Top 9 vuoden 2021 elokuvat

Uusi vuosi on hiljattain alkanut, joten sen kunniaksi voisi koota jonkinlaista Top-listaa nähdyistä leffoista kuten viime vuonnakin tein. Jälleen kerran aika monta ns. "tärkeää" filmiä on minulla näkemättä, joten aika pieni Top-lista on siis luvassa. Lasken mukaan sellaisetkin leffat, jotka periaatteessa ovat vuodelta 2020, mutta jotka saivat ensi-iltansa Suomessa 2021. Ja näkemiäni elokuvia ovat Sound of Metal, Minari, The Father, Aya ja noita, Raya ja viimeinen lohikäärme, Luca, Encanto, The Unforgivable ja Cruella. Eli 9 leffaa laitan tässä sitten paremmuusjärjestykseen ja samalla kerron mielipiteeni niistä.

9. AYA JA NOITA

Studio Ghibli tunnetaan erityisesti sen hienoista, mielikuvituksellisista ja moniulotteisista leffoista, mutta Aya ja noita tekee poikkeuksen olemalla ensimmäinen todellinen mätä Ghiblin tuotannossa. Elokuvan huonon animaatiotyylin olisin vielä voinut suodattaa alas, mutta kun punainen lanka puuttuu täysin ja hahmot jäävät ohuiksi, niin ei kovin pitkälle kyllä pötkitä. Omasta mielestäni tämä ei edes tuntunut kokonaiselta elokuvalta, vaan pikemminkin avausjaksolta johonkin animaatiosarjaan.

(Lue arvostelu tästä.)

8. LUCA

Luca oli melkoinen pettymys minulle, kun kyseessä on kuitenkin pääosin laadukkaita filmejä luonut Pixar. Leffassa ei ollut minkäänlaista kiinnostavuutta, että se olisi jaksanut pitää mielenkiintoni koko keston ajan yllä. Juonta tarinassa hädin tuskin mielestäni oli, ja hahmotkaan eivät tuntuneet kovin kummoisilta. Lisäksi leffa muistutti mielestäni liikaa Disneyn Pientä merenneitoa. 

(Lue arvosteluni tästä.)

7-6. RAYA JA VIIMEINEN LOHIKÄÄRME & ENCANTO

En oikein osaa päättää, kummasta pidin enemmän: Raya ja viimeinen lohikäärmeestä vai Encantosta. Siispä ne ovat ainakin toistaiseksi aika tasoissa minulla. Molemmat leffat olivat ikäviä pettymyksiä minulle, vaikka odotukseni eivät kovin korkealla aluksi edes olleetkaan. Kumpikin leffa kärsi pahiten siitä, että tarinassa ei ole lainkaan jännitystä, koukuttavuutta ja syvyyttä. Molempien juonet jäivät hyvin ohuiksi, kesyiksi ja ennalta-arvattaviksi. Rayassa eniten päänsärkyä aiheutti lohikäärme Sisu, joka oli aika ärsyttävä. Encantossa taas pitkäveteiset musikaalinumerot laskivat nautittavuustasoa. Hyvin keskinkertaisia teoksia molemmat, ja toivon että jossain vaiheessa Disney panostaisi taas paremmin animaatioleffoihinsa.

(Lue Raya ja viimeinen lohikäärme arvostelu tästä. Lue Encanto arvostelu tästä.)

5. MINARI

Minari on siitä erikoinen elokuva, että siinä ei periaatteessa niinkään ole juonta, vaan siinä yksinkertaisesti seuraillaan päähahmojen sopeutumista uuteen maahan. Siispä perhe hieman siinä samalla etsii tietänsä. Hyvin rauhallista mutta silti mielenkiintoista seurattavaa kaiken kaikkiaan. Elokuva osaa lämmittää sydäntä ja koskettaa. Itselleni pieneksi ongelmaksi muodostui ainoastaan se, että toivoin sisällöllisesti jotain vielä enemmän. 

4. CRUELLA

Cruella on Disneyn uusin remake-elokuva, ja erittäin positiivisesti yllättävä sellainen! Aluksi suhtauduin siihen melko varauksellisin mielin, sillä yleisesti ottaen en hirveämmin välitä näistä live action sovituksista. Ainoastaan Risto Reipas ja Nalle Puh on sellainen, jota on tullut ilolla uudelleenkatsottua, kun taas muiden remake-leffojen kohdalla alun tuoreus on hiipunut melkein kokonaan pois ensikatselun jälkeen. Toivottavasti näin ei käy Cruellan kohdalla, sillä ainakin sen yhden katselun jälkeen voin sanoa pitäväni tästä paljon. Tarina ei ole täysin ennalta-arvattava ja hahmot ovat loistavia. Jos jostain haluaisin valittaa (mitä jostain syystä en arvostelussani huomannut mainita), on elokuvan pitkä kesto, eli pientä tiivistämisen varaa olisi ollut.

(Lue arvosteluni tästä.)

3. THE UNFORGIVABLE

The Unforgivable on viimeisin katsomani leffa tältä listalta, ja se yllätti minut hyvin positiivisesti. Tarinassa seurataan päähenkilöä nimeltä Ruth, joka vapautuu vankilasta. Syynä 20 vuoden vankeuteen on poliisin murhaaminen. Nyt vapautumisen jälkeen Ruth yrittää koota elämäänsä uudelleen kasaan ja etsiä pikkusiskonsa, jota hän ei ole nähnyt vankilaan joutumisen jälkeen. Filmi etenee melko rauhallisesti eteenpäin, mutta sen tunnelmassa oli jotain, mikä piti minut visusti otteessaan koko keston ajan. Lisäksi jännityksellä odotti, mitä tarinan edetessä menneisyydestä ja keskeisistä hahmoista vielä paljastuu. Etenkin lopun käänne onnistui todella yllättämään.

2. SOUND OF METAL

Sound of Metal kertoo miesrumpalista, jota uhkaa vähitellen tapahtuva kuuroutuminen. Leffan aikana on mielenkiintoista seurata, kuinka päähenkilön suhtautuminen tähän melko vakavaan elämänmuutokseen muuttuu. Vaikka kovin selkeää juonta ei elokuvassa ole, on siihen onnistuttu luomaan vahva keskittyminen päähenkilön hahmokehitykseen. Tunnetta ei filmistä todellakaan puutu, ja etenkin lopussa tarina onnistuu koskettamaan katsojaa yllättävänkin paljon. Ja se lopetus oli todellakin mielestäni mahtava!

 1. THE FATHER

Vuoden 2021 parhaimmaksi leffaksi päätyi omissa kirjoissani Anthony Hopkinsin tähdittämä The Father. Kyseessä on yllättävän realistisesti muistisairauden etenemistä kuvaava teos, joka onnistuu todella imaisemaan mukaansa ja koskettamaan paljon. Etenkin jos omaa kokemusta vaikkapa omista muistisairaista vanhemmistaan tai isovanhemmistaan, saattaa tarina todella iskeä tunteisiin. Tarinaa seurataan dementiaa sairastavan isän näkökulmasta, minkä vuoksi tarinankuljetus on tarkoituksellisesti melko sekavaa. Toisaalta se juuri tekeekin leffasta hyvin mestarillisen. Odotankin innolla että voisin katsoa elokuvan jossain vaiheessa uudelleen, jolloin se myöskin varmasti avautuu vielä paremmin...

Kuvat: www.wikipedia.com

Arvostelu: Aya ja noita ~ Âya to Majo (2020)

 AYA JA NOITA

Ohjaus: Gorô Miyazaki

Pääosissa: Kokoro Hirasawa, Shinobu Terajima, Etsushi Toyokawa, Gaku Hamada, Sherina Munaf

Genre: anime, fantasia

Kesto: 1h 22min

Aya ja noita (Âya to Majo) on joulukuussa ilmestynyt Studio Ghiblin ja NHK:n tuottama elokuva. Se perustuu Diana Wynne Jonesin samannimiseen kirjaan. Ohjaajana toimi Hayao Miyazakin poika Gorô Miyazaki, joka tunnetaan elokuvista Maameren tarinat ja Kukkulan tyttö, sataman poika.

Aya ja noita on herättänyt paljon kohua ulkokuorensa vuoksi, sillä kyseessä on tosiaan ensimmäinen täysin 3D-animoitu Ghiblin leffa. Vaikka itsekin monen muun Ghibli-fanin tavoin pidän ehdottomasti 2D-animaatiosta enemmän, vaikutti elokuva mielestäni oikein mielenkiintoiselta tapaukselta trailerin perusteella. Minulla ei siis ollut juurikaan mitään sitä vastaan että luvassa on 3D-animaatio, vaan suhtauduin kyseiseen seikkaan avoimin mielin. Minkälainen elokuvakokemus sitten lopulta oli kyseessä?

Tarina sijoittuu 1990-luvun Englantiin, jossa eräs punahiuksinen noita jättää vauvaikäisen tyttärensä orpokodille vastaanotettavaksi. Tytön nimi on Aya, ja hän kasvaa orpokodissa tietämättä lainkaan, että hänen oikea äitinsä on noita. Hän on luonteeltaan aikalailla heti helposti pidettävä, sillä hän vaikuttaa mukavalla tavalla leikkisältä ja rohkealta. Hän viettää orpokodissa paljon aikaa erään ystävänsä kanssa, joka on häneen verrattuna päinvastainen luonteeltaan ollessaan aika arka. Eräänä päivänä orpokotiin saapuu eräs nainen ja mies, jotka adoptoivat Ayan. Aluksi tyttö on innoissaan että pääsisi vapaaksi, mutta joutuukin vastoin toiveitaan vangiksi uudessa kodissa. Hänen uusi "äitinsä", joka on todellisuudessa noita, haluaa tytöstä olevan vain työapua hänelle. Ayan on toteltava häntä, sillä muuten tätä rangaistaisiin. Miesasukas sen sijaan jää etäämmälle ja vaikuttaa omaavan mysteerisiä ja pelottavia voimia. Ayan ollessa jumissa seinien sisällä pitää hänen yksinkertaisesti yrittää pärjätä parhaansa mukaan...

Aya ja noita tempaisi minut heti alussa huoletta mukaansa. Tarinan edetessä mukaan mahtuu huumoria ja muutamia ihan jännittäviäkin hetkiä, miksi tylsää hetkeä ei tullut lainkaan vastaan. Nimikkohahmo itsessään on jo helposti pidettävä vekkulimainen hahmo, ja hänen tutustumista uusiin asioihin on mielenkiintoista seurata. Hän saa ystäväkseen talossa asuvan mustan kissan Thomasin, joka paljastaa osaavansa puhua. Aluksi minulla tuli vähän ikävällä tavalla mieleen Kikin lähettipalvelun Jiji-kissa, mutta onneksi tämä uusi kissahahmo ei ollut aivan samanlainen luonteeltaan. Naisnoita on aika vaikeasti pidettävä, kylmältä tuntuva hahmo, sillä hän on luonteeltaan hyvin itsekäs ja välinpitämätön Ayaa kohtaan. Taloudessa asustava mies nimeltä Mandrake ei myöskään aikaansaanut kovin positiivisia tuntemuksia. Hän jää aika etäiseksi hahmoksi, joka vaikuttaa helposti hermostuvan, jos asiat eivät suju hänen mielensä mukaan. Toisaalta kyseisten hahmojen tuntui olevan tarkoitus olla hieman etäämmälle jääviä, joten kyseinen seikka ei sen suuremmin päässyt haittaamaan.

Mutta vaikka lähtöasetelma lupailee mielenkiintoista tarinaa, niin sitä se ei harmillisesti onnistu täysin olemaan. Elokuvan juoni jää lopulta hyvin ohueksi, ja siitä tuntuu puuttuvan täysin se tietynlainen opetus tai pointti. Tunnelmastakin jää ikävästi puuttumaan Ghibli-henkeä ja lämminhenkisyyttä. Tavallaan leffan ääressä viihtyy ihan hyvin, mutta se ei yksinkertaisesti jätä mitään käteen. On omituista, että onnistuneen Kukkulan tyttö, sataman pojan jälkeen Gorô ei muka tämän parempaan pysty. Etenkin lopetus tapahtuu ihan yllättäen, jättäen kokonaisuuden hyvin keskeneräiseksi.

Ensimmäiseksi (ja toivottavasti myös viimeiseksi...) 3D-animoiduksi Ghibliksi Aya ja noita ei ole todellakaan näyttävä. Paljon kauniimpaa jälkeä on jo nykyaikana CGI-tyylillä saatu aikaan, eli hieman kyllä ihmetyttää, että ulkokuoren lopputulos on näin muovinen. Animaatiotyyli ei sinänsä pilannut omaa elokuvakokemustani, mutta voisi se kyllä huomattavasti kauniimpaa ja yksityiskohtaisempaa kuitenkin olla.

Aya ja noita on tavallaan ihan viihdyttävä Ghibli-uutukainen, mutta se ei tunnu kokonaiselta elokuvalta, vaan enemmänkin avausjaksolta johonkin animaatiosarjaan. Leffan keskeneräinen lopputulos hämmentää paljon, eikä voi kuin ihmetellä, että mikä tämän pointti oikein oli. Vaikka päähahmo toimi kokonaisuudessa ihan hyvin, niin itse tarina jää erittäin ohueksi ja mitäänsanomattomaksi. 3D-animaatiotyyli ei ole todellakaan parasta näkemääni tietokoneanimaatiota, ja etenkin nykypäivänä sitä odottaa parempaakin jälkeä näkevänsä. Aya ja noita on kyllä tähän mennessä Ghiblin huonoin elokuva, ja toivottavasti studio pysyttelee mieluummin käsinpiirretyssä tyylissä jatkossa. Gorôn aikaansaama lopputulos hämmentää paljon, sillä Kukkulan tyttö, sataman poika todisti miehen olevan kykenevä ohjaaja. Debyytti Maameren tarinat oli toki heikko suoritus, mutta sentään siinä on potentiaalia ja kiinnostavuutta. Samaa ei voi valitettavasti sanoa Aya ja noidasta...

Elokuvan tiedot: www.imdb.com, www.wikipedia.com

Kuvat: www.wikipedia.com, www.slashfilm.com, www.otaquest.com, www.awn.com