Näytetään tekstit, joissa on tunniste spider-man: across the spider-verse. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste spider-man: across the spider-verse. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. joulukuuta 2023

Top 8 vuoden 2023 elokuvat

Näin se aika vain rientää, kun yksi vuosi on taas pian ohi. Jonkin verran vuoden 2023 elokuvia minun on tullut katsottua läpi, joten niistä voisi koota top-listan, vaikka se pienehköksi jääkin. Paljon teoksia minulla on siis kyllä näkemättä, en esimerkiksi ole katsonut Disneyn uusinta animaatiota Toive. Kieltämättä intoni Disneyn ja Pixarin uusia animaatioita kohtaan on hiipunut, sillä yhtiöiden viimeisimmät leffat ovat olleet melkoisia pettymyksiä minulle... No, mutta ei siitä sen enempää, vaan kurkistetaan, millaisia fiiliksiä listalla olevat elokuvat saivat minussa aikaan.

8. KUOLLEET LEHDET

En ole aiemmin nähnyt Aki Kaurismäeltä yhtäkään ainutta elokuvaa, joten en tiennyt mitä odottaa tältä teokselta. Kuolleet lehdet on hyvin, hyvin vähäeleinen elokuva. Paljoa filmissä ei tapahdu, eivätkä myöskään hahmot hirveästi lopulta puhu. Kuitenkin ihan mukava tunnelmallinen teos on kyseessä, ja sen ääressä viihtyy hyvin. Kesto kuitenkin jäi minun makuuni turhankin lyhyeksi. Se kertonee siitä, että sisältöä olisi voinut olla vähän enemmän. Vähintään kerran tämän kuitenkin ilomielin katsoi läpi. Ja olihan tämä nyt siinä mielessä hieno kokemus tältä vuodelta minulle, sillä kävin nimittäin ihan ensimmäistä kertaa Finnkino Tennispalatsissa! 


7. POIKA JA HAIKARA

Hayao Miyazakin uutukaista monet fanit olivat ehtineet odotella vuositolkulla. Menin katsomaan sen leffateatteriin tarkoituksella ilman, että olin katsonut siitä traileria. Halusin nimittäin tietää juonesta etukäteen mahdollisimman vähän. Harmikseni joudun toteamaan, että tällä kertaa Miyazakin teos ei onnistunut tekemään minuun isoa vaikutusta. Leffasta kyllä tunnistaa tuttuja taianomaisia elementtejä, jotka ilahduttavat. Toisaalta hieman uudempaa ideaa olisin kaivannut niiden ja fantasiamaailman osalta, sekä myös enemmän syvyyttä itse hahmoista. Ensimmäistä kertaa nimittäin hahmot tuntuivat hyvin etäisiltä, eikä leffa täten onnistunut olemaan koskettava tai vangitseva. Kyllä filmi onnistui silti viihdyttämään alusta loppuun asti, mutta omissa kirjoissani tämä ei pärjää Miyazakin aiemmille leffoille.

Arvosteluuni pääset tästä.


6. KILLERS OF THE FLOWER MOON

Killers of the Flower Moon on pisin leffa listalla, ja se myös kyllä tuntui. Ei sillä, että kyseessä olisi huono tai keskinkertainen teos, mutta tiivistämisen varaa tässä olisi mielestäni ollut. Aluksi leffalla kestää käynnistyä kunnolla, kun se käyttää melko paljon aikaa hahmojen pohjustamiseen. Juonen edetessä alkaa se pitämään paremmin katsojaa koukussaan. Sinänsä mitään isoja yllätyksiä luvassa ei ole, mutta draamaa ja tunteita se kuitenkin tarjoaa. Itse olisin kaivannut tiivistämisen lisäksi vielä syvennystä isossa roolissa olevan naishahmon osalta, mutta muutoin kyseessä oli oikein mieluisa katselukokemus.


5. SPIDER-MAN: ACROSS THE SPIDERVERSE

Katsoin vasta tämän vuoden kesällä ensimmäistä kertaa Spider-Man: kohti hämähäkkiversumia, ja se oli mielestäni suorastaan mestarillinen teos! Tietenkin siis kiinnostuin sen jatko-osasta. Spider-Man: Across the Spiderverse onnistui olemaan myös hyvin viihdyttävä, mutta itse olisin kaivannut siltä vähän enemmän hengittävyyttä. Myös antagonisti jäi hiukan syventämättömäksi, mikä toisaalta saattaa mahdollisesti korjaantua kolmannessa osassa. Leffan jälkeen tuntui, että kyseessä oli hyvä, mutta ei loistava elokuva. Ihan ensimmäisen osan tasolle tämä kakkososa ei siis mielestäni yllä. Jännityksellä odotan, millainen kolmas leffa mahtaa sitten olla, kun se ilmestyy...

Arvosteluuni pääset tästä.


4. NIMONA

Nimona ei poikkeuksellisesti pyörinyt elokuvateattereissa lainkaan, vaan ilmestyi suoraan Netflixiin. Olin aluksi melko ennakkoluuloinen sitä kohtaan, eikä alkupuoliskokaan onnistunut vakuuttamaan minua. Lopulta leffa päätyikin oikein posiitiviseksi yllätykseksi! Kyseessä on yllättävänkin syvällinen animaatio, jota voin suositella ehdottomasti myös aikuisille katsottavaksi. Teemoina pyörii mm. ennakkoluulot erilaisuutta kohtaan, ja hahmoista on onnistuttu tekemään monipuolisia. Kaukana yksinkertaisuudesta teoksen juoni siis on. Hieman nyt jälkeenpäin mietin, että olisiko leffalle pitänyt antaa sittenkin neljä tähteä, mutta näillä nyt mennään...

Arvosteluuni pääset tästä.


3. OPPENHEIMER

Ennen Oppenheimerin katsomista olin nähnyt Christopher Nolanilta ainoastaan Inceptionin ja Mementon. Oppenheimer olikin näihin kahteen verrattuna hyvin erilainen, sillä siinä ei ollut scifiä tai erityisen monimutkaista juonta. Tällä kertaa kyseessä on pikemminkin elämäkerrallinen draama, jossa seurataan ydinpommin keksijää tai toisin sanoen "ydinpommin isää". Hiukan alkuun pelkäsin ettei filmi olisi minun makuuni, mutta teoksen tarjoama draama ja fysiikan pyörittely upposi minuun mainiosti. Toki pituutta teoksella reilusti on, ja kieltämättä se pääsi viimeisen kolmanneksen aikana hieman tuntumaan. Siitä huolimatta tämä oli erittäin vaikuttava kokemus, ja kenties sen voisi joskus uudemmankin kerran katsoa läpi!


2. BARBIE

Barbie oli varmaankin tämän vuoden kiinnostavin tapaus! Nimittäin mietin etukäteen, että mitäköhän tähän on mahdollisesti keksitty. Itselleni Barbie-nuket ja Barbie-leffat olivat lapsuudessa todella isossa roolissa. Ja yhä minulla on ns. hienoimmat Barbiet tallella, ja pidänkin niitä ihan jopa koriste-esineinä nykyään. Sen verran harvinaisia ja arvokkaita ne mielestäni ovat!

No mutta miten sitten tämä itse leffa? No yllätyksiä täynnähän se oli! Kävin katsomassa sen elokuvateatterissa, ja olen myöskin katsonut sen hiljattain uudestaan sen ilmestyttyä HBO Maxiin. Täytyy myöntää, että leffa avautui minulle jopa hieman paremmin uusintakatselulla ja huomasin, kuinka syvällinen ja melko koskettavakin tapaus on kyseessä. Syvällisyytensä lisäksi tarjoaa elokuva rutkasti huumoria, joka osuu ja uppoaa. Erittäin hyvä filmi siis kaiken kaikkiaan on kyseessä!


1. SUZUME

Olen melko yllättynyt, että Suzume päätyi lopulta vuoden parhaaksi elokuvaksi listallani. Jotenkin kai odotin tämän näkemisen jälkeen, että kyllä jokin toinen leffa vielä kiilaisi ohi. Toisaalta, olihan tämä nyt erittäin vaikuttava kokemus! Suzumessa oli mielestäni huomattavaa parannusta verrattuna Shinkain aiempaan leffaan Weathering With Youhun, vaikka Your Namen mestarilliselle tasolle tässä ei mennäkään. Juoni onnistuu olemaan hyvin moniulotteinen, hahmot ovat sympaattisia ja pidettäviä ja komedialliset hetket ovat oikein onnistuneita. Elokuva oli alusta loppuun asti erittäin vangitseva ja tunteita herättävä! En malta odottaa, että sen voisi jossain vaiheessa katsoa uudelleen.

Arvosteluuni pääset tästä.



Kuvat: www.imdb.com

keskiviikko 26. heinäkuuta 2023

Arvostelu: Spider-Man: Across the Spider-Verse (2023)

SPIDER-MAN: ACROSS THE SPIDER-VERSE


Ohjaus: Joaquim Dos Santos, Kemp Powers, Justin K. Thompson
Pääosissa: Shameik Moore, Hailee Steinfeld, Brian Tyree Henry
Genre: animaatio, toiminta, seikkailu
Kesto: 2h 20min

Koska Spider-Man: kohti hämähäkkiversumia oli kovasti mieleeni, oli sanomattakin selvää, että kiinnostuin sen jatko-osasta. Jatko-osissa on tietysti aina hieman pelkona se, että ne eivät yltäisi samalle tasolle kuin ensimmäinen leffa. Vaikka siis meninkin katsomaan tätä elokuvaa hyvin innoissani, niin yritin pitää odotukseni melko maltillisina.

Miles on ollut hyvän tovin erossa eri ulottuvuuksista kotoisin olevista hämähäkkimieshahmoista ja jatkanut yksin puuhiaan oman ulottuvuutensa Hämähäkkimiehenä. Omituinen uusi antagonisti Spot alkaa vainota New Yorkia, ja Miles yrittääkin parhaansa mukaan hankkiutua mokomasta riesasta eroon. Spot vaikuttaa aluksi vain harmittomalta viholliselta, jonka voittaisi hetkessä. Vähitellen Milesille alkaa kuitenkin paljastua, ettei kyseessä olekaan niin yksinkertainen ja helppo tapaus kuin voisi luulla. Kuvioihin ilmestyy jo leffan alussa Gwen, jota Miles on jo ehtinyt kovasti ikävöidäkin. Gwen vaikuttaa kuitenkin salailevan Milesilta jotain, ja hän aikoo jopa lähteä New Yorkista jättämättä hyvästejä tälle. Miles päättää lähteä tämän perään, ja niin luvassa onkin jälleen uusi seikkailu...

Spider-Man: Across the Spider-Versen tarina nappaa heti mukaansa kiehtovuudellaan, ja jälleen ei voi olla ihastelematta äärimmäisen kaunista animaatiotyyliä. Milesia kannustaa pitkin leffaa onnistumaan, etenkin puolivälissä ilmenevän konfliktin myötä. Spot vaikuttaa tosiaan aluksi vain harmittomalta ja jopa hömelöltä antagonistilta, mutta tämän taustojen hieman avautuessa, alkaa uhkaavuus tulla kunnolla esiin. Spot jää hahmona silti kaipaamaan mielestäni vielä hieman enemmän syvyyttä alleen, mikä toisaalta saattaa korjaantua kolmannessa osassa. 


Sivuhahmot onnistuvat myös miellyttämään jälleen kerran, ja heidän ja Milesin seikkailua seuraa mielellään. Toimintakohtauksia on tällä kertaa huomattavasti enemmän, ja vaikka ne suurimmaksi osaksi toimivat hyvin, alkoi jossain vaiheessa tuntua, että leffalta kaipaisi hieman rauhallisempiakin hetkiä. Lopetus tuntuu melko töksähtävältä, vaikka sen toisaalta ymmärtää, sillä onhan tälle tulossa vielä jatkoa. Kuitenkin jokin piste iin päältä jää puuttumaan, sillä yhtä tyydyttävää lopputulosta ei tällä kertaa ole luvassa toisin kuin viimeksi.

Kokonaisuudessaan paketti jättää hieman kylmemmäksi kuin ensimmäinen osa, vaikka suhteellisen viihdyttävä tarina tälläkin kertaa on kyseessä. Kesto alkaa jossain vaiheessa tuntua, ja tarina olisikin kaivannut jonkin verran tiivistämistä ja tietynlaista napakampaa otetta. Huumori on kuitenkin jälleen kerran osuvaa, mikä on vain plussaa. Tiivistettynä Spider-Man: Across the Spider-Verse ei ihan onnistunut täyttämään odotuksiani, mutta jatkoa saavana kakkososana se hoitaa silti hommansa pääosin mainiosti. Saa nähdä, millainen Spider-Man: Beyond the Spider-Verse tulee olemaan...



Kuvat ja elokuvan tiedot: www.imdb.com