarinahan keskittyy tutkailemaan mm. yksinäisyyttä, yhteyttä muihin ihmisiin sekä elämän merkitystä. Elokuvassa on toki joitakin vikoja, suurimpana niistä varmaankin aika yksipuoliset sivuhahmot. Siitäkin huolimatta I want to eat your pancreas on hyvin koskettava ja ajatuksia herättävä leffa, jonka teemoihin ja päähenkilöön voi katsojana pystyä jopa samaistumaan. 

2. PERFECT BLUE

(Satoshi Kon, 1997)

Perfect Blue on kyllä eräitä parhaimpia psykologisia elokuvia, mitä olen nähnyt! Tässä filmissä Konille tyypillinen surrealismi ja ihmismielen käsittely ovatkin aivan huipussaan. Tarina ei ole todellakaan suoraviivainen, vaan pikemminkin sekava. Yksiselitteistä ratkaisua ei juoneen mielestäni edes ole, hyvin paljon täytyy katsojan vain itse tähän uppoutua ja bongata yksityiskohtia sun muuta. Tarinassa on päähenkilön psyyken käsittelemisen lisäksi trilleripuoli, mikä tuokin jännitystä vielä enemmän mukaan. Mielenkiintoisena seikkana täytyy kyllä vielä mainita värien vaihtelu, joiden kanssa Kon tässä jännästi kikkailee (esim. tietyissä kohtauksissa punainen/sininen on vallitseva väri).

1. YOUR NAME.

(Makoto Shinkai, 2016)

Your Name. tulee tuskin minään yllätyksenä, onhan kyseessä hyvin suuren suosion saavuttanut anime-elokuva vuodelta 2016, joka ei ole Ghiblin käsialaa! Ja suosionsa teos on mielestäni täysin ansainnutkin, sillä sen tarina on hyvin moniulotteinen ja omaperäinen.

Your Name. on itse asiassa Ghiblien lisäksi ihan ensimmäisiä näkemiäni anime-elokuvia, enkä vielä silloin edes tiedostanut tämän nauttivan hyvin suurta suosiota. Ilman mitään ennakko-odotuksia leffa siis todellakin teki minuun suuren vaikutuksen nerokkaalla tarinankerronnallaan. Pidän erittäin paljon siitä, että elokuva alkaa varsin kevyesti sisältäen komediallisia hetkiä, mutta myöhemmin se sukeltelee dramaattisempiin ja syvällisempiin asioihin, minkä ansiosta tarina jopa koskettaa.

Edit: 14.1.24

Kuvat: www.pinterest.com

Arvostelu: A Silent Voice ~ Koe no Katachi (2016)

A SILENT VOICE

Ohjaus: Naoko Yamada

Pääosissa: Miyu Irino, Saori Hayami, Aoi Yûki, Kenshô Ono, Yûki Kaneko, Yui Ishikawa, Megumi Han

Genre: anime, draama

Kesto: 2h 10min

A Silent Voice (Koe no Katachi) on vuonna 2016 ilmestynyt anime-elokuva, jonka on ohjannut Naoko Yamada ja tuottanut Kyoto Animation. Se perustuu samannimiseen mangaan, jonka on kirjoittanut Yoshitoki Ôima.

Elokuvassa seurataan poikaa nimeltä Shoya, joka alkaa innostua kiusaamaan samalle luokalle tullutta tyttöä nimeltä Shoko. Shoya on jo alun alkaenkin melko vilkkaan oloinen poika, ja hän saa tietenkin uudesta tulokkaasta vettä myllyynsä kun selviää, että tämä on kuuro. Hän pilailee useat kerrat tämän kustannuksella, ja muut luokkalaiset joko nauravat mukana tai vaikenevat asiasta. Pian äärimmäinen kynnys kiusaamisessa saavutetaan, ja Shoko vaihtaa koulua. Koulun opettajien selvitellessä todellista kiusaajaa, kääntävät kaikki luokkalaiset selkänsä Shoyalle: hän on se joka aloitti kaiken, joten hän saa myös tuta tuntea kiusaamisensa seuraukset. Vaikka asetelma ei ole yksipiippuinen ja muidenkin pitäisi myöntää se oma osallistumisensa kiusaamiseen, väännetään Shoyasta mustavalkoisesti paha poika. Niin sitten käy, että kiusaajasta tuleekin kiusattu.

Elokuvan asetelma onkin hyvin kiehtova kaikessa erikoisuudessaan. Kerrankin päähenkilönä ei seurata kiusattua, vaan kiusaajaa. Onkin uskomatonta, kuinka itse kiusaajaa kohtaan alkaa elokuvan edetessä tuntemaan sympatiaa. Shoya on lapsena helposti yksipuolisesti vihattava hahmo, mutta kun tämän näkee saavan kaiken syyn niskoillensa, alkaa katsojana vähitellen olemaan hänen puolellaan ja haluavan muidenkin luokkalaisten myöntävän erheensä. Shoya onkin vanhempana aivan erilainen kuin lapsena: sosiaalisesti eristäytynyt ja yksinäinen. Mistä erityisesti pidän, on että hänen eristäytyminen muista ihmisistä näytetään hienolla tavalla: kaikilla ohikulkijoilla, jotka Shoya on sulkenut pois elämästään, on ruksit naaman edessä. Sillä korostetaan uskottavasti, kuinka täynnä syyllisyyttä ja syrjäänvetäytyneisyyttä hahmo on. 

Shoko on alusta loppuun asti kuitenkin se hahmo, joka kerää eniten sympatiaa puolelleen. Hän ei tosiaankaan ansaitsisi sitä kaikkea kurjuutta, mitä moni hahmo hänelle elokuvan aikana aiheuttaa. Hän vaikuttaa niin hyväntahtoiselta, mutta ei kuitenkaan naiivilla tavalla. Shoko on hämmästyttävän aidosti luotu persoona, joka yksinkertaisesti haluaa uskoa, että jokaisessa on jotain hyvää. Kaikki se kiusaaminen, niin henkinen kuin fyysinenkin, on välillä niin kamalaa katseltavaa, että siinä saa ihan itkuaan pidätellä. Vaikka Shoko onkin enemmän sivuroolissa, pääsee katsoja kurkistelemaan hänenkin sisimpäänsä ja huomaamaan, että hymyilevä tyttönen saattaa kantaa mukanaan hyvinkin rikkinäistä itsetuntoa.

Muut hahmot tuovat omat näkemyksensä asetelmaan. Joku on sivustakatsoja, hiljaisella tavalla kiusaamiseen osallistuva tai sitten jotain muuta. Sivuhahmoja on loppujen lopuksi niin paljon, että aivan jokaiseen elokuva ei ehdi keskittyä kunnolla. Onneksi heissä oli kuitenkin paljon sellaista, mitä jäi kyllä mielenpäälle kutkuttamaan. Luokkalaisista mieleeni jäivät erityisesti Ueno sekä Kawai. Ueno on varmaankin se hahmo, jota helpoiten vihaa. Yllätyksekseni ymmärsin kyseistä hahmoa kuitenkin melko hyvin. Hänhän itsekin toteaa, että sanoo asiat vain suoraan niin kuin ajattelee. Katsojana tietenkin toivoisi, että hahmo kuitenkin ajattelisi ensin ennen kuin puhuu tai tekee ja menisi välillä itseensä. Vaikka nyt en tietenkään hänen tekojaan puolustele, niin hänen motiivinsa tuntuivat silti olevan yllättävänkin selitettävissä. Minun ajoittain punaiseksi vaatteekseni päätyi Uenon sijaan Kawai. Näin hänessä paljon sellaista, mihin olen usein kouluissa törmännyt: joku luo itsestään puhtaan kuvan ja teeskentelee olevansa muuta kuin on.

Elokuva onnistuu laittamaan katsojansa siis todella pohtimaan luokkadynamiikkaan sekä ylipäätään kiusaamiseen liittyviä asioita. Omat kokemukset ja muistot kouluajoilta varmasti heräävät henkiin: millaisessa asemassa olet ollut, ja mitä tunteita olet kenties pidätellyt sisälläsi. Sen lisäksi A Silent Voice käsittelee muun muassa anteeksiantamista ja itsensä hyväksymistä. Katsoja pysyy emotionaalisella tasolla mukana alusta loppuun asti haluten ymmärtää hahmojen sisimmät ja motiivit.

Elokuvan musiikin kanssa on sanoinkuvaamattoman kaunista työtä tehty. Jos tarkasti kuuntelee voi huomata, että pianonsoitot on ilmeisesti äänitetty kirjaimellisesti pianon sisältä: musiikki kuulostaa tavallaan epätäydelliseltä ja pedaalin vaikutus on melko voimakas. Sillä selvästi yritetään heijastaa elokuvan  sanomaa: kuuntele muiden sisäistä ääntä. Usein on todettukin, että Shoko on se joka ei kyennyt kuulemaan, ja Shoya on se joka ei kuunnellut. Musiikki on kaiken kaikkiaan todella kauniissa tasapainossa jokaisen kohtauksen ja hahmojen mielentilojen kanssa. Erityisesti mainitsemisen arvoinen musiikkiosuus on Lit, joka kuullaan vasta ihan lopussa. Siinä tapahtui ainakin itselläni melkoinen tunteiden purkaus. Muutenkin elokuvan lopetus oli mielestäni juuri täydellisesti toteutettu ja jätti hyvin tyytyväisen olon.

Animaatiotyyli vaati itseltäni aluksi hieman totuttelua, mutta se onnistuu omalla tavallaan olemaan todella kaunista katseltavaa. Etenkin ihailen aina animeissa, kuinka maisemiin ja yksityiskohtiin jaksetaan panostaa. Hahmojen kasvot ja hiukset ovat kullakin omanlaiset, luoden kustakin erilaisen näköisen. 

Kaiken kaikkiaan A Silent Voice on todella emotionaalisesti latautunut kokonaisuus, joka kantaa sisällään hyvin tärkeitä aiheita. Koulukiusaamisesta on aina useita tarinoita kehitelty, mutta tämä teos tekee miellyttävän poikkeuksen. Sen päähenkilönä seurataankin kiusaajaa ja seurauksia, joita hän joutuu kokemaan sen takia. Tärkeänä osapuolena nähdään silti myös itse kiusattu ja kuinkä hän ei ole kaikkea sitä, miltä ulkoapäin näyttää. Katsoja saa avartaa mieltään näiden kahden keskiössä olevan henkilön lisäksi vielä sivuhahmoihin, joilla on kullakin omanlaisensa uskottava asema siinä kaikessa. Jos jotain olisin kaivannut elokuvalta lisää, on joidenkin sivuhahmojen syventäminen. Tässä tapauksessa elokuva on vahvasti koulukiusaamisdraama, miksi tietenkin hahmokehitys tuntuu tärkeältä. Sivuhahmoja on niin paljon, että aivan jokaiseen heistä elokuva ei kahden tunnin kestostaan huolimatta ehdi syventyä tarpeeksi. Onneksi yllättävän paljon katsoja heihin kuitenkin ehtii paneutua. Etenkin toisella katselukerralla sivuhahmoihin uppoutuminen tapahtui minulla jo huomattavasti paremmin. 

A Silent Voice on hyvin koskettava ja välillä raskaaltakin tuntuva elokuva, joka pistää katsojan tosissaan pohdiskelemaan aiheitaan. Se on yksiä tunteita herättävimpiä ja kauneimpia näkemiäni anime-elokuvia.

Elokuvan tiedot: www.imdb.com