Arvostelu: Suzume ~ Suzume no Tojimari (2022)

 SUZUME

Ohjaus: Makoto Shinkai

Pääosissa: Nanoka Hara, Hokuto Matsumura, Eri Fukatsu

Genre: anime, seikkailu

Kesto: 2h 2min

Makoto Shinkain uutuusleffan Suzumen saapumista Suomeen olen jo kauan ehtinyt odotella! Ja voi että sitä fiilistä, kun reilu vuoden jälkeen meni taas pitkästä aika elokuvateatteriin. Oli aivan ihanaa, kun sai vain rentoutua ja uppoutua Shinkain uutuusanimen äärelle iso valkokangas edessä, ja unohtaa arjen opiskelu- ja työstressit. 

Ennen itse leffan näkemistä halusin tietää siitä niin vähän kuin mahdollista. En ollut katsonut edes sellaista traileria leffasta, jossa hahmot puhuisivat, koska halusin elokuvakokemuksen todellakin olevan mahdollisimman yllätyksellinen. Ja se myöskin kannatti. Jos Shinkain nimi ei ole joillekin tuttu, niin kyseessähän on siis ohjaaja, joka on tunnettu erityisesti Your name (2016) ja Weathering with you (2019) -animeleffoista.

Päähenkilönä nähdään pikkukaupungissa asuva 17-vuotias Suzume. Eräänä päivänä nuori mies kysyy häneltä, onko lähettyvillä raunioita. Hän myöskin mainitsee etsivänsä jotain ovea. Uteliaisuus tietysti herää Suzumessa, ja hän menee hylätyn kylän luokse, josta löytyy kuin löytyykin yksinään seisova ovi. Suzume avaa oven ja on näkevinään, että sen toisella puolella olisi jotain. Kävellessään oven läpi se ei kuitenkaan johda mihinkään. Myöhemmin Suzume huomaa koululta, että hylätyn kylän luota nousee omituinen punainen savu. Muut eivät kuitenkaan näe mitään. Sen sijaan maanjäristysvaroituksia alkaa tulla, ja Suzume tajuaa, että sen täytyy johtua ovesta, jonka hän avasi. Niinpä hän palaa nopeasti takaisin oven luokse, ja näkee saman muukalaisen (Soutan), joka aiemmin kyseli ovesta. Yhdessä Souta ja Suzume saavat oven lukittua ja pahimmalta katastrofilta ehditään juuri ja juuri välttyä. Siitä sitten alkaakin seikkailu, sillä kyseinen ovi ei ole ainoa joka täytyy sulkea, jotta luonnonkatastrofeilta vältyttäisiin.

Suzume on hyvin sellainen leffa, jonka juonikuvausta en lähtisi availemaan enempää. Sen voin kuitenkin sanoa, että jo ihan alkupuolella monta yllätystä riittää, etenkin eräs äkillinen käänne alkumetreillä aikalailla pakottaa Suzumen lähtemään seikkailuun. Tietynlainen samantyyppinen rakenne tälläkin kertaa leffassa kieltämättä on, jos sitä vertaa Your name ja Weathering with you -elokuviin. Mukana on siis luonnonkatastrofin tuntumaa, pääosassa on nuori tyttö ja seikkailun tuntua ei ole unohdettu. Kuitenkin tällä kertaa kyseessä on hyvinkin erilainen leffa verrattuna edellisiin teoksiin. Suzume ei nimittäin niinkään ole romanssipainotteinen tarina, vaan enemmänkin kasvutarina, vaikka romantiikkaakin hieman mukana on. Myös seikkailumainen puoli on tällä kertaa huomattavasti vahvemmin mukana.

Mielestäni tämä leffa eroaa myös siinä mielessä muista Shinkain töistä paljon, että tarinassa on vain yksi päähenkilö. Your namessa tarina jakaantui melkeinpä tasan Mitsuhan ja Takin kesken, vaikka Mitsuhalla taisikin olla enemmän ruutuaikaa. Weathering with youssa taas sekä Hinaa että Hodakaa nähtiin melkein yhtä paljon, Hodakaa ehkä hieman enemmän. Tässä tapauksessa tarina keskittyy hyvin tiiviisti vain Suzumeen, ja katsoja oikeastaan liikkuukin koko ajan tämän saappaissa. Sen ansiosta Suzume tuntuukin tähän mennessä läheisimmältä päähenkilöltä Shinkain elokuvista, ja sanoisin myös että kaikista samaistuttavimmalta. Häneen on onnistuttu luomaan paljon persoonallisuutta, ja etenkin tämän muistot ja kasvutarina tuovat mainiosti syvyyttä ja sitä samaistuttavuutta hahmoon.

Itse juoni jaksaa kiinnostaa ja viihdyttää erinomaisesti. Heti alkumetreillä leffa vangitsi minut mukaansa täydellisesti. Ja koska leffa onnistui olemaan hyvin yllätyksellinen, ei missään vaiheessa ollut hajuakaan, mitä seuraavaksi saattaa tapahtua. Seikkailun tunnun lisäksi on mukaan mahdutettu paljon mainiota huumoria, joka sai ainakin minut ihan ääneen nauramaan. Myöskään tunteellisia hetkiä ei ole unohdettu, ja etenkin loppupuolella koskettavuutta riittää. 

Musiikin on jälleen kerran tuottanut Radwimps. Tällä kertaa aikalailla ainoa mainitsemisen arvoinen kappale taitaa olla leffan teemalaulu Suzume. Toisaalta sitä ei oikeastaan mitään erikoisempaa musiikkia tällä kertaa osannut kaivatakaan. Se musiikki mitä tällä kertaa saatiin, sopi kuitenkin leffan tyyliin loistavasti. 

Tiivistettynä Suzume on loistava elokuva, ja se oli todellakin odotuksen arvoinen uutuus Shinkailta! Seikkailuhenkeä on edellisiin leffoihin verrattuna enemmän, ja päähenkilö taitaa olla tähän mennessä paras Shinkain elokuvista. Kyseessä on myös selvästi enemmänkin kasvutarina, vaikka romantiikkaakin on hieman mukana. Suosittelen leffaa oikein paljon kaikille siitä kiinnostuneille, etenkin jos Shinkain leffoista sattuu yhtään pitämään.

Kuvat ja elokuvan tiedot: www.imdb.com, www.crunchyroll.com

Suzume no Tojimari -elokuvan ensi-iltaa odotellessa

 

Tuskin olen ainoa, joka jo aivan innoissaan odottaa Makoto Shinkain uutuusanimen Suzume no Tojimarin saapumista Suomeen! Elokuva on saanut ensi-iltansa Japanissa tämän vuoden marraskuussa, ja sen kansainvälinen ensi-ilta olisi tarkoitus olla vuoden 2023 alkupuolella. Elokuvan traileriin pääset tästä. Olen fiilistellyt leffaa jo etukäteen kuuntelemalla sen Theme songia, ja ei voi kyllä muuta sanoa kuin että Radwimps-yhtye on jälleen kerran saanut aikaan mahtavan soundtrackin! Saa nähdä, millainen leffakokemus ensi vuoden puolella sitten odottaa.

Sitten asiasta toiseen. Blogini on ollut melko hiljainen jo pitkän aikaa, ja syynä on melkoisesti aikaa vievät opiskelut. Pikkuhiljaa varmaan kuitenkin palailen blogini ääreen kunhan aikaa ja motivaatiota kirjoittamiselle taas löytyy.

Edit 4.4.2023: Elokuva saa ensi-iltansa Suomessa 21.4.-23 (Lähde: https://m.imdb.com/calendar/?region=FI&ref_=ttrel_33)

Elokuvan tiedot: www.wikipedia.com

Kuva: www.imdb.com

Top 7 Makoto Shinkain elokuvat

Vihdoin olen katsonut ja arvostellut kaikki Makoto Shinkain kokopitkät animaatioelokuvat. Siispä niitä voisi laittaa paremmuusjärjestykseen. Eli Shinkain lyhytelokuvia kuten Voices of a distant staria en laske mukaan, vaikka saatan kyllä nekin kenties joskus katsoa. Lista perustuu ihan omaan mielipiteeseeni, mutta varmaankin se ykkössuosikki on aika monella sama.

7. THE PLACE PROMISED IN OUR EARLY DAYS, 2004

Huonoimman Shinkai-elokuvan valitseminen oli erittäin helppoa, vaikka oli tämän listan tekeminen muutenkin hyvin helppoa, sillä paremmuuserot näiden teosten välillä ovat ainakin omaan silmääni aika pistävät.

The Place promised in our early days ei ole ainoastaan mielestäni Shinkain huonoin elokuva, vaan ihan yleisesti yksi huonoimmista animeista mitä olen nähnyt. Sen tarina on hyvin sotkuinen vailla minkäänlaista tolkkua, ja hahmot jäävät pinnallisiksi. Tätä katsoessa tunsin oloni siis vain äärimmäisen pitkästyneeksi ja turhautuneeksi. Uudestaan en aio sitä koskaan katsoa...

6. CHILDREN WHO CHASE LOST VOICES, 2011

Children who chase lost voices ei ole myöskään mielestäni kovin hyvä leffa vaan itse asiassa hyvin keskinkertainen. Se saa kuitenkin plussaa mielenkiintoisesta ja lupaavasta aloituksestaan. Mutta muuten elokuvan juoni on vain hyvin pitkästyttävä ja ohut, mikä on harmi sillä potentiaalia tässä kuitenkin olisi kunnon seikkailuun. Tunnelmastakin puuttuu jännitystä, enkä tässäkään leffassa välittänyt hahmoista juuri ollenkaan. Lisäksi Children who chase lost voices yrittää kömpelösti ottaa vaikutteita Ghiblin leffoista, vaikka kyseinen seikka ei ole todellakaan syy siihen ettei tarina iskenyt.

5. 5 CENTIMETERS PER SECOND, 2007

5 Centimeters per second on elokuva, jota kohtaan odotukseni taisivat olla kaikkein korkeimmalla. Se ei lopulta vain oikein kolahtanut minulle, vaikka yleisesti sitä aika surullisena leffana pidetäänkin. Elokuvan päähahmot jäivät mielestäni harmillisen etäisiksi, ainoa hahmo johon samaistuin oli toisen osion tyttö Kanae. Kyllä 5 Centimeters per second silti ihan kelvolta tuntui, mutta ei tosiaan ainakaan minulle toiminut niin hyvin kuin etukäteen toivoin.

4. THE GARDEN OF WORDS, 2013

The Garden of words on mielestäni Shinkain vanhemmista leffoista paras, koska se on niistä parhaiten rytmitetty ja siinä on mielenkiintoisin asetelma ja juoni. En nyt ehkä ihan samaistu päähahmoihin tässäkään tapauksessa, mutta ne ovat silti mielestäni huomattavasti mielenkiintoisempia ja helpommin lähestyttäviä kuin aikaisempien elokuvien hahmot. Visuaalisesti tämä taas on aivan törkeän upea, ja myös soundtrack on mahtava!

3. WEATHERING WITH YOU, 2019

Weathering with you ei ihan ensimmäisellä katselukerralla vakuuttanut, mutta uudelleenkatsottuna tykkäsin siitä enemmän. Tällä kertaa teemana on selvästi nuorten halu itsenäistyä sekä ilmastonmuutos. Weathering with you ei ihan yllä seuraavien elokuvien tasolle, mutta silti siinä on mielestäni hyvä juoni ja mielenkiintoiset hahmot, vaikka ne kaipaisivatkin hieman enemmän syvyyttä alleen. 

2. SUZUME, 2022

Shinkain uusin leffa onnistui yllättämään minut oikein positiivisesti! Halusin tietää siitä etukäteen mahdollisimman vähän, ja se ehdottomasti kannatti, sillä leffakokemus oli sen ansiosta hyvin yllätyksellinen. Vaikka juoni ei olekaan yhtä moniulotteinen kuin ykkössijalla olevan teoksen, on kyseessä mielestäni todella viihdyttävä ja mukaansatempaava tarina. Huumori on oikein onnistunutta, ja päähahmo saattaa hyvinkin olla mielestäni paras, mitä Shinkai on tähän mennessä luonut. Suzume onkin hyvin vahvasti kasvutarina, ja tarinaa seurataankin pääasiassa nimihahmon näkökulmasta katsoen. 

1. YOUR NAME, 2016

Mielestäni on jotenkin itsestäänselvyys, että Your name on Shinkain paras leffa. Kyseessähän on nimittäin todellinen mestariteos! Your name ei ole mielestäni ainoastaan Shinkain paras elokuva, vaan ihan yleisesti yksi parhaimmista animeleffoista ikinä. Tarina on erittäin moniulotteinen ja mukaansatempaava, tarjoten monenlaisia tunteita katsojalle koettavaksi. Hahmot ovat myöskin mielestäni kaikista parhaimmat mitä Shinkai on luonut, sillä he ovat aidosti kiinnostavia ja toimivat tarinassa täydellisesti. Myös Radwimpsin musiikki ansaitsee mainintansa, sen verran tarttuvia kappaleita he ovat leffaan mahduttaneet.

Edit 30.4.2023: Suzume lisätty listaan.

Kuvat: www.pinterest.com, https://animenewsandfacts.com/makoto-shinkai-next-movie/, https://www.flagey.be/en/activity/10168-suzume-vostfr-makoto-shinkai

Arvostelu: Children who chase lost voices ~ Hoshi wo ou kodomo (2011)

 CHILDREN WHO CHASE LOST VOICES

Ohjaus: Makoto Shinkai

Pääosissa: Hisako Kanemoto, Miyu Irino, Kazuhiko Inoue, Junko Takeuchi

Genre: anime, seikkailu, draama

Kesto: 1h 56min

Children who chase lost voices on vuonna 2011 ilmestynyt Makoto Shinkain ohjaama anime-elokuva. Tänä vuonna se juuri sattumoisin täyttääkin 10 vuotta. Oma suhteeni Shinkaihin on seuraavanlainen: pidän miehen kahdesta viimeisimmästä leffasta Your namesta ja Weathering with yousta kovasti, mutta vanhemmat teokset eivät oikein ole iskeneet. Tai no, diggailin kyllä The Garden of wordsista yllättävän paljon, vaikka ihan isoa suosikkia siitä ei ole minulle muodostunut.

Katsoin Children who chase lost voicesin ensimmäisen kerran reilu vuosi sitten, eikä se oikein vakuuttanut minua. En edes katsonut sitä yhteen putkeen loppuun asti, koska tylsistyin sen ääressä niin paljon sinä iltana ja painuin mieluummin unten maille. Valitettavasti tämä toinen katselukerta ei muuttanut fiiliksiäni leffaa kohtaan juuri ollenkaan, vaan se on juuri niin keskinkertainen kuin muistin.

Tarinan päähenkilönä toimii kyläkoulua käyvä tyttö Asuna. Hän kuuntelee salaperäisiä ääniä radiovastaanottimellaan, jonka edesmennyt isänsä hänelle jätti. Outo karhun kaltainen otus aiheuttaa vaaraa kylässä ja aikookin käydä Asunan kimppuun, mutta hänet pelastaa poika nimeltä Shun, joka on kotoisin toisesta maasta Agarthasta. Asunaa odottaa seikkailu, johon hänen kyläkoulunsa opettaja Morisaki myös tempautuu mukaan. Morisakin tavoitteena on nimittäin tuoda vaimonsa kuolleista, ja Asunallakin vaikuttaisi olevan kenties halua herättää joku kuolleista.

Elokuvan aloitus on vahva, mutta valitettavasti melko tasainen alamäki ja tarinan tasapaksuus alkaa loistamaan läpi varsinaisen seikkailun alkaessa. Asuna vaikuttaa aluksi ihan mielenkiintoiselta hahmolta, mutta muuttuu tarinan edetessä tylsäksi. Myöskään Morisaki ei juurikaan vakuuta minua, vaan jää etäiseksi Asunan tavoin. Shun tuo alussa mukavaa maustetta mukaan, mutta menehtyykin jo ihan pian. Hänet tavallaan korvaakin eräs toinen hahmo, hänen kaksoisveljensä Shin, joka jää myös hyvin etäiseksi hahmoksi.

Children who chase lost voices vaikuttaisi haluavan olla kunnon seikkailuelokuva jossa olisi draamaa ja tunnetta, mutta valitettavasti se ei oikein onnistu siinä. Siitä puuttuu kaikki ainekset, mikä tekee seikkailusta kunnollisen: jännitystä, mielenkiintoisia hahmoja sekä koukuttava juoni. Leffan rytmitys ontuu aika pahasti, ja sen juonikin jää lopulta hahmojen tavoin hyvin ohueksi. Elokuva ei siis lopulta oikein herätä tunteita suuntaan tai toiseen, ja se onnistuu pitkässä kestossaan lähinnä puuduttamaan katsojaansa.

Elokuvasta voi aistia, että se on ottanut vaikutteita Ghiblin leffoista ja yrittää epätoivoisesti tavoitella niiden henkeä. Mieleen tulee helposti ainakin Laputa -linna taivaalla sekä Maameren tarinat, joista jälkimmäinen tosin ei mikään pilviä hipova saavutus ole. Asunan sidekickinä näkyvä kissa Mimi taas tuo mieleen hyvin vahvasti Tuulen laakson Nausicaän kettuorava Teton. Vertailulta Ghiblin laadukkaisiin filmeihin on mahdotonta välttyä, mutta ihan ilman sitä vertailuakin elokuva ei kovin kummoinen ole.

Animaatiotyyli on ihan perus Shinkai-laatua, joskaan ei tietty yllä samalle visuaaliselle tasolle kuin miehen uudemmat työt.

Children who chase lost voices on hyvin keskinkertainen elokuva, ja kolmatta kertaa tulen sitä tuskin katsomaan. Elokuvan juoni on lopulta erittäin tasapaksu, sekava ja ohut vailla minkäänlaista koukkua, mielenkiintoista alkua lukuunottamatta. Hahmot eivät myöskään vakuuta vaan jäävät hyvin tylsiksi ja ohuiksi eivätkä kanna tarinaa kovin hyvin. Muutenkin leffan katseleminen on erittäin puuduttavaa ja jättää kylmäksi. Onneksi Shinkai on myöhemmin ohjaajana kehittynyt, ja hänen kaksi viimeisintä elokuvaa ovatkin minun kirjoissani ne onnistuneimmat.

Elokuvan tiedot: www.imdb.com

Kuvat: www.imdb.com, www.pinterest.com

Arvostelu: 5 Centimeters per Second ~ Byôsoku 5 senchimêtoru (2007)

5 CENTIMETERS PER SECOND

Ohjaus: Makoto Shinkai

Pääosissa: Kenji Mizuhashi, Yoshimi Kondou, Satomi Hanamura, Ayaka Onoue

Genre: anime, draama, romanssi

Kesto: 1h 3min

5 Centimeters per Second (Byôsoku 5 senchimêtoru) on vuonna 2007 ilmestynyt Makoto Shinkain ohjaama elokuva. Se koostuu kolmesta osiosta: Cherry Blossom (1), Cosmonaut (2) ja 5 Centimeters per Second (3). 

Cherry Blossom -osiossa keskitymme kahden henkilön, Takaki-pojan ja Akari-tytön, väliseen parisuhteeseen. Heidän välilleen alkaa kasvaa etäisyys Akarin muutettua eri kaupunkiin. Hyvin vähän nähdään heidän yhteisiä hetkiä, enemmänkin monologit kertovat katsojalle heidän tunteistaan toisiaan kohtaan. Suurimman osan ajasta Takaki on junassa matkalla tapaamaan Akaria, ja kun he viimein kohtaavat, polttaa romantiikka kuumana ilmassa. 

Mielestäni tämä osio on kaikista parhaiten onnistunut koko elokuvasta, sillä se on niistä selkein. Siinä keskitytään olennaiseen, eli päähenkilöiden välisen etäisyyden tunnusteluun. Ei tässä silti ongelmilta vältytä. Tuntuu, että tämä kärsii ajoittain samasta asiasta kuin eräs aikaisempi Shinakin leffa. Molemmissa hahmot jäävät harmillisen etäisiksi katsojalle. Yhä siis tuntuu, että seurailen vain sivusta päähahmojen tuntemuksia monologien ja dialogien kautta, mutta en pääse heidän päiden sisälle. Osio kirjaimellisesti alussa vain kertoo Takakin ja Akarin rakastavan toisiaan, ja katsojan on sitten vain uskottava se ilman minkäänlaista rakennuspohjaa. Onneksi se kaikki kuitenkin etenee melko helposti seurattavasti, ja hahmojen tekemiset ovat kyllä inhimillisen ja realistisen tuntuisia. 

Cosmonaut -osion keskiössä on vahvasti uusi henkilö, Kanae-tyttö. Hän on ilmeisesti tämän osion päähenkilö. Tässä seurataan hänen tunteiden syttymistä Takakia kohtaan, mutta kuinka hän ei pysty paljastamaan tälle niitä. Koko osion ajan Kanae mietiskelee, pitääkö Takaki hänestä, ja kertoako vai eikö kertoa tälle omista tunteistaan. 

Tämä on ehdottomasti näistä osioista kaikista turhin, sillä se on hyvin irrelevantti. Miksi ihmeessä meidän pitäisi yhtäkkiä keskittyä johonkin uuteen tyttöön ja hänen rakkauden tunteisiin, kun tämä elokuva on selvästi tarina Takakista ja Akarista? Toisaalta joudun kyllä myöntämään, että Kanae sai minulta suurimmat sympatiat puolelleen. Hän nimittäin omasi eniten persoonallisuutta koko hahmogalleriasta. Tässä osiossa tulee kuitenkin auttamatta tunne, että leffa eksyy minne sattuu ja unohtaa, mikä se pointti oikein olikaan. 

5 Centimeters per Second -osiossa juoni palaa oikealle raiteelleen ja keskittyy taas Takakin ja Akarin väliseen etäisyyteen. Enemmän näemme Takakia, sillä hän on ilmeisesti se, joka ei ole pystynyt liikkumaan elämässään eteenpäin. Hän yhä jahkailee ja tuntee kaipuuta Akarin perään ja katuu asioita, joita hän jätti tekemättä. Lopussa sitten realistisuus viiltää läpi kuin juna, ja elokuva loppuu.

Tämä osio palauttaa onneksi elokuvan raiteilleen, mutta on silti aivan liian kiirehditty omaan makuuni. Tuntuu, että siitä ei oikein jäänyt minulle mitään käteen. Pidin silti elokuvan lopetuksesta sekä realistisuudesta: kuinka esimerkiksi jäämme jarruttelemaan emmekä uskalla tehdä päätöksiä. 

Kaiken kaikkiaan 5 Centimeters per Second on ihan kelpo elokuva. Se on hidastempoinen ja yrittää tunnelmoida mahdollisimman paljon yksinkertaisella juonellaan. Ensimmäinen osio on tiivistunnelmainen, toinen irrelevantti ja kolmas kiirehditty. Tämä oli minulle melkoinen pettymys, sillä odotin sen olevan saamiensa kehujen arvoinen. Päähahmot jäävät valitettavan etäisiksi, minkä vuoksi en tuntenut niitä surun tai katkeransuloisuuden tunteita kunnolla, vaikka kuinka yritin. Yhden katselukerran varaan tämä ei kuitenkaan jäänyt, vaan tämä sai minulta toisenkin mahdollisuuden. Se tuntui nyt toisella katselukerralla selkeämmältä, mutta ei se silti minulle oikein kolahda. Ainoa hahmo, joka sai minulta sympatiat puolelleen, on toisen osion päähenkilö Kanae, joka ei edes liittynyt tähän tarinaan olennaisella tavalla. Tietenkin taas paras puoli leffasta on se animaatiotyyli, joskin hahmojen design ei tietty vielä niin kaunista ole. Kyllä tämä nyt kokonaisuudessaan juuri ja juuri plussan puolelle tuntui päätyvän, sillä pidin tietyistä realistista asioista, joita ihan oikeassakin elämässä tapahtuu. Leffa kompastuu tunnelmoimisessa kuitenkin siihen, että se ei näytä tunteita katsojalle, vaan kertoo ne katkeilevien monologien kautta, mikä ei vain yksinkertaisesti toiminut. Samantien olisi voinut ennemmin lukea käsikirjoituksen kuin katsoa tätä elokuvana. Verrattaessa tätä Your name -elokuvaan selkeästi huomaa, kuinka Shinkai on ohjaajana kehittynyt. 

Elokuvan tiedot: www.wikipedia.com, www.imdb.com

Arvostelu: The Place promised in our early days ~ Kumo no Mukô, yakusoku no basho (2004)

THE PLACE PROMISED IN OUR EARLY DAYS

Ohjaus: Makoto Shinkai, Yoshio Suzuki

Pääosissa: Hidetaka Yoshioka, Masato Hagiwara, Yuka Nanri

Genre: anime, draama, romanssi, scifi

Kesto: 1h 31min

The Place promised in our early days (Kumo no Mukô, yakusoku no basho) on vuonna 2004 ilmestynyt Makoto Shinkain elokuva. Olen viime aikoina yrittänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja harpata läpi melkeinpä kaikki kyseisen herran teokset. Se on hyvin työlästä ja pitkäpiimäistä, sillä melkeinpä kaikki Your name -elokuvaa edeltävät tekeleet ovat tuntuneet sisällöiltään hieman unohdettavilta. Viimeksi tuli arvosteltua The Garden of words, joka kyllä yllättäen onnistui olemaan vakuuttava. Nyt on sitten vuorossa tämä hieman aikaisempi herran tekele. Elokuvan nimessä oli jotain hyvin houkuttelevaa, joten odotin tietenkin jotain ainutlaatuista kokemusta. Kuinkakohan kävi?

Tarinan keskiössä on jonkin sortin trioporukka: kaksi poikaa (Hiroki ja Takuya) ja yksi tyttö (Sayuri). Aluksi veikkailin jo, että luvassa olisi kolmiodraamaa, mutta ilmeisesti toiseen heistä tyttönen on rakastunut, ja samoin se poika häneen. Nimet menivät minulla sekaisin, joten en osaa sanoa, oliko Sayurin sydämen valittu Hiroki vai Takuya. Luulisin, että jos elokuvassa olisi ollut selkeämmin yksi henkilö keskiössä, eikä koko ajan vaihtuvaa näkökulmaa, muistaisin heidän nimet paremmin. Pelkästään nimet eivät minulla kuitenkaan jääneet unholaan. En edes yhtään osaisi kuvailla hahmojen luonteita. Niin sekava ja poukkoileva tämä kokonaisuus oli. Se yrittää olla liian montaa asiaa yhtä aikaa, miksi se kaikki jää niin heiveröiseksi pintaraapaisuksi: melodramaattinen, scifimäinen, sotaan liittyvä... Nyt jo unohdinkin, että miten ihmeessä se jokin sotakin tuohon tarinaan edes liittyi. Siitä kyllä mainittiin, mutta sitä ei näytetty. Mitä, häh?

Kaikki hahmot ovat hyvin onttoja, ja juonta tällä elokuvalla hädin tuskin edes on. Tarina selvästi yrittää rakentaa jotain omituista ja pohjustamatonta romanssia, joka hukkuu tuon kaiken yritteliään scifimäisyyden ja tyhjänoloisten sivuhahmojen joukkoon. Tämän ilmeisesti kuuluisi herättää tunteita. No, sanotaanko, että tämä sai minulla suurimmaksi osaksi aikaan vain väsymyksen tunteita. Haukottelujen määrä oli melkoisen radikaalia. Enpä ole hetkeen näin tylsää animea nähnyt. Leffan parhaimmaksi puoleksi päätyi animaatiotyyli, ja aika ajoin musiikkikin oli mukiinmenevää. Hahmojen animointi ei tietenkään ole niin hyvin kehittynyttä tässä vielä, jos Shinkain myöhempiin elokuviin vertaa. Maisemat olivat silti sitä tuttua silmäkarkkia ja wallpaperia, mikä onneksi piti minut juuri ja juuri hereillä. 

Hahmojen dialogit/monologit tuntuivat välillä katkeilevilta, kuten muissakin vanhemmissa Shinkain teoksissa. Olihan niissä sitä tiettyä poeettisuutta ja nättiyttä. Tässä tuntuu selvästi olevan samanlaista suureellisen loppukliimaksin rakentamisainesta, kuin mitä kahdessa viimeisimmässä leffassakin (Your name, Weathering with you) on. Tässä ei silti juuri ihmeempää kliimaksia koeta. Olin vain helpottunut, että leffa vihdoin ja viimein loppui. Kesto ei edes ole pitkä, sehän on vain puolitoista tuntia, ja silti tämä sai minut näin uneliaaksi.

The Place promised in our early days jatkaa samaa pettymysten rataa, mitä olen tässä jo hyvän tovin vanhempien Shinkain elokuvien kanssa kokenut. Tämä saattaa silti hyvinkin olla kyseisen herran teoksista huonoin. Se on aivan tajuttoman vaikeaselkoinen, täyteen ahdettu ja tylsä. Sillä ei tunnu olevan minkään sortin pääfokusta, tai sitten sillä on, mutta se hukkuu tuon kaiken melskeen sekaan. Yksikään hahmo ei ole kiinnostava tai muistettava. Parasta tässä elokuvassa on sen mainosjuliste sekä animaatiotyyli. Muu onkin sitten pintaraapaisuksi jäävää epäselvyyttä. Elokuva ei missään vaiheessa lähde käyntiin eikä nappaa katsojaa mukaansa. Vilkuilin viiden minuutin välein jäljellä olevaa kestoa, sillä aika kului tämän leffan ääressä hyvin matelevasti eteenpäin.

Elokuvan tiedot: www.imdb.com

Arvostelu: The Garden of words ~ Koto no ha no niwa (2013)

THE GARDEN OF WORDS

Ohjaus: Makoto Shinkai

Pääosissa: Miyu Irino, Kana Hanazawa

Genre: anime, draama, romanssi

Kesto: 46 min

The Garden of words (Koto no ha no niwa) on vuonna 2013 ilmestynyt Makoto Shinkain ohjaama anime-elokuva. Kyseinen herra on saanut mainetta erityisesti hänen kahdesta viimeisimmästä teoksestaan, Your name ja Weathering with you, jotka ovat jo ripsakasti keränneet faneja ja suosiota ympärilleen. Oma henkilökohtainen Shinkaisuosikkini on tietenkin Your name, mikä voi toki johtua siitä, että se on ensimmäinen näkemäni teos häneltä. Koska olen kirjaimellisesti myynyt sydämeni kyseiselle elokuvalle, tuntuu auttamatta siltä, että mikään muu Shinkain teos ei yllä samalle tasolle. Mutta mitenköhän kävi The Garden of wordsin kanssa?

Tarinan keskiössä seurataan 15-vuotiasta poikaa (Takao) sekä 27-vuotiasta naista (Yukino), jotka eräänä sateisena päivänä sattuvat samanaikaisesti puiston katoksen alle oleskelemaan. Takao on yhä opiskelija, joka kuitenkin haaveilee kenkäsuunnittelijan urasta, kun taas Yukino on samassa koulussa työskentelevä opettaja. Toinen lintsaa koulusta ja toinen töistä. Yukinon tilanne on tietenkin vielä kinkkisempi, sillä hänen nähdään napostelevan suklaata sekä juovan olutta keskellä päivää. Molempien elämäntilanteessa on omat naarmunsa, minkä vuoksi he ovat jotakuinkin samalla aaltopituudella ja vaikuttavat aina hiljaisesti kaipaavan toistensa luokse.

Tämä Shinkain teos on enemmänkin lähellä lyhytelokuvaa jo ihan kestonsakin puolesta. Sitä se myös sisällöltään juurikin on: tarina luottaa hiljaisuuteen ja vähäeleisyyteen, mikä sitten ihan katsojasta riippuen on joko hyvä tai huono asia. Suurin osa dialogeista on jommankumman hahmon ajatuksia, hyvin vähän kuulemme heidän yhteisiä keskusteluja. Ydin keskittyy siihen tuttuun hiljaiseen kaipaukseen, mitä yleensä kyseisen herran töissä painotetaankin. Tässä tapauksessa sade tuo kaksi ihmistä jatkuvasti yhteen, kun taas auringonpaiste erottaa heidät toisistaan. 

Hahmot jättävät omaan makuuni paljon syventämisen varaa, sillä heihin käytetty aika on tosiaan vain se 46 minuuttia. Pelkästään pintaraapaisuiksi he eivät kuitenkaan onneksi jää. Yllättävän paljon Shinkai tässä teoksessa tosiaan ehtii sisältöä luoda, vaikka elokuvan loputtua minulle jää auttamatta tunne, että olisin halunnut nähdä jotain vielä enemmän. Loppukohtaus on silti tyydyttävä: se on hyvin voimakas, ja siinä on vaikeaa tunteilta välttyä.

Animaatiotyyli on soundtrackin ohella elokuvan parhaimpia puolia. Se on todellista wallpaperia joka sekunti. Musiikki pysyy hyvin tasapainossa tunnelman kanssa, erityisesti voimakkaan loppukliimaksin soundtrack on uskomattoman kaunis.

The Garden of words on niin lyhyt elokuva, että en siitä pysty kovin pitkää arvostelua raapustelemaan. Se on juoneltaan hyvin yksinkertainen, mutta pitää sisällään hienovaraisesti luotuja tunteita kaikessa vähäeleisyydessään. Tarinan yksinkertaisuuden pystyy jotakuinkin kääntämään elokuvan vahvuudeksi, mutta jotain syvennystä jäin hahmoihin kaipaamaan. Tuntuu, että katsottuani elokuvan (jo kolmannen kerran), en edes osaisi heidän luonteitaan kunnolla kuvata. Katsojan on kuitenkin helppo investoitua heihin tunnelman kautta. Hieman ristiriitaisia tunteita saattaa aiheuttaa heidän välinen ikäero, enkä itsekään täysin tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella. Toisaalta ikä on tietenkin vain numeroita, eikä tässä tapauksessa mistään suuresta rakkaustarinasta olekaan kyse.

Loppujen lopuksi The Garden of words jätti minulle suhteellisen tyydyttyneen olon, ja uskon palaavani sen ääreen vielä joskus. Se kikkailee hienosti tunteiden kanssa erityisesti upealla loppukohtauksellaan. Päähahmojen väliset tunteet ovat hienovaraisesti luotuja, eikä kerronta vähäeleisyydestään ja yksinkertaisuudestaan huolimatta missään vaiheessa pitkästytä. Jotain enemmän olisin kuitenkin halunnut päähahmoista saada vielä irti. Leffalle kannattaa ehdottomasti antaa mahdollisuus, jos Shinkain elokuvat yhtään kiinnostavat. Se on nimittäin mielestäni Your name-elokuvaa edeltävistä leffoista paras. 

Elokuvan tiedot: www.imdb.com

Arvostelu: Weathering with you ~ Tenki no Ko (2019)

WEATHERING WITH YOU

Ohjaus: Makoto Shinkai

Pääosissa: Kotaro Daigo, Nana Mori, Shun Oguri, Tsubasa Honda, Sakura Kiryu ja Chieko Baisho

Genre: anime, fantasia, romanttinen

Kesto: 1h52min

Ikäraja: 7

Weathering with you (Tenki no Ko, suom. Sään lapsi) on 19.7.2019 Japanissa ensi-iltansa saanut anime-elokuva. Sen ohjannut Makoto Shinkai tunnetaan erityisesti hänen viimeisimmästä teoksestaan Your name (Kimi no Na Wa), joka nousi yhdeksi menestyneimmäksi sekä suosituimmaksi japanilaiseksi animaatioksi ikinä. Weathering with you tuntuu olevan vielä suositumpi tapaus sillä perusteella, mitä itse olen IMDB- sekä Youtube-arvosteluja katsellut. Siitä tuli heti jättihitti Japanissa, ja jostain luin, että se pyöri siellä elokuvateattereissa jopa 6 kuukautta. Mielenkiinnon nousu oli siis selittämättäkin selvä.

Tämä oli nyt tosiaan itselleni se ensimmäinen anime-elokuva, jota sain ihastella valkokankailta. Yritin mennä katsomaan tätä mahdollisimman avoimin mielin ja olla vertailematta sitä edeltäjäänsä. Mahdotonta vertailulta tietysti on välttyä, etenkin näin itse Your name-fanina joudun sen myöntämään. Teatterisalista lähdin hieman pää sekaisin ja katkerin mielin. Leffa oli saanut minut tunteiden valtaan, mutta samaan aikaan se tuntui jättävän minut hieman kylmäksi lopetuksellaan. Heti seuraavana kahtena päivänä katsoin tämän uudelleen, koska huomasin, että odotukset vaikuttivat elokuvakokemukseeni melko negatiivisesti. Jokin tässä jäi kutkuttamaan. Siispä päätin mennä vielä uudelleen elokuvateatterisaliin tämän kokemaan, elikkä katsoin sen jo neljännen kerran... Ja se ehdottomasti kannatti.

Lukioikäinen Hodaka on karannut kotoaan ja päättää jäädä Tokioon asumaan omilleen. Rahat eivät meinaa riittää kuluihin, mutta onneksi hän törmää Keisukeen, joka tarjoaa hänelle töitä. Keisuken luona tämä tapaa myös hänen veljentyttärensä Natsumin, joka on melkoisen hauska tapaus. Uudessa työssään Hodakan on tarkoitus tehdä tutkimustyötä kaupungissa kiertävästä legendasta, joka liittyy aurinkotyttöihin. Niin kutsutulla aurinkotytöllä on myyttien mukaan kyky hallita ja muuttaa säätilaa. Tokiossa onkin satanut taukoamatta jo kauan aikaa, joten tutkimusaihe on hyvin ajankohtainen. Myöhemmin Hodaka tapaa tytön nimeltä Hina, joka oli jo aikaisemmin salaperäisesti tarjonnut hänelle ilmaisen hampurilaisen McDonaldsissa. Hina paljastaa pian Hodakalle mysteerisen kykynsä tuoda sininen taivas auringonpaisteineen näkyviin. Kuvioihin astuu myös Hinan pikkuveli Nagi, joka on aikamoinen naistenmies. Pian he yhdessä innostuvat perustamaan palveluksia tarjoavan sääbisneksen ilahduttaakseen Tokiolaisia. Mutta pian alkaa selvitä, että jatkuva säätilaan puuttuminen tuo mukanaan sanktion.

Elokuvan sivuhahmot ovat yllättäen enemmän roolissa ja omaavat enemmän persoonallisuutta, jos tätä edeltäjäänsä vertaa. Hodakan ja Hinan taustat jäävät hieman avonaisiksi, mutta yllättävän paljon pystyy katsoja päättelemään asioita heidän dialogeistaan. Itselleni tuli Hodakasta sellainen tuntuma, että hän olisi jollakin tavalla laiminlyöty perheessään. Tämähän jopa toteaa hampurilaisateriastaan, että ei ole koskaan elämänsä aikana syönyt mitään yhtä herkullista.

Sen sijaan, että elokuva yrittäisi olla täynnä kauneutta, näyttää se ruman totuuden suurkaupungin synkiltä kujilta. On ihmiskauppaa, hyväksikäyttöä, väkivaltaa ja vaikka mitä. Mielestäni on hienoa, että Shinkai ottaa kyseisiin asioihin kantaa näyttämällä, kuinka aikuiset suhtautuvat yllättävän välinpitämättömästi niihin. Aseiltakaan ei vältytä eikä niiden käyttämiseltä, mikä toisaalta elokuvan loppupuoliskolla oli ehkä turhan melodramaattista. 

Myös teini-ikäisten halu irrottautua lapsuuden kahleistaan nousee esille keskeisenä teemana. Päähenkilöt haluavat nousta kukoistaakseen omillaan, mutta perässä koputtelevat niin poliisit kuin myös sosiaaliviranomaiset. Hodaka, Hina sekä Nagi luovatkin yllättävän sydäntälämmittävän ilmapiirin yhteiselollaan.

Ilmastonmuutos nousee esiin hyvin poikkeuksellisella tavalla. Elokuva ei sorru minkään tyyppiseen näin pelastetaan maapallo-hehkutukseen. Sen sijaan se viestittää, että yksi ihminen ei voi uhrautua ja toimia pelastajana. Ilmastonmuutos koskee meitä kaikkia, ja jokaisella on siitä oma vastuu kannettavana. Se saikin minussa monia ajatuksia aikaan. Myös ihmisen halu kontrolloida ilmastoa nousee esille aurinkotyttöjen kautta. 

Animaatiotyyli on elokuvan parhaimpia puolia, sillä se onnistui lyömään minut aivan ällikällä. Shinkai vetää vertoja nykyajan yleistyneelle CGI-animaatiotyylille, mitä useimmissa Disneyn ja Pixarin elokuvissa nähdään. Shinkai osoittaa, kuinka piirretty voi olla hyvin kaunista ja silmänruokaa yhdistäen 2-ja 3D-tasoja. Itse en edes välillä tiedostanut, että katson animaatiota. Niin todellisilta kaikki kadut, rakennukset ja sisätilat yksityiskohtineen näyttivät. Voisi jopa sanoa, että tuli tavallaan vierailtua Tokiossa. Myös ääniefektit olivat aivan järisyttävän upeita. Kuinka aivan yksinkertaiset sadepisaratkin on saatu kuulostamaan niin kauniilta.

Nyt sitten niihin heikkouksiin. Jos on nähnyt Shinkain edellisen teoksen, ei yhtäläisyyksiltä vältytä. Itseäni aluksi vaivasi se, kuinka elokuvan perusrakenne ja tietyt ideat tuntuivat hieman liiankin tutuilta, mutta ne olivat vain puettuna uudenlaiseen asuun. Olisin siis kaivannut enemmän jotain alkuperäistä massaa tähän mukaan. Mutta toisaalta...Shinkai on pitänyt sen saman rakenteen muuttaen sitä aina vähitellen erilaiseksi. Joten se ei ehkä katsojasta riippuen ole välttämättä se suurin heikkous. 

Yhtenä heikkoutena loisti myös vähän väliä haparoiva juoni. Luulen sen johtuvan siitä, että sivuhahmot saivat tällä kertaa niin paljon persoonallisuutta ja ruutuaikaa, että se söi hieman päähahmojen välistä suhdekehitystä. Hinan ja Hodakan persoonallisuudet ja taustat olisivatkin kaivanneet hieman enemmään syvyyttä alleen.

Weathering with you:n ehkäpä suurin heikkous on kuitenkin se, että se esittelee muutamia yliluonnollisia elementtejä, joita katsojana tietenkin odottaa että avattaisiin enemmän. Niitä ei kuitenkaan ryhdytä missään vaiheessa selvittelemään. En tiedä, pitäisikö niitä ajatella juoniaukkoina vai siten, että oikeassakin maailmassa on paljon sellaista, mihin emme saa suoraa vastausta.

Your name-faneille on luvassa eastereggeinä Mitsuha ja Taki, jotka parissa kohtauksessa esiintyvät. Jos en aivan väärässä ole, niin näin myös vilauksen Yotsuhasta, Mitsuhan pikkusiskosta. 

Weathering with you on oikein hyvä ja koskettava tarina itsenäistymishaluisista nuorista, mutta kaipaisi juonen ja päähahmojen osalta hieman parempaa keskittymistä. Juoni tosiaan etsii hieman välillä tieltänsä, mutta ei sentään kokonaan suistu radaltaan. Jos leffaa vertaa edeltäjäänsä, on tarina tällä kertaa huomattavasti suoraviivaisempi. Radwimps -yhtye hoiti hommansa tälläkin kertaa mainiosti, etenkin Grand escape sopii loppukliimaksiin loistavasti. Kokonaisuutena kyseessä on oikein toimiva paketti, josta kuitenkin löytyy miinuksensa.

Elokuvan tiedot: www.imdb.com

Arvostelu: Your name. ~ Kimi no na wa. (2016)

YOUR NAME.

Ohjaus: Makoto Shinkai
Pääosissa: Ryunosuke Kamiki, Mone Kamishiraishi, Ryo Narita, Aoi Yûki, Nobunaga Shimazaki, Kaito Ishikawa ja Masami Nagasawa
Genre: animaatio, romanttinen, draama, scifi
Kesto: 1h52min
Ikäraja: 7

"Toisinaan itken herätessäni aamulla..." -Mitsuha

"En koskaan muista, mitä unta näin..." -Taki

"...Mutta tunne, että olen menettänyt jotain jatkuu vielä pitkään heräämisen jälkeen."

Your name. (Kimi no na wa.) on Japanissa 26.8.2016 ensi-iltansa saanut Makoto Shinkain ohjaama anime-elokuva. Se sai Suomessa ensi-iltansa 21.4.2017 Cinema Mondon levittämänä. Elokuva saavutti nopeasti suuren suosion, ja se meni jopa Henkien kätkemän yli top-listoilla maailmanlaajuisesti eniten tuottaneena anime-elokuvana.

Maalla asuva Mitsuha on kyllästynyt pikkukyläänsä, jossa ei ole kaupungille ominaisia piirteitä, ei edes kahvilaa. Hän unelmoi tulevaisuudestaan Tokiossa, ja toive käykin pian toteen, mutta hieman erikoisella tavalla. Tai no, sanoohan Mitsuha itse ääneen, että haluaisi elellä poikana Tokiossa. Ja niin siis käy: seuraavana aamuna Mitsuha herää kuin herää tokiolaispoika-Takin kehossa, ja niin edessä on totutteleminen uusiin asioihin; erilaiseen kouluun, ystäviin sekä kehoon. Taki taas herää Mitsuhan kehossa, ja molempien ensireaktiot ja -hämmennykset ovat hulvattomia. Kumpikin kirjaimellisesti tutkii uutta puolta itsestään, ja totutteleminen vie aikansa. Aluksi he luulevat nähneensä vain unta, mutta ystävien reaktiot paljastavat , että he oikeasti vaihtavat kehoja keskenään. Niinpä he opettelevat jättämään viestejä toiselle minälleen, jotta selviytyisivät aina uuden vaihdoksen tapahduttua. Jonkin ajan kuluttua heille kasvaa halu oikeasti tavata tuo toinen henkilö. Niinpä elokuvan kevyempi puoli jääkin sikseen, kun siirrytään vähän syvällisempiin aiheisiin. Etenkin käänne, joka elokuvassa tapahtuu, tärähtää katsojaan selventäen, että kyseessä ei ole vain hauska kehojenvaihto-komedia.

Elokuva painottaa lähinnä päähenkilöitä, mutta sivuhahmot tuovat mukavaa lisätäytettä ja -komediaa mukaan. Mitsuhan puolelta tutustumme eniten hänen isoäitiinsä, pikkusiskoonsa Yotsuhaan sekä hänen ystäviinsä Tessieen ja Sayakaan. Isoäiti vaikuttaa vahvasti kulttuuriperinteitä kunnioittavalta ihmiseltä, esim. opettaen lapsenlapsilleen erilaisia käsitteitä. Erityisimmän roolin käsitteistä saa musubi, joka nousee uudestaan esille elokuvan loppuratkaisua kohti. Yotsuha vaikuttaa oikein reippaalta ja jopa hieman "vahtivalta" siskolta, koska hänet nähdään joka aamu herättämässä Mitsuhaa. Kehonvaihdoksen aikana herätys keskeyttääkin lähinnä Takin "puuhat" eikä suinkaan hänen uniaan, mikä onkin huvittavaa katseltavaa. Tessie ja Sayaka ovat oikein mukavia ystävyksiä Mitsuhalle, ja joiden merkitys elokuvan juoneen hieman kasvaa lopussa. Takin puolelta emme pääse sen tarkemmin tutustumaan muihin kuin neiti Okuderaan. Toki nähdään myös hänen isänsä ja ystävänsä, mutta kyseiset hahmot jäävät selvästi enemmän etäälle. Neiti Okudera työskentelee samassa ravintolassa kuin Taki, ja on oikein lempeän oloinen, poikien katseita keräävä neitokainen. Kaksikolla on vuoronperään jopa pieniä ihastuksen tunteita toisiaan kohtaan. Okuderan tunteiden herääminen on kuitenkin lähinnä Mitsuhan aikaansaannosta, kun tämä käy mm. kahvilla hänen kanssaan ja näyttää tälle "naisellisen puolensa". Sitä onkin hauska seurata, ja sillä viestitetään selvästi identiteettirajojen rikkomisesta.

Päähenkilöiden välille on onnistuttu luomaan kaunis aika- ja välimatkan erottama yhteys, joka alkaa ensin hauskasti, mutta syvenee elokuvan edetessä. Tässä useasti elokuvan katsoneena olen pannut merkille, että yksi tärkeä visuaalinen seikka kuvastaa heidän yhteyttään aivan ainutlaatuisesti: punainen, Mitsuhan punoma nauha, joka nähdään useaan otteeseen joko hänen hiuksiinsa sidottuna tai sitten Takin ranteessa. Myös elokuvan loppukohtauksessa nähtävät portaat taitavat kyseistä nauhaa kuvastaa punaisilla kaiteillaan. Enempää en viitsi asiaa avata, jotta säästytään spoilereilta.

Animaatiotyyli on erittäin kaunista. Vaikka silmäni on animen suhteen ehkä hieman enemmän mieltynyt Studio Ghiblin ulkoasuun, osaa Shinkai todellakin luoda omaan tyyliinsä hahmot sekä maisemat upeasti. Elokuvan musiikin on tuottanut yhtye Radwimps, ja heitä ei voi kuin kehua. Ensimmäisellä katselukerralla rock-musiikki särähti aavistuksen verran ikävästi korvaani, mutta olen jotenkin oppinut mukauttamaan sen osaksi elokuvan modernimpaa tyyliä. Parhaimmat musiikkiosuudet ovat kuitenkin yhä ne ns. "rauhallisemmat" kappaleet. Oma suosikkini on ehdottomasti Sparkle, joka saa minulla aivan kylmikset aikaan. Myös Katawaredoki sekä Date/Theme of Mitsuha ovat kauniita sävellyksiä, joita opettelee mielellään pianollakin soittamaan.

Your name. on ajansaatossa saavuttanut erityisen paikan sydämessäni. Muistelen aluksi aikaerojen hahmottamisen olleen hieman sekavaa, mutta jo toinen katselukerta avasi asioita paljon. Elokuva viestittää kauniisti, kuinka joskus tunnemme kaipuuta tuntemattomalla tavalla. Myös unien ja todellisuuden välille herää ehkä hieman kysymyksiä: Miten tiedämme varmasti, jos unessa tapahtunut olikin totta? 

Kyseessä on hieman aavistuksen verran tyhjyyden tunteen jättävä romanttinen elokuva, mutta ehdottomasti vain hyvällä tavalla! Your name. on mielestäni ainutlaatuisen kaunis mestariteos, jolle yksi katselukerta ei riitä.

Elokuvan tiedot: fi.wikipedia.org