Arvostelu: In this Corner of the World ~ Kono Sekai no Katasumi ni (2016)

 IN THIS CORNER OF THE WORLD

Ohjaus: Sunao Katabuchi

Pääosissa: Rena Nonen, Yoshimasa Hosoya, Mayumi Shintani, Shigeru Ushiyama, Minori Omi, Natsuki Inaba, Tsuyoshi Koyama, Masumi Tsuda, Megumi Han, Hisako Kyouda, Daisuke Ono, Nanase Iwai

Genre: anime, sota, draama

Kesto: 2h 9min

In This Corner of the World sijoittuu Toisen maailmansodan aikaan. Tarinan päähenkilönä toimii nuori nainen nimeltä Suzu, joka mielellään uppoutuu omiin ajatuksiinsa ja rakastaa piirtämistä. Häntä saapuu yllättäen kosimaan laivastossa palveleva mies nimeltä Shusaku, ja niin he pian menevät naimisiin. Siispä Suzu jättää hyvästit omalle perheelleen ja liittyy osaksi Shusakun perhettä. Jonkin ajan päästä leppoisa arki saa muutosta, kun pommitukset alkavat lähestyä heidän asuinaluetta.

Aloitin katsomaan tätä minulle etukäteen hyvin tuntematonta animeleffaa mahdollisimman avoimin mielin. Joudun jo kuitenkin heti alkuun toteamaan, että kyseessä on varsin tavanomainen ja jokseenkin jopa mitäänsanomaton tekele. Rauhallisesti ja ei kovin erikoisesti etenevää tarinaa voisi toki pitää kai taiteellisena, mutta kun alusta loppuun asti homma tuntuu polkevan aikalailla tyhjän päällä, on leffasta vaikea pitää. 

Isoksi ongelmaksi jo heti alussa muodostui elokuvan hahmot. He jäävät hyvin ontoiksi ja tylsiksi, eikä heidän välisiin suhteisiin tarinan edetessäkään kovin kummoisesti ole panostettu. Kun katsojana kokee hahmot aika etäisiksi, niin ei dramaattisiksi tarkoitetut hetket herätä toivottuja tunteita. Siitä taas päästäänkin siihen, että tunnepuoli tässä leffassa jää erittäin laimeaksi. 

Toinen iso ongelma elokuvassa on mielestäni varsinaisen punaisen langan puuttuminen. Alusta asti toivoin jotain mielenkiintoisempaa tai koukuttavampaa tapahtuvan, mutta niin ei käynyt. Tyhjää sisältöä ei ainakaan yhtään palvele sen pitkä kesto eli sellaiset kaksi tuntia, mikä johtaa siihen, että leffan ääressä ehtii pitkästyä paljon. Ainahan ei tietysti filmin tarvitse rakentua selkeän juonen varaan, jos vastapainona kehykset kokonaisuuden ympärillä ovat vahvat. Mutta kun tarinan hahmot eivät ole kummoisia, niin ei se tietenkään silloin valitettavasti toteudu. Suurin osa elokuvasta keskittyy hyvinkin tavallisiin asioihin eli  päähenkilön arkisiin toimiin. Varsinaista romanssia ei leffassa oikeastaan nähdä, vaikka Suzu naimisiin Shusakun kanssa meneekin. Heidän välistä suhdetta ei edes rakenneta kovin uskottavasti, minkä vuoksi heidän väliset kanssakäymiset tuntuvat hyvin jäykiltä. Sivuhahmoista mieleeni jäi ainoastaan Shusakun tempperamenttinen sisko, joka taasen onnistui olemaan vain ärsyttävä. 

Animaatiotyyliltään elokuva on hyvin erilainen verrattuna moniin muihin näkemiini animeihin. Vaikka tietynlainen vesivärimaalauksellinen ote oli nättiä katseltavaa, niin en oikein pitänyt hahmojen designista. Esim. luulin aluksi päähenkilöä ulkonäön perusteella varhaisteini-ikäiseksi tytöksi, ja tietysti ihmettelin että meneekö tässä tarinassa lapsi naimisiin aikuisen miehen kanssa. Muutenkaan ei visuaalinen anti tehnyt minuun mitenkään isoa vaikutusta. Paljon karummin ja realistisemmin mutta silti kauniisti sotamaailmaa kuvaa eräs toinen animeleffa, Tulikärpästen hauta, joka muillakin osa-alueilla hakkaa tämän tekeleen 100-0.

In This Corner of the World on kokonaisuudessaan harmillisen keskinkertainen sotadraama, jos sen voisi edes sanoa kunnon draamaa sisältävän. Kaikki elokuvassa jää hyvin tasapaksuksi. Hahmot, jopa päähenkilö mukaanlukien, tuntuvat oudon etäisiltä ja tyhjiltä, tunnepuoli jää laimeaksi ja itse tarina polkee alusta loppuun asti tyhjän päällä ilman minkäänlaista punaista lankaa. Sen vuoksi leffa onnistuu koko pitkän kestonsa  ajan vain puuduttamaan katsojaa, eikä siitä oikeastaan jää mitään käteen. Kovasti filmi on silti maailmanlaajuisesti saanut positiivista vastaanottoa, jos Rottentomatoes- tai IMDb-sivustoa vilkaisee, mitä en voi kuin ihmetellä. In This Corner of the World jätti nimittäin ainakin minulle hyvin tyhjän olon, eikä sitä kyllä jaksaisi toiseen otteeseen katsoa.

Elokuvan tiedot: www.imdb.com, www.wikipedia.com

Kuvat: www.pinterest.com

Arvostelu: The Handmaiden (2016)

 THE HANDMAIDEN

Ohjaus: Chan-wook Park

Pääosissa: Kim Tae-ri, Yong-nyeo Lee, Min-chae Yoo, Dong-hwi Lee, Kim Hae-sook, Kim Min-hee, Jung-woo Ha, Rina Takagi, Cho Jin-woong

Genre: draama, trilleri

Kesto: 2h 25min

The Handmaiden on vuonna 2016 ilmestynyt eteläkorealainen leffa, jonka on ohjannut Park Chan-wook. Se perustuu Sarah Watersin romaaniin Silmänkääntäjä. Halusin pitkästä aikaa katsoa jotain "erilaista" eli ts. perus länsimaisesta tarinankerronnasta poikkeavaa, joten leffailtaani päätyi tämä jo jonkin aikaa katselulistallani odottanut teos. Ja hyvin erilainen elokuva kyseessä todella olikin!

Tarina alkaa siitä, kun varkaiden sukuun kuuluva Sook-Heen ryhtyy aatelisneito Hidekon palvelijattareksi. Puhtailla jauhoilla ei Sook-Heen työhönsä pariin käy, vaan tosiasiassa hänellä on salaliitto Kreivi Fujiwaranan kanssa. Kreivi nimittäin haluaa päästä käsiksi Hidekon omaisuuteen, ja siinä onnistuakseen saa Sook-Heen luvan auttaa tätä. Hänen pitäisi yrittää saada neito rakastumaan kreiviin, mutta monenlaisten mutkien syntyessä eteen ei kaikki suju niin kuin suunniteltiin.

Elokuva koostuu kolmesta osiosta, joista kaksi ensimmäistä täydentävät toisiaan ja viimeinen vie homman ansiokkaasti päätökseensä. Aluksi tarina voi tuntua suorastaan hyvin sekavalta keitokselta, mutta toisen osion alkaessa alkaa palaset pikkuhiljaa loksahdella paikoilleen. Ja viimeistään siinä kohtaa filmi vangitsi minut voimakkaasti mukaansa ja olin aivan lumoutunut! Kyseessä on hyvin nokkelasti ja monisyisesti kerrottu tarina, joka jaksoi yllättää minut ties kuinkakohan monta kertaa kestonsa aikana. Täytyy myöntää, että en ole kyllä hetkeen nähnyt yhtä ennalta-arvaamatonta elokuvaa.

Hahmojen pohjustaminen rakennetaan huolellisesti ja se täydentyy syvälliseksi osion kaksi rullatessa eteenpäin. Sen ansiosta hahmoihin pystyy samaistumaan hyvin, ja tunnetilat välittyvät erinomaisesti ruudun puolelta katsojalle. Leffan teemoina pyörivät selvästikin sanat petos, seksi ja väkivalta, mitkä omalta osaltaan saattavat aiheuttaa katsojassa monenlaisia tunteita ja kenties jopa herättää ajatuksia. Tunnelma on ensimmäisessä osiossa vielä melko rauhallinen, mutta sen jälkeen se muuttuu huomattavasti jännittävämmäksi ja painostavammaksi, minkä vuoksi se ei päästä katsojaa otteestaan. 

Kokonaisuudessaan The Handmaiden oli todellinen nappivalinta sellaiseen leffailtaan, että halusi katsoa jotain tavanomaisesta poikkeavaa. Kyseessä on hyvin mestarillisesti ja monisyisesti kerrottu tarina, jota varjostaa yllättävänkin raskaahkot teemat. Juoni saattaa aluksi tuntua aika sekavalta, mutta viimeistään toisessa osiossa tunnelma muuttuu huomattavasti vangitsevammaksi ja syvällisemmäksi, eikä leffa meinaa millään päästää katsojaa otteestaan. Jotta tästä saisi mahdollisimman täyteliäisen elämyksen irti, ei kannata juoneen etukäteen liikoja perehtyä. 

The Handmaiden oli minulle yhtä yllätysten sarjaa koko kestonsa ajan, ja se on kyllä ehdottomasti yksiä ennalta-arvaamattomimpia filmejä mitä olen nähnyt! Täytyy kyllä varmaankin jossain vaiheessa perehtyä lisää eteläkorealaisiin leffoihin...

Elokuvan tiedot: www.imdb.com

Kuvat: www.wikipedia.com, www.pinterest.com

Arvostelu: Liisa Ihmemaassa ~ Alice in Wonderland (1951)

 LIISA IHMEMAASSA

Ohjaus: Clyde Geronimi, Wilfred Jackson, Hamilton Luske, Jack Kinney

Pääosissa: Kathryn Beaumont, Ed Wynn, Richard Haydn, Sterling Holloway, Jerry Colonna, Verna Felton, J. Pat O'Mally, Bill Thompson

Genre: animaatio, seikkailu

Kesto: 1h 15min

Liisa Ihmemaassa on kovastikin tuttu elokuva lapsuudestani. Muistelen katsoneeni sitä aika useaankin otteeseen, mutta toisaalta tuntemukseni sitä kohtaan olivat aika ristiriitaiset. Siinä oli paljon mielenkiintoisia juttuja, mutta myös joitakin ärsyttävyyksiäkin. Nyt olikin aika katsoa elokuva pitkästä aikaa uudelleen!

Liisa Ihmemaassa-elokuvan päähenkilönä on tietenkin itse Liisa, joka ei oikein ole kiinnostunut lukemisesta tai opiskelemisesta. Mieluiten hän vain vaipuisi omiin ajatuksiinsa, ja hän mietiskeleekin, että olisi kiehtovaa elää "hänen omassa maailmassaan", jossa kaikki olisi päinvastoin. Pian sattumoisin ohi juoksentelee valkoinen kani, jota Liisa lähtee seuraamaan kaninkoloon. Pudottuaan koloon tyttö joutuu ihmeelliseen ja hullunkuriseen paikkaan, Ihmemaahan, jossa ainuttakaan järkevää olentoa ei tunnu olevan.

Liisa jää päähenkilönä pitkälti mielenkiintoisten tapahtumien sivustaseuraajaksi, minkä vuoksi hän ei hahmona ole kovin muistettava. Ihmemaahan jouduttuaan hän on aluksi innostunut kaikesta uudesta, mutta alkaa jossain vaiheessa kaipaamaan kotiin saadessaan tarpeeksi kaikista hullunkurisista hahmoista ja jutuista. 

Ja kummallisia kaikki otukset tuossa paikassa todella ovatkin. Merkittävimpiä hahmoja ovat ainakin Pekka Kani, Tittelityy ja Tittelitom, Kaalimato, Veijarikissa, Hatuntekijä, Jänö ja Herttakuningatar. Pekka Kani vaikuttaa aluksi hyvin mielenkiintoiselta, onhan hänellä koko ajan kiire jonnekin. Lopulta missään vaiheessa Liisalle eikä katsojallekaan selviä, että mihin ihmeeseen tuolla kanilla kiire on. Siitä voikin jo selvästi aistia, että missään leffan jutuissa ei oikein ole mitään järkeä. Tittelityyn ja Tittelitomin Liisa tapaa rantauduttuaan vedestä metsän reunaan. Heiltä hän saakin kuulla hauskan mutta surullisen tarinan Mursu ja Nikkari/Tarina uteliaista ostereista. Kaalimadolta Liisa saa apua, kun tämä haluaa muuttua takaisin oikean kokoiseksi. Läpi leffan Liisa muuttuukin vähän väliä pieneksi ja isoksi keksien ja sienien avulla. Veijarikissa on varmaankin yksi elokuvan tunnetuimmista hahmoista, ja vekkuli sellainen hän on. Vaikka hänestä luulisi olevan apua Liisalle, tuntuu hahmosta olevan enemmänkin harmia etenkin Hertta kuningattaren maassa. 

Hertta kuningatar on elokuvan pahis, ja hän on hyvin itsepäinen ja ärsyttävä hahmo. Jos asiat eivät suju hänen komentonsa ja mielensä mukaan, uhataan joltakulta leikata pää poikki. Hertta kuningattaren maan tapahtumat ovatkin mielestäni ne kaikkein ärsyttävimmät osuudet tässä leffassa. Pahiksen kuuluu toki olla aika negatiivisia tuntemuksia aiheuttava tapaus, mutta jostain syystä erityisesti Hertta kuningatar on aina onnistunut ärsyttämään minua jo vähän liiankin paljon. Kyseessä saattaa hyvinkin olla inhokkipahikseni disneyltä. Onneksi hahmon ilkeyksien kautta saadaan kuitenkin myös jotain huumoria aikaan, eli ei kyseinen pahis nyt ihan täysin sietämätön ole.

Huumoria ja sekopäisyyttä muutenkin tässä disney-klassikossa todella riittää paljon. Se että missään ei lopulta ole järkeä tai sen kummempaa pointtia, ei oikeastaan haittaa ollenkaan! Meno on jopa jotenkin kiehtovalla tavalla niin hulvatonta ja päätöntä, että leffan ääressä viihtyy hyvin ja aika ei käy pitkäksi. Ja onhan leffassa tietyllä tavalla jotain järkeä: Liisahan ilmiselvästikin näkee unta, joten ei mikään ihme, että kaikki on niin outoa. Hauskimmaksi kohtaukseksi valitsisin luultavasti teekutsut, jossa tavataankin Hatuntekijä ja Jänö. He juhlivat jatkuvasti jonkun "syntymättömyyspäivää" laulamalla The Unbirthday song-laulua. Se onkin yksi kappaleista leffassa, joka jää jonkin verran päähäni soimaan. 

Muita lauluja ovat Alice in wonderland, In a world of my own, I'm late, The Sailor's hornpipe, How d'ye do and shake hands, The Walrus and the carpenter, The Old father William, All in the golden afternoon,  A-E-I-O-U, Very good advice ja Painting the roses red. Niistä kivoimmat kappaleet ovat mielestäni kukkien esittämä All in the golden afternoon, Tittelityyn ja Tittelitomin laulama The Walrus and the carpenter sekä pelikorttien esittämä Painting the roses red. Etenkin kukkien esittämä laulu on oikein nätti, vaikka itse kukat eivät ole todellakaan leffan miellyttävimpiä hahmoja. Hertta kuningattaren tavoin hekin onnistuivat ärsyttämään minua jo lapsena.

Animaatiotyyli on aika perus-disneytä. Luovuutta visuaaliselta puolelta ei todellakaan puutu, sillä toinen toistaan kummallisempia ja hauskempia otuksia tarinassa esiintyy.

Liisa Ihmemaassa on oikein mainio disney-klassikko. Se ei ole mielestäni ihan niitä parhaimpia leffoja studiolta lähinnä sen vuoksi, että siinä on joitakin ärsyttäviä hahmoja ja kohtauksia. Lisäksi sen nimikkohahmo ei oikein erityisemmin jää mieleen. Viihdyttävyyttä eivät kyseiset seikat kuitenkaan latista, sillä huumoria ja absurdiutta on leffa maittavasti pullollaan. Muistan lapsena kokeneeni elokuvan myös jollain tapaa aika ahdistavaksi - onhan Liisa periaatteessa jumissa tuossa Ihmemaassa. Hänen esittämä surullinen laulunsa Very good advice korosti sitä ahdistavuutta entisestään. Hassua, että silti tätä tuli paljon katsottua ahdistavuudesta ja muutamista ärsyttävistä hahmoista huolimatta. Ehkäpä minulla oli lapsena tähän elokuvaan jonkin sortin viha-rakkaussuhde? 

Elokuvan tiedot: www.imdb.com

Kuvat: www.wikipedia.com, www.animationscreencaps.com

Arvostelu: Atypical kaudet 1&2

ATYPICAL

KAUDET 1&2

Pääosissa: Keir Gilchrist, Jennifer Jason Leigh, Brigette Lundy-Paine, Michael Rapaport, Nik Dodani, Graham Rogers, Amy Okuda, Jenna Boyd, Fivel Stewart

Genre: draama, komedia

Jaksoja: 8 (kausi 1) ja 10 (kausi 2)

Jäin viikko sitten huomaamattani koukkuun Netflixin Atypical-sarjaan. En alkuun uskonut sen olevan mitenkään erityinen, ja vaikka sarjan nimi on joskus aiemminkin Netflixissä silmiini osunut, ei se herättänyt mielenkiintoani. Mutta kappas vaan, ensimmäisestä jaksosta lähtien olin aivan myyty, ja viikon sisällä kaksi kautta onkin jo tullut katseltua läpi!

Atypicalin päähenkilönä toimii 18-vuotias autistinen poika Sam Gardner. Hän haluaisi aloittaa seurustelun kuten muutkin ikätoverinsa. Sam ei kuitenkaan ole ihan tavallinen poika, sillä autismi korostaa tiettyjä piirteitä hänessä: hän esimerkiksi puhuu hyvin suorasanaisesti, hänellä on tietynlaisia pakkomielteitä, hän ahdistuu helposti liiassa melussa... Kahden ensimmäisen kauden aikana onkin mielenkiintoista seurata, kuinka hahmo muuttuu. Sam tuo suorasanaisuudellaan monia hauskoja tilanteita esille, mutta sarja ei kuitenkaan onneksi väännä hahmon autismista millään tavoin vitsiä. Sarja on pääosin aika komediapainotteinen, mutta se osaa silti myös luoda uskottavaa draamaa ja koskettavuutta oikeissa hetkissä. Samista hahmona myöskin oppii helposti pitämään, ja häneen pystyy samaistumaan.

Muita hahmoja ovat äiti Elsa Gardner, isä Doug Gardner, sisko Casey Gardner, Samin paras ystävä Zahid Raja sekä Samin terapeutti Julia Sasaki. Muitakin hahmoja sarjan edetessä mukaan ilmestyy. Jos joku hahmoista pääsi minua ärsyttämään, se on Samin äiti Elsa. Niin monesti raivostuin hänen tekemisistä ja käyttäytymisestä! Toisaalta hahmoa onneksi oppii viimeistään toisen kauden loppupuolella sympatisoimaan ja ymmärtämään, siitä plussaa. Elsa on aika ylisuojelevainen äiti, joka vähän väliä saattaa pelätä jotain pahaa tapahtuvan Samille. Isä Doug sen sijaan on oikein sympaattinen tapaus, joka on valmis antamaan enemmän tilaa Samille tämän halutessa muuttua hieman itsenäisemmäksi sarjan edetessä. Casey on aika kiusoitteleva ja hauska sisko, mutta antaa silti ymmärtää välittävänsä paljon veljestään. Suosikkihahmokseni  näin äkkiseltään valitsisin ehkäpä Samin ystävän Zahidin, jonka "nerouksille" sai kovasti nauraa. Pelkästään komediallinen hahmo ei kuitenkaan onneksi ole kyseessä, vaan hän aidosti välittää Samista ja pysyy tämän tukena. Kunnon bestis on siis todella kyseessä.

Sarja pohjustaa päähenkilönsä ja muutkin hahmot alussa erinomaisesti, eikä missään jaksossa tullut pienintäkään tunnetta, että katsojana olisi joistakin asioista pihalla. Keskeisimpiin hahmoihin todella kiintyy, minkä ansiosta draamalliset hetket onnistuvat aidosti olemaan pysäyttäviä ja koskettavia. Yllätyin eniten siitä, kuinka hauska sarja lopulta on kyseessä. En ainakaan nyt juuri saa mieleeni toista draamakomedia-sarjaa, jonka aikana olisin nauranut näin paljon! Ja silti homma ei ole vain vitsailua, vaan tunnelma osaa myös muuttua aidosti vakavaksi tarpeen tullen.

Juoneltaan sarja ei ole mitenkään ihmeellinen tapaus, minkä jotkut voivat kokea miinukseksi. Minuun jonkin sortin "arkinen tavanomaisuus" tässä tapauksessa kuitenkin vain upposi erinomaisesti ja piti minut jatkuvasti otteessaan.

Atypical edustaa ehdottomasti Netflix-alkuperäissarjojen laadukasta puolta, ja suosittelenkin sitä kiinnostuneille huoletta! Siihen jäi heti ensimmäisestä jaksosta lähtien koukkuun, ja koska jaksojen pituus on vain n. 30 minuuttia, katsoi sarjan kaksi kautta helposti viikon sisällä läpi. Sarja pitää draaman ja komedian täydellisessä tasapainossa, minkä ansiosta tarina sekä naurattaa että koskettaa. Hahmot ovat pääosin onnistuneita tapauksia ja heistä katsojana aidosti välittää. Ainoastaan Samin äiti Elsa pääsi nyppimään jonkin verran, mutta viimeistään 2. kauden loppupuoliskolla hahmo muuttuu mukavammaksi. Positiivisin mielin käynkin sitten seuraavaksi 3. kauden kimppuun...

Sarjan tiedot: www.imdb.com

Kuvat: www.imdb.com, www.nypost.com, eu.usatoday.com

Top 10 Studio Ghibli-parit

Näin ystävänpäivän kunniaksi halusin julkaista hieman romanttisemman postauksen: Top 10 Studio Ghibli-parit!

Teksti sisältää jonkin verran juonipaljastuksia. 

10. PONYO <3 SOSUKE

Ponyo rantakalliolla

Tämä saattaa vaikuttaa hassulta valinnalta, enkä oikein voisi edes sanoa että kyseessä on "rakkauspari". Pikemminkin Ponyon ja Sosuken välinen ystävyys on vain niin herttainen, että siksi he pääsivät tälle listalle. Pikkupoika Sosuke pelasti eräänä päivänä Ponyo-kultakalan ansasta, ja ei aikaakaan, kun tuo merenelävä halusi myös ihmiseksi jotta voi viettää kunnolla aikaa uuden ystävänsä kanssa. Periaatteessa Ponyon ja Sosuken välinen ystävyys kai symboloi ihmisen ja luonnon välistä suhdetta: Ponyo edustaa luontoa ja Sosuke tietty ihmistä. Ponyo ja Sosuke huokuvat todellista lapsuuden viattomuutta ja aitoa ystävyysrakkautta!

9. SHEETA <3 PAZU

Laputa -linna taivaalla

Sheeta ja Pazu ovat kenties seikkailunjanoisin pariskunta tällä listalla. Tai no, Sheeta ei ehkä niinkään, mutta Pazu sen sijaan haluaa intohimoisesti löytää Laputan, jonka hänen isänsä eräänä päivänä oikeasti näki. Sheetan taivaalta putoaminen leijukiven avulla tuo nuoret yhteen, ja luvassa on paljon jännittäviä tilanteita, kun perässä kaahailevat niin armeijan porukka kuin myös ilmarosvot. Pazu asettuu mielellään "suojelijan" rooliin ja huolehtii Sheetasta, vaikka Sheeta näyttää että osaa pärjätä myös itsenäisesti tarpeen tullen. Heidän välillä lepattaa hieman ensi-ihastuksen tunteita, vaikka mitään varsinaista romanssinpoikasta ei luvassa olekaan.

8. HARU <3 PARONI

Kissojen valtakunta

Tässäpä listan ainoa furry+ihminen-paritus, vaikka kuva antaisi ajatuksen, että ihan furry+furry se olisi. Ihmistyttö Haru saa elokuvassaan apua Paroni-kissalta, joka hurmaa hänet heti ensisilmäyksellä. Kissojen valtakunnassa he jopa tanssivat yhden valssin, mikä onkin erittäin söpösti toteutettu! Lopussa Haru paljastaa todelliset tunteensa tuota herrasmiesmäistä kissaa kohtaan. Siihen Paroni vastaa, että arvostaa tämän rehellisyyttä. Eli hieman katsojan tulkinnanvaraan jää, että oliko Paronilla kenties tunteita Harua kohtaan vai ei...

7. KIKI <3 TOMBO

Kikin lähettipalvelu

Kuten Ponyo&Sosuke sekä Sheeta&Pazu, eivät Kiki ja Tombokaan ole varsinaisesti rakkauspari. Pikemminkin he ovat ystäviä, joiden välillä kipinöi pieniä ensi-ihastuksen tunteita. Tai ainakin Tombo tekee heti Kikin tavattuaan selväksi, että on kiinnostunut tästä. Saavuttuaan uuteen kaupunkiin Kiki aiheutti vahingossa "pientä" mekkalaa liikenteessä ja meinasi saada sakot, mutta onneksi Tombo harhautti poliisin pois paikalta. Kiki ei aluksi suhtaudu Tomboon kovin myönteisesti, mutta alkaa myöhemmin huomaamaan että kyseessä on oikeasti kiva poika eikä vain jokin hassuttelija.

6. UMI <3 SHUN

Kukkulan tyttö, sataman poika

Umi ja Shun ovat mielestäni eräitä suloisimpia rakkauspareja Ghibliltä! Heidän välillä on söpöjä eleitä, minkä kautta voi selvästi aistia ilman sen kummempaa dialogia, että he pitävät toisistaan. Siinä mielessä leffan kuvakerronta koskien tuota romanssia on yllättävänkin hienosti toteutettu. Shun, sataman poika, on kirjoittanut lehteen runon Umille, kukkulan tytölle. Runonkirjoittajan henkilöllisyyttä ei Umi tiedä vielä silloin, kun hän päättää kavereidensa kanssa auttaa Shunia ja muita kerhotalon jäseniä rakennuksen siivoamisessa. Keskivaiheilla nuoripari kohtaa myös yllättävän ja jopa järkyttävän käänteen, mikä meinaa tulla heidän väliin ikävällä tavalla. Onneksi kaikki kuitenkin lopulta kääntyy parhain päin, ja niin he taas saavat olla toisiinsa ihastuneina. Loppukohtauksessa tosin katsojalle ei suoranaisesti selviä, päätyivätkö he yhteen vai ei. 

5. SAN <3 ASHITAKA

Prinsessa Mononoke

Tässäpä lienee Ghiblin tulisin pari! Mitään söpöilyä ei nimittäin Sanin ja Ashitakan välillä ole, eikä heidän välinen ihastus edes ole pääelementtinä Prinsessa Mononokessa. Silti heidän kiinnostus toisia kohtaan heijastaa kauniisti elokuvan sanomaa: Ashitaka edustaa ihmistä ja San luontoa. Voivatko nuo kaksi elää sopusoinnussa keskenään? Ashitaka tapaa Sanin ensimmäisen kerran pelastaessaan rautakylän sotilaita joesta. Jo ensisilmäykseltä vaikuttaa nuorukainen olevan kiinnostunut tuosta susiprinsessasta. Heidän ystävyytensä kehittyy hieman ailahtelevasti, mikä johtuu tietenkin ihan siitä, että San tuntee suurta vihaa ihmisiä kohtaan lady Eboshin vuoksi. Ashitaka kuitenkin vaikuttaisi olevan poikkeus hänelle. Tarinan lopussa San myöntää pitävänsä Ashitakasta, mutta sanoo että ei voi antaa anteeksi ihmisille. Siihen Ashitaka vastaa, että hän tulisi välillä vierailemaan metsässä tämän luona. Jälleen siis yksi avoin lopetus rakkausparille, katsoja päättäköön itse, tapasivatko he enää toisiaan vai eivät.

4. CHIHIRO <3 HAKU

Henkien kätkemä

Chihiron ja Hakun välillä kutkuttaa mystinen yhteys, joka liittyy Chihiron menneisyyteen. Henkimaailmaan jouduttuaan auttaa Haku pelokasta tyttöä kehottamalla tätä hakeutumaan töihin Yubaban hallitsemassa kylpylässä. Lisäksi Haku huolehtii, ettei Chihiro unohtaisi oikeaa nimeään kuten hänelle itselleen aikoinaan oli tapahtunut. Vaikka näiden kahden sielun välinen yhteys ei ole pääelementtinä Henkien kätkemässä, rakentuu se tarinan aikana yllättävän syväksi ja huokuu kauneutta kohtauksessa, jonka aikana Chihiro ja Haku putoavat taivaalta kyyneleet silmissä. Niin kaunista ja eeppistä! Tuohon yhteyteen liittyy myös vahva melankolinen tunne, sillä loppuratkaisun jälkeen katsoja ei voi olla varma, että tapasivatko he enää ikinä toisiaan. 

3. GINA <3 PORCO

Porco Rosso

Gina ja Porco ovat ehdottomasti kaikista kypsin rakkauspari Ghibliltä - onhan kyseessä sentään kaksi aikuista eikä nuorta. He ovat myös siinä mielessä hyvin erilainen pari, että he tuntevat toisensa lapsuudesta asti. Se tuokin syvyyttä ja jopa koskettavuutta heidän välille. Missään vaiheessa ei suoranaisesti Porco Rossossa selviä, että onko tuolla sialla tunteita Ginaa kohtaan. Toisaalta sitä tuskin tarvitsee katsojana mikään selvännäkijä olla, jotta sen pystyisi tulkitsemaan. Ginan ja Porcon välistä yhteyttä rakennetaan kauniisti Ginan näkökulmasta muutaman dialogin ja yhden muistokohtauksen avulla. Ja tietenkin tulkinnanvarainen loppukohtaus paljastaa, päätyivätkö he yhteen...

2. SHIZUKU <3 SEIJI

Sydämen kuiskaus

Country Road, Kono Michi, Zutto yukeba...

Aah! Shizuku ja Seiji ovat niin suloinen pari! Mikä tekeekin heidän välisestä yhteydestä niin erityisen on se, että Seiji oli tarkoituksella lukenut useita kirjoja ennen Shizukua, jotta tämä huomaisi hänen nimensä lainauskorteissa. Aluksi nuoren parin välillä on lähinnä kiusoittelua, mutta pian alkaa voimakasta kemiaa kehkeytyä ja rakkaus lepattelee ilmassa. Shizuku ja Seiji ovat ainoa rakkauspari Ghibliltä, johon liittyy laulamista: Sydämen kuiskauksessa on nimittäin kohtaus, jonka aikana Seiji soittaa viulua ja Shizuku laulaa mukana. Elokuvan loppukohtaus on myös erittäin kaunis, sillä sen aikana tämä nuoripari ihailee auringonnousua.

1. SOPHIE <3 HAURU

Liikkuva linna

Suosikkiparikseni päätyi Liikkuvan linnan nuori-vanha Sophie ja velho Hauru! He ovat mielestäni eräitä parhaimpia pareja animaatioista, koska kumpikin hahmo on niin monipuolinen. Vaikka aluksi molemmista pursuaa vain tietynlaisia piirteitä (Sophie: ujo, itseään vähättelevä; Hauru: pinnallinen, pelkuri), todistavat he loppua kohden olevansa jotain paljon enemmän kuin mitä antoivat aluksi ymmärtää. Pidän erittäin paljon siitä, kuinka he alkavat tavallaan täydentämään toisiaan ja putsaamaan toistensa pinnallisuutta pois. Sophie ja Hauru tapasivat periaatteessa ensimmäisen kerran jo Haurun ollessa vasta lapsi, kun Sophie teki aikamatkustuksen Haurun antaman sormuksen avulla. Ei siis mikään ihme, että Hauru "sattumoisin" saapuu paikalle, kun Sophie on kujalla sotilaiden ahdistelemana. Luvassa on sympaattinen, hauska ja romanttinen seikkailu!

Hyvää ystävänpäivää! Ja kerrohan toki kommenttikentässä, ketkä ovat sinun suosikkiparisi Studio Ghibliltä!

Kuvat: www.pinterest.com, www.twitter.com, www.animationscreencaps.com